IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Mukava aamu :)Maanantai 29.02.2016 07:23

Se olisi taas viikonloppu taas vietetty. Ja arki alkaa taas.
Oli mukava viikonloppu vanhempien luona. Olen nyt saanut levättyä taas niin jaksaa. Elän nyt tämänkin viikon hetken ja päivän kerrallaan. Sitä ei koskaan tiedä mitä seuraava päivä tuo aina tulleessaan.
Aamu on lähtenyt mukavasti käyntiin. Heräsin ennen kelloa tänään.
Nousin vaan ylös ja aloin keittämään aamu kahvia. Nyt on kahvit juotu.
Eikä väsytä nyt yhtään. Mikä on vaan hyvä juttu.
Tänään on ohjelmassa ompelu ryhmä iltapäivällä. Ja mennään kaverin kanssa lenkille illalla. Sitten kaveri tulee mun luokse katsomaan lemmen viemää kun ollaan tultu lenkiltä.
Olen nyt alkanut tekemään niin että menen vasta seitsemän jälkeen suihkuun illalla. Hieman myöhemmin. Ennen menin suihkuun päivällisen jälkeen. Mä kerkiän hyvin käymään suihkussa ennen iltapalaa.
yleensä mä olen suihkussa joko 5 minuuttia tai 10 minuuttia.
Se välillä vaihtelee. Mutta kun on pitkään kuumassa suihkussa niin se rentouttaa mua. Yksi harrastukseni on kuuma suihku.
Siellä mä aina viihdyn. Hyvä että tulee sitä kuumaa vettä.
Mä käyn joka päivä suihkussa. Siitä on vaan tullut tapa. Pesen aina mun hiukset shampoolla ja hoito aineella. Ne riittää mun hiuksille.
Ja suihkun jälkeen aina harjaan taakse noi hiukset.
Tai laitan nutturalle. Sitten kun menen aina nukkumaan niin mulla on aina hiukset auki. Nukuin tosi hyvin viime yön. Menin jo eilenä ennen yhdeksää nukkumaan. Katsottiin parhaan kaverin kanssa hauskoja koti videoita neloselta. Tänään taas katsotaan illalla salkkarit, uusi päivä ja poliisit. Hyvät ohjelmat tulee taas illalla mitä me katsotaan parhaan kaverin kanssa.
skypetän poikaystävän kanssa taas illalla.
Mutta. Saa nyt nähdä miten tämä viikko sitten menee. Tuleeko hyvä viikko vai huono viikko. Nyt mä keskityn vaan tähän päivään.
Ja jos se huono olo tulee niin se tulee. ei voi oikeen mitään.
jos on paska päivä niin ajattelee että ehkä huomenna on parempi päivä. Tänään pesen taas pyykkiä aamulla kun mulla on aikaa.
Mulla ei ole aamulla mitään ohjelmaa. Pesen taas noi vaatteet mitä pidin viikonloppuna. Tänään varmaan katson taas tabletilla sarjoja. The fosters sarjaa ajattelin taas tänään katsoa. Olen kohta saanut katsottua ekan kauden. Vielä on toinen kausi katsomatta.
Hyvä sarja. Tykkään. En ole pitkään aikaan nyt katsonut gossip girl sarjaa. Animea pitäisi katsoa myös. Ehkä tällä viikolla aijon taas katsoa. Kohta taas tiskaamaan. Mulla on kiva kahvi kuppi vuori.
joista olen juonut vaan teetä. Lusikat pitää samalla pestä. Ja kahvi pannu. Aamupala on vasta noin puolentoista tunnin päästä.
Tänään me jaetaan taas viikon lääkkeet dosettiin aamulla.
Mun ei vieläkään tarvi hakea mitään lääkkeitä varmaan.
Lääkkeitä on riittävästi. Tänään pitää taas juoda teetä aamulla.
Nyt kun kerkiää hyvin juomaan. Musta vähän tuntuu että juon teetä taas koko päivän. Vähintään se kolme kupillista ainakin.
Pitää katsoa tarviiko kaupassa käydä taas tänään. Jos täytyy niin menen lounaan jälkeen taas. Kerkiää käydä ennen ompelu ryhmää.
Kohta vaihtuu kuu taas. Ja tulee kelalta rahaa taas tällä viikolla.
Pääsee maksamaan noita laskuja mitä on tullut. Mulle on nyt tullut yksi lasku. puhelin lasku. ei ollut paljoa onneksi. Vähän yli 20 euroa.
En hirveästi puhu puhelimessa. Tulee halvemmaksi kun käyttää skypeä. Kohta voisi kuunnella musiikkia. Tulee parempi fiilis.
Tästä se päivä lähtee. Hyvissä fiiliksissä. Ainakin toistaiseksi.
Huomenna on taas klubitalo. Sinne pitää mennä taas aamulla. Ihan mielelläni menen taas sinne. Otan taas sen rauhottavan mukaan jos tulee bussissa vaikka taas huono olo.
Ne bussi matkat voi mennä hyvin, tai huonosti. Sitä ei aina koskaa tiedä. Välillä ne matkat on mennyt hyvin ja sitten taas ei. Se vähän vaihtelee mulla. Viimeksi ne matkat meni hyvin onneksi.
toivon että huomennakin menee. Olen sitten huomenna tulossa takaisin klubitalolta kymmentä vaille yksi bussilla.
Olen sitten ennen puoli kahta takaisin. jee. Huomenna on sählykin taas. Mukavaa mennä taas pelaamaan. Parhaan kaverin kanssa. Ollaan taas puolustajia. Niin kuin aina. Me ollaan vaan niin hyviä siinä. Mukavaa nähdä taas toista kaveriakin tänään.
sekin oli nyt lomalla. Ihanaa kyllä nähdä taas kaverit.
Mulla on aina ikävä niitä jos ei nähdä vähään aikaan.
pitäisi käydä siellä tokmannilla. en ole vieläkään kerennyt käymään.
No sinne kerkiää kyllä. Käyn viimeistään siellä tämän viikon perjantaina. Jos jaksan. Pitäisi ostaa se huulipuna ja kynsilakan poisto aine. Onneksi niillä ei ole mikään kiire. Hyvin kerkiää käymään ostamassa ne ensi kuussa. Kun olen saanut tämän blogin taas kirjoitettua niin alan vähän siivoilemaan tätä kämppää.
Tää on taas vähän räjähtänyt. Pitää tiskata, pyyhkiä tasot, kerätä pyykit muovi kassiin, pedata sänky..kaikenlaista.
Sitten on mukavaa kun on siistiä. Taas hetken aikaan.
Mutta. tästä tulee mukava päivä. on semmoinen fiilis ainakin.
Mukavaa lähteä sitten lenkille illalla. Meillä on taas päivälliseksi puuroa. Niin kuin joka maanantai. Puuro on hyvää. Mä rakastan puuroa. Ja mä syön joka aamu puuron. keitän sen aina tuossa mun mikrossa. Mä syön noita nalle puuroja. halpoja ja hyviä. Suosittelen.
Eikä se paketti ihan heti tyhjene. Siitä riittää ainakin yhdeksi kuukaudeksi puuroa. Ja se paketti maksaa vaan sen vähän yli kaksi euroa. Ei ole kalliita. Se on hyvä että noita nalle puuroja myydään myös tuolla tokmannilla. Sieltä mä käyn yleensä aina ostamassa sen puuron. Tai sitten ihan ruoka kaupasta. Onneksi tokmannilla myydään myös kulta katriina kahvia. Jos sekin loppuu niin hakee vaan tokmannilta. Se on hyvä että toi tokmanni on ihan tuossa vieressä. Ei ole kauhean pitkä kävely matka. Sinne kävelee alle viidessä minuutissa. Mun mielestä toi ruoka kauppa saisi olla vähän lähempänä. Ruoka kauppaan kävelee siinä vartissa.
No tuleepahan lenkkeiltyä siinä samalla.
Nyt on hiihto loma viikko täällä, niin meillä ei ole siis tällä viikolla ohjattua kuntosalia. Vasta ensi viikolla taas. Käydään kaverin kanssa vaikka lenkillä. se tekee ihan hyvää.
Ja mä koitan olla syömättä suklaata viikolla. Se on nyt todella vaikeaa koska ennen mun naisten vaivoja tai sen aikana mulle iskee kauhea makean himo. Ja haluan syödä suklaata.
Nyt pitää pysyä tiukkana taas tää viikko ennen viikonloppua.
Viikonloppuna vasta saan syödä suklaata.
Ja muita herkkuja. koitan taas liikkua paljon tällä viikolla.
ja syödä terveellistä ruokaa. Ja myös syödä hyvin niin jaksaa.
Aijon tosiaan hankkia jossain vaiheessa noi käsi painot ja kahva kuulan. kuntoilen sitten aina tuossa mun olo huoneessa.
Siellä on tilaa kuntoilla. Ja voi katsoa telkkua samalla kun kuntoilee
Mä en vaan vielä oikeen tiedä että minkä painoiset hankin sitten.
No kyllä se selviää. Mutta kauhean kalliit ne ei saa olla.
Mutta. Hankin ne sitten jossain vaiheessa. Kunhan kerkiän.
Tästä tää kuntoilu sitten lähtee.

