IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

PROMOTION!!!Torstai 16.08.2012 22:27

P-kausi on lopuillaan ja nyt sitä ollaan Kaartin Jääkäreitä, eikä enää alokkaita ja kyseinen ylennys tapahtui oikein juhlavin menoin Helsingin Olympia Stadionilla (mikä ei ollut uusi juttu minulle, sillä itsehän olen 15-kesäisenä juossut siellä 100m koulujen välisissä yleisurheilukisoissa u mirin?)

Mutta Kaartin Jääkärinä oleminenhan ei tarkoita mitään, paitsi että sinulta odotetaan enemmän. Olemme edelleen sangollinen paskaa.

btw. katsokaa tänään uutiset, votte nähdä minut siellä marssimassa. Olen se maastopukuinen siilipää.

Tai itseasiassa älkää katsoko, näyttää varmaan hirveältä. 800 alokasta marssimassa Stadionilla, ruodut eivät pysyneet särmässä, kaikki olivat muutenkin aivan pihalla... tästä syystä: TAAKSE, POISTU!!

Mutta jos katsotte, olen se ensimmäisenä marssivan joukkueen viimeinen mies katsomon puolella. Vittu jokainen vetoketju oli kiinni.

Pakko myöntää: olen hieman pettynyt.
Odotin P-kauden olevan rankempi. En ymmärrä mitä porukka hajoilee?
Kuluneen viiden viikon aikana on ollut vain yksi raskas viikko ja se oli leiriviikko. Muuten olemme vain rötvänneet tai puhdistelleet aseita tai opeteltu sykkimistä aikamääreisiin.
Meillä on ollut vain kaksi marssia, jotka eivät olleet kuin 10km ja koska oma tupa on paras mahdollinen, on siinä yksi syy lisää miksi ihmettelen mm. tupamme sisäistä gonailua... enää kaksi viikkoa ja sitten joudun jättämään heidät.... :/ yhtiä parhaimpia vittuja keihin olen koskaan tutustunut. Melkein tekisi mieli jäädä spolleksi pelkästään sen takia että saisin vielä lollailla heidän kanssaan... mutta ei, on kuunneltava sydäntäni <---- faggot

Oli myös mielenkiintoinen kysely, (AUK:kia silmällä pitäen) joka järjestettiin tupien kesken: oli lista jossa oli jokaisen tupalaisen nimi ja tehtävänä oli antaa jokaiselle tupalaiselleen 1-9, sen mukaan haluaisiko heidät johtajakseen "Kuolemanvaaraa sisältävässä tehtävässä". Yhdelle oli annettava 1 ja yhdelle 9.
Yksi äijä tuvastamme sai kaikilta 9 (mukaanlukien minulta) ja se olikin aivan selviö, mutta yllätyksekseni sain huomata että sain kaikilta muilta 7-8 pistettä =)
Rehellisesti sanoen en osannut odottaa sitä.
Tämä oli hyvä juttu myös sitä varten, että tästä sai pisteitä tuleviin Aliupseeri- miehistö(tarkka-ampuja)valintoihin.
Jos en pääse tarkka-ampujaksi, menen Aliupseerikouluun vuodeksi... ja sitten RUK:kiin.

...No ei vitussa...

mutta näin meidän kesken: en olisi antanut kenellekkään yhdeksää pistettä, ellei olisi ollut pakko.
Vaikka tupamme jäbä, joka kahmi täydet pisteet, onkin auktoriteettinen, valitettava tosiasia on myös se, että hän on läski ja huonokuntoinen. Toki nostaa penkistä 180kg ja olisi tulevana viikonloppuna painonnoston MM-kisat, joihin ei valitettavasti lähde, koska ei intin takia ole päässyt treenaamaan, mutta itse en ainakaan arvosta pelkästään sitä jos tietää tilanteessa kuin tilanteessa mitä tehdä, mutta jos ei ole fyysisesti kykenevä näyttämään esimerkkiä, kannatukseni kyseisen henkilön johtajuuteen tipahtaa ainakin puolella

Mutta nyt jos puhutaan hetki vakavasti... tämän päiväinen kyseinen tilaisuus oli itseasiassa loistava esimerkki siitä mitä sotilaana oleminen on. Sotilaana oleminen on illuusion luomista siitä, että olet tappaja.
Jos pystyt noudattamaan käskyjä orjallisesti, etkä kyseenalaista mitään, olet täydellinen sotilas.

Mutta sotilaana oleminen ei ole sitä, että taistelun keskellä pystyt kantamaan harteillasi haavoittuneen 90 kiloisen kaverisi pois turvaan ja että sinulla on hyvä fyysinen kunto.
Tällaiset ominaisuudet eivät ole sotilaan meriittejä, siinä missä se että ehdit pedata sänkysi annetussa kymmenessä minuutissa.
Enkä nyt ole edes sarkastinen.
Mutta onhan se ymmärrettävää, että saat enemmän kiitosta siitä, ettet koskaan ole myöhässä aikamääreistä, kuin siitä että juokset coopperissa 3200m, sillä jokainen kykenee vähän sykkimällä, tehdä pinkan ja punkan 10 minuutissa, mutta jokaiselta ei voida vaatia yli 3000m kahdessatoista minuutissa.
Aivan kuten jokaiselle pystyy opettamaan, mitä tapahtuu kun käsketään "käännös vasempaan, päin", mutta jokaiselle ei pystytä opettamaan miten pitää hermonsa oikeassa tulitaistelussa.
Tämän takia on helpompi kouluttaa joukkonsa marssimaan, kuin sotimaan.
Koska onhan se myönnettävä, että särmästi marssivasta sotajoukosta tulee väkisinkin janssonit housuun

Gotta catch 'em all!Perjantai 10.08.2012 22:21

Tjaah.... tämä viikko?

Tuntuu hyvältä mies olla paras ;)

Tein koko komppanian ennätyksen siinä, kuka jaksaa pysyä kauiten ampuma-asennossa: Shooter_stance.jpg

10:40sec

Sain Kokelailta pulla-kahvit sekä vapautuksen pinkka- ja punkkatarkastuksesta (johon osallistuin anyway, koska helpotukset ovat naisille)
Vitusti raskaampi asento miltä näyttää ja hauskaa siinä oli se, että jo minuutin jälkeen ajattelin luovuttamista.

5min oli vähimmäisvaatimus, johon pystyi vain itseni lisäksi yksi samasta ryhmästä.
Kun 10min lähestyi, Kokelaat lupailivat pulla-kahveja, jos pystyn olemaan siiihen asti liikkumatta, mutta tiesin että tämä lupaus menee vain isompiarvoisten tyhjien lupausten holviin, joten halusin vain olla kova jätkä ja olla 10min
Kun 10min oli mennyt, sain kuulla Kokelailta että 10min 30sec on koko Komppanian paras aika, joten apinan raivolla ajattelin että "LOL migsibäs ei? xDDD"
Ja sitten sain achievement unlocked ja 1000 Gamerscorea

Tällä viikolla alkoi myös "pokémonit", eli alikersanttien aamujenlaskenta, jotka siis alkavat heti kun on jäljellä 151 aamua.
Jokaisena aamuna täytyy piirtää yksi Pokémon, jonka # vastaa kyseisen päivän aamua ja viedä se päivystäjän pöydälle.
Tänään alikersanteilla on jäljellä 147 aamua, eli päivän Pokémon oli siis Dratini
dratini.jpg

Ja arvatkaas kenet valittiin piirtämään kaikki Pokémonit?

