IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Viikko lomaa jäljellä.Sunnuntai 23.07.2017 07:40

Oli eilen mukava päivä. Poikaystävä kävi kylässä. Käytiin hakemassa subit taas. Otin tällä kertaa kinkkusubin. Oli hyvää.
Aina kun otan subi leivän niin otan sen hunajakaura leivän. Se on mun lempi subi leipä. Sitten kaikki muut kasvikset paitsi oliivit.
Käytiin kaupassa samalla. Ostin teetä ja puuroa.
Poikaystävä osti dippiä ja sipsiä.
Katsottiin pari leffaa. Loppu illan olin parhaan kaverin luona.
Pelattiin monopolia pari erää. Paras kaveri voitti ja mä voitin. Tasapeli.
Oli hauskaa pelata monopolia pitkästä aikaan.
Siinä pelissä voi tapahtua vaikka mitä.
Menin jo eilen nukkumaan ennen yhdeksää koska iltalääkkeet ja antibiootti pisti nukuttamaan. Toi antibiootti lääke on aika vahva lääke kun se pistää väsyttämään.
Mulla on enää muutama päivä jäljellä sitä lääkekuuria.
Voin sanoa että on alkanut vaikuttamaan ja auttamaan.
Hyvä. Kohta mun alapää on taas terve.
Sain pestyä eilen pyykit.
Nyt ei tarvitse hetkeen pestä.
Aijon mennä tänään lenkille iltapäivällä.
Ruoan jälkeen.
En eilen kerennyt käymään lenkillä.
Tänään taas kerkiää.
Aijon varmaan tänään jatkaa värittämistä.
Jos iskee inspiraatio.
Koneella olen nyt tämä aamun.
Katsoo jos menen vielä takaisin nukkumaan aamupalan jälkeen.
Jos vaan väsyttää.
Ensi viikolla uusi yritys lähteä salille. En viime viikolla ollut salilla koska oli kaikenlaista.
Nyt yritän uudestaan.
Ja nyt on voimia varmasti enemmän mitä tällä viikolla.
Pitää kaivaa salikamat esiin.
Valmiiksi huomista varten.
Ajatella viikon päästä alkaa taas työt.
Kesäloma on mennyt äkkiä.
Hyvä loma on ollut.
Saa nähdä meneekö ensi viikko sitten miten. Onko hyvä olo vai huono olo. Ahdistaako vai ei?
Sitä ei voi tietää etukäteen.
Se tulee mulle aina yllätyksenä.
Päivä kerrallaan vaan.
Huomenna mulla on verikokeet. puoli yhdeltätoista.
Mä kerkiän syömään aamupalan ennen lähtöä.
Lähden ajoissa kävelemään niin ei tule kiire.
Mä aina lähden ajoissa liikenteeseen. Mua ärsyttää jos kauhealla vauhdilla pitää lähteä.
Olen sitten ajoissa.
Ja se voi olla jos huomenna ei ole ruhkaa, niin saatan päästä aikaisemmin verikokeisiin. Niin välillä tapahtuu.
Sitten kun siellä on käynyt taas niin ei taas tarvitse mennä kuukauteen taas.
Ja nyt kun olen käynyt verikokeissa niin saan leponex lääkkeet.
Käyn ensi viikolla hakemassa.
Joku päivä kun kerkiää.
Sitten on sitäkin lääkettä taas.
Huomenna me jaetaan taas lääkkeet dosettiin.
Aamupalaan on vielä puolitoista tuntia aikaa.
No mä kerkiän tiskata ja kuunnella vähän musiikkia.
Ajan kuluksi.
Sain eilen kaikki laskut maksettua.
Nyt niitä ei tarvitse miettiä.
Käytiin eilen pankkiautomaatilla poikaystävän kanssa.
Mun piti nostaa käteistä että saan maksettua noi klubitalo ruoat.
Nyt on hiluja.
Menen taas ensi viikon tiistaina klubitalolle.
Mulla on kamalan kuuma. taidan avata ikkunan.
Tulossa taas lämmin päivä tänään.
ja ensi viikko pitäisi olla myös aika lämmin.
Huomenna paistaa aurinko ja tiistaina.
Täytyy varmaan laittaa aurinkorasvaa ennen kun lähden verikokeisiin. Etten pala pahasti.
Siitä tulikin mieleen että pitää ostaa lisää aurinkorasvaa.
Se vaan maksaa liikaa.
Mun on vähän pakko ostaa ja laittaa sitä koska mun iho muuten palaa. Mulla on tosi herkkä iho.
Välillä mulla on sitä ihottumaa.
Nyt sitä ei ole ollut vähään aikaan.
Mikä on vaan hyvä.
Onneksi omistan tuulettimen minkä poikaystävä on mulle ostanut.
Nyt kun helteet alkaa taas niin otan sen käyttöön.
Kämppä vähän tuulettuu.
Pitää varmaan avata kaikki ikkunat.
Ja tuulettaa hieman.
Mutta. Ihana rento päivä tänään.
Ei ole kiire.
Huomenna sitten taas enemmän liikkeelle.
Aijon nukkua tänään jos nukuttaa.
Nukun päikkärit.
Jos nukahdan ruoan jälkeen niin menen illalla sitten vasta lenkille.
Katsoo miten tää päivä vaan menee.
Niin sen mukaan sitten.
Nyt vähän musiikkia soimaan.
Sekä tiskaamaan.
Nauttimaan tästä päivästä.

