IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Uusi telkkari ja Crhomecast.Maanantai 31.10.2016 06:24

Taas se viikonloppu sitten meni. Ja taas on maanantai.
Oli mukava päivä perjantaina. Menin tapaamaan siskoa.
Mentiin tuonne prismaan vähän shoppailemaan. Mä löysin sieltä sopivan neulepaidan tuonne papan hautajaisiin. Sitten löysin halvalla alusvaatteita, Ne kaikki oli pinkin värisiä. Ja tosi hyvät rintaliivit kuudella eurolla. Ai niin ja sitten vielä ostin violetin topin.
Käytiin siskon kanssa myös syömässä buffet pöydän ruokia ja käytiin kahvilla. Pyörittiin jotain kolme tuntia. Sanoin siskolle että meidän pitäisi jatkossa nähdä useammin. Ai niin mä ostin muuten uuden telkkarin viime perjantaina. Samana päivänä.
Se telkka maksoi pari sataa euroa ja se on 32 tuumainen telkkari.
Käytiin gigantista ostamassa se poikaystävän kanssa.
Poikaystävällä oli auto niin hyvin saatiin kuljetettua se.
Ja sitten ostettiin siihen lisäksi Crhomecast. Nyt mä pystyn sitten katsomaan netflixiä telkkarin kautta. Kätevää. Onhan sitä kivempi katsoa sarjoja isommalta ruudulta.
Se maksoi vaan 38 euroa, niin kaikki tuli maksamaan yhteensä sen 238 euroa. Otin mun säästöistä rahat noihin telkkariin ja crhomecastiin. Käytiin siellä gigantissa kun poiaksytävä tuli hakemaan mua.
Vietiin se telkkari sinne mun kämpille perjnataina ja sitten me asennettiin se eilenä kun poikaystävä toi mut takaisin.
Oli mukava viikonloppu kyllä poikaystävän luona.
Nukuin, katsottiin leffoja, tehtiin ruokaa. Me tehtiin kanaa ja riisiä tuossa lauantaina.
Hyvää oli. Mä katsoin koko ajan viikonloppuna tuota terrace house ohjelmaa. Mä olen jäänyt siihen ihan koukkuun. Tosi hyvä mun mielestä. Tänään olen menossa töihin taas.
Mä heräsin ennen herätyskelloa taas. Mä heräsin jo ennen puli kuutta. Oli vaan semmoinen tunne että nyt nousen ylös.
Join aamukahvit äsken. Nyt olen täysin hereillä ja pirteä.
Ja on aika hyvä fiilis tällä hetkellä.
Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Salille tänään illalla taas kaverin kanssa.
Olen innoissani kun pääsee tänään salille taas.
Tuli kyllä herkuteltua viikonloppuna. Nyt taas tiukka linja ettei mitään herkkuja viikolla. Tuli viikonloppuna syötyä vähän kaikenlaista. Suklaata, sipsiä, vanukkaita..
Huhhuh. Mun pitää käydä apteekissa tänään hakemaan sitä leponex lääkettä koska se on loppu kohta.
Ja samalla käyn kaupassa. Pitää ostaa kaikenlaista taas.
Teetä pitää ainakin ostaa koska se on ihan loppu.
Ihanaa kun ei ole mihinkään vielä kiire. Mä lähden tuossa kahdeksan jälkeen kävelemään töihin.
Mun pitää vaan kaupassa käydä hakemassa eväät töihin niin on sitten ruoka.
Ajattelin laittaa sen mun uuden neulepaidan päälle tuonne töihin.
Se on ihanan lämmin.
Lämmittää kivasti trenssitakin alla.
Ja otan tuon mun totoro olkalaukun käyttöön tänään.
Mun nilkka on edelleen vielä kipeä siitä sählyturnauksesta.
Pystyn kävelemään mutta pitää katsoa sitten huomenna pystynkö pelaamaan sitten vaan sählyä. Mä voin yrittää.
Mutta jos sattuu pahasti niin en sitten pelaa. Aijon sanoa ohjaajille tästä mun jalasta.
Mutta kyllä se paranee pikku hiljaa.
Hyvä että mä pystyn edes kävelemään.
Olin eilenä taas parhaan kaverin luona kylässä. Katsottiin talent suomi ohjelmaa.
Tänään näkee taas salkkarit. En nähnyt viime perjantai jaksoa.
Kohta alan tiskamaamaan ja siivoamaan vähän tätä keittiötä.
Laukun voisi kohta laittaa valmiiksi myös.
Mä pesen pyykkiä sitten kun vaan kerkiän. Eli kerkiän pesemään pyykkiä tuossa torstaina viimeistään.
No onneksi vaatteet ei lopu ihan kesken.
Otan käyttöön nuo mun uudet rintaliivit.
Siis todella hyvältä tuntuu ne päällä.
Ei purista tai mitään. Tosi hyvä löytö.
Nyt on onneksi uusia alusvaatteita.
Voi heittää noita vanhoja roskiin vaikka.
Nyt on taas hyvä mieli kun sai taas shoppailtua.
Shoppailu on aina mukavaa! ja kun löytää halvalla jotain kivaa.
Se violetti toppi minkä ostin myös, niin se maksoi vaan viisi euroa.
Se sopii hyvin sen uuden neuleen kanssa.
Se neulepusero maksoi vaan 30 euroa. Ja se on S koko.
Kokeilin myös M kokoa mutta se oli mulle liian iso.
Toi S koko oli parempi.
Sisko sanoi mulle että se on kateellinen tuosta neulepaidasta minkä ostin koska sekin olisi halunnut sen myös.
Näyttää kyllä hyvältä päällä.
Mutta. Nyt taas tiukka linja tuon shoppailun kanssa. Ostan nyt tämän vuoden puolella vaan joululahjat.
Muuta en aijo nyt shoppailla.
Mä yritän olla shoppailematta mitään itselle. Koittaa vaan silleen ajatella taas etten tarvitse YHTÄÄN MITÄÄN!
Ja säästää taas rahaa. Ruokaan ja laskuihin saa mennä se raha.
Mulla on nyt kaikkea enkä muuta nyt tarvitse.
tuosta neulepaidasta riittää iloa pitkäksi ajaksi.
Ja uusista alusvaatteista.
Mä en viitsinyt nyt ostaa mitään stringejä, koska talvi on tulossa niin mun pylly vaan jäätyisi.
Sitten kun kevät ja kesä tulee niin sitten alan ostamaan taas stringejä. Mulla on nyt aamupalaksi ruisleipää.
En ihan vielä aijo syödä.
Kello on vasta tulossa puoli seitsemän.
Aijon olla nyt koneella ennen kun lähden töihin.
Kuuntelen kohta musiikkia niin maanantai aamu lähtee mukavasti käyntiin. Positiivisella mielellä menen töihin taas tänään.
Tulee hyvä päivä varmasti.
Pitää vaan uskoa siihen. Mutta mulla on taas rauhottava mukana jos iskee huono olo.
Sitä ei voi aina tietää. Niin hyvä olla se rauhottava mukana.
Mä toivon että saan noi leponexit jo tänään.
Mä kävin viime perjantaina jo kyselemässä apteekista niin ne vaan sanoi että ei ole uusittu.
Se ei ole mun vika vaan lääkärin vika kun se ei ole uusinut niitä vieläkään. Pikkasen alkaa aina vituttaa kun se lääkäri ei aina uusi sitä leponexia ajoissa. Nyt on ollut viime kuukausina aina näin.
Ja olen sanonut ohjaajille myös tästä samasta asiasta.
Nekin on aina ihmeissään että miksei ole vieläkään uusineet sitä lääkettä.
Jos tänään nyt saisi sitten sen. Katsotaan työpäivän jälkeen sitä sitten. Ai niin pitää muistaa ottaa tuo aamulääke.
Ettei unohdu.
Tänään mä muuten jaan taas viikon lääkkeet dosettiin.
Teen sen sitten kun pääsen töistä.
Kaikki muut lääkkeet riittää vielä toistaiseksi paisti leponex on loppu kohta. Ai niin mun pitää myös hakea lisää myös noita rauhottavia.
Pitää vaan soittaa yhteen paikkaan että se lääkäri uusii myös sen reseptin. Saa sitten nähdä kauanko siinäkin sitten kestää.
En ihmettele jos en saa niitä sitten kun menen seuraavan kerran hakemaan niitä.
Saan sitten nekin jossain vaiheessa.
Mulla on nyt mennyt viime aikoina aika paljon noita rauhottavia.
Niin en ihmettele että nekin on kohta lopussa.
Ohjaajat myös sanoivat että kohta mun rauhottavat on loppu.