Ja ainiin, tällä viikolla oli ammuntaa ihan vitusti ja ne meni päin vittua. Näillä näytöillä ei tarkk'ampujaksi päästä...

I think I need to.... get my head in the game

Metsien miesLauantai 04.08.2012 18:46

Koska tulen viettämään seuraavat kahdeksan kuukautta armeijassa, kaikkien uusien blogimerkintöjeni sisällön ei pitäisi tulla yllätyksenä, koska juuri nyt minulla ei ole muuta elämää

Huhhuh mikä viikko!

Ma-to vietettiin keskellä metsää teltassa, joka sinänsä tuntui aika hölmöltä koska olimme telttailemassa Santahaminan sisällä. Vähän niin kuin olisi telttaillut omalla takapihallaan...

Pakko myöntää että näinä päivinä jopa minua hajotti, eikä edes vaan hieman. Ruokaa oli liian vähän, kokoajan oli nälkä, jos sai nukuttua kahta tuntia yön aikana oli onnekas, koska meillä oli vartiovuorot ja koska porukkaa tippuili leiriltä pois kuin kärpäsiä sairastumisten ja loukkaantumisten ja "loukkaantumisten" vuoksi, välillä oli pakko olla kaksi kertaa yön aikana vartioimassa olematonta vihollista ja sen lisäksi juuri kun oma vuoro oli loppunut ja sain unenpäästä kiinni tulee "TELTTAHÄLYTYS" ja kaikkien on puettava vaatteet ja täysitaisteluvarustus (luotiliivit, taisteluliivit, kypärä ja ase) kahdessa minuutissa päälleen ja rynnättävä meille osotetuille vartiopaikoillemme.

Kuten eräs viisas mies sanoikin: "suomalainen sotilas on ekologinen - kun se metsässä, se hajoaa xD

Keskiviikkona vaihdoimme leirintäpaikkaa ja jouduimme kantamaan kaiken telttavarustuksen, yms. muun vitun painavan sälän 3km toisaalle.
Vaikka kolme kilometriä saattaa kuulostaa lyhyeltä matkalta ja sitä se onkin, mutta yritäppä edetä se matka kun päälläsi on yhteensä 30kg painavat taisteluvarustus, selässäsi vähintään 50kg paivana rinkka ja harteillasi teltan keskitanko jonka toisessa päässä roikkuu 10 hengen teltta survottuna säkkiin ja toisessa päässä roikkuu toinen vitusti liikaa painava rinkka.
Ainiin ja sitten on vielä 25 astetta kuuma

Tämän siirtymisen aikana muutama meistä uuvahti ja meitä oli taas vähemmän.

btw kuulin että 6. joukkueen, josta yli puolet on naisia, rinkat siirrettiin pakettiautolla.... se siitä tasa-arvosta

Pää pysyi kasassa vain laskemalla joka aamu kuinka paljon TJ lomiin.
Tarkka-ampujat kuulemma tekevät tätä vielä enemmän... sopii vain toivoa että se on mielekkäämpä kuin teltan kasaaminen ja purkaminen, sekä olemattoman vihollisen vartioimista tai poteroiden kaivamista

Muutenkin koko viikko oli kuumottava.
Jengiä tuupertui koko ajan kuumuudesta. Sunnuntain taisteluharjoituksissa pelkästään meidän joukkueesta neljä pyörty ja nä'in kuinka suojeluhälytysharjoituksissa joissa pidetään kaasunaamareita päässä, kaksi jäi maahan makaamaan. Lämpöhalvaus ja ambulanssin paikalle tulokin päästiin näkemään.
Näiden seikkojen lisäksi kun menimme taisteluharjoituksiin suoraan ampumaradalta, eräs alokas huomauttaa harjoitusten päätteeksi löytäneensä yhden kovan panoksen lippaastaan. Siinä vaiheessa kaikilla oli heatening's x 100 ja varsinkin alikersanteilla sekä kersanteilla
"mitä vittua??" T. Kersantti Lahtinen

MUistan edellisellä viikolla jonkun sanoneen että tästä viikosta saattaa tulla chilli, mutta perjantai aamuna lähdettiin vielä 20km marssille täysissä taisteluvarustuksissa. Se oli raskaampaa mitä se kuulosti. Remusimme paljon metsien poikki ja välillä juosten ja välillä täysiä juosten.

Kuluneen viikon aikana olen saanut ilokseni huomata että olen paremmassa kunnossa kun olen luullut ja ainakin kestävyyteni on kiitettävää. Vaikka moneen otteeseen olenkin ollut aivan puhki, en ole kuitenkaan luovuttanut kertakaan eikä missään vaiheessa ole heikottanut ja arvatkaapa miksi? Koska muistan juoda tarpeeksi vettä! Vesi on kaiken perusta. enkä Eilenkin marssiessa aloitin häntäpäässä, mutta marssin loppuessa olin joukon ensimmäinen u mirin?

Yksi juttu vituttaa intissä: samassa tuvassa kanssani on "SPOLK:in vahvin mies", 130kg jässikkä joka nostaa penkistä 180kg ja aina sitä jaksetaan hehkuttaa. MUkava cunt, ei siinä mitään mutta eikö ne tajua että mies on läski kuin mikä? Itse en arvosta pelkkää voimaa, joka on hankittavissa proteiinikuureilla, vitullisilla määrillä kaloreita ja pienillä toistomäärillä. Kyllä voima ja lihassuhde on saatava kohdilleen. Mieshän väsyy pelkästään jo aamuhölkässä ruokailutiloihin, joka on 100-200m matka?
Muutenkin intissä, myös omassa joukkueessani näkee niitä "bodareita" ketkä raahaavat lomilta tonnin painavia säkkejä ties mitä jauhoja ja valittavat ettei saa proteiinia tarpeeksi ja sitten jättävät ruokailussa tumman leivän koriinsa ja kauhovat vaaleaa leipää - LOL
Useimmilla ihmisillä on se ongelma, etteivät erota proteiinia ellei sitä lue missään

Jopa virtsani on esteettistäLauantai 21.07.2012 02:52

...629711...
...629711...
...629711...
...629711...