Mukava päivä tänään.Lauantai 22.07.2017 07:57

Ihanaa kun voi nukkua vähän pitempään kun on viikonloppu.
Tästä on tulossa mukava päivä. Vietän laatu aikaa poikaystävän ja parhaan kaverin kanssa. Poikaystävä on tulossa tänään käymään
ja illalla pelataan monopolia parhaan kaverin kanssa.
Mä heräsin tänään ennen seitsemää ja aloin keittämään kahvia.
Nyt voi rauhassa kirjoittaa tää blogi kun ei ole kiire.
Aamupala on vasta yhdeksältä. Ei ihan vielä.
Haetaan taas tänään ruokaa jostain poikaystävän kanssa.
Poikaystävä lupasi tarjota.
Mun tekee mieli subi leipää. Voitaisiin hakea subit.
Kysyn poikaystävältä että haetaanko subit.
Mitään raskasta ruokaa mun ei tee kauheasti mieli.
Subi olisi semmoinen kevyempi ruoka.
Mä olen kohta saanut syötyä mun suklaat.
Ostin twix suklaapatukka paketin.
Ei ollut kallis. Alle kolme euroa maksoi ja siinä paketissa oli kuusi patukkaa.
Sipsiä on myös vielä jäljellä.
En ole niitäkään kerennyt syödä loppuun.
Ensi viikolla alkaa vissiin helteet. Mun on pakko ostaa lisää aurinkorasvaa muuten mä palan.
Nyt sitten vissiin alkaa lämmetä ihan kunnolla.
Elokuussa on aina kovat helteet.
En jaksanut eilen mennä kauppaan mutta nyt käyn tänään kaupassa kun on autokyyti.
Käydään kaupassa poikaystävän kanssa.
Enää viikko lomaa niin sitten se todellinen arki alkaa. Työt.
Toivon että jaksan käydä töissä kahtena päivänä.
Ihan varmasti jaksan.
Lomalla saa aina hyvin levättyä.
Sitten alkaa se rytmi taas.
Aijon hakea elokuussa noihin ohjattuihin kuntosaliryhmiin.
Niin kuin viime vuonna.
Haluaisin käydä salilla taas maanantaina ja keskiviikkona milloin on ne ryhmät. Ne on aina iltaisin.
Ohjaajat sitten järjestää silleen että niihin ryhmiin sitten pääsee.
Kaveri varmaan tulee myös niihin ryhmiin.
Sitten syksyllä mulla on viikko ihan täynnä kaikkea ohjelmaa.
Ihan hyvä vaan että on tekemistä.
Nyt pitää vielä nauttia ensi viikosta.
Kun ei ole mitään ohjelmaa.
Voi vielä ottaa rennosti.
Ja mä olen itse asiassa aika innoissani syksystä jo.
Positiivinen asenne vaan kehiin niin kaikki menee hyvin.
Ai niin teetä pitää ostaa kun käydään kaupassa. Se on loppu.
Ostan sitä citrus teetä. Se on paras tee maku.
Kahvia on vielä sitä ei tarvitse hankkia.
Mä sain eilen väritettyä yhden kuvan loppuun ja aloitin värittämään uutta kuvaa.
mä väritin eilen melkein pari tuntia sitä kuvaa.
Ajattelin jatkaa sitä taas huomenna kun on aikaa.
Tänään en kerkiä.
Ihanaa kun on innostunut taas tuosta värittämisestä.
Haluaisin uusia aikuisten värityskirjoja.
No ostan niitä vaikka sitten taas kun saan väritettyä edelliset kuvat kokonaan loppuun. Mulla on aika monta kuvaa vielä värittämättä.
Uudet tussit haluaisin.
Stabilo tussit on parhaat tussit.
Ne kestää pitkään ja niistä tulee hyvin väriä.
Mielummin väritän tusseilla kun taas värikynillä.
Pitäisikö alkaa pesemään pyykkiä?
Tuli nyt vaan semmoinen fiilis että voisi pestä. No mä käyn katsomassa onko pesukone vapaa niin saa pestyä.
Kirjoitan eka blogin loppuun.
Nyt kun pesee niin alkuviikosta ei tarvitse pestä.
Joo näin mä teen.
Laitan kohta hyvää musaa taas soimaan ja alkaa nauttimaan tästä päivästä. Mulla on vaan vaatekriisi mitä pistää päälle tänään.
No menen kohta kaivamaan vaatekaappia.
Haluan näyttää hyvältä tänään.
Kohta tiskaan taas.
Niin kuin joka ikinen aamu.
Blogin jälkeen on aina hyvä tiskata.
Siitä on tullut tapa.
Tänään on hyvää seuraa ja ruokaa. Mikäs sen parempaa.
Nyt vaan aijon nauttia tästä päivästä.
En murehdi mistään.
Kävin eilen lenkillä tuossa illalla.
Heitin taas sen pururata lenkin.
Tuli kyllä lämmin kun käveli.
Mulla oli huppari vielä päällä.
katsotaan kerkiänkö tänään käydä lenkillä.
Jos en kerkiä niin en kerkiä.
Huomenna sitten menen lenkille kun on aikaa taas.
Kello on vasta kahdeksan.
Vielä tunti aamupalaan.
Jos aamupalalla on puuroa niin syön sitä.
Mutta. Nyt pyykit kasaan ja pyykkituvalle varaamaan pesukone.
Ennen kun joku muu kerkiää.

Monopolin pelaamista viikonloppuna.Perjantai 21.07.2017 07:27

Viikko on taas mennyt ja on viikonloppu.
Eilen oli mukava päivä. Toimintatunnilla paistettiin makkaraa.
Ja siinä oli ruokana samalla peruna ja punajuuri salaattia.
Oli kyllä hyvä ruoka. Jälkiruoaksi syötiin tureita mansikoita.
Siis oli ihan tajuttoman hyviä.
Sain siivottua ja pestyä pyykit eilen. Tänään olisi tarkoitus maksaa loput laskut tässä aamun aikana.
Kun on hyvin aikaa.
Kävin eilen tokmannilla. Ostin viikonloppu herkut. Sipsiä ja suklaata.
Syön niitä ja katson samalla netflixiä.
Tänään on ihana rento päivä eikä ole kiire minnekkään.
Kauppaan olen ehkä menossa tänään.
Jos jaksan.
Voin sanoa että nuo antibiootit kyllä pistää väsyttämään.
Mä nimittäin nukahdin taas parhaan kaverin sohvalle. Kaveri sai mut hereille niin menin omaan sänkyyn nukkumaan ja mä nukahdin heti.
Nyt tänä aamuna mä heräsin puoli seitsemän.
Ihanaa kun ei tarvinnut herätä siinä kuuden aikaan.
Sitten kun työt alkaa niin joutuu herämään kuudelta. No kyllä mä totun sitten siihen.
Mä ja paras kaveri pelataan viikonloppuna monopolia.
Näin me sovittiin. Pelataan sitä lauantai iltana.
Mä en ole aikoihin pelannut monopolia. Nyt on taas hauskaa pelata sitä pitkästä aikaan.
Saa nähdä kumpi voittaa.
Ajattelin nukkua päiväunet tänään.
Tuossa lounaan jälkeen ajattelin nukkua jos nukuttaa. Aijon olla nyt tämän aamun hereillä.
Aijon ehkä värittää taas.
Vielä tuo antibiootti ei ole alkanut vaikuttamaan.
No siinä menee hetki.
Toivottavasti paranen.
Se lääkäri vaan sanoi mulle että jos tuo lääke ei tehoa niin sitten gynekologille.
Sinne ei huvittaisi taas mennä.
Uskon siihen että tuo lääke varmasti auttaa.
Ja nythän menee vasta toinen päivä tätä kuuria.
Kohta ajattelin kuunnella vähän musiikkia.
Tulee perjantai fiilis päälle.
Poikaystävä on tulossa huomenna käymään taas.
Näemme sitten.
Menen taas tänään illalla parhaan kaverin luokse.
Katsotaan telkkaa ja valvotaan.
Saa nähdä mihin asti pysyn hereillä jos se antibiootti alkaa taas väsyttämään.
Maha ei ole onneksi tullut siitä lääkkeestä sekaisin.
Mikä on vaan hyvä niin ei tarvitse istua vessassa koko aikaa.
Kuulin että jotkut antibiootit pistää mahan sekaisin.
Onneksi mulla ei ole niin.
Se vaan pistää väsyttämään tuo lääke.
Ja oli alkuun vähän pahoinvointia kun aloin syömään sitä lääkettä.
Mulla oli eilen taas vähän pahoinvointia illalla kun olin ottanut sen lääkkeen mutta meni onneksi ohi enkä mä oksentanut.
Onneksi nuo antibiootti lääkkeet ei ole kalliita.
Mä olin ihan varma että ne maksaa vaikka jotain 30 euroa.
Mutta ne vaan maksoi alle kymmenen euroa.
Halpaa.
No mitä halvempi sen parempi.
Otan sen lääkkeen aamulla ja illalla. Ne antibiootit on jaettu mun dosettiin niin muistaa ottaa ne aina.
Ohjaaja jakoi ne mun dosettiin.
Se on hyvä aina ottaa aamulla ja illalla niin muistaa.
Mulla ei ole koskaan ollut näin pitkää antibiootti kuuria.
Yleensä mulla on ollut vaan muutama päivä.
Ja olen harvoin syönyt noita antibiootti lääkkeitä.
Mutta nyt joutuu taas syömään.
Että mä paranen.
Noi alapää ongelmat on inhottavia.
Ja mulla ei ole koskaan ollut tätä ongelmaa.
Mulla on tulehdus siellä alapäässä.
Toivon että se ei uusiudu.
Nää on näitä naisten alapää ongelmia.
Mistä miehet ei tajua mitään.
Tunnin päästä on aamupala.
Voisin kohta alkaa tiskaamaan.
Tiskiä on kertynyt.
Mutta nyt nauttimaan taas viikonlopusta.
Ensi viikko on vielä lomaa ennen kun työt alkaa.
Hyvillä mielin aloitan taas työt.
Loma on mennyt tähän asti mukavasti.
Ei valittamista.
Mä saan varmaan leponexit vasta sitten kun olen käynyt eka verikokeissa.
Mulla on ne verikokeet ensi viikon maanantaina aamulla.
Sitten niiden jälkeen mä käyn apteekissa kysymässä.
Ihan hyvä että aika on aamulla niin saa sen pois alta.
Ja kerkiää aamupalan syödä ennen sinne lähtöä.
Tää kuukausi on mennyt nopeasti.
Kohta on elokuu.
Ja syksy alkaa lähestyä.
Loput ryhmätkin alkaa sitten syksyllä.
Sitten on tekemistä taas.
Ei tule tylsää.
Mutta nyt musaa soimaan.
Tästä tää perjantai päivä lähtee.
Hyvällä fiiliksellä.
Nyt nautitaan.

