IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Työt alkaa taas. Loma vietetty.Maanantai 31.07.2017 05:12

Olen jo tähän aikaa hereillä. En enää saanut unta neljän jälkeen. Aloin vaan keittämään aamukahvia. Nyt toi kahvi herätti mut onneksi niin jaksaa kirjoitaa blogi. Mä lähdin jo tuossa torstai iltana lomille.
Kysyin ohjaajalta että saanko lähteä silloin niin onnistui.
Olin vähän pidemmällä lomalla. Poikaystävän luona.
Mukavasti meni viikonloppu. Tuli vähän juotua mutta ei tullut onneksi huonoa oloa.
Join jotain viisi siideriä.
Kun siideri alkoi loppua niin mä kävin kaupasta hakemassa lisää.
Kauppaan ei ole pitkä matka poikaystävän luota.
Sinne käveli viidessä minuutissa. Kun kävin ostamassa lisää siideriä niin ostin samalla ristorante salami pizzan.
Oli hyvää pizzaa. Se on mun lempi pizza.
Nukuin viikonloppuna päikkäreitä. Eilen ja lauantaina.
Ja nukuin viikonloppuna pitkään.
Saunottiin perjantai iltana. Oli hyvät löylyt.
Poikaystävä oli taas ihana kun se osti mulle jäätelöä, sipsii ja limuu.
Se olisi vielä halunnut ostaa mulle jotain suklaata kun käytiin lidlissä mutta sanoin ettei kannata ostaa koska mä söisin sen suklaan heti.
Ja nyt en herkuttele yhtään viikolla.
Normaalia ruokaa ja paljon liikuntaa taas.
Mun kesäloma on ohi. Tänään olen menossa töihin taas.
Mutta hyvillä mielin olen menossa töihin.
Ihanaa nähdä kaikki työkaverit.
Ja nyt kun työt alkaa taas niin on hommia ihan varmasti.
MÄ Lähden töihin vasta puoli yhdeksän jälkeen. Mä kerkiän syömään aamupalan ennen töihin menoa ja juomaan yhden kupin kahvia.
Pakko juoda kahvia että pysyy töissä hereillä.
Töihin on vaan kymmenen minuutin kävely matka.
Ihanaa kun töihin ei tarvitse kulkea millään bussilla.
Pääsee kävellen. Siinä saa samalla raitista ilmaa kun kävelee.
Nyt se meidän työpaikka vaihtoi paikkaa. Nyt se on paljon lähempänä.
Ja mä saan talolta ruoat mukaan töihin niin ei tarvitse kaupan kautta hakea mitään eväitä ja siinä säästää rahaa.
Näin me sovittiin ohjaajan kanssa.
Mulla on neljän tunnin työpäivä tänään ja keskiviikkona neljän tunnin työpäivä.
Katsoo miten lähtee sujumaan jos tuntuu että jaksan niin aijon lisätä työ tunteja.
Mielummin olen töissä kun täällä kotona.
Mulla ei ole vaatekriisiä. Tiedän mitä puen päälle töihin.
Otan tuon mun totoro laukun niin siihen mahtuu eväät ja vesipullo.
Aijon ottaa töihin vesipullon niin on juotavaa jos on kamalan kuuma.
Ja sen vesipullon voi aina täyttää kun tyhjenee.
Olin taas eilen illan parhaan kaverin luona.
Ihanaa oli nähdä viikonlopun jälkeen.
Kyseltiin kuulumiset ja katsottiin telkkaa samalla. Menin jo yhdeksältä nukkumaan.
No mä olen nyt tässä kolme tuntia ainakin koneella ennen kun lähden töihin.
Musta vähän tuntuu että en varmaan ole menossa nukkumaan.
Olen menossa tänään illalla salille jos saan sen kortin käyttöön.
Jos en pääse salille niin sitten vaan heittämään pururata lenkki.
Se on toinen vaihto ehto.
Pyykkiä pitäisi pestä tänään jossain vaiheessa. Saisi noi vaatteet pestyä mitä pidin viikonloppuna.
No mä pesen ne tuossa kun pääsen töistä kotiin.
Mulla on iltapäivä aikaa pestä.
Meillä on ompleluryhmä taas tänään.
Kerkiän sinne ihan hyvin.
Se alkaa puoli kahdelta ja kestää tunnin.
Teen taas sitä mun kaulahuivia edelleen.
Mutta. Hyvä fiilis tällä hetkellä.
Aamu lähtenyt hyvin käyntiin vaikka heräsin tuossa neljältä.
No uni tulee varmasti hyvin taas illalla.
Huomenna menen taas klubitalolle.
Tuntuu että olisin ollut siellä taas hetki sitten.
No ihan kivaa mennä sinne taas.
Tekemään ruokaa ja ihmettelemään.
Saa aamupäivän hyvin kulumaan siellä.
Huomenna on sitten varmaan taas jalkapallo pelit iltapäivällä ellei vettä sada.
No sen näkee sitten taas.
Tänään jaetaan lääkkeet dosettiin ja mun ei tarvitse hakea mitään lääkkeitä koska mulla on kaikkia lääkkeitä tällä hetkellä.
On leponexit ja masennus lääkkeet.
Otan taas tuon rauhottavan mukaan töihin.
Jos iskee ahdistus tai huono olo.
Mutta mä yritän vaan ajatella mukavia asioita niin ei se huono olo iske.
ja jos on hommia niin saa siinäkin ajatuksia muualle.
Mutta uskon että tää työpäivä menee ihan hyvin.
Positiivinen asenne vaan kehiin.
Tiskaan kohta. Pitää pestä samalla tuo kahvipannu.
Laitan hyvää musiikkia soimaan taustalle.
Tässä kerkiää kuunnella musiikkia ennen töihin lähtöä.
Fiilistely musiikkia.
Laukkua voisi laittaa jo valmiiksi pikku hiljaa.
Niin ja kerätä nyt kaikki likapyykit valmiiksi muovikassiin.
Ajatella että huomenna alkaa elokuu.
Tää heinäkuu on mennyt niin äkkiä.
Tuntuu ihan siltä että vasta se loma vasta alkoi.