...on 7.65 RK-rynnäkkökiväärini sarjanumero.
Arvatkaa minkä annoin sille nimeksi?
Fuck yes ;) (no homo)

The Zyzz - no scoping and drop shottin like a mofo

Suurin tavoitteeni on päästä tarkk'ampujaksi, siksi aseestani on kuluneiden kahden viikon aikana tullut suurin rakastajani.
Nukkuessani sen kanssa minun on kuultu puhuvani unissani "anna minun viettää vielä hetki patruunapesässäsi"

Aion paneutua rynnäkkökivääriini ja tarkka-ampujakoulutukseen pääsyyn samanlaisella antaumuksella kuin olen paneutunut kehonrakennukseen. Toivottavasti kehitys ammunnan suhteen on samanlaista...
En tiedä onko reilua syyttää aseen tähtäintä vaiko itseään amupatuloksista. Teille ketkä ette tiedä, aseen molempien tähtäinten oikein säätäminen on vähintään 60% itse ampumatarkkuudesta.

Vaikka armeijassa muuten kaiken täytyy olla särmää, ampumaradoilla on rennompaa. Eilen ammunnoissa menin full rambomode: hellehattu päässä, t-paita josta hihat kääritty ylös ja pilotit sekä rynkky. Olisin menny U.S Army Rangerist koska tahansa. Eräs toinenkin kommentoi tästä lol vielä kun olisi ollut sätkä huulessa olisi ollut perfect.

Huulista puheenollen: joka toiselta jätkältä puuttuu ylähuuli, mikä vähintäänkin huvittavalta, ellei vammaiselta. Tämä siis johtuu siitä, koska joka toisella on jotain ylimääräistä yläpellissä.
Muutenkin tupakkataukoja on aivan liian usein? Me kaikki muut ei-tupakoitsijat (bättre folk) joudutaan aina odottamaan kun tervakeuhkot poistuvat savuille. Miksei kerrankin voisi olla niin päin että kaikki ketkä eivät polta "sotilaskotiin mars" ja tupakoitsijat jäävät runkkaamaan vaikka ristissä.

Ainakin läpäisin coopperissa vaadittavan metrimäärän erikoisyksiköihin! Vaikka vielä on syytä parantaa kuntoa...

Armeija marssii vatsallaan

...termi tuli vähän liiankin tutuksi ensimmäisten viiden päivän aikana. Emme kirjaimellisesti tehneet mitään muuta kuin marssimme ja söimme 4 ateriaa päivässä. Sitä velttouden määrää...
mutta inttisafkasta sen verran että on ihan helvetin jees. Ei mitään keittoa joka päivä josta löytyy kokonainen sian sorkka.

Onneksi tahti kuitenkin kiristyi sen jälkeen ja aloimme karistaa läskiä edes vähän

MUTTA VOI PERSE

Sitä saa mitä tilaa (valitettavasti)
Jo ennen palvelukseen astumista pohkeeni huusivat hoosiannaa ja ensimmäisen juoksuaskeleeni jälkeen sattui niin vitusti. Aluksi selvisin sillä mielikuvalla että olen The Zyzz - supersotilas ja kipu on vain heikkoutta poistumassa kehosta.
Mutta coopperin jälkeen en kirjaimellisesti pystynyt edes astua hajoamatta.
Jouduin ryömiä lääkintä-autolle ja setä antoi kylmägeeliä, joka kuin ihmeen kaupalla helppottikin. Mutta sen vaikutus jäi lyhyeen kun meitä jälleen kerran juoksutettiin edestakas tupaa ja ulkojärjestymispaikkaa, kun joku aina unohti anaalituttinsa sängylle yms
Voi vittu. Jäi vähän huono maku ensimmäisistä viikoista kun en kertaakaan voinut olla 100% mukana harjoutuksissa.

Ja ensi viikolla on tetsausta korvessa täydessä taisteluvarustuksessa, eli n. 30kg paskaa niskassa. Tätä kestää koko viikon ja oleskelemme siis teltassa. MInua huolettaa tässä vain kaksi asiaa: ovatko jalkani ready for action ja mitä sitten kun tulee paskahätä? Rynkkypaska kuulemma toimii (kiepsautetaan rynkky puun ympärille ja työnnetään persettä ylös ja pudotetaan Hiroshimat). Tai sitten etsin vain tarpeeksi tukevan oksan ja toivon ettei herra alikersantti satu kulkemaan alta.

Sick cunts everywhere

Tupani arvonnassa ei olisi voinut käydä parempi mäihä. On kiva olla aakkosissa ensimmäisenä ;)
Läppä lentää joka ilmansuunnasta ja kaikilla on aina hauskaa. Jopa Pähkinä-Esko, tupamme hiljaisin kaveri parina ensimmäisenä päivänä on nyt kuin kotonaan ja hänkin yrittää välillä heittää jotain vitsiä, vaikka paskaa se onkin, mutta sitä ei tarvitse hänelle kertoa tai hän vetäytyisi taas kuoreensa.

Cunts everywhere

yllättävän paljon varusnaisia? Vielä yllättävempää oli se, että palvelukseenastumispäivänä kaikki oli kaseja ja ysejä, mutta seuraavana aamuna kaikki olivatkin yhtäkkiä kutosia ja seiskoja. LOL meikki on pretty cool guy

I'm makin all kinds of gains

Mitä tulee gainsseihini, olen pelkästään kahden viikon aikana kiristynyt huomattavasti, kulutuksen ollessa suurempaa kuin saanti ja vain kaksi kertaa käynyt salilla. Se tunne kun on koko sotilaspoliisikomppanian esteettisin hirmu.
Jopa nimeltä mainitsematon alikersantti, joka on ainut kuka painii samassa sarjassa, sanoi kuntosalilla 9/10 naisystävälleen "Ainakin joku SPOLK:sta (sotilaspoliisikomppania n. 300 alokasta) on hyvässä kunnossa".
Laitan kuvia kun jaksan

Soijaa

Pakko vielä sanoa, että on hieman nihkeää marssia ja juoksennella 20 asteen lämmössä kolmella T-paidalla, kolmella sukkaparilla ja kolmella parilla boksereita. Sitä soijan määrää...
pyykinvaihtopäivä vasta ensi perjantaina. fug

Hygieniasta puheenollen, ensimmäinen asia kun pääsin tänään lomille, olis karvojen hellävarainen likvidointi. Juuri niin, nauti mielikuvastasi The_Zyzzistä vaahdottamassa itseään suihkussa saippualla ja ajelemassa itseään posliiniksi. U horny yet? I know I am

Boss Nigger

Ainiin ja kävi aivan saatanan outo asia tällä viikolla: meidän kasarmilla on eräs alikessu, ketä kaikki pitävät mulkkuna ja häntä kutsutaan kalkkunaksi, koska hän näyttää kalkkunalta. Piirsin pilapiirroksen hänestä ja annoin hänelle kalkkunan ruumiin... mutten aavistanut että 10min töherrykseni saisi niin paljon suosiota ja muutaman tunnin aikana kasarmin jokainen jätkä oli käynyt naureskelemassa sille. Menimme marssille tämän jälkeen, jonka aikana yksi kolmesta alikersantista huutaa: Kuka on se pilapiirrosten tekijä?!
Sydämeni skippaa pari lyöntiä ja koko elämäni vilahtaa silmieni edestä. Tiedän armeijan hengen: jos kukaan ei tunnusta, kaikki kärsii, joten arkaillen nostan käteni ylös. Varaudun 9kk poistumiskieltoon yms. mutta kaikkien yllätykseksi alikersantit alkavat nauraa ja sanovat että piirros oli aivan helvetin hyvä ja antavat minulle käskyn piirtää kaikki kasarmimme alikersantit. LOL
Kalkkuna, kenestä piirroksen tein, oli se kuka käskyn antoi.
Minun, sekä monen muun pisteet häntä kohtaa nousivat. Vitun chilli duuni haha

PS. toisen päivän lääkäritesteissä kusinäytteessäni oli +1 proteiinia. +3 on maksimi. Kaikilla muilla oli 0. U mirin?

