IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Vappu. :)Sunnuntai 30.04.2017 07:59

Nyt se olisi vappu. Kiva ilma tuolla ulkona. Siellä on lunta.
Eilen oli kauhea lumisade illalla.
On tämäkin kevät. No kyllä noi lumet sulaa pikku hiljaa pois kun aurinko alkaa paistamaan.
Meillä on vappu ruokailu tänään iltapäivällä. Ohjaajat ovat tehneet meille asukkaille varmaan aika hyvät vappu ruoat.
Kahdelta on ruokailu.
Täytyy pukea siistit vaatteet päälle kun on vappu.
Haluan näyttää nätiltä tänään. Laitan korvikset korviin.
Sitten mä ajattelin laittaa noi yhdet mustat housut jalkaan ja sitten yhden ruutupaidan.
Mieli voi vielä muuttua.
Poikaystävä oli eilen kylässä. Käytiin hakemassa pizzat kotipizzasta.
Otettiin molemmat kebab pizzat. Hyvää oli.
Sitten me käytiin kaupassa hakemassa vähän leffa mässyä.
Mukava päivä oli poikaystävän kanssa eilen.
Loppu illan olin koneella ja katsoin netflixiä. Nyt netflixiin on tullut noita vankila sarjoja. Mitkä on aika mielenkiintoisia.
Katson nyt niitä.
Eilen katoin pari jaksoa. Niitä jaksoja on aika monta ja yksi jakso kestää noin tunnin.
Aijon tänään taas varmaan katsoa.
Aamupala on taas yhdeksältä.
Alkaa olla nälkä.
Mä nukuin aamupäivän eilen sohvalla aamupalan jälkeen.
Katsoo nukunko tänäänkin aamupäivän sohvalla aamupalan jälkeen.
Jos vaan väsyttää niin nukun.
Mulla on taas tätä ihottumaa. Pitää nyt vaan laittaa sitä rasvaa mitä ostin apteekista.
Niin kutina häviää. Ja punaiset läiskät.
En yhtään tiedä mistä tää ihottuma johtuu. Tää on inhottava kun kutisee koko ajan jaloissa.
Laitan kohta rasvaa taas jalkoihin.
Siis tää päivä ei tunnu ollenkaan sunnuntailta.
Nyt kun on vappu. Ja huomennakin on vappu päivä.
Huomenna alkaa uusi viikko taas. Ei tarvitse mennä töihin kun on vappu. Menen töihin taas viikon päästä maanantaina.
Klubitalolle olen menossa taas ensi viikolla. Mukavaa mennä sinne taas pitkästä aikaan. Pääsee taas keittiöön tekemään ruokaa. Ja saa ajan hyvin kulumaan siellä.
Keskiviikkona mulla on parturi yhdeksältä ja silloin lähtee tukka lyhyeksi. Vähän jännittää jo se parturi mutta samalla olen aika innoissani että leikautan taas lyhyeksi.
Mulla on vähän väliä olliut elämässä lyhyet hiukset.
Nyt mulla ei ole ollut taas vuosiin lyhyitä hiuskia.
Mulla on nyt niin itsevarma olo että uskallan leikauttaa nää hiukset lyhyeksi.
Enkä mä kadu tätä päätöstä.
Sitten on ainakin kevyet hiukset.
Kesätukka.
Helppo hoitaa. Ja sitä voi muotoilla geelillä niitä hiuksia.
Shampoo riittää niihin hyvin kun pesee.
Se leikkaus maksaa sen 36 euroa.
Ei ole paha hinta. Mulla on rahaa maksaa tuo patruri. Ei ole ongelmaa. Otan taas vähän säästöistä rahaa siihen parturiin.
Ihanaa kun huomennakin on vapaa päivä.
Voi ottaa rennosti.
Menen tänään ehkä lenkille jos on vaan hyvä ilma.
Jos on kauhea räntä sade niin sitten en ole menossa.
Aijon juoda aamupalalla toisen kupin kahvia taas.
Join äsken aamukahvit.
Mun pitää viedä noi pizzalaatikot tuonne roskikseen mikä on tuolla pihalla. Mä vien ne tässä aamun aikana.
En eilen jaksanut viedä niitä.
Pitäisi tiskata taas. Teen senkin kohta.
Ihanaa kun ei ole kiire.
Voi vaan olla. Ja syödä kun on vappu.
Tiukka linja alkaa sitten taas vapun jälkeen.
Ettei syö kauheasti mitään herkkuja.
Olen kohta syönyt kaikki noi sipsit mitä ostin.
Vielä on niitä jäljellä.
Syön ne tänään loppuun.
Kaikki suklaat mitä mulla oli niin ne olen jo syönyt.
Kohta alan vähän kuuntelemaan musiikkia.
Tulee vappu fiilis.
Nyt aijon nauttia täysillä tästä päivästä.
Tulee mukava päivä.
Ei onneksi ole mitään huonoa oloa.
Nyt mulla on aika hyvä olotila tällä hetkellä.
Nyt en aijo murehtia mistään asiasta.
Välillä pitää täysillä elää tätä elämää.
Niin mä aijon nyt tehdä!
Juon simaa vaan vappuna.
Eikä mitään alkoholia.
Ei tule krapulaa.

