IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Maanantai. Viikonloppu vietetty. Mukavasti meni viikonloppu.
Näin eilen poikaystävää kun se tuli kaverin luota. Käytiin kaupassa.
Nyt ostin kahvia ja teetä niin riittää hyvin tälle viikolle.
Kävin kaverin kanssa myös lenkillä iltapäivällä.
Tehtiin puolen tunnin lenkki. Oli aivan ihana ilma. Aurinko paistoi eikä ollut ainuttakaan pilveä taivaalla. Oli varmaan melkein 20 astetta lämmintä. Lenkin jälkeen kävin suihkussa ja nukuin parin tunnin päikkärit. Soiteltiin vielä poikaystävän kanssa illalla ja loppu illan olin parhaan kaverin luona. Katsottiin kaikki vastaan 1.
Menin sitten nukkumaan siinä yhdeksän jälkeen.
Työpäivä on taas tänään. Hyvin kerkiän blogin nyt kirjoittaa.
Heräsin vähän ennen seitsemää.
Ihanaa kun ei ole kiire.
Join kahvia äsken ja aijon juoda toisen kupin kahvia aamupalalla.
Luulen että tästä on tulossa hyvä päivä.
Aijon silti ottaa sen rauhottavan mukaan taas.
Varmuuden vuoksi.
Raha tilanne on hyvä tällä hetkellä. Sain maksettua eilen loput tämän kuun laskut. Ja tilille jäi kivasti vielä rahaa. Aijon säästää.
Niin on sitten rahaa kun sitä tarvitsee. En nyt shoppaile mitään.
Enkä mä edes tarvitse nyt mitään sen ihmeellisempää.
Mietin minkä laukun aijon tänään ottaa käyttöön?
Varmaan taas sen yhden pinkin laukun.
Mihin mahtuu ihan kaikki. Hyvä kun kävin eilen kaupassa niin voin kävellä suoraan töistä tänään kotiin.
Meillä on ompelu ryhmäkin tänään iltapäivällä. Se on melkein heti kun tulen töistä.
Illalla taas salille.
Mennään kaverin kanssa. Sali vaatteet on nyt pesty niin voi ottaa ne käyttöön.
Ulkona on nyt aika sumuinen ilma.
Aijon laittaa farkut tänään jalkaan.
Ja jonkun hupparin.
Siinä on mun tämän päivän työvaatteet.
Jee salkkarit ja uusi päivä tulee taas tänään. Päästään parhaan kaverin kanssa katsomaan niitä.
Illaksi on katsottavaa. Mä en enää muista mihin kohtaan salkkarit jäi. Mutta viimeisen uusi päivä jakson lopun mä muistan. Se jäi jännään kohtaan.
Viikon päästä alkaa uudet anime sarjat.
Alan niitä sitten seuraamaan.
Poikaystävä katsoo myös niitä.
Siellä oli muutama sarja mitkä vaikutti mielenkiintoiselta.
Odotan innolla.
Kohta on lokakuu. Tää kuukausi on mennyt mun mielestä todella äkkiä.
Parhaan kaverin synttärit on lokakuussa. Pitää keksiä hyvä synttärilahja sille.
Aijon mennä tokmannilta katsomaan jos sieltä löytyisi parhaalle kaverille lahja.
Suklaata aijon ainakin ostaa siihen lahjaan.
Tänään pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin.
Teen sen tänään iltapalalla.
Kaikkia lääkkeitä mulla on niin ei tarvitse hakea mitään.
Leponexia on vielä reilusti jäljellä.
Kohta puen päälle ja alan tiskaamaan.
Mä tiskaan aina aamuisin kun on aikaa.
Aina kun olen saanut blogin kirjoitettua niin alan tiskaamaan.
Siitä on tullut mulle tapa.
Sitten ei tarvitse myöhemmin tiskata.
Pyykkiä ei tarvitse pestä.
Koska pesin viikonloppuna.
Oli hyvin silloin aikaa.
Pesen pyykkiä seuraavan kerran varmaan torstaina.
Pesen lakanat samalla.
Mulla on tällä hetkellä hyvä fiilis.
Se on parempi olo tila kun joku ahdistus.
kivasti on ohjelmaa tälle päivälle.
Tää päivä menee varmaan tosi äkkiä.
Huomenna olen menossa sitten taas klubitalolle.
Menen taas sinne keittiöön puuhastelemaan.
Mikä on hyvä juttu.
On sitten tekemistä huomenna.
Aikakin kuluu nopeammin kun on tekemistä.
Nyt mulla on käteistä niin pystyn maksamaan huomisen klubitalo ruoan. Mä kävin eilen pankkiautomaatilla nostamassa rahaa.
20 euroa nostin sieltä.
Huomenna on taas sähly pelit.
Varmaan meillä on taas seka joukkueet. Niin kuin viimeksi.
Pelaamme varmaan sen 40 minuuttia taas.
Mun mielestä se on hyvä peli aika.
Hiki siinä tulee ainakin kun saa vaan juosta.
Mikä tekee vaan hyvää.
Kaikki liikunta tekee vaan hyvää. Mä nautin liikunnasta.
Mulle tulee aina hyvä olo sen jälkeen ja samalla saa purettua paineita. Sekä kireää oloa.
