IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Kevättä odotellen. :)

Selaa blogimerkintöjä

Odotan innolla salkkareiden uusia jaksoja.Keskiviikko 30.06.2021 07:08

Keskiviikko. Viikon puoliväli. Nopeasti taas menee tämä viikko. On ollut kyllä hyvä olo tähän asti. Mistä olen nauttinut. Ajattelin jo tänään alkaa siivoilla niin huomenna ei sitten taas ole kauheasti siivottavaa.
Onneksi ei tarvitse siivota kauhealla kiireellä. Saa rauhassa siivota kaikki.
Pyykkiä pesen taas huomenna. Pitää pestä lakanat ja pyyhkeet. On sitten taas puhtaita. Vika salkkarit jakso jäi mielenkiintoiseen kohtaan. Odotan jo innolla uusia jaksoja. Mitkä alkaa elokuussa. Kuukauden tauko niin jatkuu taas. Kohta alkaa heinäkuu. Pakko kyllä sanoa että kesäkuu meni todella nopeasti. Kohta kesä on vietetty. Se on aina harmi että kesä menee aina äkkiä. Talvi taas tuntuu siltä että ei lopu koskaan. Mutta on ollut tähän asti todella mukava kesä. On saanut viettää sitä kavereiden kanssa. Ihan parasta. Ylihuomenna saan sen toisen koronarokotteen.
Vähän jännittää se mutta hyvin se menee. Se ei edes onneksi satu kun ne pistää piikillä. Mä saan sen heti perjantai aamuna sen rokotteen.
Mun pitää mennä yhteen paikkaan missä ne laittaa sen. Menen sinne taas pyörällä niin pääsee sinne sitten nopeasti ja takaisin. Aamu on lähtenyt hyvin käyntiin. Nyt olen täysin pirteä koska join aamukahvin äsken.
Jaksaa hyvin aloittamaan tämän päivän. Tänään aijon taas lenkkeillä paljon. Menen aamulenkille ja sitten vielä illalla lenkille. Tulee taas noin tunti käveltyä. Mikä tekee vaan hyvää. Pitää katsoa jos viikonloppuna menisi taas liikuntapuistoon treenaamaan. Jos ei vaan ole kamalan kuuma. Menen jos on sopiva ilma. En taas ole käynyt siellä vähään aikaan. Saa nyt nähdä pääseekö syksyllä sinne kuntosalille. Menen sinne heti vaan kun pääsee. Rahaa tulee taas tämän viikon perjantaina ja ensi viikolla. Maksan vuokran sitten ensi viikolla. Loput laskut taas myöhemmin mitä tulee. En ole lähdössä tänä viikonloppuna mihinkään. Olen täällä kotona. Ensi viikolla olen menossa taas poikaystävän luokse.
Se on hyvä että poikaystävällä alkoi nyt kesäloma. Saa levättyä.
Nyt alan siivota keittiötä. Myöhemmin alan imuroida. Saa siivoukset aloitettua.
Tänään aamulla oli vaikeuksia nousta ylös. Heräsin viimein sitten varttia yli kuusi. Aamukahvit on juotu taas. Nyt kahvi onneksi herätti mut.
Olo on ollut edelleen aika hyvä ja olen nauttinut siitä. Ihanaa kun ei ahdista, masenna tai että ei ole ollut harhoja. Olen taas hyvin pystynyt elämään tämän sairauden kanssa. Skitsofrenia ei ole mikään helppo sairaus. Välillä saattaa tulla niin huono niin luulee että koko maailma taas romahtaa. Sitten kun siitä sitten selviää niin huomaa että kaikki on hyvin taas. Onneksi mulla on hyvä lääkitys päällä. Syön varmaan loppuelämän lääkkeitä. Mikä ei haittaa yhtään. Olen jo hyväksynyt sen asian aikoja sitten. Lääkkeet kuuluu mun elämään. Syön masennuslääkettä ja psyykelääkettä. Sekä rauhoittavia. Olin eilenä aamulenkillä ja sitten menin vielä illalla lenkille. Pakko oli liikkua. Tänään taas menen aamulenkille.
Tänään tulee vika salkkarit jakso niin sitten se jää tauolle. Pakko katsoa mitä siinä tapahtuu tänään. Dramaattinen jakso varmasti. Joku kuolee siinä. Nyt tulee pari emmerdale jaksoa joka arki ilta. Aika kiva niin on katsottavaa illalla. Siinä myös tapahtuu vaikka mitä. Paljon draamaa siinäkin. Kohta pitää ottaa aamulääke ettei unohdu. Masennuslääke menee mulla joka aamu. Se on hyvä lääke koska se lievittää ahdistusta samalla. Aamut eivät ole koskaan mulle vaikeita. Mä olen aamuvirkku.
Pakko aina herätä kuuden aikaa aamulla. Tykkään näistä aamuista koska mun ei tarvitse lähteä mihinkään. Saa juoda aamukahvit ja kirjoittaa blogi. Mulla on ne verikokeet vasta viikon päästä. Mä olen ollut ihan päivistä sekaisin. Luulin että ne olisi ollut eilenä. No onneksi huomasin asian ajoissa. Maanantaina viikon päästä päivällä.
Saan sen toisen koronarokotteen tämän viikon perjantaina.
Sitten on otettu kaikki koronarokotteet. Toivon että ei tule pahoja sivuoireita. Mutta sen näkee sitten miten mun kroppa reagoi siihen rokotteeseen. Se on kumminkin hyvä ottaa se rokote.
On sitten jonkinlainen suoja koronalta. Onneksi se rokote on ilmainen.
Kuulun riskiryhmään niin saan sen.