Ei ole kiire minnekkään :)Lauantai 29.04.2017 08:19

Ihanaa kun voi nukkua vähän pitempään kun on viikonloppu.
Mä heräsin tuossa puoli kahdeksan.
Aamukahvit join taas.
Mukavaa kun ei ole kiire. Meillä on aamupala vasta yhdeksältä.
Tunnin pästä. Hyvin kerkiää kirjoittaa blogi.
Poikaystävä tulee ehkä tänään käymään. Jos se ei kerkiä tänään tulla niin sitten huomenna. Sillä on jotain auton korjaus juttuja kaverin kanssa. Se sanoi kyllä että ilmoittaa onko tulossa. No katsotaan.
Kyllä me näemme joka tapauksessa viikonloppuna.
Lupasin tarjota pizzat tällä kertaa. Mä en vielä tiedä minkä pizzan mä haluaisin tällä kertaa syödä. Mä en ole edes aikoihin käynyt koitpizzassa. No mukavaa mennä sinne taas. Ja mulla on rahaa tarjota pizzat.
Suklaata olen syönyt jo paljon. Sipsiä on vielä jäljellä.
Kävin eilen päivällä lenkillä lounaan jälkeen. Aivan ihana ilma. Menen tänäänkin varmaan taas lenkille.
Nyt on jopa kymmenen astetta lämmintä. Ihanaa.
Nyt tarkenee kohta käyttää nahkatakkia.
Hyvä kun pyykkiä ei tarvitse nyt pestä. Pesen sitten seuraavalla viikolla kun kerkiää.
Nyt olotila on ollut muutenkin parempi. Ei ole ahdistanut tai ollut harhoja. Enkä ole joutunut syömään nyt rauhoittavia.
Mikä on vaan hyvä juttu. Nyt kun on saanut tässä viime päivinä levättyä taas niin jaksaa.
Päivä ja hetki kerrallaan vaan.
Katsoin netflixiä taas eilen.
Jonkun aikaa.
Tänään katson taas.
Eilen katsoin vain elämää. Oli hyvä jakso.
Hyviä biisejä ne lauloi.
Pitää katsoa taas ensi viikolla. Mä tykkään todella paljon siitä ohjelmasta. Olen nähnyt kaikki kaudet.
Salkkarit katsoin myös eilen.
Saa nähdä tuleeko ensi viikon maanantaina salkkareita kun on vappu. No saa nähdä.
Animea pitäisi myös taas katsoa. eteenpäin. Ja uusin animelehti on tullut myyntiin. En tiedä ostanko mä sen.
Katsotaan.
En nyt jaksa tiskata. Tiskaan myöhemmin.
Voisi katsoa vaikka vaatteet mitkä pukea päälle tänään.
Katson ne kohta.
Olen nukkunut todella hyvin viime yöt. Mä nukun yön aikana 9 tuntia.
Mikä on hyvä määrä niin jaksaa seuraavan päivän.
Noi iltalääkkeet pistää myös väsyttämään mikä on vaan hyvä niin saa nukuttua.
Kynnet pitäisi lakata taas.
En ole vielä jaksanut lakata. Lakkaan ne jossain vaiheessa.
Kohta on vappu.
Olen vapun täällä. Ihan mukava vappu tulee. Hyvää ruokaa on silloin ohjaajat laittaneet.
On ilmapalloja kaikkialla.
Juodaan simaa.
Ja mä olen selvinpäin vappuna.
Kaikki muut vaan juo.
No mulle ei tule seuraavana päivänä mitään krapulaa.
Kun taas toisilla.
Se oli kyllä hyvä päätös etten juo enää.
Olokin on paljon parempi ilman mitään viinaa.
Ja säästää rahaa.
Odotan innolla taas seuraavaa shoppailu reissua mikä on sitten pajatunnilla jossain vaiheessa. Aijon silloin metsästää ne uudet rintaliivit, ja jos mennään cubukselle niin katselen sieltä vähän kesä vaatteita. Uusia toppeja mä ainakin tarviin.
Siellä on halvalla noita toppeja. 5 euroa kappale maksaa jotkut topit.
Sitten kun kesä on vähä pitemmällä niin ostan kesä vaatteita.
Tai alku kesästä ostan jo kesä vaatteita.
Olen siitä iloinen että mulla on aina rahaa shoppailla.
Teen aina silleen etten todellakaan tuhlaa kaikkia rahoja, vaan ostan joka kuukausi jotain pientä kivaa.
Siinä säästää rahaa.
Voi joka kuukausi ostaa jonkin vaatekappaleen.
Ja mä olen alkanut shoppailla semmoisia vaatteita mitä saa halvalla.
En enää ostele mitään kalliita vaatteita enää.
Siinäkin säästää taas rahaa.
Mulla varmaan loppuu kohta tila vaatekaapista.
Kun ostan joka kuukausi jotain.
Se pitäisi siivota taas jossain vaiheessa se kaappi.
Niin saa tilaa uusille vaattteille.
Siivoan sen kun jaksan.
Pitäisi myös siivota tuo mun naulakko.
Se on ihan täynnä takkeja.
Pitäisi varmaan heittää pois noi vanhat takit mitä en enää käytä.
Nahkatakkeja en aijo heittää pois koska ne kestää monta vuotta.
Haluaisin kovasti taas uuden nahkatakin.
No katsoo jos löydän sen jostain sitten jossain vaiheessa.
Alkaa olla nälkä.
Kohta on aamupala onneksi.
En nyt oikeen tiedä mitä tekisin aamupäivän. Olenko koneella, nukunko vai katsonko netflixiä?
No aamupalan jälkeen se selviää.
Taidan juoda toisen kupin kahvia aamupalalla.
Tekee taas jotenkin mieli taas kahvia.
Teetä juon myöhemmin.
Mutta. Nyt katson mitä puen päälle.

Vappu alkaa lähestyä.Perjantai 28.04.2017 07:50

Viikonloppu alkaa. Ja vappu alkaa myös lähestyä.
Eilen oli ihan ok päivä. Kävin siellä verikokeissa. Ja sieltä menin suoraan kokkiryhmään. Tein salaatin siinä ryhmässä. Oli aika hyvää.
Pääruokana meillä oli kinkkukeittoa ja lakritsi vaahtoa.
Hyvää oli. Kokkiryhmän jälkeen mä kävin kaupassa. Ostin kaiken tarvittavan niin nyt ei tarvitse sitten käydä kaupassa. Voi keskittyä viikonlopun viettoon. Ostin sipsiä. Ja pari suklaapatukkaa.
Siinä on mun viikonloppu herkut.
Olin lenkillä eilen. Aivan mahtava ilma oli kävellä. Tänään menen uudestaan lenkille tuossa illalla.
Varmasti on hyvä sää.
Meillä on vaan tänään naistenryhmä aamulla.
Muuta ei sitten ole tälle päivälle.
Sanoin poikaystävälle että olen viikonlopun nyt täällä. On ollut vähän rankka viikko niin nyt pitää taas pysähtyä ja levätä.
Katsoo sitten viikon päästä jos menen silloin taas lomille.
Mä heräsin tänään seitsemältä. Join äsken kahvia.
Nyt on aika pirteä fiilis.
Juon teetä tuossa myöhemmin taas.
Pitää katsoa nukunko tänään päikkärit. Kun ei tarvitse lähteä mihinkään niin voisi nukkua. Pitää katsoa.
Aamupalakin on vasta tunnin päästä. Nyt kämppä on siisti kun siivosin eilen. Sain pestyä taas pyykkiä eilen. Pesin mun pyyhkeet mitä en ole pessyt aikoihin.
Ne on kyllä hyvä aina pestä välillä.
Ja lakanat sain pestyä samalla. Laitoin myös sänkyyn puhtaat lakanat. Nyt on mukavampi nukkua.
Raha tilanne on aika hyvä tällä hetkellä. Ja hyvä juttu on se, että kela on myöntänyt sen rahan mulle.
Kahdeksi vuodeksi eteenpäin.
Hyvin selviää niillä rahoilla joka kuukausi eikä tarvitse lainata mistään. Kaverit lähtee viikonlopun viettoon.
Poikaystävä lupasi tulla käymään viikonloppuna. Sanoin sille että tarjoan pizzat. Poikaystävä tarjosi viimeksi subit.
Meillä on varmaan aika hyvät ruoat täällä vappuna.
Eikä joudu yksin viettää vappua.
No mulle on oikeastaan ihan sama missä mä vietän vappua koska en juo alkoholia.
Ei tule krapulaa. Mä juon vaan simaa. Se on parempaa.
Ja syön varmaan munkkeja.
Niitä pitää syödä kun on vappu.
Puen siistit vaatteet sitten päälle kun on se vappu ruokailu.
Ihan kiva vappu tulee.
Kohta tiskaan taas.
Ja pesen kahvipannun samalla ettei lika tartu siihen kiinni.
Nyt tässä mun keittiön pöydällä ei ole niin kauheasti tätä tavaraa kun sain siivottua sen eilen.
Nyt netflixissä on taas katsottavaa. Löysin muutaman sarjan mitä alan seuraamaan.
On sitten viikonloppuna katsottavaa.
Tänään piti muuten netflixiin tulla taas yksi uusi sarja mikä vaikutti mielenkiintoiselta. Pitää vilkaista jos se on tullut jo.
Aijon lenkkeillä viikonloppuna.
Varmasti on hyvä sää. Eilen illalla satoi rakeita yhdessä vaiheessa.
Olin silloin parhaan kaverin luona kylässä kun satoi. Oltiin ihan että mitä?
Nyt ulkona paistaa taas aurinko.
Mä kävin eilen taas seppälässä pyörähtämässä jos siellä olisi ollut mulle rintaliivit.
Mutta mun kokoa ei taas ollut yhtään.
Pitää siis mennä jostain muualta ostamaan ne rintaliivit.
Mä tarvitsen uusia rintaliivejä taas.
No kyllä mä ne jostain löydän.
Mutta se oli hyvä että tokmannilta löytyi alushousuja.
Mä voisin mennä Lenkille lounaan jälkeen ja lenkille vielä taas illalla.
Pääsee ulkoilemaan kun on noin hyvä ilma.
Mulla on monta lenkki reittiä.
Joita voi aina vaihdella.
Pururadalle voisi mennä lenkille taas kun lumet on nyt sulaneet pois.
Se on aika hyvä lenkki reitti koska siinä on ylä ja alamäkiä.
Syke nousee kun menee ylämäkeä ylös.
Se lenkki reitti kestää sen puolisen tuntia jos sen menee nopeasti.
Nyt kun kesä tulee niin käyn siellä aina välillä lenkillä.
Ensi viikolla mä koitan raahautua salille.
Tää viikko oli aika rankka niin en mennyt sitten salille.
No ensi viikolla uusi yritys.
Keskiviikkona yritän mennä.
Vappu päivä on maanantaina niin silloin en ole menossa salille.
Voisin kuunnella taas vähän musiikkia.
Tulee perjantai fiilis päälle.
Olen nyt koneella ennen kun alkaa naistenryhmä.
Teetä en aijo vielä juoda.
Vähän myöhemmin.
Mutta. Tästä tää viikonloppu alkaa.