Sen liikunnan jälkeen mä aina rentoudun.
Ja käyn aina suihkussa liikunnan jälkeen.
Mutta. Nyt alkaa tiskaaminen.
Ja puen kohta vaatteet päälle.
Mukava päivä tulossa tänään.
Näkee kaikki työkaverit.
Ja ihan kiva jos on hommia niin saa siinäkin päivän kulumaan mukavasti.
Mulla on neljän tunnin työpäivä.
Yhdeksästä yhteen.

Sunnuntai.Sunnuntai 24.09.2017 08:52

Viikon viimeinen päivä. Mukavasti mennyt koko viikonloppu.
Eilen oli ihanaa koko päivä löhöillä sohvalla. Niin ja katselin netflixiä.
Ruoan jälkeen otin kolmen tunnin päikkärit.
Heräsin viideltä siihen kun poikaystävä soitti mulle.
Juteltiin hetken aikaa. Sitten nousin sohvalta ylös ja lähdin lenkille.
Oli ihanan lämmin ilma ja aurinko paistoi.
Lenkin jälkeen menin suihkuun, keitin teetä ja koneelle.
Loppu illan olin taas parhaan kaverin luona.
Jaksoin valvoa kymmeneen asti. Katsottiin posse ja haluatko miljonääriksi. Mä niin nauroin kun katsoin posse ohjelmaa. Ihan paras.
Duudsonit on ihan parhaita.
Paras kaverikin vaan nauroi.
Huomenna alkaa taas uusi viikko. Ja huomenna töihin.
Hyvillä mielin olen menossa töihin taas. Nyt jaksaa kun on levännyt.
Pitää muuten katsoa vaatteet valmiiksi mitä pistän töihin päälle.
Eilen jaksoin pestä pyykkiä. Pesukone oli vapaa.
Hyvä nyt mun ei tarvitse alku viikosta sitten pestä.
Kohta on aamupala. Mulla on jo kauhea nälkä.
Join äsken kahvia. Sitä pitää ostaa taas lisää koska se on kohta loppu. Mä käyn huomenna kaupassa töiden jälkeen. Ai niin ja teetä pitää myös ostaa. Sekin on kohta loppu. Aijon ostaa citrus vihreää teetä. Se on paras tee.
Juon sitä tosi paljon päivän aikana.
Olen enemmän tee ihmisiä kun kahvi ihmisiä.
Mutta aamukahvi on se mikä on pakko saada joka aamu. Päivä ei muuten lähde käyntiin.
Aina ennen kun menen töihin niin juon sen pari kuppia kahvia.
Pysyy paremmin töissä hereillä.
Olen huomenna varmasti ihan pirteä.
Huomenna on sali illalla. Menemme taas sinne kaverin kanssa.
Kestää sen tunnin. Mä pesin mun housut mitä pidän salilla.
Nyt ne on valmiina käyttöön taas.
Vesipullo pitää aina olla salilla mukana.
Mulla menee se koko pullo vettä tunnin aikana.
Mikä on vaan hyvä.
Ja aina tulee hyvä olo sen tunnin jälkeen.
Mä nautin siitä.
Tänään aijon mennä taas lenkille.
Iltapäivällä.
Ruoan jälkeen.
Ulkona näyttää olevan ihan hyvä ilma.
Eilen oli jopa 16 astetta lämmintä.
Ihan kuin olisi ollut kesä.
Mutta kohta kylmenee taas.
Ja varmasti sataa vettä.
Sitä se syksy on.
Mutta. Ajattelin nyt olla hetken koneella ja kuunnella jotain hyvää musiikkia.
Kohta voisin taas tiskata.
Huomenna ennen kun menen töihin niin pyydän taas rauhottavan mukaan ohjaajalta.
Varmuuden vuoksi jos iskee huono olo yllättäen. Mutta uskon että huominen menee hyvin.
Koitan olla sosiaalinen ja ajatella iloisia asioita.
Jutella muiden kanssa niin ei ahdistus sitten iske.
Hyvin menee huominen päivä.
Nyt mulla menee taas hyvin. En ole joutunut syömään rauhottavia.
Mikä on vaan hyvä asia.
Mutta kyllä se tilanne tulee sitten taas kun joutuu syömään niitä.
Kun ahdistaa tosi pahasti tai harhat tulee.
Mutta olen selvinnyt niistä tähän asti.
Ja tottunut koska ne kuuluu tähän mun sairauteen.
Mutta. Olen onnellinen tällä hetkellä.
Se on tärkeintä.
Ja mä nautin elämästä ihan täysillä.
Elän kuin viimeistä päivää.
Ja tunnen itseni upeaksi. Vaikka nyt on tullut muutama kilo lisää.
Mutta olen hyväksynyt sen. Kun ikää alkaa tulla niin vartalo muuttuu.
Musta on tullut vanha.
Mutta. Ennen näytin vielä enemmän hyvältä kun paino ei silloin noussut. Mulla on kuvia muistoina.
Ja mä olen terve koska en ole alipainoinen.
Minä syön kun tuntuu siltä.
Ja koitan liikkua niin on hyvä kunto.
Ja tulee hyvä olo aina salin jälkeen.
Ei mulla tarvitse olla mikään kauhean timmi vartalo.
