IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Pientä shoppailua.Sunnuntai 15.09.2019 09:30

Viikonloppu on mennyt ihan kivasti. Olin eilen vähän shoppailemassa. Löysin kivan mekon mikä maksoi 24 euroa. Muuta en sitten ostanut.
Mulla meni vaan se 24 euroa. Enempää en halunnut tuhlata.
No tällä viikolla tulee taas lisää rahaa. Perjantaina. Niin pärjää taas loppu kuun. Viikonloppu on mennyt ihan kivasti. Olen parhaan kaverin kanssa viettänyt iltaa. Eilen katsottiin huuma. Oli aika hauska.
Voi jatkossakin katsoa sitä. Menin jo eilen yhdeksältä nukkumaan kun nukutti. Hyvin nukuin viime yön. Tänään poikaystävä on tulossa käymään ja vietetään kiva päivä. Eli syödään hyvää ruokaa ja katsotaan leffoja. Käydään subwayssa tänään ja mä ajattelin kokeilla wrapia. En ole vielä maistanut sitä nyt ajattelin kokeilla. Otan varmaan kanan. Poikaystävä lupasi tarjota. Mä sitten taas tarjoan sen jälkeen.
Kävin perjantaina tokmannilla niin sieltä sai pari sipsipussia 2,50 eurolla. Oli pakko ostaa. Olen jo syönyt toisen sipsipussin.
Tänään syön toisen kun katsellaan leffoja. En mieti yhtään kaloreita. Mä saan ne taas huomenna kulutettua salilla. Ihan hyvin voin syödä sipsiä.
Mulla oli verikokeet viime perjantaina. Nyt siellä on taas käyty ja saa haettua lisää lääkkeitä. Leponexia pitää varmaan huomenna hakea lisää. Käyn työpäivän jälkeen apteekissa.
On sitten sitä lääkettä taas. Masennuslääkettä pitää hakea sitten sen jälkeen. Onneksi mulla on hyvä lääkitys niin pystyy elämään tätä elämää. Olen täysin hyväksynyt nämä sairaudet.
Skitsofrenian ja masennuksen. Voin sanoa että oli ihan hyvä että sairastuin nuorena niin nyt elämä tällä hetkellä on paljon helpompaa.
Olen onnellinen vaikka mulla on nää sairaudet.
Olen hyväksynyt itseni semmoisena kuin olen.
En ole onneksi yksin näiden sairauksien kanssa. Parhaalla kaverilla on myös samat sairaudet mitä mulla.
Ymmärrämme toinen toisiamme ja olemme toistemme tukena.
Ai niin mun pitää kohta ottaa aamulääkkeet ettei unohdu. Mulla menee masennuslääke aamuisin.
Otan sen kohta. Kohta voisi kuunnella vähän musiiikkia. Tulee hyvä fiilis kun kuuntelee taas hyvää musaa.
Kohta katson vaatteet mitä puen päälle tänään. Ajattelin ottaa nahkatakin tänään käyttöön. Ulkona on sateinen ilma. Saa nähdä koska paistaa taas aurinko. Mun pitää hommata uusi sateenvarjo koska edellinen hajosi. Käyn sen ostamassa tokmannilta.
Sieltä saa onneksi sateenvarjoja.
Huomenna arki sitten taas alkaa. Hyvällä mielellä aloitan ensi viikon.
Tulee sitten taas tekemistä.
Salkkarit tulee sitten taas ja se rantabaari. Se rantabaari on mun mielestä hyvä sarja. Paras kaverikin tykkää siitä.
Se on kiva kun tulee useampi jakso viikolla.
Salkkarit jäi viimeksi aika mielenkiintoiseen kohtaan. Pakko katsoa taas huomenna. Että mitä tapahtuu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.