IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Nyt kerkiää taas kirjoittaa blogia.Keskiviikko 01.02.2017 07:48

No niin. Nyt mä kerkiän kirjoittaa taas blogin.
Eilen meinasin nukkua pommiin. Hyvä että aamukahvit ehdin eilen aamuna keittää.
Mä heräsin eilen siinä seitsemän aikoihin ja tunti siitä eteenpäin mun pitäisi olla bussipysäkillä.
Olin klubitalolla eilen. Tein siellä juustosalaattia. Pilkoin juustoa kuutioiksi. Ja laitoin salaattiin. Sitten mä tein siellä sämpylöitä.
Siinä se aamupäivä meni kivasti klubitalon keittiössä.
Hyvää ruokaa taas tehtiin.
Sählykin oli eilen iltapäivällä ja mä pelasin siellä niin hyvin kun vaan pystyin. Mulla oli jotenkin kauhea vitutus ennen sitä peliä niin hyvin sain siellä purettua tuota kiukkuista olotilaa.
Pelattiin taas miehet vastaan naiset. Me naiset voitettiin kerrankin.
Parilla maalilla. Mä ja paras kaveri oltiin puolustajia.
Pelattiin se puolisen tuntia.
Mulla oli eilen tosi surullinen olo että aloin itkemään.
Ja mä näin taas sen mun isä hahmon joka on kuollut.
Se on siis harha jota mä näen aina joskus.
Mutta se harha ei ole pelottava.
Aina jos mä olen tosi väsynyt ja ahdistunut niin silloin mulle aina tulee noita harhoja. Ne kuuluu tähän mun sairauteen.
Muita harhoja mulla ei ole. En esimerkiksi kuule onneksi mitään ääniä. Mä aina näen joko hahmoja tai mun isän.
Sitten mä aina joskus juttelen mun isälle.
Kun ne harhat tuli eilen niin menin juttelemaan niistä ohjaajan luokse. Juteltiin hetken aikaa ja se helpotti mun oloa tosi paljon.
Ja kun itkin niin sekin helpotti mun oloa paljon.
Selvisin siitäkin tilanteesta ilman rauhottavaa.
Juttelu aina kannattaa jos ahdistaa.
Noi iltalääkkeet pisti myös väsyttämään illalla niin ne rauhoitti samalla mun olo tilaa.
Nukuin todella hyvin viime yön ja jaksoin tänä aamuna herätä.
Nyt on paljon parempi olokin. Jaksaa nyt taas.
Join äsken aamukahvit. Nyt olen pirteä.
Myöhemmin mä juon taas teetä.
Innostuin pesemään pyykkiä eilen sählypelin jälkeen.
Nyt on taas puhtaita vaatteita.
Juttelin ohjaajan kanssa tästä viikonlopusta että olen nyt tämän viikonlopun täällä.
Mä nyt lepään taas että jaksaa.
Ja mä olin sitä paitsi viime viikonloppuna molempina päivinä siellä desuconissa niin ne oli mun päivä lomat.
Paras kaverikin on tämän viikonlopun myös täällä.
Mulla on seuraa. En tiedä tuleeko poikaystävä käymään.
No sen näkee sitten.
Tänään on sitten ohjelmassa pajatunti ja sali illalla.
Ei ole mitään tietoa että mitä me teemme pajatunnilla.
Mutta se selviää aamulla kun ohjaaja kertoo mitä me teemme.
Nyt kun kuu on vaihtnut niin mulla on punnitus tänään kun menen aamupalalle.
Vähän jännittää mihin suuntaan tää mun paino on mennyt.
Mulla on semmoinen tunne että olen laihtunut.
No katsotaan mitä vaaka näyttää tänään.
Sitten meillä on siinä samalla verenpaine mittaus.
Sekin otetaan aina kun kuu vaihtuu.
Ihanaa kun ei tarvitse tänä aamuna lähteä mihinkään.
Paja tuntikin alkaa vasta yhdeltä.