Enkä mä seuraa mitään kaloreita.
Syön pullan jos sitä on tarjolla.
ja herkuttelen suklaalla.
Aina viikonloppuna.
Mulle on se tärkeintä että olen terve.
Ja että on hyvä olo. Liikunta tekee aina hyvää mulle.
Tulee hyvä olo sen jälkeen.
Ulkonäkö ei ole se tärkein asia.
Olen sen vihdoinkin tajunnut.
Mutta olen upea silti.
Minulla on nyt naiselliset muodot.
Paras osa vartalossa on mun rinnat.
Mä tykkään mun rinnoista. Ne ei ole pienet eikä suuret.
Juuri sopivat.
Pitäisi ostella uusia rintaliivejä.
En ole nyt ostellut niitä vähään aikaan.
En ole vaan löytänyt mitään kivoja.
Mutta niitä ostan sitten jossain vaiheessa silti.
Jos löytyy taas halvalla.
Katsotaan.
Mutta kohta aamupalalle.

Kaikki on tällä hetkellä hyvin.Lauantai 23.09.2017 11:05

Kirjoitan vasta blogin nyt koska halusin nukkua aamulla pitkään.
Ihanaa kun ei ole mikään kiire ja voi nukkua.
Eilen oli ihan ok päivä. Kävin aamulla verikokeissa. Jouduin odottamaan puoli tuntia ennen kun pääsin sinne.
Vettä satoi jonkin verran kun lähdin mutta en kastunut pahasti.
Mulla oli sateenvarjo mukana. Kävin kaupassa siinä matkan varrella kun tulin takaisin kotiin.
Eilen mä olin koneella ja katselin netflixiä.
Nyt olen taas katsonut moderni perhe sarjaa. Aijon tänään jatkaa sen katsomista.
Nukun päikkärit tänään jos mua väsyttää tuossa iltapäivällä.
Lenkille menen tänään ellei sada kaatamalla vettä. Katsotaan.
Kävin eilen tokmannilla ostamassa sipsiä. Söin kaikki. Nyt en enempää aijo herkutella. Viikonlopun herkut on nyt syöty ja vasta viikon päästä aijon syödä suklaata.
Olo on ollut nyt hyvä eikä ole tarvinut syödä rauhottavia.
Jos mua ahdistaisi kauheasti ja tulee ne harhat niin silloin aina otan sen rauhottavan.
Nyt tää lepääminen on auttanut aika hyvin eikä ole tarvinut syödä rauhottavia. Saa nähdä millainen on ensi viikko. Toivon että parempi kun tämä viikko.
Varmasti sitten jaksan paremmin ensi viikolla.
Päivä kerrallaan vaan eletään.
Sitä ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu.
Mietin pitäisikö pestä pyykkiä nyt kun on koko päivä aikaa?
Käyn kohta katsomassa onko pesukone vapaa niin alan pesemään.
Sitä pyykkiä on taas kertynyt.
Niin ihan hyvä pestä jos pystyy.
Kohta keitän teetä. Aamukahvit olen jo juonut.
Kohta alan siivoamaan tätä keittiötä. Täällä on taas vähän sotkuista.
Pitää tiskata ja pyyhkiä tasot.
En ole vieläkään maksanut noita paria laskua. Erä päivät ei pitäisi olla ihan vielä. Koitan maksaa ne tässä viikonlopun aikana. Vaikka jo tänään. Sitten niitä ei tarvitse enää miettiä.
Soitin hetki sitten poikaystävälle niin se oli päässyt sen kaverin luokse. Soittelemme taas vähän myöhemmin.
Poikaystävä kävi eilen moikkaamassa mua ennen kun se lähti kaverin luokse.
Oli kiva nähdä se pikaisesti.
Sanoin sille että ajaa varovasti eikä juo liikaa.
On vähän ikävä sitä.
Mutta. Näemme taas varmasti ensi viikolla.
Sitä odotellen.
Tokmannille on tullut nyt myyntiin ihania syysvaatteita.
ihania neule paitoja, huppareita, legginsejä..
Ensi kuussa menen sitten sinne kunnolla shoppailemaan kun on rahaa tullut taas.
Mä haluaisin jonkun lämpöisen neule paidan.
Ja uusia legginsejä.
Siellä oli myös niitä yöhousuja.
No ensi kuussa sitten menen ostoksille.
Olen jo shoppaillut tässä kuussa ihan tarpeeksi. Tuli ostettia se takki ja laukku.
Niistä riittää vielä paljon iloa pitkäksi ajaksi.
Rakastan shoppailua.
Shoppailen aina jos saa jonkin asian halvalla tai on alennuksessa.
Mielummin halpaa kun kallista.
Siinäkin säästää.
Muutaman euron.
Aijon sitten jossain vaiheessa tehdä sen shoppailu reissun cubus liikkeeseen. Joku viikonloppu voisi käydä siellä kun on aikaa.
Pitää vaan mennä bussilla.
Onneksi se bussi matka ei ole kallis.
Mutta. Pitää vielä suunnitella. Voisin pyytää kaverin mun mukaan.
Kivempi shoppailla kaverin kanssa kun taas yksin.
Voitaisiin samalla käydä jossain syömässä.
Niin jaksaa shoppailla.
