IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

väsynyt olo.Keskiviikko 30.09.2015 08:34

eilinen päivä meni vaan levätessä. en jaksanut tehdä yhtään mitään. nukuin vaan sohvalla. ja jaksoin pelata sählyä eilenä.
miehet voitti meidät. en muista enää että monta maalia ne sai mutta voittivat kumminkin. olo on tällä hetkellä aika väsynyt vielä.
ja vähän on masennusta. tästäkään ei oikeen tule hyvää päivää.
no täytyy nyt vaan kestää jaksaa. ei voi muutakaan. tänään on taas paja tunti. kuulin että katsotaan joku leffa. ihan jees. illalla sitten taas salille ihmettelemään kaverin kanssa. tekee ihan varmasti hyvää.
piristyn varmaan. join äsken taas kahvia mutta ei se paljoa auttanut oikeen. väsyttää edelleen. juon taas teetä myöhemmin.
olen varmaan koko aamun taas koneella. en nyt keksi muutakaan.
en jaksa värittää tai katsoa tabletilla mitään.
ruoka ei ole oikeen maistunut. mutta olen silti yrittänyt syödä jotain.
aika pieniä ruoka annoksia olen nyt syönyt.
ei ole yhtään nälkä mutta mun täytyy syödä. ei ole yhtään mukavaa kun on tämmöinen fiilis. toivottavasti mulle ei iske joku masennus kausi. en yhtään ihmettele jos sekin tulee. sitten pitää vaan levätä.
otin rauhottava tabletin mukaan eilen illalla. varmuuden vuoksi jos olisi tullut huono olo. mutta en tarvinnut sitä onneksi. palautan sen tuonne alas takaisin. nukuin aika hyvin viime yön. heti kun pääsin omaan sänkyyn niin nukahdin. olin taas eilen illalla parhaan kaverin luona. katsottiin salkkarit ja uusi päivä.
tänään en näe lemmen viemää. ollaan silloin kaverin kanssa salilla.
aijon mennä salille tänään niin tulee muuta ajateltavaa. ja hyvä olo tulee taas tunnin jälkeen. en jaksant pestä pyykkiä eilenä. ei vaan jaksanut. enkä jaksanut edes tiskata. en varmaan nytkään jaksa tiskata. antaa olla vaan. tiskaan sitten kun taas jaksan.
eli viimeistään huomenna kun on siivous päivä.
yli huomenna tulee taas rahaa. jippii. sain eilenä taas yhden laskunkin mikä pitäisi maksaa jossain vaiheessa.
ulkonakin on masentava ilma. ei yhtään huvittaisi mennä tuonne ulos. kohta on aamupala taas. ja pitää ottaa aamulääkkeet. masennus lääke pitää taas ottaa. ihan hyvä että syön sitä edelleen koska mä tarvin nyt etenkin sitä lääkettä. tämän masennuksen takia.
saa nähdä koska alkaa sitten ne hyvät päivät taas. ihan hyvä että olen nyt tämän viikonlopun täällä. saa levättyä kunnolla.
ja katsoo sitten millainen on ensi viikko. toivottavasti parempi.
päivä kerrallaan mennään nyt vaan. onneksi tänään on vähän tekemistä. tulee käytyä noissa ryhmissä. ei jää tänne neljän seinän sisälle. onneksi kaverit on noissa ryhmissä niin on juttu seuraa.
ei tarvi olla yksin. en edes nyt jaksaa edes välittää miltä mä näytän. en jaksa laittaa mitään meikkiä. ja laitan jotkut vaatteet vaan päälle.
jotkut siistit vaatteet. jaksoin eilenä käydä suihkussa. täytyy tänäänkin käydä kun tulee salilta. en kerkeä tänään illalla skypettämään poikaystävän kanssa. soitan sitten sille kun tulen kuntosalilta. pystytään hetki juttelemaan. ennen kun menen suihkuun ja iltapalalle. illalla sitten taas parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. aijon ottaa varmaan taas rauhottavan mukaan varmuuden vuoksi jos tulee huono olo illalla ennen kun menen nukkumaan. se on hyvä olla. ei sitä koskaan tiedä.
huomenna on taas toiminta tunti. saa nähdä mitä me silloin sitten tehdään. ja verokokeet on huomenna aamulla. pitää herätä vähän aikaisemmin huomenna että kerkeää syömään ja blogin kirjoittaa aamulla ennen kun lähtee. herään vähän aikaisemmin.
ei haittaa yhtään. kyllä mä selviän. ja saan samalla aamu lenkin kun kävelen sinne terveys keskukseen. sinne on kolme kilsaa. yhteensä tulee käveltyä sitten kuusi kilsaa. sopivasti. toivottavasti ei sada sitten vettä. pitää ottaa toi sateenvarjo mukaan taas.
etten kastu pahasti. mutta. koitan syödä hyvin tänään niin jaksaa sitten salilla. se tunti alkaa onneksi puoli kuudelta niin ruoka ehtii sulaa onneksi ennen sitä ja jaksaa tehdä niitä liikkeitä. vatsa lihas liikkeet on mun lempi liike. haluan että mulla on littana vatsa. tykkään mun mahasta kun se on litteä. ei yhtään mitään läskiä.
ja jalka lihas liikkeitä pitää myös tehdä. jalat vahvistuu.
olen varmaan silloin ihan pirteä salilla. koitan ainakin olla.
se on hyvä että illalla on vähän tekemistä. saa liikuntaa.
huomenna ajattelin mennä taas lenkille illalla jos on hyvä keli.
jos ei ole hyvä keli siihen aikaan, niin menen varmaan taas salille kuntoilemaan. mutta olisi ihan mukavaa mennä sinne lenkille. aurinko saisi paistaa. on kivempi kävellä kun aurinko paistaa samalla. no täytyy katsoa. en ole nyt jaksanut kuunnella edes musiikkia. ei ole huvittanut. se on jännä että kun on masentunut olo niin silloin ei oikeen jaksa tehdä mitään mukavia asioita.
nyt mä en jaksa. paitsi jaksan mennä kyllä salille. uskon että se piristää oloa vähäsen. koitan olla positiivinen vaikka on tää olo tila. kyllä tää helpottaa ennemmin tai myöhemmin. olen varma siitä.
ylihuomenna on taas perjantai. pitää ostaa vähän herkkuja viikonlopulle. suklaata ja sipsiä voisi ostaa.
en ole aikoihin syönyt sipisä. nyt voisi taas syödä.
poikaystävä tulee varmasti taas käymään viikonloppuna. tehdään jotain mukavaa taas. ja vietän parhaan kaverin kanssa myös aikaa.
menen illalla taas sen luokse viikonloppuna.
mun ei ole yhtään tehnyt mieli alkoholia moneen viikkoon. en ole edes ajatellut koko asiaa. se oli ihan hyvä päätös että lopetin juomisen. tulee vaan huono olo kun juo. mulle ainakin tulee huono olo kun on juonut. ja maha kipeäksi. mun maha ei kestä viinaa. enkä enää halua mitään maha kipuja mitkä kestää monta viikkoa.
ja lääkkeet sekä alkoholi ei sovi yhteen. sen olen huomannut ja tajunnut viimeinkin. ja sen on huomannut että on paljon parempi olo kun on jättänyt viinan. ja onneksi en polta tupakkaakaan.
siitäkin pääsin silloin eroon. mielummin käytän ne rahat shoppailuun.
koitan elää terveellistä elämää. ja mulla on paljon hyviä asioita elämässä. mistä saan sitä nautintoa. kuten suklaa on yksi mun lempi asioista. siihen käytän mielummin noi rahat.
ja muihin herkkuihin. se on ihanaa aina kun on viikonloppu ja voi silloin herkutella. ei tarvi miettiä silloin mitä pistää suuhun. syö vaan.
enkä onneksi mieti silloin yhtään mitään kaloreita.
koska tiedän että pääsee taas liikkumaan kunnolla viikonlopun jälkeen. saa kalorit kulutettua pois. vielä meillä ei ole ollut punnitusta. saa nähdä sitten koska se taas on. varmaan taas kohta.
saa nähdä mhin suuntaan toi paino on mennyt. toivon että on pysynyt samana. mutta. sen näkee sitten.
samalla meiltä mitataan myös toi verenpaine. se on aina ollut mulla alhainen. mutta ei ole onneksi pyöryttänyt. mikä on vaan hyvä. veren sokerit mulla saattaa myös olla joskus alhaiset.
en ihmettele sitäkään. sekin johtuu ihan siitä jos ei ole syönyt kunnolla. saa muuten nähdä mitä meillä on tänään ruokana. toivottavasti jotain hyvää. mutta. mä yritän nyt syödä. vaikka ei kauheasti nyt maistu. taas näkee tämän syömishäiriön mikä mulla on taas päällä tänään. mutta noh. sille ei voi oikeen mitään. täytyy nyt vaan kestää. ja jaksaa. kyllä se syöminen menee taas jossain vaiheessa hyvin. koitan tänään juoda paljon vihreää teetä. se on hyvää. kohta aijon juoda sitä. kyllä mä selviän tästä päivästä. illalla voi ottaa sitten taas ihan rennosti. katson salkkareita.
ja menen varmaan taas nukkumaan siinä yhdeksän aikaan.
jaksaa huomenna sitten siivota aamulla.
tänään voisi vaikka siivota osan jo tänään. jos vaan jaksan. no pitää katsoa. fiiliksen mukaan. jos en jaksa niin en jaksa.
pyykkiä yritän pestä tuossa loppu viikosta. vaikka viikonloppuna voisi pestä kun on aikaa hyvin. nyt en jaksa ajatella mitään pyykkejä. vasta sitten viikonloppuna. mulla on vielä puhtaita vaatteita aika paljon. ei heti lopu kesken. mutta. nyt aijon mennä aamupalalle. ja keittämään kohta teetä.