Hopeaa tuli! :)Perjantai 28.10.2016 07:00

Hopeaa tuli eilenä meidän joukkueelle. Voitettiin kolme erää neljästä.
Oteltiin neljää joukkuetta vastaan. Mä olin puolustaja koko pelin ajan.
satutin jalkani pelissä eilenä. Maila osui nilkkaan niin siihen joutui laittamaan kylmää ja myöhemmin laitoin illalla ice poweria jalkaan.
Jalka on vielä kipeä mutta pystyn kävelemään.
Ei haittaa tää jalka koska me voitettiin se hopea.
Tiukat pelit oli ja se turnaus kesti viisi tuntia.
Meillä oli eka peli heti yhdeksältä aamulla.
Kun oli ruokailu siellä niin syötiin lihapiirakat. Sitten jaksoi taas pelata.
Ja sitten siinä ekan erän jälkeen valittiin joukkueen positiivisin pelaaja niin se oli minä! Sain palkinnoksi karkkia.
Voi kyllä sanoa että mahtava päivä oli eilenä ja hauskaa oli.
Onneksi jalalle ei käynyt niin pahasti.
Tänään olen menossa tapamaan siskoa. Ja illalla lähden sitten viikonlopun viettoon poikaystävän luokse.
Ne mun papan hautajaiset on parin viikon päästä.
Mennään etsimään siskon kanssa jotain mustaa paitaa sinne hautajaisiin. Mutta nyt on tosi hyvä fiilis.
Tää fiilis varmaan kestää monta päivää.
Oltiin niin hyviä eilenä siellä sählyturnauksessa.
Ja paras kaverikin oli mukana niin mikäs sen parempaa.
Mä heräsin jo tuossa ennen kuutta. Kahvit on juotu taas.
Nyt olen täysin hereillä ja pirteä.
Alan kohta pikku hiljaa pakkailemaan. Sitten kun olen saanut blogin kirjoitettua. Lähden tuossa kymmentä vaille kymmenen bussilla sitten siskoa tapaamaan. Käydään jossain syömässä.
Eilenä mä jouduin tuonne vesisateeseen koska piti hakea bussirahat pankkiautomaatilta. Mä olin ihan märkä kun tulin kotiin.
Menin heti suoraan kuumaan suihkuun.
Oli kyllä ihanaa päästä suihkuun.
Olin eilenä kaverin luona taas katsomassa lemmen viemää, skypetin poikaystävän kanssa ja loppu ilta parhaan kaverin luona.
En näe enää kavereita tänään. Toivotin eilenä molemmille hyvät viikonloput.
Nyt kun voitin hopeaa niin aijon juhlistaa ostamalla tänään yhden alkoholittoman siiderin.
Se on mun juhla juoma.
Pitää katsoa jos vaikka käydään poikaystävän kanssa hakemassa taas subit subwaysta.
Täytyy kysyä haluaako se hakea.
Mun ainakin tekee mieli. En ole taas vähään aikaan syönyt subia.
Ihana aamu kun ei ole mihinkään kiire. Saa blogin kirjoitettua ihan rauhassa. Aamupalakin on vasta parin tunnin päästä.
Syön hyvin niin mä jaksan aamupäivän sitten. Mukavaa kyllä nähdä siskoa. Ei olla aikoihin vietetty aikaa yhdessä.
Hyvin kerkiän illaksi takaisin tänne ennen kun lähden lomille.
Kun poikaystävä pääsee töistä niin se tulee hakemaan mut.
On jotain puoli kuuden aikaa täällä.
Mulla on taas pieni vaatekriisi päällä. En tiedä mitä puen päälle tänään. No mä katsn ihan kohta noi vaatteet.
Tässä on vielä aikaa miettiä.
Kämppä pitää laittaa taas kuntoon ennen lomille lähtöä. Alan kohta tiskaamaan. ja pedata sänky.
Huomasin että teetä pitää ostaa lisää ensi viikolla ainakin.
Alkaa olla lopussa kaikki noi mun teet.
No käyn ostamassa ensi viikolla.
kahvia on vielä reilusti koska avasin äsken uuden paketin.
Pyykkiä mä pesen sitten taas kun kerkiää. Eli ensi viikolla.
Menen ensi viikolla taas töihin ja klubitalolle. Olen nyt aika hyvässä kunnossa enkä ole joutunut syömään mitään rauhottavia.
Eikä nyt ole ollut harhoja tai mitään.
Mikä on vaan hyvä juttu.
Nyt on taas vähän parempi kausi.
Ja uskon että ensi viikkokin menee ihan hyvin varmasti.
Mutta aijon nauttia täysillä viikonlopusta.
Ihanaa taas nähdä poikaystävää.
Pääsee sen kanssa viettämään aikaa.
Mukava viikonloppu tiedossa.
Varmaan saunotaan tänään illalla taas. Pitää pakata sauna kamat mukaan. Tänään aijon valvoa ja huomenna nukkua mahdollisimman pitkään. Ja huomenna mä nukun varmaan päiväunetkin siinä samalla. No saapahan levättyä viikonloppuna.
Animeakin pitäisi katsoa. Ja tänään on vissiin tullut uusi animelehti jo myyntiin. Ehkä ostan sen.
Nyt mä olen katsonut netflixistä vaan terrace housea. Mä olen jäänyt siihen ihan koukkuun.
Tosi hyvä. Tykkään.
Hauska katsoa kun siinä puhutaan japania.
Frendit sarjaa en ole nyt katsonut viime aikoina.
Sitäkin pitäisi katsoa.
Olen toiseksi viimeisellä kaudella siinä.
Näen lemmen viemästäkin puolet tänään.
En kerkiä ihan katsomaan loppuun.
No mä näen lemmen viemää sitten seuraavan kerran ensi viikon tiistaina. koska maanatai iltana olen salilla taas.
Ollaan kaverin kanssa taas vähän pihalla kun katsotaan lemmen viemää tiistaina.
Eilenäkin oltiin vähän pihalla kun ei nähty keskiviikon jaksoa.
Pitää lakata kynnet taas. Lakkaan ne tässä aamun aikana.
Mutta ensin pakkaan.
Kello on tulossa vasta seitsemän.
Kohta alan kuuntelemaan vähän musiikkia.
Tulee perjantai fiilis päälle.
Mun tekee mieli sipsiä. Mietin pitäisikö ostaa. En ole vielä päättänyt.
No tässä on koko päivä aikaa miettiä sitä.
Suklaata täytyy syödä.
Mulla on pandan julhapöydän konvehteja. Valkosuklaata.
Oli kallis mutta ostin sen siksi kun voitettiin hopeaa.
Aijon nauttia siitä suklaasta sitten viikonloppuna.
Olen ansainnut sen.
Teetä juon sitten taas kun kerkiää.
Poikaystävän luona pystyy onneksi juomaan teetä.
Sillä on vedenkeitin.
Saa nähdä mitä me syödään sitten viikonloppuna.
Mitä ruokaa keksitään.
No me syödään jotain.
Aijon olla koko viikonlopun mun olohousuissa.
En pidä mitään farkkuja viikonloppuna.
olohousut on paljon paremmat eikä ne purista.
Otan tabletin ja tietokoneen mukaan.
Katselen tabletilla sitten jotain taas viikonloppuna.
Mutta. Nyt alkaa pakkaaminen ja katsoa noi vaatteet.
Mietin laitanko toppahousut päälle.
Ettei jaloille tule niin kauhean kylmä.
Ehkä laitan niin tarkenen bussipysäkillä.
Otan käyttöön tuon mun totoro laukun.
Minkä ostin kirpparilta viimeksi.
Hyvä laukku ollut tähän asti.
Ja se laukku oli aika hyvässä kunnossa kun ostin sen.
Mutta sitten kun lähden illalla niin otan eri laukun käyttöön.
Hirveä suunnittelu taas päällä.
Ehkä laitan korkkarit jalkaan.