Bakteerivaginoosi.Torstai 20.07.2017 07:39

Olin eilen lääkärissä. Oli pakko soittaa ja varata aika koska mulla on ollut pitkään pahan hajuista vuotoa. Hyvä että menin sillä mulla todettiin
bakteerivaginoosi. Sain antibiootti kuurin. Viikon kuuri. kaksi tablettia päivässä viikon ajan. Se lääkäri sanoi että jos lääke ei auta niin sitten gynekologille. Toivottavasti tuo lääke sitten auttaa.
Niin pääsee näistä vaivoista eroon.
Tuli kyllä helpottunut olo kun pääsi lääkäriin ja sai lääkkeet.
Tätä on jatunut tosi pitkään.
Antibiootit maksoivat vaan vähän yli seitsemän euroa. Ei ollut kallista.
Meillä oli pajatunti eilen. Oltiin pelaamassa minigolfia.
Oli hauskaa pelata sitä. Mä ja mun molemmat kaverit oltiin samassa ryhmässä. Vitsit meillä oli hauskaa. Naurettiin kun pallo lensi minne sattui. puolisentoista tuntia pelattiin. Aika meni äkkiä.
Mä näin eilen poikaystävän. Se vei mut autolla apteekissa käymään.
Oli ihan kiva saada auto kyyti.
En enää illalla jaksanut lähteä lenkille enää. Se sijaan mä aloin värittämään. Väritin jotain puolituntia. Tänään ajattelin jatkaa värittämistä. Olen kohta saanut väritettyä sen lintu kuvan loppuun.
Tänään on sitten ohjelmassa siivoamista ja toimintatunti.
Alan heti siivoamaan kun saan blogin kirjoitettua.
Olo ja fiilis on ollut nyt taas hyvä.
Uskon että tästä tulee hyvä päivä. Mä olen nyt viikonlopun täällä kun mulla on tuo antibiootti kuuri.
Koska se voi olla että tuo antibiootti saattaa pistää väsyttämään.
Ja mä haluan parantua rauhassa. Katsoo sitten jos ensi viikon viikonloppuna olen menossa taas lomille.
Poikaystävä lähtee taas viikonlopuksi kaveria moikkaamaan.
Onneksi paras kaveri on myös nyt viikonlopun täällä niin mulla on seuraa. Toinen kaveri lähtee lomille.
Keretään vielä nähdä tänään ennen kun se lähtee.
Kun kävin eilen apteekissa niin kysyin samalla leponex lääkettä.
Mutta sitä ei ollut vielä uusittu.
Pitää ensi viikolla hakea sen jälkeen kun on käynyt verikokeissa.
Mulla on verikokeet ensi viikon maanantaina aamulla.
Parhaalla kaverilla on myös verikokeet ensi viikon tiistaina.
Päästään molemmat taas piikille.
Mä heräsin tänään jotain vähän ennen seitsemää.
Ja join aamukahvit.
Nyt olen täysin hereillä.
Pitää alkaa taas pesemään pyykkiä tässä aamulla. Torstai päivä on aina mun pyykki päivä.
Kerään kohta pyykit kasaan.
Niitä on taas varmasti kertynyt.
No sitten kun on taas siivonnut niin kämppä on hetken aikaa taas järjestyksessä.
Mulla on kiva tiskivuori tuolla.
Sain eilen puhelin laskun.
Pitää maksaa se tässä lähipäivinä ettei unohdu.
Vuokra pitää myös maksaa ihan kohta.
Nyt se mun vuokra oli vähän laskeunut mikä on vaan hyvä asia.
Mun keittiön pöytä on aika sotkuinen. Mun kaikki stabilotussit on ihan pitkin poikin tätä pöytää.
Ja värityskirjat ihan levällään.
No pitää siivota taas pöytä.
Laitan taas kunnon siivous musat soimaan taustalle kun alan siivoamaan. Mä tykkään kuunnella samalla musiikkia kun siivoan.
Yleensä koneelta mä kuuntelen musiikkia.
Kuulin että toimintunti vietetään ulkona.
Paisetaan vissiin makkaraa.
Pitää vaan katsoa miten pukeutuu koska tuolla ulkona on taas aika sateinen keli.
Jotain lämmintä päälle.
Eilen ei onneksi alkanut satamaan vettä kun pelattiin minigolfia.
Pilvistä oli mutta ei satanut.
Mulla oli sateenvarjo mukana.
Tunnin päästä on aamupala.
Kerkiön aloitaa jo siivoukset ennen sitä.
Katsoo jos käyn kaupassa tänään illalla taas.
Ajattelin ostaa viikonloppu herkut.
Suklaata ainakin aijon ostaa.
Mä nyt teen silleen että menen salille taas sitten kun tää antibiootti lääkekuuri on ohi.
Nyt mä vaan lenkkeilen.
Sekin on liikuntaa.
Saa nyt nähdä pistääkö tuo antibiootti lääke mun mahan sekaisin.
Koska jotkut antibiootit tekee niin.
Mä otan sen antibiootin aina aamulla ja illalla.
Mulle sanottiin että kannattaa syödä jotain ennen kun sen ottaa.
Koska jos sen ottaa tyhjään mahaan niin voi tulla huono olo.
Näin mulle sanottiin siellä apteekissa.
Mulla oli eilen illalla vaan vähän sitä pahoinvointia.
Mutta ei sen kummempaa.
En onneksi oksentanut.
Mä eilen jännitin koko päivän sitä antibiootti lääkettä.
Mua aina pelottaa alkaa syömään jotain lääkettä mitä en ole koskaan syönyt.
Mulla on semmoinen kammo.
Mutta nyt ei enää jännitä niin pahasti.
Syön nyt tukevan aamupalan niin ei tule huonoa oloa kun ottaa sen lääkkeen.
Uskon että se lääke auttaa tuohon vaivaan.
Eka epäiltiin että se on hiivatulehdus mutta ei se ollut.
Kaikenlaisia ongelmia sitä naisella pitää olla.
Mulle tehtiin siellä lääkärissä gynekologinen tutkimus ja voin sanoa että ei ollut kivaa.
Mua alkoi oksettaa kun se lääkäri tutki mut.
Se tuntui inhottavalta.
yritin olla mahdollisimman rentona.
Siinä meni vaan hetki mutta se tuntui pitkältä ajalta.
Mutta. Mä olen tottunut eikä se pelota mua yhtään.
Se on vaan epämukavaa.
Ja joskus se pitää vaan tehdä.
Mutta. Nyt alan siivoamaan.
Saa kaiken tehtyä.