Oli todella mukava juhannus. :)Maanantai 28.06.2021 05:23

Oli mukava juhannus. Pääsi kunnolla nauttimaan ja rentoutumaan poikaystävän luona. Syötiin hyvää grilliruokaa, otettiin pihalla aurinkoa, poikaystävä oli hommanut puhallettavan ison uimaaltaan pihalle. Siinä oli kiva olla. Tuntui ihanan viileältä se vesi kun oli siinä. Kiva kun poikaystävä oli hommanut sen altaan. Mutta arki taas alkaa. Juhannus on vietetty.
Pakko sanoa että juhannus meni mun mielestä äkkiä. Vuoden päästä sitten taas uudestaan. Mä heräsin jo tänään neljän jälkeen. Mä en enää saanut unta niin päätin nyt nousta ylös. Join aamukahvit äsken.
Arki alkaa taas. Tänään mulla on ohjelmassa aamulenkki, pyykipesua ja tänään pitää mennä taas verikokeisiin. Menen taas pyörällä sinne niin menee nopeasti se matka sinne ja takaisin. Ai niin ja näen kaveria tänään myöhemmin. Tylsää päivää ei ole tulossa tänään. Viikonlääkkeet pitää taas jakaa dosettiin. Kaikkia lääkkeitä on. Ei tarvitse hakea mitään.
Olo on ihan ok mutta vähän väsynyt. No kyllä tää tästä. Piristyn kyllä sitten taas jossain vaiheessa. Tänään ja huomenna tulee vikat salkkarit jaksot ennen kun jää tauolle. Pakko katsoa. Jää taas niin jännään kohtaan. Mutta onneksi on vaan kuukauden tauolle. Jatkuu elokuussa taas. Poikaystävällä alkoi kesäloma. Näemme nyt useasti. Mikä on todella kivaa. Mä niin nautin poikaystävän seurasta juhannuksena. Voi sitä reimun määrää kun taas nähtiin pitkästä aikaan. Tuli eilenä taas ikävä kun tulin takaisin. Meillä menee todella hyvin ja olen siitä todella iloinen ja onnellinen! Meidän parisuhde toimii. Ollaan oltu yhdessä jo 11 vuotta. Pakko sanoa että pitkä aika. Hyviä vuosia ovat olleet.
Onneksi tänään paistaa aurinko eikä sada vettä. Ei kastu kun menee pyörällä sinne terveyskeskukseen. Pitää muistaa ottaa maski mukaan.
Siitä tulikin mieleen että keitän taas maskit kattilassa tänään niin saa taas käyttöön. Mutta tästä on tulossa ihan ok päivä. Ihanaa kun ei ole kauhea kiire. Saan kaiken tehtyä rauhassa tänään. Innolla menen aamulenkille taas. Niin tulee liikuntaa. Menen pururadalle lenkille.
Se on hyvä aamulenkki. Illalla menen uudestaan lenkille.
Nyt alan kuunnella jotain hyvää musiikkia. Mistä tulee hyvä fiilis päälle.
Saa nähdä millainen viikko tästä on tulossa. Toivon että ei ala ahdistamaan tai masentamaan. Nuo olotilat voi tulla taas ihan puun takaa. Mutta nyt en mieti niitä. Keskityn tähän hetkeen ja päivään.