Sählyturnaus.Torstai 27.10.2016 06:45

Tänään on se päivä. Sählyturnaus. Se on tuolla urheilutalolla ja me otellaan ainakin kolmea joukkuetta vastaan. Meillä on heti eka ottelu jo yhdeksältä. Me pelataan se neljä kertaa muita vastaan ja ne ottelut kestää sen 10 minuuttia. Mä pelaan niin hyvin kun vaan pystyn.
Teen parhaani. Saa nähdä voitetaanko tällä kertaa se kulta.
Hopeakin kävisi ihan hyvin.
Se koko tapahtuma kestää sen noin neljä tuntia. Yhteen asti.
Meillä on nyt aamupala jo kahdeksalta ja urheilutalolla pitää jo olla puoli yhdeksän aikaa. Pitää nyt syödä kunnon aamupala niin jaksaa pelata sen ekan ottelun.
Vähän jännittää mutta tää on semmoista iloista jännitystä.
Eilinen aamu ei mennyt niinkuin piti. Mä meinasin nukkua pahasti pommiin. Mä en herännyt siihen kun kello soi.
Mä heräsin siinä kahdeksan jälkeen vasta. Mä onneksi kerkesin syömään aamupalan ja mun piti lähteä samantien tuonne verikokeisiin.
Jouduin odottamaan sen puoli tuntia ennen kun pääsin.
Sitten kun palasin takaisin niin aloin siivoamaan.
Siivouksen jälkeen mä söin ja menin sohvalle makoilemaan ja nukahdin. Mä nukuin sitten tuonne kolmeen asti iltapäivällä.
Sain ihan hyvin unen vielä tuossa eilenä illalla.
ja nyt mä heräsin tänä aamuna ennen herätyskelloa.
Mikä on ihan hyvä niin en nukkunut taas pommiin.
Huomenna olen menossa lomille taas. Ja käyn huomenna siskoa tapaamassa. Mennään etsimään mulle hautajaisiin sitä mustaa paitaa ja mennään jonnekkin syömään. Sitten huomenna illalla lähden poikaystävän luokse viettämään viikonloppua.
Hyvin kerkiän takaisin ennen kun poikaystävä tulee hakemaan.
Tulee mukava päivä huomenna. Ja kivaa lähteä lomille taas.
Nyt mulla on ollut paljon parempi olokin enkä ole joutunut syömään rauhottavia. Olen nyt varmaan viimeinkin hyväksynyt sen että pappa on poissa.
Hautajaiset on varmasti pian.
Hyvä että heräsin nyt ajoissa niin sai juotua äsken aamukahvit ja nyt saa taas blogin kirjoitettua.
Eilenä aamulla mä en kerennyt juomaan aamu kahvia. Se vähän vitutti. Mun pitää tänään käydä kylillä pankkiautomaatilla nostamassa bussi rahat.
Menen hakemaan ne ottelun jälkeen. Hyvin on iltapäivällä aikaa.
Eikä siinä mene niin kamalan kauan.
Kerkiän hyvin päivälliselle takaisin.
Pakkaan kamat vasta huomenna. Vielä ei ole kiire.
Mukava viikonloppu tulee varmasti. Ja poikaystäväkin on varmaan odottanut että tulen taas sen luokse.
Uskon että jo ensi viikolla menen jo töihin ja klubitalolle.
Olen jo varmaan siinä kunnossa.
Tää alku viikko oli vaikea mutta nyt jo alkaa helpottamaan.
Pitää vaan jatkaa tätä elämää eteenpäin. Näin se menee.
Laitan kohta hyvät musat soimaan taustalle niin tulee hyvä peli fiilis.
Varmaan mä olen aika paljon puolustaja siellä kentällä kun hyökkääjä. Mutta luulen että jossain vaiheessa sitä ottelua joudun olemaan hyökkääjä.
Varaudun siihen. Kyllä mä ja paras kaveri selivitään.
Se on kivaa kun paras kaverikin on siinä turnauksessa.
Ollaan jo aika hyviä tuossa sählyssä kun ollaan jo pelattu aika monta vuotta jo. Ja aijon jatkaa sählyn pelaamista jatkossakin.
Voin kyllä sanoa että sähly on mun laji.
Olen aika hyvä siinä. Hyvä liikunta muoto.
Oltiin eilenä kaverin kanssa salilla illalla.
Hyvät musat soi taustalla niin oli kivempi tehdä noita liikkeitä.
Varmaan siellä turnauksessa soi hyvää musaa myös.
Soitin eilenä poikaystävälle kun pääsin salilta. Ja mä sanoin sille että soitan sille sitten tänään tuon turnauksen jälkeen vasta.
Kysyin kaverilta että huoleehtiko se mun puhelimesta kun olen pelaamassa niin se suostui. Se kaveri tulee katsomaan meidän peliä.
Laitan puhelimen vielä äänettömälle niin se ei häiritse sitten kaveria kun se soi. Vielä ei ole kiire. Aamupalaan on vielä noi puolitoista tuntia aikaa. Puen kohta peli kamat päälle kun saan blgin kirjoitettua.
Vesipullo pitää olla mukana. Ohjaajat sanoi meille että kannattaa olla vesipullo mukana.
Kyllä me saadaa ohjaajiltakin juotavaa.
Hyvä mä kerkiän tiskaamaan kohta.
Pyykkiä mä en kerkiä pesemään. Pesen sitten ensi viikolla.
Mulla on kaappi täynnä puhtaita vaatteita niin enköhän mä pärjää.
Mun pitää muuten varmaan hakea lisää lepoenxia ensi viikolla.
Alkaa olla jo loppu ja nyt kun mä kävin eilenä verikokeissa niin uskon että mä saan sitä sitten. Ja lisää rauhottavia pitää myös hakea. Mä haen noi kaikki sitten ensi viikolla vasta. Huomenna mä en kerkiä. Aika hyvä fiilis päällä.
Tuntuu ihan että olisi perjantai.
Nyt on vasta torstai. Saa nähdä miten ensi viikko sitten menee.
Toivottavasti paljon paremmin mitä tämä viikko.
No hetki ja päivä kerrallaan. Niin mä olen tehnyt tämänkin viikon.
En jaksanut eilenä olla ollenkaan koneella.
Ajattelin että nyt mä tänään taas aamulla kirjoitan blogin.
Ja huomenna mä kirjoitan myös ellen nuku pommiin tai jotain.
Mä en ymmärrä miksen herännyt herätys kelloon eilenä.
Mä olin varmaan aika syvässä unessa.
Mulle on nyt käynyt noin pari kertaa.
En osallistu huomenna naistenryhmään koska menen tapaamaan siskoa. Lähden jo aamulla liikenteeseen.
Kerkiää syömään aamupalan ennen lähtöä. Kivaa nähdä siskoa taas ja viettää päivä sen kanssa.
Mennään jonnekkin hyvään paikkaan syömään.
Perjantai ja viikonloppu lähtee kivasti käyntiin huomenna. Näkee muita ihmisiä.
Ja pääsee taas poikasytävän luokse viettämään laatu aikaa. Voin sanoa että tämäkin viikko on mennyt hurjaa vauhtia
Huomenna on taas viikonloppu.
Ensi viikolla tulee taas rahaa kelalta. Perjantaina.
Hyvä niin pääsee maksamaan laskuja.
Mulle tuli pari päivää sitten tuo netti lasku.
Ja sitten myöhemmin tulee lisää laskuja. Onneksi mulla on aina rahaa maksaa ne.
Kiitos kelan miltä mä saan aina joka kuukausi sen rahan.
Pitää sitten viikonlopuksi ostaa jotain ruokaa.
Ja tehdään poikaystävän kanssa jotain ruokaa viikonloppuna.
Saunotaan taas varmaan huomenna illalla.
Pitää ostaa joku sauna juoma.
Ostan varmaan limsaa. Koska en juo alkoholia. Mä en ole vähän yli vuoteen juonut yhtään alkoholia. Eikä ole edes tehnyt mieli.
Pärjää ihan hyvin ilmankin. Poikaystävä juo joskus mutta se ei häiritse mua yhtään. Juo jos haluaa.
Me kaikki ollaan erilaisia.
Paras kaverikin juo alkoholia.
Ja olen päättänyt että en enää koskaan juo alkoholia.
Hyvin olen selvinnyt tähän päivään asti.
Siitä tuli mulle aika huono olo jos juon liikaa.
Ei tee hyvää mulle ainakaan. Ja sitten kun mä join, niin mun maha ei tykännyt yhtään siitä alkoholin määrästä.
Mulle saattoi tulla aina kovat maha kivut juomisen jälkeen mikä saattoi kestää melkein viikon.
