IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

klubitalolle taas.Tiistai 08.12.2015 08:29

se olisi tiistai. tänään olen menossa taas klubitalolle aamulla. olen siellä sitten muutaman tunnin. saa siellä aikaa kulutettua.
mulla on vaate kriisi taas. en tiedä että mitä pistäisin tänään päälle.
katson sen kohta kun olen kirjoittanut eka blogin. lähden sitten varttia vaille yhdeksän bussilla. matka kestää sen 45 minuuttia.
olen siellä sitten puoli yhdentoista aikaa.
eilenä mä innostuin taas värittämään. väritin ainakin jotain kolme tuntia ainakin. sain yhden kuvan väritettyä loppuun. sen kuvan värittäminen kesti sen pari tuntia. sitten sen jälkeen aloitin värittämään uutta kuvaa. semmoista missä on paljon puita. siinä kuvassa on paljon yksityiskohtia. ja siinä menee ainakin pari tuntia kun värittää sen.
aijon varmaan taas värittää tänään kun tulen tuolta klubitalolta. tai sitten katson taas frendejä. eilenä katsoin yhden jakson frendejä.
kävin eilenä kaupassa. ja seppälässä kävin pyörähtämässä.
en ostanut sieltä mitään. hyvä minä. sain eilenä maksettua kolme laskua. nyt vuokra on taas maksettu. se oli melkein 500 euroa. sitten sain maksettua puhelin laskun ja netti laskun. puhelin lasku oli vaan 11 euroa. olin yllättynyt kun näin sen. meillä oli ompelu ryhmä eilenä taas. sain tehtyä taas vähän kaulahuivia eteenpäin muutaman rivin. illalla mentiin sitten lenkille kaverin kanssa. käveltiin se puolituntia. oli tosi kiva tuuli kun käveltiin. sitten lenkin jälkeen kävin suihkussa ja menin kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. tänään kaveri tulee taas mun luokse illalla katsomaan lemmen viemää. sählykin on taas tänään iltapäivällä. neljältä.
pelataan varmaan taas miehet vastaan naiset.
saa nähdä voitetaanko tänään. me pelataan aina se puolituntia.
se on ihan hyvä aika aina pelata. hiki kyllä tulee aina sen puolen tunnin jälkeen. mikä on vaan hyvä.
nyt tää mun tietokone on taas toiminut toistaiseksi.
ei ole tiltannut tai mitään. onneksi. nyt kun sain laskut taas maksettua niin tilille jäi vielä aika kivasti rahaa. mutta. päätin etten shoppaile enempää tässä kuussa. rahaa saa mennä vaan ruokaan ja laskuihin mitä tässä kuussa vielä tulee. kelalta saan vielä tässä kuussa vähän yli sata euroa vielä. 23 päivä tätä kuuta.
saa sitten maksettua sen ison laskun mikä tulee vielä tässä kuussa.
saan onneksi bussi kortin käyttöön kun menen klubitalolle. ei tarvi itse onneksi maksaa matkoja. syön hyvän aamupalan tänään aamulla niin jaksan aamu päivän. ruoka klubitalolla on taas kahdeltatoista. lähden sitten sieltä pois ennen yhtä.
ja olen puoli kahdelta takaisin täällä. kerkiää vähän levähtää ennen sählyä. pari tuntia. illalla taas skypetän poikaystävän kanssa ja menen parhaan kaverin luokse illalla. katsomaan taas salkkareita ja uusi päivä. huomenna sitten taas töihin tuonne kehräämölle. ja mulla on aamulla sitten myös se taide ryhmä mihin liityin.
mikä on myös siellä kehräämöllä. pääsen myös tekemään jotain siellä. näin me sovittiin viimeksi kun olin siellä. varmaan pääsen siivoamaan. tai jotain. olen siellä sitten sen viisi tuntia. yhdeksästä kahteen. aika meni viimeksi aika äkkiä. ja mä tykkäsin olla siellä.
positiivisella asenteella olen menossa sinne taas huomenna. tulee varmasti mukava päivä. ja mun toinen kaveri on myös töissä siellä. mulla on kaveri siellä kenen kanssa olla. mun kaveri käy siellä töissä aina kolme kertaa viikossa. mä käyn nyt näin alkuun kerran viikossa. katsoo sitten jaksamisen mukaan jos ottaa myöhemmin lisää noita työ päiviä. iha mielelläni ottaisin. tulee sitten tekemistä.
eikä tarvi olla kämpillä neljän seinän sisällä.
kohta on aamupala. ja kohta alan tiskaamaan taas.
kerkiää hyvin ennen kun lähden. ai niin mun pitää kohta soittaa klubitalolle ja ilmoittaa että tulen syömään sinne. soitan kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. sinne pitää soittaa ennen kymmentä että saa sen ruoan. mutta. hyvä fiilis tällä hetkellä. tästä on tulossa hyvä päivä. positiivisella fiiliksellä mennään vaan.
tää päivä menee varmasti äkkiä. hyvin olen nyt jaksanut tähän asti.
ei ole vielä ainakaan tullut mitään huonoa oloa tai ahdistusta.
nyt pitää vaan nauttia tästä hyvästä olosta mikä on nyt.
aijon laittaa hiukset ponihännälle. en jaksa nyt meikata.
farkut aijon laittaa tänään jalkaan taas. ja pinkin hupparin aijon laittaa päälle. siinä on mun vaatteet tänään. illalla sitten puen taas olo asun päälle. kun ei tarvi tehdä enää mitään. suihkuun menen taas sählyn jälkeen. se onneksi aina rentouttaa. sitten sen jälkeen on ihanaa juoda kuumaa teetä ja olla viltin alla sohvalla. aivan ihanaa. elämän pieniä iloja. mistä nauttii.
puen taas lmpöisesti päälle että ei tule kylmä bussi pysäkillä.
laitan taas toppahousut jalkaan, nahkatakin, hatun, hanskat, kaulahuivin. niillä sitten tarkenee. onneksi ei tarvi kauaa seistä bussi pysäkillä. huomenna illalla menen lenkille sitten taas. kaveri ei ole tulossa mun mukaan koska se menee uimaan illalla.
meidän naisten kuntosali tunti on nyt joulutauolla. ajattelin silti käydä salilla. yksin ja kun huvittaa mennä sinne. ensi viikolla ajattelin mennä taas salille. mulle riittää ihan hyvin lenkki huomenna.
huomenna voin olla aika väsynyt kun mulla on työ päivä.
vaatii vielä vähän totuttelua. ja että jaksaa. koitan syödä aina hyvin niin jaksaa loppu päivän. ruoka on mulle yksi tärkeä asia aina.
jos en syö, niin en sitten jaksa. mulle maistuu onneksi aina ruoka ja mä syön ihan kaikkea. en ole nirso oikeastaan millekkään ruoalle.
ja paino pysyy hyvänä kun syön. se ei saa tippua yhtään.
nyt mun paino on pysynyt hyvänä. ja veren paineet on olleet hyvät.
mikä on vaan hyvä juttu. jaksaa koko päivän.
ja mun kunto on noussut. jaksan myös kävellä pitkiä matkoja.
ja mun lihakset on myös kasvaneet. mikä sitten lisää sitä mun painoa. mielummin lihasta kun läskiä.
painan tällä hetkellä 57 kiloa. mulle on tullut neljä kiloa lisää.
mikä on hyvä juttu. toivon sitä vaan etten lihoa liikaa. vielä on ihan hyvä paino tällä hetkellä. kyllä se sitten pysähtyy jossain vaiheessa.
ja tunnen itseni ihan hyvännäköiseksi. mielummin pyöreähkö kun lauta. farkut menee vielä onneksi jalkaan.
ja muut vaatteet menee vielä päälle.
shoppailen taas sitten itselle jotain tuossa helmikuussa.
se seksiasu ainakin ja jotain muuta. nyt en tarvi tällä hetkellä mitään. mulla on kaikkea. ja vaatteita ja kenkiä pystyy yhdistelemään. tulee monta eri tyyliä eikä tarvi ostaa mitään uusia kenkiä tai vaatteita. siinä säästää taas rahaa.
onneksi en ole mikään tuhlari. että kaikki rahat menee shoppailuun.
ja se on hyvä että raha asiat on kunnossa. ja ettei ole velkaa kenellekkään. ja se on ihan kiva sitten aina shoppailla välillä. kunhan ei shoppaile liikaa. jotain kivaa pientä on kiva ostaa.
mutta nyt menen aamupalalle. alkaa olla nälkä. sain sopivasti tämän blogin kirjoitettua.