Nyt se on loppu.
No en valita. Mulla on ollut hyvä loma vaikka mulla oli yhdessä vaiheessa se antibiootti kuuri ja joutui käymään lääkärissä.
Mutta nyt olen terve taas toistaiseksi.
En ole muuten vielä saanut sitä lääkäri laskua.
Varmaan se lasku tulee tällä viikolla.
No onneksi mä pystyn maksamaan sen laskun mikä sieltä sitten tulee. Toivon tietysti ettei kamalan isoa laskua.
Mitä pienempi sen parempi.
Katsotaan.
Torstai. Huomenna alkaa viikonloppu ja mä lähden lomille.
Olen menossa poikaystävän luokse.
Mukavaa taas päästä sen luokse pitkästä aikaan.
Mä olen ollut taas parisen viikkoa täällä.
Nyt on aika lähteä lomille taas. Eilen oli kiva päivä. Pajatunnilla käytiin jätskillä. Mä söin ihan tajuttoman hyvää vanilja jäätelöä.
Se oli itse tekemää jäätelöä.
Olin salilla eilen. Melkein tunnin olin siellä. Ajattelin mennä tänään taas salille. Nyt kun on taas innostunut. Niin on pakko käydä siellä.
Heräsin tuossa kuuden jälkeen ja aloin keittämään kahvia.
Alan siivoamaan kun saan blogin kirjoitettua koska tänään on taas siivous päivä.
Saa kämpän siistiksi ennen lomille lähtöä.
Kävin eilen tokmannilla. Mä löysin ihanat legginsit ja alusvaatteita.
Oli molemmat alennuksessa niin ostin. Meni vaan 9 euroa.
Nyt on töihin uudet housut. Otan ne käyttöön ensi viikolla jos on lämmin sää. Tänään on tulossa helle päivä. Ja huomenna on kuuma myös.
Pitää laittaa huomenna jotain kevyttä päälle kun lähden lomille.
Voisin alkaa pakkailemaan jo vaatteita kassiin.
Huomenna mä ajattelin vähän juoda. Siideriä ja ehkä viiniä.
Mun tekee mieli ostaa sitä päärynä viiniä.
Se oli vaan niin hyvää.
No mietin vielä käynkö ostamassa.
Mulla on vielä tää päivä ja huominen päivä aikaa miettiä.
Mutta nyt mulla on todella hyvä olotila tällä hetkellä. Kaikki on hyvin taas ja mikään ei ahdista.
Nyt taas nautitaan elämästä täysillä.
Alan pesemään pyykkiä tässä aamulla.
Pakko pestä kun sitä on taas kertynyt.
Onneksi mulla on tää päivä aikaa pestä.
Laitan siivous musat soimaan taustalle kun alan siivoamaan.
Tänään voisin katsoa animea.
Aamupäivän voisin katsoa vaikka.
Kun olen saanut siivottua.
Joo niin mä taidan tehdä.
Pääsee taas anime sarjoissa eteenpäin.
Eilen katselin hetken netflixiä.
Tänään aijon varmaan taas katsoa.
Kello on tulossa vasta seitsemän.
Hyvä että mä herään joka aamu aikaisin. Nyt kun on taas tottunut herämään niin aikaisin.
Ihan hyvä vaan koska ensi viikolla alkaa työt niin pitää herätä aikaisin aamulla. Kerkiää juoda aamukahvit ja kirjoittaa blogi.
Silleen mun aamu lähtee aina käyntiin.
Kahvin voimalla.
Ai niin lakanat pitää pestä.
Laitan ne muiden pyykkien sekaan niin saan ne pestyä.
Mä pesen lakanat aina joka viikko. Ihan kiva nukkua puhtaissa lakanoissa.
Mietin laitanko tänään päälle ne uudet legginsit?
Taidan muuten laittaa.
Nyt kun on tulossa lämmin päivä tänään ja pitää muuten laittaa aurinkorasvaa jos me ollaan ulkona toiminta tunnilla.
Se on meillä taas iltapäivällä.
Ohjelmassa on vaan siivoaminen ja toiminta tunti.
Olen lähdössä vasta huomenna illalla kun poikaystävä pääsee töistä.
Käydään taas kaupan kautta hakemassa ruokaa ja mä käyn alkossa jos haluan ostaa sitä päärynä viiniä.
Kohta on elokuu.
Tää heinäkuu on mennyt taas nopeasti.
Mutta en valita. Hyvä kesä on ollut tähän asti.
Paljon on ollut tekemistä.
Ja mukavaa on ollut.
Nyt aijon nauttia loppu viikon viimeisistä loma päivistä.
Ennen kun työt alkaa.
Ja arki.
Myöhemmin syksyllä alkaa loput ryhmät.
Nyt elokuun ajan mä käyn töissä ja klubitalolla.
Kokkiryhmät ja sählyt alkaa siinä syyskuussa varmaan.
Ja mä haen vielä noihin ohjattuihin kuntosali ryhmiin.
Toivottavasti pääsen.
Mietin että pitäisikö huomenna hakea kebab ruokaa.
Illalla kun poikaystävä tulee hakemaan.
Voisin tarjota sille pizzan.
Hyvä ruoka olisi huomenna illalla. Kebabia ja siideriä.
Nam nam.
No pitää vielä suunnitella.
Se kebab ruoka maksaisi 8 euroa ja pizza maksaa myös sen 8 euroa.
Nyt kun poikaystävä on tarjonnut viime aikoina ruoat niin mä voisin huomenna tarjota sille.
No katsotaan.
Tänään mä yritän juoda mahdollisimman paljon vettä.
Nyt kun on taas tulossa lämmin päivä niin hyvä olla vesipullo käytössä.
Voisin kohta pukea päälle. Mä olen vielä yöhousut jalassa täällä.
Laitan ne legginsit ja jonkun topin.
Rentoa vaatetta.
Mutta nyt imuroimaan.
Sen jälkeen mä tiskaan ja siivoan vessan.
Viimeiseksi mä moppaan lattiat.
Sitten kämppä on taas siisti.
Mutta. Kiva päivä tulossa tänään.
Huomista odotan innolla jo.
Että pääsee lomille.
Kyllä se huominen sieltä tulee pikku hiljaa.
Siivoamisen jälkeen alan pakkailemaan.