Anyway, menen nyt katsomaan Jarheadin

....ja kuinkas sitten kävikään?Sunnuntai 08.07.2012 22:20

TJ 1

Intin alkuun on enää yksi päivä ja tämä odotus on saanut minut miettimään...

En ole nyt käynyt kolmeen viikkoon salilla, joka ennen olisi tuntunut yhtä hullulta ajatukselta kuin Abdulista saadessaan käskyn lentää WTC:tä päin

No mutta kuinkas ollakkaan, minulla ei ehkä olekkaan niin kiire päästä armeijan kuntosalille heti.... itseasiassa minulla tuskin tulee ollenkaan tarvetta päästä.

Katsokaas kun olen ajatellut lopettaa koko tämän pinnallisen elämäntyylin.

Kaikki huomio mitä saan naisilta netissä ja sen ulkopuolella johtuu vain ulkokuorestani, joka en ole minä oikeasti. Haluaisin vain kerrankin että joku kiinnostuu luonteestani

Elämässä on muutakin, tärkeämpää sisältöä kuin tämä. On aika keskittyä nyt vain inttiin ja sen jälkeen takaisin opiskeluiden pariin

The_Zyzz has left the building

Tulen takaisin muuttuneena miehenä

Chapter 2. getting aestheticTiistai 03.07.2012 19:50

Treenatessa vaurioitat lihastasi. Vaikka se kuulostaakin rajulta, mutta niin se menee. Mutta se kaikki on sitä varten että voit korjata sitä ja rakentaa uutta lihasta tulevia treenejä varten.

Voimankasvatus ja lihastenkasvatus on kaksi eri asiaa. Vaikka isojen painojen nostaminen lopulta johtaa massan kasvamiseen, se ei ole yhtä tehokasta kuin nostaminen nimenomaan kehonrakennusta varten.

Voimankasvatuksessa toistojen määrä on 4-6 toistoa, mikä kertoo kropallesi että sen täytyy voimistua

Estetiikan kasvatuksessa toistojen määrä on 8-12 toistoa, mikä aiheuttaa mikroskooppisia repeämiä lihaskudoksessa, joihin muodostuu uutta lihasta kun lepäät.

Voimaa varten nostamisessakin on omat hyötynsä, mutta suurimmaksi osaksi tähtää siihen 8-12 toistoon. kun huomaat että 12 alkaa mennä helposti, nosta painoa, jolloin pystyt vain kahdeksaan. Jatka tätä kunnes huomaat että saat taas kaksitoista

Jätä egosi ovelle
Penkkituloksilla ei ole oikeassa maailmassa mitään väliä. Ketään tyttöä ei kiinnosta saatko sen perhanan hillopurkin auki.

Toistojen kesto on myös oleellista. 1 sekuntti ylös, 2-3 sekunttia alas. Näin sinulla on täydellinen jännite oikeissa lihaksissa samalla kun nostat painoja.

Muista myös esim. hausikääntöä tehdessä, että vain kädet liikkuvat. Muuten olet patsas. Jos koko kroppasi heiluu, huijaat vain itseäsi.

Ja lopuksi muista, ettet ole salilla tekemässä vaikutusta kehenkään... olet siellä tekemässä vaikutuksen itseesi. Joten keskity vain siihen mitä itse olet tekemässä ja ole kohtelias ja ystävällinen muille

Negatiivin voima
Suurin osa gainsseistasi tulee negatiivista, vaikka se on hyvin aliarvostettua. Siinä vaiheessa kun olet laskemassa painoa takaisin alas, lihaksesi tekevät eniten työtä. Ja koska tässä vaiheessa on mahdotonta antaa kropan heilua, vain kaikki oikeast lihaksesi tekevät tässä vaiheessä töitä.
Joten muista se 2-3 sekunttia alas

Palautuminen
Palautumista on kahdenlaista. Sarjojen välillä tapahtuvaa ja treenin jälkeistä. Sarjojen välillä tulisi pitää 1min – 2min taukoa. Odota yhtään kauemmin, niin treenaat voimaa varten. Tästä syystä saleilla harvoin näkee shredded vittuja, koska puhuvat paskaa 20min putkeen, jolloin myös heidön elimistönsä kertoo että nyt täytyy saada prodea ja hiilareita, koska ovat lopettaneet treenaamisen... mutta eivät saa edes niitä. Sosialisoida saa, mutta kunhan eiunohda sitä tärkeintä.
Lyhyillä tauoilla huomaat kuinka voimasi hupenevat sarja-sarjalta, mutta
saat enemmän ja enemmän stimulaatiota lihaksiisi.
Salin ulkopuolinen palautuminen on tärkeää myös. Sinun tulisi tähdätä vähintää 8h yöuniin. Et kasva salilla, kasvat nukkuessasi.

Reeniä horo

Laitteet vs vapaat painot
Laitteet ovat pahin vihollisesi. Vaikk niilläkin on hyötynsä, et kuitenkaan saa tehtyä koko liikettä niin kuin saisi vapailla painoilla ja vapailla painoilla saat paremmin treenattua pieniä lihasryhmiä
Vapaat painot ovat siis pääkohteesi ja laitteet ovat vain tukemassa niitä tarvittaessa, mutta yleisesti ottaen ovat turhia ja keinoja kalliille saleille houkutellakseen sinut sisään

The Big Seven (Zyzziltä opittu)
Jos voisit valita vain seitsemän liikettä, tässä on mitä kannattaisi valita, koska nämä treenaavat hyvin kaikki tarvitsemiasi lihasryhmiä ja auttavat testosteronin tuotossa yms

(valitettavasti tila ei anna periksi kertoa miten kyseiset liikkeet suoritetaan, joten kysykyää kommenteissa jos ette tiedä)

Kyykky
Kyyky trenaa suurta osaa kropasta, mutta erityisesti jalkoja, alaselkää ja persettä

Maastaveto (mave)
Mave muuttaa elämäsi ja kroppasi, mutta vaatii täydellisen tekniikan tai se muuttuu hyvin äkkiä vaaralliseksi. Mave kohdistaa treenin suurimmaksi osaksi koko selälle ja vatsaan

Penkkipunnerrus(pena)
Penasta on eri muotoja, jotka kohdistuvat eri alueisiin tisseissäsi, kuten vinopenkki.
Penkkipunnerruksessa on tärkeää että etenet rauhallisesti. Varsinkin negatiivin kohdalla tulee ottaa hitaasti

Kulmasoutu
Mikään ei lisää massaa selkääsi yhtä hyvin kuin kulmasoutu ja se myös ottaa hieman olkapäihin ja hauiksiin. Muista pitää selkäsi kaarella kuten kyykyssä ja mavessa

Dipit
Dipin idea on kohdistaa kaikki polte ojentajiin ja pitää kyynärpäät tiukasti kyljissä kiinni.