eilenä oli huono olo :(Tiistai 29.09.2015 08:23

eilenä mulla oli vähän huono päivä. aamu meni hyvin mutta loppu päivä tuntui pahalta. mulla olo hermostunut olo koko ajan ja tuntui siltä että kohta tulee se jähmettymis kohtaus. lepäsin ennen ompelu ryhmää vähäsen ja selvisin ompelu ryhmästä. sen jälkeen halusin jutella ohjaajan kanssa tästä mun olosta. juttelu auttoi.
menin kämpille ja koneelle hetkeksi. menin sitten syömään. ja ruoan jälkeen jaksoin mennä lenkille. sen jälkeen menin suihkuun, keitin teetä ja aloin katsomaan lemmen viemää. lemmen viemän jälkeen aloin skypettää poikaystävän kanssa. ja sitten se huono olo taas iski. kävin hakemassa rauhottavan. ja sanoin ohjaajalle että se kohtaus tulee kohta ellen ota rauhottavaa. kun otin rauhottavan niin olo helpottui onneksi. loppu ilta meni sitten ihan hyvin ja sain hyvin nukuttua viime yön. heräsin äsken ja join taas ison kupin kahvia. nyt on aika pirteä olo. saa nähdä millainen päivä tästä sitten tulee. toivon että on parempi kun taas eilinen. mutta jos se sama olo taas iskee niin sitten vaan rauhottavia. onneksi niitä voi aina syödä tuommoisissa tilanteissa. en onneksi vaipunut mihinkään psykoosiin. sekin oli tosi lähellä. tänään on aika rento päivä. iltapäivällä on vaan toi sähly taas. varmaan pelataan taas miehet vastaan naiset. saa nähdä kumpi voittaa. toivottavasti naiset. varmaan ole koneella suurimman osan päivästä taas. eilenä yritin värittää mutta ei siitä tullut yhtään mitään. en jaksanut keskittyä. voi olla etten tänäänkään väritä. ruoka varmaan maistuu tänään.
koitan syödä. että jaksan sitten taas. onneksi tänään ei ole kamalan kiire minnekkään. voi ottaa vähän rennosti. koitan pestä pyykkiä tänään. mutta jos en jaksa niin en jaksa. pitää sekin katsoa.
aamupala on taas tunnin päästä. ja aamu lääkkeet pitää ottaa taas.
eilenä kun jaoin lääkkeitä niin leponexia riitti vielä tälle ja ensi viikolle. sitten kun menen sinne psykologin luokse niin sanon sille että uusii tuon leponex reseptin niin saa sitten taas lääkkeitä.
olen päättänyt että olen tämän viikonlopun nyt täällä. aijon levätä. puhuttiin eilenä ohjaajan kanssa että parempi että olen nyt viikonlopun täällä. aijon taas levätä niin jaksaa myöhemmin taas. mä väsyn aika nopeasti aina. se liittyy tähän mun sairauteen.
että väsyy nopeasti ja saattaa tulla noi kohtaukset. ja ahdistus.
en ole vielä itkenyt. mutta kyllä sekin tulee jossain vaiheessa. itkeminen helpottaa onneksi mun oloa. se kireä olo häviää sen jälkeen aina. ja tulee kevyempi olo.
aijon nyt taas elää vaan päivän kerrallaan. ja kyllä poikaystävä ymmärtää sen että joudun nyt olemaan täällä viikonlopun. on sitten tulossa taas käymään mun luona. tehdään jotain kivaa sitten taas.
tulee mukava päivä varmasti. ja paras kaveri on myös täällä viikonlopun. on ainakin sitten seuraa ja en ole yksin.
pitää taas herkutella viikonloppuna. voisi syödä sipsiä ja suklaata taas. kävin eilenä kaupassa. ostin lisää kahvia ja teetä pari pakettia. ei heti lopun kesken. nyt mun ei tarvi hetkeen käydä kaupassa.
loppu viikolla sitten vasta. pyörähdin eilenä silti seppälässä. en ostanut mitään. kävin vaan katselemassa.
tällä viikolla tulee lisää rahaa taas. ja ensi viikolla. ja laskut tulee taas perässä. pääsee taas makselemaan. mutta. ei se mitään. mulle jää aina laskujen jälkeen tilille kivasti vielä rahaa. vähän shoppailu rahaa. mutta. vasta marraskuussa aijon seuraavan kerran shoppailla. pitää sinne asti nyt vaan sinnitellä. kyllä se kuukausi sieltä tulee. lokakuu menee varmasti äkkiä. on paljon tekemistä.
kohta on taas joulukin. aijon joulukuussa ostaa vasta lahjat. kun tulee taas rahaa. silloin rahaa saa mennä vaan lahjoihin. ja shoppailen sitten taas tamminkuussa. aijon ostaa jotain kivaa itselle koska silloin mulla on synttärit siinä kuussa. menen varmaan taas lahteen shoppailemaan. ostan itselle jonkun kivan lahjan.
varmaan taas joku uusi laukku tai kengät. mutta. sen näkee sitten.
koruja voisi vaikka myös ostaa. ja mun pitäisi ostaa edelleen se uusi hajuvesi. aijon ostaa sen joskus tuolta sokoksesta. siellä on paljon erilaisia hajuvesiä. löytyy varmasti joku kiva tuoksu. mutta se ei saa olla kauhean kallis. alle 50 euroa saa maksaa sen hajuvesi. pitää sitten vähän kysellä noilta myyjiltä että näyttää noi halvemmat hajuvedet. ja pitää haistella miltä ne sitten tuoksuu.
kyllä mä jonkun tuoksun löydän.
eilenä alkoi uusi päivän uudet jaksot. tänään pitää taas katsoa.
ja lemmen viemää pitää myös katsoa taas. näin eilenä lemmen viemää. kerkesin hyvin lenkiltä näkemään sen.
aijon kohta taas juoda teetä. alkaa tehdä taas mieli. ajattelin tänään katsoa tabletilta tuota weeds sarjaa taas. saa ajan jotenkin kulutettua tänään. animea en varmaan jaksaa katsoa.
ei oikeen pysty keskittymään. saa nähdä pystunkä edes katsomaan weeds sarjaa jos en pysty keskittymään. ajattelin tänään käydä lenkillä. lounaan jälkeen. ulkona on aika hyvä ilma. pakko saada raitista ilmaa. en halua olla koko aikaa neljän seinän sisällä.
tiedän minkä reitin aijon kävellä. se kestää sen puolituntia. aijon ottaa vesipullon varmaan taas mukaan. mulla oli eilenäkin vesipullo mukana. se on hyvä olla jos tulee jano matkalla.
aijon taas kohta tiskata. mukeja ja lautasia on taas kertynyt.
tiskaan kohta taas. kyllä tää tästä. nyt on vähän huono kausi taas alkanut mutta kyllä mä selviän. tää saattaa kestää muutaman päivän tai voi olla että se menee varmasti jo tänään ehkä ohi.
sitä ei koskaan tiedä. katsoo päivän kerrallaan. mutta onneksi on noi ohjaajat joiden kanssa jutella. ja saa noita rauhottavia jos tulee oikeen huono olo. välillä tää mun elämä on tämmöistä. aina ei jaksa.
nyt voi ottaa rennosti kun tietää että on viikonlopun täällä. ei tarvi stressata nyt mistään asiasta. elää vaan hetken kerrallaan.
mutta hyvä että tänään on sähly niin saa ajatuksia muualle pelatessa. ja syke nousee ja tulee hyvä olo sen jälkeen.
en halua jättää parasta kaveria yksin kentälle. ollaan taas puolustajia. paras kaveri on kyllä parempi pelaamaan kun minä taas. mutta sillä ei ole väliä. pelaan aina parhaani mukaan ja olen aika hyvä puolustaja. olen saanut kehuja ohjaajilta että hyvin ollaan pelattu. viimeksi hävittiin miehille. toivotavasti voitettaisiin taas tänään. saa nähdä miten käy. välipala meillä on taas kolmelta. koska me syödään vasta päivällinen sen pelin jälkeen. ihan hyvä että on toi välipala niin jaksaa pelata. koitan syödä että jaksan taas.
saa nähdä mitä on meillä tänään ruokana. toivottavasti jotain hyvää. onneksi en ole kamalan nirso ja syön ihan kaikkea.
eilenä ei kauheasti tullut syötyä päivällisellä koska oli vispi puuroa. ja siitä puurosta en tykkää yhtään. mutta onneksi oli sen kanssa ruisleipää. jaksoin silti lenkkeillä päivällisen jälkeen vaikka en syönyt kauheasti. piti laittaa lämpöisesti päälle koska eilen illalla oli aika kylmä. tarkenin onneksi. piti laittaa jopa hattu ja hanskat.
huomenna taas sitten kuntosalille illalla. eilenä olisin mennyt salille mutta tuli se huono olo. en viitsinyt mennä ettei olo huononisi.
mutta. huomenna sitten taas. toivottavasti olen silloin kunnossa.
ja jaksan salilla. kaveri lähtee myös mukaan sinne. on juttu seuraa taas. ja siinäkin saa ajatuksia muualle kun tekee salilla noita liikkeitä. tulee varmasti hyvä tunti. huomenna on myös paja tunti. saa nähdä mitä tehdään. vielä ei tiedetä. mutta sekin kyllä selviää.
toivottavasti tehdään jotain mukavaa taas. onneksi paras kaveri on myös siinä ryhmässä niin ei tarvi olla yksin. mutta. katsotaan nyt millainen päivä tästä tulee. toivottavasti mukava.

se olisi taas maanantai. :)Maanantai 28.09.2015 08:14

maanantai taas. viikonloppu oli kyllä mukava poikaystävän luona. sai rentoutua kunnolla. mutta toi viikonloppu meni aika äkkiä. olisi voinut jatkua vaikka ikuisesti. mutta. arki alkaa taas ja mun aamu on lähtenyt käyntiin kahvin juonnilla. kyllä kahvi maistui hyvältä kun en juonut viikonloppuna ollenkaan kahvia. join vaan teetä.
join ison kupillisen. kahvi alkaa loppumaan. pitää ostaa sitä tänään lisää koska olen menossa kauppaan taas tänään. pitää myös samalla ostaa teetä ja mehukivennäisvettä. on sitten juotavaa. aijon ostaa lisää orient vihreää teetä ja citrus vihreää teetä. pari pakettia.
aijon taas tässä aamun aikana taas juoda teetä. nyt on ihana aamu taas kun ei ole kiire minnekkään. seuraava ryhmä alkaa vasta puoli kahdelta. se on ompelu ryhmä. teen edelleen sitä kaulahuivia. ei ole vielä ihan valmis. tänään menen taas kuntosalille tai lenkille. menen lenkille jos on hyvä ilma. mutta jos sataa niin sitten kuntosalille. pakko saada liikuntaa tänään. koska en liikkunut ollenkaan viikonloppuna.
nukuin vaan ja lepäsin. syön hyvin taas tänään niin jaksan sitten.
olo on muuten aika hyvä tällä hetkellä. toivon että tästä tulee taas hyvä viikko. aijon taas liikkua paljon. ja nauttia syksystä ennen kun talvi tulee. on kiva käydä lenkillä kun kaikki on niin oranssin väristä. ja aurinko on kiva kun se paistaa samalla.
kiva käydä lenkillä silloin. ja raitis ilma tekee aina hyvää.
tänään pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin. täytyy varmaan tällä viikolla hakea varmaan lisää jotain lääkettä taas.
ensi viikolla mulla on taas toi psykologi. päivää en nyt muista mutta sen muistan että se on taas aamulla klo 10 aikaa. menen taas sinne juttelemaan. saa nähdä mistä sitten puhutaan ensi kerralla. varmaan puhutaan tästä mun voinnista ja miten on mennyt. nyt voin kertoa sille että hyvä kausi on ollut päällä ja olen voinut nyt hyvin.
varmaan puhutaan myös tuosta syömishäiriöstä. kuinka ruoka on mulle viime aikoina maistunut. sen voin nyt sanoa että olen syönyt aika hyvin. koitan tänäänkin syödä hyvin niin jaksan käydä tuolla kylillä tänään ja mennä illalla lenkille tai kuntosalille.
mutta. tästä on tulossa ihan mukava päivä taas. illalla taas katsotaan lemmen viemää, skypetän poikaystävän kanssa ja menen parhaan kaverin luokse taas illalla. eilenä katsottiin taas parhaan kaverin kanssa toi voitolla yöhön ohjelma. se on aika mielenkiintoinen ja mä tykkään siitä ohjelmasta. on kiva katsoa miten ne tekee noi temput. eilinen jakso oli kyllä hyvä. pitää taas katsoa se viikon päästä. jee. salkkarit tulee taas tänään ja muistaakseen tänään alkaa myös noi uusi päivä sarjan uudet jaksot.
on illalla sitten katsottavaa. animea pitäisi katsoa taas. mulla on muutama sarja kesken. pitäisi vaan katsoa loppuun.
sitten kun jaksaa. olen nyt vähän miettinyt taas että voi olla että olen viikonlopun nyt täällä. olen nyt ollut lomilla kolme viikonloppua putkeen. voisi olla nyt täällä tämän viikonlopun. keräilen vähän voimia taas niin jaksaa mennä sitten taas lomille. poikaystävä tulee varmasti taas käymään mun luona. ja paras kaverikin on täällä nyt tämän viikonlopun. on ainakin sitten seuraa. olen taas viikonloppu illat parhaan kaverin luona. valvotaan ja katsotaan telkkaa.
kun poikaystävä tulee käymään niin haetaan varmaan taas pizzat koti pizzasta. koti pizza on paras pizza mun mielestä. ainakin maha tulee täyteen kun syö sen normaali kokoisen pizzan.
se on vaan niin hyvää. ajattelin syödä tänä viikonloppuna sipsiä. en ole aikoihin syönyt sipsiä. nyt voisi taas syödä pitkästä aikaa.
ajattelin ostaa ranch sipisejä. ja ehkä dippiä. ne sipsit menee kyllä ilman dippiäkin. on niin maukkaita.
löysin perjantaina mun yhdestä nurkasta taas laukun mitä en ollut käyttänyt kertaakaan. nyt käytin sitä perjantaina. iloinen löytö taas.
aijon käyttää sitä laukkua useammin. tulee sille käyttöä. ostin sen joskus tuolta luhta myymälästä. se laukku on harmaan sinisen värinen. ja siihen laukkuun mahtuu kivasti tavaraa.
käytin taas korko kenkiä kun menin lomille. poikaystävä vitsaili että kohta kaadun niiden kanssa. sanoin vaan sille etten kaadu.
olen oppinut kävelemään niillä. ja tänä syksynä täytyy ostaa todellakin uudet kengät. siis täytyy. kohta mulla loppuu tila koska mulla on aika paljon noita kenkiä mutta lisää pitää aina vaan ostaa. se on totta ettei kenkiä ja laukkuja ole koskaan liikaa.
niitä täytyy olla joka naisella. ja naisten kuuluu shoppailla. mä ainakin shoppailen. se on aina mukavaa. kun löytää jotain kivaa ostettavaa. ja se on ihan kiva myös että voin shoppailla aina vähän joka kuukausi. mutta ensi kuussa en shoppaile. se kuu on säästämis kuu. marraskuussa vasta sitten taas shoppailua. se on aina hyvä välillä säästää. että raha asiat on silloin aika tasa painossa.
ja shoppailee sitten taas kun voi. mutta mun shoppalu budjetti on nyt aina se sata euroa tai vähän yli. sillä rahalla saa vaikka mitä ostettua. pitää joskus mennä tuonne lahden trioon shoppailemaan. siellä on aika monta kenkä liikettä. ne pitää käydä jossain vaiheessa läpi. löydän varmasti jotkut ihanat kengät taas. ja koitan ottaa semmoisen päivän shoppailuun ettei ole kiire minnekkään. voi vaan rauhassa katsella ja shoppailla. pidän shoppailu päivän joku kerta taas. shoppailu tekee aina hyvää. mulle ainakin.
tosiaan ensi vuonna aijon ostaa taas uuden Guess laukun.
siihen saa mennä sitten vähän enemmän rahaa taas. sallin sen että saa mennä. harvoin pääsee johonkin liikkeeseen missä myydään Guess tavaraa. harmi ettei lahdessa ole semmoista liikettä.
jos lahdessa olisi se liike, niin varmaan kävisin joka kuukausi siellä ostelemassa. eli se on ehkä ihan hyvä etten pääse joka kerta sinne. varmaan menisi kaikki rahat Guessiin. se on vaan niin paras merkki.
ja Guess laukut ja lompakot on vaan niin ihania. rakastan niitä yli kaiken. jokaisen naisen pitäisi omistaa ainakin yksi tai pari Guess laukkua. mä omistan nyt neljä Guess laukkua. tullut joka vuosi kerättyä niitä. mulla on makkarissa yksi nurkka missä on noi mun kaikki Guess laukut. en halua että ne pölyyntyy jossain mun kaapin sisällä. niiden pitää olla järjestyksessä ja niiden pitää saada ilmaa.
mun tärkeimmät laukut. tila alkaa vaan loppua sieltä nurkasta.
pitää siis raivata jostain lisää tilaa. niin mahtuu lisää uusia laukkuja.
kohta pitää mennä aamu palalle. alkaa olla nälkä. aijon syödä aamupalaksi ruisleipää. ja sjuon teetä sitten sen jälkeen. alkaa taas tehdä mieli teetä. huomenna aijon todellakin pestä taas pyykkiä. koska kivasti tuli taas lika pyykkiä viikonlopun aikana.
pesen huomenna taas niin on puhtaita vaatteita.
alan huomenna aamulla pesemään. aamupalan jälkeen.
mä löysin noi mun ihanat olo housut mitä olen ollut etsinyt monta viikkoa. ne löytyi tuolta nurkasta pyykki korin vierestä.
nyt aijon niitä taas käyttää. parhaat olo housut mitkä omistan. ne on mulla tälläkin hetkellä päällä. ostin ne kerran luhta myymälästä.
aivan ihanat. aijon pestä ne huomenna. on sitten taas puhtaat käyttöön. meinasin ostaa uudet kun en löytänyt niitä mutta onneksi ne oli tallella. nyt ei tarvi ostaa uusia. aijon taas tiskata kohta. on kertynyt taas puuro lautasia. söin eilenä puuroa ja tänä aamuna puuroa. oli pakko syödä kun en syönyt viikonloppuna yhtään.
mun on pakko saada aina joka aamu puuroa. mulla on omat puurot aina mitä syön. nalle puuro on se paras puuro. halpaa ja hyvää. maksaa vaan alle pari euroa paketti. ja siitä riittää melkein kuukaudeksi puuroa. tänään meillä on taas päivälliseksi puuroa. maanantaisin meillä on aina puuro päivä. se on ihan hyvä vaan että meillä on puuroa aina joskus ruokana. saa nähdä mitä sitten on lounaaksi tänään. yleensä meillä on maanantaisin lounaalla perunoita ja jotain kastiketta. tai pastaa. sen näkee sitten. koitan syödä hyvin niin jaksan käydä kaupassa tänään.
mutta. aika positiivinen fiilis tällä hetkellä. hyvä päivä varmasti tänään :) positiivisella asenteella mennään.