Kynnet pitää muuten lakata. Mulla on taas aika hyvin kulunut lakka näistä mun kynsistä.
Lakkaan ne tänään.
Jossain vaiheessa.
Pitäisi ostaa uusia kynsilakkoja.
Mulla on vaan yksi kynsilakka tällä hetkellä. Ja se on turkoosin värinen. Mustan kynsilakan haluaisin ostaa.
Ja pinkin.
Tokmannilla myydää hyviä kynsilakkoja. Käyn sieltä joku kerta ostamassa.
Mutta en vielä.
Haluaisin uusia korviksia hankkia.
Hopea korviksia. Tykkään enemmän hopeasta kun taas kullasta.
Pitää vaan päästä johonkin koru liikkeeseen ja kysellä löytyykö jotain halpoja hopea korviksia.
Ai niin aijon jossain vaiheessa ottaa toiset reiät mun korviin.
Maksaa 25 euroa.
Mietin otanko ne ensi kuussa vai myöhemmin.
Mua ei pelota se yhtään kun ne ottaa. Vähän vaan nipistää.
Mulla ei ole mitään nelua kammoa.
Olen tottunut.
Aina kun olen verikokeissa, niin koitan olla ihan rentona ja katson aina muualle kun ne ottaa verta.
Mä en pysty katsomaan sitä kun ne ottaa sen veren.
Ja koitan aina hengittää rauhallisesti.
Siitä sitten aina selviää.
Mun pitää käydä joka kuukausi verikokeissa sen takia, koska mulla on tämä leponex lääke.
Ja voin sanoa että se lääke auttaa mua todella paljon.
Pystyy elämään jotenkin tätä elämää.
Välillä menee hyvin ja välillä huonosti.
Mutta nyt menee todella hyvin. Aijon nyt nauttia tästä olosta kun vaan voi.
Ennen kun kaikki menee taas päin persettä.
Nyt aijon nauttia ainakin siitä kun ei ole kiire.
Voi vaan olla.
Mutta nyt alan keittämään teetä ja katsoa onko pesukone vapaa niin pääsee pesemään pyykkiä.

Verikokeet.Perjantai 22.09.2017 08:10

Viikonlopun suunnitelmiin tuli muutos. Olen sittenkin täällä.
Ajattelin että nyt on hyvä levätä taas koska tää viikko on tuntunut aika rankalta. Kaverit on myös viikonlopun täällä niin vietän niiden kanssa aikaa. Poikaystävä lähtee yhden kaverin luokse viikonlopuksi.
Mutta tänään on ohjelmassa verikokeet aamulla kymmenen jälkeen.
Lähden jo aamupalan jälkeen kävelemään terveysasemalle.
Olen sitten ajoissa siellä.
En halua lähteä sinne kauhealla kiireellä.
En herännyt ajoissa kun kello soi. Mä heräsin vasta nyt äsken.
Nyt kirjoitan kauhealla vauhdilla tämän blogin taas.
Tunnin päästä on aamupala.
Sain siivottua eilen ja pyykit pestyä.
Nyt on puhtaat lakanat sängyssä. Menin jo eilen illalla nukkumaan ennen yhdeksää. Katsoin hetken idols ohjelmaa ennen kun menin nukkumaan. Meillä oli eilen toimintatunnilla mölkkyä. Pelattiin sitä. En voittanut siinä. Sitten sen pelin jälkeen lähdin tokmannille ostamaan vähän suklaata. Olen jo melkein syönyt kaikki suklaat.
Oli todella hyvää.
Mutta nyt lepään taas tämän viikonlopun. Mun mielialat on heitellyt pitkin viikkoa.
Välillä olin iloinen ja hetken päästä surullinen. Se johtuu siitä että mulla alkaa kohta menkat.
Sen takia mulla on ollut vähän väsymystä ja mieli maassa.
Jos olo alkaisi helpottaa tässä viikonlopun jälkeen ja olisin taas oma itseni.
Kyllä tää tästä.
Tänään on tullut kelalta taas rahaa.
Pitää muuten varmaan maksaa tänään nuo loput laskut.
Olen koneella tänään varmaan aika paljon niin kerkiää maksamaan.
Mietin menenkö salille tänään illalla?
Olisi ihan hyvä kyllä mennä kun on taas syönyt suklaata.
Päätin etten herkuttele enempää tuon suklaan jälkeen. Siinä oli mun tämän viikon herkku päivä.
Nyt ei enempää.
Ai niin mulla on pari tölkkiä vielä coca colaa. Pitää juoda ne viikonloppuna pois.
Laitan ne jääkaappiin kylmenemään.
Sitten ne maistuu hyvältä kylmänä.
Ai niin ostin uusia sukkia tokmannilta. 7 paria sai 6 eurolla.
Kannatti ostaa kun oli tarjouksessa.
Nyt on taas ehjiä sukkia. Mun kaikki muut sukat on ihan rikki.
Oli vähän pakko ostaa uusia.
Nyt niillä pärjää hetken aikaa.
Pitää ottaa sateenvarjo mukaan kun lähden verikokeisiin.
Ulkona on aika märkä ilma.
Puen myös päälle trenssitakin niin se suojaa hyvin sateelta.
Ai niin kela kortti pitää muistaa ottaa mukaan koska ne kysyy aina sitä kun olen verikokeissa.