Verikokeet tänään.Torstai 27.04.2017 07:45

Se olisi torstai. Kohta on vappu. Olen vapun täällä. Ja muutenkin olen viikonlopun täällä koska alku viikko oli aika rankka.
Aijon nyt taas levätä.
Tekee ihan hyvää.
Menen lomille sitten taas ensi viikon viikonloppuna. On täälläkin ohjelmaa vappuna.
Ja poikaystävä voi tulla käymään täällä.
Eilen illalla taas ahdisti mutta selvisin siitä tilanteesta.
En joutunut ottamaan mitään rauhottavaa.
Iltalääkkeet pisti nukuttamaan niin mä ne auttoi tuohon ahdistukseen mikä oli illalla.
Mä sain ajan parturiin. Kävin yhdessä paikassa kysymässä niin mulla on aika ensi viikon keskiviikkona kello 9. Tukka lähtee lyhyeksi.
Olen innoissani jo siitä tukasta.
Ja kävin eilen kultasepän liikkeessä kyselemässä toiset lävistykset korviin. Se maksaisi 25 euroa. Kallista! No mä käyn sitten jossain vaiheessa ottamassa ne, mutta en ihan vielä.
Kävin tokmannilla eilen shoppailemassa alusvaatteita.
Mä löysin muutamat kivat.
Yhdet on stringit.
Oranssin väriset. Aika kivat.
Mä katsoin samalla rintaliivejä, niin ei ollut mun kokoa.
Kaikkia muita kokoja oli paitsi mun koko.
Ostin myös uusia höyliä niin sain karvat ajeltua.
Nyt kun kesä tulee niin pitää koko ajan ajella karvoja.
Jaloista ainakin.
Nyt mulla ei ole kauheasti siivottavaa koska siivosin osan eilen.
Tänään on taas siivous päivä. Alan siivoamaan loput kun saan blogin kirjoitettua.
Tänään mulla on verikokeet.
Kahdentoista jälkeen. Ja niiden jälkeen on kokkiryhmä.
Onneksi ulkona on hyvä ilma. Kivempi kävellä labraan kun ei sada onneksi vettä.
Nyt kun vappu tulee niin pitää ostaa sipsiä.
Vappuna kuuluu syödä sipsiä.
Ja syödä munkkeja ja juoda simaa. Mä söin ekan vappu munkin eilen paja tunnilla. Ja join simaa.
Hyvää oli.
Kaveri oli eilen mun luona kylässä. Katsottiin lemmen viemää.
Menin sitten lenkille sen jälkeen.
Heitin lyhyemmän lenkin koska oli semmoinen ilma että vettä olisi alkanut sataa.
Menen tänään taas lenkille illalla.
Toivon että ei tuule kauheasti ja että aurinko paistaisi.
Nyt aijon ottaa ihan rennosti tämän päivän jälkeen.
Kerään voimia taas niin jaksaa ensi viikon. Nyt pysähdyn ja lepään.
Onneksi mä tunnen itseni hyvin.
Enkä halua rasittaa itseäni liikaa.
No ihan kivaa viettää vappua täällä.
Sitä paitsi se on mulle ihan sama missä mä vietän vappua koska mä en juo ollenkaan alkoholia.
Mielummin juon simaa ja limsaa.
Siinä on mun vappu juomat.
Ei tule ainakaan mitään krapulaa.
Mulla on vielä muutama tölkki muumi limua.
Juon ne tuossa viikonloppuna.
Laitan ne kylmään ja juon.
Mulla on yksi suklaalevy syömättä minkä poikaystävä osti.
Syön sen viikonloppuna.
Kunnon herkut taas. Sipsiä ja suklaata. Nam!
Mulla on ollut taas tiukka viikko etten ole herkutellut.
Ei ole edes tällä viikolla tullut yhtään makean himoa.
Mikä on vaan hyvä juttu.
Olen vaan juonut aina teetä jos makean himo iskee.
Aamupala on vasta tunnin päästä.
Mä voisin pestä tänään kaikki noi mun pyyhkeet.
Tajusin etten ole aikoihin pessyt niitä.
Nyt pesen kaikki ja lakanat siinä samalla.
Vien ne samalla pesuun kun menen aamupalalle.
Laitan siivous musiikkia kohta soimaan.
Kivempi siivota.
Mutta ihan mukava päivä tänään tiedossa.
Mä vaan mietin pitäisikö sittenkin tänään ottaa ne toiset reiät korviin tänään?
No mä katson millainen fiilis mulla on siitä tuossa myöhemmin.
Eilen mulla meni tokmannilla rahaa 24 euroa.
Kun ostin uusia alusvaatteita.
Alusvaatteita ei ole koskaan liikaa.
Mä tykkään ostella alusvaatteita koska tiedän että näytän hyvältä ne päällä. Tunnen itseni seksikkääksi.
Se on jotenkin hieno tunne että on hyväksynyt itsensä semmoisena kuin on.
Ja että tuntee itsensä upeaksi.
Mä tykkään mielummin shoppailla kivoja vaatteita kun taas käyttää johonkin alkoholiin tai tupakkaan.
Kohta en ole juonut kahteen vuoteen alkoholia.
Tämän vuoden heinäkuussa tulee kaksi vuotta siitä kun lopetin. Ja se oli hyvä päätös.
Mulle vaan aina tuli huono olo siitä alkoholista.
Onneksi tajusin lopettaa juomisen.
Ekä se sovi todellakaan psyyke lääkkeiden kanssa mitä mä syön.
Mielummin olen raitis.
Olokin on paljon parempi kun ei juo.
Poikaystävä ja paras kaveri juo alkoholia.
Mutta se ei haittaa mua yhtään.
Kunhan mun ei tarvitse juoda.
Siinä säästää aika kivasti rahaa kun se ei mene alkoholiin.
Tai tupakkaan.
Se parturi minne mä menen, niin se leikkaus maksaa sen vähän yli 40 euroa. Siihen kuuluu samalla hiusten pesu.
Otin taas mun säästöistä rahaa siihen parturiin.
Ja mä pidän tuota hiustyyliä niin kauan kunnes kyllästyn ja aijon kasvattaa hiukset taas takaisin.
Hiukset kasvaa aina takaisin.
Mutta sitten on ihanan kevyt olo kun hiukset on lyhyet.
Eikä enää tarvitse ponnaria.
Mulle sitten riittää niihin pesu ja hiusgeeli.
Jos haluan muotoilla hiuksia.
En aijo värjätä. Aijon pitää oman värin yhä edelleen.