Hyvää ruokaa oli eilen klubitalolla :)Keskiviikko 26.07.2017 08:02

Keskiviikko. Viikko on puolessa välissä. Kohta on taas viikonloppu.
Olen lähdössä lomille viikonloppuna. Poikaystävän luokse.
Olen nyt taas ollut parisen viikkoa täällä.
Nyt on mukavaa taas lähteä lomille pitkästä aikaan.
Eilen mulla oli todella hyvä päivä. Olin klubitalolla. Keittiössä. Tein salaattia ja täytin sämpylöitä. Sitten seurasin sivusta kun muut tekivät ruokaa. Hyvää ruokaa oli taas eilen. Lasangea.
Voin sanoa että se oli varmaan parasta lasangea mitä olen syönyt vähään aikaan.
Maha tuli täyteen. Pelattiin eilen jalkapalloa. Miehet vastaan naiset. Mä ja paras kaveri tehtiin kaikki maalit.
Mä tein ainakin kolme maalia. Ja sain muuten pallon päähän ja mä kaaduin siellä kentällä. Ei sattunut. Onneksi se pallo oli pehmeä.
Pelien jälkeen oli ruoka. Katsottiin kaverin kanssa taas lemmen viemää ja sen jälkeen mä kävin kylillä asioilla.
Kävin apteekissa hakemassa leponexia ja masennus lääkettä.
Nyt on lääkkeitä taas toistaiseksi.
Kaupasta ostin lisää kahvia.
Kulta katriina kahvia.
Nukuin tänään seitsemään asti.
Ja join kahvia.
Nyt on hyvä ja pirteä fiilis.
Tänään mä aijon katsoa varmaan animea eteenpäin.
Tsugi ga kirei sarjaa ajattelin taas jatkaa.
Olen katsonut sitä vasta kolme jaksoa.
Niitä jaksoja on 12.
Tänään meillä on pajatunti iltapäivällä. Ei mitään tietoa vielä mitä tehdään. Toivottavasti on jotain kivaa.
Menen salille tänään jos saan liikuntakortin millä pääsee sinne. Jos en saa sitä korttia niin menen pururata lenkille.
Toinen vaihtoehto.
Kyselen jos sitä korttia kun menen aamupalalle.
Niin kerkiän varata sen.
Voisin jo alkaa vähän siivoamaan tätä kämppää koska huomenna on taas perinteinen siivous päivä.
Siivoan vaikka jo tämän mun keittiön.
Pyyhkiä tasot ja tiskata.
Pyykit voisi jo kerätä valmiiksi. Niin pesen ne huomenna aamulla.
Niitä on kertynyt taas.
Laitan vähän musaa soimaan taustalle kun siivoan.
Roskat pitää viedä koska mun roskis on ihan täynnä.
Vien ne roskat tässä aamulla.
Ihanaa kun olo on hyvä tällä hetkellä.
Tänään on viimeinen antibiootti kuuri päiväkin.
Ja voin sanoa että se lääke on auttanut. Nyt mun alapää on taas kunnossa toistaiseksi.
Ei ole enää pahan hajuista vuotoa.
No jatkossa tietää mitä tehdä jos oireet alkaa taas.
Mutta uskon että ei tapahdu vähään aikaan.
Eiliset bussi matkat meni hyvin. Ei ahdistanut ja bussi oli aika tyhjä.
Mulla oli rauhottava varmuuden vuoksi taas mukana.
Enkä joutunut ottamaan sitä.
Hyvä minä. Selvisin.
Nyt ne helteet alkaa vissiin loppu viikosta.
Tulee todella kuuma.
No onneksi mä olen viikonloppuna sisätiloissa.
Ei joudu kauheasti olla auringossa.
Tänään on tulossa aurinkoinen päivä.
Ihana lämmin kesä päivä.
Nyt on vaan onneksi jotain vähän yli 20 astetta.
Ei ole niin kuuma vielä.
Mutta mä joudun ostamaan sen aurinkorasvan jossain vaiheessa.
Puolen tunnin päästä on aamupala. Voisi juoda toisen kupin kahvia kun mun tekee taas jotenkin mieli.
Ainakin on hereillä kun juo.
Ajattelin juoda viikonloppuna vähän siideriä.
Nyt kun on viimeiset loma päivät.
Juon taas up cider siideriä.
Se on mun lempi siideri juoma.
Päärynä maku on paras.
Ja eikä se ole niin kallista siideriä.
Muutaman ajattelin juoda.
Ensi viikolla arki vasta todellakin alkaa.
Töihin maanantaina.
Yhdeksään. Ja olen töissä yhteen asti.
Neljän tunnin työpäivä.
Katsoo sitten myöhemmin jos mä lisään työ tunteja lisää.
Jos vaan jaksan.
Mä olen nyt alkuun sen neljö tuntia töissä.
Katsoo miten se alkaa menemään.
Voin kyllä sanoa että on ihanaa taas nähdä työkaverit.
Ja alkaa taas tehdä töitä niiden kanssa.
Kaikki siellä töissä tykkää musta.
Ja mä tulen niiden kanssa hyvin toimeen.
Huumoria meillä riittää aina töissä.
Nauretaan paljon.
Eikä se työnteko ole niin vakavaa siellä. Aika rento meininki.
Täältä kävelee töihin kymmenessä minuutissa.
Nyt kun se meidän työpaikka vaihtoi paikkaa.
Lyhyempi työ matka.
Mikäs sen parempaa.
Nyt mä alan lähtemään sitten töihin siinä puoli yhdeksän jälkeen niin olen ajoissa siellä.
Mä saan ruoan nyt mukaan ohjaajalta.
Mun ei enää tarvitse käydä kaupasta hakemassa mitään evästä kun saan ruoan mukaan täältä.
Eikä maksa mitään.
Näin me sovittiin ohjaajan kanssa. Mä säästän rahaa taas.
Ja vesipullon otan nyt aina töihin mukaan niin on juotavaa.
Pitää vaan ottaa semmoinen laukku mihin mahtuu kaikki.
Mulla on onneksi pari olkalaukkua mitkä otan sitten käyttöön.
Ei tarvitse ostaa uutta laukkua.
Pitää sitten katsoa myös mitä puen päälle ekana työpäivänä.
Riippuu säästä.
Mutta nyt alan siivoamaan.

Nyt on hyvä fiilis !Tiistai 25.07.2017 07:14

Eilen meni mukavasti päivä. Olin verikokeissa. Pääsin vähän aikaisemmin sinne. Ja kerkisin takaisin lounaalle. Lounaan jälkeen mä lepäilin sohvalla hetken aikaa ja nukahdin hetkeksi.
Heräsin sitten ompeluryhmään. Sain mun kaulahuivia taas eteenpäin.
Pari riviä.
Kaveri oli kylässä eilen ja katsottiin lemmen viemää.
Lemmen viemän jälkeen lähdin salille. Oli hyvä treeni. Hiki tuli.
Olin siellä noin tunnin ajan.
Nyt taas jaksoi tehdä. Mun piti herätä tänään kuudelta, mutta heräsinkin puoli seitsemän.
Katsoo kuinka pitkän blogin kerkiän nyt kirjoittaa. Tunnin päästä mun pitää olla bussipysäkillä koska olen menossa tänään klubitalolle.
Tiedän mitä aijon pukea päälle niin mulla ei ole vaatekriisiä.
Onneksi tuo aamukahvi herätti mut. Mitä join äsken.
Tästä on tulossa varmasti mukava päivä. Meillä on taas liikuntatunnilla jalkapalloa.
Iltapäivällä. Päästään pelaamaan.
Tulee hyvät pelit.
Varmaan pelataan miehet vastaan naiset.
Mä ja paras kaveri ollaan taas hyökkääjiä.
Koitetaan tehdä taas monta maalia.
Viimeksi me naiset voitettiin miehet jalkapallossa.
Ja aijotaan voittaa taas tänäänkin.
Kivaa mennä klubutalolle tänään. Pääsee taas keittiöön puuhastelemaan jotain ruokaa.
Aikakin kuluu mukavasti siellä.
Otan rauhottavan mukaan taas jos iskee paha ahdistus.
Mutta uskon että ei sitä oloa varmaan tule. Mulla on nyt tällä hetkellä ihan hyvä olo.
Illalla olen menossa käymään apteekissa ja kaupassa.
Mun pitää hakea lisää masennuslääkettä ja leponexia.
Leponexia mä varmasti saan.
Mutta masennus lääkkeestä en tiedä.
Illalla on hyvin aikaa käydä asioilla.
Mun liikunta on tänään se jalkapallo. Huomenna menen taas salille.
Kohta syön puuroa aamupalaksi.
Niin nälkä ei ihan heti iske.
Meillä on ruoka klubitalolla taas kahdeltatoista.
Mutta kahvi tauko on siinä välissä onneksi.
En vielä tiedä juonko kahvia vai teetä.
No katsoo sen sitten kumpaa tekee mieli sillä hetkellä.
Alan kohta kuunnella vähän musiikkia ennen lähtöä.
Tulee iloinen mieli kun kuuntelee hyvää musaa.
Ja uskoo siihen että tästä tulee hyvä päivä. positiivisella asenteella taas mennään.
Mä kerkiän tiskata ennen lähtöä.
Otan vesipullon taas mukaan klubitalolle niin on juotavaa.
Toi vesipullo minkä ostin on ollut hyödyllinen.
Sain taas yhden laskun eilen. Netti laskun. No sillä ei ole kiire.
Ja mä pystyn maksamaan sen vasta sitten kun olen saanut rahaa ensi kuun alussa.
Nyt mulla on tilillä todella vähän rahaa, mutta onneksi mulla on säästöjä niin sieltä voi ottaa rahaa jos tarvitsee.
Niin saa laskutkin maksettua.
Mutta vielä ei ole hätätilanne.
Taidan nyt pukea päälle, laittaa laukku valmiiksi ja syömään puuroa.
On sitten ajoissa bussipysäkillä.
Pitää katsoa kohta tarviiko puhelin laittaa latautumaan.
Katson sen kohta.
Mutta ihan kiva päivä tulossa tänään. Tekemistä riittää.