Masennus lääkettä lisättiin.Sunnuntai 28.02.2016 16:38

Noniin. Nyt jaksoin raahatua koneelle. Olin lomilla vanhempien luona niin en ollut ollenkaan koneella. Viikonloppu meni tosi mukavasti vanhempien luona. Mutta nyt nää pari päivää mä olen ollut ihan unessa.
Mä just lepäilin noin tunnin kun pääsin takaisin tänne. No nyt on vähän pirteämpi fiilis. Keitin nyt samalla teetä.
Tosiaan viime perjantaina mulla oli se hoito neuvottelu. Hyvin meni.
Psykologi ei päässyt paikalle koska oli kipeä.
Joten siellä oli minä, ohjaaja ja lääkäri.
Puhuttiin noista ahdistavista tilanteista. Kuten noi bussi matkat.
Ja muutenkin millainen mä olen kun olen ahdistunut. Sanoin että itken paljon ne ja ne harhat saattaa välillä tulla. Tai sitten tuo jähmettymis kohtaus. Etten pysty liikkuumaan. Lääkäri määräsi mulle lisää masennus lääkettä. Noin 15 mg enemmän. Nyt olen pari päivää syönyt sitä masennus lääkettä enemmän. Lääkäri sanoi että se ei ala ihan heti vaikuttamaan. Siinä menee se muutama viikko tai pari kuukautta.
Muutenkin puhuttiin millainen mun elämä on muuten tällä hetkellä ja vastasin että olen ihan tyytyväinen tähän mun elämään. Ei valittamista.
Ja mä sanoin lääkärille myös sen että Kun olen väsynyt ja ei jaksa, niin silloin pysähdyn ja lepään. Ja sen jälkeen mä jaksan taas.
Puhuttiin syömishäiriöstä myös. Sanoin että paino on noussut ja ruoka maistuu. Seuraava hoito neuvottelu on taas vuoden päästä.
Kerkesin vielä naisten ryhmään perjantai aamulla. Me väriettiin.
Otin omat väritys kirjat mukaan. sain taas tehtyä yhtä kuvaa eteenpäin. Porukat tuli hakemaan mut tuossa kolmen aikaan perjantaina. Käytiin äidin kanssa lenkillä ja saunottiin. Sekä nukuin.
Viikonloppu herkkuina oli suklaata ja pizzaa. Hyvää oli.
Nyt taas ensi viikolla tiukka linja etten herkuttele viikolla.
Soiteltiin poikaystävän kanssa viikonloppuna. Kysyttiin kuulumiset.
Poikaystävä kävi muuten äsken pika visiitillä kun tuli reissusta.
skypetellään taas illalla. Ikävä on ollut kova. Suunniteltiin taas että menen sitten sen luokse ensi viikon viikonloppuna. Jos vaan olen hyvässä kunnossa. Toivottavasti. Ja yhden kaverin bileet olisi ensi viikon viikonloppuna myös. Mun molemmat kaverit tulee sinne ja minä sekä poikaystävä. No sinne on vielä viikko aikaa. Mä en aijo juoda mitään alkoholia. joko juon limsaa tai alkoholittomia siidereitä.
Mutta, En aijo nyt miettiä yhtään mitään bileitä vielä. Saa ensin vaan nähdä miten ensi viikko sujuu koska mun naisten vaivat ovat lähetymässä ja se on vielä rankempaa kun on tää skitsofernia samalla. Mä saatan taas kuvitella kaikenlaista, nähdä painajaisia,
Itken, ahdistaa, saattaa tulla noita jähmettymis kohtauksia ja harjoja. Siihen ei oikeen muu auta kun lepo ja syödä rauhottavia.
Mutta se menee onneksi aina ohi ja olen taas oma itseni.
Se vaan kestää aina sen viikon. Onneksi toi liikunta auttaa tuohon kireään oloon ainakin. Huomenna on onneksi aika rento päivä.
On vaan ompelu ryhmä. Aijon huomenna mennä lenkille kaverin kanssa. Olisi ihanaa jos aurinko paistaisi illalla.
Sitten taas katsotaan sen jälkeen lemmen viemää ja juodaan teetä.
Olen taas tänään menossa parhaan kaverin luokse illalla.
Ihanaa nähdä sitäkin taas. tekstailtiin tuossa viikonloppuna taas.
Katsotaan telkaa ja jutellaan samalla. Menen tänään nukkumaan tuossa yhdeksän aikaan. saan kunnolla nukuttua niin jaksaa taas.
Mutta se on hyvä tietää että on noita rauhottavia jos se huono olo iskee. Todella hyvä lääke. Pakko myöntää.
Toivon että masennus lääkkeen nosto nyt auttaisi noihin ahdistaviin tilanteisiin. Sen takia se lääkäri nosti sitä lääkettä.
Mulla ei ole mitään sitä vastaan jos lääkettä joudutaan nostaa. Se vaan auttaa asiaa. Ja mä sanoin sille lääkärille että olen hyväksynyt sen että mä saatan joutua syömään lääkkeitä loppu elämäni.
Pää asia on että olen onnellinen. Tää skitsofrenia, masennus tai syömishäiriö ei aijo lannistaa mun elämää.
Olen oppinut elämään näiden kanssa monta vuotta jo.
Ja nyt olo alkaa tuntumaan jo aika hyvältä nyt.
Olen nyt paljon paremassa kunnossa kun moneen vuoteen.
Muistin kun sairastuin niin mä oli tosi ujo ja arka.
Ja mä kuuntelin jatkuvasti jotain mp3 soitinta.
Mä pakenin sen musiikin taakse kun oli paha olla.
Nyt mä en ole käyttänyt mitään mp3 laitetta moneen vuoteen.
Mä pystyn liikkumaan tuolla ulkona ilman että kuuntelen jotain musaa. kuulokin säilyy kun ei kuuntele jatkuvasti.
Musta on tullut nyt mun elämäni aikana tosi rohkea.
tunnen itseni upeaksi. sanon sen mitä ajattelen sillä hetkellä.
Olen positiivinen, iloinen, nauran paljon, Pärjään ilman jotain alkoholia tai tupakkaa, ostan seksiasuja, rakastan ostaa ihania alusvaatteita, Katson pornoa. Rakas harrastus mikä mulla on toi
anime ja manga. Katson animea ja kerään manga kirjoja.
Seksi on mun yksi lempi harrastus. Rakastan seksiä.
Mielummin harrastan sitä kun jotain juomista.
Poikaystäväkin on onnellinen kun ostan seksiasuja.
Ja mä tunnen itseni todella upeaksi kun mulla on joku asu päällä.
Ajattelin varmaan ensi kuussa ostaa uuden asun varmaan.
En ole nyt aikoihin ostellut mitään asuja.
Tiedän mistä aijon tilata seuraavan asun. Se on yksi netti sivu missä oli aivan ihania asuja. Ei ole kamalan kalliita.
Pitää vähän taas kysellä poikaystävältä mistä se tykkäisi tällä kertaa. Oli hinta mikä hyvänsä. sen asun sitten ostan.
Rakastan shoppailla. Etenkin noita Guess laukkuja. Aijon ostaa taas tämän vuoden puolella varmaan uuden Guess laukun. Budjetti saa olla 200 euroa. Sillä hinnalla saa upean laukun.
Ja muutamat korko kengät pitää myös ostaa tämän vuoden puolella.
Mä rakastan korko kenkiä. Mitä isommat korot niin sen parempi.
Tunnen itseni seksikkääksi ne jalassa. Ja ne tuo vähän pituutta.
Mä olen vaan 168 cm pitkä. Poikaystävä on mua noin 10 cm pitempi.
Mulle on se tärkeää että miehen pitää olla pitempi.
En vaan tiedä miksi mutta täytyy. Kyllä. hyvä selitys taas multa!
Mä osaan aina selittää kaiken hassusti. Mutta parhaani mukaan yritän tätä blogiakin kirjoittaa. Mä kirjoitan aina kaiken mikä tulee mieleen tällä hetkellä. Joko kengistä tai suklaasta.
Tai ihan jostain muusta. Se on kyllä mukavaa kun jotkut lukee tätä mun blogia. Aina löytyy kirjoitettavaa.
Joko hyvistä asioista tai huonoista. Pää asia on että tekstiä syntyy.
Välillä loppuu tila aina kun kirjoitan. Paljon asiaa on aina.
No nyt sain taas kirjoitettua jotain. vaikka oli eka silleen että en jaksa kirjoittaa. Mutta onnistuin taas. Hyvä minä!
Huomenna aamulla kirjoitan taas blogin. Niin kuin joka arki aamu.
Ihanaa kun kevät alkaa lähetymään. Odotan innolla!
Ja kesäkin alkaa lähestymään. Sitäkin odotellessa!

