IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Tein juustokakun :)Keskiviikko 16.11.2016 08:18

Mukavasti meni eilinen päivä. Ei ahdistanut yhtään päivän aikana.
Olin klubitalolla eilenä. Menin jo kello yhdeksän sinne.
Pääsin keittiöön hommiin. Tein juustokakun yhden kanssa.
En ole koskaan tehnyt mitään juustokakkua.
Mutta se oli aika helppo tehdä. Siinä sen tekemisessä meni se aamu.
Meillä oli ruokana eilen karjalanpaistia. Sekä sämpylöitä.
Hyvää ruokaa oli. Viikon päästä ei tarvitse mennä klubitalolle koska ne on menossa jonnekkin mielenterveysmessuille.
Ja mulla on sitä paitsi taas se kurssi ensi viikon tiistaina. Ja tänään mulla on se kurssi. Yhdeltä alkaa taas ja se kestää sen pari tuntia.
Ihan mukavaa mennä sinne tänään taas. Positiivisella mielellä.
Mun pitää sen jälkeen käydä apteekissa. Pitää hakea lisää rauhottavia. Mulla on ne melkein loppu. Mun pitäisi saada niitä. Ne on e-reseptillä.
No onneksi mulla on aikaa käydä apteekissa kurssin jälkeen. Hyvin kerkiän sitten päivälliselle.
Kuntosali on taas tänään illalla. Kaverin kanssa mennään sinne taas.
Sitten kun se on ohi niin soitan poikaystävälle.
Eilen oli hyvät sählypelit. Paitsi että miehet voitti meidät naiset parilla maalilla.
Tiukka peli oli.
Mä taas olin puolustamassa. Paras kaveri oli hyökkääjä.
Pelattiin se puolituntia.
Pelin jälkeen oli ruoka.
Kaveri oli eilen mun luona kylässä katsomassa lemmen viemää.
Oltiin pikkasen pihalla siinä kun me molemmat ei nähty viime jaksoja. Tänään me ei taas nähdä sitä. Mutta huomenna aamulla tulee uusinta sub kanavalta. Pitää muistaa katsoa.
Se tulee kymmeneltä. Hyvin kerkiää katsoa sen sitten silloin.
Huomenna taas siivotaan. On siivous päivä ja aijon pestä pyykit.
Kokkiryhmä on huomenna iltapäivällä.
Päästään tekemään ruokaa. Ihan mukavaa. Mä varmaan käyn kaupassa sen kokkiryhmän jälkeen, niin perjantaina ei tarvitse mennä. Ostan samalla viikonloppu herkut. Eli suklaata.
Kun olin klubitalolla eilen, niin siellä yhdellä seinällä luki yhdestä kurssista mikä alkaa keväällä.
Sen kurssin nimi oli vissiin elämänhallinta kurssi.
Se on varmaan vähän samanlainen missä mä käyn nyt.
No katsoo sitä sitä sitten ensi vuoden puolella että menenkö sinne.
Tässä on aikaa miettiä ja suunnitella.
Nyt mulla on menossa taas hyvä kausi. en ole syönyt tai joutunut ottamaan ollenkaan mitään rauhottavia tällä viikolla. Hyvä fiilis on ollut koko viikon tähään päivään asti. Se on vaan hyvä juttu.
Nyt on silleen myös paljon energiaa tehdä asioita.
Ja olen nauranut tällä viikolla tosi paljon.
Se on vaan hyvä että nauraa. Mulle se tekee ainakin hyvää.
Mä heräsin tänään seitsemän jälkeen. Mun piti jo herätä puoli seitsemän mutta en jaksanut nosuat ylös vielä.
Kahvit olen juonut taas äsken.
Myöhemmin aijon juoda teetä tässä aamulla. Eilenä mä kerkesin juomaan vaan yhden kupin teetä.
Tänään tulee juotua varmaan sitten se kolme kuppia ainakin kun on aikaa juoda.
Kohta alan tiskaamaan taas. Aamupalakin on noin puolen tunnin päästä. Alkaa olla jo nälkä.
Ai niin pitää katsoa noi vaatteet mitkä pistän päälle sinne kurssille.
Varmaan laitan sen uuden hupparin.
Hiukset on ponihännällä.
Kynnet pitää muuten lakata tänään. Kivasti on väri taas kulunut kynsistä. Mulla oli nyt turkoosin väriset kynnet. Nyt lakkaan ne hopean väriseksi.
Lakkaan nuo kynnet tässä aamulla.
Mulla on kauhea ikävä poikaystävää.
Onneksi me nähään taas tänä viikonloppuna.
Poikaystävä tulee taas käymään viikonloppuna. Mä ajattelin tarjota sille joko subin tai pizzan.
kysyn siltä sitten kumman se haluaa. Poikaystävä tarjosi viimeksi pizzat niin nyt on mun vuoro tarjota.
Me aina tarjotaan vuorotellen. Se on mun mielestä reilua.
Sitten ostetaan paljon leffa mässyä ja katellaan leffoja netflixistä.
Siinä se lauantai päivä menee kivasti.
Syöden ja katsoen leffoja.
Otetaan vaan rennosti.
Hyvä että huomenna pystyy pesemään noi pyykit. Mulla on kiva pyykkivuori.
Vien ne pyykit heti huomenna aamulla kun olen saanut blogin kirjoitettua. Voisin itse asiassa jo osan siivota tänään.
Niin huomiselle ei tule niin kauheasti siivottavaa. Joo niin mä taidan tehdä.
Siivoan vaikka tänään tämän keittiön. Tiskaan ja pyyhin kaapit ja tasot. Ja siivoan tämän mun keittiön pöydän.
Kivasti on kerttynyt tavaraa tähän pöydälle.
Laitan hyvää siivous musaa soimaan taustalle niin on mukava siivota nyt ja huomenna.
No sitten kun on saanut siivottua niin kämppä on taas hetken järjestyksessä.
Pesen varmaan myös noi lakanat huomenna.
Viime viikolla en jaksanut pestä niitä.
Mutta. Uskon että tästä tulee hyvä päivä. Tekemistä riittää ja kerkiää levähtää vähän väliä.
Ajattelin katsoa ehkä animea taas tänään.
Nyt kun mulla on aamu ja aamupäivä aikaa katsoa.
Pääsee sarjoissa taas eteenpäin.
Ja aijon katsoa taas netflixiä telkkarin kautta.
Katson frendit sarjaa tänään.
Nyt on vika kausi menossa.
Se on kyllä yksi parhaista sarjoista mitä olen nähnyt.
Se on vaan niin hauska.
En ole viime aikoina edes väritellyt hirveästi.
Sitäkin pitäisi taas tehdä jossain vaiheessa.
Kun se innostus vaan iskisi niin sekin olisi ihan kiva.
Saisi kuvia taas väriteltyä loppuun.
Ja aloittaa uusia kuvia.
Kyllä mä innostun siitäkin sitten jossain vaiheessa.
Mukavaa mennä salille tänään illalla.
Tekee vaan hyvää.
Ja se on kivaa kun kaveri on mukana.
On juttu kaveri siellä.
Eilinen salkkarit jakso oli aika surullinen. Tuli taas mun pappa mieleen. Saa nähdä millainen salkkarit jakso on sitten tänään.
Katsotaan se taas parhaan kaverin kanssa.
Olen taas tämän illan parhaan kaverin luona.
Se on mukavampaa katsoa salkkarit parhaan kaverin kanssa.
Ja aina nauretaan jos tapahtuu joku hauska kohtaus salkkareissa.
Mutta. Ajattelin olla tämän aamun koneella.
en nyt keksi muutakaan puuhaa.
Paitsi että katson animea myös.
Kohta aamupalalle.

