IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Rahaa menee paljon tässä kuussa.Maanantai 08.01.2018 06:54

Oli mukava viikonloppu loma. Pääsi taas kunnolla viettämään aikaa poikaystävän kanssa. Juotiin tuossa perjantai iltana.
Maistoin sake juomaa ekaa kertaa. Poikaystävä oli ostanut mulle yhden pikkupullon sitä. Voin sanoa että maistui aika kauhealle. Mielummin joisin kaljaa kun sitä. En pystynyt juomaan sitä kokonaan niin annoin loput poikaystävälle. Poikaystävä tykkää sake juomasta.
Sitten join perjantai iltana yhden pullon päärynäviiniä.
Se on mun lempi viini.
Sen lisäksi lonkeroa ja siideriä.
Voin sanoa että sammuin perjantai iltana. Loppu illasta en muista mitää enään.
Mutta ei tullut onneksi ihan kamalaa krapulaa seuraana päivänä.
Pikkasen väsytti sen illan jälkeen.
En onneksi oksentanut.
Lauantaina nukuin sitten jonnekkin kahteen asti iltapäivällä.
Poikaytävä heräsi mua aiemmin.
Syötiin kunnon roskaruokaa perjantai iltana. Mä söin kebabia ja poikaystävälle ostin pizzan.
Oli todella hyvää.
Eilen käytiin hakemassa subit.
Poikaystävä tarjosi sen mulle tällä kertaa.
Katsottiin netflixistä yksi toiminta leffa. Nimeä en nyt muista mutta oli ihan hyvä.
Arki alkaa taas. Tänään menen töihin ja illalla meillä alkaa taas ohjattu kuntosaliryhmä joulutauon jälkeen.
Mennään taas kaverin kanssa.
Ja keskiviikkona on toinen saliryhmä.
Ihan mukavaa kun kaikki ryhmät taas alkaa niin on tekemistä.
Viikko menee nopeammin.
Heräsin tänään kuudelta.
Että kerkiän blogin kirjoittaa ennen töihin menoa.
Pitää muuten kohta katsoa mitä puen päälle tänään.
Niin ja salikamat pitää laittaa myös valmiiksi.
Tänään jaetaan viikon lääkkeet dosettiin. Pitää kohta hakea leponexia lisää.
Luulen että riittävät vielä tälle viikolle.
No sen näkee tänään kun jaan ne.
E-pillerit mun pitää hakea tällä viikolla.
Ne riittävät vielä tämän viikon.
Saa nähdä miten tämä viikko sujuu.
Toivon että hyvin.
Päivä kerrallaan vaan. Ei kannata stressata mistään. Mulla on kaikki asiat tasapainossa.
Ei tarvitse oikeastaan murehtia mistään.
Elää vaan tätä elämää.
Se on vaan hyvä ettei ole stressiä. Mutta välillä se saattaa joskus tulla.
Aika harvoin.
Liikunta auttaa paljon purkamaan paineita.
Hyvä että pääsee salille tänään.
Huomenna on taas sähly pelit.
Sekin ryhmä alkaa taas joululoman jälkeen.
Kivaa päästä pelaamaan parhaan kaverin kanssa.
Paras kaveri on myös odottanut innolla sitä että sähly taas alkaa.
Me ollaan hyviä pelaajia.
Mä olen hyvä puolustamaan ja paras kaveri on taas hyvä hyökkämään.
Eilen tuli telkasta se Teemu Selänne leffa.
Se on tosi hyvä. Olen nähnyt sen muutaman kerran.
Katsottiin se taas uudestaan parhaan kaverin kanssa.
Ei tullut oikeen mitään muuta telkasta kun se.
Salkkarit alkaa vasta viikon päästä.
Alkaisi jo nyt.
No onneksi uusi päivä sarja on alkanut.
Katsomme sitä sitten.
Lemmen viemää tulee mutta sitä ei nähdä tänään.
Ollaan siihen aikaan salilla.
Huomenna sitten näkee taas lemmen viemää.
Kohta laitan hyvää musiikkia soimaan ja tiskata.
Kerkiää ennen kun menen töihin.
Vesipullo pitää ottaa taas mukaan.
Kävin eilen kaupassa niin tänään voi kävellä suoraan kotiin töistä.
Saa nähdä onko hommia tänään.
Toivottavasti.
Olisi jotain tekemistä.
Mutta saa nähdä mitä tämä viikko tuo tullessaan.
Toivon että ei pahasti ahdistaisi.
Mulla on rauhottava mukana olin vaikka missä.
Kello on tulossa vasta seitsemän.
Aamupalaan on vielä aikaa.
Ennen töihin menoa juon kupin kahvia vielä.
Pysyy hereillä.
Katson jos varaan sen parturin ensi kuussa.
Pitäisi lyhentää tukkaa taas kun on kasvanut.
Ensi kuussa se onnistuu.
Kun rahatilanne taas sallii.
Tässä kuussa menee kivasti rahaa mutta koitan olla ajattelematta koko asiaa.
Onneksi joka kuukausi ei mene kauheasti rahaa kun nyt.
Lääkkeisiin menee aika paljon rahaa, desucon tapahtuma tulee sinne tarvitsee rahaa..Laskut.
Huhhuh.
No kyllä se siitä.
Kohta tää kuukausi on ohi.
Menee nopeasti.
Ai niin ja varmaan ensi kuussa otan ehkä toiset reiät korviin.
Se maksaa kivat 25 euroa.
Olen jo pitkään halunnut toiset reiät.
Samalla voisin ostaa uusia korviksia.
Hopeakorviksia.
Ne kestää pdemmän aikaa korvissa.
Jos ne ja sitten se parturi.
Sitten en tuhlaa enempää rahaa ensi kuussa.
En tarvitse muuta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.