IRC-Galleria

henlei

henlei

"Enkä pysty selviimään kun aina pistät sekaisin mun pään"

Selaa blogimerkintöjä

Ensimmäinen päivä harjoittelua takana ja voisinpa jopa todeta: olipas mukavaa. Ihmiset ottivat miut hyvin vastaan ja kurkku on kipeänä kaikesta juttelusta.

Voi olla, että tämän harjoittelun jälkeen tiedän millaiseen paikkaan haluaisin työllistyä.

Huomenna mie käyn äänestämähässä.
332 valokuvaa tilattu, shiiiiit. Päälle 36 euroa toimituskuluineen, onneksi ei pahemmin halunnut syödä euron kolikoitani. Enkä edes käynyt kaikkia miun kuvakansioita kunnolla läpi :D

Eilen käytiin katsomassa Fast&Furioussi 7 ja ei edes syöty kaikkia karkkeja! Tosin tänään syötiin ne heti ensimmäiseksi kun herättiin, hups... Elokuvan lopussa piti kyllä pidätellä miehisiä kyyneleitä, koska Paul. Hyvä leffaloinen oli, vaikkakin tappelut olisivat saaneet olla lyhyempiä -> olisi jäänyt enemmän aikaa ajokohtauksiin wrönnönönönnönnöö.

Kahdeksatta elokuvaa odotellessa, jos sellainen vielä tulee!

uliuuuuKeskiviikko 08.04.2015 11:00

Fukkkk, tulin opistolle kopioimaan ja tulostelemaan papereita. Erehdyin avaamaan Humakpron ja siellä olikin iloinen viesti kera pyynnön, että liittäisin harjoitteluraporttiini vielä kaksi lähdettä ja yhden esseen, nämä kun nyt sattuivat uupumaan.

NÖYYY.

// Höhöh, ei mennytkään kuin pari tuntia ja sain tehtyä koko shaiban. Arviointia odotellessa.

Eilen päätettiin Juhan kanssa lähteä perjantaina elokuviin katsomaan Fast&Furious 7, JIHUUUUUUUUUUU. Lauantaina mennään kalaan ja:
Juha: Käydää ostaa makkaraa mukaa. :)
Henna: Totta kai, ja loput karkit mukaan jos niitä jää.
Juha: Juu
Henna: Viitsi vitsi ei niitä jää
Juha: Ei niitä jää

Ei me ikinä rohmuta... :D

JänskättääTiistai 07.04.2015 17:51

Ohohups, on kulunut jo melkein kuukausi viimeisimmästä jauhannasta täällä. Kaikkea kivaa on tapahtunut, takana on normaalia isompi palkkakuitti vastapainoksi normaalia suuremmasta määrästä töitä. Tosin ne rahat tuli nopeasti poltettua kummitytön syntymäpäivälahjaan (Alisaurus 2vee, TUITUI!), nimiäislahjaan (Meeapina <3), toisen kummitytön hemmotteluun (Eevilli, hihii) ja Titiäisen pääsiäisherkkuihin ja lahjoihin. Itselleni hankin 500 palan palapelin, jonka sain valmiiksi kahdessa illassa, ja valokuva-albumin. Nyt on kuviloisia ihan albumissa asti hienosti niin, ettäs tiiätte niin.

Pääsiäispyhät vietin Juhan tykönä. Muualle en oikein ehtinyt enkä edes yrittänyt lähteä käymään. Viikonloppuisin on tullut usein käytyä vaikka ja kenen luona, mutta nyt ajattelin omistautua Juhalle ja Titiäiselle, eli aika paljolti heidän mukanaan kuljin. Tai no kuljin ja kuljin, ostettuani sen palapelin (pippelipalapelipippelipalapelipippelipalapelipiiiip) jäin illoiksi omiin oloihini.

Tänään, huomenna ja ylihuomenna ja tahtini tietäen viikonloppuna on luvassa lakeihin perehtymistä. Mielenterveyslaki käsitelty ja seuraavana vuorossa kuntoutuslaki. Harjoittelu tukikodissa alkaa maanantaina, KÄKÄÄK!

Tänään voisin myös valikoida valokuvia niiden teettämistä varten...