Klubitalolle tekemään ruokaa.Tiistai 15.11.2016 07:20

Katsotaan kuinka pitkän blogin kerkiän kirjoittaa tällä kertaa.
Mun pitää olla tunnin päästä bussipysäkillä. Olen menossa klubitalolle tekemään ruokaa.
vähän jännittää mutta hyvin siellä menee varmasti.
Teen parhaani. Olen siellä melkein neljä tuntia.
Tulen kymmentä vaille yksi bussilla takaisin.
Sain bussikortin ohjaajalta niin mun ei tarvitse maksaa matkaa itse.
Eilenä oli mukava päivä töissä. Hommia oli. Laittelin taas korkkeja pusseihin.
Tein sitä hommaa melkein neljä tuntia. Välillä pidin siitä taukoa.
Aika meni äkkiä töissä. Töiden jälkeen kävin seppälässä ostamassa kaverille synttärilahjan. Mä löysin semmoisen hienon valkoisen paidan missä oli kimalletta. Se paita maksoi vaan 6 euroa.
Oli alennuksessa. Sitten kun kävin seppälässä niin menin sen jälkeen kauppaan.
Kun pääsin kotiin niin oli samantien ompeluryhmä.
Tein sitä kaulahuivia.
Sain muutaman rivin taas tehtyä sitä.
Ompeluryhmän jälkeen maksoin kaikki laskut mitä oli tullut.
Eilenä tuli taas postissa uusi lasku mutta sillä laskulla ei ole mikään kiire vielä. Oltiin salilla kaverin kanssa. Hyvä ja tehokas tunti oli.
Poikaystävä on kipeä. Sillä on flunssa.
Soiteltiin eilenä vähän väliä.
Toivottavasti paranee pian.
Olen vähän huolissani siitä.
Ei sille voi oikeen mitään jos flunssa iskee.
Silloin pitää vaan juoda finrexiä ja levätä.
Aina kun mulla on flunssa niin juon tuota finrexiä.
Se on ainakin mua auttanut.
Kohta alan syömään aamupalaa. Mulla on ruisleipää.
Aamukahvit sain juotua äsken.
Nyt olen täysin hereillä. En meinannut jaksaa tänään nousta sängystä ylös kun kello soi.
Kesti hetki ennen kun pääsin ylös.
Kohta puen päälle. Laitan tänään päälle sen mun uuden vaaleansinisen hupparin.
Se on lämmin ja hyvä huppari. Se oli mulla eilenäkin töissä päällä.
Laitan trenssitakin päälle. Tuolla ulkona ei ole niin kylmä onneksi niin tarkenee sillä takilla.
En muistanut ollenkaan noita mun pyykkejä. Illalla tajusin että ai niin mun piti pestä pyykkiä. No ei kaikkea voi muistaa. Mä pesen sitten torstaina. Silloin on hyvin aamu aikaa pestä. pesen samalla lakanat. Kokkiryhmä on taas torstaina.
Mä teen tällä kertaa siellä salaatin. Kaveri tekee jälkiruoan ja yksi muu tekee pääruoan.
Hyvät ruoat taas varmasti tiedossa.
Lähden jo tuonne pysäkille jo vähän ennen kahdeksaa. Niin olen ajoissa siellä.
Bussi on jotain varttia yli siinä pysäkillä.
Onneksi tuonne pysäkille ei ole kamalan pitkä matka.
Sinne kävelee parissa minuutissa.
Huomenna mulla on taas se kurssi. Yhdeltä alkaa ja kestää sinne kolmeen asti ainakin. Ihan mukavaa mennä sinne taas.
Olen nyt ollut ihan joka kerta siellä.
Kertaakaan en ole jäänyt pois.
Meillä on enää muutama kerta jäljellä sitä ennen kun se loppuu.
Se kurssi loppuu joulukuussa. 14 päivä on vika kerta.
Olisi saanut mun puolesta ainakin jatkua pitempään.
On ollut tosi hyvä kurssi ja paljon on ollut siitä apua.
Huomenna on jo keskiviikko.
Ja huomenna taas salille illalla kaverin kanssa.
Se on mukavaa että huomenna ei tarvitse aamulla lähteä mihinkään.
Mulla on huomenna se kurssi ja kuntosali.
Hyvin on kyllä tää viikko lähtenyt käyntiin.
Ei ole yhtään ahdistanut eikä ole tarvinut ottaa rauhottavia.
Otan taas rauhottavan mukaan kun menen klubitalolle.
Mutta uskon että mulle ei tule huonoa oloa siellä.
Kohta puen päälle ja laitan laukun valmiiksi.
Vielä vähän yli puolituntia lähtöön.
Kerkiän varmaan vielä tiskata ennen lähtöä.
Meillä on taas sählyä tänään iltapäivällä.
Kivaa päästä pelaamaan.
Paras kaverikin tulee pelaamaan. Jos me ollaan taas miehet vastaan naiset niin nyt me yritetään tänään voittaa noi miehet. Miehet voitti meidät naiset viimeksi.
Nyt pelaan tällä kertaa ihan täysiä.
Olen puolustaja taas.
Niin kuin aina. Siinä mä olen tosi hyvä. Me pelataan se puolisentuntia.
Se aika menee äkkiä.
Mutta hiki tulee siinä ja syke nousee. Se on vaan hyvä.
Kaveri tulee tänään taas mun luokse katsomaan lemmen viemää.
Ollaan molemmat ihan pihalla siinä koska me ei olla nähty nyt viime jaksoja.
Huomenna me ei nähdä taas koska ollaan salilla.
yritän muistaa katsoa torstaina aamulla uusinnan.
Salkkarit pitää katsoa tänään. Se jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan.
Ja uusi päivä.
Hyvin on toiminut toi mun uusi telkkari.
Ei ole tullut mitään ongelmaa sen kanssa.
ja siitä on kivempi katsoa kun on isompi ruutu.
Pitää vaan maksaa poikaystävälle se parisataa euroa siitä. Mulla on se summa tilillä mutta en ole vielä nostanut sitä.
No sillä ei ole onneksi mikään kiire. Nostan sen sitten kun vaan muistaa käydä pankkiautomaatilla.
Hyvin tilillä on taas rahaa.
Kun sain laskut maksettua ja vielä tulee se 130 euroa kelalta.
Tuossa ensi viikon alussa tulee se raha.
Sitten saa maksettua puhelin laskun.
Mikä tuli eilenä.
Mutta nyt alan tiskaamaan.
Ja pesen hampaat.
Sekä puen päälle.
Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Tekemistä on.
Ja näkee kaverit taas.
Vietän laatu aikaa illalla niiden kanssa.

Pappa on päässyt lepoon..Maanantai 14.11.2016 06:46

Nyt pappa on päässyt lepoon. Lauantaina laskettiin uurna hautaan.
Itkuhan siinä tuli kun oli se tilaisuus. Mutta. elämä jatkuu taas eteenpäin. Sen jälkeen kun se haudattiin niin oli kahvit.
Juteltiin ja muisteltiin pappaa. Millainen se oli.
Mä sain papalta valokuvia mun äidistä.
Ja sitten yhden taulun.
Kuvat laitoin makuuhuoneeni pöydälle.
Taulu pitää kehystää sitten jossain vaiheessa. Siinä taulussa on semmoinen maisema.
Laitan sen taulun ehkä joskus seinälle.
Otin yhden rauhottavan ennen sitä tilaisuutta.
Ja enempää en muuten syönyt noita rauhottavia kun vaan sen yhden.
Muuten viikonloppu meni sitten ihan mukavasti.
Mä nukuin aika paljon viikonloppuna.
Saunottiin perjantaina. Oli hyvät löylyt ja oli ihanaa päästä saunaan porukoilla. Sauna juomana mulla oli jaffaa.
Suklaata söin myös viikonloppuna.
ja pullaa. Perjantaina kun käytiin isän kanssa kaupassa, niin ostin pullaa isänpäivän kunniaksi.
Onnittelin isää eilenä.
Poikaystävän kanssa soiteltiin ja skypeteltiin viikonloppuna.
Näemme taas tänä viikonloppuna.
Viime viikonloppuna ei nähty mutta ei se haittaa. Onneksi aina tulee viikonloppu.
Ja välillä tekee ihan hyvää suhteelle olla erossa toisesta.
Sitten on taas kivaa nähdä toista pitkästä aikaan.
Antaa aina toiselle välillä tilaa.
Käytiin viime perjantain naistenryhmässä megamyynti arenalla,
niin mä löysin sieltä ihanan lämpöisen vaaleansinisen hupparin.
Maksoi vähän yli 20 euroa. Mutta se on tosi lämmin.
ja mä olen jo pitkään taas halunnut hankkia uuden hupparin, niin nyt löytyi. Laitan sen päälle tänään kun menen töihin.
Mulla on työpäivä taas tänään. Yhdeksästä yhteen asti.
Töiden jälkeen mun pitää käydä kaupassa, sekä seppälässä ostamassa kaverille lahjaa.
Kaverin synttärit oli eilenä enkä ole vielä kerennyt ostaa sille lahjaa.
Uskon että seppälästä löytyy kaverille jotain pientä kivaa.
Kamalan kallista se ei saa olla.
Onneksi mulla on aikaa käydä seppälässä töiden jälkeen. Se on sopivasti tuossa matkan varrella.
Tänään taas illalla salille.
Saa viikonloppu kalorit kulutettua.
Nyt taas tiukka linja tämä viikko taas ettei mitään hyvää ennen viikonloppua. Mutta muuten olo on hyvä tällä hetkellä.
Otan töihin taas rauhottavan mukaan varmuuden vuoksi jos iskee huono olo. Sitä ei voi tietää.
Mä heräsin tänään jo ennen puoli kuutta. Ennen kun mun herätyskello soi.
Aloin keittämään aamukahvia.
Nyt mulla on aika pirteä olo.
Toivon että tänään olisi hyvä päivä.
No nyt mä olen itkenyt taas aika paljon viime aikoina niin en varmaan taas itke vähään aikaan.
Mutta sen voin sanoa että itkeminen helpottaa mun oloa ainakin.
Sitten kun olen aina itkenyt niin sen jälkeen alan aina nauramaan kun on kevyt olo itkemisen jälkeen.
Silloin on myös aika kevyt olo.
Eikä enää ole silloin sitä kireää oloakaan.
Sekin häviää kun on itkenyt kunnolla.
Pesen pyykkiä varmaan tänään tuossa iltapäivällä. Jos pesukone on vaan vapaa niin pesen.
Hyvin kerkiää hoitaa noi pyykit ennen kun menee salille illalla.
Pesen nyt noi kaikki vaatteet mitkä mulla oli viikonloppuna käytössä.
Olin eilenä taas parhaan kaverin luona.
Katsottiin talent suomi ohjelma.
Me aina katsotaan se ohjelma parhaan kaverin kanssa. Ollaan seurattu sitä ihan alusta asti.
Saa nähdä kuka voittaa sitten sen.
Salkkarit ja uusi päivä tulee taas tänään. Katsotaan nekin parhaan kaverin kanssa.
Se on tosi mukavaa aina viettää illat parhaan kaverin kanssa.
Katsotaan joka ilta telkaa ja höpötellään siinä samalla.
Siinä on meidän iltarutiini aina.
Otetaan loppu ilta aina ihan rennosti.
Levätään se ilta aina ennen seuraavaa päivää.
Toivon kovasti että tästä olisi tulossa mukava viikko.
Ettei tule mitään ahdistusta tai nouta harhoja.
Mutta sitä ei voi koskaan tietää.
hetki ja päivä kerrallaan vaan.
Maksan tänään noi kaikki laskut.
Maksan ne kaikki tuossa tänään iltapäivällä.
Eräpäivät on jo huomenna niin pitää maksaa ne kaikki nyt.
No sitten kun kaikki on taas maksettu niin ei tarvitse taas kuukauteen miettiä niitä.
Alan kohta tiskaamaan. Mulla on kiva tiskivuori.
Pitää tiskata ennen kun lähden töihin.
Ihanaa kun vielä ei ole mikään kiire.
Kello on vasta puoli seitsemän ja mä lähden töihin vasta tuossa kahdeksan jälkeen.
Pitää käydä kaupan kautta hakemassa eväät töihin.
Saa nähdä mitä mä tänään pääsen tekemään siellä.
Siellä voi tehdä vaikka mitä.
Nyt me ollaan tehty siellä viime aikoina noita joulu juttuja.
Varmaan tänään nekin jatkuu taas.
Nyt tällä viikolla tulee kiva loska keli.
Lumet sulaa ja ilmat lämpenee.
Saa nähdä onko jouluna ollenkaan sitten lunta.
No ulkona ei ole sitten niin kylmä kun tulee taas plussa kelit.
Onneksi mulla on tosi hyvät talvikengät.
Jalat ei kastu kun rämpii tuolla loskassa.
Tänään mä jaan taas viikon lääkkkeet dosettiin.
Mun ei tarvitse vieläkään hakea mitään lääkettä.
Leponexia on riittävästi ja masennuslääkkeitä.
Ai niin pitää muistaa kohta ottaa toi masennuslääke.
Mulla menee vaan se aamulla.
Muita lääkkeitä mulla ei mene aamulla.
illalla menee aina sitten toi leponex.
Ja rauhottavia menee aina silloin jos ahdistaa pahasti tai tulee harhat. Onneksi mulla on hyvä lääkitys päällä niin pystyy elämään jotenkin tätä elämää. Aina se ei ole helppoa.
Välillä tulee huonoja kausia.
ja välillä menee pitkäänkin aika hyvin.
Se vaihtelee aina joskus.
Onneksi tunnen itseni todella hyvin.
Tiedän aina mikä auttaa ja mikä ei auta.
Mutta nyt mulla on vihdoinkin tasapainoinen elämä.
Ja mä olen vihdoinkin onnellinen.
Kauan siinä kyllä kesti että hyväksyi nää kaikki sairaudet.
Mutta nyt mä pystyn elämään näiden kanssa.
ja olen viimein hyväksynyt itseni semmoisena kuin olen.
Tunnen itseni upeaksi ja kauniiksi.
Ja mä olen vihdoinkin normaalipainoinen.
Vuosia taaksepäin mä olin tosi laiha ja alipainoinen.
Enkä syönyt kauheasti mitään.
Nyt mulla ei ole enää mitään ongelmaa syömisen kanssa.
Olen myös tajunnut sen että pitää syödä, niin jaksaa.
Mä syön aina neljä kertaa päivässä.
Se on mulle aika sopiva ruoka rytmi.
Suosittelen kaikille että syökää se neljä kertaa päivässä.
Ja että syökää terveellisesti.
Älkää sortuko syömään herkkuja viikolla.
Mä tykkään aina herkutella aina viikonloppuna.
Silloin mä sallin tuon suklaan syömisen.
Ja suklaa maistuu taivaalliselle kun sitä ei ole syönyt viikkoon.
ja muutenkin kaikki herkut maistuu hyvälle kun ei ole herkutellut viikkoon. Herkuttelu päivä pitää olla.
Painokin pysyy kurissa kun ei herkuttele koko ajan.