sunnuntai. :)Sunnuntai 27.09.2015 14:36

nyt jaksoin vasta tulla tänne irciin. on ollut todella mukava viikonoppu poikaystävän kanssa. ollaan valvottu, tehty ruokaa, katsottu leffoja, harrastettu seksiä, pelattu yhtä peliä tietokoneella. perjantaina poikaystävä osti mulle mokka paloja. oli tosi hyviä. söin ne tänään.
olen myös syönyt suklaata ja pizzaa. ja juonut limsaa. nyt on taas herkuteltu. en aijo enää herkutella. huomenna alkaa arki taas. ja menen kuntosalille ehkä. tai sitten lenkille. jompi kumpi. jos paistaa aurinko huomenna illalla niin sitten lenkille. huomenna on taas ompelu ryhmä. muuta mulla ei ole huomenna. ruoka varmasti maistuu taas. koitan nyt vaan syödä hyvin. niin jaksaa sitten. muuten olo ja fiilis on ollut hyvä koko viikonlopun. menen taas parhaan kaverin luokse viettämään iltaa tänään. katsotaan taas varmaan toi voitolla yöhön.
menen nukkumaan aijoissa niin jaksan huomenna.
ihan mukava päivä huomenna. näkee taas salkkarit ja lemmen viemää ja uusi päivän uudet jaksot alkaa. käyn ehkä kaupassa huomenna.
teetä pitäisi ostaa lisää. nukuin eilenä taas parin tunnin päikkärit. väsytti hieman. koitan tänään olla nukkumatta. mutta. jos mua väsyttää niin sitten nukun vaan. ainakin saan levättyä. jaksaa ensi viikon sitten. ensi viikolla mulla on noi verikokeet taas. tortstaina aamulla. pitää sinne sitten mennä.
huomenna pitää jakaa taas viikon lääkkeet dosettiin. varmaan täytyy hakea taas lisää lääkkeitä. on sitten niitä taas.
huomenna aijon herätä taas ajoissa. keitän taas kahvia ja kirjoitan blogin aamulla. sillä mun päivä lähtee aina käyntiin.
mukavaa kirjoittaa aina aamulla kun ei ole kiire minnekkään.
koitan värittää taas ensi viikolla jos innostun. olisi se ihan mukavaa taas värittää. tunti tolkulla. no pitää katsoa.
millainen fiilis on silloin. olen maksanut kaikki tämän kuun laskutkin. nyt niitä ei tule taas hetkeen.
ensi kuun alussa tulee taas kelalta rahaa. ja koitan olla shoppailematta mitään ensi kuussa. vasta marraskuussa aijon shoppailla. nyt aijon ensi kuun vaan säästää. sitten on taas mukavaa shoppailla kun on enemmän rahaa.
maksan vaan laskut ja rahaa saa mennä vaan ruokaan ensi kuussa.
kyllä mä pystyn siihen. söin aamupalaksi taas kanahampurilaisen. oli hyvää. tänään illalla aijon syödä puuroa ja ruisleipää. tekee mieli ihan kauheasti puuroa. sitä pitää syödä illalla.
kohta voisi taas keittää teetä. alkaa taas tehdä mieli. join tuossa pari tuntia sitten. ja nyt taas tekee mieli. voisi myös pikku hiljaa laittaa tavaroita kasaan. pakkailla pikku hiljaa.
olen varmaan illalla taas koneella kun pääsen kämpille ja menen sitten parhaan kaverin luokse. voisi musaa kuunnella tuossa illalla taas. poikaystävä lähtee viemään mua takaisin tuossa viiden aikaan.
kun pääsen kämpille niin ensi suihkuun. ja lupasin soittaa äidille tänään. lääkkeet olen ottanut normaalisti viikonloppuna.
viime yönä valvottiin poikasytävän kanssa tuohon yhteen asti yöllä.
katsottiin vaan leffoja. oltaisiin katsottu kolmaskin leffa mutta mua alkoi väsyttää. mentiin sitten nukkumaan.
ja tänään heräsin siinä vähän yli yhdentoista.
illalla tulee varmasti nopeasti uni taas kun ottaa iltalääkkeet.
jos mä nukahdan niin nukahdan. koitan olla nukahtamatta parhaan kaverin sohvalle tänään. mutta jos nukahdan niin paras kaveri herättää mut taas sitten. animea en ole katsonut yhtään vaikka mun piti. no katson varmaan taas huomenna. hyvin on aikaa. nyt tällä hetkellä mua ei huvita. kyllä se katsomis innostus taas iskee jossain vaiheessa. kohta alkaa taas uudet anime sarjat. niitä odotellessa. varmasti tulee taas hyviä sarjoja. mun pitäisi lukea tabletilla toi monster musume manga. ja muutama muukin sarja. en ole vähään aikaan lukenut mitään tabletilla. pitäisi taas lukea mangaa sillä.
saa nähdä koska meillä on sitten taas punnitus. ja mihin suuntaan mun paino on mennyt. toivon että on pysynyt samana.
ettei olisi kauheasti noussut. mutta. alan taas liikkuumaan ensi viikolla ja syön taas vaan normaalia ruokaa enkä aijo yhtään taas herkutella viikolla. vasta sitten taas viikonloppuna.
ajattelin syödä sipsiä ensi viikon viikonloppuna. en ole aikoihin syönyt sipsiä. nyt voisi taas syödä. ostan noita ranch sipisejä. parhaita. ja tottakai suklaata pitää myös syödä. juomana taas kivennäisvettä ja limsaa. huomenna voisi ostaa kaupasta tuota mehukivennäisvettä taas. todella hyvää. siinä ei ole kauheasti kaloreita. hyvä limsan korvike. taidan ostaa huomenna sitä taas.
ai niin ostin viime perjantaina pari manga kirjaa ja uuden värityskirjan. oli uusi numero tullut siitä värityskirja sarjasta niin piti ostaa se. kerään ne kaikki numerot mitä tulee siitä. maksoi vaan 7 euroa se kirja. ja siinä oli taas kivoja kuvia mitä värittää sitten.
koitan nyt saada väritettyä loppuun ne kuvat mitkä mulla on tällä hetkellä kesken. muutama kuva on kesken. no saan ne kyllä väritettyä loppuun jossain vaiheessa.
salkkarit jäi viimeksi aika jännään kohtaan. täytyy huomenna taas katsoa salkkarit. viime perjantain posse jakso oli aika hauska. siinä sai taas nauraa. pitää taas katsoa se ensi viikolla.
aijon katsoa myöhemmin vasta noi vain elämää jaksot. ne kerkiää tulla telkasta vaikka kuinka monta kertaa. kerkeää ihan hyvin näkemään ne kaikki jaksot.
saa myös nähdä mitä lemmen viemässä sitten huomenna tapahtuu. en nähnyt viime perjantain jaksoa kokonaan loppuun kun poikaystävä tuli hakemaan.
en vielä tiedä että mitä teen ensi viikon viikonloppuna. mutta. se selviää kyllä sitten. elän nyt vaan taas päivän kerrallaan ja katson millainen on olo ja fiilis. toivon että tää mun hyvä fiilis jatkuisi vielä.
ennen kun tulee noi huonot olo ja väsymys. no sitten lepään taas jos olen oikeen väsynyt. kun on levännyt niin jaksaa taas. näin se on aina mennyt mulla. onneksi toi liikunta piristää aina mua. hyvä olo tulee aina sen jälkeen. lievittää samalla vähän stressiä jos sitä on. mutta. kastoo sitten huomenna että salille vai lenkille. jompi kumpi. kummatkin yhtä hyviä. huomenna meillä on taas puuro päivä. on päivälliseksi puuroa taas. toivottavasti jotain hyvää puuroa olisi tällä kertaa. kaikki puurot kyllä menee.
paitsi vispi puurosta en kauheasti tykkää.
no sen näkee sitten mitä on huomenna. voisi huomenna taas käydä kahvilassa juomassa teetä. samalla kun käyn kaupassa.
seppälään en aijo mennä. etten vaan osta mitään. kierrän kaukaa sen liikkeen. koska se voi olla hyvin mahdollista että ostan sieltä jotain taas. marraskuussa sitten aijon ostaa sieltä jotain. ellen löydä lahdesta mitään. sen uuden seksiasun aijon ostaa marraskuussa.
mulla on monta vaihto ehtoa mitä haluaisin mutta ostan vaan yhden asun. en enempää ettei kaikki rahat vaan mene. pitää vähän kysellä poikaystävältä mistä se tykkäisi. tykkää varmasti kaikesta. en yhtään ihmettele. ja mäkin tykkään monesta eri asusta. näyttää varmasti hyvältä päällä. mutta. sitä sitten katsotaan marraskuussa.
ajattelin ostaa uudet kengät myös marraskuussa. menen lahteen etsimään niitä kenkiä. trio kauppa keskukseen. siellä on aika monta kenkä liikettä. ne kengät pitää olla korkea korkoiset.
löydän varmasti jotkut kivat. niitä ihmettelen vasta myös marraskuussa. hyvää kannattaa aina odottaa.