maanantai.Maanantai 07.12.2015 08:12

nyt alkaa taas uusi viikko. viikonloppu meni oikein mukavasti. eilenä meillä oli se itsenäisyys päivä ateria. oli hyvät ruoat.
ja kahvit oli. syötiin myös kakkua. eilenä katselin taas frendejä.
muutaman jakson. olen nyt kolmannella kaudella.
ja koneella olin aika paljon eilenä. näin eilenä taas parasta kaveria. menin sen luokse illalla kyläilemään. juteltiin niitä näitä ja että miten viikonloppu meni. pesin eilenä pyykkiä taas. niin tänään ei tarvi pestä.
rahaa on tullut kelalta taas tänään. aijon maksaa tässä aamun aikana kaikki laskut. mitä on tullut. kolme laskua pitää maksaa.
sitten kun ne on maksettu niin näkee paljon on tilillä taas rahaa.
kaupassa pitää käydä tänään. aijon mennä lounaan jälkeen.
silloin on hyvin aikaa käydä. mulla on ompelu ryhmä taas iltapäivällä.
illalla ollaan menossa kaverin kanssa lenkille puoli viiden aikaa.
toivottavasti ei sada kaatamalla vaan vettä.
sitten kun ollaan tultu lenkiltä niin katsotaan lemmen viemää. alku jää varmaan näkemättä. kaveri tulee taas mun luokse katsomaan.
salkkarit tulee ja uusi päivä tänään.
ne pitää katsoa myös. parhaan kaverin kanssa katsotaan.
tänään jaetaan viikon lääkkeet dosettiin. nyt mulla on kaikkia lääkkeitä riittävästi ettei tarvi hakea mitään.
ruoka on maistunut mulle. ei ole ollut mitään ongelmaa syödä. syön tänään taas hyvin niin jaksaa. meillä on puuro päivä taas tänään.
päivällisellä on puuroa. syön hyvin niin jaksan lenkkeillä.
mun piti viedä eilenä roskat mutta en jaksanut. vien ne tässä aamulla kun menen aamupalalle. noi pizza laatikot pitää myös viedä.
siinä samalla. aamupala on noin tunnin päästä taas.
syön ruisleipää. teetä juon taas myöhemmin.
äsken join kahvia. kahvi alkaa taas loppumaan pikku hiljaa. pitää hankkia sitä taas lisää. huomenna olen menossa taas klubitalolle aamulla. en ole käynyt nyt siellä pariin viikkoon.
ja keskiviikkona taas kehräämölle töihin. olen siellä taas sen 5 tuntia. yhdeksästä kahteen. saan siellä sitten kulutettua päivän.
hyvällä fiiliksellä menen sinne. saa nähdä mitä pääsen siellä seuraavan kerran tekemään. toivottavasti jotain mukavaa puuhaa millä saa ajan kulumaan. kohta pitää tiskata jälleen. sänky pitää myös pedata. ja laittaa taas tabletti latautumaan. pystyy sillä taas katsomaan frendejä. ajattelin varmaan tänään katsoa taas.
jos jää aikaa sopivasti. tänään tulee sitten hyvin lenkkeiltyä. menen päivällä käymään kaupassa ja illalla sitten lenkille.
saa hyvin liikuntaa tänään. huomenna on taas sähly iltapäivällä. päästään pelaamaan parhaan kaverin kanssa.
ollaan taas puolustajia. pelataan varmaan taas miehet vastaan naiset. saa nähdä sitten kumpi voittaa. toivottavasti naiset.
miehet voitti meidät viimeksi. saa nähdä miten tämä viikko menee.
toivon että hyvin. toivottavasti jaksan. ja jos en jaksa ja tulee huono olo niin se tulee. sitä ei aina voi jaksaa.
välillä on niitä huonoja päiviä. mutta niistä onneksi aina selviää.
aijon elää aina päivän ja hetken kerrallaan.
sillee aina selviää. ja olen oppinut tekemään niin.
tänään on poikaystävän syntymäpäivä. pitää onnitella.
ja itsellä on myös synttärit ensi kuussa.
aika menee hurjaa vauhtia. nää vuodet on mennyt tosi nopeasti.
ollaan oltu poikaystävän kanssa jo yli viisi vuotta yhdessä. ja meillä menee edelleen erittäin hyvin. rakastetaan toinen toisiamme.
tää mun kone tilttasi äsken. toivottavasti tää ei mene nyt rikki tai mitään. koitan olla varovainen. säikähdin kun tää teki silleen. oli eka kerta. onneksi tää blogi kirjoitus ei hävinnyt tai mitään.
käynnistin koneen uudestaan. ja nyt tää toimii onneksi taas.
aijon katsoa taas aamulla emmerdale uusinnat. en nähnyt viime perjantaina. tänään ajattelin katsoa. hyvin kerkeää näkemään ennen ruokaa. kaupassa ei mene kauhean kauan onneksi.
jotain puolituntia vaan. sinne on vaan vähän yli kymmenen minuutin kävely matka. ei ole kaukana. se kauppa on tuolla keskustassa. käyn aina s marketissa koska se on lähin kauppa.
ja siellä ei ole kamalan kallista onneksi.
hyvin pystyy ostamaan kaikkea. tokmannilla pitäisi myös käydä taas. aijon tällä viikolla vaikka käydä. jos löytyisinjotain ostettavaa. uuden huulipunan mä tarvitsen. alkaa toi edellinen loppumaan kohta. ostan aina lumene huulipunaa. maksaa sen 10 euroa. mutta se on hyvä huulipuna. kestää pitkään. onneksi tuolla tokmannilla myydään meikkejä. pystyy sieltä hyvin ostamaan.
ajattelin käydä myös varmaan samalla seppälässä kun käyn kaupassa. menen vaan katselemaan. koitan olla ostamatta mitään.
säästää rahaa siinäkin kun ei osta. olen nyt ostellut viime aikoina kaikenlaista itselle. kun on löytänyt aina jotain kivaa. minkä haluaa sitten ostaa. nyt on olohousuja ja hupparia. ja uusia toppeja. niillä pärjää hetken aikaa. ei tarvi hetkeen ostaa uusia.
nää mun uudet olo housut on ollut koko viikonlopun päällä. nää on niin hyvät kun nää ei purista tai mitään. ja nää venyy.
pesen nämä kyllä sitten tällä viikolla. ennen kun lähden lomille.
pystyy taas käyttämään viikonloppuna.
ja pitää taas pestä viikonlopun jälkeen.
alan nyt tiskaamaan ennen kun menen aamupalalle. kerkiää hyvin. tässä on vielä 20 minuuttia aikaa.
kun on jakanut kaikki aamu lääkkeet niin sen jälkeen aijon keittää teetä. ja lukea iltalehden uutiset tabletilta. sitten alan kymmeneltä katsomaan emmerdale sarjaa. siinä se aamu sitten meneekin sopivasti. on tekemistä.

