IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Jipii, perjantai!Perjantai 31.01.2020 07:57

Viikko on mennyt hurjaa vauhtia taas ja alkaa viikonloppu. Eilen oli muuten ihan ok päivä mutta illalla alkoi ahdistaa. Jouduin ottamaan sen rauhottavan mikä onneksi vaikutti heti. Ei sitten enää onneksi ahdistanut. Sain myös nukuttua hyvin viime yönä. Nyt kun on nukkunut hyvin niin jaksaa taas. Uskon että tästä päivästä on tulossa vähän parempi. Mulla ei ole muuta ohjelmassa kun ruoan laitto, kaupassa käynti ja näen kaverit. Siinä menee mun perjantai päivä. Mukavaa tekemistä. Animea aijon katsoa varmaan tänään taas. Katson niitä uusia sarjoja mitä on nyt tullut. Oli muutama ihan mielenkiintoinen mitä olen nyt katsonut. Kävin tosiaan eilen verikokeissa. Pääsin vähän etuajassa mikä ei mua haitannut yhtään. Jaksoin kävellä sinne ja takaisin. Yhteensä kävelin 6 kilsaa. Onneksi mulla on hyvä kunto niin jaksoin kävellä. Tänään käyn pankkiautomaatilla nostamassa 20 euroa desucon säästöön. Nyt alan ihan oikeasti säästämään siihen.
Pystyn siihen kyllä. Niin ja kaverille maksan sen 30 euroa desucon lipusta mitkä se sitten hankkii meille. Pitää nyt vähän seurata koska desucon liput tulee myyntiin. Saadaan ne ajoissa hommattua.
Toivon kun kesällä on desucon niin olisi hyvä sää. Aurinko saisi paistaa ja olisi ihanan lämmin. Tai sitten sataa vaan vettä. Voi olla ihan mikä sää vaan. No sen näkee sitten. Katsoo koska otan käyttöön tuon mun uuden kahvinkeittimen minkä sain synttärilahjaksi. Varmaan viikonloppuna testaan vähän sitä. Tulee ihan hyvät kahvit sillä. Pitää vaan keittää vedet pari kertaa läpi että se vähän puhdistuu. Tuon edellisen kahvikeittimen sain poikaystävältä. Ollut hyvä keitin. Siitä tulikin mieleen että kun käyn tänään kaupassa niin ostan lisää kahvia. Kulta katriinaa.
Kahvi ei koskaan saa olla loppu. Aamukahvit on pakko saada joka ikinen aamu. Muuten mun päivä ei lähde käyntiin.
Tänään mä heräsin seitsemän jälkeen. Jaksoin nousta ylös.
Nyt olen täysin pirteä kun join äsken aika vahvaa kahvia.
Mä keitän aina tosi vahvaa kahvia. Se ainakin herättää mut.
Mutta nyt kunnon perjantai fiilis päälle ja alkaa viettämään viikonloppua. Tulee ihan mukava viikonloppu. Voi vaan olla ja ottaa ihan rennosti. Putous on pakko katsoa huomenna.
Katsomme sen taas kaverin kanssa niin kuin viimeksi. Saadaan kunnon naurut. Nyt sitten näkee mikä hahmoista tippuu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.