Leuat
Leuat ovat paras keino V-vartaloon. Älä kuitenkaan pidä käsiä lähekkäin, muuten liike ottaa enemmän käsiin kuin selkään, vaan pidä mahdollisimman leveä ote ja tee vain niin monta kuin saat. Tässä tärkeää on hitaat ja kontrolloidut vedot

Mutkatanko
Mutkatanko kohdistuu pääasiassa hauiksiin.
Vältä selän menemistä kaarelle nostaessasi tankoa ylös ja pidä olkapäät lujasti kyljissö kiinni, siten käytät vain hauiksiasi.

Sekoita pakkaa
Muista pitää kroppasi arvailemassa. Jos noudatat samaa treenrutiinia viikosta toiseen, lopulta kroppasi tylsistyy tähän.
Tämä ei tarkoita että sinun tulisi muuttaa treeniohjelmasi täysin, mutta vaihda esim. selkä- ja jalkapäivän paikkaa keskenään.
Ja muista tehdä isot lihasryhmät (tissit, selät ja jalat) viikon alussa, ennen pieniä lihasryhmiä (hauikset, ojentajat ja olkapäät)

Vaistonvarainen treenaus
Tämä onnistuu muuttamalla ruutiniaan lennosta. Esim. jos olet kirjoittanu ylös 4 sarjaa ristitaljaa ja niiden jälkeen tunnen mahtavan pumpin, joskus kannattaa tehdä vielä pari sarjaa siihen päälle.
Ja jos sinusta tuntuu että jaksaisit vielä muutaman toiston, do it faggot. Mutta älä kuitenkaan innostu ja tee vaikka kahtaakymmentä. Suurimmaksi osaksi pysyttäydy siinä kahdessatoistassa ja nosta painoa jos se alkaa mennä turhan helposti
Toisinsanoen vaistonvarainen treenaus on sitä, ettei noudata sokeasti sitä mitä jossain lapussa sanotaan.

Pumppi
Oletko joskus huomannut salilla, kuinka lihaksesi näyttävät tavallista isommilta? Se on merkki siitä, että teet sen oikein.
Treenatessa verenkierto lihakseen lisääntyy ja saa sen paisumaan. Tarvitsemme tätä jotta lihaksissamme olisi tarpeeksi energiaa salisession ajan. Tämä ilmiö auttaa myöhemmin lihaksesi kasvamaan samaan kokoon miltä se näyttää salilla, koska se on jo aiemmin ollut sen tietyn kokoinen ;)

Lihasmuisti
Esim. oletetaan että menetän intissä lihaa, mutta lihasmuistin ansiosta minun on helpompi saada hauikseni näyttämään taas samalta kun alan treenaamaan intin jälkeen, koska kroppani muistaa millaiset tykit minulla aiemmin on ollut.
Lihasmuisti on oleellinen ilmio bulkkauksessa ja cuttaamisessa

Venyttely
Se on tärkeää huolimatta siitä mitä jotkut amatöörit väittävät. Ihmisen liitoskohdissa on paljon nivelsiteitä sekä jänteitä ja näille kohdistuu suurta painetta treenatessa. Jos ne eivät ole kunnolla lämmenneet, on todennäköisempää loukata itsensä
(Zyzzin esimerkki)
"Kuvitelkaa vaikka pala sinitarraa. Jos lämmität sitä, se ei anna helposti periksi, vaan venyy. Mutta kylmä sinitarra napsahtaa samantien poikki"

Cardio
Oleellinen osa kehonrakennusta, varsinkin cuttaus-vaiheessa. Moni kehonrakentaja halveksuu cardiota, mutta sen ei pidä olla niin ikävää kuin luullaan
Cutatessa tulisi harrastaa cardioa monta kertaa viikossa, kun taas bulkatessa ainakin kerran viikossa atleettisuuden ylläpitämiseksi. Älä kuitenkaan tee sitä liikaa, muuten painosi ei nouse tarpeeksi

Cardiosta on paljon hyötyä, kuten esim. kasvuhormonien tuottaminen ja yleinen terveys.

May the aesthetics be with you

Chapter 1. Building Your DietTiistai 03.07.2012 05:39

Tämä blogi on niille henkilöille ketkä ovat tulleet kysymään treeni- tai diettiohjelmaa.
Olen hämmästynyt näiden kysyjien paljoudesta ja tahdon heidän tievätän että tämä on suuri kunnia

Vaikka minulla pitäisi olla paljon muita kiireitä, tärkeitä asioita mitä pitäisi hoitaa järjestykseen ennen intin alkamista, ajattelin että vastalahjaksi tästä luottamuksesta mikä näillä tietyillä henkilöillä tuntuu olevan minua kohtaan, vähintä mitä voin tehdä, on antaa näille se treeni- ja diettiohjelma... tai no, ei aivan cuz u see, minun on aivan turhaa laatia treeniohjelmaa teille, koska se on yksilöllistä, mutta sen sijaan voin antaa suuntaa antavia vinkkejä ;)

Vaikka tämä onkin tarkoitetty pääasiassa kehonrakentajille, laitan kyrpäni pantiksi että toimii myös "taviksille"

Suurin osa keräämästäni tiedosta tässä blogissa on peräisin Zyzziltä, joten kiittäkää häntä, älkää minua

Noniin, aloitetaan....