Uusi hiustyyli :)Keskiviikko 26.04.2017 08:03

Eilen oli huomattavasti parempi päivä mitä maanantaina.
En enää joutunut ottamaan päivän aikana rauhoittavia.
Mä nukuin eilisen aamupäivän tuossa sohvalla. Sitten kun mä heräsin siitä sohvalta niin olikin jo ruoka. Ruoan jälkeen aloin katsomaan netflixiä. Katselin sitä muutaman tunnin ennen sähly peliä.
Oli vikat sähly pelit eilen. Ensi viikon tiistaina alkaa ulko liikunnat. Sähly jatkuu sitten vasta taas syksyllä.
Pelattiin taas miehet vastaan naiset. Miehet voitti tällä kertaa. Mutta oli kivaa silti pelata.
Päivällisen jälkeen katselin hetken lemmen viemää ennen kun lähdin kauppaan. Kävin samalla seppälässä pyörähtämässä. Katselin rintaliivejä sieltä. Siellä oli hienoja rintaliivejä mutta mun kuppi kokoa ei oikeen löytynyt sieltä.
Pitää mennä jonnekkin muualle metsästämään rintaliivejä. Ne on mun seuraava hankinta minkä ostan.
Olen vähän miettinyt näitä mun hiuksia. Aijon ehkä leikata ihan lyhyet hiukset. Mulla on ennenkin ollut tosi lyhyet hiukset.
Mä kaipaan uutta lookkia.
Mä olen kyllästynyt näihin mun hiuksiin.
Ne lyhyet hiukset olisi samalla kiva kesä tukka. Mitä voisi sitten muokata geelillä.
Ja ainahan hiukset kasvavat takaisin.
Niitä olisi helppo hoitaa kun ne on lyhyet.
Paras kaveri ja äiti sanoivat mulle että mulle sopii lyhyet hiukset.
En aijo värjätä niitä. Aijon pitää oman värin.
Tulee halvemmaksi kun ei värjää. Tää oma väri on ihan hyvä.
Menen kyselemään yhdestä parturi liikkeestä mikä on tuolla keskustassa että paljon maksaa leikkaus.
Mulla on rahaa siihen leikkaukseen. Maksoi mitä maksoi.
Ja samalla kysellä aikaa koska ne voisi leikata nää hiukset.
Olen aivan innoissani siitä että leikkaan nää hiukset lyhyeksi.
Sitten mä ajattelin tehdä lisää lävistyksiä korviin.
Yhdessä koru liikkeessä mikä on täällä niin siellä saa tehtyä korviin lisää reikiä.
Pitää sielläkin käydä kyselemässä. Ja että paljon se maksaa.
Ajattelin laittaa toiset reiät korviin. Niin sitten mulla olisi neljä reikää korvissa.
Pitäisi ostaa uusia korviksia.
Siellä kultasepän liikkeessä voisi käydä katsomassa jos samalla löytyisi jotkut hopea korvikset.
Kun maksoin eilen laskuja niin tilille jäi aika kivasti vielä rahaa.
Koitan olla kauheasti tuhlaamatta.
Rahaa saa mennä nyt siihen hiusten leikkaamiseen.
Ja uusiin rintaliiveihin mitkä ostan jossain vaiheessa.
Enkä mä nyt kauheasti viitsi shoppailla koska me käytiin siellä kärkkäisellä shoppailemassa.
Ostin ne parit uudet housut silloin.
Niistä riittää iloa pitkäksi ajaksi.
Mä haluaisin taas päästä tuonne cubus liikkeeseen.
Sieltä löytyisi varmasti kivat rintaliivit.
ja mä haluaisin uudet olohousut ostaa taas.
Niitä ei ole koskaan liikaa.
No seuraavan kerran kun taas pääsen cubus liikkeeseen niin ehkä sitten ostan samalla ne olohousut.
Rahaa on niihin.
Nyt kahvi ei lopu ihan heti kesken.
Ostin taas yhden paketin kun kävin kaupassa.
Teetä mulla on myös yksi paketti.
Nukuin tänään seitsemään.
Ihanaa kun tänä aamuna ei ole mihinkään kiire.
Meillä on vaan pajatunti tänään. Ja illalla menen lenkille.
Kun olen katsonut lemmen viemää niin menen lenkille.
Alan vähän siivoamaan taas.
Niin huomenna ei ole kauheasti siivottavaa.
Sain pyykit pestyä eilen.
Huomenna ajattelin pestä toisen koneellisen.
Ihanaa kun nyt on hyvä olo taas.
Ei ole mitään stressiä yhtään.
Elää vaan päivän kerrallaan.
Niin kyllä se siitä.
Laitan musiikkia kohta soimaan ja alan siivoamaan.
Aamupala on vasta puolen tunnin päästä.
Huomenna mulla on sitten verikokeet ja kokkiryhmä.
Mulla oli kahdentoista jälkeen ne verikokeet.
Kerkiän syömään ennen kun menen sinne.
Ja sieltä sitten kokkiryhmään.
Vauhdikas päivä huomenna.
No ihan kivaa että on tekemistä.
Pitäisi käydä tokmnannilla.
Ostaa uusia kynsilakkoja.
Mun kaikki edelliset kynsilakat on menneet vanhaksi.
Ja samalla voisi ostaa shampoota.
Ne mä tarvitsen ainakin.
Voisi itse asiassa katsoa sieltäkin noita rintaliivejä.
Jos vaikka löytyisi.
Käyn katsomassa kun menen seuraavan kerran tokmannille.
Animea voisin katsoa tänään.
Nyt kun on aamu aikaa katsoa.
Ennen ruokaa.
Pääsee taas sarjoissa eteenpäin.
Juon teetä samalla kun katson.
Mutta ennen animen katsomista siivoan.
Pitää tää keittiön pöytä taas siivota.
Ja tiskata täytyy myös.
Mutta. Mukava päivä tulossa tänään.
Mukavaa mennä lenkille sitten illalla.
Toivottavasti aurinko paistaa.
Ja on lämmin.