Jee, huomenna juhannus! :)Torstai 24.06.2021 06:27

Ihanaa, huomenna on juhannus! Tänään mä lähden juhannuksen viettoon poikaystävän luokse. Tulen sunnuntaina takaisin kotiin. Olen muutaman päivän poikaystävän luona. Meille tulee varmasti mukava juhannus. Nyt mä aijon vaan nauttia ihan täysillä. Kesästä, lämmöstä, poikaystävän seurasta..kaikesta kivasta mitä nyt tulee. Sain eilenä siivottua. Nyt kämppä on taas siisti. Siivosin jo heti eilenä aamulla kun sain blogin kirjoitettua. Alan kohta pakkailemaan kun saan blogin kirjoitettua. Musta vähän tuntuu että pakkaan taas tottakai ihan liikaa vaatetta mukaan.
No ainakin on sitten vaihtivaatetta jos hikoilee. Mielummin liikaa vaatteita kun taas liian vähän. Aamukahvit on taas juotu. Onneksi kofeiini herättää. Tänään menen sinne apteekkiin vihdoin ja viimein. Saa leponexit haettua ja karpalokapselit.
Olisin eilenä illalla mennyt apteekkiin mutta iski myrsky ja ukkonen.
Nyt näyttää taas siltä että on tulossa lämmin päivä. Huomennakin pitäisi paistaa aurinko. Olo on ollut edelleen hyvä. Nyt olen siitä nauttinut että ei ole ahdistanut yhtään. Mukavaa olla hyvässä kunnossa juhannuksena.
Onneksi ei ole ollut myöskään masennusta tai harhoja. Mutta. Ne sitten iskee taas jossain vaiheessa. En aijo yhtään nyt miettiä niitä.
Pitää kohta tehdä kauppalappu mitä ostaa kaupasta. On paljon ostettavaa. Ruokaa ja juomia. Ostetaan poikaystävän kanssa ruoat taas puoliksi. Se on aina toiminut että puoliksi ostetaan aina kaikki. Niin toisen ei tarvitse maksaa kaikkea. Poikaystävä oli hankkinut pienen uimaaltaan. Voin siellä sitten lillua kuumana päivänä. Aijon ottaa bikinit mukaan varmuuden vuoksi. Otan myös mukaan mun kannettavan ja tabletin. Mun viihdekeskus. Ihanaa pääsee juhannuksena saunaan.
En ole varmaan nyt saunonut yli kuukauteen. Kivaa päästä taas. Saunon sitten kunnolla ja nautin. Juhannuksena pitää ehdottomasti päästä aina saunaan. Se kuuluu juhannukseen. Pitää muistaa ottaa aurinkorasva mukaan. Onneksi mulla sitä on vielä paljon jäljellä.
Hyvin riittää vielä. Otan sen mukaan jos ollaan ulkona. Niin mun iho ei pala. Mutta nyt alan pakkailemaan kamoja. Pitää myös tiskata kohta niin ei jää tiskiä kun lähden. Nyt kunnon juhannus musat soimaan ja nauttimaan!