sunnuntai. viikonloppu kohta ohi.Sunnuntai 06.12.2015 08:21

eilenä oli mukava päivä. poikaystävä tuli käymään. haettiin koti pizzasta taas pizzat ja vähän leffa mässyä. irto karkkeja ostettiin.
melkein kilon pussi. katsottiin pari leffaa.
ja harrastettiin seksiä siinä välissä. katsoin eilisen aamun vaan frendejä. en jaksanut olla koneella koko aikaa. eilisen illan olin koneella. en jaksanut katsoa putous ohjlemaa. menin jo nukkumaan eilen illalla ennen yhdeksää. alkoi väsyttämään. tänään meillä on kahdelta itsenäisyys päivän ateria kahdelta. mennään kaverin kanssa syömään sinne. varmaan aika hyvät ruoat tiedossa.
ajattelin mennä lenkille taas tänään. varmaan tuossa päivällä. pakko saada raitista ilmaa. tai itse asiassa voisin vaikka tässä aamullakin mennä lenkille. no pitää katsoa. lenkille menen joka tapauksessa tänään. saa vähän noita kaloreita kulutettua. tiedän jo reitin minkä aijon kävellä. aijon syödä välipalaksi vähän puuroa ennen kun menen.
jaksaa kävellä. ei haittaa vaikka ulkona on synkkä ilma. pää asia on että liikkuu ja saa raitista ilmaa samalla. eilenä tuli herkuteltua ihan tarpeeksi. nyt en aijo herkutella enempää. sitten taas ensi viikon viikonloppuna. suurin osa irtokarkeista oli suklaata. olen melkein saanut syötyä kaiken. mutta enää ei oikeen uppoa.
yritin värittää eilenä mutta ei siitä tullut mitään. en jaksanut keskittyä. voi olla etten väritä enää tänä viikonloppuna.
frendejä ajattelin taas katsoa tänään. olen kohta kolmannessa kaudessa. eilenä kerkesin katsomaan noin viisi jaksoa frendejä ennen kun poikaystävä tuli käymään. mutta mukavasti on mennyt tää viikonloppu. huomenna alkaa taas arki. huomenna täytyy taas käydä kaupassa. ja ompelu ryhmä on huomenna. ja lenkille täytyy taas päästä. tänään näen taas parasta kaveria illalla.
menen sen luokse taas kyläilemään. katsotaan jotain telkasta mitä tulee illalla. eilenä mä hukkasin kämpän avaimet. en millään meinannut löytää niitä. sanoin ohjaajalle että avaimet on hukassa.
sitten mä etsin ja etsin niin ne löytyi mun hupparin taskusta.
etsin varmaan niitä jotain puoli tuntia. mutta onneksi ne löytyi.
olisin saanut mun kämpän vara avaimen käyttöön ellen olisi löytänyt noita omia avaimia. mutta onneksi ne löytyi. soitin vielä poikaystävällekkin että mun avaimet on hukassa.
mutta kun löysin ne niin laitoin poikaystävälle viestiä että löytyi.
kaikkea sitä hukkaa aina välillä. onneksi mun kämppä ei ole kamalan suuri niin löytää kaikki tavarat helposti.
join taas aamu kahvit. nyt on pirteä fiilis taas. ja muutenkin aika hyvä fiilis. tästä on tulossa ihan mukava päivä. näkee taas toista kaveria. aamupala on taas tuossa yhdeksältä. sinne on vielä vähän yli tunti aikaa. en jaksa pestä pyykkiä tänään. pesen vaikka huomenna aamulla. silloin on hyvin aikaa. tämän päivän aijon ottaa aika rennosti vielä. jaksaa sitten taas ensi viikon. ensi viikolla on taas paljon ohjelmaa mutta äkkiä se viikko taas menee ja on taas viikonloppu. näkee poikaystävää taas. teetä pitää taas juoda tässä aamulla. aamupalan jälkeen voisi keittää taas. eilenä mä kerkesin juomaan pari kupillista teetä. tänään menee varmaan se kolme kupillista. tarjosin eilenä ne pizzat. otin itselle pitkästä aikaan burger pizzan. se oli hyvää. en ollut syönyt sitä taas pitkästä aikaa.
siinä oli lihaa, salaattia, juustoa ja salaatin kastiketta. hyvää oli. en jaksanut syödä sitä ihan loppuun. mutta melkein.
maha tuli ainakin täyteen. se on se tärkein.
mulla on kiva lasku pino. onneksi ensi viikolla tulee rahaa taas niin saa ne kaikki maksettua. vuokran aijon maksaa ensin. koska se on se isoin lasku. mulla on taas se psykologi 17 päivä tätä kuuta.
sinne on vielä pari viikkoa. edellinen aika peruuntui koska se psykologi oli sairaana. käyn siellä aina kerran kuussa.
se riittää ihan hyvin. nyt ei tarvi taas vähään aikaan käydä verikokeissakaan koska kävin tällä viikolla.
vähän yli kuukausi niin on desucon. sitä odotellessa. odotan innolla.
mennään kaverin kanssa sinne hengailemaan.
synttärit on myös lähestymässä. 26 vuotta tulee sitten täyteen. kaikki on sanonut että mä näytän paljon nuoremmalta.
ja että kukaan ei usko että olen jo niin vanha. tää aika on mennyt hurjaa vauhtia. mutta viime vuodet ovat olleet mukavia.
ja tälläkin hetkellä menee todella hyvin. pitää vaan nauttia täysillä elämästä. ja mä aijon nauttia täysillä. tunnen itseni onnelliseksi. se on se tärkein. hyvin olen selvinnyt näiden mun sairauksien kanssa.
ja onneksi syön lääkkeitä niin pysyn kasassa. ja elämään aika normaalia elämää. on harrastukset ja kaverit. sekä olen päässyt töihin. mistä en saa oikeen mitään palkkaa mutta onpahan tekemistä. ja kelalta saan aina joka kuukausi rahaa.
sillä mä pystyn elämään ihan hyvin. saa laskut maksettua.
ja jää vähän shoppailu rahaa. siitä tulikin mieleen että voisi ostaa sitten taas netistä uuden seksiasun. en ole pitkään aikaan ostellut niitä. sitten kun shoppailen taas itselle jotain niin aijon sen vaikka ostaa. en vielä tiedä että millaisen asun mutta semmoisen mistä poikaystäväkin tykkäisi. pitää vähän kysellä että mistä se tykkäisi. varmaan kaikki noi asut kelpaa. mutta kamalan kallista en aijo ostaa. sopivan hintaisen. alle 50 euroa saa mennä siihen asuun.
en vielä tiedä että mistä sivulta mä sitten sen tilaan. mutta eiköhän se selviä. pystyn vasta parin kuukauden päästä hankkimaan sen asun. koska ensi kuussa rahaa menee siihe desucon reissuun.
helmikuussa pystyisi sitten hankkimaan sen asun.
ja onhan mulla noita vanhoja seksiasuja vielä. ne kaikki toimii joka kerta. niillä pärjää ihan hyvin siihen asti kun ostan uuden.
aijon ostaa nyt jonkun muun värisen kun mustan. suurin osa mun asuista on mustia. nyt joku muu väri olisi kiva.
pinkki, punainen tai violetin värinen asu vaikka.
asun mallia en vielä tiedä. mutta se kyllä selviää mistä tykkää.
kaikki asut menee. paitsi poikaystävä ei tykkää tuosta babydoll asusta. se asu malli ei sytytä sitä oikeen. joten sitä en aijo ostaa.
mutta kaikki muu kyllä käy. kohta pitää taas alkaa tiskaamaan.
saa sen hoidettua pois alta. se on vaan hyvä että tiskaa joka aamu niin ne ei jää lojumaan altaaseen. on sitten taas puhtaita astioita.
musiikkia voisi taas kohta kuunneella. aamu lähtee mukavammin käyntiin. ja tulee hyvä fiilis. mä kuuntelen joka päivä musiikkia. koneelta yleensä mä kuuntelen. musiikkia kannattaa aina kuunnella kun pystyy. silleen mä teen. mulla on koneella musaa ja sitten mä kuuntelen myös youtubesta musaa. mulla on siellä oma musa lista mistä sitten kuuntelen. mulla on oma profiili youtubessa.
on ollut aika pitkään. onneksi youtubesta löytyy kaikki mahdolliset biisit. mitä haluaa kuunnella. sitten sieltä löytyy välillä uusia hyviä biisejä mitä ei ole ennen kuullut.
poikaystäväkin pyörii aika paljon youtubessa. se katsoo sieltä aina jotain peli videoita. tai jotain muuta.
facebookissa mä en pyöri kauheasti. mä käyn vaan aamuisin siellä.
enkä sen enempää. ircissä tulee paljon enemmän oltua.
kuten tälläkin hetkellä. tykkään olla enemmän täällä kun facebookissa. facebookkiin kirjoitan todella harvoin.
yleensä käyn vaan katsomassa mitä kaverit on laittanut sinne. ja uutiset. sitten tykkään jotain mikä vaikuttaa mielenkiintoiselta.
lauantai aamu. heräsin taas seitsemältä. ja keitin aamu kahvit.
eilen illalla mä nukahdin mun sohvalle ja heräsin jotain puoli yhdeltätoista illalla. menin sitten omaan sänkyyn nukkumaan.
eilenä oli ihan mukava päivä. käytiin naisten ryhmässä triossa.
käytiin taas cubus liikkeessä mistä ostin ihanat oranssin pinkit olo housut missä lukee kultaisella teksitillä "keep cool"
maksoi 20 euroa. ne on mulla tälläkin hetkellä jalassa. aivan ihanat. sitten H&M liikkeestä ostin pinkin topin mikä maksoi vaan 5 euroa. mulla meni sitten vaan 25 euroa siellä. mutta löysin jotain itselle.
ei ollut turha reissu. eilenä kävin myös seppälässä niin ostin poikaystävälle sieltä mustan hihattoman paidan.
apteekissa kävin myös. nyt mulla on leponexia taas. ei heti lopu.
ja kaupassa kävin ostin suklaata ja päärynämehu kivennäisvettä.
en ole vielä juonut sitä. aijon tänään juoda.
poikaystävä on tulossa käymään tänään. ajattelin että voitaisiin hakea pizzat koti pizzasta. ja ostaa leffa mässyä jos katsotaan pari leffaa.
mukava päivä tulossa tänään. en ole taas vähään aikaan syönyt koti pizzaa. nyt voisi taas syödä. e aijo miettiä tänään mitään kaloreita. aijon vaan syödä. ja nauttia. huomenna on sitten itsenäisyys ateria täällä. mun kaveri tulee myös syömään sinne. ohjaajat on järjestänyt semmoisen. meille asukkaille. varmasti on hyvät ruoat tiedossa. mutta muuten olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä. mukavaa kun poikaystävä tulee käymään. päästään viettämään laatu aikaa.
katsoo sitten ensi viikon viikonloppuna jos menen sitten taas sen luokse viikonlopuksi. näin me sovittiin.
mulla on kiva tiski vuori taas kertynyt. alan taas kohta tiskaamaan.
sain taas pari laskua eilenä. vuokra maksoi nyt vaan alle 500 euroa.
saan sen maksettua kun ensi viikolla tulee onneksi lisää rahaa.
ja muut laskut myös. välillä toi mun vuokran hinta vaihtelee. se on välillä alle 500 tai vähän yli 500. nyt se oli onneksi vaan alle 500 euroa. säästää siinäkin taas vähän rahaa.
nyt koitan olla shoppailematta enempää tässä kuussa. ehkä olen ostanut jo itselle tarpeeksi joulu lahjoja. ja vähän hemmotellut itseäni. ensi kuussa rahaa saa sitten mennä vaan sinne desuconiin.
voisi vaikka viikonloppuna pestä pyykkiä. kun on aikaa. sitte ei tarvi pestä sitten alku viikosta. ajattelin huomenna pestä.
jos pesukone on vapaa. ruoka on onneksi maistunut. ja pizza maistuu todellakin tänään. syön melkein aina pizzaa viikonloppuisin.
siitä on tullut vaan tapa. aamupala on vasta yhdeksältä.
puoli tuntia myöhemmin mitä yleensä. tässä on vielä vähän yli tunti aikaa. no mä olen koneella. katsoin eilenä taas salkkarit.
muuta en katsonut koska nukahdin sohvalle. heti kahdeksan jälkeen.
olin pikkaisen väsynyt. huomenna näen sitten taas parasta kaveria illalla. kun se tulee lomilta. pitää laittaa viestiä tänään sille ja kysellä miten viikonloppu on sujunut. teetä aijon juoda taas vähän myöhemmin. pitäisi myös värittää jossain vaiheessa. tänään mä koitan. vaikka tuossa illalla vaikka ellen keksi muuta tekemistä.
tai sitten olen vaan koneella. eilenä mä istuin taas suurimman ajan koneella. välillä tulee oltua koneella ja välillä ei. arki päivinä mä koitan olla silleen etten olisi koneella koko aikaa. paitsi illalla kun skypetän poikaystävän kanssa ja aamulla olen koneella jotta saan tämän blogin aina kirjoitettua. mun aamu lähtee aina hyvin käyntiin kun on saanut aamukahvit, ja blogin kirjoitettua.
olen kirjoittanut kohta tätä blogia täällä jo neljä vuotta. ihan joka päivä. ja mä aina keksin jotain kirjoitettavaa tänne.
kirjoitan aina sitä mitä mulle tulee aina mieleen.
ensi viikon tiistaina taas klubitalolle aamulla. pääsen keittiöön tekemään jotain hommia. siinä se aamu sitten meneekin.
ei tarvi onneksi vaan istua ja ihmetellä. saa sitten nähdä keskiviikkona mitä töitä pääsen tekemään.
kun menen sinne kehräämölle. toivottavasti jotain mukavaa hommaa. millä saa ajan kulumaan. yksi ohjaajista kyseli multa eilenä että miten siellä kehräämöllä oli mennyt. ja mitä tein siellä.
kerroin mitä tein ja sanoin myös että tykkäsin siitä pakasta.
onneksi mä herään joka aamu aikaisin niin keskiviikko aamuna ei ole vaikeaa herätä. herään aina heti kun kello soi. mä en halua enää nukkua pitkään. ainakaan arkena. mutta sitten viikonloppuna kun olen lomilla niin mä nukun suurimman osan ajasta.
nukun silloin aina pitkään ja sitten siihen päälle vielä päikkärit.
poikaystävä välillä valittaa että nukun aina liikaa. mutta se antaa mun aina nukkua. ja herättelee sitten aina mut välillä.
viimeksi kun olin poikaystävän luona niin lauantaina nukuin kolmen tunnin päikkärit. ja heräsin siihen kun oltiin menossa saunaan. sitten saunan jälkeen olin vielä hetken hereillä. katsoin telkkaria ja menin taas jo yhdeksältä nukkumaan. saa nähdä mihin asti jaksan valvoa sitten tänään. menen varmaan jo yhdeksältä nukkumaan. aijon ottaa iltalääkkeet ihan normaalisti illalla. mä otan ne aina seitsemän jälkeen kun on iltapala. aina iltapalalla me asukkaat otetaan aina ne iltalääkkeet silloin. onneksi toi leponex lääke pistää nukuttamaan.
hyvä uni lääke. onneksi mä nukun tosi hyvin joka yö. yleensä en heräile yöllä onneksi. nukun aina vähintään sen 9 tuntia.
no sitten kun on nukkunut hyvin niin jaksaa hyvin seuraavan päivän.
ja syö hyvin niin jaksaa silloin myös. vaikka mulla on tämä syömishäiriö niin mulle aina maistuu onneksi ruoka. ja teen aina niin että syön mahan täyteen. niin jaksaa. ja ettei paino saa tippua.
ja viikonloppuisin herkuttelen. onneksi viikolla en syö silleen joka päivä suklaata. syön vaan normaalia ruokaa. sitten kun se viikonloppu tulee niin silloin on mukavaa syödä taas herkkuja.
ja kun odottaa sitä hetkeä että saa syödä.
saa nähdä mitä leffa mässyä ostetaan tänään poikaystävän kanssa.
mun tekisi mieli jotain irtokarkkeja. tai sipisä. pitää kysyä poikaystävältä että mitä se haluaa. jotain ostetaan silti.
netflixistä katsotaan sitten ne leffat. mun kannettavalta.
en ole vielä kerennyt katsomaan animea. huomenna ajattelin katsoa.
kun on aikaa. ja huomenna aijon katsoa tabletilta sen ikuisesti nuori jakson. en ole vielä kerennyt katsomaan sitä. mun piti eilenä katsoa se mutta se vähän jäi. putous tulee taas illalla. aijon varmaan katsoa sen. jos en keksi muutakaan tekemistä.
tai sitten olen koneella. huomenna ajattelin katsoa taas frendejä. tai tänään aijon katsoa. eilenä en katsonut yhtään.
en muistanut tai kerennyt. vielö on monta kautta vielä. olen vasta toisella kaudella. ai niin ja niitä leffoja pitäisi myös katsoa.
niitä on suosikeissa muutama. laitoin äsken tabletin latautumaan. annan sen rauhassa latautua. on sitten akku taas täynnä niin sitä voi taas käyttää. toi tabletti oli kyllä hyvä hankinta.
sillä voi katsoa vaikka mitä ohjelmia ja sarjoja. ja ruutu on sopivan kokoinen mistä katsoa. se on aina mukavaa kun makoilee sohvalla tabletti sylissä ja katsoa jotain sarjaa. sekin on yksi tapa aina rentoutua. ja saa hyvin ajan kulumaan. mun tabletti on valkoisen värinen. aina kun olen poikaystävän luona ja se on mukana niin poikaystäväkin välillä käyttää sitä. annan sen käyttää sitä ihan vapaasti. se saa käyttää sitä niin paljon kun haluaa.
silläkin on tabletti mutta se on vähän vanha ja huono.
niin se käyttää sitten mun tablettia. ja poikaystävä laittaa sen aina latautumaan välillä jos en itse muistaa laittaa sitä.
saa nähdä kuinka kauan toi mun tabletti sitten vaan kestää. se on ollut mulla nyt alle vuoden vasta. sain sen viime kesänä.
toivotaan että kestää pitkään vielä. mutta nyt alkoi tiskaaminen.
ja musiikin kuuntelu siinä samalla.