Syön hyvin aamupalalla niin jaksan kävellä sinne sitten.
Mutta muuten rento päivä tänään.
Netflixiä pitää katsoa viikonloppuna.
Nyt on taas katsottavaa. Eilen katsoin taas muutaman jakson moderni perhe sarjaa. Se on vaan niin paras.
Aloin katsomaan neljättä kautta alusta.
Kohta puen päälle vaatteet ja kerkiän tiskaamaan.
Niin ja salikamat laitan valmiiksi jos menen salille illalla.
Pitää muistaa pyytää kortti ohjaajalta niin pääsen sinne salille.
Olen sitten salilla sen tunnin ainakin.
Huomenna ajattelin mennä sitten lenkille.
Varmasti on hyvä ilma huomenna. Ilmojen pitäisi lämmitä viikonloppuna.
Ihana lenkki sää tiedossa.
Jos aurinko paistaa niin sekin piristää.
Seuraava asia minkä haluan ostaa, on uudet yöhousut.
Tokmannilla oli kivoja yöhousuja mutta kamalan kalliita. Maksoi melkein 20 euroa kappale.
Nää mun nykyiset yöhousut ovat jo aika kuluneet niin haluaisin uudet. Ostan ne sitten tokmannilta tai jostain muualta.
Varmaan tokmannilta koska se on lähellä.
Katsoo jos ensi kuussa pystyy ostamaan.
Olisi ihan kiva.
Mä aina puen illaksi yöhousut jalkaan kun tulen suihkusta.
Niin kevyet päällä eikä purista. Nää edelliset yöhousut olen ostanut seppälästä. Ja nää maksoi sen 20 euroa.
Mulla on ollut nää parisen vuotta.
On ollut hyvät housut.
Värillä ei ole väliä kunhan tuntuvat hyvältä päällä.
Eikä maksa kauheasti.
Katsoo nukunko tänään taas päikkärit.
Päivällä kun on aikaa.
Kaupassa pitäisi myös käydä tänään.
Käyn varmaan kun tulen verikokeista niin siinä samalla kaupassa. Se on matkan varrella.
Niin käyn sitten.
Mutta. Luulen että tästä tulee hyvä päivä.
Eilen mulla oli yhdessä vaiheessa tosi masentunut olo.
Mutta sitten se vähän helpotti kun söin vähän suklaata ja kävin lenkillä. Liikunta tekee ihmeitä.
Tulee hyvä olo aina lenkin jälkeen. Mulla se ainakin toimii toi liikunta.
Se lievittää ahdistusta ja masennusta.
Sen takia mä liikun paljon.
Ei joudu aina ottamaan sitä rauhottavaa kun tulee huono olo. Sen rauhottavan sijaan voi lähteä vaikka lenkille tai salille.
Niin mä olen aina tehnyt ja on auttanut.
Suosittelen.
Pitää katsoa laukku minkä otan tänään käyttöön.
Kun lähden kohta verikokeisiin.
Saa kaiken pakattua laukkuun.
Lompakko ja avaimet.
Syön ruisleipää aamupalaksi.
Niin jaksaa kävellä.
Sinne terveysasemalle on kolmen kilometrin matka.
Ja vika kilometri on ylämäkeä.
Se on torstai. Viikko on mennyt taas hurjaa vauhtia.
Eilen oli ahdistava päivä töissä. Jouduin ottamaan rauhottavan. Jotenkin se meteli ja ihmiset pisti ahdistamaan.
Tuntui että ympärillä oli liikaa ihmisiä.
Mutta pystyin olemaan työpäivän loppuun asti. Kun pääsin kotiin niin menin sohvalle nukkumaan. Mä nukuin kolmen tunnin päikkärit.
Pikkasen väsytti.
Heräsin siinä neljän jälkeen ja katsoin kelloa ja tajusin että salilla pitää olla tunnin päästä. Salilla meni ihan hyvin. Teki ihan hyvää.
Loppu ilta meni mukavasti parhaan kaverin luona.
Katseltiin telkkaa ja höpöteltiin.
Menin siinä yhdeksältä nukkumaan.
Nyt mä jaksoin herätä kuuden jälkeen tänään. Ei ollut vaikeaa herätä.
Äsken join aamukahvit.
Kun saan blogin kirjoitettua niin alan siivoamaan ja pesemään pyykkiä.
Tänään on siivous päivä.
Olen menossa viikonlopuksi vanhempien luokse pitkästä aikaan.
Poikaystävä lähtee viikonlopuksi yhden kaverin luokse niin emme näe.
Mutta soittelemme.
Ihan mukavaa mennä vanhempien luokse.
Näkee äitiä ja isää. Ja saan mennä lomille taas koska olen ollut täällä taas pari viikkoa.
Pääsen aina parin viikon välein lomille.
Pitää alkaa pakkailemaan. Pakkaan osan tänään.
Tänään mun pitää käydä kylillä asioilla. Pitää nostaa rahaa pankkiautomaatista ja käydä kaupassa.
Maksan kaverille 40 euroa niistä desucon lipuista.
Mitkä se tilaa.
Desucon on taas tammikuussa.
Sitä odotellen innolla.
Tänään on taas toiminta tunti.