Tein eilen omenapiirakkaa.Keskiviikko 19.07.2017 07:37

Mukavasti meni eilinen päivä. Olin klubitalolla aamupäivän. Keittiössä.
Tehtiin ruoaksi makkarasalaattia ja omenapiirakkaa.
Se salaatti oli tosi hyvää.
Bussi matkat meni hyvin. Ei ahdistanut pahasti.
Mutta jouduin silti ottamaan rauhottavan koska mulle tuli taas huono olo. Kun olin ottanut sen niin olo helpottui.
Pelattiin jalkapalloa eilen. Tuli taas tasapeli. Mä tein viisi maalia ainakin.
Ja paras kaveri teki myös maaleja monta.
Harmi kun ei voitettu. No ehkä ensi kerralla sitten.
Kävin kaupassa eilen lemmen viemän jälkeen. Ostin jäätelöä.
Hyvää oli ja mun teki kovasti mieli.
Heräsin tuossa vähän ennen seitsemää.
Vaikka mun piti jo herätä kuuden jälkeen.
No jos huomenna vaikka heräisi siihen aikaan.
Uusi yritys.
Tänään on taas pajatunti. Ollaan menossa vissiin jonnekkin uima rannalle. Tämmöisiä huhuja kuulin. No katsotaan.
Menen salille tänään. Saa vaan nähdä saanko mä sen liikuntakortin.
Jos en saa sitä korttia ja en pääse salille niin sitten vaan lenkille.
Näin mä ajattelin tehdä.
Aamupala ei ole ihan vielä. Vähän yli tunnin päästä.
Huomenna menen apteekkiin kysymään sitä leponex lääkettä jos sitä vaikka saisi.
Jos en saa sitä vielä niin en sitten saa. Mutta katsotaan.
Pyykkiä pitäisi taas pestä.
Pesen huomenna kun on aikaa.
Samalla kun siivoan. Siivoan osan taas tänään niin huomiselle ei tule niin kauheasti siivottavaa.
siivoilen jo tässä aamun aikana kun saan eka blogin kirjoitettua.
Nyt tulee taas vähän pitempi blogi mitä eilen.
Koska nyt on hyvin aikaa kirjoittaa taas rauhassa eikä ole kiire.
Ajattelin tänään taas väritellä.
Varmaan tässä aamun aikana.
Mä yritän nyt saada väritettyä se lintu kuva loppuun.
Niin voi aloittaa värittää uutta kuvaa.
Joo niin mä taidan tehdä tässä aamun aikana.
Hyvin kerkiää väritellä ennen lounasta.
Parisen tuntia. Juon samalla teetä kun väritän.
Nyt mä olen alkanut katsomaan netflixistä dexter sarjaa.
Vaikuttaa ihan katsottavalta sarjalta.
Siitä sarjasta on tullut kahdeksan kautta.
Katsottavaa siis riittää.
Olen kohta saanut katsottua tuon sons of anarchyn.
Harmi kun sitä on tullut vaan 7 kautta.
Olisi voinut tulla enemmän.
Aijon aloittaa siivomalla keittiön.
Pitää tiskata ja pyyhkiä tasot.
Sekä viedä roskat.
Mun roskis on ihan täynnä.
ja voisin nyt vihdoinkin viedä nuo pizzalaatikot roskiin.
Nyt näyttäisi olevan vähän viileämpi päivä mitä eilen.
Eilen oli kuuma yhdessä vaiheessa niin joutui laittamaan aurinkorasvaa. Mulla on kohta aurinkorasva loppu.
Pitää ostaa sitten taas lisää kun helteet alkaa taas.
Musta vähän tuntuu että ne helteet alkaa tuossa elokuun puolella.
No katsotaan.
Rahaa pitäisi tulla taas tämän viikon perjantaina.
Hyvä niin saan tuon puhelin laskun maksettua.
Pitää varmaan pukeutua lämpöisesti tänään.
Laitan yhdet paksummat housut jalkaan ja hupparin. Niillä tarkenee tämän päivän.
Nyt kun sain itkettyä tuossa maanantaina niin olo nyt tosi hyvä.
Itkeminen helpottaa mun oloa aina.
Aina kun on itkenyt kunnolla niin tulee aina kevyempi olo.
Ja eikä ole enää sitä kireää oloa.
Ja mä itken aina jos itkettää.
Mä näytän aina tunteeni.
Jos olen vihainen niin olen vihainen, jos olen surullinen niin olen surullinen..
Mulle on ihan sama mitä muut ihmiset ajattelee silloin musta.
En välitä mitä ne ajattelee.
Mä olen tämmöinen. Piste.
Nyt pitää vaan nauttia tästä hyvästä olosta kun vaan voi.
Jossain vaiheessa se kireä olotila taas tulee ja kaikki ärsyttää.
No päivä kerrallaan taas katsotaan.
Kohta alan kuuntelemaan musiikkia.
Tulee hyvä fiilis päälle.
Luulen että on tulossa kiva päivä tänään.
Nyt vaan värittämään.
Kun on innostusta.
Aijon sitten käydä siellä suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa uudet tussit.
Jossain vaiheessa kun vaan pystyy.
Ne uudet tussit maksaa sen 20 euroa.
Ei paha hinta.
Mutta voin sanoa että on tosi hyvät tussit.
Kestää pitkään.
Ne on stabilo merkkiset.
24 eri väriä.
Mulla on vielä väriä noissa toisissa stabilo tusseissa.
Käytän ne loppuun.
Ennen kun ostan uusia.
Tässä keittiön pöydän äärellä on hyvä värittää koska valo tulee hyvin tänne keittiöön.
Näkee hyvin väritellä.
Mutta. Nyt alan siivoilemaan tätä keittiötä.
ja pistää musaa soimaan.