Mä varmaan olen koneella tämän aamun taas. Nyt kun on aikaa olla.
Ehkä katson animea tänään.
Tässä aamulla voisi itse asiassa katsoa vaikka.
Kerkiää ennen ruokaa katsoa muutaman jakson.
Katson sitten telkkarin kautta animea.
Isompi ruutu mistä katsoa.
Tosiaan salille illalla.
Mennään kaverin kanssa. Ihan hyvä että saadaan liikuntaa.
Tekee vaan hyvää.
Sen eilisen sählypelin jälkeen en jaksanutkaan mennä enää lenkille.
Väsytti niin paljon.
Sählyn jälkeen menin heti kuumaan suihkuun.
Sitten oli päivällinen.
Kaverin kanssa katsottiin taas yhdessä lemmen viemää.
Tänään näkee myös lemmen viemää koska se ohjattu kuntosaliryhmä alkaa puoli kuudelta.
Lemmen viemää alkaa neljältä ja loppuu viideltä.
Sovittiin kaverin kanssa että lähetään sinne salille varttia yli viisi.
Hyvin keretään salille.
Toi kuntosali on ihan tuossa vieressä niin ei ole pitkä matka kävellä sinne.
Sinne kävelee alle viidessä minuutissa.
Meillä on tosi hyvä ohjaaja siellä salilla.
Positiivinen ohjaaja.
Käydään siellä tunnin aikana ne kaikki laitteet läpi mitä siellä on.
Ja sitten niiden laitteiden lisäksi siellä on muutama muu eri liike.
Tunti menee aina äkkiä siellä.
Se on kivaa aina mennä kaverin kanssa salille niin on juttu seuraa.
Sitten kun selviää vielä tästä päivästä niin loppu viikko on aika rento.
Mä voisin aloittaa jo siivoukset tänään niin huomiselle ei tule sitten niin paljon siivottavaa. Meillä on huomenna siivous päivä.
Ja toimintatunti on myös huomenna.
Nyt vaan päivä kerrallaan.
Ihan ok viikko on ollut tähän päivään asti.
En aijo stressata yhtään mistään.
Aijon nyt vaan nauttia tästä hyvästä olotilasta mikä mulla on nyt.
Uskon että tästä tulee hyvä päivä.
Pääsee viettämään kavereiden kanssa aikaa.
Mikäs sen parempaa.
Mä kerkiän jo vähän siivoamaan ennen aamupalaa.
Pitää tiskata kohta taas.
Laitan musiikkia soimaan taustalle.
Aamupalaan on vielä alle tunti aikaa.
Mä voisin myös kohta laittaa nuo mun puhtaat vaatteet kaappiin.
Ne on vielä tuolla mun muovikassissa.
Ai niin se vaatekaappi pitää siivota jossain vaiheessa.
Katsoo jos tällä viikolla kerkiää vaikka siivoamaan.
Saa senkin sitten järjestykseen.
Sitten se on taas hetken aikaa siisti.
Pitää myös siivota taas tätä mun keittiön pöytää.
Täynnä kaikkea taas.
Ai niin kynnet voisi lakata tänään.
Nyt kun muistin.
Lakkaan ne tässä aamun aikana.
Hopean väriseksi taas.
Pitää jossain vaiheessa ostaa taas uutta kynsilakkaa.
Joku pirteä väri.
Mutta. Nyt alan siivoamaan.
Siivoan eka keittiön.
Huomenna mä vasta sitten imuroin ja moppaan.
Nyt kun saan keittiön tänään siivottua niin huomenna ei sitten tarvitse. Nyt kun on innostusta siivota niin mikäpä siinä.
Roskat vein eilen. Oli pakko viedä koska roskis oli aika täynnä.
Lakanat mä pesen huomenna aamulla.
On sitten puhtaat lakanat taas sängyssä.
Kivempi mennä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin.
Mä koitan aina pestä lakanat kerran viikossa.
Nyt siitä on tullut mulle tapa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.