nyt on aika ottaa rennosti :)Perjantai 04.12.2015 08:18

se olisi viikonloppu. tää viikko on mennyt tosi nopeasti.
olen nyt täällä viikonlopun. aijon levätä vaan. poikaystävä lupasi tulla käymään viikonloppuna. sovittiin että menen taas poikasytävän luokse viikon päästä. nyt täytyy taas ladata akkuja että jaksaa ensi viikon.
eilenä oli ihan mukava päivä. sain siivottua, meillä oli toiminta tunti iltapäivällä. mentiin kehräämölle koska siellä oli jotkut avoimet ovet päivä. ei oltu kauhean kauaa siellä. sen jälkeen kävin apteekissa.
hain masennus lääkettä ja rauhottavia. leponex lääkettä en vielä saanut. aijon tänään mennä taas uudestaan apteekkiin hakemaan sitä. saan sen varmasti tänään. muutenkin pitää käydä kaupassa tänään. ja käyn seppälästä ostamassa sen paidan poikaystävälle lahjaksi.
eilenä oli tullut veron palautuksia huimat 28 euroa. jee.
ja tänään on tullut taas rahaa. naisten ryhmässä ollaan menossa vissiin lahteen trioon. näin mä kuulin. no siellä menee sitten aamu sopivasti. tullaan sitten takaisin lounaalle. sain eilenä pestyä lakanat. ja muut vaatteet. nyt ei tarvi taas pestä mitään hetkeen.
kaveri tulee taas mun luokse illalla katsomaan lemmen viemää. eilen illalla olin sen luona katsomassa lemmen viemää.
nyt kun olen täällä viikonlopun niin sunnuntaina meillä on sitten itsenäisyys päivä ateria. mä ja kaveri ollaan silloin menossa syömään sinne. poikaystävä on sitten tulossa huomenna käymään.
mutta hyvä fiilis tällä hetkellä. ei ole mikään kiire ja nyt voi vaan rentoutua. aijon värittää taas viikonloppuna. mä olen taas kaivanut esiin kaikki mun värityskirjat ja tussit. voi olla että alan jo tänään taas värittämään. ja ajattelin katsoa taas frendit sarjaa. ja se ikuisesti nuori ohjelma pitää katsoa tabletilta minkä tallensin eilenä.
eilenä mulla oli juttu tuokio oman ohjaajan kanssa. juteltiin niitä näitä ja se kyseli että miten siellä kehräämöllä meni eilenä.
kerroin että hyvin meni ja mitä tein siellä.
sanoin myös että ihan mukavaa oli siellä. ja aijon mennä jatkossakin sinne. sovittiin myös silleen että katsoo miten mä nyt jaksan käydä sitten siellä kerran viikossa, jos hyvin menee niin lisätään sitten niitä työ päiviä lisää. mutta nyt näin alkuun pitää ottaa rauhallisesti. koska mä saatan väsyä aika nopeasti.
pienin askelin eteenpäin vaan. ihanaa. tänään saa syödä suklaata. aijon ostaa kun käyn kaupassa. pitää samalla myös ostaa muutama muu juttu samalla. ehkä jätskiä voisi myös ostaa.
ensi viikon maanantaina poikaystävällä on synttärit. lupasin sille ostaa lahjaksi sille lonkeroa. mutta poikaystävä sanoi ettei ihan vielä tarvi ostaa. ettei sillä ole mikään kiire. ostan sen vaikka sitten kun menen poikaystävän luokse seuraavan kerran. vaikka viikon päästä. ai niin ja se minttu suklaa pitää myös ostaa.
mietin että pitäisikö mennä illalla lenkille. voisi mennä vaikka. ei se haittaa jos en näe lemmen viemää alkua. kaverille pitää laittaa vaan sitten viestiä että olen lenkillä ja että koska se voi tulla sitten.
aijon nyt vähän harjoitella liikkua tuolla pimeässä. vaikka en tykkää yhtään liikkua silloin. mutta mä kokeilen. varmaan kävelen aika kovaa vauhtia. no kalorit kuluu nopeammin. aijon tuossa viikonloppunakin käydä lenkillä taas. nyt on taas pierteä fiilis kun join aamu kahvit hetki sitten. olen hereillä. en kerkeä taaskaan juomaan teetä tässä aamulla. juon sitten kun olen tullut kyliltä takaisin. tai voisin vaikka jouda lounaan jälkeen. taidan tehdä silleen koska mulla ei ole mikään kiire onneksi.
mutta ihan mukava aamu tänään. mietin jos ostaisi itselle jotain sieltä triosta. tiedän että mun pitää säästää, mutta haluan ihan hiukan shoppailla. itselle vaikka joku joulu lahja.
nyt kun rahaakin on tullut tänään niin pystyy ostamaan jotain.
ei mitään kamalan kallista. vaikka uudet korvikset tai alusvaatteita voisi ostaa. ei varmaan kamalan kauan pyöritä siellä triossa.
onneksi mun molemmat kaverit lähtee mukaan sinne niin on seuraa.
ja mä näen vielä mun parasta kaveria ennen kun se lähtee lomille.
sitten me nähdään taas sunnuntai iltana. saa nähdä mitä me silloin katsotaan telkasta koska se voitolla yöhön ohjelma loppui.
salkkarit pitää katsoa tänään taas. jäi taas jännään kohtaan.
ai niin voisi tänään maksaa sen yhden laskun. se oli vissiin toi puhelin lasku. erä päivä oli muistaakseen 15 päivä tätä kuuta.
pääsen taas tiskaamaan kohta. niin kuin joka aamu. tiskaan aina aamuisin. silloin on aina sopivasti aikaa. ja on tottunut siihen tiskaamiseen ja ettei likaisia kuppeja ole kaikkialla. ja että keittiö on aina siisti. mukavampi olla kun on siistiä.
sänky pitää myös pedata taas. haluaisin kovasti uuden päivä peiton.
pitää mennä joskus lahteen etsimään. joku kivan värisen.
voisi taas pestä tuon vanhan. se on aina hyvä välillä pestä.
on sitten puhdas. voisi vaikka ensi viikolla pestä vaikka se. ennen joulua. ja makkariin haluaisin myös uuden maton. ison ja leveän.
värillä ei ole oikeastaan väliä. semmoinen mistä tykkää.
uusia verhoja haluaisin myös tänne mun kämppään. saisi sisustettua vähän tätä uudeksi. mulla on ollut noi kaikki samat verhot siitä lähtien kun muutin tähän kämppään. nyt olisi aika ostaa uusia.
mulla on vielä noita säästöjä jos vaikka sieltä ottaisi rahaa noihin verhoihin ja mattoon. tykkään todella paljon tuosta mun olo huoneen matosta minkä ostin viime vuonna. se on semmoinen iso tumman harmaa matto. semmoinen karvainen. sen päällä on mukava kävellä ja mahtui hyvin tuonne olo huoneeseen. se on aika saman värinen kun tuo mun harmaa divaani sohva. sopivat hyvin yhteen. nyt noi mun koriste tyynyt on tuolla makuuhuoneessa sängyllä. ajattelin laittaa ne nyt sinne. kaipasin vähän vaihtelua. ja nyt mun sohvalla on enemmän tilaa kun noi tyynyt ei ole siellä.
haluaisin myös uusia koriste tyynyjä mutta ajattelin myös silleen että en mä tarvi. jos mä ostan niitä lisää niin sitten mulla on ihan liikaa niitä. parempi että en osta. kohta on taas aamupala. alkaa olla pikku hiljaa taas nälkä. ja aamu lääkkeet pitää ottaa taas. nyt mulla on masennus lääkkeitä neljäksi kuukaudeksi. ei ainakaan heti lopu.
ja rauhottavia yksi paketti. toivottavasti saan leponex lääkkeet haettua apteekista. jos en saa niitä vielä haettua niin haen sitten taas vaikka ensi viikon alussa. mulla riittää hyvin noi lääkkeet ensi viikolle vielä. ai niin täytyy laittaa toi tabletti lataukseen. en muistanut eilenä laittaa sitä lataukseen. pystyy sitten taas katsoa frendit sarjaa. olen edelleen toisessa kaudessa.
ajattelin katsoa myös animea pitkästä aikaan. en ole katsonut viikkoihin animea. ei ole vaan ollut nyt katsomis fiilistä. mutta nyt yritän taas katsoa. jos vaikka taas innostuisi siitäkin. mulla on ainakin kolme anime sarjaa mitä alan sitten katsomaan.
ja tuleehan niitä uusia sarjoja sitten myöhemmin lisää. on katsottavaa. mangaa en lukenut aikoihin. sitäkin pitäisi tehdä taas.
no mulla on nyt koko viikonloppu hyvin aikaa.
katson sitten animea joko tabletilla tai koneella.
varmaan koneella. on isompi ruutu mistä katsoa.
mulla on myös leffoja mitä en ole katsonut vielä. netflixissä.
olen laittanut niitä leffoja suosikkeihin mistä ne löytää.
niitäkin pitäisi katsoa. todella paljon katsottavaa. ei ainakaan heti lopu kesken. ja aikakin kuluu vähän nopeammin kun katsoo jotain sarjaa tai leffaa. olen kyllä todella tyytyväinen tuohon mun tablettiin.
kannatti ottaa se kun mulle tarjottiin sitä. hyvin on toiminut.
ja jos ei jaksa olla koko aikaa koneella niin voi katsoa tabletilla jotain. yleensä menen mun sohvalle sen kanssa, otan hyvän asennon ja alan katsomaan jotain.
sekin on yksi tapa rentoutua. ja silleen aijon tehdä viikonloppuna. aijon katsoa niin paljon frendit sarjaa kun kerkiän. pidän taas maratoonin. ja anime katsomis maratoonin.
katson monta jaksoa putkeen. ai niin pitää kohta katsoa noi vaatteet mitä laitan päälle. mulla on vaate kriisi taas päällä. katson noi vaatteet kohta. aijon laittaa farkut ja villa paidan varmaan.
ne on ihan hyvät vaatteet. villa paita lämmittää mukavasti takin alla. ei tule kylmä helposti.