Juhannus lähestyy.Keskiviikko 23.06.2021 06:43

Keskiviikko. Viikon puoliväli. Kuuma on ollut mutta hyvin olen jaksanut.
Huomenna pääsee juhannuksen viettoon. Olen lähdössä vasta huomenna illalla kun poikaystävä pääsee töistä. Sitten se tulee hakemaan mut. En ole vielä alkanut pakkailemaan. No sen kerkiää ihan hyvin huomenna tehdä. Tänään aijo keskittyä siivoiluun. Siivoan tänään niin huomenna ei sitten tarvitse. Alan siivota kun saan blogin kirjoitettua. Pyykit sain pestyä eilenä. Nyt ei enää tällä viikolla tarvitse pestä mitään. Sain maksettua kaikki laskut. Tilille jäi taas sen verran rahaa että hyvin pärjää tämän kuun loppuun. Huomenna käydään poikaystävän kanssa kaupassa. Ostetaan varmaan jotain grilliruokaa. Grillataan varmaan. Pihviä ja makkaraa. Perunasalaattia pitää myös ostaa. Se on hyvää makkaran kanssa. Sitten jotain juotavaa pitää ostaa. Pääsee kunnolla viettämään juhannusta. Olo on ollut ok. Eilenä pikkasen ahdisti koska oli niin kuuma.
Mutta se meni onneksi ohi. Nyt on taas normaali olo. Aamu on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Jaksoin taas herätä kun kello soi.
Menen huomenna varmaan sinne apteekkiin. Tai tänään. Pitää katsoa fiiliksen mukaan. Pitää hakea ne lääkkeet. Niin on sitten niitä taas.
Leponex alkaa loppua kohta. Ostan nyt samalla niitä karpalokapseleita.
Niin ei tule tulehduksia kun niitä syö. Mä olen syönyt karpalokapseleita jo monta vuotta. Suosittelen. Yhden kapselin päivässä aina illalla.
Iltalääkkeiden kanssa. Kohta salkkarit jää kesätauolle. Mä näin mainoksen vikasta jaksosta. Joku kuolee siinä. Saa nähdä kuka.
Sitten salkkarit onneksi taas jatkuu elokuussa. Kuukauden tauko.
Odotan innolla uusia jaksoja. En ole nyt katsonut paratiisihotelli suomea. Sitä kerkiää kyllä taas katsoa myöhemmin. Kaikki jaksot ovat ruudussa niin sieltä pystyy katsomaan. Katson taas kun tulee semmoinen fiilis. Mutta nyt alan siivota. Saa kaiken tehtyä tässä aamulla. Keittiön mä siivosin jo eilenä. Pitää enää imuroida ja mopata.
Laitan hyvää musiikkia soimaan taustalle kun siivoan. Kivempi siivota.
Viikko on alkanut hyvin vaikka on ollut kamalan kuuma. Tänään taas on hellepäivä. Luvattu ainakin 31 astetta lämmintä taas tälle päivälle.
Huhhuh. Saa nähdä millainen sää on sitten juhannuksena. Varmaan aika lämmin myös. Olo on ollut normaali. Ei ole ahdistanut onneksi.
Mikä on vaan hyvä. Hetki ja päivä kerrallaan taas vaan mennään eteenpäin. Kaikki menee hyvin. Menen huomenna käymään apteekissa. Tänään en jaksa mennä koska on niin kuuma. Huomenna on hyvin aikaa käydä. Niin ja huomenna mä aijon siivota. Koska mä lähden sitten varmaan torstaina juhannuksen viettoon poikaystävän luokse.
Saa kämpän kuntoon ennen lähtöä. Huomenna pitää myös pestä lakanat.
Sekä vaihtaa sänkyyn puhtaat lakanat. Alan kohta maksamaan laskuja.
Saa ne pois alta. Tänään on tullut kelalta rahaa. Menen varmaan tuossa illalla taas lenkille pururadalle. Aijon tänään lenkkeillä koska eilenä en mennyt lenkille illalla. Tulee jotain liikuntaa tälle päivälle taas. Jaksan kyllä mennä sen lenkin. Juon vaan hyvin vettä niin jaksaa kävellä.
Täytyy pitää hyvä kunto yllä. Mä toivon että syksyllä pääsee taas kuntosalille. Sitä mä olen kaivannut kovasti. Menen heti sinne kun pääsee.
Se kuntosali missä mä olen aina käynyt niin on ihan tuossa vieressä. Kävelymatkan päässä. Se on kiva kun on lähellä. Olen jo monta vuotta käynyt siellä. Nyt ei ole päässyt kun on ollut tämä korona.
Aamu on taas lähtenyt hyvin käyntiin. Kiitos aamukahvin. Juon tällä hetkellä kulta katriina kahvia. Ostin sitä kun se oli tarjouksessa lidlissä.
Sai kolme niitä 8 eurolla. Aina jos kahvi on tarjouksessa niin ostan heti.
Kahvi ei koskaan saa olla loppu. Sitä pitää olla aina. Tänään pitää keittää maskit kattilassa niin saa ne sitten käyttöön kun menee apteekkiin ja kauppaan. Mä keitän ne aina. Se on nopeaa. Pöpöt kuolee kun keittää ne. En viitsi pestä niitä pesuokoneessa, koska ne muuten hukkuu sinne. Tai häviää. Mulla on mustia kangasmaskeja.
Muutama kappale. Ne on kestänyt hyvin viime vuoden.
Mutta nyt alan maksamaan laskuja pois. Sekä siivoilen hieman keittiötä. Uskon että tästä on tulossa ihan mukava päivä.
Juhannusta odotellen.