Verikokeet.Maanantai 24.07.2017 07:29

Uusi viikko alkaa taas. Viikonloppu meni ihan mukavasti.
Eilen mä olin melkein koko päivän sohvalla ja katoin netflixiä.
Sons of anarchy sarjaa katoin muutaman jakson.
Kohta ole vikalla kaudella. Katoin eilen myös animea muutaman jakson.
Aloin katsomaan sen nimistä animea kuin "Tsugi ga kirei"
Siitä on tullut 12 jaksoa ja olen katsonut kolme.
Katson sitä sitten taas kun kerkiän.
Tänään on ohjlemassa aamulla verikokeet. Pitää sinne mennä. Kerkiän onneksi syömään aamupalan ennen lähtöä niin jaksan kävellä.
Lähden ajoissa kävelemään niin ei tule kamala kiire.
Apteekista pitäisi hakea leponexia.
Haen tällä viikolla niin on taas sitä lääkettä. Voisin itse asiassa huomenna käydä illalla apteekissa kun on aikaan.
Tuskin saan sitä lääkettä vielä tänään.
Ompeluryhmä on taas iltapäivällä. Pääsen jatkamaan kaulahuivin tekoa.
Mikä ei ole lähellekkään valmis.
Mä nukahdin eilen mun sohvalle illalla.
Ja heräsin aamuyöstä. Menin sitten sänkyyn nukkumaan.
Heräsin tuossa puoli seitsemän aikaan.
Alan jo nyt harjoittelemaan aikaisin heräämistä koska ensi viikolla alkaa taas työt niin pitää herätä jo kuudelta.
Tää viikko on enää lomaa.
Sitten työt alkaa. Ihan kiva nähdä taas työkaverit loman jälkeen.
Ja aloittaa hyvillä mielin työt.
Menen salille tänään illalla jos saan liikuntakortin käyttöön.
Nyt alan taas liikkumaan.
Olin eilen taas pururata lenkillä. Tuli kyllä kuuma kun aurinko paistoi ja oli huppari päällä.
Laitan salikamat taas valmiiksi.
Jos nyt pääsisi taas enemmän liikkeelle mitä viime viikolla.
Aamupalaan on vielä noin tunti.
No hyvin kerkiän blogin taas kirjoittaa.
Poikaystävällä alkaa taas tänään työt.
Soitellaan taas kun sillä on ruokkis ja illalla.
Mulla on enää muutama päivä tätä antibiootti kuuria. Voin sanoa että on auttanut tuo lääke.
Paha haju on melkein poissa.
Eikä ole enää muitakaan oireita.
Kannatti varata lääkäriin aika ja sai lääkkeet.
Onneksi lääkkeisiin ei mennyt kauheasti rahaa.
Kohta puen vaatteet päälle. Ulkona näyttäisi olevan viileämpi päivä.
Pilvistä on ainakin. Helteet alkaa vissiin loppu viikosta.
Pitää ostaa se aurinkorasva.
Niin laitan sitä sitten taas kun menen tuonne ulos kuumaan ilmaan.
Kohta alan tiskaamaan.
Ja pedata sänky. Voisin samalla kerätä taas likapyykit koriin valmiiksi mitä on kertynyt.
Pyykkiä mun ei tarvitse pestä vielä.
Pesen loppu viikosta.
Katsoo jos innostuu taas värittämään tänään.
Iltapäivällä mulla on aikaa.
Saa taas sitä yhtä kuvaa eteenpäin.
Ajattelin taas kuunnella musiikkia kohta.
Lähtee tää päivä hyvin käyntiin.
Toivon että tää viikko on hyvä viikko.
Nyt pitää vaan nauttia tästä vikasta loma viikosta.
Saa nähdä joudunko syömään tällä viikolla rauhottavia.
Jos iskee paha ahdistus.
Toivon että sitä ei tule.
Huomenna olen menossa taas klubitalolle.
Nyt mulla on käteistä niin pystyy maksamaan ruoan.
Mikä on kolme euroa.
Pääsee taas sinne keittiöön tekemään ruokaa.
Saa nähdä mitä ruokaa on huomenna.
Varmasti ihan hyvää ruokaa niin kuin joka kerta.
Mutta nyt on aika pirteä fiilis.
Ja hyvä fiilis.
Kaikki ei tykkää maanantaista mutta mä tykkään.
En tiedä miksi.
Mä aina tykkään aloittaa uuden viikon.
Kynnet pitää lakata taas.
Väri on taas lähtenyt niistä.
Lakkaan ne turkoosin väriseksi.
Mavalan kynsilakkaa.
Se on paras kynsilakka merkki.
Kuivuu nopeasti ja kestää pitkään.
Pitää ostaa jossain vaiheessa uusia värejä.
Seuraava kynsilakka väri minkä ostan on pinkki.
Aijon syödä aamupalalla ruisleipää.
Kerkiän tulla verikokeista takaisin lounaalle.
Siellä ei mene kauaa.
Tänään tulee taas lemmen viemää. Katsotaan sitä tänään kaverin kanssa.
Sitten lemmen viemän jälkeen sinne salille.
Aijon olla salilla ainakin tunnin ellei pidempään.
Pääsee hikoilemaan.
Ja tekee todella hyvää.
Lievittää ahdistusta.
Huomenna taas pelataan varmaan jalkapalloa iltapäivällä liikunta tunnilla.
Sähly alkaa vissiin syyskuussa.
Odotan sitä innolla.
Tykkään pelata sählyä.
Ja paras kaveri tykkää myös.
Syksyllä on taas sähly turnaus mihin me ollaan taas menossa.
Viimeksi voitettiin hopeaa.
Oli hyvät pelit.
Katsoo voitetaanko hopeaa vai kultaa tänä vuonna.
Kulta olisi ihan kiva.
Kyllä hopeakin riittää ihan hyvin.
Nyt pitää muutenkin alkaa kunnolla kuntoilemaan niin niissä sähly peleissä on hyvä kunto ja että jaksaa juosta pallon perässä.
Mulla on tällä hetkellä aika hyvä kunto.

