IRC-Galleria

henlei

henlei

"Enkä pysty selviimään kun aina pistät sekaisin mun pään"

Selaa blogimerkintöjä

Victory!Sunnuntai 10.03.2013 19:07

Kävin ostelemassa ruokaa Lidlistä ja vakuuttelin koko ajan kaupassa itelleni, että "Ei haittaa jos vähän enemmän ostaa, koska perjantaina palkkapäivä" jne.

Kassalla ilme vääntyikin mukavan muikeaksi kun loppusummaksi pärähti vähän päälle 18 euroa odotetun kolmen-neljänkympin sijasta.

Nyt nälkä taas kaikkoaa vähäksi aikaa!

Huhu kertoo että saan hankittua nilkkatuet seuraavien kuukausien aikana... VIHDOIN.

I am such a creepSunnuntai 10.03.2013 00:56

Pitkästä aikaa kuuntelen Lambrettaa (Perfect Tonight-biisi, oijoijoij!).

Torstaista asti olen Kittee-hoodeilla pyörinyt ja huomenna suunnaksi Joenzoo. Oon kerennyt viettää aikaa perheenjäsenten kanssa - vaikkakin Miikaa näinkin vain vähäsen ja Sauliikin myös, buuu! Öö no joo, eipähän tuohon jääkään kuin isi, mummo, äiti ja Saulin Henna jälelle perheenjäsenistä (plus isin uusioperhe, mutta vaatikoon vielä aikaa ennen kuin sanon perheperheeksi).

Raahasin kamaa tänne, koska neljän päivän Kittee-reissu, huhhuh... Mutta nyt kaduttaa, koska tuplasti enemmän on tavaraa vietävänä takaisin. Mutta sainpahan viimeinkin ostettua lankaa, joten jospa vain saisin aloitettua neuleyritelmän vihdoin ja viimein!

Ai niin, voi pense sen harkkaraportin kanssa. Aloitin kyllä, mutta loppuunhan se pitäisi väsätä. Voihan ei!

No jospa vielä katselisin Sons of Anarchya... Kolmoskauden toinen jakso pärähtäköön käyntiin ihanhetikohtaänyyteenyt!
Ijequwiajedikawjnewjewiemmmmmitäääääääääääää eikö huomiseksi tarvihe muuta kuin lääkkeidenottoherätys?!!

Wuhuhuhuuu, lomalomaloma siis. Maanantaista asti työpäivät ovat olleet kivoja, vaikka tänään alkoikin viimeinen tunti tuntua jo melkein liiankin hitaalta. Mwii.

Tai no joo, pittää miun huomenna herätä viimestään niin, että kerkeän puoli kahden linja-autoon matkaamaan kohti Kittttteetä! Lollollollol, ens viikkokin on maanantaista torstaihin työteliästä. Olevinaan.

Geigga oli mahdavaLauantai 02.03.2013 16:07

Voi Razzzmuz kun häntä oli niin kiva eilen nähhä!

Tänään mökille Ainon, Sipan, Tomin ja Anun kanssa. Ensimmäinen kokovapaa viikonloppu ja pakko näköjään päästä taas aika kuluttamaan heti pois.

Aloitin Sons of Anarchynkin katsomisen! Ehkä mie ens viikolla kerkkeen kahtoa... Loma, ala jo!
Eilen ei oikein päivä meinannut millään lähteä käyntiin, mutta tänään on astetta parempi fiilis joka voisi ihan hyvin jatkua iltaankin asti.

Illasta katsomaan The Testicle Scrapersia.
Eilen oli aivan mahtavaa luistella piiiitkästä aikaa! Otettiin jopa kiekot ja mailat esiin ja isi ja Sauli yrittivät opettaa minnuu lyömään kiekkoa kovasti - yritykseksi jäi. Miikan kanssa puheltiin niitä näitä ja lopuksi otettiin valokuva kokoonpanolla isi, Sauli, Miika ja mie x) Vihdoinkin meistä yhteinen kuva, vaikka taisi jäädä ainakin miule joku jännäilme päälle. Mutta ei se haittaa, mahtava päivä oli!