Aloin katsomaan paratiisihotelli suomea.Maanantai 21.06.2021 06:22

Eilenä oli niin kuuma päivä etten sittenkään lähtenyt lenkille. Kävin pyörällä lidlissä kaupassa. Nyt on taas kahvia. Sekä ostin pari kivennäisvesipulloa. Join jo toisen niistä eilenä illalla. Mutta. Tänään menen kyllä aamulenkille. Tuonne pururadalle. Syön kunnon aamupalan niin jaksaa lenkkeillä. Sekä juon vettä niin ei tule nestehukkaa.
Fiilis on ollut ihan hyvä taas. Viikonloppu meni taas levätessä. Nyt jaksaa aloittaa uuden viikon. Mä heräsin taas tänään ennen herätyskelloa. Nousin ylös ja aloin keittämään aamukahvia. Aamukahvi on päivän paras juoma.
Mä juon vaan päivän aikana yhden kupin kahvia. Loppu päivän juon sitten teetä ja vettä. Paras kaveri soitti mulle eilenä. Sen mökkireissu oli mennyt hyvin. Oli mökillä viikonloppuna. Itsekin haluaisin kyllä mökille.
Tänään on jonkin verran puuhaa. Menen aamulenkille, pesen pyykkiä, näen kaveria taas illalla...ei ole tulossa tylsää päivää. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin. Huomenna menen sinne apteekkiin. Saa taas sitten haettua leponexit. Aloin katsomaan ruudusta paratiisihotelli suomea. Mä olen jäänyt siihen ihan koukkuun. En ole ennen katsonut sitä ohjelmaa. Yhtenä päivänä mä vaan aloin katsomaan sitä sekä tykkäsin heti. Siinä on paljon draamaa. Sekä juonenkäänteitä. Olen katsonut neljä jaksoa sitä. Vielä on monta jaksoa jäljellä. Jatkan ehkä sen katsomista tänään. Salkkarit tulee taas. Sekä Emmerdale. Pakko katsoa ne tänään illalla. Kun menen lenkille niin pitää muistaa laittaa sitä aurinkorasvaa. Onneksi sain ostettua sitä taas lisää. Ei ole loppumassa. Varmaan taas heinäkuussa sitten tulee ostettua lisää sitä.
Mun on pakko käyttää koska mulla on todella herkkä iho ja mä palan helposti. Hyvä että nyt ei masenna tai ahdista. Olen taas oma itseni. Iloinen ja positiivinen. Juhannusta odotellen. Näen silloin poikaystävän.
On ollut ikävä sitä. Pian näemme. Ei enää mene kauaa.
Mutta nyt jaan viikonlääkkeet taas dosettiin ja otan aamulääkkeen. Avasin vähän ikkunoita koska on jo nyt niin kuuma.
Pakko tuulettaa kämppää.