Lomille.Perjantai 11.11.2016 07:53

Se on nyt taas viikonloppu. Vitsit tää aika menee hurjaa vauhtia.
Tuntuu ihan siltä että äsken olisi ollut maanantai.
Olen menossa tänään kotiin lomille. Huomenna on sitten se papan muistotilaisuus. Otan taas rauhottavan ennen sitä niin mä kestän sitten siellä. Eilenä mulla oli taas itku päivä. Mua vaan itketti ja itketti mutta se helpotti oloa onneksi.
Loppu illan vietin aikaa kavereiden kanssa. Ja skypetin poikaystävän kanssa. Mä lähden tuossa kolmen jälkeen. Isä tulee hakemaan mut.
Käydään kaupassa samalla. Ajattelin ostaa suklaata, limua ja pizzaa.
Mun viikonloppu herkut.
Mä olen ansainnut ne koska en ole syönyt mitään makeaa koko viikon aikana. Nyt taas sallii vähän herkutella kun on viikonloppu.
Heräsin tänään vähän ennen seitsemää. Aamukahvit olen juonut.
Nyt on pirteä olo. Olen melkein pakannut kaiken. Pakkaan viimeiseksi kannettavan ja tabletin.
Käytän niitä vielä ennen kun lähden lomille.
Tänään on taas naistenryhmä aamulla, ollaan menossa megamyynti arenalle. Mä koitan olla ostamatta sieltä mitään.
ja tänään menen metsästämään kaverin synttärilahjaa tokmannilta.
En ole vieläkään kerennyt ostaa sitä lahjaa. Hyvin kerkiää käydä lounaan jälkeen tuolla tokmannilla.
Sain eilenä pestyä kaikki pyykit.
Nyt ei taas tarvitse hetkeen pestä.
Se kuivuri mikä meillä on täällä, niin se on vähän rikki.
Mutta pystyin käyttämään sitä eilenä.
Meillä on nopea kuivuri tuolla pyykkituvalla. se kuivattaa pyykit puolessa tunnissa.
Hyvä ja nopea. Jos sitä ei saa korjattua niin ohjaajat varmaan hankkii uuden kuivurin.
Aamupala on noin tunnin päästä.
Hyvin kerkiän blogin tässä kirjoittaa.
Pitää kohta tiskata taas. Ja laittaa vähän kämppää järjestykseen ennen lomille menoa.
Ajattelin ostaa panda suklaata tällä kertaa.
Viimeksi söin fazeria.
Jaffa limun ajattelin ostaa saunajuomaksi.
Kysyn äidiltä haluaako se leikata taas vähän näitä mun hiuksia.
Ne on taas aika hyvin kasvaneet.
Voisi taas lyhentää.
Eikä maksa mitään kun äiti leikkaa.
Mä olen pakannut jo ne vaatteet mitkä pistän päälle sinne muistotilaisuuteen. Olen kokonaan mustan värinen.
Surupuku. Hiukset ajattelin pitää auki.
Otan tuon mun mustan trenssitakin.
Se on hyvä ja siistin näköinen.
Mulla on kiva laskukasa mikä pitäisi maksaa pois.
No onneksi niillä laskuilla ei ole mikään kiire vielä.
Saunakamat pitää muistaa pakata mukaan.
Jos saunon viikonloppuna kotona.
Nyt on ihan ok olotila. Ei ahdista tai itketä.
Se on vaan hyvä niin ei joudusyömään rauhottavia. Ainakaan nyt.
Huomenna on sitten vähän erilaisempi tilanne. Silloin joutuu ottamaan. Ja mä saan ottaa päivän aikana vaan pari rauhottavaa.
En saa syödä niitä sen enempää. Lääkäri on määrännyt mulle näin.
Pitää muuten kysyä ohjaajalta että paljon mulla on niitä rauhottavia jäljellä. Koska en ole vieläkään muistanut hakea niitä lisää.
Mä yritän ensi viikolla hakea.
Pitää vaan soittaa yhteen paikkaan taas ja sanoa että uusivat sen reseptin. Niin saan niitä sitten taas.
Rauhottavat ei saa koskaan olla loppu. Koska mä joudun syömään niitä vähän väliä.
Onneksi ne aina rauhoittaa.
Tuohon ahdistukseen ja harhoihin.
Eilenä mä näin taas vähän noita harhoja mutta ne ei olleet pelottavia. Kun mua itketti kauheasti eilenä niin ne harhat tuli taas.
Mutta sitten kun olin itkenyt niin huomasin että ei ole mikään hätä. Ja ne harhat hävisi myös.
Mutta jos ne harhat olisivat olleet kamalan pelottavia, niin silloin olisin ottanut sen rauhottavan.
Välillä noi harhat mitä mä näen, niin ne on harvoin pelottavia.
Mä näen semmoisia hahmoja. Mitkä on mun vieressä.
Ne ei puhu tai mitään.
Ne on vaan siinä vieressä.
Ja kun otan sen rauhottavan, niin ne harhat häviää samantien.
Ne harhat johtuu ihan tästä sairaudesta mikä mulla on.
No onneksi mulla on hyvä lääkitys päällä niin pystyy jotenkin elämään tätä elämää. Koitan elää niin hyvin kuin vaan pystyy.
Nyt mulla on taas hyvä kausi.
Olen onnellinen. Se on tärkeintä.
Ja kaikki mun asiat on hyvässä tasapainossa.
Päivä ja hetki aina kerrallaan vaan. Niin kyllä se siitä.
Ja kun tulee se huono kausi niin kyllä siitäkin sitten aina selviää jotenkin. Mun kaverit on tukena.
Ja poikaystävä.
Sekä perhe.
Mulla on hyvä tukiverkosto.
Alan kohta kuuntelemaan musiikkia. Tulee perjantai fiilis hyvin päälle. En aijo todellakaan vielä murehtia huomista päivää.
Nautin nyt vielä tästä päivästä ja hyvistä hetkistä.
Huominen tulee kun tulee.
Mutta kyllä mä selviän.
Elämä jatkuu eteenpäin.
Olen siitä iloinen että pääsen hyvästelemään papan.
ja mun isä ja äiti pääsee myös hyvästelemään sen.
kaikki me kuollaan sitten jossain vaiheessa.
Niin se vaan menee.
Toivon että itse elän vielän pitkään.
Ja että mun kaverit elää.
Sitten täytyy vaan lähteä kun tulee sen aika.
Mun eno ja sen perhe on tulossa myös siihen muistotilaisuuteen.
En ole nähnyt niitä moneen vuoteen. Tuntuu varmasti oudolta nähdä ne taas. Ei olla oikeen oltu edes yhteyksissä.
Jatkan kohta pakkaamista.
Saa kaikki vaatteet pakattua mitä otan lomille mukaan.
Juon teetäkin sitten taas kun kerkiän.
Onneksi sain edes juotua äsken aamukahvit.
kahvi on muuten taas kohta loppu. Pitää hankkia sitä lisää taas.
Sitten kun menen töihin taas ensi viikon maanantaina niin silloin on pakko saada aamukahvit. Muuten mun päivä ei lähde käyntiin.
Joudun heräämään taas kuuden aikoihin.
No onneksi olen aamuihminen nykyään.
Herään aina kun kello soi.
Ja aina kun herään niin ekana alan keittämään kahvia.
Sitten kun olen juonut kahvit niin menen koneelle kirjoittamaan blogia. Mun aamurutiini.
Sitten tulee hyvä fiilis kun on saanut blogin kirjoitetua.
Saa noita ajatuksia kirjoittettua tänne.
Suosittelen kaikille että kirjoittakaa blogia tai päiväkirjaa.
Mulle tää tekee hyvää ainakin.
Olen kirjoittanut nyt blogia useamman vuoden, enkä aijo lopettaa.
Kirjoitan edelleen tänne.
Uusia kuvia tulee sitten taas jossain vaiheessa kyllä.
Mutta ei ihan vielä.