poikaystävän luokse :) <3Perjantai 25.09.2015 08:06

ihanaa. se olisi taas perjantai ja lomille lähtö. menen poikaystävän luokse viettämään mukavaa viikonloppua. ei olla nähty nyt pariin viikkoon niin ihanaa taas tänään nähdä. ikävä on ollut kova.
ja poikaystävälläkin on ollut varmasti ikävä mua. täytyy tässä jossain vaiheessa alkaa pakkailemaan. otan jonkun verran vaatetta mukaan, saunakamat jos saunotaan, kannettava, tabletti, pystyy olla netissä.
hammasharja ja tahna. hius harja..vaikka mitä pitää ottaa mukaan.
koitan katsoa taas animea tuossa viikonloppuna eilenä sain katsottua taas pari anime sarjaa loppuun. hyviä sarjoja oli ja toivon että niistä tulee joskus jatkoa. ajattelin varmaan tänään taas katsoa animea niin tää päivä menee varmasti äkkiä. koitan myös taas värittää tänään.
eilenä kävin kaupassa. ostin pari manga kirjaa mitä oli ilmestynyt. ja uuden värityskirjan taas. siinä oli aika kivoja kuvia mitä sitten värittää.
jossain vaiheessa. toiminta tunnilla pelattiin alias peliä. ja syötiin herkkuja. oli ihan mukava toiminta tunti. kävin eilen illalla taas puolen tunnin lenkillä. oli tosi hyvä ilma kävellä. ja hiki tuli koska oli aika lämmin. tänään on taas aamulla naisten ryhmä. kuulin että ollaan menossa lahteen johonkin sisustus kauppaa. mutta. en aijo ostaa mitään sieltä. aijon vaan katsella. siinä se aamu meneenkin ja tullaan takasin syömään. ruoan jälkeen aijon käydä tokmannilla ostamassa viikonlopun herkut. kasa suklaata pitää taas ostaa mitä sitten syödä viikonloppuna. ja ehkä syön myös sipisiä ja pizzaa.
kunnon viikonloppu herkut. tottakai ruokaa pitää myös ostaa.
aijon nukkua tosi pitkään viikonloppuna. onneksi poikaystävä antaa mun aina nukkua. nukun varmaan taas päikkärit. en yhtään ihmettele. no ainakin tulee levättyä. ottaa ihan rennosti koko viikonloppu. aijon taas laittaa kämpän kuntoon ennen kun lähden lomille. ja mun pitää tänään pestä noi lakanat. laitan ne pesuun heti kun olen syönyt aamupalan ja ottanut aamu lääkkeet. saa sen hoidettua pois alta. kohta mun pitää myös tiskata. söin taas puuroa hetki sitten ja join ison kupin mustaa kahvia. nyt olen täysin hereillä.
olo ja fiilis on tosi hyvä tällä hetkellä. johtuu varmaan siitä että on perjantai. ja näkee taas poikasytävän tänään.
poikaystävä näkee nää mun uudet hiukset. varmasti tykkää niistä. aijon pitää nyt tämän päivän näitä hiuksia auki. eilenä pidin niitä aika paljon kiinni. pitää meikata ja valita laukku. aijon laittaa päälle tuon mun ihanan pitkän takin. ettei vaan tule helposti kylmä.
kohta voisi alkaa kuunnella taas musiikkia. hyvä fiilis vaan lisääntyy kuunnellessa. kivempi tiskata kun musa soi. kuuntelen varmaan taas lady gagaa. olen varmaan taas koneella suurimman osan päivästä tänään. ellen innostu värittämään tunti tolkulla.
aijon ostaa poikaystävälle yllätykseksi suklaata. minttu suklaa levyn.
se on poikaystävän lempi suklaa. ostan sen sille kun käyn tokmannilla tänään. ja annan sen sitten sille kun menen sen luokse.
varmasti ilahtuu. voi olla että poikaystävä on ostanut myös mulle suklaata yllätykseksi. en yhtään ihmettele. se ostaa mulle aina suklaata. ihana. mulle maistuu suklaa aina. varmaan on tänään vaikeaa sitten päättää että mitä suklaata ostaa koska mä tykkään kaikesta suklaasta. aijon tänään illalla syödä suklaata ja katsoa salkkareita siinä samalla. posse pitää tosiaan katsoa tänään koska siinä jaksossa on niko saarinen. joka tekee sen tempun. mä olen niko saarinen fani. se oli tosi hyvä silloin big brotherissa.
alkoi riehumaan siellä yhdessä vaiheessa. harmi kun tänä vuonna ei tuu big brotheria. kuulin huhuja että se ei enää muka tule. mutta. saa nähdä. viime bb kausi oli aika hyvä ja oikea tyyppi voitti sen.
no saa nähdä tuleeko se ensi vuonna. toivottavasti.
eilinen salkkari jakso loppui aika hauskasti. helena vähän hermostui ullalle. mä ja paras kaveri revettiin nauramaan sen jakson lopulle. tänään pitää todellakin katsoa salkkarit. lemmen viemästä mä näen tänään vaan puolet. poikaystävä tulee hakemaan mut siinä puoli kuuden maissa. no näen sitten lemmen viemää taas ensi viikon maanantaina. saa nähdä pysynkö kärryillä.
ai niin uusi päivä sarjan uudet jaksot alkaa ensi viikolla. jee. on sitten katsottavaa salkkareiden jälkeen. eilenä nukahdin saman tien kun pääsin omaan sänkyyn nukkumaan yhdeksän aikaan. olin vähän väsynyt. saa nähdä mihin asti jaksan valvoa tänään. ajattelin ottaa iltalääkkeet vähän myöhemmin illalla tänään niin jaksaa valvoa poikaystävän kanssa. hmm. pitää ottaa varmaan mukaan taas pari seksiasua niin niille tulee taas käyttöä. kyllä seksi maistuu taas hyvälle kun ei ole nyt saanut pariin viikkoon. poikaystäväkin odottaa varmasti innolla. ihanaa.
nyt mulle on maistunut onneksi aika hyvin toi ruoka. koitan tänään taas syödä hyvin. varmaan on ihan hyvät ruoat tänään.
aamupala on taas kohta. aijon syödä hyvän ruisleivän niin jaksan sitten naisten ryhmässä. teetä en kerkeä juomaan tänään aamulla. juon sitten kun tullaan sieltä lahdesta. ai niin pitää ottaa teetä mukaan poikaystävän luokse. on sitten lämmintä juotavaa.
onneksi olen oppinut käyttämään poikaystävän veden keitintä. en ennen osannut käyttää sitä. opin sen käytön viimeinkin. nyt keitän aina teetä sillä kun huvittaa juoda. sauna juomana mulla on limsaa. varmaan juon joko fantaa tai jaffaa. pitää muistaa laittaa jää kaappiin kylmään. ja juon sen sitten kun tulee saunasta.
varmaan saunotaan tuossa myöhään illalla. tai aikaisemmin ilalla. sen näkee sitten. pää asia on että pääsee saunaan.
saa nähdä millainen on sitten ensi viikko. toivon että se on hyvä viikko taas. mua pelottaa se että mulle voi ehkä tulla toi masennus kausi tässä syksyllä. ja että on tosi väsynyt. nyt pitää vaan nauttia tästä hyvästä olosta ja fiiliksestä kun pystyy. syksy on vasta alussa. ja voi tulla myös silleen ettei voi mennä lomillekkaan jos on huono olo ja väsynyt. jos mulle tulee se niin poikaystävä onneksi ymmärtää sen etten voi lähteä silloin lomille. se on ihana aina kun se tulee sitten käymään mun luona. tehdään jotain mukavaa.
ajatella että mä ja poikaystävä ollaan oltu jo yli viisi vuotta yhdessä. ja hyvin meillä menee edelleen. muistan silloin kun poikaystävä kysyi multa vähän yli viisi vuotta sitten että haluanko alkaa seurustella sen kanssa. ja mä suostuin. ollaan vieläkin yhdessä.
ei olla menty vielä kihloihin. mutta sillä ei ole väliä. mulle riittää se että ollaan yhdessä ja rakastetaan toisiamme.
viihdytään toistemme seurassa. uskon että ollaan vielä monta vuotta vielä yhdessä. eletään vaan päivä kerrallaan. ja se on ihanaa myös että poikaystävä on hyväksynyt mut sellaisena kuin olen.
vaikka mulla on nää kaikki sairaudet. mutta se ei haittaa poikaystävää yhtään. ja se aina ymmärtää sen jos mulle tulee huono olo. tai en vaikka jaksa. ja on mun tukena jos on vaikeaa.
mutta. uskon että tästä tulee erittäin mukava viikonloppu. aijon vaan nauttia. ja koitan olla kiukutelematta poikaystävälle. pystyn siihen. en varmaan kiukuttele. hyvä olo on varmasti koko viikonlopun. rahaa ei mene varmaan kauheasti kun käydään kaupassa tänään. aijon ostaa ruisleipää, ehkä sen pizzan, kana hampurilaisen minkä syön sunnuntaina, suklaata, sipsiä ehkä..ja tehdään taas jotain ruokaa poikaystävän kanssa.
ei olla ainakaan nälässä noilla herkuilla. enkä aijo miettiä mitään kaloreita viikonloppuna. syön vaan. ensi viikolla sitten taas lenkkeilemään ja salille. mutta. nyt alan tiskaamaan ja pakkailemaan pikku hiljaa. musa vaan soimaan taustalle.

