IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Huomista odotellen. :)Torstai 19.11.2020 07:24

Aamu on lähtenyt jotenkin käyntiin. En meinannut jaksaa nousta sängystä ylös. Aloin keittämään kahvia jos se vaikka herättäisi. Olo on ollut vaihteleva. Välillä on hyvä fiilis sitten yhtäkkiä tulee masentunut olo. En tiedä mistä johtuu. Onneksi saan muuta ajateltavaa viikonloppuna kun olen menossa poikaystävän luokse. Olen huomenna illalla vasta lähdössä. Käydään kaupassa, alkossa ja haetaan jotain ruokaa. Lupasin ostaa poikaystävälle jonkun juoman synttärilahjaksi alkosta. Itselle ostan sen viinipullon. Olin eilen salilla. En meinannut jaksaa tehdä mitään siellä. Treenit eivät menneet hyvin. No ensi viikolla uusi yritys. Jos vaikka sitten on enemmän energiaa taas salilla.
Ai niin me joudutaan laittamaan maskit tästä lähtien salille. Ohjaaja sanoi eilen meille siitä. No sitten pitää laittaa. Mun pitää varmaan apteekista ostaa lisää niitä maskeja niin on sitten niitä. Jalkani on parantunut. Ei ole enää kipeä. Kyllä mä pikkasen säikähdin kun se tuli kipeäksi. Mutta nyt kaikki on taas hyvin. Hyvin pystyy liikkumaan sillä.
Päätin että ensi viikolla mä liikun niin paljon kun vaan pystyy. Paljon lenkkeilyä. salia ja pääsee pelaamaan taas tiistaina sählyä. Aijon vaan nauttia liikunnasta. Se onneksi lievittää mulla hyvin masennusta ja ahdistusta. Ei tarvitse sitten syödä noita rauhottavia. Tänään taas siivotaan. Alan siivoilemaan kohta. Pesen samalla pyykit.
Toivon että tästä on tulossa mukava päivä. Big brotheria pitää katsoa tänään. Mulla on pari jaksoa katsomatta. Jaksoin eilen katsoa myös salkkarit. Sen jälkeen mä menin nukkumaan. Huomenna maksan loput laskut pois niin niitä ei sitten enää tarvitse miettiä. Rahaa tulee taas huomenna. Jipii. On sitten viikonlopuksi ruoka ja juoma rahat.
Voi että mä niin toivon että se Vili lähtee sieltä bb talosta.
Joel tai Kristiina saa voittaa. Jompi kumpi. Mutta toivon enemmän että se on Joel. Yli viikon päästä se sitten selviää. Sitten bb loppuu.
Mä niin toivon että ensi vuonna se tulee sitten taas.
Sitten on viihdettä. Odotan myös että ensi vuoden puolella tulee taas Putous. Se on yksi mun lempi ohjelmista. Olen katsonut kaikki kaudet. Onneksi se tulee taas. Saa nähdä millaisia hahmoja siinä on tällä kertaa. Toivon että hyviä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.