IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Hengissä ollaan.Lauantai 18.02.2017 10:30

Hengissä ollaan vielä. nyt mun maha ei ole vielä ole ollut sekaisin tänään. ehkä alan paranemaan pikku hiljaa. Tääkin päivä menee puurolla. Ohjaaja toi mulle omenakanelin makuista puuroa.
Aivan taivaallista.
Sitten kun mä paranen niin mä käyn ostamassa sitä puuroa kaupasta.
Heräsin hetki sitten ja kävin ottamassa aamulääkkeet.
Kysyin ohjaajalta että koska saan syödä normaalia ruokaa niin vasta sitten kun en enää ripuloi.
Nyt peukut pystyyn ettei tule enää ripulia.
Maha on ollut myös kipeä.
Ajattelin mennä monen päivän jälkeen ulos vähän ottamaan raitista ilmaa. Jos vaikka kävisi heittämässä pienen lenkin.
Mä olen ollut täällä kämpillä jo monta päivää enkä ole käynyt ollenkaan ulkona.
Nyt ajattelin kokeilla jossain vaiheessa päivää.
Eilen olin suurimman ajan koneella ja katoin netflixiä. Nukuin myös päiväunet.
Tuossa iltapäivällä.
Soitin eilen parhaalle kaverille ja kerroin että hengissä olen vielä.
Ei nähdä vieläkään tänään.
Tänään tulee illalla putous mikä täytyy todellakin katsoa. Tulee hyvät naurut kun katsoo.
Eilen katsoin salkkarit ja voice of finlandin.
Sitten menin nukkumaan.
Kohta voisi keittää teetä.
Uskalsin eilen juoda yhden kupin teetä.
Eikä maha ottanut siitä onneksi nokkiinsa.
kahvia en vielä uskalla juoda ettei se pahasti ärsytä mahaa.
Juon nyt vaan teetä.
Saa nähdä pääsenkö töihin sitten maanantaina.
Jos tuntuu siltä ettei pysty niin en mene.
No nyt on vasta lauantai.
Ehkä kerkiän paranemaan ennen sitä.
Ollaan soiteltu poikaystävän kanssa.
Poikaystävä on kaverin luona viettämässä viikonloppua.
Tänään soitellaan taas. Kysellään miten on mennyt.
Kova ikävä on sitä. Mutta kyllä me näemme sitten taas.
Hyvää kannattaa aina odottaa.
Sitten on mukavaa nähdä toista taas pitkästä aikaan.
Mulla on ikävä kavereita koska en ole niitäkään nähnyt koko viikolla. Ollut vähän yksinäistä kun ei ole nähnyt ketään.
No onneksi on pystynyt soittaa aina poikaystävälle ja jutella sen kanssa. Ajattelin pestä kohta varmaan pyykkiä.
Nyt kun on hyvin aikaa pestä.
Ja tiskata pitää taas.
Olen nyt vielä koneella.
Kohta ajattelin taas kuunnella musiikkia.
ja ajattelin vähän siivota tätä kämppää vähän.
Täällä on nyt aika sotkuista.
Ihan hyvä siivota.
Eilenä mua itketti yhdessä vaiheessa. Olin vaan niin loppu.
Mä vaan itkin ja itkin mutta se helpotti oloa onneksi.
Sitten olin aika rauhallinen loppu illan.
Ja nukuin ihan hyvin koko yön.
Mukavaa kun voi nukkua pitkään.
Ei tarvitse herätä siinä kuuden aikaan.
Nukun varmaan päiväunet tuossa iltapäivällä.
Jos en keksi muutakaan tekemistä.
Koneella olen illalla taas ja katson putouksen.
Mä haaveilen jo sitä että saisi jo syödä normaalia ruokaa.
Neljä päivää vetänyt vaan puuroa.
Ihan mikä tahansa ruoka maistuisi tällä hetkellä.
No kyllä mä saan kohta syödä taas normaalia ruokaa.
Mutta. Kyllä se siitä.
Voiton puolella ollaan jo.
Kohta olen taas terve.
Sitten näkee taas kaikki ihmiset ja on juttu seuraa.
Enkä enää ole yksin.
Ai niin yksi kaveri pitsi viestiä eilen että pidetäänkö tyttöjen kanssa taas pippalot maaliskuussa.
Sanoin että olen tulossa.
Ollaan kaikki taas yhden kaverin luona ja ollaan yötä.
Minä olen sitten ainoa taas siellä joka ei juo.
Katson kun muut on kännissä.
Juon vaan limua ja vettä.
No mulle ei tule krapulaa ainakaan tai huonoa oloa.
Kaverit aikoo juoda.
No mä pidän niistä huolta jos niille iskee huono olo.
Ihan kiva kyllä päästä viettämään tyttöjen kanssa sitten iltaa.
Pitää vaan mennä bussilla sitten sinne.
Vituttaa vaan kun bussi matkat vaan maksaa.
Kun me mennään sinne kaverille niin kahdella eri bussilla pitää mennä sinne.
Bussi matkoihin menee se 20 euroa ainakin.
Mutta juomiin menee alle viisi euroa.
Koska juon limua.
Eli noin 25 euroa menee koko reissuun.
No ei onneksi paljoa.
Mulla on onneksi tällä hetkellä rahaa.
Kun olen vaan säästänyt.
Ja kun menen niihin pippaloihin niin nyt aijon sinne säästää sen 25 euroa.
Yritän olla shoppailematta mitään ennen niitä pippaloita.
Nyt tuli vaan mieleen että mitä pukisi päälle sinne?
Vaatekriisi taas.
No tässä on vielä kuukausi aikaa miettiä. Mä voisin laittaa sinne päälle vaikka legginsit.
Sitten joku kiva t-paita tai toppi.
Korvikset laitan ainakin korviin.
No tässä on hyvin aikaa vielä suunnitella.
Toivottavasti vaan ei ole kamalan kylmä.
No mulla on toppahousut niin tarkenen bussipysäkillä.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan ja siivoamaan.
Saa kämpän taas järjestykseen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.