Hoito neuvottelu.Perjantai 26.02.2016 07:38

Tänään on aamulla tuo hoito neuvottelu. yhdeksältä. Ollaan lähdössä ohjaajan kanssa noin kymmentä vaille yhdeksän sinne.
autolla mennään. Mua ei jännitä yhtään. Hyvin se menee.
Sen jälkeen mä kerkiän jopa tuonne naisten ryhmään. Kuulin että me väritetään siellä. Ohjaaja sanoi että voi ottaa omat värityskirjat mukaan. Mä ainakin otan ja noi mun stabilo tussit.
Ihan kiva taas vähän väritellä kun en ole pitkään aikaan värittänyt.
Olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä. Olen lähdössä lomille. Taas vanhempien luokse. Poikaystävä lähtee tänä viikonloppuna moikkaamaan kavereita. Eli reissuun. Sovittiin että ensi viikon viikonloppuna menen taas sen luokse viettämään viikonloppua. Mulla on jo nyt kauhea ikävä sitä. No ensi viikolla näemme. Odotan kovasti.
En ole vielä kerennyt pakkaamaan tai mitään. Pakkaan kun olen saanut blogin kirjoitettua taas. Hyvin kerkiää. Porukat tulee hakemaan mut tuossa kolmen aikoihin iltapäivällä.
Kerkiän näkemään mun kaverit vielä tänään ennen kun nekin lähtee viikonlopun viettoon. Tekstaillaan parhaan kaverin kanssa taas.
Tulee varmasti ihan mukava viikonloppu.
Aijon levätä siinä samalla. Ja aijon nukkua jos nukuttaa. Aijon pitkään ainakin nukkua. Pitää ottaa taas kannettava mukaan ja tabletti. Katselin eilenä taas tabletilla the fosters sarjaa. Nyt se on mennyt jännäksi. Pitää katsoa sitä taas viikonloppuna.
Pääsee saunaan taas viikonloppuna. Ihanaa. Ajattelin juoda varmaan taas sen alkoholittoman siiderin. Viime kerralla en juonut.
Ei sillä hetkellä tehnyt mieli. Suklaata aijon syödä taas viikonloppuna. Siitä en aijo luopua. Täytyy syödä. Ostin nyt taas uutta suklaata kun kävin taas kaupassa eilenä. Saa nähdä onko se hyvää. Joo kaupassa kävin taas eilenä lounaan jälkeen.
Varmaan tänäänkin käydään kaupassa porukoiden kanssa.
En mennyt eilenä toiminta tunnille koska mulla olikin leivonta ryhmä.
Tuli tehtyä semmoinen muru piirakka. Onneksi tuo meidän kokki ohjasi sitä ryhmää niin se auttoi siinä samalla. Oli ihan mukavaa leipoa. Tykkäsin. Meillä on aina torstaisin välillä tuo leivonta ryhmä. Silloin jos se on niin ei tarvi mennä sitten toiminta tunnille.
Mun kaverit meni toiminta tunnille eilenä. Laitoin viestiä niille etten tule nyt toiminta tunnille koska on leivonta ryhmä.
Tänään tulee salkkarit taas illalla. Pitää katsoa koska se jäi eilenä aika mielenkiinoiseen kohtaan. Joo luin iltalehden sivuilta että se miia näyttelijä palaa salkkareihin. Olin sitten että mitä?
Ja eilenä se näkyi lopussa. Mutta se varmaan esittää ihan eri henkilöä siinä salkkareissa. Oli kyllä pikkasen muuttunut mitä se oli viimeksi salkkareissa. Ja tänään tulee sitten niiden salkkareiden jälkeen se salkkari leffa. Toinen osa. En tiedä vielä katsonko sen.
Jos mua väsyttää niin menen nukkumaan. Mun parhaalla kaverilla on se sama leffa dvd:llä. Mä voisin lainata sen joskus ja katsoa.
Ekan salkkari leffan olen nähnyt. Se oli musta hyvä.
Katsottiin eilenä taas kaverin kanssa lemmen viemää. Se oli aika huvittava jakso. Me vaan naurettiin kun katsottiin.
Tulipahan hyvät naurut. Skypetin taas poikaystävän kanssa eilenä.
Luvattiin soitella viikonlopun aikana.
Saa taas nähdä jaksanko valvoa viikonlopun aikana. Musta vähän tuntuu että menen jo nukkumaan jotain kahdeksan jälkeen.
Saa nyt nähdä kauanko se mun hoito neuvottelu sitten kestää.
Sitä ei koskaan tiedä. se voi kestää puoli tuntia tai jopa tunnin.
Riippuu ihan siitä mistä me jutellaan sitten siellä.
Ainakin mun voinnista. Se on se tärkein asia siellä.
Oikeastaan mua ei jännitä yhtään. Koska siellä on tutut ihmiset. Joiden kanssa olen ennenkin jutellut.
Lääkärin nyt näen taas pitkästä aikaan. Se on ihan mukava. Se on nainen. Mutta sen nimeä mä en koskaan muista.
Aina kun mä tapaan jonkun ihmisen niin en alkuun aina muista sen nimeä. Vaikka se on sanonut sen. Sain eilenä pestyä pyykkiä. Nyt on taas puhtaita vaatteita. Viikonlopuksi. Koitan käydä lenkillä taas viikonloppuna. Äidin kanssa. Oltiin viimeksikin lenkillä.
Juteltiin niitä näitä samalla. Äitikin on varmaan taas iloinen kun tulen taas kotiin. Me nähdään aika harvoin. Mä yritän nyt tästä lähtien käydä useammin kotona. Se on yksi mun tavoite.
Kotona on aina hyvä välillä käydä. Mukava nähdä aina vanhemmat.
Tuntuu nyt taas oudolta kun en näe poikaystävää. Mä sanoin sille eilenä että on ikävä. Ja silläkin on varmaan mua ikävä.
Sanottiin taas hetki sitten toinen toisillemme että rakastetaan toinen toisiamme. Harvoin tulee sanottua se. Me aina osoitetaan rakkautamme aina teoilla. Pussaillaan ja halaillaan. Ollaan lähellä.
Ja poikaystävä osoittaa aina rakkautta ostamalla mulle suklaata.
Tai jotain muuta. Vitsit mä rakastan sitä miestä. Ollaan oltu jo kohta kuusi vuotta yhdessä. Mä pystyn puhumaan ihan kaikesta poikaystävän kanssa. Ja se on ihanaa kun poikaystävä aina kuuntelee mua. Ja mä kuuntelen sitä.
Ja se aina lohduttaa jos mulla on paha olla. Ja mulle se on yksi tärkeä asia että poikaystävällä on hyvä olla.
Että se voi hyvin. Ja mä annan aina sille tilaa jos se tarvii sitä.
Tai jos se haluaa olla rauhassa. Niin en häiritse sitä.
Poiakystävä antaa mullekkin aina tilaa. Ja se ymmärtää myös tämän mun sairauden. Skitsofrenian. Mikä mulla on. Eikä se sairaus häiritse sitä. Se rakastaa mua sellaisena kun oon.
Se on tärkeintä. Ja mä rakastan poikasytävää myös semmoisena kun se on. Se on aivan ihana. Liiankin ihana.
Tää on ollut mun pisin parisuhde tähän asti. Ehkä ole löytänyt sen oikean. Musta tuntuu siltä. En halua ketään muuta.
Muistan kun olin teini niin mun parisuhteet kesti aina vaan sen pari kuukautta. Sitten kun parisuhde oli ohi niin löysin aina uuden miehen. Olen seurustellut myös naisen kanssa.
Luulin silloin nuorempana että olin bi. Mutta nyt olen ihan hetero.
Se oli vaan kokeilua olla naisen kanssa.
Olin etsimässä itsenäni. Kaikki ne tunteet oli hämmentäviä kun olin teini. En tiennyt rakastinko vai enkö.
Mutta onneksi olen löytänyt jo itseni. Ja musta on tullut aikuinen ihminen. Aika viisaaksi olen tullut. Ja lopettanut kokonaan alkoholin käytön. Se on ollut yksi mun viisaammista päätöksistä.
Alkoholista tulee vaan huono olo. Eikä se sovi mulle.
Ja sen olen tajunnut että psyyke lääkkeiden kanssa ei kannata juoda alkoholia. On tullut testattua. Silloin kun join alkoholia niin
En ottanut illalla lääkkeitä. Jos olisin ottanut iltalääkkeet niin laatta lensi. Mä pärjään ihan hyvin ilman alkoholia. Mun elämässä on paljon parempia asioita kun alkoholi.
Olen nyt vasta tajunnut sen. Mielummin syön suklaata ja pizzaa vaikka. Ja rahaa säästyy aika paljon kun se ei mene alkoholiin.
Onneksi noi alkoholittomat siiderit on vähän halvempia.
Ainakin euron halvempi. Mutta kaloreita on aika reippaasti silti siinä juomassa. Juon vaan nyt viikonloppuisin yhden alkoholittoman siiderin. Aina kun olen lomilla. Hyvin olen pärjännyt ilman limsaa.
Nyt muutaman viikon. Eikä edes tee mieli.
Mutta jos mun oikeasti tekee mieli joskus vaikka jaffaa niin mä juon sitten sitä. Semmoisen pikku pullon. Koitan silti harvoin juoda sitä limsaa. Mutta musta nyt vähän tuntuu että aijon varmaan ostaa sitä jaffaa tänään kaupasta. Koska mun tekee nyt mieli sitä.
Joten mä ostan sitä. Mutta. Nyt alan pikku hiljaa pakkailemaan ja tiskaamaan. Saa ne hoidettua. Noin tunnin päästä pitää lähteä sinne hoito neuvotteluun.