"Luterilainen P(k)irkko Suomessa"Tiistai 10.03.2015 19:23

Tsekkailin miun sähköposteja ja päädyin lueskelemaan miun ja isin viesteilyjä siltä ajalta, kun olin Etiopiassa. "Ajattelin, että ostan sitten vaatetta ja tuliaisia, kunhan saadaan enemmän erilläoloaikaa - koska sinä päivänä tuli huomattua, että ryhmässä pysyminen oli aika raskasta (osa halusi käydä jokaisen kojun läpi ja mie, Rasmus ja Lauri oltiin kuolla tylsyyteen) :D" <- Ahhh, hyvät muistot. Isikin vastaili tyylillään: "Tänään pitäisi huomiseksi tehdä itsestä työpaikkahakemus, pari olutta varasasin kirjoittamista vaarten:)" Muistan, kuinka nauroin tuosta Laurille :"""D Isi <3

Torstaina juhlistettiin miehekkeen kanssa vuosipäivää ja mentiin elokuviin katsomaan Luokkakokous! Mie maksoin liput ja Juha uhrasi rahansa karkkeihin. Totta kai karkkeja piti saada lippujen edestä, joten meiän karkkipussi oli aika valtava kun päästiin Karkkikujan kassalle. Meitä edellä oli joku äiti kahden pienen lapsensa kanssa kahden pillimehun ja todella vähäisen karkkipussin kanssa. Se äiti katsoi meidän saalista aika pitkillä valoilla :D Karkkia oli kuitenkin liian vähän, koska pussi oli tyhjä jo elokuvan puolessa välissä. Hupsis.

Lauantaina käytiin kokoonpanolla Titityy-JuhA-mie Alisauruksen synttäreillä (koska tulevana viikonloppuna en partio-retken takia pääse, snyyyyf). Vein dubloja ja muovailuvahaa : ] Alizaaaa tanssi hirmuisesti, olivat löytäneet kirpparilta Tiikeri-pehmon, joka tanssi Hammertime-biisin tahtiin :D::D:D:D Oli kyllä hieman ebin-hetki, kun tajusin mikä biisi oli kyseessä. Mahtava lelu! Alisan kanssa taas hieman sanailtiin. "Tätiii..." "Alisaaa..." "Tätiii..." "Alisaaa..." "Tätiii..." "Alisaaaaa..." ;______________________; TUITUITUI...

SprölölööTiistai 03.03.2015 17:55

Tämä päivä oli kiva päivä. Aamulla seilasin töihin viideksi ja osasin kuin osasinkin käyttää siivouskonetta ihan nätisti ajamatta ketään päin ja törmäämättä mihinkään. Tosin ylihuomenna voisin muistaa lisätä pesuaineen siihen veden sekaan, vaikka hyvin tuo pelkkä vesikin puhdisti tänään... : D Kasin jälkeen kipsuttelin kivasti kaupungilla etsien paikkaa, joka tarjoaisi aamukaakaota. Kohtalon saattelemana vilkaisin ruMun ikkunoista sisään ja kohtasin EliasX:n katseen. Meninpä siis hänen tykö ja sain itselleni mahtavata kaakaota ja "pasta-eijaa" (lainatakseni Tonia) Kassakone-ei-toimi-ilmaiseksi. Kivasti vaihdeltiin kuulumisia siinä ja yllättäin Aaronin ja Tonin kanssa tuli spämmäiltyä ja juteltua Facebookin kautta (koko aamupäivä köhköh).

Kiertelin ostoskeskuksessa ja löysin kahdet farkut 30 eurolla! Ihan hyvä löytö. Harmittaa vain pikkuisen, koska käydessäni viimeisessä liikkeessä sieltä löytyi juuri sellaiset mitä olin etsinytkin, mutta enää ei lompakko antanut periksi (maksovat 39,90e, oho). Ehkä joku toinen kerta ja hei, miullahan on nyt kahdet uudet, EHJÄT farkut. Tähänastiset farkut ovat jälleen haaroista kuluneet reikäisiksi. Kehtaapahan nyt juhlissakin kulkea vähän rohkeammin.