torstai. ja huomenna perjantai :)Torstai 24.09.2015 08:23

se on torstai. eilenä oli ihan mukava päivä. vaikka oli paljon ohjelmaa.
kokki ryhmä oli meillä aamulla. tehtiin uuni kinkku pasta ruokaa, feta salaattia ja mansikka kaura rahkaa. mä tein sen jälki ruoan. tuli tosi hyvää ja voisi vaikka joskus tehdä sitä.
paja tunnilla meillä oli sammutus harjoitukset. ne meni ihan hyvin. palo miehet oli vaan puolituntia myöhässä.
illalla menin sitten yksin kuntosalille. kaveri ei tullut koska sille oli iskenyt flunssa. en varmaan mene kylään tänään etten saa vaan tartuntaa. kyllä mun kaveri ymmärtää jos en halua mennä sen luokse.
mutta muuten oli hyvä tunti eilenä kuntosalilla. teki tosi hyvää.
ja tunti meni tosi nopeasti. sen jälkeen soitin poikaystävälle. pystyttiin puhumaan hetken aikaa. tänään taas keretään hyvin skypettää illalla.
tulee vähän enemmän nyt juteltua. eilenä menin taas parhaan kaverin luokse katsomaan salkkareita ja uusi päivä sarjaa. menin sitten yhdeksän aikaan jo nukkumaan ja nukuin hyvin viime yön.
nyt join taas äsken kahvia niin olen hereillä. tänään on taas siivous päivä. täytyy siivota siis tässä aamulla. kun on hyvin aikaa. ja iltapäivällä on taas toiminta tunti kahdelta. ei mitään tietoa että mitä tehdään. mutta se selviää sitten. eilenä katsoin parin anime sarjan vikat jaksot. katsoin ne tabletilla. viikonloppuna ajattelin alkaa katsomaan uudestaan tuon Yuru Yuri sarjan ekan kauden. se anime on ihana. ja nyt siitä alkaa syksyllä kolmas kausi. jee. odotan innolla. varmasti hyvä. ja katsoi netistä eilenä muista anime sarjoja mitkä alkaa syksyllä. sieltä löytyi muutama mitä voisi alkaa seuraamaan. on sitten taas katsottavaa. eilenä en nähnyt lemmen viemää. mutta tänään näkee sen taas. olen varmaan nyt ihan pihalla taas mitä siinä on tapahtunut. mutta eilinen salkkari jakso loppui hauskasti. kristiinan hiukset liekeissä. naurettiin parhaan kaverin kanssa sen jakson lopulle. tänään pitää taas katsoa miten siinä sitten käy. ensi viikon maanantaina alkaa taas uusi päivä sarjan uudet jaksot. olen niin odottanut sitä. ajattelin katsoa huomenna tuon posse jakson koska siellä on vieraana niko saarinen.
joka tekee nyt jonkun tempun siellä. en katsonut viimeksi posse jaksoa mutta nyt täytyy katsoa. olen menossa poikaystävän luokse viettämään viikonloppua. ei olla nähty pariin viikkoon niin nyt on ihanaa taas nähdä sitä. ikävä on ollut kova. mukavaa taas viettää sen kanssa taas aikaa. tulee varmasti mukava viikonloppu. aijon ottaa rennosti. viikonloppu juomana mulla on päärynä mehukivennäisvettä ja limsaa. hyvät juomat. suklaata täytyy ostaa ja ehkä sipisiä. ei mene varmaan kauheasti rahaa huomenna kaupassa. tänään mun pitää käydä kaupassa tpiminta tunnin jälkeen koska mulla loppuu kohta puuro. sitä täytyy ostaa lisää.
onneksi se puuro paketti maksaa vaan sen alle pari euroa. nalle puurot on parhaita ja halpoja. aijon ostaa sitä.
ja yksi paketti voi kestää sen kuukauden. mulla on aika hyvä olo ja fiilis tällä hetkellä. ihan mukava päivä tänään taas tiedossa.
on jonkin verran tekemistä ja puuhaa. tää päivä menee varmasti äkkiä. ja huomenna on sitten jo perjantai. ihanaa.
kuulin eilenä huhuja että huomenna naisten ryhmässä mennään lahteen jonnekkin sisustus kaupassa käymään. ihan mukavaa. mutta en aijo ostaa mitään sieltä vaikka kuinka tekisi mieli.
täytyy nyt vaan säästää. ai niin pitää varmaan ostaa myös lisää teetä kun käyn kaupassa. alkaa loppumaan kohta. olen juonut taas aika paljon. mutta ei se mitään. vihreä tee on vaan niin hyvää mun mielestä. tänään aijon mennä taas lenkille illalla. toivottavasti ei sada vettä. jos sataa vettä niin menen sitten vaikka kuntosalille. katsoo nyt sään mukaan. liikuntaa on pakko saada joka tapauksessa tänään. ja viikonloppuna voi taas herkutella eikä miettiä mitään kaloreita. sitten taas alkaa liikkumaan viikonlopun jälkeen. ei yhtään huvita siivota mutta on pakko. on sitten taas siisti kämppä. ja huomenna kun lähtee lomille niin kämppä on järjestyksessä. ja kiva sitten palata viikonlopun jälkeen siistiin kämppään. paras kaveri lähtee myös lomille. me näemme sitten taas sunnuntaina. katsotaan taas varmaan toi voitolla yöhön ohjelma. se vaikutti aika mielenkiintoiselta. pitää siis katsoa. ellen nukahda sen ohjelma lopussa kun viimeksi. olin pikkaisen väsynyt viikonlopun jälkeen. ruoka on maistunut. olen syönyt nyt taas aika hyvin. ei ole nyt ollut pieniä annoksia. niitä tulee välillä otettua. mutta nyt olen taas tehnyt niin että maha täyteen. niin olen jaksanut.
hyviä ruokia on nyt taas ollut. nyt tää mun syömishäiriö ei tunnu kamalan pahalta. hyvä kausi menossa. mutta tulee varmasti taas niitä päiviä että tulee taas pieniä annoksia syötyä. en ihmettele yhtään. sellaista tää mun elämä on. mutta onneksi pystyn syömään herkkuja aina viikonloppuna. suklaa on se paras herkku. ja sitä tulee syötyä viikonloppuna aika paljon. se on vaan niin hyvää.
toinen on sipsi jos niitä syö niin siitä ei tule helposti loppua kun aloittaa sen syömisen. jos syön nyt taas sipsiä niin ostan ranch sipisejä. en ole syönyt niitä aikoihin. ne on mun lempi sipsit tällä hetkellä. sotken taas poikaystävän sängyn sipsillä ja suklaalla.
ja poikaystävä tietysti tykkää. se aina valittaa siitä. mutta on jo tottunut että aina sotken. koitan nyt olla kauheasti sotkematta. katson aina telkkaa poikaystävän sängyllä. ja syön samalla joko sipsiä tai suklaata. aijon juoda taas varmaan aika paljon myös teetä viikonloppuna. otan noi mun omat vihreät teet mukaan. orient teetä pitää olla. se on mun lempi vihreä tee tällä hetkellä.
todella hyvää. toinen lempi vihreä tee on toi intense mint.
tänään tulee juotua ainakin pari kuppia teetä. join taas hetki sitten aamu kahvit. aamu kahvi on se paras. joka aamu aina pakko saada niin jaksaa olla hereillä aamun ja kirjoittaa tää blogi.
aamupala on taas puolentunnin päästä. aijon kohta laittaa musaa taustalle soimaan ja siivoamaan. kivempi siivota.
aijon aloittaa imuroinnilla. sen jälkeen moppaan. vaatteet pitää laittaa taas kaappiin koska niitä on taas pitkin makkarin lattioita.
osaan aina välillä sotkea tämän kämpän. välillä ei vaan jaksa pitää tavaroita järjestyksessä. sain ohjaajilta labra ajan eilenä. mulla on taas verokokeet viikon päästä yhdeksältä aamulla. tosi kiva että heti aamusta. toivon ettei sada silloin vettä kun kävelen sinne terveyskeskukseen. pitää ottaa sateen varjo mukaan. varmuuden vuoksi. etten kastu matkalla. onneksi saa syötyä tuon aamupalan niin jaksaa kävellä sinne. no tulee ainakin aamu lenkki samalla. ja saa raitista ilmaa. ainakin herää silloin. jotain positiivista siinäkin.
en aijo valittaa kauheasti. se on vaan hyvä että on noi verikokeet taas alku kuusta niin saa ne posi alta eikä tarvi taas kuukauteen käydä. ihan hyvä vaan. kerekän kyllä sinä aamuna juomaan kahvit ja blogin kirjoittaa ennen kun menen sinne. pitää varmaan sinä aamuna herätä vähän aikaisemmin. niin kerkeää.
psykologi mulla on sitten taas 6 päivä lokakuuta. klo 10.
heti aamulla. no ihan hyvä vaan että se on aamulla niin saa senkin asian pois alta. kerkeän hyvin takaisin sitten syömään tänne sen jälkeen. kylille on vaan kymmenen minuutin matka. ja tuleehan siinä taas aamu lenkki. se uusi psykologi on ihan ok. en aijo valittaa.
täytyyhän siellä välillä käydä taas. juttelemassa.
tekee joskus välillä ihan hyvää. ja voi saada aina hyviä neuvoja kun käy siellä. näkee elämän jotenkin taas paremmin sen jälkeen.
pitää taas sitten sanoa sille että uusii noi mun lääke reseptit. niin saa sitten taas noita lääkkeitä. musitan aina sanoa sille kun käyn siellä. ja ohjaajat muistuttaa että sanon.
ensi viikolla mun ei tarvi varmaan vieläkään hakea mitään lääkkeitä. laskin viimeksi kun jaoin lääkkeitä dosettiin että riittää vielä ensi viikolle noi leponexit. on siis niitäkin vielä.
ihan hyvä vaan. ja onneksi toi apteekki ei ole kaukana. se on tuolla keskustassa. pitää vähän miettiä että mitä pistän päälle huomenna.
täytyy jotain hyvää laittaa päälle kun on perjantai. korko kengät aijon laittaa kun lähden lomille. ja guess laukku. ehkä nahkatakki. toi uusin minkä ostin viimeksi. poikaystävä näkee huomenna nää mun lyhyet hiukset. varmasti tykkää. aijon pitää huomenna hiukset auki. en tiedä että laitanko korvikset. meikata aijon.
pakkaan vasta huomenna. on koko päivä aikaa. kannettavan ja tabletin aijon ottaa mukaan taas. pystyy katsomaan animea ja netflixistä sarjoja ja leffoja. sauna kamat otan mukaan jos vaikka saunotaan taas viikonloppuna. ja sauna juomaksi limsaa.
varmaan taas fantaa tai jaffaa. hyvää kylmänä. kun tulee kuumasta saunasta. koitan valvoa viikonloppuna. mutta jos mua alkaa väsyttämään niin sitten vaan nukkumaan. mutta aijon nukkua viikonloppuna niin pitkään kun pystyn. sanon poikaystävälle että antaa mun nukkua. ettei vaan herätä johonkin kahdeksan aikaan.
silloin alan kiukuttelemaan. onneksi poikaystävä antaa mun nukkua.
se ei haittaa sitä yhtään jos nukun.