Viikko lomaa jäljellä.Sunnuntai 23.07.2017 07:40

Oli eilen mukava päivä. Poikaystävä kävi kylässä. Käytiin hakemassa subit taas. Otin tällä kertaa kinkkusubin. Oli hyvää.
Aina kun otan subi leivän niin otan sen hunajakaura leivän. Se on mun lempi subi leipä. Sitten kaikki muut kasvikset paitsi oliivit.
Käytiin kaupassa samalla. Ostin teetä ja puuroa.
Poikaystävä osti dippiä ja sipsiä.
Katsottiin pari leffaa. Loppu illan olin parhaan kaverin luona.
Pelattiin monopolia pari erää. Paras kaveri voitti ja mä voitin. Tasapeli.
Oli hauskaa pelata monopolia pitkästä aikaan.
Siinä pelissä voi tapahtua vaikka mitä.
Menin jo eilen nukkumaan ennen yhdeksää koska iltalääkkeet ja antibiootti pisti nukuttamaan. Toi antibiootti lääke on aika vahva lääke kun se pistää väsyttämään.
Mulla on enää muutama päivä jäljellä sitä lääkekuuria.
Voin sanoa että on alkanut vaikuttamaan ja auttamaan.
Hyvä. Kohta mun alapää on taas terve.
Sain pestyä eilen pyykit.
Nyt ei tarvitse hetkeen pestä.
Aijon mennä tänään lenkille iltapäivällä.
Ruoan jälkeen.
En eilen kerennyt käymään lenkillä.
Tänään taas kerkiää.
Aijon varmaan tänään jatkaa värittämistä.
Jos iskee inspiraatio.
Koneella olen nyt tämä aamun.
Katsoo jos menen vielä takaisin nukkumaan aamupalan jälkeen.
Jos vaan väsyttää.
Ensi viikolla uusi yritys lähteä salille. En viime viikolla ollut salilla koska oli kaikenlaista.
Nyt yritän uudestaan.
Ja nyt on voimia varmasti enemmän mitä tällä viikolla.
Pitää kaivaa salikamat esiin.
Valmiiksi huomista varten.
Ajatella viikon päästä alkaa taas työt.
Kesäloma on mennyt äkkiä.
Hyvä loma on ollut.
Saa nähdä meneekö ensi viikko sitten miten. Onko hyvä olo vai huono olo. Ahdistaako vai ei?
Sitä ei voi tietää etukäteen.
Se tulee mulle aina yllätyksenä.
Päivä kerrallaan vaan.
Huomenna mulla on verikokeet. puoli yhdeltätoista.
Mä kerkiän syömään aamupalan ennen lähtöä.
Lähden ajoissa kävelemään niin ei tule kiire.
Mä aina lähden ajoissa liikenteeseen. Mua ärsyttää jos kauhealla vauhdilla pitää lähteä.
Olen sitten ajoissa.
Ja se voi olla jos huomenna ei ole ruhkaa, niin saatan päästä aikaisemmin verikokeisiin. Niin välillä tapahtuu.
Sitten kun siellä on käynyt taas niin ei taas tarvitse mennä kuukauteen taas.
Ja nyt kun olen käynyt verikokeissa niin saan leponex lääkkeet.
Käyn ensi viikolla hakemassa.
Joku päivä kun kerkiää.
Sitten on sitäkin lääkettä taas.
Huomenna me jaetaan taas lääkkeet dosettiin.
Aamupalaan on vielä puolitoista tuntia aikaa.
No mä kerkiän tiskata ja kuunnella vähän musiikkia.
Ajan kuluksi.
Sain eilen kaikki laskut maksettua.
Nyt niitä ei tarvitse miettiä.
Käytiin eilen pankkiautomaatilla poikaystävän kanssa.
Mun piti nostaa käteistä että saan maksettua noi klubitalo ruoat.
Nyt on hiluja.
Menen taas ensi viikon tiistaina klubitalolle.
Mulla on kamalan kuuma. taidan avata ikkunan.
Tulossa taas lämmin päivä tänään.
ja ensi viikko pitäisi olla myös aika lämmin.
Huomenna paistaa aurinko ja tiistaina.
Täytyy varmaan laittaa aurinkorasvaa ennen kun lähden verikokeisiin. Etten pala pahasti.
Siitä tulikin mieleen että pitää ostaa lisää aurinkorasvaa.
Se vaan maksaa liikaa.
Mun on vähän pakko ostaa ja laittaa sitä koska mun iho muuten palaa. Mulla on tosi herkkä iho.
Välillä mulla on sitä ihottumaa.
Nyt sitä ei ole ollut vähään aikaan.
Mikä on vaan hyvä.
Onneksi omistan tuulettimen minkä poikaystävä on mulle ostanut.
Nyt kun helteet alkaa taas niin otan sen käyttöön.
Kämppä vähän tuulettuu.
Pitää varmaan avata kaikki ikkunat.
Ja tuulettaa hieman.
Mutta. Ihana rento päivä tänään.
Ei ole kiire.
Huomenna sitten taas enemmän liikkeelle.
Aijon nukkua tänään jos nukuttaa.
Nukun päikkärit.
Jos nukahdan ruoan jälkeen niin menen illalla sitten vasta lenkille.
Katsoo miten tää päivä vaan menee.
Niin sen mukaan sitten.
Nyt vähän musiikkia soimaan.
Sekä tiskaamaan.
Nauttimaan tästä päivästä.