Miehekekin soitti: "Onneksi olkoon. Jatkamme koeaikaasi vuodella". Juu, en suostunut :D Torstaina mennään katsomaan Luokkakokous UUUUU.
Viikonloppu oli ja meni. Oli mummon hautajaiset ja näin sukua jonkun verran. Enemmän tuli pyörittyä pienempien, eli Alisauruksen ja Titiäisen kanssa. En jaksanut ryhtyä sosiaaliseksi, esittelin vain Titiäisen miun tädeille ja parille sedälle. Alisaurus oli kappelitilaisuudessa ihana, vähän väliä kuului: "Tätii..." äidin ja Hennan välistä. Lopulta hää kipsutteli miun syliin istumaan ja lueskeli virsikirjaa. Äidin kanssakin läväytettiin välit poikki pitkästä aikaa. En edes muista, milloin näin on käynyt viimeksi. Mutta ei se mitään, jääpähän enemmän aikaa muille ja itselle, ja saapipahan hääkin rauhoittua :D

Huomenna tulee Juhan kanssa vuosi täyteen! Tein niitä vaniljavannikkeita vuosipäivän kunniaksi ja hyvin maistuivat viikonloppuna hälle : ] Köhköh, söin kyllä itsekin aika paljon... Torstaina olisi tarkoitus mennä katsomaan Luokkakokous-leffaloinen. Vissiin käydään syömässäkin jossain Amarillossa. Kuitenkin ajaudutaan taas Subwayhin :D:D

Tämä kevät on ollut hirmu täyttä ja rahaa syövää aikaa. On ollut ristiäisiä, synttäreitä ja hautajaisia. Vielä yhdet synttärit viikonloppuna, partioretki toisena viikonloppuna ja sen jälkeen toiset ristiäiset.

Onneksi sain lisää töitä. Tänä aamuna menin viideksi töihinlöihin, niiice.

NiljakkeitaPerjantai 27.02.2015 12:28

Tein äsken vaNILJAvanniKKEITA, uuuu! Eikä epäonnistunut, joten helppo homma oli tehdä : ]

Kävin tällä viikolla Laureliinin luona korvaamassa hänen ukkonsa poissaoloa. Eli istuin siis ruokapöydän ääressä sillä aikaa, kun Laura teki meille pizzaa ja keksejä. No joo, kekseissä autoin jonkun verran. Mutta muuten onnistuin miehen korvaajana.

Tänään Kitttttttteeeellllelelellelelelee. ULIUU.
Huhhuh, pari viikkoa viime kirjoituksesta ja tällä välillä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä! Muun muassa eräs nimeltämainitsematon kummityttönen sai toissaviikonloppuna itselleen nimen - ja kauniin nimen saikin! Olen yrittänyt keksiä lempinimiä, vähän niin kuin Alisastakin tuli Alisaurus ja Alisalama. Eeviulu, Eevioletti, Eeviilipytty, Eevilperi (voisin laulaa Vilperin tunnaria Eevilperin nimellä!) jne. Kunhan seuraavan kerran muksun näen, niin pitääkin kokeilla eri vaihtoehtoja :]

Ristiäiset menivät siis hyvin, koko päivä siellä vierähti Miian ja Nikon sekä Nikon perheen tykönä. En paljoa osannut olla avuksi järjestelyissä enkä raivailuissa, joten viihdytin kummityttöä kyseiset ajat. Ihastuin kyllä Miian ja Nikon perheisiin ja pari kertaa jäädyin ja vastailin ihmeellisyyksiä, kun miulle oltiin niin yltiöpäisen ystävällisiä. Ei sillä, kyllä miule oma perhe on rakas ja tärkeä, mutta oli vain jännä tutustua uusiin ja erilaisiin perheihmisiin ja perheisiin. Plus taas kerran miut toivotettiin mukaan perheeseen. Moinen ilmoitus tuli niin puun takaa, että en edes muista mitä vastasin :"D Mutta ihana porukka kyllä, joten en tahtonut kieltäytyäkään. No, kummina voin siis todeta, että hyväksyn kummityttöni muut sukulaiset ja kummit. Hän saa puolestani viettää heidän kanssaan paljon aikaa. Krhm.