hyvin meni eilinen päivä :)Torstai 03.12.2015 08:10

eilenä oli tosi mukava päivä :) olin siellä kehräämöllä. olin yhdeksästä kahteen asti. pääsin siivoamaan, tein joulu torttuja, keitin kaikille kahvit, järjestelin kirppu tori tavaroita..kaikenlaistan pikku hommaa. mun toinen kaveri on myös siellä töissä. kiva kun mulla on kaveri siellä.
sitten mä liityin yhteen taide ryhmään mikä on keskiviikko aamuisin.
aloitin tekemään yhtä kuvaa missä on hahmo. se taide ryhmä on aina keskiviikko aamuisin puoli kymmenestä yheentoista. yhdeltätoista siellä on aina ruoka meillä oli kasvis sose keittoa.
sitten ne ohjaajat sanoi mulle että ensi kerralla pääsen sitten taas tekemään jotain hommia siellä. tulee sitten tekemistä siellä.
mutta. paikka vaikutti tosi mukavalta ja aijon mennä sinne jatkossakin.
katsoo miten noi keskiviikko päivät menee niin voisi harkita sitten lisää työ päiviä viikolle. ja katsoo miten jaksaa.
palkkaa en saa sieltä mutta ei se haittaa. pääasia on että on tekemistä päivälle. ja saa ajan kulumaan jossain kun taas neljän seinän sisällä.
ja se viisi tuntia meni tosi äkkiä.
mentiin vielä illalla kaverin kanssa kuntosalille illalla. jaksettiin se tunti olla siellä. nyt se ryhmä jää joulu tauolle ja jatkuu tammikuussa taas.
pitää sitten salin sijasta alkaa lenkkeilemään.
ajattelin olla viikonlopun nyt täällä. keräilen voimia taas. niin jaksaa ensi viikolla. paras kaveri lähtee lomille mutta toinen kaveri on maisemissa. voisi sen kanssa viettää aikaa. ja varmaan poikaystävä on tulossa käymään viikonloppuna. katsotaan taas leffoja vaikka.
ihan mun voinnin takia ajattelin jäädä nyt tänne. ei sitten tarvi stressata mistään viikonloppuna. voisi sitten viikonloppuna taas värittää vaikka. jos vaikka innostuisi. kun poikaystävä tulee käymään niin voitaisiin taas hakea pizzat koti pizzasta. ja ostaa leffa mässyä. aijon tarjota vaikka ne pizzat koska poikaystävällä on synttärit kohta. ensi viikolla olen menossa taas klubitalolle tiistaina.
pääsen nyt keittiöön hommiin. näin me sovittiin viimeksi kun olin siellä. tulee taas tekemistä. ja varmaan ihan mukava aamu tulee silloin kun on puuhaa. keskiviikkona taas kehräämölle.
olen nyt aika tyytyväinen tähän mun viikko ohjelmaan. nyt on tullut toi klubitalo ja kehräämö. missä käyn. pääsee vähän ihmisten ilmoille eikä tarvi olla ihan koko aikaa kämpillä.
mutta hyvin olen jaksanut tämän viikon tähän asti. viikonloppuna aijon vaan levätä taas. saa sitten nähdä miten menee ensi viikko.
toivottavasti hyvin aijon olla positiivinen.
kohta pitää alkaa siivoamaan. on siivous päivä. musaa taas soimaan taustalle. kivempi siivota. eka kirjoitan tämän blogin.
ai niin lakanat pitää pestä taas tänään aamulla. samalla voisi pestä noi muut likaiset vaatteet mitä on kertynyt.
mahtuu ihan hyvin lakanoiden kanssa koneeseen.
toiminta tunti on taas tänään. saa nähdä mitä päästään tekemään.
se alkaa kahdelta taas ja kestää kolmeen asti.
kuulin parhaalta kaverilta että mulla ja sillä, alkaa ihan oma kokki ryhmä. maanantaisin. joka toinen viikko. me ollaan vaan siinä ryhmässä. olin että jee. mukavaa että pääsen onneksi taas kokki ryhmään. tykkään tosi paljon noista kokki ryhmistä.
ja nyt se paljon kivempi kun minä ja paras kaveri ollaan vaan siinä.
ei ole muita. päästään tekemään yhdessä hyvää ruokaa.
eilenä katselin taas noin tunnin frendit sarjaa. ennen kun piti lähteä salille. kun mä makasin siinä sohvalla niin oli vaan semmoinen olo ettei jaksa. mutta kannatti mennä salille. teki ihan hyvää ja oli ihanaa päästä sen jälkeen kuumaan siuhkuun.
soitin heti poikaystävälle kun pääsin salilta pois.
kerettiin jutella hetken aikaa. tänään pystytään taas skypettämään illalla. pystytään juttelemaan pidempään.
ruoka on maistunut onneksi. sain ihan hyvin syötyä siellä kehräämöllä. ei alkanut ahdistamaan tai mitään. mulla oli rauhottava mukana varmuuden vuoksi jos vaikka olisi alkanut ahdistamaan. mutta hyvin meni eikä mun tarvinnut ottaa sitä.
huomenna ajattelin käydä seppälässä ostamassa sen poikaystävän lahjan. hyvin on aikaa huomenna. ja rahaa tulee taas.
saa ostettua lahjan. sitten olen jo melkein ostanut kaikki lahjat. vanhemille piti ostaa pari tyyny liinaa. ostan ne sitten kun menen seuraavan kerran tokmannille. ei pitäisi olla kamalan kalliita.
apteekissa ajattelin käydä tänään. toiminta tunnin jälkeen kerkiää ihan hyvin käymään. saa sitten noi kaikki lääkkeet mitkä on kohta loppu. sitten kun on lääkkeitä taas niin ei tarvi vähään aikaan hakea.
aijon juoda teetä taas tässä aamulla kun olen saanut siivottua.
ai niin emmerdale uusinnat pitää katsoa tänään aamulla.
en nähnyt eilenä koska olin salilla. illalla menen taas kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. ja varmaan huomennakin menen.
ihanaa. huomenna saa syödä taas suklaata. en vaan tiedä että mitä suklaata söisin. no se selviää huomenna.
mehukivennäisvettä pitää ostaa ja limsaa. siinä on mun viikonloppu juomat. aijon lenkkeillä taas viikonloppuna. saa raitista ilmaa.
toivottavasti ei sada vettä. tai räntää.
kohta pitää taas tiskata. tiskiä kertynyt. mutta ihan mukava päivä taas tulossa tänään. ja menee varmaan taas äkkiä.
huomenna on taas perjantai. ja naisten ryhmä on huomenna taas aamulla. ei mitään tietoa että mitä tehtäisiin. se selviää sitten huomenna. siinä sitten sekin aamu menee.
näkee vielä parasta kaveria ennen kun lähtee lomille. ja tänään illalla menen taas sen luokse viettämään iltaa. tekstaillaan taas viikonloppuna että miten menee.
puolen tunnin päästä on aamupala. alkaa jo olla nälkä.
syö hyvin niin jaksaa siivota. aijon varmaan tänään katsoa taas frendit sarjaa. kerkiää katsomaan muutaman jakson ennen toiminta tuntia. ai niin pitää laittaa tabletti latautumaan. siinä on kohta akku loppu. laitan sen kohta ettei unohdu. tänään tulee taas toi ikuisesti nuori. se pitää laittaa taas tallenukseen niin katson sen sitten huomenna. ajattelin että jotain joulusuklaata voisi ostaa huomenna. kun niitä vielä on. vaikeaa vaan päättää että mitä ottaa koska ne kaikki on vaan niin hyviä. no otan jotain sitten mitä tekee mieli.
irto karkkeja voisi ostaa myös viikonloppuna. jos katsotaan poikaystävän kanssa joku leffa niin voisi ostaa taas vaikka kilon irto karkkeja. se olisi aika hyvä. en ole pitkään aikaan syönyt irto karkkeja. ne on hyviä. jätskiä pitäisi myös ostaa pakastimeen. alkaa olla kohta loppu. mulla on enää yksi mars jätski siellä. en ole vielä syönyt sitä. en vaan tiedä että mitä jätskiä ostaisi.
mun pakastimeen mahtuu jonkin verran jätskiä. onneksi mulla on pakastin. jääkaapin ylä puolella.
mutta. nyt alan pikku hiljaa siivoilemaan. saa sen pois alta. aloitan ensin imuroimalla. sen jälkeen moppaan. viimeiseksi siivoan vessan.
ja pyykit pitää kerätä kasaan. laitan ne sitten kohta pesukoneeseen.
varmaan toi pesukone on vapaa.
huomenna ajattelin maksaa taas yhden laskun. saa sen maksettua eikä tarvi sitä sitten miettiä. onneksi ensi viikolla tulee myös lisää rahaa. onneksi saan sitä kelalta. ja hyvin se raha on riittänyt joka kuukausi. pystyy elämään. ja jää vähän shoppailu rahaakin.
tässä kuussa koitan olla ostamatta mitään itselle.
tammikuussa sitten shoppailen siellä desuconissa.
ostan kaikkea anime tavaraa sieltä. muistoksi.
alle pari kuukautta desuconiin! odotan innolla sitä.
mukavaa kun kaveri lähtee mukaan sinne. tulee varmasti mukava viikonloppu.