Odotan innolla shoppailua :)Torstai 25.02.2016 07:41

Se olisi taas torstai. Huomenna alkaa taas viikonloppu. Olen menossa varmaan taas vanhempien luokse. Koska. Mun molemmat kaverit lähtee lomille ja poikaystäväkin lähtee viikonloppuna reissuun niin olisin ihan yksin täällä. Enkä haluaisi viettää viikonloppua ihan yksin. Tulisi aika tylsää. Mutta. Eilenä oli huomattavasti parempi päivä mitä tiistai iltana. Jaksoin olla töissä koko päivän ja illalla oltiin salilla kaverin kanssa. Tein taas sen minkä jaksoin. Hyvin sain tehtyä niitä liikkeitä. Tuli hyvä fiilis tunnin jälkeen. Se on se pääasia.
Kävin töiden jälkeen postissa hakemassa sen mun tilaaman uuden topin. Se on mustan värinen ja siinä on teksi missä lukee just do it!
Se on mun uusi sali paita. Ja ajattelin kesälläkin käyttää sitä.
Aijon varmaan jatkossakin tilata noita vaatteita nelly.comista.
Siellä sivulla on kyllä ihania vaatteita.
Tänään on ohjelmassa siivoamista kun on siivous päivä taas. Mä alan siivoamaan heti kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Toiminta tunti on myös tänään iltapäivällä. Aijon varmaan sen jälkeen käydä taas kaupassa. Pyykkiä pitää pestä tänään. Nyt mä pystyn pesemään kun aamulla on hyvin aikaa. Pitää samalla pestä noi yhdet farkutkin. Mitkä oli mulla eilenä töissä päällä.
Fiilis on aika hyvä tällä hetkellä. Hyvin olen jaksanut tämän viikon taas. Ihanaa kun on viikonloppu tulossa. Saa taas levättyä.
Saa nyt nähdä onko sitten seuraava viikko vähän vaikeampi. Koska mulla alkaa taas vähän yli viikon päästä noi naisten vaivat. Ja mulle voi tulla aika paljon varmaan taas ahdistusta, itkuisuutta, Kuvittelen taas ihan kaikkea, Mökötän, pinna on kireällä..no saa nähdä.
Nyt vaan keskityn tähän päivään ja hetkeen.
En mieti vielä mitään ensi viikkoa. Huomenna aamulla mulla on se hoito neuvottelu yhdeksältä. Vähän jännittää. Mutta hyvin siellä menee. Ohjaaja lähtee onneksi mukaan sinne.
No se on hyvä että se on heti aamusta niin saa sen taas heti pois alta. En ole menossa sitten naisten ryhmään huomenna kun mulla on se hoito neuvottelu. Mä en kerkiä sinne.
Ajattelin huomenna laittaa ne mun uudet korko kengät sinne hoito neuvotteluun. Ja muutenkin pukeudun huomenna nätiksi.
Pitää meikata. Ja laittaa siistit vaatteet. Mä tiedän mitä mä pistän huomenna päälle. Ei ole vaate kriisiä onneksi.
Tänään pitää katsoa lemmen viemää uusinta aamulla. Tulee kymmeneltä. Pitää katsoa koska eilenä en nähnyt. Mutta tänään illalla taas näkee lemmen viemää. Menen taas kaverin luokse katsomaan. Sen jälkeen skypetän poikaystävän kanssa vielä ennen kun se lähtee reissuun ja menen parhaan kaverin luokse illalla.
Siinä se mun ilta menee taas. Laitan musaa soimaan taustalle kun alan siivoamaan. Mukavampi siivota. Sitten on mukavaa kun kämppä on taas siisti kun on saanut siivottua.
En joutunut eilenä ottamaan sitä rauhottavaa. Vaikka mulla oli se mukana taas varmuuden vuoksi. Se on hyvä olla aina mukana. Koska sitä ei voi aina tietää jos se huono olo iskee yllättäen.
Mutta tänään tuskin tarvin ottaa sitä koska tiedän että mulla on nyt hyvä olo ja tästä tulee varmasti mukava päivä taas.
Olen taas positiivisella fiiliksellä. Eilenäkin olin positiivinen koko päivän. Se auttoi mua jaksamaan koko päivän. Ja kaverin kanssa vietin aikaa töissä. Oli seuraa. Meillä oli taas vähän levottomat jutut eilenä. Ja varmaan taas tänäänkin. Nauretaan taas ihan kaikelle.
No pää asia että on hauskaa. Pitää katsoa tuleeko velikin viikonlopuksi kotiin. Olisi niin mukava taas nähdä se. Ei olla taas nähty aikoihin. Se on mua vanhempi.
Mä varmaan käyn lidlissä tänään tai huomenna ostamassa niitä hunaja pähkinöitä. Ne on taivaallisen hyviä.
Nyt voisi syödä niitä taas. En ole vähään aikaan taas syönyt niitä.
Ne on aika kalliita mutta hyviä.
Hyvin olen nyt pärjännyt etten ole sortunut syömään sipsiä.
Eikä mun edelleenkään tee mieli. Siinä on valtavasti kaloreita.
Niin sen takia olen nyt lopettanut kokonaan niiden syömisen.
Mutta suklaasta ja pizzasta en pysty luopumaan.
Ja tietysti onhan pizzassa myös tosi paljon kaloreita mutta mielummin syön enemmän pizzaa kun sipsiä.
Pizza on parempi kun taas sipsit. Ja koti pizzassa on parhaat pizzat.
Jaksan melkein aina syödä sen normaali kokoisen pizzan.
Vähän sitä jää aina jäljelle. Mutta hyvää on. Viimeksi kun oltiin kavereiden kanssa koti pizzassa niin maistoin ekaa kertaa sitä kotzonea. Missä oli kanaa, kastiketta ja salaattia. Oli siis todella hyvää. Rakastuin siihen kotzoneen. Aijon aina välillä syödä sitäkin. Ja se on kätevää kun senkin saa mukaan.
Tykkään myös tuosta subwaysta. Me käydään poikaystävän kanssa siellä jatkuvasti hakemassa ne subit. Mä jaksan aina syödä sen 15 senttisen subin ja poikaystävä syö aina sen 30 senttisen.
Aina kun lähden lomille poikaystävän luo niin haetaan samalla subit.
Hyvä perjantai illan ruoka. Mä laitan aina valkosipuli majoneesia
Siihen mun subiin. Se on mun lempi kastike.
Ja salaatti minä haluan aina siihen on: tomaatti, kurkku ja salaatti.
En tykkää todellakaan oliiveista. Ja sipulia mä en koskaan halua laittaa subiin. Syön aina sen kana version.
Kerran maistoin semmoista liha subia. Sekin oli aika hyvää.
Noi subit ei ole onneksi kamalan kalliita.
Ja onhan se aika terveellinen ruoka. Ei ole kauheasti rasvaa siinä tai mitään. Voi syödä aina hyvällä mielellä sen.
Nyt kun mä selitän subista niin mulla alkaa olla taas nälkä. No aamupala on tuossa noin tunnin päästä. Kerkiän siivoamaan hyvin ennen sitä. Tunti on aikaa ja yleensä mä kerkiän siivoamaan siinä
Puolessa tunnissa. Pitää kerätä noi lika pyykit tuohon muovi kassiin ja Viedä kohta pyykki tuvalle. Saa pyykit pestyä koska alku viikosta en pystynyt pesemään. Mutta nyt on hyvin tää koko aamu aikaa.
Saa puhtaita vaatteita viikonloppua varten.
Ihanaa kun kerkiää juomaan teetäkin tässä aamun aikana. Mä kerkesin juomaan eilenä vaan yhden kupin teetä. Tänään mä juon vähintään kolme kupillista ainakin.
Kohta, ennen toiminta tuntia ja illalla kun katsotaan lemmen viemää kaverin kanssa. Join äsken aamukahvit. Aamu kahvi on aina pakko saada ihan joka aamu. Muuten päivä ei lähde käyntiin.
Nyt on taas kahvia niin ei tarvi taas hetkeen ostaa sitäkään.
Saa nähdä mitä tänään on ruoaksi. syön hyvin taas niin jaksaa.
Kohta vaihtuu kuukausi, ja pääsee seppälään vähän shoppailemaan.
Odotan innolla. Nyt kun olen vaan käynyt katselemassa niin odotan että pääsee shoppailemaan sinne. Sinne oli tullut aika ihania uusia rintaliivejä mitä haluaisin kovasti ostaa.
En enää muista paljon ne rintaliivit maksoi.
Mutta näytti todella hyviltä. Alusvaatteita pitää ostaa taas.
Ja kaivaa kaapista noi vanhat ja heittää pois.
Mitkä on aika kuluneet. Ja ostaa uusia tilalle.
Pitää katsoa ostanko ne uudet farkut sitten ensi kuussa. Haluaisin kovasti. jotkut farkut maksoi sen 40 euroa ainakin ja sitten jotain farkkuja oli alennuksessa. No katsoo mitkä farkut sitten löydän sieltä seppälästä. Varmaan ostan ne kalliimat farkut.
Ja niitä oli eri värisiä. Värillä ei ole oikeastaan väliä. Pää asia on että näyttää hyvältä jalassa. Ja sopii noiden mun korko kenkien kanssa.