Voin sanoa sen että alkoholi ei tee todellakaan hyvää vatsalle.
Se alkoholi tuhoaa vatsan.
Ja mulla on muutenkin tosi herkkä vasta.
Ovulaatio kivut ei ole kivoja. Mulla on niitäkin joskus.
Mutta ne ei ole vaarallisia onneksi. Niitä tulee aina välillä.
Kerran mä kävin lääkärissäkin niiden takia.
Kun en silloin tiennyt mitä kipua se oli.
Mutta sekin selvisi.

Olo alkaa olla jo parempi.Tiistai 25.10.2016 08:08

Olo alkaa olla pikku hiljaa parempi. Eilenä mä jouduin silti ottamaan pari rauhottavaa. Otin tuossa eilenä aamulla ja toisen päivällä.
Ilta meni hyvin ilman rauhottavaa.
Käytiin kaverin kanssa lenkillä ja olin sen luona kylässä katsomassa lemmen viemää.
Sitten skypetin poikaystävän kanssa ja loppu illan olin parhaan kaverin luona. Tänään mun ei onneksi tarvitse lähteä klubitalolle.
Näin me nyt sovittiin ohjaajan kanssa.
ihan hyvä niin ei tarvitse kulkea bussilla.
Sähly treenit meillä on tänään iltapäivällä ja niihin aijon osallistua.
Se sähly turnaus on parin päivän päästä. Torstaina. Meidän pitää silloin jo olla ennen yhdeksää urheilu talolla. Alkaa jo pikku hiljaa olla pientä jännitystä. Saa nähdä kuka voittaa torstaina.
Tänään mä menen käymään kaupassa. Eilenä mä en jaksanut käydä.
Menen lounaan jälkeen käymään.
Heräsin tänään vähän yli seitsemän.
Kahvit on juotu taas. Aamupala on noin tunnin päästä.
Mun pitää taas hakea lisää leponexia. Alkaa olla loppu.
Ja huomenna aamulla mulla on verikokeet.
Aamulla heti.
Huomenna meillä ei ole paja tuntia.
Mutta siivota täytyy jo huomenna koska torstaina on se turnaus.
Alan jo tänään pikkasen siivoamaan jo niin huomiselle ei tule niin paljon siivottavaa.
Mua taas itketti eilenä. Mutta se helpotti mun oloa.
Nyt ei ahdista onneksi kauheasti mitä viime päivinä.
Ehkä mun olo alkaa olla jo pikku hiljaa parempi.
Kyllä tää tästä pikku hiljaa.
Nyt on mukavaa kun on taas kiireetön aamu.
Ei atrvitse lähteä mihinkään. Uskon että ensi viikolla menen taas töihin ja klubitalolle.
Olen jo silloin varmasti vähän paremassa kunnossa.
Mun pitää muuten ostaa lisää puuroa. Se alkaa olla kohta loppu.
Ja kahvia pitää ostaa lisää.
Ostan kulta katriina kahvia.
Hyvää ja halpaa.
Voisin vaikka huvin vuoksi käydä pyörähtämässä seppälässä.
En ole nyt pitkään aikaan käynyt siellä. En aijo ostaa mitään menen vaan katselemaan.
Onko sinne tullut vaikka uusia vaatteita.
Laitoin tabletin äsken latautumaan. Katson sillä sitten jotain myöhemmin taas.
Annan sen nyt ladata tämän aamun. Nyt mä ajattelin olla koneella.
Teetä juon taas kohta.
Alkaa sitäkin tehdä taas mieli. Ai niin pitää tarkistaa paljon mulla on teetä jäljellä jos sitäkin täytyy vaikka ostaa.
Katson sen kohta.
En pese pyykkiä vieläkään. Pesen viimeistään torstaina.
Kohta tiskaan taas.
Ja sänkykin pitää pedata.
Uskon että tästä on tulossa ihan kiva päivä.
Mulla on vaan kaupassa käynti ja sähly.
Ei mitään sen kummallisempaa. Kaverit näen taas illalla.
Toinen kaveri tulee tänään mun luo katsomaan lemmen viemää. Eilenä olin sen luona taas katsomassa.
Alan vähän jo siivoamaan tätä mun keittiötä. Roskat pitää myös viedä. Mun roskis on ihan täynnä. Mä vien sen samalla kun menen aamupalalle.
On sitten sekin viety.
En ole katsonut nyt animea yhtään. No kyllä se katsomis innostus kyllä tulee taas jossain vaiheessa.
Eilenä mä nukuin jopa päikkärit tuossa mun sohvalla. Oli vaan tosi väsynyt olo niin piti vähän nukkua.
Sitten mä heräsin siinä vähän ennen ompeluryhmää.
Olin eilenä siellä mutta en jaksanut kauheasti tehdä mitään.
Ei vaan sillä hetkellä pystynyt keskittymään. Ja eilisen päivän pappa pyöri koko ajan mun mielessä.
Kohta on sitten ne hautajaiset. Saa nähdä miten mä sen kestän.
Varmasti alan itkemään siellä. En ihmettele.
Mä itken jos itkettää.
Sitä pitää surra.
Mun pitää vaan ostaa uusi musta paita sinne hautajaisiin. Kaikki muut vaatteet kyllä löytyy paitsi se paita.
En osta mitään kamalan kallista.
Joku musta paita vaan.
Mulla on mustat housut sinne hautajaisiin ja musta trenssi takki minkä pistän päälle.
Hiukset pidän nyt tällä kertaa auki.
Ja otan tuon mun mustan pikkulaukun.
Ne hautajaiset on hesassa.
Mun pappa asui siellä.
Mutta. elämä jatkuu ja me kaikki kuollaan jossain vaiheessa.
Näin se vaan menee.
Aijon nauttia joka ikisestä päivästä mun elämässä.
Mun elämä on tällä hetkellä hyvässä tasapainossa.
Vaikka välillä tulee noi huonot olo tilat. Niistä kyllä aina selviää.
Sitten huomaa että seuraava päivä on vähän parempi mitä edellinen päivä. Luulen että tänään en joudu ottamaan rauhottavaa.
Mulla on aika hyvä olo nyt. Mutta se voi olla että se huono olo saattaa iskeä taas illalla. Jos se tulee niin tulee.
Sitten pitää vaan jutella ohjaajan kanssa ja ottaa se rauhottava sillä hetkellä niin olo taas helpottuu.
Mun rauhottavat alkaa olla kohta loppu varmaan kun olen joutunut nyt syömään niitä aika paljon viime päivinä. No apteekista saa niitä sitten taas lisää kun alkaa olla loppu.
Niitä joutuu välillä syömään tämän skitsofrenia sairauden takia.
Mutta olen tottunut.
Välillä ei tarvitse vaikka viikkoon syödä rauhottavia jos on hyvä viikko silloin.
Mutta kyllä se huono viikko tulee aina välillä.
No olen siihenkin jo tottunut.
Nuo huonot olotilat kuuluu mun elämään.
Mulla ei mitenkään voi olla hyvä olo jatkuvasti.
Mutta itsetuhoinen en ole. Sitä mä olin silloin nuorempana.
Viiltelin itseäni.
Mutta sen jälkeen en ole tehnyt sitä.
Mulla on nyt aika hyvä elämä tällä hetkellä. Olen onnellinen.
Skitsofrenia sairauden kanssa pystyy kyllä elää hyvää elämää.
Mä ainakin pystyn.
Ja se on tärkeintä että on onnellinen.
Ja huumoria pitää olla paljon elämässä.
Pitää sitä aina välillä nauraa.
Mä nauran aika paljon. Se on vaan hyvä juttu.
Mulla ja kavereilla on välillä aika levottomia juttuja mille me aina nauretaan joskus. Ja poikaystävänkin kanssa on aika levottomat jutut. Pääasia että on hauskaa sillä hetkellä.
Mutta. Jos sitä alkaisi vähän siivoilemaan.
Tiskaamaan ja kuuntelemaan samalla musaa.
Aamupalakin on ihan kohta. Pääsee syömään.
Alkaa olla jo nälkä.
Aamulääkkeet pitää myös muistaa ottaa. Mulla menee aamulla vaan masennus lääke.
Ei mitään muita lääkkeitä.
Jotkut syö leponexia aamuisin.
Paras kaveri syö sitä myös aamulla.
Jo mä söisin niin olisin aika pihalla ja nukuttaisi.
Hyvä että syön aina illalla sitä. Pistää nukuttamaan.
Ja se samalla rauhoittaa.
Ei sitten pahasti ala ahdistamaan illalla.
Mutta jos on tosi paha ahdistus niin silloin pitää illalla ottaa myös se rauhottava. Jos leponex ei auta sillä hetkellä.