tänään kehräämölle.Keskiviikko 02.12.2015 07:09

olen nyt paremmassa kunnossa. tänään menen tosiaan sinne kehräämölle. mun pitää olla yhdeksältä siellä. kerkiän hyvin kirjoittamaan tämän blogin. ja sain juotua aamu kahvit. vähän jännittää mutta hyvin se menee. olen siellä sitten sen viisi tuntia.
saa nähdä mitä pääsen tekemään. toivottavasti jotain mukavaa puuhaa.
olin eilenä verikokeissa. nyt ei tarvi taas kuukauteen mennä.
pääsin vähän etu ajassa sinne. ei tarvinut kauaa odottaa.
kävin eilenä myös kaupassa kun olin verikokeissa.
nyt tänään ei tarvi käydä kaupassa voi suoraan kävellä takaisin tänne kehräämöltä. sinne on noin puolen tunnin kävely matka. se on hyvä että pitää kävellä sinne saa raitista ilmaa samalla. niin herää pikku hiljaa. ei ollut ongelmaa nousta tänä aamuna. heräsin heti kun kello soi.
onneksi mä olen tottunut siihen että herään joka aamu aikaisin. nyt oli pakko herätä jo kuudelta että saa tämän blogin kirjoitettua.
mä syön kohta ruisleipää aamupalaksi ennen kun lähden.
siellä saa onneksi ruoan. mutta se maksaa. mä saan sitten joka kuukausi laskun sieltä että olen syönyt siellä.
mä syön neljä kertaa kuukaudessa sieltä, niin siitä tulee jotain 30 euroa kuussa. sen verran maksaa. no pystyn maksamaan tuon summan. ei mitään ongelmaa. sitten jaksaa loppu päivän kun on syönyt hyvin siellä. se ruoka on siellä aina yhdeltätoista.
tuntuu nyt oudolta että en ole enää kokki ryhmässä ja paja tunnilla.
mutta kyllä siihen tottuu. ja keskiviikko päivä menee äkkiä kun on siellä kehräämöllä. kuntosali on taas illalla. mennään kaverin kanssa sinne. se kestää sen tunnin taas. ihan mukavaa mennä taas salille.
varmaan jaksan tehdä hyvin sitten noita liikkeitä ja syke nousee.
ja hyvä olo tulee taas tunnin jälkeen. katselin eilenä taas frendejä.
olen nyt toisen kauden puolessa välissä. kohta olen kolmannella kaudella. vielä on paljon katsottavaa.
olin eilenä taas parhaan kaverin luona. katsottiin salkkarit, uusi päivä ja lapin poliisit. menin sitten jo yhdeksältä nukkumaan. nukahdin heti kun pääsin omaan sänkyyn.
nyt kun on nukkunut hyvin taas niin jaksaa tämän päivän. aijon olla positiivinen koko päivän. hyvin tää päivä varmasti menee.
onpahan nyt enemmän tekemistä. mun pitää ottaa mukaan noi paperit mitkä täytin niin me käydään ne läpi kun menen sinne kehräämölle. ennen kun aloitan tekemään mitään.
tiedän mitä pistän päälle tänään. semmoiset sopivat vaatteet. farkut ja punaisen hupparin. hiukset laitan ponihännälle. en aijo meikata tai mitään. ei siellä tarvi olla mitään meikkiä. ihokin saa taas hengittää kun en nyt meikkaa. pitää sitten taas soittaa poiakystävälle kun olen tullut salilta. tänään me ei keretä skypettää. olen salilla silloin. mutta hetki pystytään juttelemaan puhelimessa.
huomenna sitten taas illalla keretään skypettämään.
lähden varmaan kävelemään sinne kehräämölle tuossa kahdeksan jälkeen. haluan olla ajoissa siellä. ja saa kävellä rauhassa sinne eikä millään kiireellä. onneksi tiedän mihin pitää mennä.
en eksy tai mitään. saa nähdä sitten mihin pistän mun laukun ja muut tavarat. siellä on varmaan jotkut lokerot mihin voi laittaa.
klubitalolla on lokerot mihin voi laittaa tavarat.
en aijo ottaa mukaan mun pankki korttia ettei se vaan häviä.
kolikoita aijon ottaa mukaan jos vaikka juon siellä jotain sitten.
jos siellä on vaikka teetä mitä juoda. mutta jos en pysty juomaan teetä siellä niin juon sitten vasta iltapäivällä kun olen tullut sieltä.
onneksi kerkeää vähän levätä ennen kun pitää mennä sitten salille taas. syön hyvin niin jaksaa sitten sielläkin.
mutta. ihan mukava päivä varmaan tulossa.
mukavaa päästä tekemään jotain eikä istua täällä neljän seinän sisällä. ja tulee vähän erilaisempi päivä taas.
kerkiän tiskaamaan myös ennen kun lähden. ja sänky pitää pedata.
vielä on vähän yli tunti aikaa ennen kun lähden. saa rauhassa vielä syödä tuon aamupalan. siinä samalla tulee lenkkeiltyä kun menen sinne kehräämölle ja takaisin. saa raitista ilmaa.
onneksi rahaa tulee taas ylihuomenna. pystyy ostamaan loput joululahjat. poikaystävän joulu lahja pitää ostaa ja vanhemmille.
varmaan ostan sen poikaystävän joulu lahjan tuossa perjantaina. silloin voisi käydä siellä seppälässä.
saa siellä kulutettua aikaa. koitan olla ostamatta mitään itselle sieltä.
nyt mun täytyy säästää. laitoin puhelimen latautumaan niin akku on sitten täynnä. mutta hyvä fiilis tällä hetkellä.
uskon että tästä tulee hyvä päivä. näkee kaverit taas tänään.
ja pääsee viettämään aikaa niiden kanssa.
näen taas parasta kaveria illalla. menen sen luokse taas.
sitten kerron sille että miten meni siellä kehräämöllä.
aamu lääke pitää ottaa kohta ettei vaan unohdu.
lääkkeitä mun pitää taas hakea loppu viikosta. ne kaikki on onneksi uusittu niin saa ne kaikki sitten. kän vaikka huomenna siellä apteekissa toiminta tunnin jälkeen. hyvin kerkiän käymään siellä.
eikä siellä ole varmaan kauheaa jonoa. mutta jos on, niin sitten vaan odottelen. saa nähdä mitä tehdään sitten toiminta tunnilla huomenna. toivottavasti jotain mukavaa. kaverit tulee myös sinne.
huomena pitää taas siivota. hyvin kerkiää aamulla. ei siinä mene kuin jotain puoli tuntia. täällä mun kämpässä on nyt jo aika siistiä.
pitää vaan vielä imuroida, mopata, pyyhkiä pölyt ja tasot. sekä vessa siivota. siinä kaikki. sitten on ihan mukavaa taas kun kämppä on siisti ja järjestyksessä. huomenna aamulla pitää katsoa toi lemmen viemää uusinta. en näe sitä tänään illalla koska olen salilla.
onneksi se tulee uusintana huomenna aamulla. näkee sen sitten.
mutta sitten huomenna illalla näkee taas lemmen viemää. menen sitten kaverin luokse kylään katsomaan sitä.
paras kaveri lähtee lomille viikonlopuksi. mäkin ehkä lähden myös.
varmaan taas poikaystävän luokse. mutta. elän nyt hetken ja päivän kerrallaan. koitan nyt selvitä tästä päivästä.
onneksi olen oppinut elämään aina päivän ja hetken kerrallaan. ei stressaa mistään kun teen juuri niin. elämä on paljon helpompaa.
eikä sitä koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan ja millainen on olo ja fiilis. tää viikko on mennyt tähän asti hyvin.
paitsi olin vähän kipeä. mutta nyt olen terve taas.
onneksi. ei tullut tauti pahasti päälle. selvisin siitä.
onneksi mä olen harvoin kipeä. taudit ei tule onneksi päälle pahasti.
ja mä pesen aina kädet kun olen käynyt vessassa.
ettei pöpöt tule. taudin voi saada ihan mistä tahansa. kuten vaikka kuntosalilta. aina kun olen käynyt salilla niin pesen vessassa sen jälkeen mun kädet kun olen käyttänyt noita laitteita.
alkaa olla nälkä. kohta voisi syödä aamupalan. ja olla vielä hetken koneella ennen kun lähden kehräämölle.
koneelle tulen taas seuraavan kerran iltapäivällä. kun olen päässyt kehräämöltä. ja teetä täytyy keittää myös.
luulen että olen varmaan kahteen asti siellä. no kyllä se aika menee äkkiä kun on tekemistä. kohta voisi pukea päälle.
laitan lämpöisesti päälle tänään ettei tule kylmä kun kävelen sinne.
toppa housut taas laitan jalkaan. ja nahkatakin.onneksi se punainen paksu huppari lämmittää sen nahkatakin alla.
laitan taas hatun, hanskat ja kaulahuivin.
ettei pää vaan jäädy. mutta. hyvin kerkesin kirjoittaa tämän blogin. ennen kun lähden. teen nyt joka keskiviikko silleen että herään siinä kuuden aikaan. kerkiää kirjoittaa. ja juomaan aamu kahvit rauhassa.
ja syömään aamupalan. eikä ole onneksi silleen kamalan kiire kun herää vaan ajoissa. mutta muina päivinä mä herään sitten seitsemältä vasta.