On todella kuuma!Sunnuntai 20.06.2021 06:58

Nyt olo on taas ollut normaali. Ei ole ahdistanut, masentanut, vituttanut..
mikä on vaan hyvä. Nautin siitä että on normaali olo taas. Eilenä oli todella kuuma päivä ja tänään taas sama. Mä kävin eilenä lenkillä iltapäivällä. Pururata lenkin kävin taas kävelemässä. Oli pikkasen lämmin mutta onneksi mä join paljon vettä ennen lähtöä niin jaksoin kävellä sen lenkin. Katsoo jos tänään menen uudestaan taas pururadalle lenkille. Siellä on hyvä kävellä koska siellä on varjoa. Huomenna alkaa uusi viikko.
Viikonloppu on mennyt muuten hyvin paitsi se perjantai päivä oli perseestä. Uskon että ensi viikko menee kivasti taas ja pääsee juhannuksen viettoon. Ai niin mä saan kohta sen toisen koronarokotteen.
2 päivä heinäkuuta. Sitten on saatu kaikki koronarokotteet. Toivon että ei tule pahoja sivuoireita kun saa sen. Kun sain sen ekan rokotteen niin mun kroppa meni ihan sekaisin siitä. Ei ollut kivaa. Tänään on aika rento päivä.
Mietin pitäisikö käydä tänään kaupassa? Voisi käydä ostamassa mehukivennäisvettä. Pitää nyt vaan juoda paljon kun on kuuma. Eilenä join kylmää coca colaa ja oli todella hyvää kylmänä. Juon sitä tänään myös. Ensi viikolla sitten apteekkiin. Voisin mennä vaikka tiistaina apteekkiin. Käyn ne leponexit hakemassa ja karpalokapselit. Tiistaina maksan kaikki loput laskut pois. Silloin tulee taas rahaa. Siitä jää sitten sen verran jäljelle että pärjää taas loppukuun. Kohta pitää ottaa aamulääke ettei unohdu. Huomenna sitten jaan viikonlääkkeet dosettiin. Pyykkiä pitää jossain vaiheessa taas pestä. Pesen varmaan huomenna vasta. Sillä ei ole mikään kiire. Kun olen käynyt taas lenkillä tänään niin menen sen jälkeen kylmään suihkuun. Tekee todella hyvää.
Salkkarit tulee taas huomenna. Saa nähdä mitä kaikkea siinä tapahtuu ensi viikolla. Innolla odotan taas. Niin ja myös odotan innolla mitä Emmerdale sarjassa tapahtuu myös. Viime jakso jäi jännään kohtaan.
Kiva kun illalla tulee katsottavaa ennen kun menee nukkumaan.
Mä menin jo eilenä nukkumaan taas puoli kahdeksan.
Nyt alan tiskaamaan. Sekä siivoilen keittiötä. Jotain hyvää musaa voisi hetken kuunnella. Uskon että on tulossa mukava päivä.

Hellettä tänään.Lauantai 19.06.2021 07:02

Eilenä oli taas itkupotkuraivaripäivä. Iltapäivällä kaikki vaan taas alkoi ärsyttää ja vituttaa. Mutta kun sain taas itkettyä niin se helpotti mun oloa paljon taas. Lähdin vielä iltalenkille purkamaan paineita. Niin sekin myös helpotti oloa. Nyt mulla on taas normaali olo. Eikä enää onneksi ärsytä mikään. Välillä vaan on tämmöisiä päiviä. Että vaan vituttaa.
Aamu on taas lähtenyt käyntiin kahvilla. Onneksi sain nukuttua taas hyvin viime yönä. Menin jo eilenä nukkumaan puoli kahdeksalta.
Kun menin sänkyyn niin nukahdin samantien. Mutta uskon että tästä on tulossa varmaan ihan hyvä päivä. Hellettä on ainakin tänään. Varmaan jotain 30 astetta lämmintä. Huhhuh. Pitää nyt sitten taas vaan juoda paljon. Kävin eilenä pyörällä kaupassa. Ostin limua, sipsiä, suklaata ja hunajaa. Ajattelin kunnolla herkutella. Kävin myös tokmannilla. Sieltä mä ostin taas lisää aurinkorasvaa. Sitä on taas laitettava tänään jos mä lähden lenkille jossain vaiheessa. Tosiaan ensi viikolla menen käymään apteekissa. Käyn hakemassa lisää leponexia ja karpalokapseleita.
Niin sitten niitä on taas. Leponex lääke riitti vielä onneksi tälle viikolle.
Masennuslääkettä ja rauhoittavia mulla on vielä paljon jäljellä. Ne ei ole loppumassa. Haen taas masennuslääkettä kesän lopulla. Pitää juoda tänään kylmää coca colaa. Maistuu varmasti näin kuumana päivänä.
En ole pitkään aikaan juonut coca colaa. Se on yksi mun lempi limu.
Ostin sitä 6 tölkkiä. Ei ole ihan heti loppumassa. Tänään on aika rento päivä. Mulla ei ole mikään kiire mihinkään. Nautin kesästä.
Odotan jo kovasti juhannusta. Viikon päästä se on. Luulen että ensi viikko menee taas nopeasti. Pääsee sitten poikaystävän luokse.
Tänään ajattelin taas jatkaa jersey shoren katsomista.
Pidän katsomismaratoonin. Eli katson monta jaksoa putkeen.
Siinä se loppu ilta taas menee. Nyt olen saanut katsottua kaikki salkkarit jaksot mitä on tullut. Olen kärryillä siinä. Innolla odotan ensi viikon jaksoja. Kohta salkkarit jää tauolle mutta jatkuu taas elokuussa. Kuukauden tauko. Viimeinen jakso on taas varmasti dramaattinen.
Eli jää taas jännään kohtaan. Joku taas varmasti kuolee siinä.
Mutta. Sen näkee sitten.