Kyllä sitä aina selviää :)Keskiviikko 24.02.2016 07:24

Se olisi taas työpäivä. Eilenä meni klubitalo reissu hyvin. Ei tullut huonoa oloa bussissa. Selvisin. Ja muutenkin eilinen päivä oli ihan mukava. Mutta illalla taas mulle tuli vähän huono olo. Itkin ja itkin.
Jouduin ottamaan taas rauhottavan. Ja menin aikaisemmin nukkumaan.
En mennyt parhaan kaverin luokse eilenä. Sanoin että olo huono olo.
Mutta tänään taas näemme parhaan kaverin kanssa.
Lähden noin vähän yli tunnin päästä tuonne töihin.
Kerkiää hyvin blogin taas kirjoittaa. Nyt mulla ei ole vaate kriisiä koska tiedän mitä pistän päälle. Pitää käydä taas kaupassa hakemassa töihin eväät. Varmaan syön taas sitä kinkku salaattia niin kuin aina.
Se on vaan niin hyvää. Taidan ostaa taas semmoisen.
Ja tuore mehua. fiilis on ihan ok tällä hetkellä. Aijon silti ottaa sen rauhottavan mukaan töihin jos huono olo tulee.
Mutta on varmasti kivasti taas tekemistä niin luulen ettei se huono olo iske. Ja mun kaverikin on töissä niin on seuraa.
Mennään salille taas illalla parhaan kaverin kanssa. Ihan hyvä vaan saa vähän liikuntaa. Eilenä pelattiin taas sählyä. Miehet vastaan naiset. Miehet voitti tällä kertaa. Muutamalla maalilla. Mutta oli hauskaa pelata.
Kaveri tuli taas mun luokse kylään katsomaan lemmen viemää.
Ja skypetin taas poiaksytävän kanssa. Menin jo eilenä illalla ennen yhdeksää nukkumaan. Nukahdin heti kun pääsin sänkyyn. Nukahdin sen takia niin nopeasti koska oli ottanut sen rauhottavan ja iltalääkkeet siihen päälle. Ne pisti heti väsyttämään ja nukuin hyvin viime yön. Mutta. Se on ihan hyvä välillä itkeä. Se tekee mulle ainakin tosi hyvää. enkä mä peittele tuota mun itkua. Itken jos itkettää. En häpeä sitä. Se on mun tapa purkaa paineita vaikka.
Ja mun mieli puhdistuu samalla. Kun on aina itkenyt tarpeeksi niin näkee taas maailman ihan eri lailla taas. Pystyy sen jälkeen ajattelemaan vähän järkevämmin. Silloin kun ahdistaa ja itkettää niin kaikki ajatukset on ihan solmussa. Eikä sitä tiedä mikä on totta ja mikä ei. Skitsofrenia on vaan semmoinen sairaus. Ei kauhean helppo. Kuvittelee ihan kaikenlaista kun ahdistaa.
Mutta sitten kun ottaa sen rauhottavan niin ei onneksi enää ajattele mitään. Se pysäyttää tuon mielikuvituksen.
Ja sitten rauhoittuu onneksi. Mutta. Uskon että tästä tulee ihan mukava päivä. Onpahan tekemistä taas. Ja menee äkkiä tää päivä taas. En vieläkään tiedä että mitä teen viikonloppuna.
Se kyllä selviää jossain vaiheessa. Toisaalta jos olen nyt täällä viikonlopun niin saisin taas levättyä. Mutta huono puoli on siinä että mulla ei ole seuraa. Poikaystävä lähtee reissuun ja molemmat kaverit lähtee lomille. Olisin silloin koko viikonlopun ihan yksin.
Mutta. Mä nyt elän hetken ja päivän kerrallaan. Katsoo mihin suuntaan tää mun olo tila taas menee.
Pitää taas tiskata ennen kun lähden töihin. Ja sänky taas pedata.
Laukku pitää myös laittaa valmiiksi. Otan taas sisä kengät mukaan töihin. Kävelen niillä aina siellä. Tänään käyn postissa hakemassa sen mun tilaaman topin. Töiden jälkeen käyn hakemassa sen.
Se posti on tuossa matkan varrella. Mulla on taas työpäivä yhdeksästä kahteen asti. Yleensä se aika menee tosi nopeasti.
Huomaa että kello on kaksi ja pääsee pois.
Kerkiää onneksi levätä vähän ennen kun menee taas salille illalla.
Teen salilla taas sen mukaan miten jaksan.
Tuleepahan taas tehtyä jotain. Ja se on parasta kun kaveri on mukana. On juttu seuraa. Eilenä meillä oli taas aika levottomat jutu kun katsottiin lemmen viemää. Naurettiin paljon.
saa nähdä millaiset jutut on taas sitten tänään.
Mä sain taas eilenä laskun. Ja uuden labra ajankin sain. Ensi kuun alussa mulla on taas labra. No hyvä että sain sen ajoissa mitä taas viimeksi. Syön nyt tässä samalla aamupalaa kun kirjoitan. Kerkiää syömään. Syön ruisleipää. Sillä pärjää lounaaseen asti ihan hyvin.
Meillä on ruokailu töissä siinä yhdeltätoista.
Se on hyvä että voi ottaa eväät sinne. Voi syödä siellä mitä haluaa.
Ja mulla menee aina noin vähän yli kolme euroa aina niihin eväisiin mitä ostan. Lähden tuossa kahdeksan aikaan kävelemään. Nyt on mukavampi kävellä töihin kun on vähän valoisampaa. Ei ole onneksi enää niin pimeää. Sieltä se kevät alkaa tulla. Ihanaa. odotan kovasti. Hoito neuvottelu on sitten tämän viikon perjantaina. Aamulla kello yhdeksän. Ohjaaja lähtee mukaan sinne.
Keskustellaan mun asioista siellä. Miten on mennyt, mitä tulevaisuudessa, Miten olen pärjännyt näiden sairauksien kanssa kaikkea tuollaista me jutellaa siellä. Siinä menee aina se tunti kun jutellaan. Yleensä se aika menee aika äkkiä. Mikä on vaan hyvä. Koska on paljon puhuttavaa. Lääkäri kirjoittaa taas lausunnon musta. Psykologi on myös mukana siinä keskustelussa.
sekin hieman kertoo mun tilanteesta. Hyvin se keskustelu menee.
Sitten sen on saanut taas pois alta eikä ole taas vähään aikaan sitä hoito neuvottelua. Se on mulla aina kerran vuodessa.
Ja nyt jatkossa mä käyn aina kerran kuussa psykologin luona.
Se on ihan hyvä vaan. Jos mulla menisi huonosti niin joutuisin käymään useammin siellä. Mutta nyt kun mulla menee ihan hyvin niin en joudu onneksi käymään useammin siellä.
Mun molemmilla kavereilla on sama psykologi kun mulla.
Se on aina huvittavaa aina jutella että miten siellä meni jne.
Mun molemmat kaverit sairastaa myös skitsofreniaa.
Meillä kaikilla kolmella on jotain yhteistä. Ja me ymmärettään toinen toisiamme. Se on parasta. Ja huumoria meiltä löytyy aina.
Elämä ei tunnu niin pahalta. Se on tärkeintä että on niitä ystäviä.
Ja mun ystävät on ihan parhaita. Ne on mun tärkeimmät ihmiset mun elämässä. Ja poikaystävä on myös todella tärkeä mulle.
Niiden kanssa mä jaksan elää aina päivästä toiseen.
Ihanaa kun on ystäviä. Me puhutaan aina ihan kaikesta.
Hyvistä ja huonoista asioista. Onneksi poikasytäväkin ymmärtää mua. Ja mä kerron sillekkin aina ihan kaiken.
Poikaystävä kuuntelee mua aina. Jos mulla on vaikka jotain huolia niin mä aina kerron sille. Ja tietysti mun kavereille. Ja ohjaajille myös aina puhun jos mulla on joku ongelma.
Ne aina osaa auttaa mua. Mulla on hyvä tuki joukko.
En ole onneksi yksin. Olen aina miettinyt että miltä tuntuisi jos olisi yksin eikä olisi kavereita. Olisin varmaan aika masentunut.
Mutta en ole nyt todellakaan masenutunut. Se on vaan hyvä. Ja jos on paska päivä niin ajattelee että ehkä huomenna on parempi päivä.
Onneksi mä osaan ajatella välillä noin. Ja yleensä se seuraava päivä on ollut paljon parempi. Kannattaa vaan aina uskoa siihen.
Ja onneksi pystyn elämään ihan hyvää elämää vaikka mulla on tää skitsofrenia. Se sairaus ei lannista minua.
Välillä on hyviä päiviä välillä huonoja. Niistä aina selviää.
Ja mä olen onnellinen tällä hetkellä. Se on se pää asia. Mä aijon elää täysillä. Nauttia elämästä. ja elämän pienistä iloista.
Mitä elämässä on. Mutta. Nyt voisi pukea vaatteet päälle ja alkaa tiskaamaan. Musaa voisi laittaa taas soimaan. Tulee hyvä fiilis kun kuuntelee. Tiedän mitä aijon kuunnella.
Nyt on aamupala syöty. Jaksaa tämän aamun ihan hyvin ennen lounasta.

Klubitalo.Tiistai 23.02.2016 07:42

Uusi päivä alkaa taas. Olen menossa taas tänään klubitalolle aamulla. Lähden taas tuossa ennen kymmentä bussilla.
Fiilis ja olo on ihan ok tällä hetkellä. Ei ahdista tai mitään.
Uskon että kyllä noi bussi matkat menee sitten ihan hyvin. Otan silti mukaan sen rauhottavan varmuuden vuoksi. Sitä ei koskaan tiedä jos se huono olo vaikka iskee. Pitää kohta katsoa noi vaatteet mitä pistän päälle. Farkut aijon laittaa taas. Eilisen päivän mä olin vaan olo housuissa. Kokki ryhmä meni mukavasti eilenä. Mä tein sen pää ruoan. Täytetyt paprikat. Sitten oli vielä hedelmä salaatti jälki ruoaksi.
Kokki ryhmän jälkeen menin käymään huvikseen seppälässä ja kaupassa myös kävin. En ostanut mitään seppälästä vaikka siellä oli halpoja vaatteita alennuksessa. Sain hillittyä shoppailu himoni.
Ostin kaupasta teetä ja kahvia. Eilenä aloin katsomaan taas animea.
Ja latasin taas animea koneelle. Ehkä katson animea taas tänään kun tulen klubitalolta ellen sitten taas katso tabletilla jotain sarjaa.
Eilenä oltiin kaverin kanssa salilla ja hyvä tunti oli. Syke nousi ja tuli hiki. Hyvä fiilis tuli sen tunnin jälkeen. Sain tehtyä siellä jotain.
Tänään meillä on sähly taas iltapäivällä. Neljältä. Syödään välipala ennen peliä taas niin jaksetaan pelata. Ruoka on vasta sitten sen pelin jälkeen. Tänään taas kaveri tulee mun luokse katsomaan lemmen viemää. Saa nähdä nyt mitä siinä on tapahtunut kun eilenä me ei nähty. No tänään se selviää. Eilenä alkoi se uusi päivä sarja.
Tänään taas pitää katsoa parhaan kaverin kanssa.
Lääkkeet riittää vielä. Ei tarvi käydä apteekissa vielä.
Huomasin että lääkkeitä jäi onneksi vielä kun jaoin ne dosettiin.
Sain maksettua eilenä loput laskut. Ja rahaa oli tullut taas eilenä.
Kun sain maksettua laskut niin tilille jäi vielä sen verran rahaa että pärjään tämän kuun loppuun saakka ihan hyvin.
Onneksi mun raha asiat on tasapainossa. Ja että on sitä rahaa.
kun kävin seppälässä niin siellä oli halvalla ihania toppeja ja paitoja.
Maksoi vaan jotain 5 euroa kappale. Mutta en nyt ostanut kun ostin silloin viime perjantaina sen uuden topin lahdesta.
Mutta ostan sitten taas uusia toppeja ja paitoja kun tuntuu taas siltä.
Himosin noita farkkuja mitä siellä seppälässä oli. Ne kalliit farkut maksoi sen 39 euroa. Aivan ihanat. Ostan ne varmaan sitten tuossa ensi kuussa. Kun rahaa on taas tullut.
Eilenä aloin katsomaan taas uutta sarjaa netflixistä. Sen niminen sarja kun love. ekan jakson olen nyt katsonut sitä.
Tänään katson varmaan taas sitä the fosters sarjaa.
Teetä aijon juoda taas sitten kun olen tullut klubitalolta.
Kuulin että meillä on ruokana siellä tänään pytti pannua.
Se on ihan hyvää ruokaa. Ai niin pitää muistaa ottaa se kolme euroa mukaan sinne koska se ateria maksaa sen verran siellä.
Olen sitten tulossa takaisin kymmentä vaille yksi bussilla.
Ja olen noin puoli kahden aikaa täällä. Saan aamun kulutettua klubitalolla. Kohta pitää tiskata taas. Tiskaan kun olen saanut blogin kirjoitettua. sänkykin pitää pedata. Aamupala on taas tuossa noin tunnin päästä. No olen taas tässä koneella siihen asti kun pitää lähteä klubitalolle. En jaksa nyt meikata. Laitan vaan taas siistit vaatteet ja hiukset ponihännälle. Se saa riittää. Olen ihan kaunis ilman meikkiäkin. Ja olen jotenkin tottunut siihen etten aina meikkaa. Mulla on vaan niin hyvä iho. Ei ole mitään finnejä.
Tai aknea. Yleensä jos meikkaan niin laitan puuteria ja huulipunaa.
Mä en jaksa käyttää mitään meikki voiteita. On tullut testattua.
Ei ole mun juttu. Puuteri riittää ihan hyvin. Mulle ihan riittää että saa noi tummat silmänaluset peitettyä. Puuteri käy siihen ihan hyvin.
ja olen kokeillut noita ripsivärejä ja sekään ei ole ihan mun juttu.
Mun ripsistä ei saa koskaan pitkiä. Mulla on tosi pienet ripset.
Jätän ihan suosiolla sen ripsivärin pois.
Pitäisi ostaa taas uutta huulipunaa. No pitää käydä vaikka taas tokmannilla katsomassa. Ostan varmaan taas lumene merkkistä huulipunaa. Se on tosi hyvä. Ja kestää pitkään.
Varmaan maksaa taas sen 10 euroa ainakin.
No ei haittaa. Onneksi mulla on rahaa niin voi ostaa sen. Pitää myös muistaa ostaa tokmannilta sitä kynsilakan poisto ainetta.
Sekin o ihan lopussa taas. Seuraavan kerran kun käyn tokmannilla niin ostan sen huulipunan ja kynsilakan poisto aineen.
Kynnet voisi seuraavaksi lakata vaikka pinkin väriseksi. Mulla on tällä hetkellä turkoosin väriset kynnet. Turkoosi on yksi mun lempi kynsilakka väri. Se väri on vaan jotenkin pirteä.
Aijon sitten jossain vaiheessa ostaa mustan väristä kynsilakkaa.
Viimeksi käytin mustaa kynsilakkaa kun olin teini.
Ostan sitten sitä mavalan kynsilakkaa. Se ei ole kauhean kallis kynsilakka ja aika hyvä. Kuivuu nopeasti.
Ihanaa kun ulkona alkaa olla pikku hiljaa vähän valoisampaa. Sieltä se kevät tulee. Ja kesä. Pääsee sitten taas poikaystävän moottoripyörän kyytiin. Nyt olen tyytyväinen kun sain noi kaikki laskut maksettua. Ja onneksi mä teen aina niin että maksan ne aina ettei ne jää. Olen oppinut onneksi sen. ja sitten aina näkee paljon jää tilille rahaa. Onneksi en ole velkaa kenellekkään.
Odotan innolla kun pääsee käyttämään noita uusia korko kenkiä.
Sitten kun lumet alkaa vähän sulamaan ja eikä ole enää niin liukasta niin alan käyttämään niitä. Ne kengät sopii todella hyvin tuon mun mustan Guess laukun kanssa.
Sitten on taas upea fiilis kun on Guess laukku ja noi kengät jalassa.
Tunnen itseni todella seksikkääksi.
Vaikka tää paino on nyt vähän noussut, Niin tunnen itseni ihan kauniiksi edelleen. Haluaisin kyllä pari kiloa pois.
Olen nyt päättänyt alkaa liikkumaan ja kuntoilemaan enemmän.
Saa nyt nähdä nouseeko paino sitten taas edelleen.
Painan nyt tällä hetkellä sen 60 kiloa.
Farkut menee vielä onneksi jalkaan. Ja mun peppu on hieman pyöristynyt. Se on vaan hyvä asia. En ole mikään lauta perse.
Mun maha on onneksi vielä litteä. Pystyy käyttämään noita S kokoisia toppeja. Mulla ei ole mahassa ollenkaan läskiä.
Mulla on tavallaan nyt tiimalasi vartalo.
Mä koitan pitää tuota mahaa litteänä. Se on hyvä tehdä salilla noita vatsa liikkeitä. Tekee hyvää vatsalle. Ja mä haluan pitää sitten kesällä taas noita napatoppeja. Omistan muutaman napatopin ja haluaisin kovasti lisää noita napatoppeja. No niitä pitää sitten kesällä metsästää. kaupoista. Jos vaikka löytyy halvalla.
Pitää taas sitten vaikka käydä katsomassa niitä seppälästä.
Kesällä kun kesä vaatteet tulee taas myyntiin.
Ja kesä vaatteita täytyy shoppailla taas tottakai kun on kesä. Mä shoppailen aina kesä vaatteita kun niitä tulee.
Seppälässä on aina hyviä kesä vaatteita. Toppeja ja vaikka mitä.
Shortseja. Niitä voisi taas myös ostaa kesällä. Muodot tulee näkyviin niissä. Varmaan ostan taas ne farkku shortsit. Seppälässä myydään aina kesällä niitä. Tosi hyvännäköisiä. Tykkään.
Mä omistan parit farkku shortsit. Ostin ne viime kesänä. Ja ihan hyvässä kunnossa on vielä. Käytän niitäkin sitten taas ensi kesänä.
Ja minihametta tottakai.