1. hae itsellesi juomapullo, mikätahansa johon mahtuu vähintään 0,5l vettä ja täytä se. Sillä ilman vettä lihaksesi eivät voi olla olemassa. Tarvitset vettä ainakin 3l päivässä. Sinun tulisi pitää vesipulloa aina mukanasi

2. Monet kuvittelevat kehonrakennuksen olevan kallis harrastus, koska kaiken maailman proteiinijauheet ja kreatiinit maksavat mansikoita, mutta lisäravinteet ovat vain 10% gainsseista. Dietti on se mikä kasvattaa ja kunnollinen sellainen

Kehontyypit:
kaikki eivät synny tasavertaisina, mutta tämä ei tarkoita ettet voisi parantaa fysiikkaasi dramaattisesti. Se yksinkertaisesti tarkoittaa sitä että sinun on luotava itsellesi oikeanlainen dietti kompensoidaksesi tätä

Ectomorphi
Yleisesti katsottuna ”hard-gainer”, luonnollisesti laiha ja aineenvaihdunta niin nopea että tarvitsee vitusti kaloreita. Tämä on hoidettavissa yksinkertaisesti syömällä enemmän

Mesomorphi
Mesoilla on hyvä aineenvaihdunta ja keräävät lihasta helposti a.k.a Onnekkaat. Mesoilla dietti tulisi näyttää suurinpiirtein samalta kuin ectolla

Endomorphi (that's me lol :-D)
Endoilla on hidas aineenvaihdunta ja saavat läskiä helposti. Rakentaessasi diettiä, sinun tulisi alentaa rasvan määrää ja vähentää kaloreita pysyäksesi esteettisenä

Geenit
Geenit ovat perustasi. Ne rajoittavat sen millä sinut on heti alussa siunattu ja mitä voit lopussa saavuttaa. Tähän kuuluu myös aineenvaihduntasi nopeus ja jopa lihastesi muoto ja luittesi rakenne. Mutta älä anna tämän kuitenkaan masentaa, sillä voit silti saavuttaa uskomattoman kropan ilman täydellisiä geenejäkin. Geenit vain kertovat siitä kuinka vaikeata tai helppoa se tulee olemaan.

Pane homma toimimaan
Saadaksesi kaikki palaset loksahtamaan kohdilleen, treenauksesi ja diettisi täytyy olla kunnossa, muuten et pääse mihinkään. Ilman kunnon diettiä kroppasi ei palaudu

Dietti
Lisäravinteet eivät tee sinusta isoa, dietti tekee. En voi kyllin painottaa oikein syömisen tärkeyttä. Monet treenaavat vuosia pääsemättä mihinkään tuloksiin, koska niiden dietti ei ollut kunnossa

Pidä se realistisena
Sinun täytyy miettiä millainen päivittäinen aikataulusi on ja ajoittaa ruokailusi sen mukaan, mutta tähdättävä, n. 6 kertaan päivässä. Puolikas nakki koulussa ja lusikallinen keittoa kotona ei siis riitä. Noobit yleensä innostuvat ja syövät kasan ruokaa yhdeltä istumalta, jolloin tulevat vain täyteen ja näin hyppäävät aterioiden yli

Pidä se yksinkertaisena
Useimmilla dietti epäonnistuu ensimmäisten viikkojen aikana, koska lähtevät tekevät siitä liian monimutkaista – ruokia joissa menee tunteja valmistaa. Oma sääntöni on: nopeasti valmistettavaa ja halpaa. Koosta ruokavaliosi helposti valmistettavista, mutta ravintorikkaista ruoista. Näitä on paljon kun vain lähtee etsimään

Suunnittele ruokailusi
Joskus kannattaa myös valmistaa ruoat etukäteen, esim. keittää riisi tai paistaa jauheliha edellisenä iltana, jotta varmasti jaksaa ja ehtii syödä sen seuraavana päivänä

Dietin Kultainen Kolmio:
proteiinia 40%
hiilihydraatteja 40%
rasvaa 20%
Tätä noudattaessasi voit olla varma että saat kaiken tarvitsemasi

Proteiini
Kaikki te varmaan tiedätte että lihakset tarvitsevat proteiinia kasvaakseen, mutta mitä ette ehkä tiennyt, on että proteiinilla on eri variaatioita. Hyvänä muistisääntönä pihvin ja kanan proteiini pysyy elimistössä hyvän ajan. Lisää eri proteiineja on kaikissa lisäravinteissa.
On tiettyjä proteiineja joita kuuluu käyttää tiettyinä aikoina, tämä on suurin syy siihen miksi ateriat jaetaan eri kellonajoille. Kroppa pystyy imemään vaan tietyn määrön kerrallaan ja loppu menee hukkaan.
Useimmat protskuista ei kestä yli 8h ja nukkuessasi käytät suurimman osan niistä, joten aamulla ollet ns. proteiinivajaassa tilassa.
Joten korjataksesi ongelman, sinun täytyy ottaa 10min ennen nukkumaanmenoa pitkäkestoisinta proteiinia, nimeltään Casein-proteiinia, jota saa kananmunasta ja raejuustosta (tämän takia vedän kananmunani raakana, koska kuoleman väsyneenä, uni ainoana asiana mielessäni, en vittu ala keittelemään mitään).
Toinen tapa on herätä keskellä yötä siten, että sinulla on jotain proteiinia valmiina odottamassa. Myös aamulla tulisi ottaa jotain proteiinipitoista

Paljonko tarvitsen?
Riippuu keneltä kysytään, mutta mielummin liian paljon kuin liian vähän

Koska tarvitsen?

Aamupalalla
Lounaalla
Post Workout
10min ennen nukkumaanmenoa tai 02:00 (casein-proteiini)

Hiilihydraatit
Hiilarit ovat kehon energianlähde, vaikka jotkut kieltäytyvät niistä yrittäessään laihduttaa, mutta oikealla kalorinhallinnalla tämä ei ole tarpeellista.
Ilman hiilareita, kroppa polttaa rasvaa ja lihasta energianlähteenä

Hiilarit ruoassa
Ruokia, joilla on alhailen GI (Glykeeminen Indexi ) tarkoittaa hitaasti palavia hiilareita, jotka ovat avainasemassa jokaisessa dietissä

-peruna
-kaurapuuro
-ruskea riisi
-täysjyväleipä
-täysjyväpasta
-vihannekset

Korkea GI, joka tarkoittaa kaikkia ruokia joissa on sokeria. Näitä kannattaisi välttää kaikin keinoin. Nämä ruoat muodostuvat helposti rasvaksi, eikä pitäisi kuulua diettiisi

-Vaalea leipä
-vaalea riisi
-valkoinen sokeri
-pikaruoka
-limut
-makeiset

Ajoittaminen hiilareille
aamiaisella on tärkeää saada hiilihydraatteja, sillä ne auttavat jaksamaan päiväsi läpi

Toinen ajankohta on heti treenin jälkeen

Rasvat
Keho tarvitsee rasvaa selviytyäkseen ja polttaakseen sitä lihakseksi. Rasvat parantavat myös kuntoa 40-60%. Rasvaa siis tarvitaan, mutta oikeanlaisia rasvoja ja oikeat määrät

Parhaimmat rasvat löytyy

-oliiviöljy
-pähkinät
-kalanrasva
-kananmunan keltuainen

huonot rasvat
Pahimpia rasvoja ovat tyydyttymättömät rasvat ja trans-rasvat. Tyydyttymättömiä rasvoja löydät roska- ja pikaruoasta ja niissä on erittäin vähän ravinnollista arvoa. Vältä

Trans-rasvat on niitä pahimpia. Vältä hinnalla millä hyvänsä. Ei minkäänlaistaravinnollista arvoa.
Näistä rasvoista on helppo pysyä erossa vain välttämällä jalostettuja-ja pikaruokia