Jalkapalloa iltapäivällä.Tiistai 18.07.2017 07:10

Tänään taas klubitalolle. Mä heräsin puoli seitsemän. Jaksoin nousta ylös kun kello soi.
Pitää lähteä noin tunnin päästä bussipysäkille.
Niin on ennen yhdeksää siellä klubitalolla.
Mukavaa mennä taas sinne keittiöön tekemään ruokaa.
Saa nähdä mitä meillä on tänään ruokana siellä.
Menin jo eilen nukkumaan vähän ennen yhdeksää.
Oli jo silloin pakko mennä nukumaan kun väsytti.
No onneksi toi aamukahvi herätti mut. Kun olen saanut blogin kirjoitettua niin alan syömään aamupalaa.
Syön puuroa.
Tänään illalla aijon käydä kaupassa. En eilen jaksanut mennä niin menen tänään. Tuossa lemmen viemän jälkeen.
Liikuntatunti on tänään ja jalkapalloa pelataan.
Ihan kivaa pelata taas.
Eilen mulla oli itku päivä. Mä vaan itkin ja itkin. Mutta se helpotti oloa onneksi. Nyt ei ole semmoista kireää oloa enää päässä.
Nyt on oikeastaan aika hyvä olo. Jotenkin kevyempi.
Laitan tänään päälle legginsit ja hupparin.
Laukkua en vielä tiedä minkä otan käyttöön. No katson sen kohta.
Sain eilen maksettua netti laskun.
Nyt sitä ei tarvitse enää miettiä.
Kävin eilen iltapäivällä kävelemässä sen pururata lenkin. Vähän satoi vettä mutta ei se haitannut. En kastunut pahasti.
Teki hyvää saada raitista ilmaa.
Uskon että tästä tulee hyvä päivä.
Mun pitää kerätä kolikot esiin niin saan maksettua klubitalo ruoan.
Mikä maksaa sen kolme euroa.
Kaverit tulee myös pelaamaan jalkapalloa.
Yksi kaveri taas puolustaa ja mä ja paras kaveri ollaan hyökkääjiä.
Nyt koitetaan taas voittaa miehet. Viimeksi me voitettiin miehet.
Tulee hyvät pelit.
Ja siinä saa samalla hyötyliikuntaa.
Kerkiän tiskata ennen lähtöä ja kuunnella vähän musiikkia.
Kohta puen vaatteet päälle.
Ja laittaa laukkua valmiiksi. Aurinkolasit pitää pakata mukaan.
Koska aurinko paistaa.
Poikaystävällä on viikko lomaa jäljellä ja sitten sillä alkaa taas työt.
Mulla on vielä pari viikkoa lomaa.
Nopeasti on mennyt aika.
Kohta on elokuu ja tulee syksy.
Mukavasti on mennyt tää kesä kyllä.
Jaettiin eilen lääkkeet dosettiin niin mun pitää hakea leponexia taas lisää. Haen tällä viikolla tai ensi viikolla. Vielä sillä lääkkeellä ei ole kiire. Verikokeet on taas ensi viikolla.
Pääsee taas piikille.
Mä otan taas tuon rauhottavan mukaan klubitalolle.
Jos iskee huono olo yllättäen.
Sitä ei voi tietää.
Se voi tulla ihan puun takaa se huono olo.
Mutta. Nyt puen päälle ja alan tiskaamaan.
Sekä syömään aamupalaa.
Huomenna kerkiää kirjoittaa taas pidemmän blogin.
Kun mulla ei ole huomenna aamulla niin kamala kiire.
Huomenna mä kyllä yritän herätä taas siinä kuuden aikaan.
Pysyy tuo rytmi.