Kokki ryhmä :)Maanantai 22.02.2016 07:15

Uusi viikko alkaa taas. Viikonloppu taas on vietetty. Tänään on taas aika vauhdikas päivä. Kokki ryhmä on taas aamulla, päivällä ompelu ryhmä ja sali illalla. No kyllä mä selviän tästä päivästä. Ihan kivaa kun on kokki ryhmä taas tänään. Meillä on aina toi kokki ryhmä parin viikon välein maanantai aamuisin. Kokki ryhmän jälkeen täytyy käydä kaupassa ja postissa hakemassa se mun tilaama uusi toppi.
Porukat toi mut eilenä iltapäivällä tänne takaisin. Katselin eilenä taas O.C sarjaa. Olin koneella, skypetin poikaystävän kanssa ja menin parhaan kaverin luokse viettämään iltaa.
Katsottiin parhaan kaverin kanssa eilenä telkusta hauskat kotivideot.
Sitten menin nukkumaan tuossa yhdeksän aikaan.
Taas heräsin tänään ennen kun herätys kello soi. Heräsin 20 minuttia etu ajassa. No totesin sitten vaan että herään nyt.
Join taas äsken aamukahvit. Maistui tosi hyvältä koska lomilla mä en juonut yhtään kahvia. Join lomilla vaan vihreää teetä.
Tänään pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin. Nyt on leponex lääkettä niin se ei ole ihan heti loppumassa.
Eikä mun vieläkään tarvi hakea lisää noita lääkkeitä. Masennus lääkkeitä on edelleen. Ainakin yksi paketti vielä jälkellä.
Ja on vielä noita e-pillereitä. Sain taas eilenä laskun. Maksan sen sitten kun kerkiää. Ja noi loput laskut siinä samalla. Huomenna tulee kuun loput rahat kelalta. Saan sen 130 euroa.
Sillä saa hyvin maksettua noi loput laskut.
Mun raha tilanne on edelleen aika hyvä tällä hetkellä.
Olen oppinut onneksi nyt säästämään niin sitä rahaa on aina sitten tilillä. Ja kun shoppailen niin en todellakaan aijo tuhlata kaikkia rahoja mitä saan kuussa. Shoppailen hieman mutta en liikaa.
Yleensä jos vaikka shoppailen niin se mun budjetti on joka kuukausi se sata euroa tai alle. Jos haluan ostaa jotain kallimpaa niin sitten se on vähän enemmän. Mutta harvoin tulee ostettua jotain kallsita.
Nyt aijon ostaa sitten jossain vaiheessa sen uuden ihanan laukun taas. Joka saa maksaa sen 200 euroa tai alle. Sitten sitä laukkua pystyy käyttämään monta vuotta. Ostan sen kokoisen että mahtuu vähän tavaraa siihen. No ostan sen sitten varmaan tämän vuoden puolella. Ehkä aijon ottaa vähän säästöistä siihen mun uuteen laukkuun. Vaikka sen sata euroa vaikka. Niin sitten omalta tililtä menee se toinen satanen. No pitää vielä hiukan suunnitella.
Onhan tässä koko vuosi aikaa miettiä vielä eikä sillä uudella laukulla ole kamalan kiire. Tänään on myös taas ompelu ryhmä iltapäivällä.
Ja mennään salille illalla kaverin kanssa. Jos nyt tällä kertaa ei tulisi sitä huonoa oloa. Tuskin tulee. Mulla on ihan hyvä olo tällä hetkellä.
Huomenna kun menen taas aamulla klubitalolle niin otan taas sen rauhottavan mukaan. Koska sitä ei voi tietää että millaiset ne bussi matkat sitten taas on. Koska mulle tulee aika huono olo busissa.
Mua vaan alkaa ahdistamaan jos se bussi on kamalan täynnä.
No nyt keskityn tähän päivään enkä mieti vielä huomista.
pyykkiä en kerkeä nyt pesemään aamulla koska on se kokki ryhmä.
Kerkiän pyykkiä pesemään viimeistään siinä torstaina.
Kohta alan taas tiskaamaan. Ja kuuntelen samalla hyvää musaa. Lähtee aamu mukavasti käyntiin kun kuuntelee musaa.
Tästä tulee varmasti hyvä päivä. Onpahan taas tekemistä.
Positiivinen asenne vaan kehiin niin päivästä tulee hyvä.
Tänään alkaa uusi päivä sarjan uudet jaksot. Ollaan niin odotettu sitä sarjaa parhaan kaverin kanssa. Se alkaa kahdeksalta salkkareiden jälkeen. Jee. Tänään tulee taas salkkaritkin.
Salkkarit on vaan paras tv ohjelma. Toisena tulee lemmen viemää. Lemmen viemää en näe koska olen salilla siihen aikaan. Mutta huomenna sitten taas näkee lemmen viemää.
kaveri tulee taas kylään niin juodaan teetä ja katsotaan.
Sitten kun tulen taas salilta illalla niin alan skypettämään taas poiaksytävän kanssa. keritään hyvin juttelemaan ennen kun menen parhaan kaverin luokse taas illalla. Mulla on jo nyt kauhea ikävä poiaksytävää. No näemme sitten taas jossain vaiheessa. Onneksi on skype ja puhelin millä voi aina soittaa jos tuntuu siltä.
Sanoin poikaystävälle että lähtee ihmeessä taas moikkaamaan kavereita nyt tänä viikonloppuna. Koska tiedän sen että me keretään olla poikasytävän kanssa vielä monta monta viikonloppua yhdessä. Ja se on parasta kun näkee toista pitkän ajan jälkeen taas.
Se on vaan paras fiilis ikinä. Vatsassa on aina perhosia kun odottaa että näkee toisen. Ja poikasytävälle tekee kyllä hyvää myös se että näkee sen kavereita. Mä varmaan menen sitten taas viikonlopuksi kotiin taas. Koska mun molemmat kaverit lähtee lomille taas tänä viikonloppuna. Mutta jos mulla on paska viikko ettei pysty lähtemään lomille, niin olen sitten täällä. Koska sitä ei koskaa tiedä millainen olo voi olla seuraavana päivänä.
Se voi olla joko hyvä tai huono. Otan ihan päivän kerrallaan.
Keskityn nyt tähän päivään enkä aijo miettiä huomista.
Olen kyllä siihen tyytyväinen että musta on tullut aamu ihminen.
Jaksan aina herätä heti kun kello soi. Mä tykkään tosi paljon näistä aamuista. Voi rauhassa juoda aamukahvit ja blogin kirjoittaa.
Mun päivä ei lähde käyntiin ellen ole saanut aamukahvia ja blogia kirjoitettua. Ai niin kun käyn kaupassa tänään niin pitää muistaa ostaa lisää tuota citrus vihreää teetä. Se on lopussa.
Sitä teetä pitää olla aina. Se ei saa koskaan loppua.
Aina jos joku mun lempi tee loppuu niin sitä pitää ostaa heti lisää.
Ai niin kahviakin pitää myös ostaa. Sekin alkaa olla lopussa.
No ostan varmaan sitä tänään varmaan tai tällä viikolla.
taidan tehdä silleen että ostan sitä tänään niin sitä ei tarvi sitten miettiä. Kulta katriina kahvi ei ole onneksi kauhean kallista. Ja mä juon nyt vaan sitä kahvi merkkiä. Se on vaan paras.
Hyvää eikä niin kauhean kallista. Animea pitäisi taas katsoa.
yritän nyt tällä viikolla katsoa taas jotain sarjaa.
Varmaan gintamaa. En ole katsonut taas animea vähään aikaan.
Mulla on monta anime sarjaa vielä kesken.
Katson tänään taas netflixistä jotain. Varmaan the fosters sarjaa ja O.C sarjaa katson taas tänään. Tabletti on latautumassa.
Lataan nyt sen akun täyteen niin pystyy taas katsomaan sillä.
Eikä sitä tarvi taas hetkeen ladata. Kahvi pannu pitää myös kohta pestä. Ettei jää likaiseksi. Ulkona on taas kivasti lunta.
Pitää taas pukeutua lämpöisesti. Niin tarkenee liikkua tuolla.
Käyn varmaan ehkä seppälässä. Katselemassa vaan ajan kuluksi.
Käyn ihailemassa noita farkkuja mitä siellä on nyt myynnissä Haluan semmoiset. No ensi kuussa varmaan aijon sitten ostaa. Kun on tullut taas vähän rahaa. odotan innolla. Että pääsee taas vähän shoppailemaan. Seppälä on yksi mun lempi vaate liike.
Siellä myydään vaan kaikenlaisia ihania vaatteita.
Ja joskus siellä on alennuksessa jotain. Joko vaatteita tai alusvaatteita. Alusvaatteita tulee aina ostettua jos siellä on halvalla jotain. Jos joku vaikka maksaa jotain viisi euroa vaan ja on sopiva koko niin silloin tulee ostettua. Tekee välillä hyviä löytöjä halvalla.
Ja mä ostan aina silloin jotain jos löytyy jotain kivaa halvalla.
Se on aina mukavaa. Halpaa shoppailua.
Mikä tekee aina hyvää. Ostan ehkä jotain muutakin seppälästä kun vaan ne housut. Katsoo jos vaikka löytyy samalla joku kiva paita.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan. Ja katsoa noi vaatteet mitkä puen päälle tänään. Mulla on taas vaate kriisi.
En tiedä että olenko vaan olo housuissa vai laitanko farkut.
No tässä on koko aamu aikaa miettiä ennen kokki ryhmää.
sänky pitää myös pedata. Aamupala on vasta noin tunnin päästä.
No olen nyt koko aamun koneella ennen kun alkaa toi kokki ryhmä.

