IRC-Galleria

henlei

henlei

"Enkä pysty selviimään kun aina pistät sekaisin mun pään"

Selaa blogimerkintöjä

jraeuornhjaeuioteMaanantai 12.09.2011 16:53

Ylihuomenna lähtö kohti Lappilandia. Ehkä tapaan jotain sieluntovereita sieltä :D Sellaisia minimaalisia ja parrakkaita punalakkeja.

Tänään taas jutut hihhii

IhhihhiiPerjantai 09.09.2011 18:54

Viikonloppu forever alone.

Teille kaikilleSunnuntai 04.09.2011 20:48

Tämä päivä on ollut aivan mahtava!

Nyt pakkaamisen iloa, jonka jälkeen suunnaksi JoenZOO.

PALJONPAS TEKSTIILauantai 03.09.2011 23:04

Eilen oli jännä päivä koulussa jälleen taas kerran niinpä niin juu. Nimittäin opisto <3 Ensi viikolla meiän luokalla on melontaretki ja laiteltiin Laurin kanssa kanoottiloita traileriin :D Jossain vaiheessa Tonikin tuli apuun plus Tonski ja Ella. Emppukin tuli hyörimään, vaikka meinasikin kuolla erään kanootin pudotusoperaatiossa. BLÖRRR. Muu luokka olikin sitten muuta luokkaa, hoitelivat hommiaan tai tekivät jotain. En tiijjjä. Yhdentoista jälkeen luokasta ei kuitenkaan ollut puoliakaan jäljellä, vaikka oli sanottu, että lähteä saa vasta kun kaikki hommat on tehty :) Kyllä nauratti.

No kuitenkin. Kanootteja pakatessa huomattiin, että kuljetusliinoja oli liikasen vähän. Olevinaan. Käytettiin kuitenkin mitä meillä oli, tietysti. Kyllä keventi kun liinoja sai sitten etsiskellä lisää ja soiteltiin opettajille yms. eikä niitä liinoja löytynyt :D Jarkon kanssa kuitenkin sovittiin, että Jarkko käy kaupassa ostamassa liinoja ja jättää ne johonkin opistolle poimittavaksi maanantaina, jolloin voimme pakkailla kanootit loppuun. Hienoa, koulu siis loppuisi kahdeltatoista <3

MUTTA WHATTAA! Kahdentoista jälkeen hra master Selo soitti, että kanootit ovat väärällä tavalla kiinni :D:D:D Voi sitä ilmeiden kirjoa Laurin kasvoilla... Pyydystettiin master chef Tonski avuksi ja laiteltiin niihin ihaniin kanootteihin liinat ainakin melkein oikein uudestaan hienosti kiinni. Voi sitä työn iloa (x

Ilta kääntyi onneksi rattoisammaksi Soppatykki 2011-juhlien merkeissä, joihin liitettiin Vilman läksiäiset. Olin taas sellaisen porukan keskellä, josta puolet olivat tuttuja ja puolet randomeja, ömg. Ja on kyllä pikkuhiljaa taitava olo, olin taas kerran se henkilö joka ei kuluttanut rahaa koko iltana juomisiin :D Ei kyllä ollut varaakaan. Hauskaa oli ja loppuillasta oli mukavat henkevät keskustelut mm. amiksen ja lukion vertailuista, opinnäytetöiden tekemisestä, Big Brotherista ja eräästä larppi-ideasta, joka saatiin muutettua lähes kokonaan toiseksikin larppi-ideaksi ynnä muuta kivaa. Puitiin myös Stanfordin vankilakoekin läpi.

Nyt olen kotona Kittttteellä ja ihmeen mukavata on ollut. Aamupäivä oli kyllä aika randomius Joensuusta tänne, mutta oli joo hauskaa :D

Ai niin. Perjantaina oli jotain intialaisaasialaista kalasoppaa koulussa. Maistoin yhden perunan ja meinasin oksentaa. Melkein veti vertoja hee-eer-än-ee-keitolle D: Fu' tat sit!

liuliuliuliuuuTiistai 30.08.2011 16:57

Mahtavaa olla koulussa :D ÖrrrrH!