Pappa nukkui pois..Maanantai 24.10.2016 07:49

Pappa nukkui pois perjantai iltana. Sain äidiltä soiton lauantai aamuna siitä ja tietysti järkytyin ja aloin itkemään.
Äiti sanoi että voin tulla nyt vaikka kotiin suremaan.
Olin yhden yön kotosalla. Ohjaaja sanoikin mulle lauantai aamuna että mene vaan kotiin.
Soitin myös poikaystävälle ja kerroin sillekkin. Se tuli moikkaamaan mua sitten siinä lauantai iltapäivällä. Se toi mulle vähän suklaata.
Ja lohdutti. Olen nyt joutunut syömään vähän väliä noita rauhottavia.
Ja mulla on taas alkanu noi harhat kun on ollut nyt ahdistava ja itkuinen olo. Sovittiin ohjaajan kannsa etten ole tänään menossa töihin enkä ole menossa klubitalolle huomenna.
Mutta muihin ryhmiiin mä yritän osallistua.
Ja jos tulee huono olo niin se sitten tulee.
En yhtään ihmettele. Eilenä illalla mua alkoi taas kauheasti itkettämään.
Otin sen rauhottavan. Sitten soitin äidille kun oli niin huono olo.
Mutta se rauhottava alkoi vaikuttamaan ja mä rauhotuin.
Eilisessä päivässä oli jotain hyvääkin.
Oltiin lahdessa äidin, isän ja siskon kanssa ostamassa mulle kunnon kävely kengät. Löydettiin Yhdestä urheilu liikkeestä
uudet kengät. Ne on vaalean väriset missä on pinkki raita.
Ne oli aika kalliit kengät. 100 euroa maksoi.
Maksoin ne kengät mun yhdestä säästö tilistä.
Mutta aika hienot kengät on.
Ja ne tuntuu hyvältä jalassa.
Kohta on sitten varmaan papan hautajaiset. Mun pitää mennä ostamaan joku musta paita sinne hautajaisiin.
Kaikki muut vaatteet multa löytyy paitsi paita.
Varmasti alan siellä hautajaisissa itkemään.
En ihmettele. Mutta sitä pitää surra.
Pappa oli silloin mukava kun olin pieni.
Muistan hyvin ne ajat.
Pappa eli aika pitkän elämän.
Ja varmasti eli hyvän elämän.
On sitä kyllä kova ikävä.
Mutta me kaikki lähdemme pois jossain vaiheessa. Näin se vaan menee. Nyt mä aijon elää hetken ja päivän kerrallaan.
Aijon katsoa miten nää mun olo tilat menee.
Jos on ahdistava viikko niin sitten se on.
Silloin mun täytyy syödä noita rauhottavia koska ne harhatkin saattavat tulla.
Mutta nyt on hyvä että saan kunnolla levättyä. Jos olisin mennyt töihin tänään niin ihan varmasti olisin aika ahdistunut.
Hyvä kun ei tarvitse mennä. Katsoo illalla jos jaksan mennä vaikka salille. Se tekisi varmaan ihan hyvää. Saisi muuta ajateltavaa.
Ja jos mulle tulee huono olo siellä niin lähden vaan pois.
Menen ainakin yrittämään.
Menen ehkä käymään kaupassa tänään. Saa vähän raitista ilmaa.
Ihanaa kun ei ole kiire.
Mä heräsin tänään tuossa vähän ennen seitsemää. Kahvit on juotu taas. Nyt olen aika hereillä.
Aamupala on noin tunnin päästä.
Mulla meni silloin ruokahalu kun sain kuulla että pappa nukkui pois.
En pystynyt syömään sillä hetkellä mitään.
Mutta nyt maistuu taas ruoka onneksi.
Pitää syödä niin jaksaa.
Meillä on tänään taas ompeluryhmä.
Ajattelin siihen osallistua tänään. Ja teen sen minkä mä jaksan.
Ja jos en jaksa tehdä mitään niin sitten en tee.
Kohta alan tiskaamaan ja kuuntelemaan vähän musiikkia.
Ajattelin olla koneella nyt tämän aamun.
Katson sitten tabletilla jotain myöhemmin.
Nyt ei tarvitse pestä mitään pyykkiä.
Ei ole kauheasti mitään nyt kertynyt.
Aijon olla tämän päivän vaan olohousuissa. En laita mitään farkkuja jalkaan.
Sitten laitan salikamat päälle kun menen salille.
Kerkiää syömään päivällisen ennen salille menoa.
Meillä on puuro päivä taas tänään.
Ja tänään me jaetaan taas viikon lääkkeet dosettiin. Nyt mä kerkiän ne aamulla taas jakamaan koska en ole menossa töihin.
Mulla pitäisi riittää kaikki lääkkeet hyvin vielä.
Tämän viikon keskiviikkona aamulla mulla on verikokeet taas.
Sinne pitää mennä. Kerkiän syömään aamupalan ihan hyvin ennen lähtöä. Sitten ei tarvitse kuukauteen mennä taas verikokeisiin.
Siellä pitää käydä joka kuukausi koska on toi leponex lääkitys.
No olen tottunut eikä mulla ole neulakammoa.
Laitoin eilenä parhaalle kaverille viestiä illalla että en ole nyt tulossa koska mulla oli se huono olo.
Mutta tänään me näemme taas illalla. Jutellaan ja katsellaan salkkareita. Skypetän poikaystävänkin kanssa.
Siinä se ilta menee ihan kivasti taas.
Mutta. Uskon että tää mun olo alkaa sitten jossain vaiheessa olla vähän parempi. Tää viikko saattaa tuntua aika rankalta.
Varaudun siihen.
Mutta onneksi mun ei tarvitse sitten tehdä mitään jos en pysty tekemään.
Luulen että tänään joutuu syömään taas rauhottavia.
Varmaan illalla viimeistään joudun ottamaan että saan kunnolla nukuttua eikä sitten ahdista niin pahasti illalla.
Yleensä aina iltaisin mulle iskee se huono olo.
Silloin on hyvä ottaa se rauhottava että pystyy nukkumaan.
Ja sekin on hyvä että tuo leponex lääke pistää aina nukuttamaan ja sekin rauhoittaa.
Voin sanoa että mulla on tosi vahva lääkitys.
Ihan hyvä vaan niin pystyy jotenkin elämään tätä elämää.
Onneksi olen viimein hyväksynyt itseni semmoisena kuin olen
ja tottunut elämään tämän sairauden kanssa.
Välillä on vaikeaa, välillä menee loistavasti.
Mutta mä nautin joka ikisestä päivästä parhaani mukaan.
Sitä ei koskaan voi tietää että koska kuolee.
Sen takia mä elän ihan täysillä.
Ja nautin elämästä.
Voin sanoa että kaikki on hyvin tällä hetkellä paitsi se papan kuolema. Nyt on suru aika. Ja sitä ei voi tietää että kauan tää kestää. Se kestää sen kun kestää.
Mutta mä yritän silti jatkaa elämää eteenpäin.
Onneksi mulla on aivan ihanat kaverit ja poikaystävä.
Niiden avulla mä selviän kyllä tästä.
Ne on mun tukena.
Ja aina voi mennä ohjaajan luokse juttelemaan jos tuntuu siltä.
tai soittaa. Nekin kyllä sitten auttavat.
Mulla on hyvä tuki verkosto tällä hetkellä.
Katsoo sitten ensi viikolla jos jaksaa mennä sitten töihin taas.
Mutta sen näkee sitten.
En aijo todellakaan vielä miettiä ensi viikkoa. Koitan eka selvitä tästä viikosta.
Helppoa ei tule olemaan.
Ja enkä ihmettele jos noi harhat saattaa tulla taas yllättäen.
Ne kuuluu tähän mun sairauteen.
Tai jos mulle tulee psykoosi olotila.
Onneksi rauhottavat aina auttaa siinä tilanteessa.
Ja jos joku on siinä vieressä joka rauhoittaa.
Kuten vaikka ohjaaja.
Mä menen aina heti ohjaajan luokse jos noi harhat tulee.
ja jos ahdistaa ihan kauheasti.
Ne sitten aina auttaa mua.
Yleensä myös tuo juttelu auttaa.
Silloin mä rauhotun aika nopeasti ja tajuan viimein että ei ole mikään hätä vaikka silloin tuntuu siltä.
Sitten mä aina tajuan viimein että kaikki on hyvin.