olen kipeä :(Tiistai 01.12.2015 08:07

mukavaa. olen kipeä. mulla on kuumetta. se nousi eilen illalla. otin särkylääkkeen. ja rauhottavan koska mulla oli jotenkin ahdistava olo.
kohta pitää taas mitata lämpä. sovittiin ohjaajan kanssa että lepään tämän päivän. mulla on verikokeet tänään niin saa nähdä pääsenkö ollenkaan sinne. psykologi aika peruuntui. mulla on sitten sen tapaaminen vasta 17 päivä joulukuuta. muutaman viikon päästä.
en ole menossa varmaan pelaamaan sählyä. lepään nyt tämän päivän niin katsoo huomenna millainen olo on koska mun pitäisi mennä sinne kehräämölle. mutta jos olen edelleen kipeä niin en ole menossa sinne.
sain hyvin nukuttua viime yön. en heräillyt onneksi. enkä mennyt eilenä parhaan kaverin luokse. laitoin vaan viestiä että olen kipeä.
en pääse tänään varmaan sählyä pelaamaan. no ei voi mitään. ensi viikolla sitten pelaamaan taas. olen jo varmaan siihen mennessä jo terve. olen nyt vaan saanut pöpön jostain. mutta onneksi tää ei ole mikää maha tai räkä tauti. mulla on vaan kuumetta.
no tiedän mitä aijon tehdä. olen koneella ja katson frendit sarjaa. silleen saan päivän kulutettua. ai niin pitää laittaa toiselle kaverille viestiä ettei tule koska olen kipeä. en varmaan ole menossa tänään vielä parhaan kaverin luokse. ettei se vaan saa tätä pöpöä.
mutta onneksi illalla voi skypettää poikaystävän kanssa. on edes jotain juttu seuraa. kaverit näen sitten taas kun olen terve.
kävin eilenä lenkillä. lounaan jälkeen. en viitsinyt illalla lähteä lenkille koska oli pimeää ja aika kova tuuli. päivällä oli kivempi kävellä kun oli valoisaa. sain taas tehtyä eilenä vähän mun kaulahuivia eteenpäin. alkaa pikku hiljaa valmistumaan.
kävin eilenä tokmannilla. ostin kavereille muumi mukit joululahjaksi.
ne maksoi vaan 10 euroa kappale. oli alennuksessa.
joten ajattelin että se voisi olla hyvät lahjat.
mulla on verokokeet tänään. pitää kysyä ohjaajilta että menenkö sinne tänään ollenkaan. jos olen kipeä. no katsotaan.
eilenä sain pestyä noi pyykit. nyt ei tarvi taas viikkoon pestä.
tänään mä näen aamulla taas emmerdale uusinnat. aijon ne katsoa.
hyvin kerkiää katsomaan ennen ruokaa.
aamupala on taas tunnin päästä vasta. no hyvin kerkiän kirjoittaa blogin tässä. täytyy mitata taas toi lämpö. ohjaajilla on kuume mittari. en ole varmaan yli vuoteen ollut kipeä. nyt mä olen saanut vaan jonkun pöpön. se on voinut tulla ihan mistä tahansa.
yleensä mulla on aika hyvä vastustus kyky. etten tule helposti kipeäksi. ruoka kyllä maistuu tänään. pitää syödä vaikka on kipeä.
pystyn onneksi vielä ihan hyvin syömään. ei mitään ongelmaa.
loppu viikosta mun pitää hakea kaikkia lääkkeitä mitä syön tällä hetkellä. riitti vielä tälle viikolle noi loput lääkkeet.
ihan hyvä ettei tänä aamuna ole sitä psykologia. pystyy tämän päivän lepäämään ennen huomista. huominen vähän jännitää. mutta hyvin siellä kehräämöllä menee. saa nähdä mitä pääsen tekemään.
siellä on ruoka aina yhdeltätoista. saa onneksi siellä ruokaa niin ei tarvi ottaa omia eväitä mukaan. lasku tulee sitten myöhemmin siitä ruoasta minkä syön siellä. se ei ole ilmaista.
syön hyvin siellä niin jaksaa loppu päivän. pitää huomenna aamulla herätä jo kuudelta. kerkiää juomaan kahvit ja blogin kirjoittaa.
ja syödä aamupala. lähden sitten kahdeksan jälkeen kävelemään sinne kehräämölle. olen sitten ajoissa siellä. etten vaan myöhästy.
mutta. positiivisella asenteella olen menossa sinne. tulee varmasti ihan mukava päivä. ja vähän erilaisempi päivä. tuntuu nyt vaan oudolta koska mulla ei ole sitten keskiviikkona enää pajaa ja kokki ryhmää. mutta. saa siellä kehräämöllä ajankin kulumaan. ja hyvin kerkiää sitten salille illalla. keskiviikko on aina sitten se vauhdikas päivä. enemmän tekemistä mitä muina päivinä.
mutta muuten tää alku viikko on lähtenyt ihan hyvin käyntiin.
päivä kerrallaan eletään. pitää nyt vaan selvitä tästä kuumeesta.
hyvin jaksoin herätä tänä aamuna vaikka olen kipeä.
heräsin heti kun kello soi. huomenna jaksan varmasti herätä siinä kuuden aikaan. nyt on kahvia ja teetä. ei pitäisi ihan heti loppua.
teetä pitää taas juoda vähän myöhemmin. eilenä mä kerkesin juomaan pari kuppia. tänään menee varmaan se kolme kupillista.
rahaa tulee taas perjantaina. ajattelin tällä viikolla ostaa poikaystävälle joululahjan. käyn seppälässä ostamassa sille pari hihatonta paitaa. mustan värisiä. se on poikaystävän lempi väri. ja se paita maksaa 10 euroa kappale. eli siihen lahjaan menee se 20 euroa. ja isälle sekä äidille lupasin ostaa joululahjaksi pari tyyny liinaa. ostan ne tyyny liinat vaikka tokmannilta. ei pitäisi olla kamalan kalliita. no sitten olen saanut kaikki lahjat ajoissa hankittua.
ei tarvi sitten enää miettiä niitä.
nyt se joulukuu sitten alkoi. tää syksy on mennyt todella nopeasti. mutta ihan mukava syksy on kyllä ollut. paljon puuhaa ja tekemistä.
ei ole ollut tylsää. kohta mun synttärit lähenee.
tammikuussa. poikaystävän synttärit on tämän kuun alussa.
lupasin ostaa sille lonkeroa synttäri lahjaksi. ja minttu suklaata siihen päälle. ihan hyvä lahja. poikaystävä sanoi ettei tarvi mitään erityistä lahjaa. lonkero ja suklaa varmasti riittää sille.
ja mullekkin riittää ihan hyvin synttäri lahjaksi suklaa.
sanoin mun kavereille että ostakaa vaan suklaata. ei mitään sen kummempaa. mulle suklaa maistuu aina.
pidän vaan siitä kiinni että syön suklaata vaan viikonloppuisin.
eikä yhtään viikolla. kohta voisi taas kuunnella vaikka musaa. ja siivota keittiö samalla. pitää pyyhkiä tasot taas ja tiskata. sitten keittiö on taas siisti hetken aikaa. mä yritän pitää tätä kämppää jotenkin järjestyksessä. tiskit pitää olla tiskattuna, sänky pedattu..
ei ole sitten niin kamalan sotkuista. eikä sitten torstaina tule kauheasti siivottavaa kun on siivous päivä.
mun olo huoneen lamput on kohta palanut. pitää sanoa ohjaajille että tarvitsen uusia lamppuja. vielä tulee valoa mutta kohta nekin loput lamput on palaneet. vielä tulee vähän valoa.
nyt mun makuuhuoneessa palaa valo. ohjaaja vaihtoi lampun viime viikolla. nyt mä näen jotain siellä makkarissa.
ja siellä viihtyy kun valo palaa. eilenä makoilin sängyllä ja katsoin frendit sarjaa tabletilta. alkaa olla taas nälkä. kohta pääsee aamupalalle. syön ruisleipää taas. niin kuin joka aamu. paras leipä.
onneksi tulin nyt vasta kipeäksi enkä silloin perjantaina. pääsin lomille vielä. ja näin poikaystävää. jotain positiivista siinäkin.
huomenna on sitten taas kuntosali illalla. näkee olenko parantunut huomenna. tasan viikon päästä olen menossa sinne klubitalolle taas.
pääsen sitten keittiö hommiin. saa nähdä mitä pääsen tekemään.
toivottavasti jotain mukavaa puuhaa.
siinä se aamu päivä sitten menee. mukavampi tehdä jotain kun vaan istua siellä. ruoka on sitten siellä taas siinä kahdentoista aikaan. kerkiää syömään ennen kun lähden sieltä.
mutta. toivottavasti olen terve sitten huomenna niin pääsisi sinne kehräämölle. mutta sen näkee sitten huomenna. nyt lepään tämän päivän.