eilenä käytiin klubitalolla.Keskiviikko 23.09.2015 08:23

uusi päivä jälleen. aamu taas lähtenyt kahvin juonnilla. tänään on vauhdikas päivä. aamulla on taas kokki ryhmä, paja tunti on päivällä meillä on palo harjoitukset tuossa parkki paikalla. ja illalla kaverin kanssa taas kuntosalille kuntoilemaan. on tekemistä tänään.
eilenä käytiin ohjaajien ja asukkaiden kanssa tutustumassa klubitaloon.
oli ihan mielenkiintoista. ja oli ihan kiva käydä siellä.
voi olla että alan käymään siellä sitten kerran viikossa. tulee hieman tekemistä sitten viikolle. ajattelin kerran viikossa käydä siellä.
menen bussilla sinne. ei ole paha matka. ja mä tiedän missä se klubitalo on niin sinne ei ole vaikeaa mennä.
eilenä pelattiin taas sählyä. meieht vastaan naiset. miehet voitti yli voimaisesti. mutta kyllä mekin saatiin aika monta maalia. ja paras kaveri teki muutaman maalin ja mun syötöistä syntyi pari maalia. oli hauskaa pelata. kannustin muita pelin aikana.
pelattiin se puolituntia. se puolituntia meni tosi äkkiä. sen jälkeen päästiin syömään. menin ruoan jälkeen suihkuun ja kaveri tuli taas mun luokse katsomaan lemmen viemää. tänään ei nähdä sitä koska ollaan salilla siihen aikaan. tunti alkaa puoli kuudelta.
ja kestää puoli seitsemään. ollaan siis tunti salilla ja sen tunnin vetää yksi ohjaaja. mutta kiva kun on kaveri mukana niin on seuraa salilla ja voi jutella samalla. mutta. uskon että tästä tulee ihan mukava päivä. ja se on mukavaa kun on tänään taas kokki ryhmä. paras kaveri on pää kokki tällä kertaa ja mä teen jälki ruoan. se jälki ruoka minkä teen oli joku mansikka rahka. varmaan aika helppo tehdä. mutta hyvät ruoat tulee varmasti. syö mahan täyteen niin jaksaa sitten niissä palo harjoituksissa.
eilenä sain maksettua loput tämän kuun laskut. ja nyt säästöistä on otettu se pari sataa euroa niin nyt pärjää taas muutaman kuukauden. raha huolet ovat poissa. ja onneksi joka kuukausi tulee kelalta rahaa mulle. pystyy jotenkin elämään. ja jää vähän rahaa aina shoppailuun. löysin netistä taas yhden sivuston missä oli myynnissä paljon seksi välineitä ja asuja. sen niminen sivusto kuin www.kahdenkesken.com siellä oli vaikka mitä. ja aika monta asua mitkä pystyy tilaamaan melkein heti ja mun kokosia asuja sieltä löytyi paljon. aijon tehdä silleen että tilaan asun netistä, se tulee pakettina postiin ja maksan sen siellä. se on musta paljon helpompi tapa. mutta. marraskuussa sitten ostelemaan noita asuja. ensi kuussa ei mitään shoppailuja. vaan säästämistä. kyllä mä varmasti pystyn olla ostamatta mitään ensi kuussa. koitan vaan ajatella samalla järkevästi. kyllä mä selviän. mutta nyt mulla on taas vaate kriisi. en tiedä että mitä pistän tänään päälle. jotain lämmintä ajattelin laittaa ettei tule kylmä helposti. farkut laitan taas. varmaan ne uusimmat mitkä ostin viimeksi. ja joku lämmin paita tai neule.
meikkaan taas hieman ja pidän varmaan hiukset auki.
on sitten taas ihan nätti. aamupala on taas alle tunnin päästä. pitää syödä hyvä aamupala niin jaksaa kokki ryhmässä.
aamu lääkkeet pitää taas ottaa. nyt mun ei ole tarvinut hakea lääkkeitä koska mulla on niitä vielä riittävästi.
katsoo sitten taas ensi viikolla jos joutuu hakemaan.
huomenna on jo torstai. viikonloppu lähenee. mikä on vaan hyvä. nähdään sitten taas poikaystävän kanssa. ikävä on ollut kova. eilenä pystyttiin taas skypettää kun skype taas toimi. onneksi.
tänään me ei keretä skypettää koska olen salilla silloin. soitan poikaystävälle sitten puhelimen kautta kun tulen salilta.
pystyy puhumaan hetken ennen kun pitää mennä taas suihkuun ja iltapalalle. mutta huomenna pystytään taas skypettää.
mulla on hyvä fiilis tällä hetkellä. eilenä mulla oli vähän ärsyyntynyt olo mutta sekin meni ohi. onneksi tänään pääsee taas salille purkamaan paineita. ja hyvä olo tulee sen jälkeen.
huomenna ajattelin taas mennä lenkille ellei sada vettä. tosin jos sataa vettä huomenna illalla, niin voisi mennä lenkin sijaan vaikka taas salille niin ei kastu. mutta jos aurinko paistaa niin sitten kyllä lenkille. pitää nyt nauttia tuosta auringon paisteesta kun vielä pystyy.
kohta sataa vaan vettä ja vettä. silloin ei tule kauheasti kyllä käytyä lenkillä illalla. mutta onneksi on toi kuntosali ihan tuossa vieressä niin sinne voi aina mennä. saan aina liikunta kortin ohjaajilta.
sillä pääsee aina tuonne salille. tuonne salille on täältä vaan alle viiden minuutin kävely matka. ei ole kaukana. siellä on myös uimahalli, mutta mä en tykkää uida siellä. en pidä kloori vedestä yhtään. se haisee pahalle. mielummin uin vaikka järvessä.
kloori vedestä en tykkää. kaikesta ei voi tykätä.
sain eilenä pestyä pyykit. nyt on taas vaatteita. ei tarvi pestä viikkoon taas. pesin jopa muutaman mun pyyhkeen samalla. laitoin huuhtelu ainetta pesukoneeseen pulverin lisäksi niin nyt mun vaatteet ja pyyhkeet tuoksuu hyvältä. tiskaan taas kohta. ja pesen samalla tuon kahvi pannun. on sitten taas puhdas. mukit ja puuro lautaset pitää taas pestä. onneksi mulla on aikaa tehdä se ennen kokki ryhmää. ja onneksi kerkeän tämän blogin kirjoittaa myös.
hyvin on aina aikaa joka aamu kun herään vaan ajoissa, juon kahvia niin sitten aina sen jälkeen alan kirjoittaa. tykkään kovasti näistä aamuista kun voi kirjoittaa rauhassa eikä ole kauhean kiire. tälleen mun päivä lähtee joka aamu käyntiin. sitten on hyvä fiilis kun on saanut taas kirjoitettua. ja mä keksin aina jotain kirjoitettavaa tänne. aiheet ei heti lopu kesken. ja tietysti että miten päivä on mennyt ja miten olen voinut. nyt on taas hyvä kausi ja hyvä viikko taas tällä hetkellä. aijon olla iloinen ja positiivinen. sillä fiiliksellä nää mun päivät menee. ja kaikki päivät on aina melkein hyviä. mutta tulee niitä huonojakin päiviä. nyt vaan aijon nauttia.
ja innolla odotan taas viikonloppua. kyllä se sieltä tulee.
pitää sitten taas herkutella. ajattelin nyt syödä viikonloppuna sipsiä. en ole aikoihin syönyt sipsiä. moneen viikkoon en ole syönyt. nyt voisi taas syödä. ja tottakai taas myös suklaata.
se on ihanaa aina kun on viikonloppu, niin en ollenkaan mieti mitään kaloreita silloin vaan herkuttelen. silloin on taas ihanaa syödä herkkuja. ja mä tiedän sen etten lihoa helposti niin voi vaan syödä silloin. pidän siitä kovasti kiinni etten herkuttele ollenkaan viikolla.
vaan viikonloppuisin. ja koitan liikkua viikolla paljon. ja syön hyvin niin jaksan. tänään pitää syödä hyvä päivällinen niin jaksaa salilla illalla. pitää ottaa taas vesipullo mukaan. aijon nyt lisätä tällä kertaa vähän enemmän painoja. tulee vähän tehokkaampaa. pikku hiljaa.
tiedän minkä hiki topin otan sinne sitten. verkkarit ja sisä kengät.
hiukset laitan poni hännälle niin ei ole tiellä.
sitten on taas ihanaa rentoutua illalla salin jälkeen. uni tulee varmasti illalla äkkiä taas. menin eilenä taas yhdeksältä nukkumaan ja nukahdin saman tien. nukuin hyvin viime yön. nukun onneksi joka yön tosi hyvin. koska toi leponex lääke pistää aina väsyttämään illalla. hyvä uni lääke. ja se rauhoittaa samalla.
olen syönyt nyt leponexia jo kahdeksan vuotta. ja edelleen syön sitä. voi olla että syön sitä loppu elämän. ei haittaa. olen tottunut siihen jo että syön sitä lääkkettä. jos en söisi sitä niin varmasti tulisi taas psykoosi ja olisin osastolla hoidossa. hyvä että syön sitä lääkkettä. sillä pystyn elämään jotenkin normaalia elämää. välillä mielikuvitus saattaa laukata liikaa mutta se liittyy tähän mun sairauteen. hyvin olen aina selvinnyt. jos tulee todella huono olo niin on onneksi noi rauhottavat lääkkeet. mitkä auttaa heti kun ottaa.
ja aina voi jutella ohjaajien kanssa jos tuntuu siltä. ja ne auttaa jos tarvitsee. tää paikka on tosi hyvä missä nyt asun. apu ja tuki on lähellä. ja on kaverit naapurissa. onneksi en ole yksin. tai yksinäinen. se olisi vielä pahempaa jos mulla ei olisi ketään kaveria.
onneksi mulla on noi kaverit. ja poikaystävä. ja ne on aina tukena jos tarvitsee. kavereiden avulla jaksan elää päivästä toiseen.
mutta. tunnen itseni onnellikseksi tällä hetkellä. kaikki mun asiat on tasa painossa nyt. eikä ole mitään stressiä. päivä kerrallaan vaan elän tätä mun elämää. ja aijon nauttia. kun pystyy.
en ole nyt jaksanut värittää yhtään. ehkä innostun taas jossain vaiheessa. kyllä sekin innostus tulee vielä monta kertaa. sitten on taas mukavaa värittää tunti tolkulla. ja aika kuluu silloin äkkiä.
animeakaan en ole nyt katsonut. kohta alkaa uudet sarjat. toivottavasti tulee jotain hyviä sarjoja. odotan innolla. on sitten taas katsottavaa. ja sarjaa mitä seurata. mangaa pitäisi myös lukea. tuolla tabletilla. sillä on aina kiva lukea mangaa. pyyhkäisee sivua sormella eteen päin. helppoa.