Papan muistotilaisuus lauantaina.Torstai 10.11.2016 08:20

Katsotaan kuinka pitkän blogin kirjoitan tällä kertaa.
Mun pitää kohta alkaa siivoamaan ja pesemään pyykkiä.
Eilen oli mukava päivä. Olin siellä kurssilla. Nyt me harhoitellaan vuorovaikutustaitoja.
Nyt meitä on vaan neljä siellä kurssilla koska pari tyyppiä lopetti sen kurssin. Se kurssi kesti sen pari tuntia eilenä.
jaksoin mennä salille eilen. Kannatti mennä. Vähän väsytti mutta hyvin jaksoin sen tunnin. Kaveri oli mukana.
Sitten kun pääsin salilta niin soitin poikaystävälle. Ei eretty eilenä skypettämään mutta tänään taas keretään illalla.
Olen lähdössä huomenna lomille. Lauantaina on papan muistotilaisuus.
Minä, äiti ja isä ollaan menossa sinne. Viedään kynttilä sinne.
Aijon ottaa rauhottavan ennen kun menemme sinne.
Varmasti alan itkemään mutta siellä kuuluu itkeä.
Se on heti aamulla se muistotilaisuus.
Pitää lauantai aamuna herätä sitten ajoissa.
Pitää pakata ne vaatteet mitkä pistän päälle sinne tilaisuuteen.
Laitan sen uuden mustan neulepaidan mikä ostettiin silloin prismasta.
Sitten niiden kanssa mustat housut.
Ja tumman violetin topin sen neuleen alle.
Hiukset pidän auki.
En meikkaa.
Ja otan nyt käyttöön tuon mun mustan pikku laukun.
Pakkaan vasta tuossa huomenna. Vielä ei ole kiire onneksi pakata.
Alan huomenna aamulla pakkaamaan.
Otan kannettavan ja tabletin mukaan lomille.
Ihan mukavaa mennä taas kotona käymään.
Äiti on varmasti aivan innoissaan kun tulen taas kotiin.
Olen perjantaista sunnuntaihin lomilla.
Sitten taas ensi viikon viikonloppuna olen täällä taas.
Paras kaveri on viikonlopun täällä ja toinen kaveri lähtee myös lomille. Tänään on taas siivous päivä.
Ja toimintatunti on taas iltapäivällä.
Vissiin aamulla selviää mitä me tehdään.
Nyt mä kerkiän pesemään pyykkiä tässä aamulla.
Pesukone on varmasti vapaa niin saa pyykit pestyä.
Mulla on kiva pyykkivuori.
No kun saa pyykit pestyä niin niistä ei enää tarvitse huolehtia.
Saa puhtaita vaatteita tuonne lomille.
Fiilis on hyvä tällä hetkellä. Uskon että tästä on tulossa mukava päivä. Ajattelin mennä lenkille tuossa illalla.
Päivällisen jälkeen ja lupasin kaverille että menen sen luokse katsomaan taas lemmen viemää.
Hyvin kerkiän käydä lenkillä ennen sitä.
Ulkona on aika paljon jo lunta.
Puen lämpöisesti päälle kun menen lenkille.
Ja siinä tulee lämmin onneksi kun kävelee kovaa vauhtia.
Syke nousee hieman.
Tekee ihan hyvää.
Aijon nyt tänään aamulla maksaa noi pari laskua mitä en ole vielä kerennyt maksaa. Olen nyt tämän aamun taas koneella niin mulla on aikaa maksaa noi laskut.
Vuokra ja nettilasku pitää maksaa.
Sitten kun ne on maksettu niin ei tarvitse taas kuukauteen miettiä niitä. Huomenna naistenryhmässä, ollaan menossa megamyyntiarenalle. Iha kivaa mennä sinne pyörimään aamulla.
En osta mitään sieltä. Koitan olla ostamatta mitään.
Yritän vaan katsella.
kun ei osta mitään niin rahat säästyy.
Huomenna pitää ostaa suklaata. Ajattelin ehkä ostaa panda suklaata.
Viimeksi söin fazeria. Nyt voisi olla panda suklaan vuoro.
Sauna juoma pitää ostaa jos saunon kotona viikonloppuna.
Ostan varmaan limu pullon. Ja pizzaa ajattelin ostaa ehkä.
Syön sitä sitten lauantai iltana saunan jälkeen.
Kunnon viikonloppu herkut taas.
Olen nyt ollut taas tiukkana tämän viikon etten ole syönyt mitään makeaa. Hyvin olen onnistunut.
Eikä edes ole tehnyt mitään mieli.
Illalla mä juon vaan vettä ja syön ruisleipää.
Ja syön sen neljä kertaa päivässä normaalia ruokaa.
Juon vaan päivisin kahvia, vettä ja teetä.
Ei mitään mehuja tai limsaa.
Viikonloppuna mä sallin juoda sen yhden pienen pullon limsaa.
Ei sen enempää.
Mehujen juomisen olen lopettanut kokonaan. Juon mielummin vettä tai vihreää teetä.
Koitan myös syödä terveellisesti ja hyvin niin sitten jaksaa.
Ja kun on myös liikuntaa välillä niin sekin auttaa jaksamaan ja siitä tulee hyvä olo.
Unikin tulee paremmin illalla kun on käynyt salilla.
Eilenä menin taas nukkumaan vähän ennen yhdeksää.
Nukahdin heti kun menin sänkyyn. Tänään mä heräsin seitsemän jälkeen. Aamukahvit olen juonut taas.
Sitten kun olen saanut siivottua niin keitän teetä.
Kohta on aamupala. Pääsee syömään.
Vien kohta noi pyykit pyykkituvalle.
Aloitan eka siivoamalla keittiön.
Sain eilen siivottua vähän tätä keittiötä mutta tää on taas sotkuinen.
No pitää taas siivota.
Pitää muutenkin laittaa kämppä kuntoon ennen kun lähden lomille.
On sitten mukavaa palata siistiin kämppään missä kaikki on järjestyksessä.
Sitten voi taas sotkea.
Kaupassa pitää vissiin käydä.
Katson kohta tarvitsenko mitään kaupasta.
Huomenna menen viimeistään sitten kauppaan.
Kahvia ja teetä on niin niitä ei tarvitse ostaa.
Puuroa on myös.
Ai niin mä olen kokonaan unohtanut että mun pitää hakea lisää rauhottavia apteekista. Mutta en ole muistanut uusia vielä sitä reseptiä. Sinne yhteen paikkaan pitää vaan soittaa ja sanoa että uusivat sen lääkkeen.
Mä arvasin että mä unohdan taas jotain.
Mä koitan tänään vaikka soittaa sinne.
Niin mä käyn vaikka sitten ensi viikolla hakemassa niitä rauhottavia lisää taas. Sitten niitä on hetken aikaa.
Viime aikoina on nyt mennyt taas noita rauhottavia.
Mutta mun kuuluu syödä niitä jos iskee paha ahdistus tai tulee noi harhat. Nyt mulla ei ole viime aikoina ollut kauheasti harhoja.
Mutta sitten kun ne harhat välillä tulee, niin ne ei ole onneksi mitään pelottavia.
Kuulo harhoja mulla ei ole koskaan ollut. Vaan näköharhoja.
Nyt ei ole vähään aikaan myös ollut noita jähmettymiskohtauksia.
Ihan hyvä vaan että ei ole ollut.
Se kohtaus saattaa aina tulla silloin, jos olen ihan väsynyt ja loppu.
Mutta uskon että niitä tulee sitten taas jossain vaiheessa.
Ne kohtaukset kuuluu tähän mun sairauteen.
Mutta ne kohtaukset menee aika nopeasti ohi kun ottaa sen rauhottavan sillä hetkellä kun se kohtaus iskee.
Mä aina istun sen hetken aikaa että se rauhottava alkaa vaikuttamaan. Sitten olo helpottuu onneksi.
Ja se kohtaus menee ohi.
Nyt on vaan viime aikoina ollut vaan sitä ahdistusta.
Mutta onneksi lähden lomille huomenna niin saan jotain muuta ajateltavaa. Lauantai päivä on sitten se vaikein päivä.
Kun on se papan muistotilaisuus.
Mutta. Se on nopeasti ohi ja elämä jatkuu eteenpäin.
Pappa on päässyt lepoon.
Koitan muistella mukavia asioita papasta.
Se oli hieno ihminen.