Paikalla olivat myös Saulin Henna, Gali ja Ola. Juttelin mie heiänkin kanssaan välillä. Jotenkin oli vaan kiva olla molempien veljien ja isin kanssa jäällä piiiiitkästä aikaa, hihhii!

Tänään Miika-veikka kävi kahvilla täällä. Jupailtiin kaikkia mukavia kuulumisia ja katsottiin Salkkarit! Kaksi tuntia vierähti hirmu nopsaan ja oli todella, todella kiva nähhä isoveljeä :]

Hyvä olla taas.

t. merenneitoSunnuntai 24.02.2013 14:16

Eilen äidin kanssa ihmeteltiin Salkkareita ja Duo Osmo-ilmiötä.

Äiti: "Perustetaan myökin? Duo Hehe!"

"Duo Kana!"
"Duo Helhen (Höhöh, Helvetin Kanat)!"
"Duo Nalka!"
"Tai sitten siun eka ja miun vika tavu: Duo Helka!"

Onneks äiti on muuttunut takaisin äidiksi. Yli vuosi hyvää oloa!



Tänään on paras päivä piiiiitkääääääääään aikaan, koska kello 13 mennään luistelemaan isoveljien kaa! Parasta, parasta, PARASTA! Miikaa en oo nähnyt moneeeeen miljoonaan kuukauteen ja Sauliakin vain silloin tällöin vähän. Mutta nyt nähhään kaikki yhes koos! <3 PARASTA.

Kiitos tästä päivästä!
"Mitä sie menit kaatumaan!"

"Taasko se kaatu?!"

"Älä kaavu... no niin!"
"No et veis sitä palloa miulta niin en kaatuis!"


"Tarvii tyrkätä kuin vähän niin Henna kaatuu."

"Älä kaavu Henna!"
"Niin, älä kaavu!"
"Henna, yritä olla kaatumatta!!"
"Älä kaavu!"


"Hahah, kaavuithan sie!"

"Miulla on melkein aina ollut vähän huono tasapaino... Mutta ei se haittaa!"

WUH WUHKeskiviikko 20.02.2013 02:01

APINOITAPINOITAPINOITA.

Kello on jo kohta seitsemän, HUHHUHSunnuntai 17.02.2013 20:52

Hyvä nyt lauantaina kun olin töissä niin yks työkaveri tuli antamaan miulle avaimet koska hää lähti aiemmin pois ja mie jäin viimeiseks paikalle. Tietenkin piti kokeilla se oven lukitseminen, koska siinä oli jokin toinenkin lukkohommeli.

Pari kertaa yritin saada sitä lukkohommelia toimimaan, mutta ei onnistunut ja työkaveri rämpläili sitä kanssa. Lopulta kävi niin, että menihän ne molemmat lukot kiinni, mutta eivät vähään aikaan suostuneet aukeamaan :"D

"Tuota..."

Päästiin lopulta takaisin sisälle, mutta sovittiin että miun ei tarvihe laittaa sitä toista paholaista lukkoon jos se ei suostuisi toimimaan. MUTTA se toimi moitteettomasti sitten kun lähdin pois! Wihii.

Nää miun vähäiset vapaa-ajat ovat olleet aika ihmistäyteisiä. Perjantaina kävi Miiu istumassa pari-kolme tuntia ja läpsystä vaihto= Joni ilmestyi kahvittelemaan. Eilen tuli Sipa ja jonkin päästä taas Joni ja katseltiin Tim Burton-leffoja Ellan kanssa.

Tänään saattaa kiva-Anssi tulla käymään! Huomenna on vapaailta, mutta saatan mennä kaverin kanssa kaakolle. Plus tiistaina Disney-ilta luokkalaisten kanssa! Niin ja keskiviikkona sport-iltamat humakilaisten kanssa. Torstaina harkkaa ja töitä. Perjantaina harkkapäivä tai tentti tai töitä ja paitsi illasta Areenalla töitä tarjoilijana. Lauantaina äidin synttärit. Sunnuntaina taitaa olla tyhjää?

JAKSAA JAKSAA.