Jouduin eilen menemään taas päivystykseen. Aamulla. Meni kertomaan ohjaajalle tästä mun ihottumasta että se kutisee ja on ne punaiset läiskät. No olin päivystyksessä niin pääsin sairaanhoitajan luokse.
Se katsoi sitä mun ihottumaa ja määräsi rasvaa.
Nyt pitää ympäri kehoa laittaa sitä rasvaa.
Menin sitten sieltä töihin. Mutta mä lähdin sitten töistä aikaisemmin koska Mua alkoi ahdistamaan. Jouduin ottamaan sen rauhottavan.
Ja illalla mä jouduin ottamaan lisää rauhottavia.
Sain hyvin nukutta viime yön.
Nyt on kiva kun tänään sai nukkua vähän pitempään. Eikä tänään tarvitse mennä klubitalolle.
Voi ottaa rennosti tämän aamun.
Aijon käydä kaupassa lounaan jälkeen. Pitää ostaa muutama juttu.
Voi olla että nukun varmaan aamupäivän. Jos mua nukuttaa niin nukun.
Joisn äsken kahvia. Mutta ei se kauheasti piristänyt. Väsyttää edelleen. Varmaan johtuu noista rauhottavista.
Voi olla että joutuu tänäänkin syömään niitä. Varaudun siihen.
No ne on määrätty mulle ja mä syön niitä tuohon ahdistukseen.
Kyllä se sitten helpottaa jossain vaiheessa tää olo. En nähnyt onneksi viime yönä mitään painajaisia.
Ja kun otin ilta lääkkeet eilen niin otin samalla sen rauhottavan.
Että saan nukutuksi.
Mä juttelin ohjaajan kanssa myös kun oli huono olo.
Mulla oli niin huono olo että mä vaan itkin ja itkin.
No nyt olen saanut taas itkettyä.
Itkeminen tekee vaan hyvää. Mulle se ainakin tekee hyvää. Saa purettua paineita pois ja pahaa oloa.
En ollut itkenyt taas pitkään aikaan.
Nyt täytyy taas vaan elää hetki ja päivä kerrallaan. Nyt on taas vaikeaa. Saa nähdä koska helpottaa.
Mutta tänään on sähly niin mä aijon osallistua siihen. Saa muuta ajateltavaa ja liikunta tekee vaan hyvää.
Pääsee liikkeelle. Mä kävelin eilen lyhyen lenkin.
Oli pakko saada vähän raitista ilmaa.
Teki ihan hyvää tuohon ahdistukseen.
Aamupala on noin tunnin päästä.
Mä voisin nyt tämän aamun pestä pyykkiä jos pesukone on vaan vapaa. Jos ei ole vapaa niin pesen myöhemmin.
Tiskaan myös kohta.
Onneksi ulkona paistaa aurinko niin se vähän piristää mieltä.
Kyllä asiat järjestyvät.
Pahin ahdistus on takana päin. Ehkä nyt alkaa helpottaa.
En aijo nyt stressata mistään nyt.
Keskityn vaan tähän hetkeen ja päivään.
Onneksi olen oppinut pysähtymään.
Tekee välillä ihan hyvää.
Tää päivä on varmasti parempi mitä eilinen päivä.
Täytyy kohta laittaa rasvaa noihin jalkoihin koska nyt kutisee taas kivasti.
Laitan kota sitä rasvaa. Ärsyttävä tää kutina.
Mä toivon etten taas joudu sitten lääkäriin tämän ihottuman takia jos se voide ei auta.
Olen ravannut ihan tarpeeksi tuolla päivystyksessä.
Kauaa en joutunut onneksi odottamaan kun olin siellä.
Ei ollut niin paha ruuhka.
Sain onneksi auto kyydin sinne terveyskeskukseen.
Ei tarvinnut kävellä sinne.
Pääsin sieltä nopeasti tuonne töihin eilen.
Kävin vaan kaupan kautta hakemassa eväät.
Ei ollut mitään hommia eilen töissä.
Mä vaan ihmettelin siellä.
Ja juttelin muiden kanssa.
Nyt ei tarvitse pariin viikkoon mennä töihin.
Vappu on ensi viikon maanantaina niin silloin ei ole työpäivää.
Hyvä. Voi ottaa rennosti.
Klubitalolle menen sitten taas ensi viikolla.
Hyvä ettei tänään tarvinnut mennä sinne koska en todellakaan olisi tänään jaksanut noita bussi matkoja.
No ehkä ensi viikolla mä kestän ne taas.
Ja toivon että olen silloin paremassa kunnossa.
Kohta mä kerään nuo pyykit muovikassiin valmiiksi.
Kivasti on taas tullut pyykkiä.
Mä voisin huvikseen käydä vaikka seppälässä samalla kun käyn kaupassa. Koitan olla ostamatta mitään sieltä.
Pitäisi kyllä ostaa uudet rintaliivit taas.
Seppälästä löytyy varmasti sopivat.
Voisin jo tänään käydä vähän katsomassa niitä.
Olisiko siellä sopivat.
Uusia stringejä haluaisin kovasti ostella.
Nyt kun kesä tulee. Eikä pylly jäädy niin pahasti.
Uusia toppeja ja t-paitoja pitäisi myös ostella kun kesä tulee.
Alan nyt säästämään kesävaatteisiin.
Seppälästä löytää hyvin noita kesävaatteita.
Ja siellä voi olla alennuksessa taas jotain kivaa halvalla.
Mä voisin maksaa laskuja nyt kun olen koneella.
Saa ne hoidettua pois alta.
Sitten niitäkään ei tarvitse miettiä.
Menen taas illalla parhaan kaverin luokse.
En ollut eilen sen luona koska halusin vaan levätä.
Mutta nyt jaksaa taas nähdä kavereita.
Vähän parempi olo mitä eilen.
Kohta voisi kuunnella musiikkia.
Ja siivota vähän tätä kämppää.
Mun kämppä on aika sotkuinen.
Pyyhkiä tasoja ja tiskata.
No alan kohta siivoamaan.
Mutta. Kyllä tää tästä.
Olo alkaa pikku hiljaa helpottaa.
Toivottavasti.

