IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Maanantai. Hereillä tähän aikaan.Maanantai 02.10.2017 05:28

Mä heräsin taas vähän ennen neljää. Nyt olen hereillä ja ajattelin kirjoittaa blogin.
Viikonloppu meni mukavasti poikaystävän luona. Perjantaina käytiin kaupassa ja hakemassa ruokaa. Mä otin subin ja poikaystävä pizzan.
En juonut ollenkaan alkoholia. Join coca colaa. Kävin lidlistä ostamassa sitä kun sieltä saa limua halvalla.
Tuli taas nukuttua viikonloppuna. No nyt jaksaa aloittaa taas uuden viikon. Menen tänään töihin. Työpäivä.
Ei ole mikään kiire kun heräsin nyt tähän aikaan. No tänään illalla tulee uni sitten.
Mennään salille kaverin kanssa tänään illalla. Ihan mukavaa mennä sinne. Tekee vaan hyvää.
Viikonloppuna tuli herkuteltua taas. Nyt tiukka linja etten herkuttele kauheasti viikolla. Tavoite on vielä pudottaa painoa alas päin.
Nyt on hyvällä mallilla kun pudotin sen kolme kiloa.
Pitää muuten katsoa mitä puen töihin päälle tänään.
Vaatekriisi.
Katson vaatteet ennen töihin lähtöä.
Sain ohjaajalta taas ruoan töihin. Jotain pasta ruokaa tällä kertaa. Ihan hyvä ruoka. Lämmittää vaan sen mikrossa niin on syötävää.
Mikä parasta. Mun ei tarvitse maksaa siitä ruoasta mitään.
Saan sen ilmaiseksi.
Ai niin me käytiin kirppiksellä naistenryhmässä. Mä löysin hienon pokemon pipon.
Ostin sen siksi että voi laittaa sen desuconiin päälle.
Se lämmittää talvella ja on hieno. Maksoi 15 euroa.
Hyvä löytö. Kaverit nauroi sille pipolle.
Musta se on hieno.
Muuta en ostanutkaan sieltä kirppikseltä. Kaverit löysi myös jotain sieltä. Ei ollut turha reissu.
Olo on ihan ok tällä hetkellä.
Ihan mukavaa mennä töihin tänään.
Ja mukavaa aloittaa taas uusi viikko.
Hyvillä mielin.
Ylihuomenna tulee taas rahaa.
Ja perjantaina tulee rahaa.
Ihan hyvä niin raha asiat ovat hyvin.
Pystyy maksamaan kaikki kuun laskut ja jää vähän shoppailu rahaa.
Mikäs sen parempaa.
Pitää joskus tehdä se shoppailu reissu sinne cubukseen joku kerta.
Ostaa kaikkea kivaa sieltä.
Olohousut, alusvaatteita..
uusi huppari olisi kiva.
No mä haaveilen.
Äiti muuten kysyi multa mitä haluan joululahjaksi.
Sanoin että vaikka uusia sukkia ja uudet yöhousut.
En mitään sen kummempaa.
Paljon suklaata olisi kiva saada myös lahjaksi.
No poikaystävä ostaa mulle ihan varmasti ja porukat.
Niin ja kaverit. Mä saan joka ikinen joulu kauhean kasan suklaata kaikilta.
Sitten mä syön ne suklaat aina kuukaudessa
Ei ole kauaa mulla. Syön ne heti.
Kohta on muuten joulu. Ja kavereiden synttärit.
Poikaystävällä on synttärit joulukuussa.
Joulukuun alussa.
Parhaalla kaverilla on tässä kuussa.
Tiedän jo mitä ostan parhaalle kaverille lahjaksi.
Poikaystävälle mä varmaan ostan alkosta jotain juotavaa lahjaksi ja suklaata.
Poikaystävä täyttää 29 vuotta. Se on mua vähän yli vuoden vanhempi.
Sitten kun mulla on synttärit niin saan silloinkin aika paljon suklaata. Kaikilta mun kavereilta ja poikaystävältä.
Kaikki tietää että mä rakastan suklaata.
Sitä ei ole koskaan liikaa.
Kohta alan tiskaamaan.
Mulla on kivasti taas tiskiä.
Pyykkiä ajattelin pestä tänään kun pääsen töistä.
Pitää pestä nuo vaatteet mitä pidin viikonloppuna.
Kaupassa mun ei tarvitse käydä.
Käyn varmaan kaupassa seuraavan kerran keskiviikkona.
Töiden jälkeen.
Mun pitää myös käydä suihkussa koska mun hiukset on taas ihan pystyssä.
No onneksi tässä on vielä aikaa käydä.
Lääkkeet jaan taas dosettiin tänään.
Mitään mun ei tarvitse hakea.
Kaikkia lääkkeitä on.
Ai niin mutta e-pillereitä pitää ostaa lisää.
Pitää varmaan tässä kuussa jo ostaa kolmen kuukauden annos.
Ja rahaa menee taas 40 euroa niihin.
Onneksi mä pystyn aina hankkia ja maksaa e-pillerit.
Niistä on tosi paljon hyötä mulle.
Voin sanoa että nuo e-pillerit mitä syön tällä hetkellä on paras e-pilleri merkki mitä olen koskaan syönyt.
Olen syönyt sitä jo monta vuotta.
ja aijon syödä sitä jatkossakin. En aijo vaihtaa sitä.
Mä olen elämäni aikana kokeillut vaikka mitä e-pillereitä.
Aloin syömään e-pillereitä kun olin 16 vuotias.
Ja siitä asti olen syönyt niitä.
Kello on tulossa puoli kuusi.
Aamupala on vasta parin tunnin päästä.
Olen koneella siihen asti.
Aamupalan jälkeen lähden sitten töihin.
Pitää ottaa vesipullo mukaan taas.
Niin hörpin vettä töissä vähän väliä.
No mulla on hyvin aikaa katsoa mitä puen päälle.
Nyt taas kylmenee ja alkaa vesisateet.
Mun pitää ostaa uudet toppahousut talveksi.
No talvi ei ihan heti onneksi vielä tule.
Mutta ihan hyvä olla valmiina ne toppahousut.
Kun tulee pakkaset.
Onneksi mulla on rahaa ostaa uudet toppahousut.
Jalat ei jäädy sitten talvella.
Mä inhoan sitä jos jaloille tulee kylmä.
Tai että on muutenkin kylmä talvella.
Onneksi mulla on vielä hyvät talvivaatteet.
Ei tarvitse ostaa muuta kun ne toppahousut.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.