Ajoitus
Rasvaa käytetään about samalla tapaa kuin hiilareita, mutta ovat paljon hitaampi energianlähde. Tämän takia sinun kannattaisi saada rasvasi mahdollisimman aikaisin päivällä ja yrittää olla ottamatta yhtään n. 17:00 jälkeen

Bulkkaus
Ei ole nopeampaa tapaa saada lihaa kuin bulkkaus.
Bulkatessa pidä cardio minimissä ja keskity saamaan enemmän kaloreita kuin kulutat. Bulkatessa tulet lihoamaan. Se on fakta.
Simppeli sääntö on lisätä 500-1000 kaloria päivittäisen tarpeesi yli. Jos et tällä liho, on aika miettiä uudelleen mitä olet tekemässä ja mahdollisesti lisätä vähän kalorien määrää.
Saatat miettiä mikset vain söisi 10 000 kaloria päivässä? I'll be beast mode in a week nigga! Vaikka se onkin mahdollista ja saat enemmän lihasta ku saisit 5000 kalorilla, mutta siinä samalla saat niin paljon läskiä, ettet oikeastaan työstä sitä esteettistä kehoa varten...

Cuttaus
cuttauksessa menetetään rasvaa ja parannetaan estetiikkaa. Tärkeimpänä sinun tulee tietää että sinun täytyy kuluttaa enemmän kuin syöt, päinvastoin kuin bulkissa. Mitä pidemmän aikaa cuttaat, sitä vähemmän menetät lihasta. Cutatessa on väistämätöntä olla menettämättä yhtään lihasta (aivan kuten bullkauksessa on mahdotonta olla lihoamatta), mutta oikein tehtynä menetät paljon vähemmän lihasta siihen verrattuna mitä sait bulkatessa. Cardio on päätekijä cuttaamisessa. Hyvänä sääntönä on syödä 500 ckal vähemmän kuin tarvitsisi päivässä.
Protip: syö vihanneksia, ettei ole kokoajan nälkä, koska ne sisältävät minimaalisesti kaloreita ja vievät nälän tunteen. Juo paljon vettä

Tässä on ohjenuora siihen mitä ravinteita sinun kuuluisi saada ja milloin:

Aamupala: Proteiineja ja hiilareita, koska herätessäsi tulet olemaan pahasti miinuksilla

tee ja lounas: tässä muista Kultainen Kolmio niin hyvin menee

pre-workout: Hiilareita. Hiilareita kaikkialla. Ne ovat tässä tärkeimpiä, koska tulet polttamaan salilla hirmuisen määrän energiaa

Post workout: Salin jälkeen tarvitset nopeita hiilareita ja proteiineja. Itseasiassa 20minuuttia sen jälkeen kun olet laskenut painot

päivällinen: Karsi hiilarit ja rasvat ja korvaa ne proteiinilla. Tässä vaiheessa et ehdi olla tarpeeksi pitkään hereillä polttaaksesi kaiken energian hiilareista ja rasvasta. Jos kuitenki sinun täytyy saada hiilareita, pysyttele kasviksissa

Ennen nukkumaanmenoa:kananmunaa tai raejuustoa, koska näiden prode kestää kauiten


T. The_Zyzz

HaxorzMaanantai 02.07.2012 19:21

Tämä blogimerkintä koskee kehonrakennusta, joten tämä on tarkoitettu vain kehonrakentajille/fitnesshomoille

Nyt kun te läskit tiedätte sen, voitte sulkea tämän ja mennä takaisin spämmimään sydämiä ilmiselviin feikkiprofiileihin Galleriassa.

STEROIDS
Syöpä joka on valitettavan lähellä rakastamaani asiaa.
Lähiaikoina olen törmännyt niiden käyttöön netissä ja koska minultakin ollaan tultu kysymään, käytänkö jotain nappeja ja joskus salillakin joku jantteri kysyy vedänkö vain kaurapuuroa

Näille sanon FUK U, eivätkö he tajua sen olevan huijaamista?
Vedin aikoinaan World of Warcraft III:sen Kampanjankin läpi käyttämättä cheatteja kertaakaan, joten en aio aloittaa nytkään

I mean, itse en ainakaan pystyisi elää sen tiedon kanssa että kaikki estetiikkani olisi huijaamalla hankittu? Se olisi sama asia kuin Michael Jackson lesoilisi nenänsä siroudella

Useimmiten törmää siihen tekosyyhyn että "oon käyny 8 vuotta salilla ja saavuttanu natumaksimini, joten nyt on roinaus ainut vaihtoehto jos haluun tästä enää kasvaa x-DD"

Bullshit

Sellaista ei olekkaan kuin "natumaksimi"
Ainakaan sellaista mihin ei voisi olla tyytyväinen.
Jos joku on saavuttanut täyden potentiaalinsa kropassaan ja lopputuloksessa ei silti ole mitään kehuttavaa, tämän henkilön tulisi silloin ymmärtää, ettei kehonrakennus ole häntä varten ja steroidit todennäköisesti aiheuttaisivat enemmän haittaa kuin hyötyä.
Ei pelkät steroidit ja treenaus yhtäkkiä anna sinulle Jumalten vartaloa, jos olet huonogeeninen ja testotasot luontaisesti matalat.

Tällaisten ihmisten, ketkä luulevat saavuttaneensa natumaksiminsa ilman minkäänlaista kehitystä, kannattaisi ensin lähestyä ongelmaa uudelta näkökannalta: Am I doing it wrong? Todennäköisesti.
Nimittäin ruoka on oleellinen asia kehitystä. Itseasiassa puolet siitä.

Itselläni geeneissä tai testotasossa ei ole mitään vikaa, joten periaatteessa voisin alkaa roinaamaan, muuta suurempi huolenaiheeni kuin kuolema saunassa minulle olisi se, että millaiset lihakset oikein saisin? Koska vaikka steroidit kiistatta kasvattavatkin lihaa, ne eivät korjaa lihastesi muotoja tai rakennetta.
Joten loppujen lopuksi steroidit ovat tikittävä aikapommi, joista ei voi olla varma, miltä lopputulos tulee näyttämään.

Steroidit eivät ole koskaan vaihtoehto, aivan niin kuin eivät myöskään masennus tai itsemurha

Steroidien haittavaikutuksia terveydelle (miehet)

-Rintojen suureneminen ja nyt puhutaan man boobseista, ei rintalihaksista
-Kivesten surkastuminen
-mielialojen vaihtelu (roid rage)
-Eventually an Hero

Steroidien haittavaikutuksia terveydelle (naiset/laitan tän tähän ihan vaan sen takia koska tää on niin groteskii)

-lisääntynyt karvoitus (parta/työllistyminen friikkisirkuksessa)
-äänen madaltuminen (*Borat, Borat*)
-Pillun kasvu
-Akne
-Eventually an Hero

On niitä muitakin, mutta nuo ovat ne pahimmat, joten loppujen lopuks steroidit on yhtä hyödyllisiä kuin kullinmakuinen tikkari

Henkilökohtaisesti en näe steroidien käytössä mitään järkeä siitäkään syystä, että silloin menettää sen hoikan, esteettisen fysiikan ja näyttää vain massafriikiltä, aivan kuten joku Ronnie Coleman ja kuka haluaisi näyttää sellaiselta?