tänään taas sähly :DTiistai 22.09.2015 08:11

uusi päivä alkaa taas. eilenä mulla oli aika hyvä päivä. kävin seppälässä vähän shoppailemassa. ostin kolmet stringit, yhdet mustat rintaliivit ja valkoisen topin. nyt mulla on taas uusia alusvaatteita. kävin shoppailun jälkeen juomassa teetä yhdessä kahvilassa. ja sen jälkeen kävin vielä kaupassa. eilenä mulla oli myös ompeluryhmä. ja menin vielä kuntosalille sen jälkeen. olin salilla jotain melkein 45 minuuttia. oli hyvä treeni. lievitti samalla vähän tätä kireää oloa mikä mulla nyt taas on. mutta huomenna sitten kaverin kanssa taas salille. tänään on taas sähly iltapäivällä. varmaan pelataan taas miehet vastaan naiset. saa nähdä kumpi voittaa. koitan pelata parhaani mukaan. pelataan taas se puolituntia. se menee tosi äkkiä ja siinä tulee jo hiki siinä ajassa. ja hyvä olo kun on saanut hikoiltua. mutta. tästä on tulossa ihan mukava päivä. aijon tabletilla katsoa taas noita leffoja. eilenä innostun katsomaan tabletilla yhtä leffaa. katson sen tänään loppuun. se jäi eilenä vähän kesken. näin taas eilenä lemmen viemää. oli jännä jakso. tänään täytyy taas katsoa. kaveri tulee mun luokse kylään taas katsomaan. skype ei toiminut ollenkaan eilenä. soitin siis poikaystävälle puhelimen kautta. puhuttiin vähän yli tunti taas. saa nähdä toimiiko skype sitten tänään. iltalehdessä luki eilenä että oli joku maailanluokan häiriö että tuhansilla käyttäjillä se skype ei toiminut.
mutta. onneksi on puhelin jos ei pysty skypessä keskustelemaan.
tänään on taas ihana pyykin pesu päivä. tai siis aamu. aijon tässä aamulla mennä katsomaan onko pesukone vapaa niin saisi taas vaatteet pestyä. mulla on koko aamu aikaa pestä. pesen aina tiistaisin pyykkiä. siitä on tullut jotenkin tapa.
no mielummin pesen pyykkiä alkuviikosta kun taas loppu viikosta. ei tarvi miettiä mitään pyykkejä kun alkaa viikonloppu.
mutta. muuten mulla on aika hyvä olo tällä hetkellä. ei ahdista tai ärsytä mikään. ja loput paineet saan purettua siellä sählyssä.
kiva kun paras kaverikin pelaa sählyä. ja ollaan samassa joukkueessa. ollaan aina puolustamassa.
ohjaajat aina on hyökkääjiä. nyt mun raha tilanne alkaa olla taas tasapainossa kun saan sen pari sataa euroa käyttö tilille.
säästöistä mitä mulla on. ei ole sitten taas vähään aikaan raha huolia. ainakaan muutamaan kuukauteen. seppälään mulla meni rahaa jotain 53 euroa. ei onneksi ihan sataa euroa mennyt.
mutta. nyt on taas uudet seksikkäät rintaliivit. ostin yhdet mustat stringit sen kanssa. sopii hyvin yhteen. pitää joskus vähän esitellä niitä poikaystävälle. ne mustat rintaliivit maksoivat vaan 22 euroa.
ne on tosi hyvät ja tukevat. mutta. nyt päätin että en vähään aikaan osta rintaliivejä taas. mulla on tällä hetkellä niitä aika paljon.
jotenkin on vaan tullut aina ostettua niin niitä onkertynyt.
mutta. ihan hyvä että niitä on. kohta pitää taas tiskata. puuro lautasia on taas kertynyt koska olen taas syönyt puuroa. ja mulla on taas kahvin puruja pitkin keittiötä. olen aina hyvä sotkemaan. siivoan siis kohta. ostin eilenä kaupasta sitä päärynämehu kivennäisvettä yhden pullollisen. juon sen sitten jossain vaiheessa.
maksoi vaan alle pari euroa. tosi hyvää. juon mielummin sitä kun jotain alkoholia. hyvin on mennyt nytten kun olen kokonaan jättänyt alkoholin pois. eikä ole edes tehnyt kertaakaan mieli. hyvä minä.
ja mä säästän taas rahaa aika paljon kun en juo. siiderit ja lonkerot mitä join ennen niin yksi semmoinen pullo maksoi aina jotain vähän yli kolme euroa. ja mä ostin niitä aina kolme tai neljä. niin siinä meni se vähän yli kymmenen euroa.
mielummin käytän ne rahat vaikka shoppailuun. onneksi en polta tupakkaa. sekin vaan kallistuu ja kallistuu. kohta joku aski maksaa sen kymmenen euroa. hyvä että lopetin tupakan polton viisi vuotta sitten. mulla meni silloin melkein kaikki rahat tupakkaan kun poltin jatkuvasti. mutta kun lopetin niin se oli hyvä päätös. haluan tuoksua hyvältä enkä halua mitään syöpää. mielummin käytän tupakka rahat vaikka shoppailuun. onneksi poikaystävä ei polta ollenkaan. mun kaverit vaan polttaa. mutta olen tottunut niihin. onneksi en ole kauheasti tuon tupakan savun keskellä. se haisee oikeasti aika pahalta. siitä tulikin mieleen että haluaisin ostaa jotain uutta hajuvettä joskus. pitää mennä joku kerta sokokseen katselemaan noita tuoksuja. en osta mitään kamalan kallista hajuvettä. alle 50 eurolla varmasti löytyy joku hyvä tuoksu. ja ainahan voi myyjiltä kysellä mitkä tuoksut ovat halpoja. aijon ensi kuun alussa mennä taas lahteen. ostamaan parhaalle kaverille se synttärilahja.
aijon samalla käydä taas jossain kahvilassa juomassa teetä. menen varmaan taas sokoksen kahvilaan. sieltä saa hyviä mokka paloja. söin semmoisen silloin viimeksi. ja vihreää nippon teetä. oli hyvä yhdistelmä. pitää tässä aamun aikana juoda taas teetä.
eilenä mä join jotain pari kuppia. juon taas orient teetä tai citrus teetä. ne on hyviä citrus tee alkaa kohta loppumaan. sitä pitää ostaa taas lisää kun menee kaupassa käymään seuraavan kerran.
on sitten sitäkin taas. kohta alan kuuntelemaan musaa. hyvä fiilis vaan tulee kun kuuntelee. kivempi tiskatakin kun musa soi taustalla.
sitten vähän keräilen samalla noi pyykit kasaan. kun olen syönyt aamupalan ja ottanut aamulääkkeet niin menen sitten katsomaan sitä pesukonetta onko vapaa. laitan pyykit sinne, se pesee se kone sen puolituntia niin laitan ne sitten kuivuriin. jos se kuivuri vaan toimii. se ei toimi aina. mikä on ärsyttävää aina välillä. toivottavasti se toimisi taas tänään. niin ei tarvitsisi ripustaa pyykit kuivumaan pitkin kämppää. sen teen jos kuivuri ei toimi silloin. ne vaatteet kuivuu sen päivän ainakin mun kämpässä. pitäisi hommata joku pyykki teline. saisi ne siihen kuivumaan. vaikka vessaan voisi laittaa ne sitten kuivumaan. pyykkitelineeseen.
tänään on taas tullut rahaa. se vähän yli sata euroa. aijon maksaa pari laskua taas tässä aamulla niin saa ne pois alta. sitten niitäkään ei tarvi miettiä. eilenä mä sain puhelin laskun. ei ollut paha.
sitten olen maksanut kaikki tämän kuun laskut. jippii. ja tilille jää vielä aika kivasti rahaa. mutta. ensi kuun mä yritän vaan säästää.
koitan hillitä taas tämän shoppailu himon. koitan vaan ajatella että ensi kuussa mä en tarvi mitään ylimääräistä ja että mulla on kaappi täynnä vaatteita, nurkat täynnä kenikä ja laukkuja. enköhän mä pärjää. edes yhden kuukauden. tää on haaste mulle ensi kuussa. että en shoppaile mitään itselle. vasta marraskuussa. en mene siis kuukauteen mihinkään seppälään etten vaan innostu ostamaan mitään. koitan kiertää sen liikkeen kaukaa. ruoka kauppaan saan vaan mennä ensi kuussa. ja ostan vaan ruokaa. tää on hyvää harjoittelua samalla. että koittaa vähän säästää rahaa.
kyllä mä pystyn siihen. sitten on taas kiva shoppailla säästämisen jälkeen. se shoppailu budjetti on mulla se sata euroa tai vähän yli.
tiedän jo mitä ostan sitten marraskuussa. se on se uusi seksiasu.
ja kengät varmaan sen lisäksi. ne mäa ijon ostaa. ja ne kengät pitää olla korkea korkoiset. ja seksikkäät. poikaystävä on sanonut mulle varmaan sata kertaa etten tarvi mitään uusia kenkiä. mutta täytyyhän niitä olla välillä ja pitää ostaa. näytän sitten vähän pidemmältä kun mulla on ne jalassa. olen lyhyt ihminen.
aijon tämän viikon viikonloppuna taas käyttää noita korkea korkoisia kenkiä. jos lähden lomille niin ne pitää olla jalassa.
perjantain kunniaksi. ja niiden kanssa sopii hyvin tuo mun uusi nahkatakki. ja Guess laukku. nyt siis tiedän jo mitä laitan päälle.
eipähän perjantaina tule sitten vaate kriisiä. farkut aijon myös laittaa silloin. mutta. nyt alan siivoamaan ja tiskaamaan.

hyvä maanantai aamu :)Maanantai 21.09.2015 08:10

maanantai jälleen kerran. viikonloppu vietetty ja paluu arkeen. uskon että tästä tulee hyvä viikko. positiivisella asenteella mennään.
aamu on lähtenyt käyntiin taas kahvin juonnilla. oli kyllä hyvät aamukahvit. nyt olen pirteä ja jaksan kirjoittaa blogin. eilenä mä olin jo yhden aikaan täällä mun omassa kodissa. menin lenkille iltapäivällä kun oli niin hyvä ilma. eilinen loppu päivä kului koneella ollessa. katselin taas vähän pornoakin kun en keksinyt muutakaan katsottavaa. ja pyörin täällä ircissä. loppu illasta mulla oli aika kiva pääsärky. kesti sen kolme tuntia. menin jo ennen yhdeksää nukkumaan. nyt kun heräsin niin enää ei särje päätä. ja nyt kun join taas kahvia niin enää ei tule pää kipeäksi. en juonut ollenkaan viikonloppuna kahvia. join vaan vihreää teetä. pitää tässä aamulla taas juoda teetä. eilenä mä join pari kuppia. tänään menee varmaan vähän enemmän.
ajattelin mennä seppälään tänään. katsomaan uusia alusvaatteita mitä voisi nyt vaikka ostaa. katsoin raha tilannetta niin tulin siihen tulokseen että voin ostaa hiukan vielä jotain. joten ajattelin alusvaatteita. haluan parit stringit ja ehkä uudet rintaliivit jos löytyy. siellä oli muistaakseen alennusmyynnit. mutta. aijon mennä katsomaan. sitten ajattelin taas käydä juomassa teetä yhdessä kahvilassa taas. tulee olemaan vähän ihmisten ilmoilla.
ei tarvi koko aikaa olla neljän seinän sisällä. tänään on taas ompelu ryhmä. teen edelleen kaulahuvia. ei ole vielä valmis. huomasin että mulla alkaa lanka loppumaan. pitää siis hankkia lisää että saa sitä jatkettua. en ole varma että onko se sitten samaa väriä vai eri väriä. no pitää katsoa sitä sitten jossain vaiheessa.
aijon mennä kuntosalille tänään. ompelu ryhmän jälkeen. ompelu ryhmä kestää sen tunnin vaan niin hyvin kerkeää mennä salille sen jälkeen. saa nähdä onko siellä sitten kauheasti porukkaa.
aijon olla siellä ainakin sen 45 minuuttia. aijon venytellä tunnin lopuksi. onneksi ei ole sitten kamalan kiire minnekkään. voi tehdä rauhassa noita liikkeitä. mukavaa mennä kyllä salille tälleen maanantaina. ja seuraavan kerran menen salille sitten keskiviikkona kaverin kanssa. mun pitää pyytää ohjaajilta kuntosali kortti taas että pääsen salille. pitää ottaa taas vesipullo mukaan.
illalla sitten taas katson lemmen viemää, skypetän poikaystävän kanssa ja menen parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. olin taas eilen illalla sen luona. katsottiin voitolla yöhön ohjelmaa. se vaikutti aika mielenkiintoiselta ja sitä voisi katsoa.
tänään tulee taas salkkarit. en muista enää mihin se jäi viimeksi.
lemmen viemässä olen taas ihan pihalla kun katson sen taas tänään.
aamupala on taas tunnin päästä. ja tänään aamulla jaetaan taas viikon lääkkeet dosettiin. mun ei tarvi kai hakea vielä mitään lisää apteekista. leponex lääkettä pitäisi vielä olla, masennuslääkkeitä mulla on ja e-pillereitä. eli ei ole vielä onneksi ihan loppumassa. mutta kohta pitää hakea taas noi e-pillerit ja niihin menee sitten se 40 euroa. kolmen kuukauden annos. onneksi ei tarvi joka kuukausi ostaa noita e-pillereitä. tulisi aika kalliiksi.
mutta sen voi sanoa että noi e-pillerit mitä olen nyt syönyt niin on parhaat e-pillerit mitä mulla on ollut. paitsi ne ei kauheasti auta noihin mielialoihin. mitä mulle sitten tulee. kun on ne päivät.
mutta. olen aina onneksi selvinnyt niistä ja selviän nytkin. onneksi mulla on liikuntaa niin se auttaa esim tuohon kireään oloon ja vitutukseen. saa hyvin purettua sitä kireää oloa vaikka salilla tai lenkillä. kummatkin on yhtä tehokasta. ja hyvä olo tulee sen jälkeen. aivan mahtava fiilis. ja rentoutuu kun menee suihkuun sen jälkeen ja istahtaa sohvalle tee kupin kanssa. sitten taas on ihana rento ja hyvä olo. kannattaa siis liikkua jos vituttaa tai ärsyttää.
nyt on taas herkuteltu viikonloppuna ihan tarpeeksi. seuraavan kerran herkuttelen taas tämän viikon perjantaina ja viikonloppuna.
syön taas suklaata ja sipsiä ajattelin syödä ensi viikon viikonloppuna. sotken taas poikaystävän sängyn taas sipsillä.
niin kuin aina. en osaa olla siisti sipsin ja suklaan kanssa. välillä se sänky on myös suklaassa. en tiedä että miten mä onnistun aina sotkemaan kun herkuttelen. nyt ensi kerralla koitan olla sotkematta kauheasti. niin poikaystävä ei suutu. oli kyllä eilenä mukavaa skypettää poikaystävän kanssa. puhuttiin yli tunti eilenä ja tänään taas illalla skypetetään. ikävä on kova. mutta nähdään taas tänä viikonloppuna. odotan innolla. se on aina ihanaa nähdä toista pitkän ajan jälkeen. uskon että poikaystävälläkin on ollut mua ikävä.
sillä oli hyvin mennyt reissu viikonloppuna kaverin luona.
sanoin myös sille että itselläkin oli mukavaa vanhempien luona.
sanoin äidille eilenä että en tiedä koska tulen sitten seuraavan kerran käymään. äiti sanoi vaan mulle että tule sitten kun haluat taas. mutta me soitellaan aina pari kertaa viikossa ja kysellään kuulumiset. äiti sitten tietää että hyvin pärjään nyt.
ei vitsit mä tykkään nyt näistä mun hiuksista nyt. ihanan kevyet ja lyhyet. tää on vähän kuin polkka tukka. eilenä kun kävin suihkussa niin ei kauheasti tarvinut laittaa mitään hoito ainetta. ja hellpo oli harjata. eikä nää mene helposti takkuunkaan. ja nää saa ponihännälle. ja on kivan näköiset kun nää mun hiukset on auki.
uusi tyyli. eikä maksanut mitään koska äiti leikkasi nää mun hiukset.
se osaa aina hyvin leikata. nyt ajattelin taas kasvattaa näitä ja leikkautan sitten taas kun haluan. ajattelin nyt jouluun asti kasvattaa näitä mun hiuksia. katsoo sitten kuinka pitkäksi ne on kasvanut silloin. ja pitääkö sitten taas leikkauttaa. mutta. sinne on vielä monta kuukautta. poikaystäväkin näkee nää mun hiukset sitten tällä viikolla. olen nyt alkanut tehdä silleen että en käytä enää kauheasti shampoota näihin hiuksiin. nyt käytän vaan hoito ainetta.
se riittää. ja pitäisi silleenkin tehdä ettei pesisi näitä hiuksia ihan joka päivä. ne saa rasvottua ja se on aika terveellistä hiuksille jos ne rasvottuu vähän. luin tämän tiedon joskus iltalehdestä.
ja eikä nää hiukset sitten kauheasti häiritse kun nää on ponihännällä.
mun pitäisi käydä taas tokmannilla. katsomassa uutta huulipunaa. joku uusi väri olisi kiva. joku syksyinen väri.
ajattelin ostaa lumenen huulipunaa. lumenella on tosi hyviä huuli punia. mun edellinen huulipuna mitä käytän on lumene.
se alkaa olla kohta lopussa niin sen takia pitäisi ostaa taas uusi.
puuteria mun ei tarvi ostaa vielä koska sitä mulla on vielä.
aina kun meikkaan niin käytän vaan puuteria ja huulipunaa. en tarvitse kauheasti meikkiä koska mulla on hyvä iho.
ja välillä mulla ei ole meikkiä. aina en jaksa meikata. tunnen välillä itseni ihan kauniiksi ilman meikkiä. ja kuulin että nyt syksyn trendi on se ettei meikkaa. luin tämän iltalehden tyyli sivuilta.
mutta. tosiaan tänään seppälään ja teelle kahvilaan. tulee mentyä ihmisten ilmoille. hyvä päivä tulossa tänään vaikka näyttää vähän sateiselta. onneksi mulla on sateenvarjo, mikä on vähän rikki mutta kestää vielä ihan hyvin. uusi pitäisi edelleen ostaa. sitten kun menen seuraavan kerran tokmannille niin ostan. ja samalla ostan uuden huulipunan. kun olen syönyt lounaan niin lähden sinne seppälään.
annan ruoan vähän sulaa ennen kun lähden kävelemään sinne.
ruokakaupassa pitää varmaan myös käydä samalla. koska seppälä on ihan sen vieressä niin voisi käydä. mun tekee mieli ostaa taas mehukivennäisvettä. päärynän makuista. se on tosi hyvää kylmänä. pitää ostaa sitä yksi pullo. juon sitä sitten samalla kun skypetän poikaystävän kanssa. ja ravaan taas vessassa kun tulee sitä juotua.
siinä ei ole onneksi kauheasti kaloreita niin sitä pystyy juomaan. hyvä limsan korvike. jos ei halua juoda lismaa.
se maksaa alle pari euroa pullo. pystyy välillä ostamaan sitä.
hyvä juoma. suosittelen.