Tekemistä on tälle päivälle.Maanantai 17.07.2017 07:10

Uusi viikko alkaa. Viikonloppu meni rennosti ja mukavasti.
Mä löhöilin eilisen päivän sohvalla. Nukuin vähän väliä ja katselin netflixiä. Rento sunnuntai päivä.
Heräsin tuossa kuuden jälkeen. Ja join kahvia. Kun saan blogin kirjoitettua niin alan pesemään pyykkiä.
Mulla on kivasti taas kertynyt. Kaupassa pitää myös käydä tänään. Ajattelin lounaan jälkeen mennä.
Hyvin kerkiää käymään ennen ompeluryhmää mikä on iltapäivällä.
Olo ja fiilis on loistava tällä hetkellä. Ihanaa kun on hyvä olo taas.
Viime viikko tuntui rankalta mutta nyt alkaa helpottaa.
Vielä pari viikkoa lomaa jäljellä.
Sitten alkaa työt.
Täytyy nyt alkaa tekemään silleen että herää nyt joka päivä kuudelta niin tulee se rytmi kun työt alkaa.
Jaksaa herätä kuudelta.
Nyt mulla ei ollut mitään ongelmaa nousta tänään ylös.
Maksan taas laskuja tässä aamun aikana.
Netti lasku pitää maksaa.
Sitten niitä laskuja ei tarvitse enää miettiä.
Tänään me jaetaan lääkkeet dosettiin aamulla. Leponexia mun pitää hakea lisää koska se on kohta loppu taas.
Verikokeet on taas 24 päivä tätä kuuta.
Ensi viikolla.
Olin eilen illan parhaan kaverin luona. Se oli tullut lomilta.
Mukavaa oli taas nähdä. Olin sen luona yhdeksään asti.
Menin sen jälkeen nukkumaan. Nukahdin heti kun menin sänkyyn.
Eilen mä nukuin iltapäivällä päiväunet. Parisen tuntia.
alkoi vaan nukuttaa ruoan jälkeen. Meillä oli eilen ruokana kanaa ja riisiä.
Hyvää ruokaa oli.
Tänään olen menossa salille hikoilemaan illalla.
Pitää pyyttää ohjaajalta taas liikuntakortti niin pääsee salille sillä.
En jaksanut eilen mennä lenkille koska oli ihan tajuttoman kuuma päivä. Ei houkuttanut mennä tuonne ulos.
Kello on tulossa seitsemän.
Aamupalaan on vielä aikaa.
Ihanaa kun ei ole kiire.
Aijon katsoa animea tänään kun on hyvin aikaa katsoa.
Aijon nyt vilkaista noita uusia sarjoja.
Tänään pitäisi sataa vissiin vettä.
Tai aurinko paistaa.
No varaudun siihen kun menen kylille tänään että otan sateenvarjon mukaan.
Ilma saattaa olla sitten erilainen.
Kohta alan vähän siivoilemaan täällä.
Pitää tiskata ja pyyhkiä tasot.
Olen melkein kerännyt kaikki pyykit kasaan.
Katson vielä onko lisää likapyykkiä.
Nyt on hyvin tää aamu aikaa pestä pyykkiä.
Eikä ole mikään kiire.
Roskat voisi viedä tänään.
Vien ne kun menen aamupalalle.
Olen kohta saanut katsottua tuon sons of anarchy sarjan.
Siis tajuttoman hyvä sarja.
En ole aikoihin katsonut noin hyvää sarjaa.
Tänään katsotaan kaverin kanssa lemmen viemää.
Lemmen viemän jälkeen menen salille.
Mutta ihan kiva päivä tiedossa.
On tekemistä.
Kun saan maksettua laskuja niin näen samalla mun rahatilanteen.
Onneksi tässä kuussa tulee vielä rahaa.
Huomenna olen menossa taas klubitalolle aamulla.
Pitää herätä taas siinä kuudelta.
Uskon että bussimatkat menee ihan hyvin huomenna.
Otan sen rauhottavan mukaan varmuuden vuoksi taas.
Mutta luulen että huominen päivä menee ihan hyvin.
Tuskin alkaa pahasti ahdistamaan.
Saa nähdä mitä ruokaa pääsen tekemään huomenna klubitalolla.
Klubitalolla on aina hyvät ruoat.
Koska me tehdään ne itse.
Ja päivä kuluu aina mukavasti siellä ja sinne on aina mukavaa mennä. Tykkään olla siellä keittiössä.
Saa siellä ajan hyvin kulumaan ja oppii siinä samalla.
Tykkään tehdä ruokaa.
Huomenna me pelataan taas varmaan jalkapalloa liikuntatunnilla.
Päästään parhaan kaverin kanssa hyökkäämään.
Ja tehdään monta maalia.
Jalkapalloa on musta ihan hauska pelata.
Ja on kiva porukka aina pelaamassa.
Se pallo aina lentää minne sattuu.
Me pelataan semmoisella pehmeällä pallolla.
se ei satu jos osuu pahasti.
Ihan hyvä että on pehmeä.
Varmaan pelataan se tunti taas kun viimeksi.
En ole varmaan huomenna menossa salille jos me pelataan jalkapalloa.
Siinä saa ihan hyvin liikuntaa kun pelaa.
Keskiviikkona sitten salille taas illalla.
Meillä on puuroa tänään päivällisellä.
Maanantai on täällä aina puuro päivä.
Hyvä että on puuroa niin jaksaa salilla sitten hikoilla.
Nyt mä jaksan taas keskittyä liikuntaan.
Viime viikolla siitä ei tullut yhtään mitään. En edes jaksanut lähteä lenkille.
Mutta nyt on hyvä kun on voimia taas.
Terveellistä ruokaa ja paljon liikuntaa.
Herkuttelu saa nyt jäädä.
Viikonloppuna herkuttelen taas.
Mutta. Nyt vien nuo pyykit-
Ennen kun joku muu kerkiää varata pesukoneen.
Sitten kun olen vienyt pyykit niin alan siivoilemaan.

Nautin lomasta :)Sunnuntai 16.07.2017 08:16

Viikonloppu taas kohta vietetty. Tämän päivän voi vielä ottaa rennosti ennen kun uusi viikko alkaa.
Mukavasti meni eilinen päivä. Poikaystävä tuli käymään. Käytiin hakemassa ruokaa yhdestä paikasta. Mä otin kebab riisillä ja poikaystävä otti pizzan.
En jaksanut syödä koko annosta koska mulla ei ollut kauhea nälkä.
Jotain sain syötyä. Poikaystävä söi mun ruoan loput.
Katseltiin pari leffaa netflixistä.
Kun poikaystävä oli lähtenyt niin lähdin lenkille.
Kävin sen pururata lenkin taas.
Tänään aijon taas mennä pururadalle lenkille.
Tuossa iltapäivällä päivällisen jälkeen.
Katselin taas eilisen illan sons of anarchy sarjaa. Nyt olen kuudennella kaudella. Menee vaan jännäksi koko sarja.
Tänään varmaan jatkuu taas katsominen.
Nyt on kahvia taas. Ostin eilen kun käytiin kaupassa.
Kulta katriina kahvia.
Ajattelin nukkua varmaan taas aamupäivän.
Nukun tuossa mun sohvalla. Nyt voi nukkua taas kun ei ole mitään ihmeelistä.
Paras kaveri tulee tänään lomilta takaisin.
Näemme taas illalla.
Pitää viedä noi pizza laatikot roskiin.
Mulle on taas kivasti kertynyt niitä enkä ole jaksanut viedä.
Huomenna arki alkaa taas.
Huomenna mulla on ohjelmassa ompeluryhmä, salille illalla ja kavereiden kanssa vietän aikaa.
Siinä se päivä menee mukavasti. Kaupassa tai apteekissa ei tarvitse nyt käydä.
Mutta luulen että mun leponexit loppuu kohta. Varmaan vielä riittää ensi viikolle.
No huomenna sen näkee kun me jaetaan viikon lääkkeet dosettiin.
Laskuja pitäisi maksella taas pois. Maksan tänään osan.
Ai niin pitää pestä tuo mun vesipullo.
Pesen sen kun saan blogin kirjoitettua. Tiskaan siinä samalla.
Pitää tarkistaa pitääkö pestä pyykkiä taas tänään vai huomenna.
Mä taidan jättää sen pyykin pesemisen huomiselle päivälle.
Aloitan heti huomenna pesemään pyykkiä kun herään.
Ettei kukaan muu kerkiä varata sitä pesukonetta.
Aamulla kukaan ei pese silloin paitsi minä.
Kello on tulossa kahdeksan. Tunti aamupalaan.
No mä kuuntelen taas vähän musiikkia ajan kuluksi.
Tänään on tulossa taas aika lämmin päivä.
Eilen kun olin lenkillä niin kyllähän se hiki sieltä tuli.
Mulla oli vielä huppari päällä kun lenkkeilin.
Hikoilee enemmän.
Aina kun olen salilla niin mulla on huppari päällä.
Haluan hikoilla mahdollisimman paljon.
kaloreita kuluu samalla enemmän.
Nyt jos taas jaksaisi mennä salille.
Tää viikko meni vähän semmoiseksi ettei ollut kauheasti voimia ja ahdisti.
Mutta nyt on hyvä fiilis päällä taas ja jaksaa.
Kaikki on hyvin. Ei ole mikään hätä.
Nyt on taas tiukka linja ettei herkuttele kauheasti.
Aloitin jo tiukan linjan eilen.
Juomana mulla oli eilen vaan vettä.
Nyt mä päätin että jätän limut kokonaan pois.
Vesi on parempaa eikä maksa mitään.
Toi mun vesipullo on ollut kätevä. Ja jos se hajoaa niin tokmannilta saa aina uuden ostettua.
Kyllä tuon vesipullon pitäisi kestää pitkään eikä mene helposti rikki koska se on muovia.
Sali kamat laitan huomenna aamulla jo valmiiksi.
Pukee vaan päälle illalla ja lähteä salille.
Työt alkaa jo parin viikon päästä.
Tää kuukausi on mennyt todella nopeasti.
Kohta kesäloma on ohi.
Ja arki alkaa jälleen.
Hyvillä mielin menen töihin.
Ja aloittaa muutenkin syksyn.
Sitten mun viikko on täynnä vaikka mitä.
Ei tule tylsää.
Kokkiryhmä jatkuu taas syksyllä.
Kivaa päästä sitten muiden kanssa tekemään hyvää ruokaa.
Naistenryhmäkin jatkuu syksyllä.
Odotan innolla jo että salkkarit alkaa taas.
Varmaan syyskuussa jatkuu.
Noita vanhoja salkkari jaksoja on ollut hauska katsoa.
Nyt lemmen viemästä on alkanut uusi kausi.
Se on nyt kymmenes kausi.
Ja sekin sarja vaan jatkuu ja jatkuu. Loppua ei näy.
Animea pitäisi katsella taas eteenpäin.
Mulla on vaikka mitä katsottavaa.
Ei lopu kesken.
Nyt kun uudet sarjatkin on alkaneet.
Mutta ihana rento päivä tänään.
Täytyy nyt vielä nauttia lomasta.
Vielä kun sitä on jäljellä.
Nyt alan tiskaamaan.
Ja kuuntelemaan musiikkia.
Tästä tulee hyvä päivä!
Nyt vaan nautitaan.