Oli kivaa eilenä :)Lauantai 22.10.2016 07:55

Oli mukava päivä i love me messuilla eilenä. Paljon oli nähtävää.
Oltiin muoti näytöstäkin katsomassa. Hieno esitys oli.
Vaatteet oli hienoja. Olisin ostanut yhden laukun sieltä mutta pankkikortti ei käynyt. Hitto olisi pitänyt ottaa sitä käteistä mukaan.
Se laukku oli semmoinen pinkin värinen ja tosi söpö.
Olisi maksanut vaan 40 euroa. Sitten mä sovitin ihania korkokenkiä siellä. Siellä oli niin paljon laukkuja ja kenkiä niin tuntui siltä että olisin ollut taivaassa.
Muutama tunti oltiin siellä ja käytiin syömässä hesessä. Siellä ei ollut kauheaa ruuhkaa. Mä söin kana aterian ja join fanta limsaa.
Sitten taas jaksoi liikkua kun oli saanut mahan täyteen.
Oltiin sitten iltapäivään mennessä takaisin.
Ihanaa kun on nyt viikonloppu niin saa vähän levättyä.
Poikaystävä tulee käymään tänään mutta en tiedä haluaako olla yötä. No se selviää sitten miten poikaytävä haluaa.
Mä heräsin taas tänään vähän ennen seitsemää. Kahvit join taas äsken. Ihana rento aamu kun ei ole mihinkään kiire.
Mukavaa kirjoittaa tää blogi ihan rauhassa.
Aamupala meillä on taas yhdekäsn aikaan.
Juon teetä taas hiukan myöhemmin.
Eilenä kerkesin juomaan pari kuppia.
Ei onneksi ahdistanut yhtään eilenä siellä messuilla.
Hyvin siis meni eikä tarvinut ottaa rauhottavaa. Se oli mukana ihan varmuuden vuoksi.
Kastoin eilenä lemmen viemää ja salkkarit.
Menin jo nukkumaan eilenä yhdeksän aikaa.
Nukahdin heti kun menin sänkyyn. Pikkasen väsytti.
Kohta tiskaan taas. Ja ajattelin musiikkia kuunnella.
Katson tabletilla jotain myöhemmin taas. Mutta nyt aijon olla koneella. Meitin pitäisikö pestä pyykkiä. Katson sen hetken päästä että paljon mulla on noita likaisia vaatteita.
Uskon että pesukone on vapaa tänä aamuna.
Hyvä olo tällä hetkellä. Mukavaa taas nähdä poikaystävää.
Päästään viettämään laatu aikaa yhdessä.
Katsellaan taas leffoja ja syödään mässyä. ja muutakin.
No mä säästin vähän rahaa taas kun en ostanut seltä messuilta mitään. Sanottiin kavereiden kanssa ohjaajalle että halutaan sitten noille samoille messuille ensi vuonnakin.
Silloin pitää ostaa jotain ja ottaa vaan käteistä mukaan.
No vuoden päästä sitten taas.
Ihanaa kun voi olla olohousuissa. Aijon olla niissä koko viikonlopun.
En todellakaan laita mitään farkkuja jalkaan.
Nyt on viikonloppu niin pitää olla semmoiset vaatteet päällä mitkä tuntuu mukavilta.
Jaksoin eilenä mennä lenkille. Oli tosi hyvä ilma.
Heitin taas sen puolen tunnin lenkin.
Sitten lenkin jälkeen menin suihkuun ja keitin teetä.
Loppu illan otin ihan rennosti.
Nyt en aijo syödä vähään aikaan mitään ranskalaisia.
Niitä tuli syötyä eilenä ihan tarpeeksi. Meillä oli päivälliselläkin ranskalaisia.
Nyt ei enempää vähään aikaan.
Pitää katsoa jos jaksaisi katsoa animea. Hyvin on koko viikonloppu vaan aikaa katsoa.
Ja sitten katson tabletilla muita sarjoja.
Olen nyt päättänyt että ensi kuun aijon vaan säästää.
koitan olla shoppailematta mitään.
Katsotaan onnistuuko. Mä yritän ainakin. Tässä kuussa on mennyt ihan tarpeeksi rahaa.
Ostellut taas kaikenlaista.
Nyt tauko siitä.
Rahaa saa mennä vaan laskuihin ja ruokaan.
Pitää nyt säästää koska me ollaa kaverin kanssa menossa ensi vuonna sinne desuconiin.
Pitää olla silloin rahaa bussimatkoihin, ruokaan ja shoppailuun.
Odotan innolla taas desuconia. Kiva mennä sinne pyörimään.
Metsästän taas figuureja.
ja julisteita.
ja tottakai pitää ostaa se desucon t-paita mikä on joka vuosi.
Nyt on tullut aika hyviä anime sarjoja.
On taas katsottavaa.
Mun pitää lakata kynnet taas. Kynsilakka on kulunut mun kynisistä aika kivasti. Lakkaan ne tässä aamun aikana.
Kun vaan kerkiää. Laitan uuden lakka kerroksen päälle niin se on siinä. Olen kohta muuten saanut katsottua kokonaan frendit sarjan.
Nyt mä olen nähnyt kaikki jaksot tähän asti. Hyvä että se sarja on tuolla netflixissä. Ja kaikki jaksot.
Silloin kun se sarja tuli telkasta niin näin vaan joitakin jaksoja mutta en ihan kaikkia.
Se on kyllä yksi mun lempi sarjoista. Hauska sarja.
Salkkarit menee taas jännään suuntaan ja samoin lemmen viemää.
Pitää seurata.
Sitten kun menen parhaan kaverin luokse taas tuossa sunnuntai iltana niin katsotaan taas talent suomi.
Pakko katsoa koska sami ja jari on tuomareita. Ja ne molemmat on aivan ihania tyyppejä.
Välillä tulee naurettua niiden jutuille.
Pitää katsoa jos jaksaisi katsoa possen tänään taas pitkästä aikaan.
Se on myös yksi mun lempi ohjelmista.
Tosi hauska.
Duudsonit on ihan parhaita.
Emmerdale sarjaa olen seurannut jotenkin mutta en ole siinä ihan kärryillä.
Kaveri kertoo mulle aina siitä kaikki juoni paljastukset.
Se seuraa siitä sarjaa.
Pysyn silleen jotenkin kärryillä siinä.
No telkasta tulee kyllä ihan kivasti ohjelmia mitä seuraa.
Se olisi ihan tylsää jos telkasta ei tulisi mitään.
Mutta hyvä että tulee.
Mulla on nyt harkinnassa että ostan uuden telkkarin.
Pitää sitten ottaa säästöistä se raha siihen sitten.
Jossain vaiheessa aijon sen hankkia.
Mä nyt suunnitelen.
Sillä ei ole onneksi mikään kiire.
Olisi se kyllä kiva jos olisi uusi telkkari. Mitään kalaman isoa en aijo ostaa.
Ihan vaan semmoisen mistä näkee.
Mulla on onneksi rahaa ostaa se telkkari.
Varmaan siihen menee jotain pari sataa euroa. Ellei enemmän.
Pitää seurata hintoja.
Onneksi mulla on iso olohuone ja se tv taso niin hyvin se uusi telkkari mahtuu siihen sitten.
Ei ole tilasta pulaa.
Tää mun kämppä on kaksio. Juuri sopivan kokoinen mulle.
Mulla on makuuhuone, olohuone ja keittiö.
Sekä vessa ja suihku.
Hyvin tänne mahtuu kaikki laukut ja kengät. Tila riittää vielä paljon.
Mä olen aina unelmoinut vaatehuoneesta. Minne saisi kaikki vaatteet, kengät ja laukut.
Se olisi aivan ihana. No aina sitä voi haaveilla.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan ja kaston noi pyykit.
Pitääkö pestä vai eikö.
Mutta. Mukava päivä tulossa tänään. Aijon vaan nauttia.
Katsotaan moneen asti jaksan tänään sitten valvoa.
Ajattelin valvoa tänään kun on viikonloppu.
Jos poikaystävä jää yöksi niin mehän sitten kyllä valvotaan.