Nyt jaksaa taas :) Olo on pirteä.Keskiviikko 09.11.2016 08:03

Maanantai päivä ei ollutkaan hyvä päivä.
Mua alkoi ahdistamaan töissä. Otin sen rauhottavan ja sinnittelin työpäivän loppuun asti.
Sanoin yhdelle ohjaajalle tästä mun olotilasta.
Pystyin onneksi käymään kaupassa töiden jälkeen.
Ympäristö ei tuntunut silloin onneksi pelottavalta.
Kun pääsin kotiin niin kerroin ohjaajille mitä töissä tapahtui.
Sanoin samalla etten jaksa mennä salille tänään.
Osallistuin ompeluryhmään kyllä. Sen ryhmän jälkeen nukuin päikkärit sohvalla. Olin ihan poikki.
Eilenä aamulla mua väsytti niin paljon etten jaksanut kirjoittaa blogia eilenä. Mä kyllä heräsin, keitin kahvit. Ja kävin koneella ja menin vielä tunniksi nukkumaan. En meinannut jaksaa lähteä klubitalolle eilenä.
Mutta menin sinne silti. Kannatti mennä sinne vaikka väsytti.
Meillä oli ruokana siellä lihamureketta. Ja perunamuussia.
Oli hyvää ruokaa.
Ruoan jälkeen sain kahvia. Join yhden kupillisen.
Nyt jatkossa menen klubitalolle aikaisemmin.
Menen tekemään jatkossa ruokaa aina siellä niin on tekemistä.
Näin me sovittiin yhden tyypin kanssa klubitalolla eilenä.
Se kyseli että haluanko tehdä klubitalolla jotain niin mä pääsen tekemään ruokaa jatkossa.
Mun pitää olla aina jo yhdeksältä siellä.
Täytyy lähteä tuolla kahdeksan bussilla sitten joka tiistai aamu.
Onneksi mulla ei ole vaikeuksia nousta sängystä aikaisin ylös.
Nyt mä nukuin vähän pitempään koska mulla ei ole nyt mitään ohjelmaa tässä aamulla.
Kurssi on taas tänään siinä yhdeltä. Ihan mukavaa mennä sinne taas tänään. Saa nähdä monta meitä on tänään sitten siellä.
Viimeksi meitä oli vaan pari tyyppiä.
Siinä se aika sitten menee siellä. Illalla taas salille kaverin kanssa.
Nyt mä jaksan mennä taas salille. Viime maanantaina en jaksanut.
Mä sain nyt sen uuden telkkarin. Poikaystävä toi sen maanantaina
ja asennettiin se. Toimii. Ei mitään ongelmaa.
Olen nyt varmaan koneella tämän aamun.
Katson tabletilla jotain taas myöhemmin.
Sitten kun pääsen salilta illalla niin soitan poikaystävälle.
Loppu illan olen taas parhaan kaverin luona.
Katsotaan salkkarit ja uusi päivä.
Aamupala on noin tunnin päästä vasta. Juon kohta teetä.
Eilenä mä kerkesin juomaan yhden kupillisen.
Tänään kerkiää juomaan vähän enemmän taas.
Mä heräsin heti kun kello soi.
Ei ollut vaikeaa nousta ylös mitä eilenä.
Eilen aamulla mä en olisi jaksanut nousta ylös millään.
Mutta nyt on aika pirteä olo ja hyvä fiilis.
Uskon että tästä on tulossa mukava päivä.
Eikä tarvitse syödä mitään rauhottavia.
Siellä kurssilla menee ihan hyvin.
Siellä on aina tosi rento ilmapiiri.
Eikä siellä ahdista koskaan.
Töissä oli silloin kauhea meteli niin silloin se ahdistus iski.
Onneksi mulla oli se rauhottava mukana.
Kohta alan tiskaamaan. Ja katsoa muuten noi vaatteet mitkä pistän päälle kun menen sinne kurssille.
En vielä tiedä että miten pukeudun.
No mä katson taas kohta noi vaatteet. Onneksi tässä on koko aamu aikaa miettiä.
Hyvin kerkiän syödä lounaan ennen sitä kurssia.
Jaksaa sitten.
Ulkona on jo aika viileää.
Pitää tänäänkin pukeutua lämpöisesti kun menee tuonne ulos.
Laitan taas toppahousut ja talvitakin.
Ne lämmittää juuri sen verran ettei palele.
Otan taas tuon mun totoro laukun käyttöön.
Siitä on nyt tullut mun suosikki laukku.
Mulla oli se eilenäkin käytössä kun olin klubitalolla.
Mulla oli eilen värityskirja mukana mutta en jaksanut väritellä.
Ei pystynyt oikeen keskittymään.
Kohta alan kuuntelemaan musiikkia.
Tulee hyvä fiilis kun kuuntelee.
Onneksi tällä hetkellä on hyvä olo.
Ja paljon pirteämpi.
Jaksaa taas tehdä asioita.
Hetki ja päivä kerrallaan niin kyllä sitä jaksaa sitten.
Ja syödä sekä nukkua hyvin.
Niillä pärjää tosi pitkälle.
Ja liikuntaa silloin tällöin.
Toi liikunta auttaa välillä siihen jos ahdistaa.
Menee lenkille tai salille.
Ja mä tykkään aina käydä lenkillä senkin takia, että saa samalla raitista ilmaa.
Nyt sitä saa koska tuolla on kiva pakkanen.
Ilma on raikkaampaa.
Otan vesipullon taas salille mukaan.
Juon jos tulee jano.
Mulla menee joka kerta salilla se yksi pullo vettä.
Huomenna menen sitten taas lenkille tuossa illalla.
Meillä on huomenna taas toimintatunti.
Ei mitään tietoa että mitä me tehdään. No se selviää huomenna.
Huomenna pitää muuten myös siivota aamulla. On siivous päivä.
Siivoan osan tänään niin huomiselle ei tule sitten kauheasti siivottavaa. Pesen pyykkiä taas huomenna aamulla kun on aikaa.
Laskujakin pitäisi maksella pois.
Maksan ne huomenna vaikka. Tai tänään.
Roskat vien jo tänään ennen kun menen aamupalalle. Mulla on roskis ihan täynnä.
Siivoan keittiön eka kuntoon.
Huomenna sitten vasta imuroin ja moppaan.
Ja pesen vessan.
Siivoan taas tämän mun keittiön pöydän.
Kivasti on kertynyt tavaraa tähän pöydälle.
Pölyt pitää pyyhkiä olohuoneesta.
Ja makuuhuoneesta.
pulloja pitäisi viedä taas kauppaan. Niitä on taas kertynyt kivasti.
No niistä saa aina rahaa kun vie ne.
Laitan ne rahat johonkin säilöön.
Ensi kerralla kun menen klubitalolle, niin saan ilmaisen ruoan.
Hyvä. Säästän kolme euroa.
Ulkona sataa taas lunta.
Katselin äsken ikkunasta.
Ihan kivaa kun on lunta niin on vähän valoisampaa.
Mutta toi kylmyys ei ole kiva.
Onneksi omistan kunnon talvivaatteet.
Toppahousut on ne tärkeimmät.
Jalat ja peppu ei jäädy kun ne housut on jalassa.
Suosittelen kaikille käyttämään toppahousuja.
Niistä on paljon hyötyä.
Mä ainakin tykkään käyttää niitä.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan. Ja siivoamaan.
Musat taustalle soimaan.
Mukava päivä tänään tiedossa. On jonkin verran tekemistä.
Ja näkee taas muita ihmisiä.
Kaverit näen myös tänään.