Mekko päälle tänään.Lauantai 15.07.2017 08:22

Heräsin tuossa seitsemän jälkeen. Olin nukahtanut taas sohvalle.
Mä heräsin aamu yöstä ja menin sänkyyn nukkumaan.
Katsoin taas eilisen illan sons of anarchy sarjaa.
Ja menin nukkumaan siinä kymmenen aikoihin.
Eilen oli mukava päivä. Tuli herkuteltua ehkä liikaa.
Söin suklaata ja sipsiä. Nyt tänään en hirveästi viitsi syödä mitään herkkuja. Nukuin päiväunet sohvalla eilen. Parisen tuntia nukuin.
Nukahdin lounaan jälkeen sohvalle.
Ihana aamu kun ei ole kiire. Aamupalakin on vasta tunnin päästä.
Hyvin kerkiää blogin kirjoittaa ennen sitä.
Poikaystävä on tulossa käymään tänään. Haetaan jotain hyvää ruokaa ja katsellaan leffoja. Siinä tää päivä menee mukavasti.
Kaveri oli eilen mun luona kylässä.
Lemmen viemän jälkeen lähdin lenkille.
Kävin tuon pururata lenkin. Aijon tänäänkin mennä sen taas tuossa illalla kun poikaystävä on lähtenyt.
Mun ilta lenkki.
Olen varmaan tämän päivän loppu illan koneella. Ellen innostu katsomaan taas netflixiä.
Sinne oli tullut taas uusi sarja mutta ei vaikuttanut hyvältä.
Aika tylsä.
En kauheasti katsonut sitä.
Tänään on tulossa taas aika lämmin päivä.
Mietin pitäisikö laittaa joku mekko.
Taidan laittaa.
Tiedän minkä mekon laitan.
Sen yhden pinkin värisen.
Se tuntuu ihanan kevyeltä päällä.
Laitan sen. Laukkua en vielä tiedä minkä otan käyttöön.
No sen kerkiää miettiä vielä.
Poikaystävä on tulossa vasta päivällä.
Tänään mä yritän juoda taas mahdollisimman paljon vettä.
Otan taas vesipullon käyttöön tänään.
Juon siitä vähän väliä. Nyt kun mä olen hankkinut tuon vesipullon niin limun juominen on loppunut kokonaan.
Tajusin jos haluan juoda jotain niin vettä.
Siinä ei ole kaloreita.
Eikä maksa mitään.
Sitten kun työt alkaa niin otan sen vesipullon mukaan töihin.
Ja hörpin siitä vähän väliä.
Nyt ei tarvitse enää edes ostaa mitään kivennäisvesi pulloja.
Kohta alan tiskaamaan.
Ja siivoamaan tätä keittiötä.
Laitan musaa soimaan taustalle. Ja alkaa fiilistellä tätä päivää.
Mukava päivä tulossa. Nyt täytyy nauttia.
Hyvää seuraa ja ruokaa. Mikäs sen parempaa.
Huomisen päivän voi ottaa vielä rennosti ennen kun arki alkaa taas.
Kesälomaakin on parisen viikkoa jäljellä.
Sitten työt alkaa.
Voin sanoa että ihan mukavasti on mennyt tämä kesä. On ollut paljon ohjelmaa ja tekemistä.
Mun yksi kaveri soitti mulle ja kyseltiin kuulumiset. Nyt me suunnitellaan taas pippaloita.
Mihin tulee myös kaikki mun kaverit.
Ne on sitten joskus syksyllä.
Päästään viettämään tyttöjen iltaa ja juodaan samalla. Mä juon siideriä sitten niissä pippaloissa.
Mitään väkeviä juomia en aijo juoda.
Tulee muuten huono olo.
Siideri riittää.
Paras kaveri juo kaljaa ja mun toinen kaveri juo myös siideriä.
Mutta hauskaa tulee varmasti.
Tässä on aikaa suunnitella mitä pukea sitten päälle sinne.
Ja riippuu millainen on ilma.
Bussi matkoihin menee sitten taas raaa ja juomiin.
Mutta ei haittaa. Pääasia on että tulee mukava ilta.
Mulla on ihan tajuttoman kuuma. Täytyy avata ikkuna.
Saa vähän happea.
Kahvia pitää ostaa lisää. Alkaa olla loppu. No me käydään poikaystävän kanssa kaupassa tänään niin ostan sitten sitä kahvia.
Saa aamukahvit taas.
Ostan kultakatriina kahvia.
Se on paras.
Enempää en osta mitään herkkuja.
Olen syönyt liikaa.
Huomenna alkaa taas tiukka linja.
Olo on nyt muutenkin tosi hyvä.
Ei ole enää ahdistanut.
On ollut nyt hyvä fiilis.
Se on pääasia.
Eikä ole enää väsynyttä oloakaan.
Luulen että ensi viikko menee hyvin taas.
Jaksaa mennä taas salille iltaisin.
Ensi viikolla mä yritän käydä joka päivä salilla.
Se on mun tavoite nyt.
Olen päättänyt että alan taas keskittyä liikuntaan ja saliin.
Niistä tulee vaan tosi hyvä fiilis ja olo.
Se on hyvä kun syke nousee ja tulee hiki.
Siitä huomaa että on tehnyt jotain.
Ensi viikolla pelataan varmaan taas jalkapalloa.
Sitä on hauska pelata. Tykkään.
Meitä on aina kiva porukka pelaamassa.
Ohjaajat ja asukkaat.
Sitten syksyllä alkaa taas sähly niin jalkapallo loppuu.
Meillä on sitten tiistaisin sähly.
Sitten meitä on pienempi porukka pelaamassa.
Kaikki ei pelaa sählyä.
Mä ja paras kaveri pelataan aina.
Syksyllä on taas sähly turnaus.
Pitää alkaa sinne nyt treenaamaan. Voitettiin viimeksi hopeaa.
Ja mun jalka meinasi hajota kun törmäsin yhteen vastustajaan.
Hyvä että jalkaan ei sattunut niin pahasti.
Toi sähly voi olla välillä vaarallista. Siinä voi sattua vaikka mitä.
Mulle on sattunut kaikenlaista.
Eikä mitään ole mennyt onneksi poikki.