Kutina ja punaiset läiskät.Maanantai 24.04.2017 07:22

Uusi viikko alkaa. Viikonloppu meni tosi nopeasti. Mutta ihan mukava viikonloppu oli. Poikaystävä oli eilen kylässä. Haettiin subit ja vähän mässyä. Otin kana teriyaki subin. Oli hyvää.
Poikaystävä halusi ostaa mulle suklaata.
Ja se halusi myös maksaa mun kahvi paketin.
Mun ei tarvinut maksaa mistään koska poikaystävä halusi maksaa kaiken. Katseltiin netflixistä yhtä sarjaakin.
Se oli joku aikakone sarja.
Tänään taas töihin.
Lähden tuossa kahdeksan jälkeen kävelemään sinne. kaupan kautta.
Mulle on taas tullut jotain ihottumaa. Koko ajan kutisee.
Huomasin äsken että on taas noita punaisia läikkiä.
Mä toivon että en joudu mennä taas lääkäriin niiden takia.
Mun pitää ohjaajille sanoa taas tästä ihottumasta.
Mulla kutisee taas aika kivasti. No mä menen tuossa kahdeksan jälkeen tuonne ohjaajan luokse kun se on tullut töihin. Saa katsoa vähän tätä ihottumaa. Saa muuten sitten nähdä olenko menossa ollenkaan sitten töihin tänään kun on tuo ihottuma.
No katsotaan mitä ohjaaja sanoo.
Kävin eilen lenkillä illalla. Oli tosi kiva ilma.
Kävelin sen puolisen tuntia.
Menen ehkä salille tänään illalla.
Tai sitten lenkille.
Jompi kumpi.
Jaksoin herätä tänään tuossa kuuden jälkeen.
Aamukahvit join äsken.
Nyt olen ainakin hereillä.
Menin eilen nukkumaan jo yhdeksältä koska tänään piti herätä ajoissa. Kiva kun nyt kutisee joka paikasta.
Katsotaan joudunko aloittamaan saman lääke kuurin tähän ihottumaan. varaudun siihen.
Mulla pitäisi olla niitä lääkkeitä vielä. Pitää kysyä ohjaajalta.
En todellakaan halua lähteä tämän takia taas päivystykseen.
Mukavaa kun ulkona paistaa aurinko.
Ilmojen pitäisi taas lämmetä.
Huomenna menen päivällä taas lenkille jos on näin hyvä ilma.
Klubitalolle ei tarvitse lähteä huomenna. Niillä oli jotain sinä päivänä niin se on vissiin kiinni se klubitalo.
Näin mä ymmärsin.
Huomenna on vaan sähly.
Iltapäivällä. Pelataan varmaan taas miehet vastaan naiset.
Me voitettiin taas viimeksi miehet. Ja aijotaan tälläkin kertaa voittaa ne. Tulee hyvät pelit.
Paljon liikuntaa huomiselle päivälle.
Tekee vaan hyvää.
Kohta alan tiskaamaan taas.
Mä varmaan pesen pyykkiä viimeistään huomenna.
Ja kaupassa pitää käydä huomenna.
Hyvin kerkiää kun ei tarvitse mennä klubitalolle.
Saa ne sitten hoidettua.
Tänään tulee taas salkkarit.
Se jäi mielenkiintoiseen kohtaa viime kerralla.
Pakko katsoa tänään taas.
Parhaan kaverin kanssa katsomme taas salkkarit.
En ole nyt katsonut animea viime aikoina.
Katson sitten taas kun innostun.
Olen katsonut nyt vaan netflixiä.
Sinne on tullut taas katsottavaa.
Saisi kyllä tulla enemmän uusia sarjoja tai uusia kausia sarjoista.
Kohta alan taas kuuntelemaan musiikkia.
Maanantai päivä lähtee hyvin käyntiin.
Kaikki sanovat että maanantai on ihan paska päivä mutta mä jotenkin tykkään maanantaista.
Positiivinen ajattelu tapa.
Olen positiivinen ihminen niin varmaan sen takia maanantai ei tunnu pahalta päivältä.
Musta on mukavaa mennä aina töihin maanantaina. Nähdä muita ihmisiä.
Ja siitä se viikko aina lähtee kivasti käyntiin.
Alku viikolla on aina kauheasti ohjelmaa mutta loppu viikon voi ottaa sitten rennosti.
Tuo alku viikko on se rankin.
Kun pitää olla töissä ja klubitalolla.
Torstaina alkaa sitten jo helpottaa.
Voi alkaa nauttimaan viikonlopusta.
Saa akkuja ladattua.
Sitten jaksaa taas seuraavan viikon.
Saa nyt nähdä miten tää viikko sitten menee. Toivon että hyvin.
Varaudun nyt siihen että joudun aloittamaan uuden lääke kuurin tähän mun ihottumaan.
Koko ajan kutisee ja tekee mieli raapia.
Menen kohta ohjaajan luo näyttämään tätä ihottumaa.
Varmaan ohjaaja sanoo että alan syömään niitä ihottuma lääkkeitä taas. Että tää sitten paranee.
No onneksi on lääkkeet.
Tää tuli taas ihan puun takaa tää ihottuma.
Niin joo ja pitää katsoa joutuuko hakemaan niitä ihottuma lääkkeitä sitten lisää apteekista.
Niihin menee sitten taas rahaa.
Mutta viimeksi kun ostin niitä lääkkeitä niin meni vaan jotain 8 euroa
Ei onneksi kauheasti.
No apteekkiin ei ole pitkä matka.
Käyn hakemassa niitä lääkkeitä jos täytyy.
Katsotaan vaan mitä ohjaaja sanoo.
Niin sen mukaan sitten.
Kyllä tää kutina helpottaa kun ottaa lääkettä tähän.
En kyllä nyt ymmärrä että tää tuli taas uudestaan.
No ei voi mitään.
Jotkut asiat tulee vaan puun takaa.
Yllättäen.
Mutta kyllä asiat sitten järjestyvät.
Kivasti lähti tää aamu käyntiin.
Kutinalla.
No jos mun ei tarvitse mennä töihin tänään niin katson netflixiä.
Silleen saan ajan kulumaan tai sitten olen koneella.
Illalla sitten salille.
Poikaystävä on tulossa tänään käymään. Sillä oli eilen niin paha krapula ettei se pystynyt liikkumaan oikeen mihinkään.
No näemme tänään. Varmaan sillä on jo parempi olo.
Mulla oli eilen itselläkin huono olo iltapäivällä. Näin taas harhoja.
Mutta ne meni onneksi ohitse. Makoilin sohvalla ja mä kuvittelin että jokin hahmo on siinä mun vieressä. Mulla on noita hahmo harhoja.
Että niitä mä näen. Ne ei ole onneksi niin pelottavia.
Noi harhat aina tulee jos olen ahdistunut tai väsynyt.
Mä olin eilen ahdistunut.
Mutta. Nyt uskon että tää päivä menee varmasti hyvin.
Näen poikaystävää ja menen taas illalla parhaan kaverin luokse.
Olin eilen illan myös parhaan kaverin luona. Menin jo yhdeksältä nukkumaan kun väsytti. En jaksanut kauheasti valvoa.
Tänään mä nukuin melkein kahdeksaan asti.
Aamupala on kohta.
Alkaa olla nälkä.
Hyvin kerkiän blogin kirjoittaa.
Menen ehkä takaisin nukkumaan aamupalan jälkeen. Poikaystävä tulee siinä kahdentoista aikoihin.
Kerkiää vähän nukkua ennen kun se tulee.
Netflixiin oli tullut taas yksi sarja mitä aloin katsomaan.
Nyt on taas jotain katsottavaa.
Katselin eilen taas netflixiä hetken aikaa.
Eilen satoi yhdessä vaiheessa lunta. Isoja hiutaleita.
Olin että mitä ihmettä? outo oon ollut toi sää viime aikoina.
En jaksanut mennä lenkille eilen. Mutta tänään mä meen illalla taas.
Uskon että on silloin hyvä ilma.
Huomenna sitten salille hikoilemaan illalla.
Tekee vaan hyvää. Työpäivä on taas huomenna.
Ihan mukavaa mennä töihin taas pitkästä aikaan.
Toivottavasti on hommia.
Otan taas rauhottavan mukaan jos iskee huono olo.
Hyvä olla se mukana.
Pitää ostaa kahvia tänään kun käydään poikaystävän kanssa kaupassa. Tänä aamuna meni vikat kahvit.
Ostan taas sitä juhla mokka tumma paahto kahvia.
Se on mun lempi kahvi tällä hetkellä. Toinen mun lempi kahvi on kulta katriina. Se on vaan vähän kalliimpaa kun toi juhla mokka.
Harvoin tulee sitä kahvi merkkiä ostettua.
Kohta voisi katsoa vaatteet mitä pistän päälle tänään.
Varmaan samat mitkä olisin pistänyt eilen. Ne mä laitan. Hyvä. Ei tuu pahaa vaatekriisiä.
Ai niin työvaatteet pitää katsoa valmiiksi mitkä pistän.
No huomenna aamulla on ne aikaa katsoa kun herään ajoissa niin sen kanssa ei tule kiire.
Mä yritän huomenna herätä kuudelta.
kerkiää juomaan aamukahvit ja kirjoittaa blogi.
Lähden tuossa kahdeksan jälkeen kävelemään töihin kaupan kautta.
Toivon että tulee mukava työpäivä.
Salkkarit tulee huomenna taas.
Mä en enää muista mihin se jäi viimeksi.
Lemmen viemää en näe huomenna koska olen salilla niihin aikoihin.
Ihan mukavasti alkaa maanantai päivä. Tekemistä riittää.
Ei tule tylsää hetkeä.
Mä olen tänä viikonloppuna syönyt ihan liikaa suklaata.
Nyt tulee stoppi taas.
Herkuttelen sitten taas vappuna seuraavan kerran.
Tänään me varmaan käydään hakemassa ne subit poikaystävän kanssa. Pitää ilmoittaa vaan ohjaajalle etten ole tulossa päivälliselle.
Sanon tuossa kun menen aamupalalle.
Mutta. Ihan mukava päivä tulossa tänään.
Toivottavasti poikaystävällä on vähän parempi olo mitä eilen.
Se tuo nyt sen mun pinkin hupparin mikä jäi viimeksi kun olin sen luona.
Hyvä. Saa sen laitettua huomenna pesuun kun pesen pyykit taas huomenna.
Otan sen taas käyttöön kun se on puhdas.
Kohta alan kuuntelemaan vähän musiikkia.
Tekee nyt mieli kuunnella jotain.
Semmoista musiikkia mistä tulee hyvä fiilis päälle.
Ja kohta aijon tiskata taas.
Nyt täytyy nauttia tästä päivästä vielä ennen kun arki alkaa taas.
Ulkonakin on aivan ihana ilma.
Pakko päästä lenkille illalla.
Ja nyt sitten alkaa taas tiukka linja noiden herkkujen kanssa.
Koitan taas vaan liikkua mahdollisimman paljon.
Ja syödä terveellistä ruokaa.
Subin voi syödä aina koska siinä ei ole niin hirveästi kaloreita.
On se parempi vaihto ehto kun hampurilainen.
Ajattelin tällä kertaa ottaa kanasubin varmaan. Ellei mieli muutu.
Poikaystävä sanoi että se tarjoaa subit tällä kertaa.
Mä tarjoan sille sitten joku kerta.