Töihin tänään.Maanantai 07.11.2016 07:12

Viikonloppu taas vietetty. Nopeasti meni taas viikonloppu. Tänään on työpäivä taas. Neljän tunnin työpäivä.
Saa nähdä onko tänään taas hommia tiedossa.
Eilenä oli ihan mukava päivä. Oltiin syömässä juhla ruokaa muiden kanssa ja katsottiin elokuva. Sen niminen kuin äkkilähtö. Oli hauska leffa. Loppu illan katselin tabletilla terrace housea ja menin parhaan kaverin luokse kylään. Katsottiin taas talent suomi ohjelmaa.
Menin nukkumaan taas siinä yhdeksän aikaa.
Jaksoin nousta tänä aamuna ylös kun kello soi.
Kahvit on juotu taas. Olen hereillä. Syön aamupalaksi vähän puuroa ennen kun lähden töihin. Lähden tuossa kahdeksan jälkeen.
Pitää käydä kaupan kautta hakemassa eväät.
Kelalta on tullut tänään taas rahaa.
Saa laskut maksettua.
Kaupassa pitää käydä työpäivän jälkeen.
Kahvia pitää ostaa lisää. Se on aika lopussa.
Ostan kulta katriinaa. Hyvää ja halpaa. Maksaa vaan kolme euroa paketti. Nyt mulla oli juhla mokka tumma paahto kahvia.
Ihan hyvää sekin.
Teetä juon taas kun pääsen töistä. Mulla on ompeluryhmäkin tänään.
Teen kaulahuivia. Se ryhmä on heti kun pääsen töistä ja kaupasta.
Kestää sen tunnin. Illalla tänään kuntosalille.
Kaverin kanssa. Tekee hyvää kun viikonloppuna en liikkunut kauheasti. Mulla on vaatekriisi taas. En tiedä mitä pistän töihin tänään päälle. Mä katson ne vaatteet heti kun saan eka blogin kirjoitettua. Pitää pukeutua lämpimästi koska ulkona on aika kiva pakkanen. Onneksi omistan toppahousut. Mun jalat ei jäädy kun liikun tuolla ulkona. Ja mulla on kunnon talvitakki.
Lakkasin eilenä kynnet. Turkoosin väriseksi.
Nyt mulla on hienot kynnet.
Alan tiskaamaan taas kohta.
Pitää pestä kahvipannukin.
Sänky pitää myös pedata.
On sitten vähän tää kämppä järjestyksessä ennen kun lähden töihin.
Tänään pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin.
Mulla on nyt kaikkia lääkkeitä niin ei tarvitse nyt hakea mitään vähään aikaan. Otan taas töihin tuon rauhottavan mukaan.
Uskon että töissä menee tänään ihan hyvin.
Jos on vaan hommia niin se olisi hyvä.
Tänään tulee taas salkkarit ja uusi päivä. katsotaan ne illalla parhaan kaverin kanssa.
Lemmen viemää en näe koska olen salilla.
Huomenna sitten taas näkee lemmen viemää.
Mä saan tällä viikolla sen uuden telkkarin. Se tulee postiin tällä viikolla. Poikaystävä hakee sen ja tulee sitten asentamaan sen mulle sitten jossain vaiheessa kun kerkiää. Mä toivon että se telkkari sitten toimii eikä ala temppuilemaan.
Mutta katsotaan.
Kellon vasta tulossa seitsemän.
Vielä ei ole mikään kiire.
Syön noin tunnin päästä sen puuron.
En ihan vielä.
Se on kätevää kun mikrossa voi keittää sen puuron.
Tulee paljon nopeammin kun jossain kattilassa. Mä omistan mikron.
Hyvä mikro on ollut. Kestänyt jo monta vuotta.
Ja toimii edelleen.
Mulla on vissiin taas se kurssi tällä viikolla.
Keskiviikkona.
Menen sinne sitten taas.
Olen tykännyt siitä kurssista todella paljon.
Ja siitä on ollut mulle paljon apua.
Olen nyt käynyt siellä joka ikinen kerta.
Se kurssi sitten loppuu joulukuun puolessa välissä.
Sitten pitää vaan keksiä mitä sitä sitten tekisi keskiviikkona.
Pitää alkaa sitä sitten miettimään jossain vaiheessa.
Keksutelen siitä ohjaajan kanssa.
Kyllä me jotain varmasti keksitään.
Mutta. Nyt sitä ei tarvitse vielä miettiä.
Nyt on vasta marraskuu.
Kaverilla on tällä viikolla synttärit. Pitää keksiä sille joku lahja.
Menen etsimään sitä lahjaa varmaan tuolta seppälästä ensin.
Jos sieltä ei löydy niin sitten tokmannille.
Mitään kamalan kallista en aijo ostaa.
Jotain pientä.
Suklaata tulee siihen lahjaan ainakin.
Poikaystävän synttärit on sitten joulukuun alussa.
Sillekkin pitää keksiä joku lahja.
Minttu suklaata ostan ainakin siihen lahjaan.
Se on poikaystävän lempi suklaa.
Omat synttärit on sitten tammikuussa. En juhli niitä mitenkään ihmeellisemmin.
Syön ainakin suklaata niiden kunniaksi.
Saa nähdä mitä saan lahjaksi kavereilta. Suklaata ihan varmasti.
Mulle käy ihan hyvin se suklaa.
Vitsit nää vuodet on menneet kyllä hurjaa vauhtia. Mä olen kohta 27 vuotias. Hetki sitten olin 20 vuotias.
Mutta viime vuodet ovat menneet todella hyvin.
Olen hyvin kuntoutunut.
Ja se on hyvä juttu että olen viimein normaali painoinen.
Ja että mulle maistuu ruoka.
Mulla oli silloin paha syömishäiriö.
Muutama vuosi taaksepäin.
Mutta. Nyt kaikki on hyvin taas.
Ruoka maistuu aina.
Ja syöminen on tärkeää. Jaksaa tehdä asioita.
Ja onneksi mä nukun myös hyvin joka yö.
Nukun sen yhdeksän tuntia yössä.
Se on hyvä määrä unta.
Onneksi mulla ei ole mitään ongelmia nukkumisen kanssa.
Leponex lääke pistää aina väsyttämään illalla.
Ja mitä aikasemmin herää aamulla, niin uni tulee nopeammin illalla.
Olen sen huomannut.
Mutta. Kohta voisi pikku hiljaa pukea päälle ja alkaa tiskaamaan.
Otan käyttöön taas tuon mun totoro laukun.
Siihen mahtuu ihan kaikki.
Ostan kaupasta kivennäisvesipullon töihin. On sitten juotavaa jos iskee jano.
Hyvä olla se mukana.
Hyvillä mielin aloitan tämän päivän.
Uskon että tulee hyvä päivä tänään.
Mukavaa mennä salille illalla taas.
Pääsee liikkeelle.
Viikonloppuna en käynyt ollenkaan lenkillä.
No tänään saa lenkkeiltyä kun kävelee töihin ja takaisin.
Siinä on sitten mun tämän päivän lenkki.
Siellä on varmaan jonkin verran pakkasta.
Raikas ilma ulkona.
Saa nähdä kauan toi lumi on maassa.
Ja onko sitten jouluna ollenkaan lunta.
Sen näkee sitten.
Mukavaa kun viikonloppu ei ole vielä ohi.
Voi ottaa rennosti vielä tämän päivän ennen ensi viikkoa.
Eilen poikaystävä kävi kylässä. Ei jäänyt tällä kertaa yöksi mutta ei haittaa. Pääasia että nähtiin eilenä.
Haettiin pizzat kotipizzasta. Poikaystävä tarjosi niin me molemmat otettiin kebab pizzat. Jaksoin melkein syödä kokonaan sen pizzan. Poikaystävä söi loput mitä multa jäi.
Katseltiin leffoja eilenä. Ostettiin sipsiä ja dippiä. Mun ei pitänyt syödä mitään sipsiä viikonloppuna mutta en voinut vastustaa kiusausta.
Ostettiin siihen dippi. Ranch dippiä. Se on mun lemppari.
Paras dippi. Saatiin syötyä kaikki sipist poikaystävän kanssa. Mitään ei jäänyt jäljelle.
Kun poikaystävä sitten lähti niin menin suihkuun, keitin teetä ja loppu illan olin koneella.
Soitin vielä poikaystävälle illalla.
Tuli semmoinen tunne että piti soittaa.
Tänään mä näen kaverit taas.
Meillä on nyt juhla ruokailu tänään ja toinen kaverikin on tulossa syömään sinne. Menen lenkille vielä tuossa illalla taas.
Pitää kysyä haluaako kaveri lähteä mun kanssa lenkille tänään.
Paras kaveri tulee lomilta tänään niin näen sitä sitten illalla.
Ollaan tekstailtu viikonloppuna ja kyselty miten viikonloppu on mennyt. Ihana kiireetön aamu taas tänään.
Mä heräsin tänään puoli kahdeksan.
Nukuin vähän pitempään mitä yleensä.
Aamukahvit on juotu taas.
Nyt on pirteä fiilis. ja hyvä olo.
Aamupala on tuossa yhdeksältä. Ihan hyvä mulla alkaa olla nälkä taas. Syön hyvin niin ei iske ihan heti nälkä. Meillä on se ruokailu kahdelta vasta. Kohta keitän teetä taas.
Nyt ei vieläkään tarvitse pestä pyykkiä.
Ei ole mitään nyt kertynyt.
Alan tiskaamaan taas. Mulla on kiva tiski vuori.
Teen sen kohta kun saan blogin eka kirjoitettua.
Mä en tiedä mitä mä tänään puen päälle.
Vaatekriisi iski taas. No tässä on koko aamu aikaa katsoa noi vaatteet. Mutta nyt aijon olla vielä näissä mun yöhousuissa.
En pue päälle vielä mitään. Sitten vasta kun on se juhlaruoka.
Niin sinne pistän siistit vaatteet. Mä voisin itse asiassa laittaa sen uusi neulepaita minkä ostin viimeksi. Ja sen alle joku toppi.
Ja mustat housut. Joo ne mä puen päälle tänään.
Hiukset laitan ponihännälle. En pidä niitä nyt auki.
Ja koruja voisi laittaa ranteisiin. Laitan noi rannekorut.
Ehkä laitan myös korvikset.
On sitten nättinä sielä juhlaruoalla.
Varmaan hyvät ruoat on tänään. Syön mahan täyteen.
Huomenna on taas työpäivä.
Pitää varmaan huomenna herätä jo kuuden aikaan.
Joo mä taidan herätä silloin jo niin saa juotua aamukahvit taas rauhassa ja kirjoittaa blogi ennen töihin lähtöä.
Menen ajoissa nukkumaan tänään niin jaksaa huomenna aamulla herätä. Pitää käydä kaupan kautta hakemassa eväät töihin.
En vielä tiedä että mitä otan evääksi tällä kertaa mutta kaupassa se selviää huomenna. Huomenna tulee kelalta taas rahaa.
Hyvä niin saa noi laskut maksettua.
Maksan ne laskut kun vaan kerkiän. Kumminkin ennen erä päivää maksan ne. Sitten kun ne on maksettu niin ei tarvitse enää miettiä niitä. Mä voisin taas vähän siivota tätä mun kämppää.