Mukava päivä tänään.Lauantai 22.07.2017 07:57

Ihanaa kun voi nukkua vähän pitempään kun on viikonloppu.
Tästä on tulossa mukava päivä. Vietän laatu aikaa poikaystävän ja parhaan kaverin kanssa. Poikaystävä on tulossa tänään käymään
ja illalla pelataan monopolia parhaan kaverin kanssa.
Mä heräsin tänään ennen seitsemää ja aloin keittämään kahvia.
Nyt voi rauhassa kirjoittaa tää blogi kun ei ole kiire.
Aamupala on vasta yhdeksältä. Ei ihan vielä.
Haetaan taas tänään ruokaa jostain poikaystävän kanssa.
Poikaystävä lupasi tarjota.
Mun tekee mieli subi leipää. Voitaisiin hakea subit.
Kysyn poikaystävältä että haetaanko subit.
Mitään raskasta ruokaa mun ei tee kauheasti mieli.
Subi olisi semmoinen kevyempi ruoka.
Mä olen kohta saanut syötyä mun suklaat.
Ostin twix suklaapatukka paketin.
Ei ollut kallis. Alle kolme euroa maksoi ja siinä paketissa oli kuusi patukkaa.
Sipsiä on myös vielä jäljellä.
En ole niitäkään kerennyt syödä loppuun.
Ensi viikolla alkaa vissiin helteet. Mun on pakko ostaa lisää aurinkorasvaa muuten mä palan.
Nyt sitten vissiin alkaa lämmetä ihan kunnolla.
Elokuussa on aina kovat helteet.
En jaksanut eilen mennä kauppaan mutta nyt käyn tänään kaupassa kun on autokyyti.
Käydään kaupassa poikaystävän kanssa.
Enää viikko lomaa niin sitten se todellinen arki alkaa. Työt.
Toivon että jaksan käydä töissä kahtena päivänä.
Ihan varmasti jaksan.
Lomalla saa aina hyvin levättyä.
Sitten alkaa se rytmi taas.
Aijon hakea elokuussa noihin ohjattuihin kuntosaliryhmiin.
Niin kuin viime vuonna.
Haluaisin käydä salilla taas maanantaina ja keskiviikkona milloin on ne ryhmät. Ne on aina iltaisin.
Ohjaajat sitten järjestää silleen että niihin ryhmiin sitten pääsee.
Kaveri varmaan tulee myös niihin ryhmiin.
Sitten syksyllä mulla on viikko ihan täynnä kaikkea ohjelmaa.
Ihan hyvä vaan että on tekemistä.
Nyt pitää vielä nauttia ensi viikosta.
Kun ei ole mitään ohjelmaa.
Voi vielä ottaa rennosti.
Ja mä olen itse asiassa aika innoissani syksystä jo.
Positiivinen asenne vaan kehiin niin kaikki menee hyvin.
Ai niin teetä pitää ostaa kun käydään kaupassa. Se on loppu.
Ostan sitä citrus teetä. Se on paras tee maku.
Kahvia on vielä sitä ei tarvitse hankkia.
Mä sain eilen väritettyä yhden kuvan loppuun ja aloitin värittämään uutta kuvaa.
mä väritin eilen melkein pari tuntia sitä kuvaa.
Ajattelin jatkaa sitä taas huomenna kun on aikaa.
Tänään en kerkiä.
Ihanaa kun on innostunut taas tuosta värittämisestä.
Haluaisin uusia aikuisten värityskirjoja.
No ostan niitä vaikka sitten taas kun saan väritettyä edelliset kuvat kokonaan loppuun. Mulla on aika monta kuvaa vielä värittämättä.
Uudet tussit haluaisin.
Stabilo tussit on parhaat tussit.
Ne kestää pitkään ja niistä tulee hyvin väriä.
Mielummin väritän tusseilla kun taas värikynillä.
Pitäisikö alkaa pesemään pyykkiä?
Tuli nyt vaan semmoinen fiilis että voisi pestä. No mä käyn katsomassa onko pesukone vapaa niin saa pestyä.
Kirjoitan eka blogin loppuun.
Nyt kun pesee niin alkuviikosta ei tarvitse pestä.
Joo näin mä teen.
Laitan kohta hyvää musaa taas soimaan ja alkaa nauttimaan tästä päivästä. Mulla on vaan vaatekriisi mitä pistää päälle tänään.
No menen kohta kaivamaan vaatekaappia.
Haluan näyttää hyvältä tänään.
Kohta tiskaan taas.
Niin kuin joka ikinen aamu.
Blogin jälkeen on aina hyvä tiskata.
Siitä on tullut tapa.
Tänään on hyvää seuraa ja ruokaa. Mikäs sen parempaa.
Nyt vaan aijon nauttia tästä päivästä.
En murehdi mistään.
Kävin eilen lenkillä tuossa illalla.
Heitin taas sen pururata lenkin.
Tuli kyllä lämmin kun käveli.
Mulla oli huppari vielä päällä.
katsotaan kerkiänkö tänään käydä lenkillä.
Jos en kerkiä niin en kerkiä.
Huomenna sitten menen lenkille kun on aikaa taas.
Kello on vasta kahdeksan.
Vielä tunti aamupalaan.
Jos aamupalalla on puuroa niin syön sitä.
Mutta. Nyt pyykit kasaan ja pyykkituvalle varaamaan pesukone.
Ennen kun joku muu kerkiää.

Monopolin pelaamista viikonloppuna.Perjantai 21.07.2017 07:27

Viikko on taas mennyt ja on viikonloppu.
Eilen oli mukava päivä. Toimintatunnilla paistettiin makkaraa.
Ja siinä oli ruokana samalla peruna ja punajuuri salaattia.
Oli kyllä hyvä ruoka. Jälkiruoaksi syötiin tureita mansikoita.
Siis oli ihan tajuttoman hyviä.
Sain siivottua ja pestyä pyykit eilen. Tänään olisi tarkoitus maksaa loput laskut tässä aamun aikana.
Kun on hyvin aikaa.
Kävin eilen tokmannilla. Ostin viikonloppu herkut. Sipsiä ja suklaata.
Syön niitä ja katson samalla netflixiä.
Tänään on ihana rento päivä eikä ole kiire minnekkään.
Kauppaan olen ehkä menossa tänään.
Jos jaksan.
Voin sanoa että nuo antibiootit kyllä pistää väsyttämään.
Mä nimittäin nukahdin taas parhaan kaverin sohvalle. Kaveri sai mut hereille niin menin omaan sänkyyn nukkumaan ja mä nukahdin heti.
Nyt tänä aamuna mä heräsin puoli seitsemän.
Ihanaa kun ei tarvinnut herätä siinä kuuden aikaan.
Sitten kun työt alkaa niin joutuu herämään kuudelta. No kyllä mä totun sitten siihen.
Mä ja paras kaveri pelataan viikonloppuna monopolia.
Näin me sovittiin. Pelataan sitä lauantai iltana.
Mä en ole aikoihin pelannut monopolia. Nyt on taas hauskaa pelata sitä pitkästä aikaan.
Saa nähdä kumpi voittaa.
Ajattelin nukkua päiväunet tänään.
Tuossa lounaan jälkeen ajattelin nukkua jos nukuttaa. Aijon olla nyt tämän aamun hereillä.
Aijon ehkä värittää taas.
Vielä tuo antibiootti ei ole alkanut vaikuttamaan.
No siinä menee hetki.
Toivottavasti paranen.
Se lääkäri vaan sanoi mulle että jos tuo lääke ei tehoa niin sitten gynekologille.
Sinne ei huvittaisi taas mennä.
Uskon siihen että tuo lääke varmasti auttaa.
Ja nythän menee vasta toinen päivä tätä kuuria.
Kohta ajattelin kuunnella vähän musiikkia.
Tulee perjantai fiilis päälle.
Poikaystävä on tulossa huomenna käymään taas.
Näemme sitten.
Menen taas tänään illalla parhaan kaverin luokse.
Katsotaan telkkaa ja valvotaan.
Saa nähdä mihin asti pysyn hereillä jos se antibiootti alkaa taas väsyttämään.
Maha ei ole onneksi tullut siitä lääkkeestä sekaisin.
Mikä on vaan hyvä niin ei tarvitse istua vessassa koko aikaa.
Kuulin että jotkut antibiootit pistää mahan sekaisin.
Onneksi mulla ei ole niin.
Se vaan pistää väsyttämään tuo lääke.
Ja oli alkuun vähän pahoinvointia kun aloin syömään sitä lääkettä.
Mulla oli eilen taas vähän pahoinvointia illalla kun olin ottanut sen lääkkeen mutta meni onneksi ohi enkä mä oksentanut.
Onneksi nuo antibiootti lääkkeet ei ole kalliita.
Mä olin ihan varma että ne maksaa vaikka jotain 30 euroa.
Mutta ne vaan maksoi alle kymmenen euroa.
Halpaa.
No mitä halvempi sen parempi.
Otan sen lääkkeen aamulla ja illalla. Ne antibiootit on jaettu mun dosettiin niin muistaa ottaa ne aina.
Ohjaaja jakoi ne mun dosettiin.
Se on hyvä aina ottaa aamulla ja illalla niin muistaa.
Mulla ei ole koskaan ollut näin pitkää antibiootti kuuria.
Yleensä mulla on ollut vaan muutama päivä.
Ja olen harvoin syönyt noita antibiootti lääkkeitä.
Mutta nyt joutuu taas syömään.
Että mä paranen.
Noi alapää ongelmat on inhottavia.
Ja mulla ei ole koskaan ollut tätä ongelmaa.
Mulla on tulehdus siellä alapäässä.
Toivon että se ei uusiudu.
Nää on näitä naisten alapää ongelmia.
Mistä miehet ei tajua mitään.
Tunnin päästä on aamupala.
Voisin kohta alkaa tiskaamaan.
Tiskiä on kertynyt.
Mutta nyt nauttimaan taas viikonlopusta.
Ensi viikko on vielä lomaa ennen kun työt alkaa.
Hyvillä mielin aloitan taas työt.
Loma on mennyt tähän asti mukavasti.
Ei valittamista.
Mä saan varmaan leponexit vasta sitten kun olen käynyt eka verikokeissa.
Mulla on ne verikokeet ensi viikon maanantaina aamulla.
Sitten niiden jälkeen mä käyn apteekissa kysymässä.
Ihan hyvä että aika on aamulla niin saa sen pois alta.
Ja kerkiää aamupalan syödä ennen sinne lähtöä.
Tää kuukausi on mennyt nopeasti.
Kohta on elokuu.
Ja syksy alkaa lähestyä.
Loput ryhmätkin alkaa sitten syksyllä.
Sitten on tekemistä taas.
Ei tule tylsää.
Mutta nyt musaa soimaan.
Tästä tää perjantai päivä lähtee.
Hyvällä fiiliksellä.
Nyt nautitaan.