Siinä yksi syy lisää, miksi puolustan Zyzzin steroidin käyttösyytöksiä. Se cunt oli liian slim käyttääkseen roinaa:


Joten tarinan opetus on se, että älä mene siitä mistä aita on matalin, vaan siitä missä aitaa ei ole ollenkaan - eiku, siis yleensä se tie millä joutuu nähdä vaivaa, on parempi kuin se helppo tie T. The_Zyzz - the philosopher


PS. HOLY SHIT haluun tietää mistä tää kuva on peräisin :D Näyttää ihan joltai Cartoon Network jäljeltä, mut mikä CN-ohjelma muka piirtäis Zyzzin??

U guys blue itTiistai 26.06.2012 23:51

Fucking fuck little fucks - eli siis bloggaajat

Tarkoitan, että mun ymmärrys ja suvaitsevaisuus näitä ihmisiä kohtaan on samaa tasoa kuin uusnatsilla neekeristä.

95% maailman väestöstä on tylsiä homoja (itsehän kuulun tähän 5% prosenttiin: mielenkiintoiset heterot), joilla ei ole koskaan mitään kiinnostavaa sanottavaa ja sitten valitettavan suuri määrä tästä yhdeksästäkymmenestäviidestä prosentista erehtyy luulemaan omaa elämäänsä mielenkiintoiseksi ja päättää alkaa kirjoittamaan siitä.
Näiden ihmisten päivän kohokohta on kaupassakäynti ja se, miten eivät osanneet päättää ostaako rasvatonta- vai hylamaitoa.
I mean, ette te mitään Gandheja tai Zyzzejä ole, joiden elämässä oli oikeasti jotain sisältöä josta kehtaa kirjoittaakkin jotain.

Gandhi tuskin kirjoittaisi blogiinsa siitä miten nukkui tänään vahingossa 12 tuntia vaikka piti käyttää Abdul-Aheezin koiria pissillä.
Ja Zyzz taas osaisi maustaa tekemisiään huumorilla, mikä tyystin puuttuu kaikista näistä blogeista, koska kaikilla bloggereilla on yksi yhteinen piirre: ne ovat naisia ja naiset eivät ole hauskoja u mad? Ellei postaa blogiins tissejä.

On eriasia kirjoittaa blogia jossain Galleriassa kaiken muun tekemisen ohella, mutta se että omistaa kaiken aikansa ja keskittymisensä yhteen ainoaan blogiin, lähentelee jo mielikuvituksettomuuden huippua.
Tietenkin jos olet Mark Zuckerberg, niin sitten kaikin mokomin kirjoita omaa blogiasi, mutta jos olet Leena 19v. saavutukset: ei vittu mitään, niin älä vitussa luule että ketään kiinnostaa keskinkertainen tylsä elämäsi. Nämä samat ihmiset ovat niitä jotka kirjoittavat merkityksettömiä päivityksiä facebookkiin: "jaahas. Taidanpa olla sit kipeenä" tai sanovat twitterissä: "se ois pyykinpesupäivä tänää :D"

Ymmärrän kuitenkin sen seikan, että jokainenhan pitää itseään kaikkein tärkeimpänä maailmassa ja nämä blogaajat kirjoittavat lähinnä itselleen, koska onhan se vitun hauskaa päivittää itselleen mitä minä (mielenkiintoisin ihminen maailmassa) tänään tein, mutta voi vittu, panostakaa edes presentaatioon, koska on kolme asiaa mitkä tekee voittoa oli aihe mikä tahansa: Veni, Vidi, Vici ja tässä tapauksessa Veni = huumorintaju, Vidi = presentaatio, Vici = Toteutus

....mutta, mutta...

kuinkas ollakkaan, vielä surullisempia tapauksia ovat ne, ketkä oikeasti lukevat ja pahimmassa tapauksessa seuraavat näitä blogeja :D (jos joku tällainen henkilö lulee nyt tätä: u mad?)
Kuinka sisällötöntä oman elämän täytyykään olla jos pitää seurata mitä muut, täysin tuntemattomat ihmiset tekevät vapaa-ajallaan?
Kai heidän on helppo samaistua näihin bloggaajiin, koska ovat itsekin aivan yhtä tylsiä ja aikaansaamattomia ihmisinä

Come at me bloggers

Mitä vittua?Sunnuntai 24.06.2012 00:28

Vosiko joku hieman valaista mua mitä juutalaista taikuutta tämä oli?
Onko vastaavaa sattunut kellekkään muulle?

Okei, eli olin etsimässä hyvälaatuista the Hunger Gamesia netistä, kun ruudulle aukesi ponnahdusikkuna:

Piia69 (21:3): hei kulta
Piia69 (21:3): tykkäätsä pienistä tuhmista tytöistä niiku minä?
(tässä vaiheessa en vielä kinnittänyt huomiota, koska luulin automaattiseksi viestinnäksi)
Piia69 (21:3): hallooooo
You (21:4): mitä vittua
Piia69 (21:4): joo beibi, puhu mulle niinku mä oisin huora
Piia69 (21:4): mitä sä tekisit mulle? :)))
You (21:4): mikä virusansa tää nyt on
Piia69 (21:4): voidaan me tavata, tottakai…ihan vaan villiä naimista, ei muuta :)
Piia69 (21:4): k? :D
Piia69 (21:4): ........
You (21:5): lyön vaik vetoo et oon KImmo 40v
You (21:5): oot*
Piia69 (21:5): tartu muhun ja revi mut kappaleiks
Piia69 (21:5): sun muna syvällä mun suussa…kuvittele...
Piia69 (21:5): toivottavasti sä oot mua lähellä, mä asun espoo…entä sä?
You (21:6): meitsiki asuu Espoos kui siistii
Piia69 (21:6): oooh mahtavaa beibi…mä tuun ihan märäks kun tiedän että sä oot lähellä
You (21:6): nyt vittu
Piia69 (21:6): Tuu nopeesti, mä alotan ilman sua ;)
Piia69 (21:7): Hei mun pitää nyt mennä, lisää mut nii mä annan sulle mun numeron ja osotteen…siinä on linkki mun profiiliin
You (21:7): menin leffa sivulle ja sit sä tuu chattailee... ootko sä velho?
Piia69 (21:7): mun täytyy saada tuntee sun muna nopeesti, camoon...jooooohan :)
Chat on katkennut. Ole hyvä ilmoittautua voit jatkaa.
Tyttö ponnahdusikkunassa oli 10/10, oli feikki tai ei (would fuck)

Mutta SILTI kaikki nuo vastaukset näyttävät niiiiin automaattisilta, mut haluaisin selvyyttä asiaan