vaatteet on pitkin poikin makkarin lattialla, pitää tiskata, roskat pitää viedä..nyt kun olen ollut viikonlopun taas täällä niin kämppä on vähän sotkuinen.
Siivoan kohta.
Laitan musaa soimaan taustalle.
Ja muutenkin aijon kohta kuunnella musaa.
Tulee varmasti mukava päivä taas tänään.
Mulla on tabletti taas latautumassa. Katson sillä myöhemmin jotain sitten taas. Annan sen ladata akun täyteen.
Siinä menee hetki ennen kun se on ladannut.
No mä olen nyt koneella.
Mietin pitäisikö katsoa animea vaikka.
Nyt kun on aikaa.
No katsotaan.
Huomenna taas salille illalla. Kaverin kanssa.
Ihan hyvä mennä sinne niin saa kulutettua viikonloppu kalorit kun on nyt herkutellut. Ensi viikko on taas tiukka viikko ettei mitään herkkuja ennen viikonloppua.
Paljon liikuntaa ja terveellistä ruokaa.
Niin niillä pärjää hyvin.
Mun ei onneksi tee kauheasti mieli mitään makeaa aina arki iltana.
Se on vaan hyvä juttu.
Eilenä mun teki mieli vähän limua niin ostin pikku fantapullon.
Viikonloppuisin mä saatan joskus juoda limsaa.
Mutta en ihan joka ikinen viikonloppu.
Mä koitan välttää noita sokerijuomia parhaani mukaan.
Juon viikolla vaan kahvia, teetä ja vettä.
Niissä ei ole kaloreita ellei laita sokeria sekaan. Ja mä en laita noihin mitään sokeria.
kahvin juon aina mustana ja teen juon sellaisenaan.
Vettä tulee juotua sitten jonkin verran päivän aikana.
Mulla on aika terveelliset elämäntavat.
Ja se oli hyvä päätös että lopetin kokonaan alkoholin juomisen.
Mulla on paljon parempi olo kun lopetin.
Ei tulöe enää koskaan mitään krapulaa tai että maha tulee kipeäksi.
Siinä säästää samalla rahaakin kun ei osta alkoholia ollenkaan.
Käytän ne rahat vaikka shoppailuun.
Ostaa jotain kivaa.
Olen ylpeä itsestäni etten ostanut luhta myymälästä mitään.
Sain hillittyä shoppailu himoni.
Ostan sitten joskus kyllä jotain kivaa taas. Mutta ei nyt. Pitää säästää aina välillä.
Ensi kerralla mä tarjoan pizzat mulle ja poikaystävälle.
Me aina tarjotaan vuorotellen. Se on ihan reilua.
Ajattelee aina toista.
Se kebab pizza minkä söin eilenä niin siitä on tullut mun lempi pizza.
Se on niin hyvää kun siinä oli salaattia, salaatin kastiketta ja kebab lihaa. Se pizza maksoi melkein kymmenen euroa.
Mutta se oli sen arvoinen.
Se oli hyvä juttu että se kotipizza oli auki eilenä.
Mä luulin että se oli kiinni koska on nää pyhä päivät ollut.
Mutta hyvä kun oli auki.
Sai hyvää ruokaa ja mahan täyteen. Se on tärkeintä.
Kohta aamupalalle.
Vielä noin puolituntia aikaa.
Kerkiää siivoamaan vähän ennen sitä.
Sitten keitän teetä kun olen syönyt aamupalan.
Juon nyt tällä kertaa intense mint teetä.
Sitä teetä mun tekee nyt mieli.
Ja tee ei ole ainakaan ihan heti loppumassa.
Pari pakettia on vielä. Mun pitää varmaan huomenna käydä kaupassa työpäivän jälkeen.
No hyvin kerkiää käydä. Se kauppa on tuossa matkan varrella.
Mä olen töissä huomenna taas yhdeksästä yhteen asti. Neljän tunnin työpäivä. Se menee varmasti äkkiä.
Toivottavasti huomenna on sitten jotain hommia siellä.
Saa ajan kulumaan nopeammin.
No sen näkee sitten huomenna.
Mukavaa kun viikonloppuna ei ole mihinkään kiire.
En halunnut nyt nukkua pitkään koska mä olen tottunut jo siihen että herään aikaisin joka aamu. Tänään mä heräsin tuossa seitsemän aikaa.
Nukuin puoli tuntia pitempään. Aamukahvit on taas juotu.
Eilen oli ihan mukava päivä. Käytiin siellä luhta myymälässä aamulla.
En ostanut tai löytänyt mitään sieltä. Säästin siis rahaa. Kaverit löysi jotain ostettavaa sieltä. Sitten kun tultiin takaisin niin söin lounaan ja menin lenkille. Heitin noin puolentunnin lenkin. Oli niin ihana ilma ulkona niin piti päästä lenkille.
Sitten kun tulin lenkiltä keitin teetä ja menin koneelle.
Olin koneella sen pari tuntia.
Olin taas kaverin luona katsomassa lemmen viemää.
Juotiin teetä siinä samalla.
Loppu illan skypetin poikaystävän kanssa ja katsoin telkkaa. Menin nukkumaan siinä yhdeksän jälkeen.
Nukahdin heti kun menin sänkyyn. Pikkasen väsytti.
Poikaystävä tulee tänään käymään. En tiedä haluaako olla yötä.
No pääasia on että näemme. On ollut ikävä.
Mä en tiedä onko kotipizza tai subway auki tänään. Mutta ruokakaupat on auki onneksi niin sieltä saa ruokaa.
ilmoitin ohjaajalle etten ole tulossa päivälliselle tänään.
Mutta huomenna olen menossa sitten taas syömään.
Meillä on huomenna kahdelta se ruoka.
Kun on pyhä päivä niin meillä on vähän juhlavampi ruoka.
Kaveri on tulossa myös syömään sinne.
Ja ollaan kaverin kanssa menossa lenkille huomenna.
Ihan mukavaa ohjelmaa tälle viikonlopulle. Ei tarvitse olla ihan yksin.
Parasta kaveria mä näen sitten huomenna illalla taas.
Kun se tulee lomilta.
Tasan viikon päästä on papan hautajaiset.
Saa nähdä miten mä kestän sen. Otan ehkä rauhottavan ennen niitä hautajaisia niin mä kestän sen sitten. Luulen että alan itkeä siellä. Ja siellä kuuluukin itkeä.
Pääsee hyvästelemään papan. Se on tärkeintä.
Eilenä olin niin väsynyt illalla etten jaksanut käydä suihkussa.
Menen tänään taas suihkuun.
Nyt kun jaksaa taas.
Kohta keitän vähän teetä.
Ja mun pitää muuten laittaa noi mun puhtaat vaatteet kaappiin mitkä pesin viimeksi. En ole muistanut laittaa.
Laitan ne kohta. Nyt voi olla vaan olohousuissa.
Ei tarvitse laittaa mitään tiukkoja farkkuja.
Olohousut parhaat housut.
Mä olen kohta jo syöny kaikki mun suklaat. Vielä on daimia jäljellä. Mutta sekin on kohta syöty.
Enempää suklaata en aijo syödä tänä viikonloppuna.
Herkut on nyt syöty ja enempää en syö.
Kohta pitää taas tiskata. Ja siivota vähän tätä keittiötä.
Sänkykin pitää pedata.
On kämppä sitten vähän järjestyksessä.
Aijon maksaa laskut ensi viikolla kun on tullut lisää rahaa.
Onneksi noilla laskuilla ei ole mikään kiire. Hyvin kerkiää maksamaan myöhemmin.
Tänään vissiin sataa lunta taas. Eilenä oli jo aika kylmä.
Onneksi omistan toppahousut.
Ja kunnon talvitakin mikä lämmittää.
Ne on hyvä olla kun tulee sitten vielä kylmempi ilma.
Kovat pakkaset tulee sitten jossain vaiheessa.
Niitä odotellessa.
Onneksi mulla on myös tosi hyvät talvikengät.
Ostin ne muutama vuosi sitten ja on edelleen hyvät.
Väriä niistä on lähtenyt vähän. Ne on mustat nahkakangät.
Oli aika kalliit kun ostin ne.
Mutta hyvät kengät ovat olleet.
Onneksi mulla on hyvät talvivaatteet edelleen niin ei tarvitse ostaa uusia. Säästää siinäkin rahaa kun ei osta joka vuosi uusia talvivaatteita. Pitää aina ostaa kunnolliset mitkä kestää monta vuotta. Noista talvivaatteista mitä mulla on, niin olen maksanut paljon. Mulla on yksi talvitakki mikä maksoi pari sataa euroa.
Ja hyvässä kunnossa on edelleen.
Ostin sen takin viisi vuotta sitten.
Sokosesta.
Hyvä että en ostanut mitään eilenä sieltä luhta myymälästä.
Siellä oli kyllä yksi aivan ihana laukku.
Mutta liian kallis ja ajattelin sillä hetkellä kun näin sen laukun että mä en tarvitse sitä.
Koska mä olen tänä syksynä ostanut ainakin neljä laukkua.
Mutta kyllä mä sitten ensi vuoden puolella ostan taas uuden laukun.
Ihan varmasti taas ostan.
Tällä hetkellä en tarvitse uutta laukkua.
Ja mä yritän säästää sinne desuconiin.
On ruoka ja bussirahat ainakin sitten kun mennään.
Ja vähän shoppailu rahaa jos sieltä löytyy jotain kivaa.
Kuvia pitää ottaa taas paljon sitten siellä.
Ja ehdottomasti pitää ostaa sen desucon t-paita.
Aijon katsoa taas tabletilla jotain tuossa myöhemmin.
Mutta nyt olen koneella.
Alan kuuntelemaan taas vähän musaa.
Samalla kun tiskaan.
Jos mulle tulee nälkä niin syön vähän puuroa tuossa myöhemmin.
Onneksi mulla on puuroa.
Pystyy hyvin laittaa mikroon ja syödä.
Mä toivon että kotipizza tai subway olisi auki tänään.
Aijon tarjota poikaystävälle subin tai pizzan.
Mä maksan tällä kertaa.
Ihan reilua.
Poikaystäväkin tarjoaa mulle joskus subin tai pizzan.
Olo ja fiilis on aika hyvä tällä hetkellä.
Nyt pitää vaan nauttia tästä olosta kun vaan voi.
Koska se huono kausi saattaa tulla taas ihan koska vaan.
Ja joutuu syömään rauhottavia. Jos ahdistaa tai harhat tulee.
Saatan itkeäkin.
Mutta itkeminen helpottaa aina mun oloa.
Ja mä itken jos itkettää. En häpeä sitä yhtään.
Olen aika herkkä ihminen.
Mutta sille ei voi mitään.
Aijon nauttia nyt tästä päivästä poikaystävän kanssa.
En mieti mitään ikäviä asioita. Keskityn nyt vaan hyvään fiilikseen.
Mukava viikonloppu kun voi vaan olla.
Ja levätä.
Syödä ja nukkua.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan ja juomaan teetä.
Aijon juoda nyt intense mint teetä.
Sitä mun tekee mieli nyt.
Musiikkia taustalle soimaan.
Kuuntelen joko koneelta musiikkia ja youtubesta.
Pitää etsiä joskus taas musaa youtubesta.
Uusia hyviä biisejä.