Bakteerivaginoosi.Torstai 20.07.2017 07:39

Olin eilen lääkärissä. Oli pakko soittaa ja varata aika koska mulla on ollut pitkään pahan hajuista vuotoa. Hyvä että menin sillä mulla todettiin
bakteerivaginoosi. Sain antibiootti kuurin. Viikon kuuri. kaksi tablettia päivässä viikon ajan. Se lääkäri sanoi että jos lääke ei auta niin sitten gynekologille. Toivottavasti tuo lääke sitten auttaa.
Niin pääsee näistä vaivoista eroon.
Tuli kyllä helpottunut olo kun pääsi lääkäriin ja sai lääkkeet.
Tätä on jatunut tosi pitkään.
Antibiootit maksoivat vaan vähän yli seitsemän euroa. Ei ollut kallista.
Meillä oli pajatunti eilen. Oltiin pelaamassa minigolfia.
Oli hauskaa pelata sitä. Mä ja mun molemmat kaverit oltiin samassa ryhmässä. Vitsit meillä oli hauskaa. Naurettiin kun pallo lensi minne sattui. puolisentoista tuntia pelattiin. Aika meni äkkiä.
Mä näin eilen poikaystävän. Se vei mut autolla apteekissa käymään.
Oli ihan kiva saada auto kyyti.
En enää illalla jaksanut lähteä lenkille enää. Se sijaan mä aloin värittämään. Väritin jotain puolituntia. Tänään ajattelin jatkaa värittämistä. Olen kohta saanut väritettyä sen lintu kuvan loppuun.
Tänään on sitten ohjelmassa siivoamista ja toimintatunti.
Alan heti siivoamaan kun saan blogin kirjoitettua.
Olo ja fiilis on ollut nyt taas hyvä.
Uskon että tästä tulee hyvä päivä. Mä olen nyt viikonlopun täällä kun mulla on tuo antibiootti kuuri.
Koska se voi olla että tuo antibiootti saattaa pistää väsyttämään.
Ja mä haluan parantua rauhassa. Katsoo sitten jos ensi viikon viikonloppuna olen menossa taas lomille.
Poikaystävä lähtee taas viikonlopuksi kaveria moikkaamaan.
Onneksi paras kaveri on myös nyt viikonlopun täällä niin mulla on seuraa. Toinen kaveri lähtee lomille.
Keretään vielä nähdä tänään ennen kun se lähtee.
Kun kävin eilen apteekissa niin kysyin samalla leponex lääkettä.
Mutta sitä ei ollut vielä uusittu.
Pitää ensi viikolla hakea sen jälkeen kun on käynyt verikokeissa.
Mulla on verikokeet ensi viikon maanantaina aamulla.
Parhaalla kaverilla on myös verikokeet ensi viikon tiistaina.
Päästään molemmat taas piikille.
Mä heräsin tänään jotain vähän ennen seitsemää.
Ja join aamukahvit.
Nyt olen täysin hereillä.
Pitää alkaa taas pesemään pyykkiä tässä aamulla. Torstai päivä on aina mun pyykki päivä.
Kerään kohta pyykit kasaan.
Niitä on taas varmasti kertynyt.
No sitten kun on taas siivonnut niin kämppä on hetken aikaa taas järjestyksessä.
Mulla on kiva tiskivuori tuolla.
Sain eilen puhelin laskun.
Pitää maksaa se tässä lähipäivinä ettei unohdu.
Vuokra pitää myös maksaa ihan kohta.
Nyt se mun vuokra oli vähän laskeunut mikä on vaan hyvä asia.
Mun keittiön pöytä on aika sotkuinen. Mun kaikki stabilotussit on ihan pitkin poikin tätä pöytää.
Ja värityskirjat ihan levällään.
No pitää siivota taas pöytä.
Laitan taas kunnon siivous musat soimaan taustalle kun alan siivoamaan. Mä tykkään kuunnella samalla musiikkia kun siivoan.
Yleensä koneelta mä kuuntelen musiikkia.
Kuulin että toimintunti vietetään ulkona.
Paisetaan vissiin makkaraa.
Pitää vaan katsoa miten pukeutuu koska tuolla ulkona on taas aika sateinen keli.
Jotain lämmintä päälle.
Eilen ei onneksi alkanut satamaan vettä kun pelattiin minigolfia.
Pilvistä oli mutta ei satanut.
Mulla oli sateenvarjo mukana.
Tunnin päästä on aamupala.
Kerkiön aloitaa jo siivoukset ennen sitä.
Katsoo jos käyn kaupassa tänään illalla taas.
Ajattelin ostaa viikonloppu herkut.
Suklaata ainakin aijon ostaa.
Mä nyt teen silleen että menen salille taas sitten kun tää antibiootti lääkekuuri on ohi.
Nyt mä vaan lenkkeilen.
Sekin on liikuntaa.
Saa nyt nähdä pistääkö tuo antibiootti lääke mun mahan sekaisin.
Koska jotkut antibiootit tekee niin.
Mä otan sen antibiootin aina aamulla ja illalla.
Mulle sanottiin että kannattaa syödä jotain ennen kun sen ottaa.
Koska jos sen ottaa tyhjään mahaan niin voi tulla huono olo.
Näin mulle sanottiin siellä apteekissa.
Mulla oli eilen illalla vaan vähän sitä pahoinvointia.
Mutta ei sen kummempaa.
En onneksi oksentanut.
Mä eilen jännitin koko päivän sitä antibiootti lääkettä.
Mua aina pelottaa alkaa syömään jotain lääkettä mitä en ole koskaan syönyt.
Mulla on semmoinen kammo.
Mutta nyt ei enää jännitä niin pahasti.
Syön nyt tukevan aamupalan niin ei tule huonoa oloa kun ottaa sen lääkkeen.
Uskon että se lääke auttaa tuohon vaivaan.
Eka epäiltiin että se on hiivatulehdus mutta ei se ollut.
Kaikenlaisia ongelmia sitä naisella pitää olla.
Mulle tehtiin siellä lääkärissä gynekologinen tutkimus ja voin sanoa että ei ollut kivaa.
Mua alkoi oksettaa kun se lääkäri tutki mut.
Se tuntui inhottavalta.
yritin olla mahdollisimman rentona.
Siinä meni vaan hetki mutta se tuntui pitkältä ajalta.
Mutta. Mä olen tottunut eikä se pelota mua yhtään.
Se on vaan epämukavaa.
Ja joskus se pitää vaan tehdä.
Mutta. Nyt alan siivoamaan.
Saa kaiken tehtyä.