Oli kiva nähdä paras kaveri. :)Perjantai 18.06.2021 06:49

Eilenä oli mukava päivä. Oli kiva taas nähdä paras kaveri pitkästä aikaan.
Juteltiin niitä näitä ja naurettiin paljon. Juotiin teetä ja syötiin keksejä.
Saa nyt nähdä koska me näemme sitten seuraavan kerran. Ehkä ensi viikolla sitten taas. Olo on ollut ok. Ei ole pahasti ahdistanut. Mikä on vaan hyvä juttu. Harhojakaan ei ole onneksi nyt tullut. Se oli vaan yksi ilta kun ne iski. Onneksi mä otin siinä vaiheessa sen rauhoittavan. Nyt uskon että taas vähään aikaan ei tule noita harhoja. Nyt pitää taas nauttia siitä että on hyvä olo taas. Viikon päästä on juhannus. Silloin on vissiin aika lämmin. Mukavaa mennä viettämään sitä poikaystävän luokse. Pitää katsoa jos grillataan. Voisi ostaa makkaraa, pihviä..sitten laitetaan sauna.
Pääsee sitten kunnolla rentoutumaan. Tänään on jonkin verran ohjelmaa. Teen ruoan, käyn kaupassa, näen kaveria illalla..menen lenkille. Siinä se päivä taas menee. Nyt tosiaan alkaa helteet. Mun pitää käydä varmaan tänään ostamassa sitä aurinkorasvaa lisää. Alkaa olla kohta loppu.
Onneksi aurinkorasva ei ole kamalan kallista. Hyvin pystyy ostamaan sitä.
Tänään mä heräsin taas kuudelta. Nukuin hyvin taas viime yönä. Aamukahvi onneksi taas herätti mut. Siitä tulikin mieleen että kahvia pitää ostaa kohta lisää. Ajattelin mennä pyörällä kauppaan. Otan repun niin saan siihen sitten kaikki mun ostokset. Pyörällä pääsee nopeammin kauppaan ja takaisin. En ole vielä katsonut eilistä salkkarit jaksoa. Katson sen tänään jossain vaiheessa. Eilenä mä katsoin kaikki Emmerdale jaksot mitä oli tullut. Illalla on sitten aikaa katsoa taas salkkareita. Innolla haluan nähdä mitä siinä on tapahtunut.
Viikonloppuna mä varmaan taas jatkan jersey shoren katsomista.
Vielä on monta jaksoa jäljellä sitä. On ainakin katsottavaa viikonloppuna. Ei tule tylsää. Kun menen kauppaan niin on pakko ostaa coca colaa. En ole pitkään aikaa juonut sitä.
Nyt mun tekee mieli sitä limua. Sitä on hyvä juoda kun helteet tulee.
Kylmänä kannattaa juoda. Tänään teen mifukastiketta ja makaronia.
Tykkään mifusta. Sitä on aina hyvä tehdä jos kyllästyy jauhelihaan tai kanaan. Hyvää vaihtelua. Se kastike on nopea tehdä.
Onneksi saa sitten rauhassa tehdä ruoan. Ei ole mikään kiire.
Mutta nyt alan kuunnella jotain hyvää musiikkia ja nauttimaan siitä että nyt on perjantai! Viikon paras päivä!