Kohtapas saan kohtakohtakohta sellaisen vuokra-nimisen sopimuksen kätösiini, jotta voin sen tussilla tuhraista jotenkin.

ÖMMMÖMMÖÖMMMM.

Piies. Koulussa on mahtavaa mutta osa porukasta on kyllä aika negatiivisella päällä :C Harmi.

HYMYILYTTÄÄ SILTI!

tralalalalolPerjantai 26.08.2011 16:11

Tänään Joen Yö, beibet!

WRIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIISunnuntai 21.08.2011 23:42

Päätös: kävin saunassa, lähden vasta huomenna täältä. Ensin Niittyslahtis ja sitten Joenchuu.

Örörörör. Viikonloppu on tuntunut ihmeen lyhyeltä vaikka alkoikin jo torstaina :D

Ensi viikolla onkin Joen Yö, ainakin huhu kertoo niin. Siispä siispää, ehkäpä vietänkin viikonloppua Joensuussa lomalla kaikesta? :' ) Sounds like an aeroplane!

BujaaSunnuntai 21.08.2011 19:15

NUKUTTAA.

Pitäisikö käydä saunassa ja sitten lähteä Joensuuhun bäin vaivaivaivaai lähteä suoraan Joensuuhun vaiVAI lähteä vasta huomenaamuna?

ÖRÖRÖRÖR.

Silmät meinaavat nukahtaa. Muuten ajatukset laukkaa ja on hurjaa.
Oltiin luokan kanssa metsässä maanantaista torstaihin _b Hieno reissu oli ja tulipahan paljon tehtyä. Välillä kyllä tuntui lomalta, kun lusmuilutti niin hitosti :D

Nukuttiin yöt teltassa / E.T.:ssä laavun ympärillä ja vähän matkan päässä uudet Nuvalaiset nukkuivat sisällä rakennuksessa. Harmitti heidän puolestaan, telttailu on kyllä aika hieno kokemus : ( Ja ei me pieneltä konfliktiltakaan vältytty, tuli vähän ruokasotaa kun kaikki söivät kaikkien ruokia olevinaan ja niin :D

Meillä oli viimeisenä yönä "Pelastellaanpas tässä Eve metsästä!"-operaatio. Ihmeen hyvin sujui - lukuunottamatta paria kohtaa, kuten esim. "Onhan E.T. mukana?" "Joo on!" "Okei, kenellä se on?" *hiljaisuus* :D Oli aika fail. "Kyllä mie sen teltasta heitin ulos!" kuului viimein kommentti. No, Eve selvisi hengissä. Olevinaan murtunut jalka etc.

Pidettiin muuten pelastuspartio-häslingin jälkeen vielä Nuva-kastekin. Ai että uudet Nuvat rakastivat meitä vielä seuraavana aamunakin, kiitos eeppisen herätyksen ja vielä eeppisemmän ohjelman <3 Ihhiih.

Nyt chillaan flunssassa kotona ja mietin, että mitä hittoa mie täällä oikein teen. Eilen jo kilahti ja eipä kiinnostaisi pahemmin haastella mitään äidin eikä isän kanssa. Haluan hittoon täältä, mutta näkipähän reissunkin jälkeen että asiat vaan pahenivat kun lähdin. Ei täältä voi siis lähteä ennen kuin on pakko. Eli ilmeisesti sunnuntaihin asti jaksamista taas. Ja varmaan en sinne Lappiinkaan ole sitten lähdössä. Vaikea lähteä arvailemaan ensi kuun tilastoja perheenjäsenten mielialoista. En vaan jaksaisi olla kotona.

ÖRRRR. Onneksi meidän luokka on täynnä ihania ihmisiä. Helpotti ihan hirmuisesti saada välillä niitä haleja ja hymyjä metsäilyretkeilyn aikana :)

OHHHHOH, MITEN SE NYT TUOLLEENLauantai 13.08.2011 02:44

Tänään oli luonnontuntemusta ja sain yhden pisteen kahdestatoista. A'ha, sainpa siis huonoimman tuloksen meiän luokasta : D

Onneksi yhtään Lumotinta ei ollut kuulomatkan päässä _b