Mun uudet kengät <3Sunnuntai 21.02.2016 17:20

Tosi mukava viikonloppu ollut :)Sunnuntai 21.02.2016 10:52

No niin jos nyt jaksaisi kirjoittaa taas blogia. On ollut mukava viikonloppu vanhempien luona. olen nukkunut, syönyt, käynyt äidin kanssa lenkillä ja saunonut. Poikaystäväkin kävi eilenä kylässä. Juotiin teetä ja syötiin muffinseja. Tänään pitää taas palata takaisin lomilta.
arki alkaa taas huomenna. Nyt taas jaksaa kun on levännyt.
Käytiin viime perjantaina naisten ryhmässä lahdessa triossa shoppailemassa. Mun ei pitänyt ostaa mitään mutta ostin yhden topin missä oli kiva teksti ja uudet korko kengät. Ne korko kengät maksoi 40 euroa aj löytyi koko 41. Ostin ne H&M liikkeestä. Ne on mustan väriset. Se toppi taas maksoi 8 euroa. Alan käyttämään sitä sitten kesällä.
Oli kyllä mukavaa taas shoppailla vaikka koitin tehdä niin että ensi kuussa vasta. Shoppailin nyt vähän etu ajassa. Mutta ei haittaa. pää asia oli että löytyi jotain kivaa. Mulla meni noin 50 euroa.
No kohta kuu taas vaihtuu niin tulee lisää rahaa.
huomenna meillä on taas kokki ryhmä aamulla. Mä teen pää ruoan. Aijon tehdä täytettyjä paprikoita. Niihin tulee jauheliha täyte.
Tulee hyviä varmasti. Paras kaverikin on siinä ryhmässä.
Käyn huomenna siellä postissa hakemassa sen mun tilaaman topin.
Menen tuossa kokki ryhmän jälkeen. samalla pitää myös käydä kaupassa. Huomenna onkin taas ompelu ryhmä ja sali. Vauhdikas päivä taas tiedossa. Saa sitten taas nähä ono ensi viikko hyvä vai huono viikko. Koitan taas jaksaa parhaani mukaan. Hetki ja päivä kerrallaan. poikaystävä kertoi että lähtee taas ensi viikon viikonloppuna taas reissuun. Mun molemmat kaveritkin lähtee lomille. Katsoo sitten menenkö kotiin taas sinä viikonloppuna. Vai olenko yksin koko viikonlopun. Katson taas ihan fiiliksen mukaan.
Eilenä kun käytiin äidin kanssa lenkillä, ei yhtään enää tehnyt mieli juoda sitä alkoholitonta siideriä. Totesin vaan etten taida juoda. Mutta pizzaa tuli syöytä eilenä illalla. Olen nyt katsonut tabletilla sitä the fosters sarjaa. Varmaan tänäänkin katson sitä taas.
Menen ehkä lenkille tänään ellei ole kamala lumi sade.
Pakko päästä vähän liikkeelle kun on taas herkutellut viikonloppuna. Suklaatakin on tullut taas syötyä. Nyt en syö enempää.
Vasta sitten taas ensi viikon viikonloppuna.
Voisi pikku hiljaa laitella kamoja kasaan. Olen nukkunut täällä yhdessa makuuhuoneessa ja mun tavarat on ihan levällään taas. No alan pakkailemaan kun olen saanut blogin kirjoitettua. Ja voisi keittää teetä. Alkaa sitä tehdä taas mieli.
Varmaan porukat vie mut tuossa iltapäivällä. Tai no pitää kohta kysyä koska ne vie mut. porukat on katsonut melkein koko viikonlopun jotai hiihtoja. Itseä ei oikeen kiinnosta ne.
Salkkarit tuli viime pertjantaina. Jee. ehkä ne alkaa tulla taas jatkossakin perjantaisin. Huomenna alkaa uusi päivä uudet jaksot.
Aletaan sitä katsomaan parhaan kaverin kanssa.
Ollaan niin odotettu sitä sarjaa. Huomenna en näe lemmen viemää koska ollaan salilla silloin kaverin kanssa. Sitten kun nähdään lemmen viemää taas tiistaina niin ollaan ihan pihalla taas siinä.
Jos nyt ensi viikon tiistaina pääsisi taas klubitalolla käymään.
Kun en ollut siellä viime viikolla. Toivottavasti nyt jaksan mennä taas sinne. Muistin juuri että se hoito neuvottelu on viikon päästä perjantaina. No hyvin se menee. porukat muisti antaa mulle veljeltä yhden myöshässä olevan joululahjan. Mä sain dragonball z animesta vegeta chibi hahmo figuurin. Vitsi se on hieno. Se menee sitten koristeeksi noiden mun muiden figuurien kanssa.
Yksi figuuri taas lisää. Animea pitäisi taas katsoa. En ole aikoihin katsonut mitään. Olen vaan katsonut tabletilla tuolta netflixistä olevia sarjoja. No jos vaikka ensi viikolla innostuisi katsoa taas vaikka gintama animea. Siinä on vielä paljon katsottavaa. satoja jaksoja. Netflixiin oli tullut uusi sarja. sen niminen kuin love.
eka kausi tullut siitä. Aijon alkaa sitä katsomaan jossain vaiheessa.
En kerkeä pestä pyykkiä huomenna. Viimeistään torstaina kerkeän pesemään. No kyllä mulla riittää vaatteet sinne asti.
Mulla on kaappi täynnä vaatteita. Ja haluaisin ostaa taas kovasti uusia vaatteita. Housuja ainakin aijon ostaa seuraavaksi. Seppälässä on nyt hyvännäköisiä farkkuja. Ostan ehkä parit farkut.
Sitten on taas hetkeksi housuja. No menee noi vanhatkin housut vielä jalkaan onneksi. Ja on ihan hyvässä kunnossa vielä.
Uuden hupparin haluaisin taas. Kun kävin tokmannilla viime viikolla niin siellä oli yksi aivan ihana huppari. Maksoi jotain 30 euroa.
Pitää sitten käydä vaikka ensi kuussa taas katsomassa onko se vielä siellä niin voisi sen ostaa vaikka. Mä tykkään tosi paljon huppareista. Niitä on vaan jotenkin kiva pitää.
Pinkki huppari on paras huppari. Mä omistan pari pinkkiä hupparia.
Toinen on jo vuosia vanha mutta pidän sitä edelleen.
kun oltiin siellä triossa perjantaina niin katselin noita alusvaatteita. Käytiin myös cubuksella niin siellä oli taas ihania alusvaatteita. Mutta en ostanut ihan vielä niitä. Ostan niitä kyllä sitten taas jossain vaiheessa. Sitten kun kevät alkaa olemaan niin aijon ottaa käyttöön noi mun uudet korko kengät. Kun ei ole enää liukasta ja lumet ovat sulaneet. En malta odottaa että pääsen käyttämään niitä.
Ne sopii hyvin farkkujen kanssa ne kengät.
Ja guess laukku sopii hyvin niiden kanssa.
Nyt on taas vähän seksikäs olo kun on uudet korko kengät. Ja ne tuo vähän pituutta. Niillä oli ihan hyvä kävellä kun testasin niitä.
Pysyin pystyssä. Nyt ei tarvi ostaa taas vähään aikaan uusia korko kenkiä. meinasin nelly.comista tilata uudet korko kengät.
Mutta nyt kun noi tuli vastaan niin ei tarvi enää tilata.
Aijon jatkossakin tilata tuolta nelly.comista noita vaatteita ja kenkiä.
odotan innolla kun saan haettua postista sen mun tilaaman topin.
Oli kallis mutta ihana. Nyt on taas ostettu pari toppia.
En nyt niitä osta taas hetkeen. Mä rakastan ostaa aina noita toppeja.
Niitä ei ole koskaan liikaa. Aina jos löytyy halvalla vaikka niin silloin ostan. Kaiken värisiä. Ostan aina S kokoisen topin.
Se menee mun päälle ihan hyvin vielä.
Pitäisi taas siivota toi mun vaate kaappi. Se on vähän sekaisin.
Aijon siivota sen taas tuossa ennen kesää.
Otan kesä vaatteet taas esiin ja laitan vähän talvisimpia vaatteita syrjään. Se on aina kivaa jos löytyy vaate kaapista jonkin vaatteen mitä ei ole vielä kerennnyt käyttämään.
Tekee aina löytöjä. Aijon nyt kaivaa noi kaikki mun paidat ja topit esiin. Ja laitan ne järjestykseen. Ja nyt mä yritän jatkossa pitää tuota mun vaate kaappia siistinä.
Mutta. Nyt voisi mennä keittämään sitä teetä ja alkaa laittaa kamoja kasaan ennen lähtöä.