Miun mummo kuoli 4.2. Surettaa ihan vietävästi, mutta samalla on kaikesta huolimatta vahva olo. Mummo pääsi papan luokse :) Ehdin kuitenkin näyttää miehekkeen mummolle ja epäilen, että Suoli juorusi uuden tulokkaan nimen hänelle. Aika onnellisin mielin mummo tuntui olevan viimeiset päivänsä. Huh, onneksi. Vaikkei ihan suruolo ole ollut, niin olen huomannut, että vetämättömyys on ollut päällä jonkun aikaa mummon lähdön jälkeen. En ole jaksanut siivota, en ole jaksanut tiskata, en ole jaksanut puhua kaikille. Tai oikeastaan viitsinyt on ehkä parempi verbi. Mutta nyt alkaa taas mieliala kohota, sain eilen siivoiltua puolet huoneesta ja laiteltua papereita parempaan järjestykseen. Plus äidin antaman joulukortin välistä tipahti viiden euron seteli, bujaaa!

Aloitin kuntosalilla käymisen nyt vihdoinkin. Eräs tuttu Skinipilvi minut aiheeseen perehdytti ja nyt alkaa olla ensimmäinen itsenäinen kuntosaliviikko takana. Olo ei ole niin kamalan rikkinäinen fyysisesti, vaikka odotinkin ihan toista. En tosin luota osaamiseeni kaikissa liikkeissä, mutta kyllä se varmastikin tästä kunhan vain useammin käyn liikkumassa! Salin alakerrassa on myös nyrkkeilysäkki ja on tullut sitäkin pajauteltua nostalgiahöyryissä.

Parin viikon päästä tulee vuosi yhdessäoloa miehekkeen kanssa. Vieläkään ei ahdista. Olen jo luovuttanut ahdistuksen suhteen, se tuskin saapuu ollenkaan. Elämä on kivaa.

Onnea on myös isi, joka antaa sinulle pakastepizzan. Näin isin toissapäivänä ja hää oli ostanut salamipizzan, jonka kiitollisena häneltä otin vastaan <3 Oli nannaa ja täyttävää! Talous on ollut taas hiukan tiukilla, joten pizzamaisuus nostatti kyllä mielialaa.

AI NIIN. Pyysin esimieheltä eilen lisätyövuoroja ja hiihtolomaviikolle on miule tulossa noin 20 tunnin pläjäys. Tämä tarkoittaa, että yhden viikon aikana tienaan noin kuukauden palkan. BUJAAAAA!

Rakkautta on Alisaurus, joka on oppinut sanomaan Henna-täti. TUI TUI NIIN MIEKKII SINNUU.

Teljon pakstiiSunnuntai 01.02.2015 17:43

Tunnerikas viikonloppu takana, palautumista varten ostin Aino-jäätelöä ja mussutin sitä samalla kun katsoin True Bloodia. Mummo on ollut aika huonona jo melkein viikon ja häntä kävin morjestamassa parikin kertaa. Pyysin jopa Juhan mukaan ja vielä sen verran mummo oli tajuissaan, että totesi ukolle: "Ei olla nähty pitkään aikaan." Ei me pitkään viivytty, koska mummeli nukahti aika nopeasti. Halusin vain näyttää miehekkeen hälle ennen kuin on liian myöhäistä + mummon mielipide on jopa merkittävämpi kuin iskän tai äitin.

Muutenkin tämä seurustelu on mennyt vakavaan suuntaan, sillä toimitin pussillisen kaakaota Juhan kämpälle - ja jätin sen kaakaon sinne minua varten D: Ohhh.

Perjantaina näin ensimmäistä kertaa Suolin ja Hennan toisen mukelon ja tuituitui se oli pieeeeeni. Alisauruksen kanssa leikin kyllä suurimman osan ajasta, mutta pidin myös pikkuista sylissä *____* Sulin molemmille, niin iso- kuin pikkusiskollekin.

Eilen käytiin Juhan kanssa Peltokoskellakin. Juha kalasteli ja mie pidin tulta yllä. Viitisen tuntia viihdyttiin luontoisan äidin helmassa ja miekkii pääsin kokeilemaan pari perhokalasteluheittoa. Haisen yhä savulle, mutta ei se haittaa : ]