aamu alkanut mukavasti :)Maanantai 30.11.2015 07:35

nyt alkaa taas uusi viikko. viikonloppu meni mukavasti poikaystävän luona. mä heräsin nyt vähän etu ajassa kuin yleensä. en enää saanut unta joten ajattelin nyt nousta jo ylös. join äsken aamukahvit. nyt on pirteä fiilis ja jaksaa kirjoittaa blogin.
tänään on jonkin verran ohjelmaa. ajattelin illalla lähteä päivällisen jälkeen lenkille. vaikka onkin pimeää tuolla ulkona. ajattelin ensin mennä salille tänään mutta päätin että sittenkin lenkille.
saa raitista ilmaa samalla. tänään on myös ompelu ryhmä. teen edelleen sitä kaulahuivia. ei ole vieläkään valmis.
saan sen sitten jossain vaiheessa valmiiksi.
eilenä olin parhaan kaverin luona taas ja jaksoin valvoa yhdeksään asti. katsottiin voitolla yöhön. nyt sekin ohjelma loppui. musta se oli ihan hyvä ohjelma. toivottavasti tulee taas joskus uusi kausi.
tänään tulee taas salkkarit. ja lemmen viemää. täytyy katsoa.
en varmaan ihan näe lemmen viemää alkua jos olen silloin edelleen lenkillä. no ei se mitään. näen sitten osan sentään tänään.
muuten olo on hyvä tällä hetkellä. ei ole niin kamalan väsynyt fiilis.
sain ainakin levättyä viikonloppuna. nukuttua tuli ainakin.
aijon tänään pestä aamulla taas pyykkiä. pesukone on varmasti vapaa. alan pesemään heti kun olen syönyt aamupalan.
saa noi kaikki vaatteet pestyä mitä käytin viikonloppuna.
on sitten taas puhtaita. tänään jaetaan taas viikon lääkkeet dosettiin.
tällä viikolla pitää taas hakea lisää lääkkeitä. alkaa loppumaan.
ja huomenna mulla on taas psykologi aamulla. menen sinne taas juttelemaan. ja huomenna pitää myös mennä verikokeisiin päivällä. hyvin kerkiän mennä sinnekkin lounaan jälkeen.
jaksaa kävellä kun on syönyt. ajattelin käydä kaupassa huomenna kun tulen verikokeista. siinä samalla. tänään en jaksa lähteä kauppaan. huomenna kerkiää ihan hyvin.
aijon ottaa tämän päivän vähän rennommin.
huomenna alkaa sitten joulukuu. pitää alkaa pikku hiljaa ostelemaan lahjoja. tiedän jo mitä aijon ostaa kavereille ja poikaystävälle lahjaksi. ajattelin ostaa kavereille muumi mukit ja suklaata, poikaytävälle ostan seppälästä niitä hihattomia paitoja pari kappaletta. mustan värisiä. ne maksaa seppälässä 10 euroa kappale.
käyn vaikka jo tällä viikolla ostamassa noi lahjat.
huomasin että noi muumi mukit tokmanilla on alennuksessa. 10 euroa kappale. pitää käydä hakemassa kun kerkiää.
ettei ne lopu hetkessä. nyt vaan pitää vähän muistella että mitä muumi mukeja mun kavereilla on jo.
ja mitä niillä ei vielä ole. rahaa tulee taas tämän viikon perjantaina.
jee. saa ostettua noi lahjat. ja maksamaan taas laskuja. mukavaa.
käytiin eilenä poikaystävän kanssa lidlissä. ostin itselle lisää kulta katriina kahvia ja kivennäisvettä. nyt mulla on pari pakettia kahvia. ei heti ole loppumassa. kannatti ostaa lidlistä. siellä on aina halpaa kulta katriina kahvia. nyt kerkiää taas tänään aamulla juoda teetä.
kun ei ole kiire minnekkään. voi rauhassa juoda.
taidan jo mennä tänään sinne tokmannille kun mulla on hyvin aikaa. kerkiän käydä siellä ennen ompelu ryhmää.
onneksi tokmanni ei ole kaukana. se ihan tuossa vieressä.
alle viiden minuutin kävely matka. saan sitten siellä kulutettua vähän aikaa ja saan ostettua noi lahjat samalla.
sitten ostan sen poikaystävän joululahjan kun kerkiän. sitten kun menen seuraavan kerran seppälässä käymään.
mutta nyt olen tyytyväinen että löysin uuden muutaman topin. cubus liikkeestä. ne topit mitkä oli alennuksessa, maksoi vaan 2,10 e kappale. ostin harmaan ja mustan topin. ja sitten valkoisen topin mikä maksoi 5 euroa. mulla meni vaan alle 10 euroa siellä.
halpaa. kannatti käydä. mun toinen kaveri myös osti niitä toppeja mitkä oli alennuksessa. seuraavan kerran kun menen cubus liikkeeseen, niin ostan itselle sitten sieltä uusia alusvaatteita.
siellä on ihanan värisiä alusvaatteita. eikä ole kalliita.
cubus on yksi mun lempi vaate liike. siellä on niin ihanan värisiä vaatteita. ja paljon pinkkiä. mun lempi väri.
ostan sitten seuraavan kerran sieltä myös uudet rintaliivit.
katson jos sieltä löytyisi vaikka pinkin väriset. vaalean siniset olisi myös kivan väriset. no pitää katsoa.
haluaisin taas kovasti uuden seksiasun. en ole nyt aikoihin ostanut mitään. voisi taas jossain vaiheessa ostaa. ensi vuonna vasta.
tässä ja ensi kuussa en pysty. viimeistään keväällä voisi ostaa uuden. mutta. on noi vanhat seksiasut toiminut vielä.
ja toimii vielä varmasti monta kertaa.
kohta pitää taas tiskailla. puuro lautasia on kertynyt taas. söin eilenä illalla puuroa. teki kovasti mieli syödä.
eilenä olin pikkasen väsynyt illalla. en meinannut pysyä hereillä yhdessä vaiheessa. mutta sitten vähän piristyin kun menin parhaan kaverin luokse illalla. tänään taas menen illalla sen luokse katsomaan salkkareita ja uusi päivä sarjaa.
salkkarit jäi taas jännään kohtaan perjantaina.
pitää taas katsoa jossain vaiheessa frendit sarjaa tabletilta.
olen nyt toisessa kaudessa. vielä on yhdeksän kautta jäljellä. on kivasti katsottavaa. ei lopu heti kesken.
katson sitä sitten taas kun huvittaa.
olen varmaan nyt tämän aamun koneella. en ollut viikonloppuna kauheasti koneella. nyt taas kerkiää olla.
nukuin eilenäkin taas päikkärit. iltapäivällä. mua vaan taas väsytti.
joten ajattelin taas nukkua. poikaystävä herätti mut sitten yhdessä vaiheessa. kerkesin nukkua puolitoista tuntia.
sitten olin sen jälkeen vähän väsyksissä.
tosiaan käytiin lidlissä vielä ennen kun poikaystävä toi mut tänne takaisin. kerettiin käymään ennen kun se meni kiinni.
aamupala on vasta vähän yli tunnin päästä.
no mä olen koneella ja kulutan aikaa täällä ircissä.
katson lemmen viemää uusinnan tässä aamulla mikä tulee.
kymmeneltä alkaa. kerkiän katsomaan sen ennen kun on ruoka.
huomenna en ole menossa klubitalolle koska mulla on se psykologi aamulla. mutta viikon päästä tiistaina olen menossa taas klubitalolle.
pääsen tekemään silloin keittiö hommia. näin me sovittiin viimeksi kun kävin siellä. no tulee sitten vähän tekemistä siellä.
ei tarvi koko aikaa istua ja ihmetellä siellä. keskiviikkona menen sitten sinne kehräämölle. saa nähdä mitä pääsen tekemään.
olen siellä sitten sen viisi tuntia varmaan. menen sinne yhdeksältä.
pitää sitten herätä keskiviikkona aamulla kuuden aikaa. kerkiää juomaan aamu kahvit ja blogin kirjoittaa ennen kun pitää lähteä.
sekä syömään aamupalan. sinne kehräämölle on puolen tunnin kävely matka. sopiva lenkki tulee samalla käveltyä.
ja saa raitista ilmaa samalla niin herää varmasti.
positiivisella asenteella olen menossa sinne sitten. hyvin se keskiviikko päivä menee. tuntuu vaan oudolta kun mulla ei ole sitten enää pajaa ja kokki ryhmää keskiviikkoisin.
no kyllä siihen tottuu ja parasta kaveria näen joka tapauksessa illalla. ai niin psykologille pitää huomenna sanoa että uusii leponexin, masennus lääkkeen, ja medipam rauhottavan. haen ne sitten tällä viikolla kun kerkiän. viimeistään loppu viikosta. on sitten lääkkeitä taas. kohta voisi kerätä kaikki noi mun pyykit kasaan.
mitä pitää pestä. pesen kaiken mahdollisen taas. mitä voi sitten taas käyttää. onneksi farkkuja ei tarvi pestä kamalan usein.
ne pysyy puhtaina aika pitkään. ellei sitten kahvia kaadu housuille tai jotain.

mukava viikonloppu ollut. ^^Sunnuntai 29.11.2015 12:40

viikonloppu on mennyt mukavasti poikaystävän luona.
on ollut mukavaa. ja herkuteltu on taas. nyt en syö enää yhtään suklaata. tullut ihan tarpeeksi syötyä. eilenä mä söin pizzaa. oli hyvää.
eilenä mä nukuin suurimman osan päivästä. mua vaan nukutti.
nukuin taas päikkärit. ja heräsin siihen että mentiin saunomaan poikaystävän kanssa. tänään ajateltiin katsoa joku leffa myöhemmin.
oltaisiin eilen illalla katsottu mutta mä en enää pysynyt illalla hereillä.
tänään illalla sitten takaisin. huomenna alkaa taas uusi viikko.
huomenna aamulla herään siinä seitsemän aikaan taas.
toivottavasti mulla on taas hyvä fiilis koko ensi viikon ajan.
tosiaan käytiin naisten ryhmässä perjantaina kauppa keskus karismassa. löysin cubus liikkeestä 3 toppia alle 10 eurolla.
oli alennuksessa. täytyi ostaa. ostin harmaan, mustan ja valkoisen topin. muuta en löytänyt. mutta jotain löytyi edes.
oon taas katsonut frendit sarjaa. se on vaan niin hyvä.
pitää taas katsoa sitä jossain vaiheessa. ostin kaupasta limu juomaksi muumi limsaa. en ole aikoihin juonut sitä. join sen kun tulin saunasta.
oli hyvää. ensi viikolla sitten taas hulluna lenkkeilemään ja salille.
saa nää viikonlopun kalorit jotenkin kulutettua.
söin äsken kana hampurilaisen. oli hyvää. mun myöhäinen aamu pala. on kyllä ihanaa nukkua pitkään. ja tää poikaystävän sänky on paras sänky. ihanaa nukkua siinä.
tänään pääsen omaan sänkyyn nukkumaan. puhtaisiin lakanoihin.
menen taas tänään illalla parhaan kaverin luokse. katsotaan telkkaa taas ja jutellaan siinä samalla. menen sitten nukkumaan jotain yhdeksän aikaa. tai aikaisemmin. kohta on joulukuu. pari päivää niin vaihtuu. ja rahaa tulee taas. ensi viikolla.
tiistaina mulla on se psykologi ja verikokeet samana päivänä.
hyvin kerkiän molempiin. keskiviikkona menen sitten sinne kehräämölle. olen siellä sitten jotain neljä viisi tuntia.
eli melkein koko päivän. vähän jännittää mennä sinne mutta hyvin se menee. koitan olla positiivinen. samalla käydään paperit läpi mitkä täytin. huomenna on taas ompelu ryhmä. ja menen varmaan salille taas iltapäivällä. jos jaksan. yritän ainakin.
kaupassa voisi käydä tiistaina taas. tai huomenna.
tää viikonloppu on mennyt hurjaa vauhtia. varmaan taas ensi viikko menee taas äkkiä. onneksi mulla on tekemistä. ei tule tylsää ja mä näen kaverit joka päivä. kiva taas tänään nähdä parasta kaveria.
ja toista kaveria mä näen vasta tiistaina. se tulee taas mun luokse kylään katsomaan lemmen viemää. viime lemmen viemästä mä näin vaan puolet. voisi huomenna aamulla katsoa sen uusinnan vaikka. pysyy taas jotenkin kärryillä siinä.
tänään tulee kai viimeinen jakso voitolla yöhön. katsotaan se parhaan kaverin kanssa. on jotain katsottavaa illalla.
eilenä katsoin tuon putouksen. ei tullut muutakaan telkasta. menin sitten sen jälkeen nukkumaan. nukahdin melkein heti. hyvin nukuin viime yön. onneksi mulla ei ole mitään ongelmaa nukkumisessa. nukun jos nukuttaa. ja mä nukun aina vähän enemmän poikaystävän luona. no tulepaahan levättyä.
kohta alkaa varmaan taas nukuttamaan. no mä nukun sitten taas.