Iltapäivällä. Ei mitään tietoa että mitä teemme.
Se selviää sitten.
Mun kämppä on aika sotkuinen tällä hetkellä.
Ihan hyvä päästä siivoamaan.
Saa kämpän kuntoon ennen kun lähtee lomille.
Laskuja pitäisi maksaa pois. Mä maksan ne tänään nyt kun olen koneella sopivasti.
Lakanat pitää pestä tänään niin saa taas puhtaat lakanat sänkyyn.
Pesen ne ensin.
Roskat pitää myös muistaa viedä.
Mun roskis on aika täynnä.
Hyvä ettei vielä tarvitse lähteä tuonne ulos.
Siellä alkaa jo olla aika viileää.
Viikonloppuna on lämmintä.
Näin mä kuulin.
Jopa 20 astetta.
Aika jännä. Sitten sen jälkeen taas kylmenee.
Parhaalla kaverilla on synttärit ensi kuussa.
Tiedän mitä aijon ostaa sille.
Ajattelin ostaa sille uuden aikuisten värityskirjan ja suklaata. Se on hyvä lahja koska paras kaveri harrastaa aikuisten värityskirjoja.
Ja värittää paljon.
Itse en ole värittänyt pitkään aikaan.
Ehkä sitä innostuu jossain vaiheessa taas.
Mutta ei nyt.
Kiva mulle on tulossa finni leukaan.
Pitäisi jotenkin puristaa se pois.
Huomasin tässä aamulla sen.
Harvoin mulle tulee mitään finnejä naamaan.
Mulla on todella hyvä iho.
Kello on seitsemän.
Aamupalaan on vielä aikaa.
Aijon tänään mennä lenkille illalla ellei sada vettä. Jos sataa vettä niin menen salille.
Näin mä ajattelin.
Jos vaan saan salikortin käyttöön.
Pitää muuten tarkistaa millainen sää on illalla. Jos on hyvä sää niin sitten lenkille.
Menen taas tuon pururata lenkin.
Se on hyvä ja tehokas lenkki.
Kun siellä on ylä ja alamäkiä.
Ja kestää sen puoli tuntia kun kävelee sen.
Sopiva aika.
Ajattelin viikonloppuna vähän herkutella.
Pizzaa ja suklaata.
Olen taas koko viikon odottanut että saa syödä taas suklaata.
En vielä tiedä mitä suklaata aijon syödä.
Huomenna se selviää kun käyn kaupassa kun lähden lomille.
Aijon lenkkeillä viikonloppuna äidin kanssa.
Äiti on varmasti iloinen kun olen tulossa kotiin.
En ole vähään aikaan käynyt kotona.
Kohta musiikkia soimaan taustalle ja siivoamaan.
Ihan mukava päivä tänään tulossa.
Vähän rennompi päivä mitä eilen.
Ja huomenna on sitten perjantai.
Vanhemmat tulee hakemaan mut iltapäivällä.
Ai niin ja huomenna mulla on ne verikokeet aamulla.
Sinne pitää mennä.
Hyvin kerkiää käydä ennen lomille lähtöä.
En pääse naistenryhmään koska verikokeet on samaan aikaan kuin naistenryhmä.
No ensi viikolla sitten taas pääsee siihen ryhmään.
Mutta nyt siivoamaan.
Pitää kerätä pyykit valmiiksi.
Yhteen muovipussiin.
Niin saa vietyä ne pyykkituvalle.
Ja pesuun.

Eilen oli vähän kiukku päivä.Keskiviikko 20.09.2017 07:37

Keskiviikko. Viikon puoliväli. Tänään taas töihin. Eilen mulla oli vitutus päivä. Mua ärsytti ihan kaikki. Mutta selvisin. Klubitalolla meni ihan hyvin. Tein tonnikalakastiketta. Tein myös salaatin.
Oli paljon puuhaa eilen klubitalolla ja aika meni mukavasti.
Bussi matkat meni hyvin. Ei ahdistanut yhtään.
Pelattiin eilen sählyä. Nyt meillä oli seka joukkueet.
Miehet ja naiset sekaisin.
Mä olin tällä kertaa hyökkääjä. Mutta ei siitä sitten tullut yhtään mitään. koska kukaan ei syöttänyt mulle palloa. Mä ärähdin parille pelaajalle siitä kun ne ei syöttänyt mulle vaikka olin maalin vieressä valmiina tekemään maalin.
Se oli raivostuttava peli.
No ehkä ensi viikolla menee sählyssä vähän paremmin.
Enkä ole niin kiukkuinen.
Mutta jos tänään mun hermot olisi kurissa enkä ärähtäisi muille ihmisille. Nyt tällä hetkellä mua ei ärsytä onneksi yhtään.
Mikä on vaan hyvä.
Tänään on onneksi sali taas illalla niin menen sinne purkamaan paineita.
Tekee todella hyvää.
kaverin kanssa mennään sinne salille.
Hyvin kerkiän nyt blogin kirjoittaa koska aamupala on vasta tunnin päästä. Tänään mä heräsin taas vähän ennen seitsemää.
Ihan hyvissä ajoin heräsin.
Pitää juoda kahvia vielä ennen töihin menoa niin pysyy hereillä.
Nyt mulla on eväänä töihin kanaa ja pastaa.