Olen innostunut värittämään :)Perjantai 14.07.2017 08:05

Viikonloppu alkaisi taas. Nopeasti mennyt taas tää viikko.
Eilen oli ihan kiva päivä. Sain kämpän siivottua, pyykit pestyä, kävin kaupassa ja apteekissa. Nyt on taas kolmeksi kuukaudeksi e-pillerit.
Noin 40 euroa meni niihin.
Toiminta tunnilla pelattiin alias peliä. Pelattiin sitä noin tunti.
Olen taas innostunut värittämään. Eilen mä väritin melkein tunnin. Ja tänään ajattelin taas jatkaa. Mulla on yksi lintu kuva kesken niin mä koitan saada sen väritettyä loppuun tänä viikonloppuna niin voi aloittamaan taas uuden kuvan värittämistä.
Mä aina väritän tässä mun keittiön pöydän ääressä. Valo tulee hyvin tänne mun keittiöön niin näkee hyvin värittää.
Ostin kaupasta eilen sipuli sipsejä.
Ja aijon syödä tänään niitä. Samalla kun katson netflixiä.
Aijon varmaan katsoa tänään taas sons of anarchy sarjaa.
Olen kohta saanut katsottua viidennen kauden loppuun.
Vielä on pari kautta jäljellä.
Nukuin tänään sietsemään asti ja keitin äsken kahvit.
Kahvia pitää hankkia lisää koska se on kohta loppu taas.
Tunnin päästä on aamupala.
Nyt on puhtaat lakanat sängyssä. Pesin ne eilen.
Se on aina ihanaa päästä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.
Mä pesen lakanat aina kerran viikossa. Ne on ihan hyvä aina pestä välillä.
Pesen ne aina torstaisin kun on siivous päivä niin siinä samalla.
Kohta alan kuuntelemaan musiikkia perjantain kunniaksi.
Ja ajattelin varmaan katsoa animea tänään.
uusia sarjoja on tullut taas niin pitää vilkaista.
Nyt on tullut itse asiassa aika hyviä anime sarjoja.
On katsottavaa.
Mä olen nyt katsonut noita vanhoja salkkari jaksoja mitä tulee illalla. Niitä on hauska katsoa.
Kun kaikki näyttää niin nuorilta siinä.
Lemmen viemää sarjasta on myös alkanut uusi kausi.
Ollaan katsottu kaverin kanssa. Tänään kaveri tulee mun luo taas katsomaan illalla. Mä olin eilen kaverin luona katsomassa.
Olin ihan poikki jotenkin eilen niin en jaksanut mennä salille.
Mä lepään nyt niin ensi viikolla uusi yritys.
Jos silloin on enemmän voimia.
Tää viikko on tuntunut vähän rankalta kun on ollut sitä ahdistusta.
Ja joutunut syömään rauhottavia. No nyt saa viikonlopun taas levätä.
Toivottavasti mulla on enemmän energiaa ensi viikolla. Sen näkee sitten.
Paras kaveri lähtee lomille. Luvattiin taas viestitellä.
Näemme sitten taas sunnuntaina.
Poikaystävä on tulossa huomenna käymään. Haetaan jostain hyvää ruokaa ja katsellaan leffoja. Siinä se lauantai päivä menee mukavasti.
Ihanaa taas nähdä poikaystävää. On ollut kova ikävä.
Mietin pitäisikö käydä tänään lidlissä. Ostamassa kahvia.
Mietin vielä.
Kohta pitää muuten taas maksaa laskuja.
Netti lasku pitää maksaa tänään tai huomenna.
Vuokralla ei ole mikään kamala kiire. Sen kerkiää maksaa myöhemmin.
Onneksi mulle tulee vielä tässä kuussa se 131 euroa.
Pärjää sillä loppu kuun.
Onneksi mulla on säästöjä niin otan sieltä sitten taas rahaa jos tarvii. Jos tulee hätätilanne.
Keitän myöhemmin teetä.
Teetä on vielä jäljellä niin sitä ei tarvitse ostaa.
Mutta ihanaa kun on hyvä olo taas.
Ei ahdista mikään. Nyt voi hyvillä mielin nauttia taas elämästä.
Päivä kerrallaan vaan.
Niin kaikki menee taas hyvin.
Olen jo innoisani siitä että kohta pääsee töihin.
Tämän kuun lopussa.
Hyvillä mielin olen menossa taas sinne.
Varmaan on hommia tiedossa loman jälkeen.
Ei hommat lopu ihan heti kesken.
Saa ajan kulumaan siellä kun on hommia.
Kaveri on samassa työpaikassa kun minäkin.
Sillä on paljon enemmän hommia kun taas mulla.
Ja on useamman päivän töissä.
Hyvin se jaksaa.
Ja toivon itsekin että jaksan sen pari kertaa viikossa olla töissä.
Onneksi rauhottava on aina mukana jos tulee huono olo.
Voin sanoa että siellä töissä on välillä kamala meteli.
Mutta siihen on tottunut.
Loput ryhmätkin alkaa taas elokuussa.
Sitten on enemmän puuhaa viikolla mitä nyt.
Sählyä me aletaan taas pelaamaan syksyllä.
Olen innoissani siitä.
Tykkään pelata sählyä ja voin sanoa että olen hyvä puolustaja siinä pelissä.
Mä olen kehittynyt koska olen pelannut usamman vuoden.
Paras kaverikin on kehittynyt huimasti.
Nyt se on aina hyökkääjä. Aluksi se puolusti myös.
Me aina pelataan se puolisen tuntia sählyä.
Ihan hyvä aika.
Hiki siinä tulee kun saa juosta ja puolustaa.
Meillä on sitten varmaan taas aina tiistaisin se sähly.
Iltapäivällä. Mä kerkiän tulla klubitalolta takaisin ennen pelejä.
Kerkiää hetken levätä ja sitten pelaamaan.
Kunnon liikunnat taas viikolla kun käyn salilla ja lenkillä.
Ja on tuo sähly.
Liikunta tekee aina hyvää. Suosittelen.
Mua tuo liikunta aina auttaa.
Hyvä aina purkaa paineita.
Katsoo jos menen lenkille tänään.
Lounaan jälkeen. Voisin mennä tuon pururata lenkin.
Se lenkki kestää puolisen tuntia.
Saa samalla raitista ilmaa.
Joo taida mennä lenkille sinne.
Mulla ei ole mitään ihmeellistä tänään.
Ihana kiireetön päivä.
Voi ottaa rennosti.