Vanhempien luokse :)Perjantai 19.02.2016 07:33

Nyt se viikonloppu taas koitti. Olen menossa vanhempien luokse viikonlopuksi. En ole aikoihin ollutkaan kotona.
poikaystävä lupasi tulla käymään sitten viikonloppuna.
Pääsen jo lähtemään kahdentoista jälkeen. Naisten ryhmässä ollaan menossa taas lahteen. Ollaan pari tuntia siellä.
Lähdetään jo tuossa ennen kymmentä. Vielä noin kolme tuntia aikaa.
Mutta hyvä fiilis on tällä hetkellä ja ihan mukavaa mennä kotona käymään. En ole vielä pakannut ihan kaikkea. Jatkan pakkaamista kun olen saanut taas tämän blogin kirjoitettua.
Eilenä oli ihan mukava päivä. Sain siivottua ja pyykit taas pestyä. Kävin tokmannilla. Ostin alkoholitonta siideriä viikonlopuksi, Hoito aineen hiuksille, pullaa, muffinseja, kivennäisvettä.
Ostin ne pullat ja muffinsit sen takia kun poikaystävä tulee sitten käymään. On jotain tarjottavaa. Ne muffinsit on suklaan makuisia.
Varmasti hyviä. Niissä on jokin täyte sisällä. En malta odottaa että pääsee maistamaan. Otan lomille taas mukaan kannettavan ja tabletin.
Pystyy sitten skypettämään poikaystävän kanssa.
Tabletti on taas latautumassa. Eilenä toiminta tunnilla kyseltiin jotain tieto visa kysymyksiä ja juotiin kahvia. En lähtenyt enää illalla lenkille kun siellä oli aika raju lumi sade. Katselin eilenä tabletilla taas the fosters sarjaa. Mä olen jäänyt siihen ihan koukkuun. Pitää taas katsoa sitä viikonloppuna. Onneksi saan netti yhteyden puhlimen kautta niin pystyy käyttämään netflixiä.
Ihanaa pääsee viikonloppuna saunaan. En malta odottaa. Aijon saunoa pitkään taas. Nauttia puu saunasta. Mä rakastan saunaa. Mä voisin saunoa vaikka joka päivä jos vaan pystyisi.
Se rentoutttaa. Ajattelin syödä vähän pizzaa viikonloppuna.
Mun tekee sitä kauheasti mieli. Ja suklaata aijon syödä taas viikonloppuna. Kunnon herkut. Ensi viikosta alkaen, mä koitan käydä nyt joka päivä puolen tunnin lenkillä.
Katson kun on sopiva hetki niin lähden vaan sitten lenkille. Ajon nyt lisätä enemmän liikuntaa viikolle. Pitäisi myös hankkia noi käsipainot ja kahvakuula. Pystyn sitten tekemään niitä liikkeitä tuossa mun olo huoneessa. Siellä on tilaa tehdä. Ja alan tekemään noita kyykkyyn ylös liikkeitä. Onneksi mulla on iso olo huone niin pystyy siellä tekemään. Pitää vaan siirtää toi sohva pöytä vähän syrjään. Näin eilenä aamulla lemmen viemää uusinnan. Ja eilenä illalla katsottiin taas kaverin kanssa lemmen viemää.
Tänään aijon katsoa sitten porukoilla lemmen viemää illalla. Kotona on monta telkkaria niin mä näen sitten sen.
Kuuden aikaan skypetetään taas poiaksytävän kanssa. Laitan puhelimen kautta taas tuon netti yhteyden.
Aamupala on noin puolentoista tunnin päästä. Hyvin kerkiää kirjoittaa blogin. Pitää syödä kunnon aamupala taas niin jaksaa sitten naisten ryhmässä. Koitan olla shoppailematta mitään.
Kävin eilenä pankin sivuilla. sain yhden laskun maksettua ja huomasin että kivasti on taas tilillä rahaa. Hyvin pärjään taas tämän kuun loppuun asti. Ja ensi viikolla tulee ne loput rahat taas kelalta.
Onneksi mun raha asiat on tasapainossa. Ja että on sitä rahaa.
odotan ensi kuuta innolla kun voi taas shoppailla.
koitan olla tuhlaamatta kauheasti. Jotain pientä kivaa aijon taas ostaa. Pitää taas laittaa kämppä järjestykseen ennen kun lähden lomille. täytyy taas tiskata ja pedata sänky.
On sitten mukavaa palata siistiin kämppään kun tulee lomilta.
Mun molemmat kaverit on täällä viikonlopun.
Ne ei ole lähdössä lomille. Luvattiin taas tekstailla parhaan kaverin kanssa. En ota mitään rauhottavia lomille mukaan koska uskon että viikonloppu menee ihan hyvin kotona.
Aijon taas levätä siinä samalla ja nukun taas aika paljon.
aijon nukkua pitkään taas ja nukkua päikkäreitä.
Varmaan käydään äidin kanssa lenkillä viikonloppuna.
Kukaan mun sisaruksista ei ole nyt tulossa viikonlopuksi kotiiin.
No mä näen ne sitten taas jossain vaiheessa.
Ihan tyhmää kun salkkareita ei tule enää perjantai iltana. Saisi tulla mun mielestä. Mutta uusi päivä sarja alkaa ensi viikolla uusin jaksoin. Ollaan niin odotettu sitä parhaan kaverin kanssa.
Sekin on yksi meidän lempi ohjelma. Katsotaan se aina.
Olen nyt siinäkin vähän pihalla kun en muista mitä siinäkin nyt tapahtui viimeksi. No kyllä siinä pääsee taas juoneen mukaan.
Se varmaan tulee taas maanantaista keskiviikkoon.
Kolmena päivänä viikossa. Saisi tulla siinä kahdeksalta salkkareiden jälkeen. Koska puoli yhdeksältä tulee noi poliisit.
Taas katsottiin poliisit ohjelmaa eilenä. oli aika huvittava jakso.
En ole aikoihin katsonut emmerdale sarjaa.
Olen siinäkin nyt ihan pihalla. Pitäisi sitäkin alkaa vaikka taas katsomaan. Haluaisin niin aloittaa katsomaan true blood sarjaa uudestaan. Mutta toi mun dvd laite on rikki. Ei pysty katsomaan mitään dvd:tä. Pitäisi ihan ostaa uusi.
Mutta en ole vielä jaksanut hankkia sitä. Pitäisi ostaa se uusi koko vartalo peilikin. Pitää kysyä ihan ohjaajilta että voitaisiin mennä yhdessä joku kerta vaikka ostamaan se peili.
Noi ohjaajat on myös mukana jos haluaa hankkia jotain isompaa.
Saa samalla sitten kuljetettua sen.
Mun oma ohjaaja on nyt lomalla. Sitten kun se tulee lomalta niin aijon kysyä siitä peilistä että voidaanko mennä ostamaan se.
Varmaan mennään sitten lahdesta katsomaan.
Varmaan jostain huonekalu liikkeestä löytyy se peili.
Kamalan kallis se ei saa olla. Toi mun edellinen peili mikä meni rikki, niin se oli ostettu ikeasta. Maksoi vaan 40 euroa. Mutta se oli hyvä peili. Harmittaa että se meni rikki.
No ainahan saa uuden hankittua. Aijon tuossa ennen kesää varmaan hankkia sitten sen peilin. Tuntuu nyt vähän oudolta kun ei voi oikeen katsoa itseään koko vartalo peilin kautta.
Pitää vaan nyt peilailla tuolla vessan peilillä.
No näkee naaman ainakin. Ja pystyy onneksi meikkaamaan.
Sitten kun saan sen uuden peilin niin täytyy ottaa sen kautta taas uusia kuvia. Kynnet voisi lakata taas. Kaitan vaan uuden lakka kerroksen kynsien päälle. Mulla on tällä hetkellä turkoosin väriset kynnet. Se on mun lempi kynsi lakka väri tällä hetkellä.
Mä olen nyt käyttänyt vaan sitä. Sitten kun se väri alkaa taas loppumaan niin pitää ostaa taas lisää sitä.
Sokosessa pitäisi myös käydä taas. En ole pitkään aikaan käynyt siellä. Voisi vähän katsoa noita meikkejä sieltä.
Ja jotain ihania korviksia. Hopeaa ajattelin ostaa. Hopea sopii mulle paremmin kun taas kulta. Niin ja uusia aurinkolaseja voisi myös katsella sieltä. Siellä on aika hyviä aurinkolaseja.
Eikä ole edes hirveän kalliita. No ennen kesää tai keväällä aijon ostaa uudet aurinkolasit. Mä omistan aika monet aurinkolasit mutta ne on aina vaan hukassa. Ne on aina jossain mun jonkun laukun pohjalla. Nyt taas löysin vähää aikaa sitten yhdet aurnkolasit mun laukusta. No hyvä että löytyi. Mä käytän nyt niitä sitten ennen kun ostan uudet. Toivon että ne mun edelliset aurinkolasit ei mene vaan nyt rikki. Sitten vähän vituttaisi. No onneksi toi tokmanni on tuossa vieressä niin sieltäkin voi ostaa uudet aurinkolasit.
Mutta. Nyt jatkuu pakkaaminen ja alan tiskaamaan.
Saa ne hoidettua ennen kun lähden lomille.