Hyvä ateria.
Ohjaaja antoi sen mulle eilen. Nyt se on sulanut jääkaapissa niin lämmittää sen vaan sitten mikrossa.
Pitää kohta katsoa vaatteet mitkä puen päälle töihin.
Varmaan laitan farkut jalkaan ja hupparin. Siinä on ihan hyvät vaatteet.
Vesipullo pitää myös ottaa mukaan.
Huomenna pitää siivota taas. Teen silleen että siivoan osan tänään niin huomiselle ei tule niin kauheasti siivottavaa.
Ajattelin kun pääsen töistä kotiin niin nukun päiväunet.
Kerkiää vähän levätä ennen salia.
Onneksi näkee lemmen viemää ennen salia.
Pari laskua pitäisi maksaa pois.
Koitan huomenna maksaa ne kun olen koneella.
Kohta tulee taas kelalta rahaa.
Ja jää käyttörahaa taas laskujen jälkeen. Mitä en aijo todellakaan tuhlata.
Nyt säästän taas.
Ja mä shoppailin hetki sitten uuden takin ja laukun, niin nyt mä en tarvitse mitään sen kummallisempaa.
Nyt säästän ja ostan myöhemmin jotain kivaa taas.
Mä haluaisin päästä cubus liikkeeseen.
Siellä myydään mun mielestä hyviä vaatteita.
Etenkin siellä on todella hyviä huppareita ja olohousuja. Mä haluaisin kovasti taas uudet olohousut.
Pitää tehdä joku kerta shoppailu reissu cubukseen.
Niin ja alusvaatteita myydään siellä myös.
Hyvännäköisiä alusvaatteita.
Pitää jossain vaiheessa ostaa uusia alusvaatteita.
Uudet rintaliivit haluaisin taas ostaa.
No sitten jossain vaiheessa. Mä omistan tällä hetkellä parit hyvät rintaliivit mitkä istuu.
Ja sain ne halvalla. Maksoi vaan 6 euroa kappale.
Oli alennuksessa.
Kannatti ostaa.
Tuntuvat hyvältä päällä.
Kohta kuuntelen vähän musiikkia ja tiskaan.
Ja pyörin nyt täällä irc galleriassa ajan kuluksi ennen töihin menoa.
Luulen että ihan mukava päivä tulee tänään.
Ainakaan nyt ei kiukuta.
Mikä on vaan hyvä.
Teen silleen jos mua kiukuttaa tai suututtaa, niin olen vaan hiljaa.
En sano mitään.
Onneksi en ole kiukkuinen koko aikaa.
Olen enemmän positiivinen.
Ja iloinen.
Kyllä tää tästä. Olen normaali nyt ainakin.
Huomenna pesen pyykkiä.
Hyvä pyykin pesu päivä.
Ai niin en vielä tiedä mitä teen viikonloppuna.
Sen näkee sitten.
Poikaystävällä on menoa viikonloppuna niin en ole varmaan menossa sen luokse viikonlopuksi.
Olen joko täällä tai menen vanhempien luokse.
Katsotaan.
Nyt on vasta keskiviikko.
En tiedä onko paras kaveri täällä viikonlopun.
Toinen kaveri on ainakin viikonlopun täällä.
No jos olen taas tämän viikonlopun täällä niin kyllä mä tekemistä keksin. Katson netflixiä ja animea.
Ja olla koneella.
Käydä lenkillä ja nukkua.
No jos olen taas viikonlopun täällä niin saa taas levättyä.
Ulkona alkaa olla jo aika viileää.
Mutta kuulin että ilmat lämpenee taas.
Jopa 20 astetta lämmintä.
Mutta kauaa se tuskin kestää.
Sitten kylmenee taas.
Mulla on verikokeet perjantai aamuna.
En pääse naistenryhmään.
Mulla oli aika kymmenen jälkeen.
No sitten kun on käynyt siellä taas niin ei tarvitse kuukauteen käydä.
Leponex lääkkeen takia joudun käymään verikokeissa joka kuukausi.
Olen tottunut.
Eikä mulla ole neula kammoa.
Vähän pistää aina mutta kyllä sen kestää aina.
Kun olen perjantaina syönyt aamupalan, niin sitten lähden sinne verikokeisiin.
Kerkiää kävellä sinne rauhassa eikä kauhealla kiireellä.

Tällä kertaa lyhyt blogi.Tiistai 19.09.2017 07:12

Nyt tänään mä kirjoitan lyhyen blogin. Mun piti herätä jo kuudelta, mutta heräsinkin vähän ennen seitsemää.
En jaksanut kuuden aikaan nousta vielä ylös.
Mutta uusi päivä alkaa. Tänään olen menossa taas klubitalolle.
Tunnin päästä mun pitää olla bussipysäkillä.
Tiedän mitä puen päälle tänään niin ei ole pahaa vaatekriisiä.
Eilen meni mukavasti päivä. Hommia oli koko päivän töissä.
Laittelin viinikorkkeja pusseihin.
Aika meni nopeasti kun oli hommia.
Töiden jälkeen kävi kaupassa ostamassa kahvia.
Ostin kulta katriinaa.
Nyt saa taas aamukahvit.
Nukuin eilen puolentoista tunnin päikkärit iltapäivällä.