mukava viikonloppu :)Sunnuntai 20.09.2015 11:45

se olisi sunnuntai. on ollut erittäin mukava viikonloppu vanhempien luona. kohta lähden takaisin omaan kotiin. tuossa parin tunnin päästä vanhemmat vie mut. syödään ennen sitä.
olen vaan levännyt koko viikonlopun eilenä nukuin taas päikkärit. ja aamullakin nukuin pitkään. nukuin myös tänään aika pitkään. ajattelin mennä lenkille tänään kun on näin hyvä ilma.
äiti leikkasi mun hiuksia. nyt mulla on vähän lyhyemmät hiukset. on paljon kevyempi olo. ne on nyt olkapäille asti noi hiukset. ja ne saa laitettua vielä ponihännälle. suklaata on taas syöty ihan tarpeeksi. nyt en aijo syödä taas viikkoon. pizzaa söin myös eilenä. oli hyvää. söin ristorante pizzan. missä oli mozzarella juustoa, salamia ja tomaattia.
en jaksanut katsoa perjantaina vain elämää. olin pikkasen väsynyt niin menin jo kahdekasn jälkeen nukkumaan. eilenä jaksoin valvoa yhdeksään asti. maksoin äsken hammaslääkäri laskun. tilille jäi vielä jonkin verran rahaa. mutta aijon edelleen ottaa mun säästöistä rahaa tässä kuussa. selviää sitten.
tässä kuussa tulee onneksi vielä mulle se sata euroa.
animea en ole jaksanut katsoa yhtään. no huomenna voisi taa vaikka katsoa. huomenna mulla on ohjelmassa naisten ompelu ryhmä ja menen kuntosalille. siinä se päivä menee. ja tottakai näen taas kaverit. ja skypetän poikaystävän kanssa. skypetellään taas tänään. eilenä poikaystävä soitti mulle niin juteltiin hetki. kertoi että kaverin luona on ollut mukavaa. sanoin myös sille että itsekin on ollut mukavaa vanhempien luona. me nähdään sitten taas ensi viikolla. menen taas sen luokse varmaan viettämään viikonloppua. odotan innolla. olo ja fiilis on ollut aika hyvä. ei ole itkettänyt tai ahdistanut. hyvin on siis mennyt. toivottavasti ensi viikko on hyvä viikko. mutta jos tulee huono olo niin se tulee. pitää varautua siihen sitten. lenkillä koitan käydä joka päivä. mutta sitten en mene lenkille jos on kauhea kaato sade. mutta jos vähän tihuttaa niin sitten se ei haittaa. olen melkein pakannut kaiken. tää kannettava pitää vielä pakata. eilenä olin saunassa. oli kyllä ihanaa. sauna juomana mulla oli appelsiini jaffa limu. tosi hyvää kylmänä.
huomenna pitää varmaan käydä taas kaupassa.
kohta on lokakuu. pitää mennä ostamaan parhaalle kaverille se lahja. ajattelin lokakuun alussa jo ostaa se. mulla oli värityskirjat mukana mutta en oikeen jaksanut värittää. no ehkä ensi viikolla taas innostun. saa nähdä. olen syönyt aika hyvin. ruoka on maistunut. ja on taas herkuteltu. nyt en taas herkuttele kun vasta ensi viikon perjantaina vasta. ajattelin syödä taas sipsiä varmaan ensi viikon viikonloppuna. en ole aikoihin syönyt sipsiä. moneen viikkoon en ole syönyt. ajattelin syödä noita ranch sipsejä.
ne on mun lempi sipsit. nyt aijon taas ensi viikon syödä vaan normaalia ruokaa. ja liikkua. tiistaina mulla on taas sähly iltapäivällä. ja kuntosali keskiviikkona. onpahan liikuntaa sitten viikolla ja toi lenkkeily. mutta. uskon että tulee ihan hyvä viikko. elän taas päivän kerrallaan. enkä aijo stressata mistään. onneksi on noi harrastukset ja kaverit. niillä pärjää.
ja saa muuta ajateltavaa kun on tekemistä.
aijon olla positiivinen. kyllä tää tästä. aijon varmaan taas tabletilla katsoa tuota weeds sarjaa taas. en edes käyttänyt ollenkaan tablettia koko viikonlopun aikana. no ensi viikolla käytän sitä taas ja ainakin nyt on taas akku täynnä kun latasin sen eilenä. pääsee taas käyttämään sitä. ja animea voi myös katsoa sillä.
pitäisi katsoa sillä noita leffoja mitä mulla on suosikeissa. tuolla netflixissä. katson sitten kun jaksan.
huomenna alkaa taas salkkarit ja lemmen viemää. nyt olen lemmen viemässä ihan pihalla kun en nähnyt viime jaksoa. no huomenna taas näkee sen sitten. uusi päivä sarja alkaa taas tämän kuun lopulla. olen niin odottanut että siitä alkaa taas uudet jaksot. noita uusintoja on ollut kiva katsoa. ensi viikon perjantaina ajattelin kastoa tuon possen. en nähnyt sitä viimeksi. pakko katsoa se ensi viikolla. laitan vaikka vain elämää tallennukseen. katson sen sitten myöhemmin. ainakin tulee telkasta ohjelmaa. onneksi. on sitten katsottavaa. tää syksy menee äkkiä kun katsoo noita ohjelmia ja sarjoja. kohta on joulu. pitää alkaa miettimään noita joulu lahjoja.
pitää ostaa kavereille, vanhemmille ja sisaruksille lahjat.
ostan ne kaikki pikku hiljaa. ettei tule kamalan kiire niiden kanssa.
ja kohta mullakin on synttärit. pitää miettiä mitä ostaisi sitten itselle lahjaksi. jotain kivaa voisi ostaa. pitää sitä katsoa sitten.
poikaystävän synttärit on joulukuussa. tiedän jo lahjan minkä hankin sille. se on yllätys. en aijo sanoa mitään siitä lahajsta sille. poikaystävä on aina sanonut mulle ettei halua mitään lahjoja mutta mä aina haluan ostaa sille. siitä on tullut tapa mulle. ostan sille aina jonkun lahjan. poikaystävä ostaa aina mulle synttäri lahjaksi suklaata. sekin käy mulle. ja kaverit ostaa suklaata mulle aina synttärilahjaksi. se riittää. pää asia on että muistaa toista.
olen vähän miettinyt että aijon ostaa uudet kengät taas. varmaan tämän vuoden puolella ajattelin ostaa. jotkut korkea korkoiset kengät. menen lahteen sitten metästämään niitä. trio kauppakeskukseen. siellä on aika monta kenkä liikettä. sieltä voi löytyä. marraskuussa voisi mennä katselemaan koska silloin voin taas shoppailla. ensi kuussa en aijo shoppailla. koitan olla ostamatta mitään. mä yritän ainakin. laskuihin ja ruokaan saa mennä vaan rahaa ensi kuussa. ja aijon vaan säästää.
en onneksi nyt tarvitse mitään. mulla on aika paljon vaatteita ja kenkiä. ja laukkuja. kyllä mä selviän.
ja aina pystyy yhdistelemään noita vaatteita. löytyy ja keksii monta tyyliä. mikä on hyvä juttu. niin ei tarvi koko aikaa ostaa uusia vaatteita. mutta pitäähän niitä välillä ostaa. silloin kuin haluaa.
tai tarvii taas. mutta. sen olen päättänyt että ensi vuonna ostan uuden Guess laukun taas. sitten kun taas pystyy. sitä odotellessa. hyvää kannattaa aina odottaa. siihen menee taas rahaa mutta sitten on taas aivan ihana laukku. sitten on taas iloinen ja kaikkea.
se Guess lompakko minkä ostin viimeksi niin sekin on aivan ihana. ostan sitten taas muutaman vuoden päästä taas uuden Guess lompakon. nyt pärjään aika pitkään tuolla mikä mulla on.
se on aika iso se lompakko mutta mahtuu ihan hyvin laukkuun.
ei vie kauheasti tilaa. seteleitä mulla ei ole koskaan lompakossa koska maksan kaikki aina kortilla. en ole tottunut käyttämään mitään seteleitä. mutta kolikoita joskus käytän.
jos niitä joskus kertyy. pääsee niistäkin eroon. kohta meillä on ruoka. pääsee syömään. alkaa olla nälkä. isä on tehnyt jotain liha mureketta. ja perunoita. hyvää ruokaa siis tiedossa. syön hyvin niin jaksan mennä sitten lenkille myöhemmin. ja lnekin jälkeen taas suihkuun. aijon tänäänkin pestä nää mun hiukset.
nyt ei mene takkuun tai mitään kun on vähän lyhyemmät hiukset.
ja nää on nyt helpompi hoitaa. tykkään. annan näiden taas nyt kasvaa. ja leikkautan taas kun huvittaa. äiti osaa hyvin leikata nää hiukset niin ei tarvi mennä mihinkään parturiin. eikä maksa mitään kun äiti leikkaa. eli ihan hyvä siis.