Tein eilen omenapiirakkaa.Keskiviikko 19.07.2017 07:37

Mukavasti meni eilinen päivä. Olin klubitalolla aamupäivän. Keittiössä.
Tehtiin ruoaksi makkarasalaattia ja omenapiirakkaa.
Se salaatti oli tosi hyvää.
Bussi matkat meni hyvin. Ei ahdistanut pahasti.
Mutta jouduin silti ottamaan rauhottavan koska mulle tuli taas huono olo. Kun olin ottanut sen niin olo helpottui.
Pelattiin jalkapalloa eilen. Tuli taas tasapeli. Mä tein viisi maalia ainakin.
Ja paras kaveri teki myös maaleja monta.
Harmi kun ei voitettu. No ehkä ensi kerralla sitten.
Kävin kaupassa eilen lemmen viemän jälkeen. Ostin jäätelöä.
Hyvää oli ja mun teki kovasti mieli.
Heräsin tuossa vähän ennen seitsemää.
Vaikka mun piti jo herätä kuuden jälkeen.
No jos huomenna vaikka heräisi siihen aikaan.
Uusi yritys.
Tänään on taas pajatunti. Ollaan menossa vissiin jonnekkin uima rannalle. Tämmöisiä huhuja kuulin. No katsotaan.
Menen salille tänään. Saa vaan nähdä saanko mä sen liikuntakortin.
Jos en saa sitä korttia ja en pääse salille niin sitten vaan lenkille.
Näin mä ajattelin tehdä.
Aamupala ei ole ihan vielä. Vähän yli tunnin päästä.
Huomenna menen apteekkiin kysymään sitä leponex lääkettä jos sitä vaikka saisi.
Jos en saa sitä vielä niin en sitten saa. Mutta katsotaan.
Pyykkiä pitäisi taas pestä.
Pesen huomenna kun on aikaa.
Samalla kun siivoan. Siivoan osan taas tänään niin huomiselle ei tule niin kauheasti siivottavaa.
siivoilen jo tässä aamun aikana kun saan eka blogin kirjoitettua.
Nyt tulee taas vähän pitempi blogi mitä eilen.
Koska nyt on hyvin aikaa kirjoittaa taas rauhassa eikä ole kiire.
Ajattelin tänään taas väritellä.
Varmaan tässä aamun aikana.
Mä yritän nyt saada väritettyä se lintu kuva loppuun.
Niin voi aloittaa värittää uutta kuvaa.
Joo niin mä taidan tehdä tässä aamun aikana.
Hyvin kerkiää väritellä ennen lounasta.
Parisen tuntia. Juon samalla teetä kun väritän.
Nyt mä olen alkanut katsomaan netflixistä dexter sarjaa.
Vaikuttaa ihan katsottavalta sarjalta.
Siitä sarjasta on tullut kahdeksan kautta.
Katsottavaa siis riittää.
Olen kohta saanut katsottua tuon sons of anarchyn.
Harmi kun sitä on tullut vaan 7 kautta.
Olisi voinut tulla enemmän.
Aijon aloittaa siivomalla keittiön.
Pitää tiskata ja pyyhkiä tasot.
Sekä viedä roskat.
Mun roskis on ihan täynnä.
ja voisin nyt vihdoinkin viedä nuo pizzalaatikot roskiin.
Nyt näyttäisi olevan vähän viileämpi päivä mitä eilen.
Eilen oli kuuma yhdessä vaiheessa niin joutui laittamaan aurinkorasvaa. Mulla on kohta aurinkorasva loppu.
Pitää ostaa sitten taas lisää kun helteet alkaa taas.
Musta vähän tuntuu että ne helteet alkaa tuossa elokuun puolella.
No katsotaan.
Rahaa pitäisi tulla taas tämän viikon perjantaina.
Hyvä niin saan tuon puhelin laskun maksettua.
Pitää varmaan pukeutua lämpöisesti tänään.
Laitan yhdet paksummat housut jalkaan ja hupparin. Niillä tarkenee tämän päivän.
Nyt kun sain itkettyä tuossa maanantaina niin olo nyt tosi hyvä.
Itkeminen helpottaa mun oloa aina.
Aina kun on itkenyt kunnolla niin tulee aina kevyempi olo.
Ja eikä ole enää sitä kireää oloa.
Ja mä itken aina jos itkettää.
Mä näytän aina tunteeni.
Jos olen vihainen niin olen vihainen, jos olen surullinen niin olen surullinen..
Mulle on ihan sama mitä muut ihmiset ajattelee silloin musta.
En välitä mitä ne ajattelee.
Mä olen tämmöinen. Piste.
Nyt pitää vaan nauttia tästä hyvästä olosta kun vaan voi.
Jossain vaiheessa se kireä olotila taas tulee ja kaikki ärsyttää.
No päivä kerrallaan taas katsotaan.
Kohta alan kuuntelemaan musiikkia.
Tulee hyvä fiilis päälle.
Luulen että on tulossa kiva päivä tänään.
Nyt vaan värittämään.
Kun on innostusta.
Aijon sitten käydä siellä suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa uudet tussit.
Jossain vaiheessa kun vaan pystyy.
Ne uudet tussit maksaa sen 20 euroa.
Ei paha hinta.
Mutta voin sanoa että on tosi hyvät tussit.
Kestää pitkään.
Ne on stabilo merkkiset.
24 eri väriä.
Mulla on vielä väriä noissa toisissa stabilo tusseissa.
Käytän ne loppuun.
Ennen kun ostan uusia.
Tässä keittiön pöydän äärellä on hyvä värittää koska valo tulee hyvin tänne keittiöön.
Näkee hyvin väritellä.
Mutta. Nyt alan siivoilemaan tätä keittiötä.
ja pistää musaa soimaan.