I love me messuille.Perjantai 21.10.2016 07:25

Tänään lähdetään naistenryhmässä tuonne i love me messuille.
Lähtö on jo yhdekäsltä. Vielä pari tuntia aikaa lähtöön. Hyvin kerkiän blogin kirjoittaa. Eilenä oli mukava päivä. Sain siivottua ja pyykit pestyä. Ja olin siellä kurssilla. Me käsiteltiin siellä erilaisia tunteita.
Mitä ihmisellä on. Ja nyt meidän kotitehtävä on nyt harjoitella erilaisia tunteita mitä meille tulee.
Ja niistä sitten puhutaan seuraavalla kerralla.
Se kurssi kesti sen pari tuntia.
Kurssin jälkeen mä menin käymään kaupassa. Ostin hasselpähkinä suklaata ja kismet patukan.
Siinä on sitten mun viikonloppu herkut.
Menen ehkä lenkille tänään illalla vielä kun ollaan tultu hesasta.
Eilinen ilta meni taas kavereiden kanssa.
Ihanaa kun on perjantai. Pääsee lepäämään ennen seuraavaa viikkoa.
Poikaystävä on tulossa taas huomenna käymään.
Kaverit lähtee lomille.
Olo ja fiilis on ihan hyvä tällä hetkellä. Mutta aijon ottaa silti rauhottavan mukaan sinne reissuun jos alkaa pahasti ahdistamaan.
Sitä ei voi tietää niin hyvä että se rauhottava on mukana.
Vaatekriisiä mulla ei ole. Tiedän mitä puen päälle.
Puen heti vaatteet päälle kun saan blogin kirjoitettua ja pitää myös tiskata ennen lähtöä.
Aamupala on vasta noin puolentoista tunnin päästä.
Mun piti jo herätä kuudelta mutta heräsinkin puoli seitsemän.
Aamukahvit on juotu taas niin nyt mä olen hereillä.
En vielä tiedä minkä laukun ottaisin käyttöön.
Katson sen kohta.
Vesipullo pitää ottaa mukaan jos jano iskee.
Me mennään vissiin heseen syömään sitten siellä.
Ihan hyvä niin saa mahan täyteen niin jaksaa liikkua sitten siellä.
Ollaan joskus iltapäivällä takaisin.
Muutama tunti siinä reissussa menee.
No ei haittaa mua ainakaan. Mulla ei ole mikään kiire.
Tänään on tullut kelalta taas rahaa.
Mutta mä päätin etten osta mitään sieltä messuilta. Raha saa mennä vaan tuohon ruokaan.
Aijon vaan katsella sitten siellä. Saa nähdä löytääkö kaverit mitään sieltä messuilta.
Se paikka oli aika iso kun käytiin siellä viime vuonna. Tää on mun toinen kerta kun menen noille messuille.
Katsoin eilenä taas vähän animea.
Muutama jakso tuli taas katsottua.
Pitää viikonloppuna jatkaa katsomista.
Nyt mä joudun katsomaan lemmen viemää ja salkkarit yksin.
Parasta kaveria mä näen taas sunnuntai iltana.
Tekstaillaan taas viikonloppuna.
Niin me tehdään aina.
Pitää syödä kunnon aamupala niin ei tule sitten ihan heti nälkä.
Syön ruisleipää.
Teetä mä kerkiän juomaan vasta sitten kun ollaan tultu sieltä.
Mutta. Mukava päivä tulossa tänään.
Aijon nauttia tästä päivästä. Ja tulevasta viikonlopusta.
Pääsee viettämään viikonloppuna laatu aikaa poikaystävän kanssa.
Ikävä on ollut.
Huomenna me sitten näemme.
Koneelle tulen sitten seuraavan kerran vasta illalla. Kun alan skypettämään poikaystävän kanssa.
Eilenäkin skypeteltiin. Me skypetellään joka ilta sen tunnin ajan.
Kysellään miten päivä on mennyt ja jutellaan vaan niitä näitä.
Poiakystävä on ihana kun se kuuntelee mua aina.
Ja mä kuuntelen sitä.
Tunnetaan toisemme aika hyvin. Ollaan oltu jo yhdessä yli kuusi vuotta. Ja hyvin meillä menee edelleen.
Viihdytään toistemme seurassa.
Poikaystävä on aika sarkastinen ihminen mutta se ei haittaa mua.
Se ei ole mua kohtaan niin sarkastinen. Mutta muita kohtaan se on.
Mä taas olen tämmöinen postiivinen iloinen ihminen.
Hyvin sovitaan yhteen.
Voin kyllä sanoa että mulla on ihana mies.
Hyväksyy mut sellaisena kuin olen.
Tää mun skitsofrenia sairaus ei häiritse yhtään poikaystävää.
Ja se rakastaa mua silti.
Sitten se on aina ihana kun se ostaa mulle joskus suklaata.
Ja jos mua nukuttaa niin se antaa mun nukkua.
Ja mä annan sen tehdä aina omia juttuja.
Se pelaa aina tietokoneella. Silloin mä en häiritse sitä.
Sitten me aina osataan lukea toistemme ajatuksia.
Se on joskus hauskaa.
Tää on mun pisin parisuhde koskaan.
Kun olin nuorempi, niin kaikki mun parisuhteet kesti aina sen kuukauden tai pari.
Silloin kuusi vuotta sitten poiakystävä kysyi multa haluanko alkaa seurustelemaan sen kanssa ja mä suostuin.
Tässä me ollaan vielä.
Mikä on siis aivan ihanaa.
Ei olla menty kihloihin vielä tai mitään. Mulle on ihan sama vaikka ei mentäisi kihloihin.
Mulle riittää ihan hyvin se että saa olla toisen kanssa. Ei siihen mitään sormuksia tarvita.
Pääasia että kaikki on hyvin meillä kahdella.
Ja rakastetaan toinen toisiamme.
Poikaystävä on mua vuoden vanhempi.
Sillä on kohta synttärit joulukuussa. Pitää keksiä sille joku lahja.
Poiaksytävä sanoi mulle ettei mitään lahjoja mutta mä haluan ostaa sille lahjan.
Siihen lahjaan tulee ainakin minttu suklaata. Poikaystävä tykkää tosi paljon minttu suklaasta.
Ajattelin ostaa sille jonkun miesten hupparin jos vaan löydän tai sitten miesten hihattoman.
Voisi mennä seppälään etsimään jossain vaiheessa kun on aikaa.
Vielä on pari kuukautta aikaa poikaystävän synttäreihin.
Eli sillä lahjalla ei ole mikään kiire. Mun toisella kaverilla on myös synttärit ensi kuussa. Sillekkin pitää keksiä joku lahja.
Menen vaikka tokmannille etsimään tai sitten seppälään.
Itse asiassa seppälästä voisi löytyä kaverille jotain. Ostaa vaikka jonkun kivan t-paidan sieltä.
Ja sitten siihen lisäksi suklaalevy.
Se on aika hyvä lahja idea. Katsoo sitä sitten ensi kuussa.
Kun rahaa tulee taas niin käyn ostamassa sen lahjan.
Hirveästi on ollut noita synttäreitä. Parhaan kaverin synttärit oli viime viikonloppuna. Sekin täytti nyt 26 vuotta.
Se on syntynyt loppu vuodesta ja mä olen syntynyt alku vuodesta.
Meillä on melkein vuosi ikä eroa.
Ollaan tunnettu jo monta vuotta.
Ja ollaan parhaita kavereita.
Vieöä on tunti aikaa aamupalaan. Nyt mä alan pukemaan ja tiskaamaan.
Ja katson sen laukun minkä otan käyttöön.
Musaa aijon myös kohta kuunnella. Tästä tää perjantai päivä lähtee! Hyvällä fiiliksellä.
Vielä näkee kaverit ennen kun ne lähtee lomille.
Ihan kivaa mennä pyörimään sinne messuille kavereiden kanssa.
Ohjaaja lähtee mukaan sinne myös.
Maksaa meidän kaikkien liput.
Käytiin paja tunnilla kärkkäisellä ja mun EI pitänyt ostaa sieltä mitään, mutta alennuksessa oli semmoiset hienot olohousut.
Semmoiset harmaat missä oli tekstiä ja tähti kuvioita. Ne maksoi vaan 12,90 euroa. Niiden oikea hinta olisi ollut 24 euroa.
Ja löytyi yksi oikea koko niitä. Mietin pitäisikö ne laittaa päälle tänään.
Taidan laittaa. Niistä tulee mun työhousutkin.
Ne venyy eikä purista. Paras kaverikin löysi vaikka mitä kärkkäiseltä.
Pyörittiin jotain tunti siellä.
Ja muutenkin eilinen päivä meni ihan mukavasti.
Oltiin salilla kaverin kanssa illalla, ja hyvät treenit oli. Hiki tuli ja hyvä olo. Meillä oli siellä taas joku sijainen. Ihan mukavalta se vaikutti.
Soitin sali tunnin jälkeen poikaystävälle ja loppu illan olin parhaan kaverin luona. Menin nukkumaan siinä yhdekäsn aikaa.
Ja nyt mä heräsin vähän yli seitsemän.
Tänään mulla on taas se kurssi päivällä. Sovittiin ohjaajan kanssa etten mene tänään kokkiryhmään koska mä en kerkiä mitenkään sinne kun mulla on se kurssi.
Mutta sitten ensi viikolla ei ole sitä kurssia.
Koska on syysloma viikko.
Nyt me käsitellään siellä kurssilla tunteita. Millaisia tunteita meillä on.
Saatiin kotitehtäviäkin mutta ne oli jotenkin vaikeita niin en ole kauheasti edes tehnyt niitä. Mutta jos multa kysytään jotain siellä kurssilla niin osaan kyllä vastata.
Join aamukahvit taas. Huomasin että kahvi alkaa olla kohta loppu.
Sen kurssin jälkeen menen käymään kaupassa.
Pitää ostaa muutama juttu ja samalla ostan viikonloppu herkut.
Huomenna me ollaan sitten menossa sinne i love me messuille.
Lähdetään jo yhdeksän aikaan aamulla. Mun pitää herätä varmaan jo huomenna kuuden aikaan. Kerkiää juomaan aamu kahvit ja blogin taas kirjoittaa ennen lähtöä.
Molemmat kaverit ovat lähdössä lomille huomenna.
Mä olen sitten omissa oloissani ja poikaystävä tulee kyllä käymään mutta en tiedä haluaako olla yötä. No sen näkee sitten.
Kyllä mä tekemistä keksin viikonloppuna.
Olen koneella, katson tabletilla jotain, väritän, käyn lenkillä..
Hyvin saan ajan kulumaan.
Sitten taas sunnuntaina näen parasta kaveria kun se tulee lomilta.
Tänään menen illalla taas kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. Ennen sitä mä aijon käydä lenkillä.
Varmasti on hyvä ilma sitten illalla.
Pakko päästä vähän ulkoilemaan.
Tekee vaan hyvää.
Nyt mulla aamulla ei ole mitään muuta paitsi että pitää siivota koska on siivous päivä, sekä pestä kaikki pyykit.
Vien heti pyykit kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Ennen kun joku muu ehtii varata pesukoneen.
Mun pitää saada pestyä kaikki pyykit mitä pidin viime viikonloppuna.
Aamupala on noin puolen tunnin päästä.
Pääsee syömään ja alan heti siivoamaan.
Teetä juon sitten taas tässä aamulla kunhan kerkiän.
Roskat pitää viedä. Vien ne samalla kun menen aamupalalle.
Sain eilenä maksettua loput laskut. Huomenna tulee taas rahaa.
Mennään huomenna vissiin heseen syömään.
Hyvä ruoka siis tiedossa.
Pääsee syömään kunnon roskaruokaa.
Pitkästä aikaan. Animea pitäisi katsoa taas. Ehkä katson tänään tässä aamulla kun on aikaa siivoamisen jälkeen.
Pääsee niissä sarjoissa vähän eteenpäin taas.
Kohta tiskaan taas. Laitan hyvää siivous musaa soimaan taustalle niin on kivempi siivota.
Uskon että tästä on tulossa mukava päivä. Ihan jees mennä sinne kurssille taas tänään.
Siellä menee tosi äkkiä se aika.
Kuulee taas muiden kokemuksia siellä.
ihan kivaa lähteä huomenna sinne i love me messuille.
En vielä tiedä miten pukeudun sitten sinne.
Ja minkä laukun aijon ottaa käyttöön.
Kunnon kengät laitan ainakin jalkaan niin mä jaksan kävellä sitten siellä. Varmaan se matka kestää sen puolitoistatuntia tai pari tuntia.
Ollaan takaisin sitten iltapäivällä.
Menen ehkä lenkille huomenna illalla jos jaksan.
Katsoo onko kuinka väsynyt sitten että meneekö lenkille.
Mutta sen näkee huomenna.
Vein äsken noi pyykit. Pesukone oli vapaa. Sitten kun se on pessyt ne vaatteet niin pistän kuivuriin.
Sitten ei taas tarvitse ihan heti pestä pyykkiä.
Ainakaan muutamaan päivään.
Syön hyvin lounaalla niin jaksan sitten siellä kurssilla.
Se kurssi alkaa taas yhdeltä.
Ja melkein kestää sen parisen tuntia vaan.
En tiedä että mitä suklaata ostan nyt viikonlopuksi.
Kaupassa se selviää sitten tänään.
Mun tekee mieli ihan kauheasti sipsiä.
Mutta voi olla että en nyt osta.
Suklaa saa nyt riittää.
Enkä varmaan nyt osta mitään limua.
Juon vaan kahvia, teetä ja vettä viikonloppuna.
Mutta voihan olla että mieli saattaa muuttua. Jos muuttuu, niin ostan jonkin pikku limu pullon vaan. En mitää isoa.
Saatan aina viikonloppuna juoda jotain limsaa.
Mutta en mitään isoja määriä. Pikku pullo on riittänyt aina.
Mun lempi limu on muumi limu, ja jaffa.
Jaffa appelsiini on paras. Se on ihanan makuista kylmänä.
Etenkin hyvä sauna juoma.
Aina kun saunon niin silloin pitää olla aina joku sauna juoma.
Aina kun olen lomilla niin silloin aina saunon.
Joko kotosalla tai poikaystävän luona.
Rakastan saunaa. Siitä tulee niin hyvä olo sen jälkeen.
Ja sitten mä tykkään olla aina pitkään kuumassa suihkussa.
Sekin aina rentouttaa kivasti.
Aina lenkin tai salin jälkeen.
Sitten kun mä tulen aina suihkusta, niin keitän teetä.
Siitä on tullut mulle joku tapa.
Ihan parasta. Elämän pieniä iloja.
Mistä aina nautin.
Elämässä pitää olla hyviä asioita mistä nauttii. Niitä mulla on paljon.
Elämä ei tunnu silloin niin pahalta. Vaan itse asiassa aika hyvältä.
Elää sen hetken ja päivän kerrallaan niin silloin sitä jaksaa.
Onneksi mä olen vihdoinkin oppinut sen.
Hyvin olen jaksanut taas tämän viikon. Alku viikko tuntui pahalta mutta nyt alkaa olla taas hyvä olo eikä ahdista.
Aijon ottaa silti huomenna mukaan taas rauhottavan kun lähetään sinne messuille. Jos iskee huono olo siellä.
Sitä ei voi tietää ja se saattaa tulla aika yllättäen se ahdistus.
No onneksi kaverit on mukana niin ei varmana ala ahdistamaan.
Pidetään taas huolta toinen toisistamme.
Niin hyvin siellä menee sitten.
Paljon on nähtävää varmasti.
Mutta nyt alan siivoamaan.
Ja kuuntelemaan musaa. Tästä tää päivä taas lähtee.
Hyvällä fiiliksellä!
Hyvä päivä tulee aivan varmasti.
Ja kohta on perjantai. Voin sanoa että tämäkin viikko on mennyt tosi äkkiä. Tekemistä on riittänyt ja nähnyt ihmisiä.
Olen ihan tyytyväinen tähän mun viikko ohjelmaan.
Se on vaan hyvä että on tekemistä.