Tänään Luhta myymälään.Perjantai 04.11.2016 07:46

Viikonloppu alkaa. Ihanaa. Voi ottaa rennosti ja saa samalla levättyä.
Aamukahvit on taas joutu ja olen täysin hereillä nyt.
Eilen oli hyvä päivä. Sain aamulla siivottua ja katsoin animeakin.
Sain katsottua taas yhden anime sarjan loppuun.
Pyykit pesin myös eilenä. Lakanat ja vaatteet.
Kokkiryhmäkin oli eilenä. Mä tein uunimakkaraa ja perunamuussia.
Mä varmaan keitin jotain tunnin niitä perunoita.
Ja en yhtään tykännyt kuoria niitä.
Mutta muussi kyllä syntyi, ja se oli ihan hyvää.
Jälkkäri oli semmoinen kaurakeksit uunissa.
Siihen tuli hilloa ja kermaa. En osaa oikeen selittää että miten se tehtiin, mutta se jälkkäri oli taivaallista.
Kokkiryhmän jälkeen kävin kaupassa. Ostin suklaata ja teetä.
Tänään aijon syödä suklaata illalla.
Olen koko viikon taas odottanut että saa syödä suklaata.
Kävin sen kauppa reissun jälkeen lenkillä. Oli aivan ihana ilma.
Aurinko paistoi hieman ja oli vähän pakkasta.
Lenkin jälkeen kävin suihkussa ja keitin teetä.
Sitten katselin tabletilla hetken frendit sarjaa ennen kun menin kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. Mä näin viimeinkin lemmen viemää. Mä olen missanut tällä viikolla ainakin kolme jaksoa. Mutta tänään taas näkee lemmen viemää taas.
Katsotaan kaverin kanssa.
Tänään naistenryhmässä aamulla, ollaan menossa sinne luhta myymälään. Ja mä en osta mitään sieltä.
Vaikka näkee jotain ihanaa siellä niin en osta.
Ehkä on parempi että jätän vaikka pankkikortin kotiin ihan varmuuden vuoksi. Niin ei tule sitten shoppailtua.
Mietin pitäisikö laittaa korkkarit jalkaan. No tässä on vielä aikaa miettiä. Enkä nyt tiedä että minkä laukun otan käyttöön.
tai että mitä mä puen päälle. No niin. Vaatekriisi iski taas.
No mä katson noi kaikki kun olen saanut eka blogin kirjoitettua.
Kohta pitää tiskata taas. Ihanaa kun ei ole kiire.
Heräsin tänään ajoissa että kerkiää juomaan aamukahvit ja blogin kirjoittaa. Hyvä fiilis on tällä hetkellä. Ja odotan huomista niin näen poikaystävän. Se on tulossa käymään huomenna.
En tiedä haluaako se olla yötä. Mutta huomenna se selviää.
Tänään on tullut kelalta rahaa.
ja ensi viikolla tulee lisää. Ihan hyvä niin saan sitten maksettua tuon vuokran ja nettilaskun.
Kohta alan kuuntelemaa musiikkia taas.
Tulee hyvä viikonloppu fiilis päälle.
Aamupalakin on vasta vähän yli tunnin päästä.
Tänään pitää katsoa taas salkkarit illalla.
Vitsit me naurettiin parhaan kaverin kanssa eilenä sille salkkari jaksolle kun siinä oli useampi hauska kohta.
Paras kaveri lähtee lomille. Mutta me tekstaillaan taas ja näemme sitten sunnuntaina.
Toinen kaveri on viikonlopun täällä.
Vietän sen kanssa aikaa tuossa sunnuntaina. Sovittiin että mennään lenkille sunnuntai iltapäivällä.
Lauantaina me ei nähdä koska poikaystävä tulee käymään.
No se on vaan hyvä että en joudu viettämään viikoloppua yksin.
Mulla on seuraa onneksi.
ja sitten kun arki alkaa taas ensi viikolla niin näen kaverit taas joka päivä. Olen siitä onnellinen että mulla on aivan ihanat ystävät.
Ne on tosi tärkeitä mulle.
Ollaan tunnettu jo monta vuotta.
Ja siitäkin olen myös onnellinen että mulla ja poikaystävällä menee myös todella hyvin. Vitsit mä rakastan sitä miestä.
Ja se rakastaa mua.
Mulle on se tärkeintä että ollaan yhdessä. Ja se riittää että ollaan yhdessä. Mä tunnen aika hyvin poikaystävän näiden vuosien jälkeen.
Ollaan oltu jo monta vuotta yhdessä.
Se mun uusi telkkari ei ole vielä tullut postiin.
Saa nähdä kaunako menee että saan sen telkkarin.
Poikaystävä luapsi hakea sen postista ja tuoda se sitten tänne autolla ja se asentaa sen.
Ja mä lupasin maksaa sille takaisin siitä telkkarista.
Tajusin juuri etten ole tällä viikolla joutunut syömään rauhottavia.
Mikä on vaan hyvä juttu. Hyvin siis menee.
Mutta saa sitten nähdä millainen on ensi viikko.
Jaksaako vai ei jaksa.
No varaudun siihen jos alkaa taas pahasti ahdistamaan.
Niin sitten otan sen rauhottavan.
Otan sen mukaan taas kun menen töihin maanantaina.
Mutta. Nyt en todellakaan aijo miettiä vielä mitään ensi viikkoa.
Aijon keskittyä viikonlopun viettoon.
Juon sitten teetä kun ollaan tultu takaisin luhta myymälästä.
Eilenä mä kerkesin juomaan ainakin kolme kuppia teetä.
Tänäänkin taas kerkiää juomaan useamman kupillisen.
Kahvikaan ei ihan heti lopu koska avasin uuden paketin tänään.
Kahvia riittää ihan hyvin koko viikolopun.
Mulla on nyt juhla mokka tumma paahto kahvia.
Ihan hyvää oli.
Maistui ihan tavalliselta kahvilta.
Vähän vaihtelua koska mä olen aina juonut kulta katriina kahvia.
Juhla mokka kahvi on myös ihan hyvää.
Ostin sitä intense mint teetä.
Se on yksi mun lemppari tee.
Se on vaan niin hyvää.
Aijon juoda sitä tänään jossain vaiheessa taas.
Ja juon tänään myös citrus teetä.
Nyt mä en aijo syödä vielä suklaata. illalla vasta.
En malta odottaa.
Noi suklaat on tuossa mun keittiön pöydällä.
Ostin fazerin sinisen suklaalevyn, daimia, ja snickers patukan.
Siinä on mun suklaat.
Kaikki on mun lempi suklaita.
Nyt ei yhtään tehnyt mieli syödä mitään panda suklaata.
Sitä mä olen syönyt viime aikoina liikaa.
Joten nyt päätin taas syödä fazeria.
Syön sitten taas jossain vaiheessa panda suklaata.
Sitten kun mun tekee taas mieli sitä niin syön.
Viime viikonloppuna mä söin sitä panda valkosuklaata.
Siis aivan taivaalista suklaata oli. Ja kallista.
Se rasia meni heti.
Mutta kannatti ostaa.
Oli mukavaa mennä nukkumaan eilenä sänkyyn puhtaisiin lakanoihin. Jaksoin pestä lakanat onneksi eilenä.
Mä koitan jatkossa pestä aina lakanat kerran viikossa.
Torstai on hyvä lakana pyykki päivä.
ja siinä samalla saa pestyä muutkin vaatteet.
Kaikki mahtuu hyvin pesukoneeseen.
Ai niin mulla on vielä noi mun puhtaat vaatteet tuolla muovipussissa.
Laitan ne kohta tuonne kaappiin.
Nyt ei taas tarvtse ihan hetkeen taas pestä pyykkiä.
Kun sai eilenä pestyä taas kaikki.
Alkaa olla jo nälkä taas.
No kohta aamupalalle. syön hyvin niin jaksan pyöriä siellä luhta myymälässä. katson samalla kun kaverit shoppailee.
Ihan kivaa lähteä sinne pyörimään.
En ole vähään aikaan käynyt taas siellä.
Varmaan pyöritään siellä noin tunti varmaan.
No sen näkee sitten.
Mennään talon autolla sinne ja ohjaaja lähtee mukaan.
Kivaa on se että kaverit lähtee myös mukaan.
Kerkiän nähdä vielä parasta kaveria ennen kun se lähtee lomille.