Subway.Lauantai 22.04.2017 08:07

Mukava oli perjantai päivä. Aamulla oli naistenryhmä niin käytiin paperukuu liikkeessä ja kahvilla. Kaverit löysi vaikka mitä sieltä mutta itse en löytänyt mitään. Noin puolisen tuntia pyörittiin siellä liikkeessä. Sitten sen jälkeen mentiin kahville.
Kun päästiin takaisin tänne niin söin ja nukuin parin tunnin päikkärit tuossa mun sohvalla.
Sen jälkeen oli ruoka taas ja kaveri tyli mun luokse katsomaan taas lemmen viemää. Sen jälkeen oli pakko päästä lenkille kun oli aivan ihana ilma ulkona. Aurinko vaan paistoi. Kävelin sen puolisen tuntia. Sitten sen jälkeen suihkuun ja soiteltiin poikaystävän kanssa illalla.
Puhelun jälkeen menin viettämään loppu iltaa parhaan kaverin luokse.
Eilen tuli subilta se luokkakokous leffa. Ei vitsit me naurettiin parhaan kaverin kanssa kun katottiin se. Mä olen käynyt leffassakin katsomassa se. Niin paras leffa.
Menin sitten sen leffan jälkeen nukkumaan. Nyt mä ajattelin tänäkin aamuna herätä aikaisin ja kirjoittaa blogi.
Aamukahvit on joutu taas.
Tänään poikaystävä tulee käymään.
Poikaystävä lupasi tarjota subit tänään.
En vielä tiedä minkä subin sitä söisi. Kanaa mun tekisi kyllä mieli. No pitää katsoa kun ollaan subwayssa.
Käydään siinä samalla kaupassa. Pitää ostaa kahvia lisää. Se on kohta loppu.
Mulla on vieläkin noita irtokarkkeja. Ne ei siis lopu millään.
Jos vaikka tänään saisi syötyä ne loppuun.
Syön samalla niitä kun katotaan leffoja tänään.
Mukava päivä tänään tulossa. Aijon mennä ehkä taas lenkille illalla ellei sada vettä. Loppu illan olen taas parhaan kaverin luona tänään.
Mukavaa viettää kavereiden kanssa aikaa viikonloppuna. Mikäs sen parempaa.
Aijon laittaa päälle noi mun uudet housut.
Ne on niin kevyet jalassa.
Niitä voi pitää vaikka salillakin.
Kun menen salille seuraavan kerran niin laitan ne housut päälle.
Olen menossa maanantaina taas salille illalla. Päivällisen jälkeen. Ja olen siellä noin tunnin ainakin.
Tekee ihan hyvää viikonlopun jälkeen.
Meillä on aamupala taas yhdeksältä. Noin tunnin päästä.
Hyvä. Alkaa olla nälkä.
Ajattelin varmaan katsoa animea tässä aamulla.
Hyvin on aikaa katsoa.
Ennen kun poikaystävä tulee.
Tiskaan kohta taas.
Ja laitan vähän musiikkia soimaan.
Tulee hyvä fiilis.
Pitää muuten tarkistaa paljon mulla on rahaa tilillä ja pitäisi maksaa pari laskua taas.
No onneksi niillä ei ole vielä niin kiire. Hyvin kerkiää maksaa ne.
Mulla on vielä muumilimua.
Jääkaapissa on yksi tölkki kylmässä. Aijon juoda sitä tänään.
Se on tosi hyvää kylmänä. Kun olin parhaan kaverin luona niin join silloinkin muumilimua.
Mulla oli yksi tölkki mukana.
Juon harvoin limsaa mutta nyt ajattelin taas ostaa.
Sitten aijon pitää taas taukoa limun juomisesta.
Silloin tällöin tulee juotua.
Viikonloppuisin.
Huomenna ajattelin vaan nukkua.
Ei tarvitse lähteä mihinkään.
Otan vaan rennosti huomisen päivän.
Ennen kun arki taas alkaa.
Pitää mennä töihin taas maanantaina.
Tiistaina ei tarvitse mennä klubitalolle. Se on silloin kiinni.
Hyvä. Sitten on vaan sähly tiistaina.
Pitää maanantaina käydä kaupan kautta hakemassa eväät töihin.
Niihin menee vaan vähän yli pari euroa.
Ei onneksi sen enempää.
Saa nähdä onko hommia sitten töissä. Toivottavasti niin saa ajan kulumaan.
Aijon keittää teetä aamupalan jälkeen.
Ihanaa kun ei ole mihinkään kiire.
Rento aamu. Mikäs sen parempaa.
Pyykkiä ei nyt tarvitse onneksi pestä.
Pesen sitten taas varmaan alku viikosta.
Eli varmaan maanantaina.
Kun pääsee töistä kotiin.
Kohta puen päälle ne uudet housut.
Pitää katsoa minkä t-paidan tai topin pistän päälle tänään.
Vaatekaappia pitää mennä kaivamaan.
Teen sen kohta.
Hyvin on aikaa etsiä.
Sanottiin että iltapäivällä olisi muka ukkosta?
Luulen että ei ole.
Ihan sininen taivas tällä hetkellä ulkona.
Voihan sää vielä muuttua.
Mutta. Nyt menen kaivamaan vaatekaappia ja tiskaamaan.
Musiikkia soimaan taustalle.
Tästä tulee mukava päivä poikaystävän kanssa.
Ai niin mun pitää sanoa sille että tuo sen vaaleanpunaisen hupparin mikä jäi sen luokse viimeksi.
Mulla on ollut ikävä sitä hupparia.
Ja se on uusikin vielä.
Kun saan sen pestyä niin otan sen käyttöön taas.
Se on mun lempi huppari tällä hetkellä.
No saan sen tänään taas takaisin onneksi.
Laitan sen pesuun kun pesen seuraavan kerran pyykkiä.