Kärkkäiselle. En osta mitään!Keskiviikko 19.10.2016 07:48

Eilenä oli ihan hyvä päivä. klubitalolla meni hyvin. Mä värittelin siellä ajan kuluksi. Aloitin yhtä kuvaa ja sain sen väritettyä loppuun.
Sitten mä aloitin uutta kuvaa. Mukavaa kun olen innostunut tuosta värittämisestä. Katsoo jos mä väritän taas tänään.
Bussi matka klubitalolle meni hyvin, mun tulo matka takaisin ahdisti. Mutta mä selvisin. En joutunut ottamaan rauhottavaa. Mä selvisin siitä tilanteesta. Meillä oli sähly iltapäivällä. Pelattiin miehet vastaan naiset.
Miehet voitti. Ja mä sain mailasta naamaan. Pikkasen mä säikähdin mutta se maila ei onneksi osunut mun hampaisiin.
Oli tosi lähellä että olisi osunut.
Loppu ilta meni sitten kavereiden kanssa. Kaveri oli taas mun luona kylässä katsomassa lemmen viemää. Skypetin poikaystävän kanssa ja loppu ilta parhaan kaverin luona.
Nyt on ihana aamu kun mulla ei ole mitään ohjelmaa.
Paja tunti on päivällä. Ollaan menossa kärkkäiselle.
Pyöritään siellä parhaan kaverin kanssa.
Mä en osta mitään. Aijon nimittäin jättää pankkikortin kotiin niin ei sitten tule ostettua mitään.
Laskuja mun pitää maksaa jo vaikka tänään.
Nyt kun aamulla on hyvin aikaa.
Olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä. uskon että tästä tulee mukava päivä. Illalla sitten kuntosalille kaverin kanssa. Jos nyt pääsisin sinne salille viimein. Viimeksi en mennyt koska maha oli kipeä.
Nyt varmasti jaksaa tehdä vähän enemmän sitten siellä.
Mä heräsin tänään vähän ennen seitsemää. Kahvit olen juonut.
Myöhemmin juon teetä taas tässä aamun aikana.
Ihanaa kun ei ole mihinkään kiire. Nyt voi olla tämän aamun olo housuissa. Laitan vasta sitten siistit vaatteet päälle kun alkaa paja tunti. Pitää kohta tiskata.
Ja alan kuuntelemaan vähän musiikkia taas.
Luulen että selviän tämänkin päivän ilman mitään rauhottavia.
Hyvin selvisin eilisenkin päivän ilman niitä.
Ylihuomenna ollaan menossa sinne i love me messuille.
Lähdetään jo heti aamusta matkaan.
Ruoat siellä joudutaan maksamaan itse mutta ohjaaja maksaa liput.
Vitsit siellä on varmasti aivan ihania laukkuja ja kenkiä.
Koitan olla ostamatta yhtään mitään. Mulla on mennyt jo tässä kuussa ihan tarpeeksi rahaa shoppailuun.
Mennään vissiin sitten heseen syömään.
Ihanaa päästä pitkästä aikaan syömään kunnon roska ruokaa.
Otan varmaan sen kerros aterian.
Se on paras. Maha tulee siitä täyteen ja sitten taas jaksaa.
Pyöriä siellä messuilla.
Tullaan sitten iltapäivällä takaisin sieltä. Ollaan se muutama tunti.
Aamupalaan on vielä vähän yli tunti aikaa. Alkaa olla jo nälkä.
Pyykkiä aijon pestä tuossa huomenna.
Heti aamusta alan pesemään.
Saa nekin pestyä. Mulla on seuraava psykologi aika sitten ensi kuussa. Kuukauden päästä taas.
Mä käyn kerran kuussa aina siellä.
Se on aina riittänyt.
Ei ole tarvinnut käydä useammin.
Sanoin sille psykologille viimeksi että uusivat taas sen lepoenx lääkkeen että sitä saa sitten taas. Saa nyt nähdä uusiiko ne sen ajoissa vai myöhässä. En yhtään ihmettele jos myöhässä. Viimeksi kävi että ne uusi sen lääkkeen myöhässä.
Pikkasen oli ärsyttävää.
Kävin jatkuvasti silloin apteekissa kyselemässä että onko uusittu se leponex. Ei ollu uusittu.
Sitten mä jouduin ottamaan toisen asukkaan leponex lääkettä kun en saanut sitä vieläkään.
Nyt mä toivon että saan sen ajoissa niin ei tarvitse syödä toisen lääkkeitä.
Ohjaajatkin ihmetteli sitä myös miksi sitä leponexia ei ole uusittu.
Sanoin niille siitä.
Katsotaan miten nyt käy.
Mulla on sitten taas noi verikokeet ensi kuun alussa taas.
Katson varmaan taas tabletilla jotain myöhemmin.
Mutta nyt aijon olla koneella.
Salkkarit on mennyt taas jännään suuntaan. Pitää tänään katsoa.
lemmen viemää mä en näe tänään koska olen salilla.
Mutta huomenna sitten taas näkee.
Laitan noi salikamat valmiiksi tuossa vähän myöhemmin.
Niillä ei ole vielä mikään kiire.
Vesipullo pitää ottaa mukaan taas.
Ei keretä skypettämään poikaystävän kanssa tänään illalla, mutta mä soitan sille kun pääsen salilta.
Keretään juttelemaan hetken aikaa.
Hyvä että on pirteä olo.
Jaksaa tänään taas. Hyvin olen nyt jaksanut tätä viikkoa tähän asti.
Hetki ja päivä kerrallaan vaan niin hyvin menee.
Enkä mä nyt aijo stressata mistään asiasta.
Jos jokin asia menee vituilleen niin sitten se menee. En jaksa välittää. Kunhan selviän tästä viikosta.
Huomenna mulla on se kurssi. En kerkiä sitten varmaan kokkiryhmään. Mä en tiedä kauanko se kurssi kestää huomenna.
Viime aikoina ollaan päästy sieltä vähän aikaisemmin.
Mun pitää jutella vielä siitä huomisesta ohjaajan kanssa.
Että mitä mä teen.
Asiat kyllä järjestyvät. Ei hätää. Jos en kerkiä kokkiryhmään niin sitten en kerkiä. Näin se vaan menee.
En aijo siitäkään asiasta stressata.
Olen nyt viikonlopun täällä. kaverit lähtee lomille.
Poikaystävä tulee käymään taas viikonloppuna.
On sitten jotain seuraa.
No mä aijon ottaa ihan rennosti taas viikonlopun.
lepäilen. Niin jaksaa sitten taas.
Olen koneella, katson tablettia, käyn lenkillä, nukun..
Väritän ehkä.
Kyllä mä tekemistä keksin.
Animea pitää katsoa taas.
Pääsee niissäkin sarjoissa vähän eteenpäin taas.
Pitää ostaa suklaata taas. Ja mä ajattelin myös ostaa lidlistä noita hunajapähkinöitä. En ole syönyt niitä pitkään aikaan.
Siinä olisi sitten mun viikonloppu herkut.
Joo niitä mä aijon sitten syödä viikonloppuna.
Käyn varmaan lidlissä lauantaina.
Perjantaina on ne messut niin niiden jälkeen en varmaan jaksa mennä edes lidliin.
Mutta lauantaina kerkiää.
Huomasin että puuroa pitää ostaa kohta lisää. Alkaa olla lopussa.
Ostan sitä vaikka sitten kun menen seuraavan kerran kaupassa käymään. Se paketti maksaa sen pari euroa.
Ei ole niin kamalan kallista tuo puuro onneksi. Mä syön joka päivä puuroa.
Puuroa on pakko saada joka ikinen päivä.
Mä tykkään kaikenlaisista puuroista. Mutta vispi puurosta en tykkää.
Se on ainoa puuro mitä en syö.
Joskus meillä on sitäkin ruokana.
Mutta ei onneksi ihan joka kerta.
Maanantai on meillä aina se puuro päivä.
Päivällisellä on se puuro.
Saa nähdä mitä tänään on sitten ruokana.
Pitää syödä taas hyvin niin jaksaa.
Etenkin salilla pitää sitten jaksaa illalla.
Mukavaa mennä salille taas. Vähän harmitti kun maanantaina en päässyt. Ei sille voi mitään jos maha tulee kipeäksi.
Eilenä ei ollut järin hyvä päivä. No jaksoin melkein olla työpäivän loppuun asti. Mä maalasin korkkeja ruskean ja vihreän väriseksi.
Tein sitä noin kolmisen tuntia. Viimeisenä työ tuntina mua alkoi ihan kauheasti ahdistamaan. Jouduin sillä hetkellä ottaa sen rauhottavan.
Sitten mä kävin kysymässä ohjaajalta että voinko lähteä pukkusen aikaisemmin koska mulla oli se psykologi. Sain lähteä.
Sitten sen psykologin luona puhuttiin tuosta ahdistuksesta mikä mulla tuli töissä. Sanoin että kova meteli saattaa aina laukaista sen.
Ja sitten puhuttiin miten siitä ahdistavasta tilaneesta sitten selviää.
Juteltiin noin puolisen tuntia.
Sen käynnin jälkeen menin kaupassa käymään.
Ympäristö ei tuntunut onneksi sillä hetkellä ahdistavalta.
Sitten kun palasin kotiin niin kerroin ohjaajille siitä ahdistuksesta.
Ja sanoin että jouduin ottamaan rauhottavan.
No mä lepäsin sen pari tuntia ja olisin lähtenyt salille, mutta mun mahaan alkoi sattumaan niin en sitten mennyt.
Sitten kun maha oli kipeä niin ahdistuin taas entistä enemmän niin menin juttelemaan ohjaajalle.
Puhuttiin mistä se maha kipu mahtoi johtua. Olin sillä hetkellä todella ahdistunut taas ja jouduin ottamaan toisen rauhottavan.
Mutta sitten kun olin ottanut sen, niin loppu ilta meni sitten tosi hyvin.
Mä rauhotuin. Katselin lemmen viemää, skypetin poikaystävän kanssa ja loppu illan olin parhaan kaverin luona.
Olen menossa tänään taas klubitalolle.
Otan sinnekkin sen rauhottavan mukaan.
Ja otan värityskirjan mukaan koska ajattelin väritellä siellä ajan kuluksi taas. Mun pitää soittaa taas sinne ja ilmoittaa että olen tulossa syömään sinne.
Toivon että tää päivä on vähän parempi mitä eilinen päivä.
Hyvillä mielin olen menossa klubitalolle tänään.
Mä heräsin tuossa vähän ennen seitsemää.
join äsken kahvit.
Pitää katsoa taas vaatteet mitä pistän päälle tänään.
Aijon laittaa taas toppahousut jalkaan niin tarkenee odotella bussia bussipysäkillä. Uskon että bussi matkat menee ihan hyvin.
Koitan koko bussimatkan vaikka ajatella mukavia asioita ja menen taas istumaan mahdollisimman eteen.
Meillä on taas sählytreenit taas. Parin viikon päästä on se turnaus.
Alkaa jo pikku hiljaa jännittämään.
Mutta olen myös aika innoissani siitä.
Pelaan niin hyvin kun vaan pystyn. Katsotaan voitetaanko me tällä kertaa se kulta.
Viimeksi voitettiin hopeaa.
Kohta katson nuo vaatteet mitä pistän klubitalolle päälle.
Pieni vaatekriisi on taas.
Aijon ainakin laittaa ne mustat housut.
Ja sitten laitan sen punaisen hupparin.
Joo ne vaatteet pistän tänään päälle.
Hiukset laitan ponihännälle.
Laukkua en vielä tiedä minkä otan.
Kuulin eilenä parhaalta kaverilta, että huomenna pajatunnilla ollaan menossa kärkkäiselle. Mä aijon jättää pankkikortin kotiin niin ei tule sitten ostettua mitään.
Niin aijon tehdä. Mä otan vaan puhelimen ja kämpän avaimet mukaan vaan. Aijon nyt vaan katsella.
Mun pitää vielä tässä kuussa maksaa pari laskua.
Eilenä sain taas yhden laskun.
Ajattelin huomenna maksaa ne laskut.
Mulla ei ole huomenna aamulla mihinkään kiire niin kerkiää maksamaan.
Aamupala on taas noin tunnin päästä. Mä alan kohta tiskaamaan ja pukemaan päälle. Laitan myös laukun valmiiksi.
Teetä en kerkiä nyt juomaan.
Juon sitten tuossa illalla sähly pelin jälkeen.
Saa nähdä pelataanko me taas miehet vastaan naiset vai seka joukkueet. No se selviää sitten.
Pelataan taas vähän yli puolituntia taas.
Se menee tosi äkkiä se puolituntia mutta sen aikana kerkiää juosta aika paljon. Aijon olla tänäänkin puolustaja.
Hyvää liikuntaa saa siinä samalla.
Mä ja paras kaveri kävellään yhtä matkaa sinne hallille missä me pelataan. Sinne kävelee noin kymmenessä minuutissa.
Lähetään siinä puoli kolmelta kävelemään sinne niin ollaan ajoissa,
Peli alkaa siinä kolme aikaa.
Sitten sen pelin jälkeen on päivällinen.
Laitan taas musaa soimaan.
Tulee hyvä fiilis kun kuuntelee hyvää musaa.
Toivon että huomenna mä pääsen sitten salille taas.
Tuntui eilenä oudolta kun en ollut. Ei sille voi mitään jos maha tulee kipeäksi ennen salia.
Silloin pitää vaan levätä.
Nyt mun maha ei ole kipeä onneksi.
Saa nyt nähdä koska kerkiää pestä pyykkiä. Mä yritän päästä pesemään torstai aamuna.
Alan varmaan silloin pesemään jo kahdeksan aikaa aamulla ennen kun joku muu kerkiää varamaan pesukoneen.
Mulla on kiva pyykkivuori taas kertynyt.
Mutta puhtaita vaatteita riittää vielä onneksi.
Mulla on ylihuomenna se kurssi.
Mä en sitten tiedä kerkeänkö kokkiryhmään koska mulla on sekin torstaina. Mun pitää jutella siitä ohjaajan kanssa että mitä teen.
Asia kyllä varmasti järjestyy.
Sitten ensi viikon keskiviikkona mulla on se kurssi taas.
Se psykologi kysyi multa että mitä olen tykännyt siitä kurssista, niin sanoin että olen tykännyt kovasti.
Kerroin että olen nyt ollut siellä kurssilla ihan joka kerta.
Ja että sieltä on saanut aika hyviä neuvoja mitkä helpottaa vähän tätä elämää.
Mä aijon säästää kaikki paperit mitä ollaan saatu sieltä. Niistä voi olla myöhemmin hyötyä.
Lukea niitä vaikka uudestaan läpi.
Jos vaikka alkaa taas ahdistamaan, niin lukee niistä papereista että mikä auttaa vaikka siihen ahdistukseen.
Niissä papereissa on aika monta hyvää vinkkiä.
Pitää laittaa noi kaikki paperit johonkin kansioon vaikka.
Säilyy sitten siellä.
Ostan sen kansion jossain vaiheessa. Menen vaikka tokmannilta katsomaan jos sieltä löytyy joku kansio.
Ne kansiot ei varmaan ole kamalan kalliita varmaan.
Pitää alkaa pikku hiljaa ostelemaan joululahjoja.
Ajattelin jo ensi kuussa alkaa ostamaan. Kaikille kavereille pitää löytyä lahjat.
Ostan jotain pientä. Ei mitään sen kummempaa.
Poikaystävällä on joulukuussa synttärit.
Ajattlein sille ostaa jonkun miesten hupparin.
Koska poikaystävä sanoi että se tarvitsee uusia huppareita.
Pitää vaikka tokmannilta katsoa jos sieltä löytyisi vaikka.
Onneksi tokmannilla ei ole niin kamalan kallista.
Ajattelin sieltä ostaa kaikki joululahjat.
Suklaata pitää ostaa siihen joululahjaan myös.
Joku suklaalevy.
Nyt alan pukemaan päälle ja tiskaamaan.
Aamupala on puolen tunnin päästä.
Uskon että tää päivä on paljon parempi mitä eilinen päivä.
Mutta jos ahdistus taas tulee niin se tulee.
Onneksi mulla on se rauhottava.
Mun pitää muuten taas pyytää sitä ohjaajalta ennen kun lähden klubitalolle. Ne kyllä ymmärtää ja antaa sen mulle.
Koska ne tuntee mut aika hyvin ja ne tietää että mua alkaa ahdistamaan jos se tulee yllättäen.