IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

sunnuntaiSunnuntai 04.01.2015 08:03

sunnuntai. viikonloppu taas kohta ohitse. mutta on ollut ihan mukava viikonloppu. eilenä olin melkein koko päivän koneella ja illalla menin parhaan kaverin luokse. jaksoin valvoa puoli kymmeneen asti.
tänään olen herännyt jo kuudelta ja keittänyt kahvia.
tänään aijon käydä lenkillä ja varmaan samalla kaupassa.
pitää ostaa sitä yhtä vihreää teetä. ja jotain muutakin mitä kaupasta löytyy. tänään koitan syödä taas ruokaa. varmasti maistuu tänäänkin.
voi olla että kun alkaa arki niin syöminen vaikeutuu. koitan syödä isompia annoksia enkä pieniä. saa nähdä miten se sitten menee. jos tulee vaikeuksia niin sitten tulee.
varaudun siihen. mutta. tästä on tulossa varmaan ihan kiva päivä. ei ole kiire minnekkään. pitää vaan käydä siellä kaupassa.
ulkona on varmaan aika liukasta. toivottavasti en lennä.
laitan ne mun yhet hyvät talvi kengät jalkaan niin en kaadu.
tänään ajattelin katsoa pitkästä aikaan animea. aijon katsoa sitä yhtä sarjaa jonka nimi taas oli: Ao haru ride.
se vaikutti mielenkiintoiselta. sitä on tullut 12 jaksoa ja olen katsonut vasta pari jaksoa sitä. voi pitää katsomis maratoonin. ja juoda samalla teetä. mun pitää ottaa taas aamulääkkeet yhdeksän aikaan. ajattelin että menisin vielä tänä aamuna hetkeksi nukkumaan vielä jos saan unta. voi olla etten saa koska join sen kahvin. mutta. katsotaan. tänään ajattelin pestä vähän pyykkiä. jos kone on vapaa. jos ei niin pesen tiistaina. huomenna taas salille :)
kiva mennä. se naisten kuntosali tunti alkaa vissiin taas huomenna.
se oli tauolla kun oli joulu. kaveri on ainakin tulossa mun kanssa silloin kun on se naisten kuntosali tunti. on sitten kaveri jonka kanssa jutella. mulla on kiva tiskivuori keittiössä. en ole jaksanut tiskata. tänään koitan niin on taas puhtaita kahvi kuppeja.
roskat pitäisi myös viedä vaikka tänään.
aijon käydä siellä kaupassa tänään niin huomenna ei sitten tarvi. huomenna käyn vaan siellä psykologilla.
tästä päivästä on tulossa ihan varmasti hyvä päivä. näkee ainakin kavereita :) ja lenkkeily piristää. saa samalla raitista ilmaa. positiivinen fiilis tällä hetkellä. siitä tulikin mieleen että onkohan seppälä tänään auki? voisi siellä käydä. se on ihan tuossa kaupan vieressä. jos se ei ole auki niin käyn sitten ensi viikolla joku päivä.
siellä on alennus myynnit. voisi löytyä jotain pientä kivaa halvalla.
alus vaatteita aijon ostaa ainakin. jos siellä on jotain kivan näköisiä.
ja on alennuksessa. sukkia pitää ainakin ostaa koska mun kaikki sukat on kadonnut jonnekkin. mun pitää tänään lakata noi mun kynnet. edellinen väri on jo kulunut kynsistä. voisi lakata nyt pinkin värisiksi. viimeksi mulla oli siniset kynnet.
tekisi mieli ostaa lisää kynsilakka värejä muta päätin että käytän edelliset loppuun. säästää siinäkin rahaa kun ei osta uusia värejä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.