IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

nukuin pitkään.Lauantai 20.12.2014 12:47

nukuin aika pitkään. heräsin juuri. eilenä valvoin kahteentoista asti.
söin äsken ruisleipää. eilen illalla katselin telkkua ja animea. ostin steamista final fantasy 7 pelin. se on paras peli. aijon varmaan tänäänkin pelata sitä. eilenä tilasin puolenkuun pelit sivuilta lisää mangaa. pari yotsuba&! manga kirjaa. hinnaksi tulee melkein 30 euroa.
mutta niitä odotellessa. ostin eilenä iso kasan herkkuja. sipsiä ja suklaata. illalla syön vasta sipsiä. katoin eilenä taas pssen. harmi kun oli vika jakso. mutta. uutta kautta odotellessa.
katoin myös salkkarit. se jäi nyt joulu tauolle.
mulla on ihan hyvä olo tällä hetkellä. vähän väsyttää. aijon tänäänkin valvoa. ja huomenna nukua pitkään. muistin ottaa äsken aamu lääkkeet. yleensä unohdan kun olen jossain.
mun piti maksaa se puhelin lasku mutta unohtui. maksan sen maanantaina. yritän muistaa.
aloitin katsomaan uutta anime sarjaa. sen niminen kuin "Ao haru ride"
draama anime. eka jakso vaikuttin hyvältä. niitä on 12 jaksoa. voisi niitä vähän katsoa tässä viikonloppuna.
kun on aikaa. olisipa jo se desucon. odotan innolla. tulee hyvä viikonloppu silloin. pitää ottaa sitten paljon kuvia ja video kuvaa. muistoksi. en vielä tiedä että paljon otan rahaa mukaan sinne. on tässä vielä aikaa miettiä. ruoka on alkanut maistua taas. mikä on hyvä juttu. ostin taas mikro ruokia. pari kappaletta. niillä lähtee nälkä. ensi viikolla tulee lisää rahaa onneksi. saa maksettua loput laskut. saa ne pois alta. kävin eilenä seppälässä. meinasin ostaa uusia alusvaatteita mutta en ostanut. säästin siinäkin rahaa.
katsoo sitten joskus toiste ostaa. kun tarvitsen uusia alusvaatteita.
tällä hetkellä en tarvi. odotan tammikuuta niin pääsee shoppailemaan kunnolla. kaverin kanssa.
käydään samalla syömässä jossain. varmaan hesessä.
tai ehkä amarillossa. pitää vielä suunnitella. koitan silloin löytää mulle ne uudet housut. farkut tai jotkut. tai pilli housut. toivottavasti löytyy. voisi ostaa myös meikkejä jos käydään sokoksessa.
tarvisin sen uuden ripsivärin. haju vedenkin haluaisin hankkia.
mulla on vaan yksi haju vesi. haluaisin toisen.
ja uudet korvikset voisi ostaa. mutta. enköhän mä löydä silloin jotain sillä reissulla.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.