Kahville ja paperikuu liikkeeseen.Perjantai 21.04.2017 08:04

Jippii. Viikonloppu alkaa nyt. Voi ottaa rennosti.
Tänään on vaan ohjelmassa naistenryhmä aamulla. Kuulin että olemme menossa paperikuu liikkeeseen ja kahville.
Mukavaa.
Päästään kavereiden kanssa paperikuu liikkeeseen.
Koitan olla ostamatta mitään. Aijon vaan katsella.
Eilen toimintatunnilla oli ulkoilua. Muuten kiva mutta oli kamalan kylmä tuuli kun oltiin ulkona.
Noin tunnin ajan olimme ulkona.
Olin taas kaverin luona katsomassa lemmen viemää eilen.
Sen jälkeen mä lähdin kylille asioille. Kävin apteekissa.
Piti hakea lisää lepoenxia, masennuslääkettä ja e-pillerit.
Meni kivat 45 euroa apteekkiin.
Onneksi ihan joka kuukausi ei mene rahaa noin apteekissa.
Ne e-pillerit oli kalliit.
Jaa-a. ulkona on näköjään sateinen ilma.
Katsotaan olenko menossa lenkille illalla. Jos on kamala vesisade niin sitten en varmaan ole menossa lenkille.
Ai niin tänään alkaa uusi vain elämää kausi.
Ehkä katsomme sen parhaan kaverin kanssa illalla. Salkkarit me katsotaan ainakin.
Tänä iltana valvotaan.
Tulee mukava ilta.
Ihanaa kun on hyvä olo tällä hetkellä. Poikaystävä tulee varmaan taas huomenna käymään.
Päästään viettämään mukava päivä.
Nukuin tänään seitsemään asti.
Ihanaa kun voi nukkua pitkään.
Join taas hetki sitten aamukahvit.
Piristi aika kivasti. Toisen kupin juon taas kahvia kun menemme kahville naistenryhmässä.
Ostin yli 700 grammaa irtokarkkeja.
Siinä on mun viikonloppu herkut.
En ole velä avannut pussia. Vasta illalla syön sitten niitä.
Muumilimua on jääkaapissa.
Siinä on mun viikonloppu juomat. Muumilimu on hyvää.
Sain pestyä pyykit taas eilen aamulla.
Nyt kämppä on myös siisti kun siivosin eilen.
Aamupala on noin tunnin päästä taas.
No olen koneella ja kohta tiskaan.
Mietin vaan että minkä laukun aijon ottaa käyttöön tänään kun ollaan menossa kahville. Ja mitä pukisi päälle.
Vaatekriisi iski jälleen. Katson kohta ne vaatteet.
Hiukset aijon pitää auki. Pitkästä aikaan.
Ja varmaan laitan nahkatakin.
Puen jonkin neulepaidan sinne alle.
Niin ei tule niin kylmä.
Eilen jouduin laittamaan toppahousut jalkaan kun kävin kylillä.
Oli niin kylmä tuuli niin mun jalat olisi jäätyneet.
Sen takia piti laittaa toppahousut.
Ilmat saisi jo kyllä lämmetä.
Kohta on toukokuu. Tää kuukausi on mennyt todella nopeasti taas.
Alle pari kuukautta niin on jo kesä.
Ihanaa kun talvi on ohi.
Kohta alan kuuntelemaan vähän musiikkia tässä.
Tulee perjantai fiilis päälle kun kuuntelee.
Mukava rento viikonloppu tiedossa.
Nyt vaan aijon nauttia.
Ensi viikon maanantaina sitten taas töihin.
Ja aijon mennä salille maanantai iltana.
Menen varmaan yksin tällä kertaa.
No ei haittaa. Pääasia on että pääsee liikkeelle.
Saa jonkinlaista liikuntaa.
Aijon lenkkeillä viikonloppuna.
Toivon että on hyvä lenkkeily sää viikonloppuna.
Tiedän jo lenkkireitit mitkä teen. Kestävät sen puolisentuntia.
Kävelen ripeää vauhtia. Että syke nousee.
Mukavaa on kun paras kaveri on myös viikonlopun täällä.
Olen viikonloppu illat sitten taas sen luona.
En ole yksin.
Mietin pitäisikö animea katsoa tänään kun on aikaa.
En ole menossa minnekkään iltapäivällä niin voisi vaikka katsoa.
Pitää pienen anime katsomis maratoonin.
Joo mä taidan tehdä niin.
Tuossa lounaan jälkeen voisin alkaa katsomaan vaikka.
Alkaa olla nälkä.
No kohta pääsee aamupalalle.
Kahvipannu pitää myös pestä.
Pesen senkin kohta.
Ettei lika jää siiihen pahasti kiinni.
Roskat vein eilen.
Pitäisi käydä tokmannilla.
Ostamassa lisää shampoota.
Alkaa kohta loppua.
Katsoo jos viikonloppuan kävisi tokmannilla.
Hyvin on aikaa siellä käydä.
Laskuja pitäisi maksella pois taas.
No mä koitan tänä viikonloppuna maksaa ne.
Näkee samalla paljon tilille jää rahaa. Varmaan aika kiva summa.
Pärjää loistavasti.
Ja tänään on tullut kelalta muuten taas rahaa. Muistin juuri.
130 euroa.
Kiva raha summa.
En aijo tuhlata sitä.
Aijon nyt taas säästää.
Mutta hyvä että mä löysin ne parit housut kärkkäiseltä.
Niistä riittää paljon iloa pitkäksi ajaksi.
Ehkä laitan uudet housut jalkaan tänään.
Perjantain kunniaksi.
Nyt täytyy näyttää hyvältä.
Tiedän jo minkä laukun aijon ottaa käyttöön tänään.
Se on yksi pinkkilaukku minkä mä ostin silloin viron reissulla viime vuonna. En ole kauheasti käyttänyt sitä mutta nyt aijon ottaa sen pitkästä aikaan käyttöön.
Nyt pitää olla pinkkiä.
Pinkki on mun lempi väri.
Aina jos mä näen jonkin vaatteen mikä on pinkki niin mä ostan sen.
ja mä keräilen erilaisia pinkkejä laukkuja.
Omistan tällä hetkellä ainakin neljä pinkkiä laukkua.
Kaikki on hyvässä kunnossa vielä.
Sitten kun ollaan menossa tänä vuonna i love me messuille niin rahaa pitää ottaa mukaan niin silloin aijon ostaa sieltä taas uuden laukun. Mua harmitti kun viimeksi mulla ei ollut käteistä mukana.
Pankkikortti ei oikeen käynyt siellä viimeksi.
Mä ja kaverit sanottiin ohjaajalle että olisi kiva mennä tänäkin vuonna sinne i love me messuille.
Siellä oli viimeksi kivaa.