Ennen salia. Nukuin sohvalla.
Oli hyvä salitunti eilen. Hiki tuli ja hyvä olo.
Soiteltiin eilen poikaystävän kanssa illalla. Ennen kun menin parhaan kaverin luokse loppu illaksi. Katsottiin parhaan kaverin kanssa salkkarit, uusi päivä ja poliisit. Sitten meninkin jo yhdeksältä nukkumaan.
Tänään meillä on taas sähly pelit iltapäivällä.
Kivaa päästä pelaamaan taas.
Paras kaveri varmaan hyökkää ja mä puolustan.
Pelataan tänään varmaan se 40 minuuttia.
Se on hyvä peli aika.
Saa ainakin juosta pallon perässä sen ajan.
Kohta alan syömään aamupuuroa.
Ei nälkä tule sitten ihan heti klubitalolla.
Syön puuron kun saan blogin kirjoitettua.
Mä en vielä tiedä minkä laukun aijon ottaa tänään käyttöön.
Ehkä tuon mun uuden?
Mietin vielä.
Aamulääke pitää muistaa ottaa kohta.
Mä en eilen aamulla muistanut ottaa aamulääkettä. Se ei ole vaarallista jos unohtaa sen yhtenä aamuna.
Nyt mä muistan ottaa sen.
Mutta kiva päivä on tulossa tänään.
Hyvillä mielin olen menossa klubitalolle.
Saa siellä ajan kulumaan.
Huomenna mä koitan kirjoittaa sitten pidemmän blogin ja yritän herätä jo kuudelta. Ehkä se huomenna onnistuu.
Katsotaan.
Ulkona alkaa jo olla tosi viileää. Pitää puketua lämpöisesti.
Laitan tuon mun trenssitakin.
Ja se alle puen hupparin.
Mutta nyt alan laittamaan laukkua valmiiksi ja pukea vaatteet päälle.
Voisin kuunnella vielä vähän musiikkia ennen lähtöä.
Hyvin kerkiää kuunnella.
Kuuntelen jotain hyvää musaa mistä tulee hyvä fiilis.
Tästä tulee hyvä päivä.

Töihin hyvällä fiiliksellä :)Maanantai 18.09.2017 07:38

Mulla oli eilen löhöily päivä sohvalla. Katselin vaan netflixiä ja nukuin.
Ihanaa oli nukkua koko iltapäivä.
Nyt alkaa taas uusi viikko. Työpäivä tänään taas.
Pitää pukea kohta vaatteet päälle. Join kahvia äsken.
Nyt olen hereillä ainakin.
Olo on hyvä tällä hetkellä. Ei ahdista yhtään.
Työpäivän jälkeen käyn lidlissä. Pitää ostaa lisää kahvia. Alkaa olla loppu. Illalla on sitten taas sali. Ohjattu kuntosaliryhmä. Menemme sinne taas kaverin kanssa.
Aika kuluu siellä mukavasti.
Salikamat pitää vaan laittaa valmiiksi ennen lähtöä.
Aijon ottaa tänään käyttöön sen mun uuden takin.
Puen sen alle yhden villapaidan mikä lämmittää.
Pitää muuten miettiä minkä laukun aijon ottaa tänään käyttöön.
Rauhottava pitää ottaa taas varmuuden vuoksi mukaan jos iskee huono olo. Mutta luulen ettei mulle tule tänään tuskin mitään ahdistusta.
Mutta hyvä olla silti rauhottava mukana.
Mä katoin moderni perhe sarjaa eilen.
Parisen tuntia katsoin.
Se on vaan niin hyvä sarja että ne jaksot voi katsoa aina uudestaan ja uudestaan.
En kyllästy koskaan.
Tunnin päästä on aamupala.
Sitten aamupalan jälkeen kävelen töihin. Hyvin kerkiän sinne.
Sinne kävelee kymmenessä minuutissa.
Tänään tulee taas salkkarit. Mä en muista yhtään mihin kohtaan se viimeksi jäi-
Niin ja uusi päivä tulee myös tänään.
Menen taas illaksi parhaan kaverin luokse niin katsomme yhdessä taas telkkaa.
Olin eilisen illan myös parhaan kaverin luona. Katsoimme kaikki vastaan yksi.
Sitten mä menin yhdeksältä jo nukkumaan.
Tänään mä heräsin ennen seitsemää.
Mun piti eilen katsoa animea mutta mä nukuin koko iltapäivän.
Kohta ne uudet anime sarjat alkaa.
Odotan innolla.
Poikaystäväkin aikoo katsoa.
Kohta kuuntelen taas vähän musiikkia.
Ja siivoan vähän tätä keittiötä.
Vähän sotkuista niin aijon siivota.
Ulkona varmaan sataa vettä.
Pitää ottaa sateenvarjo käyttöön.
Huomenna olen menossa taas klubitalolle aamulla.
Menen taas sinne keittiöön tekemään ruokaa.
Pitää siis huomenna yrittää herätä jo kuudelta.
Ja mennä ajoissa nukkumaan tänään.
Sähly on huomenna myös.
Pääsee sitä taas pelaamaan.
Mulla on nyt tää alku viikko kauheasti ohjelmaa.
Mutta selviän näistä päivistä päivän kerrallaan.
Ja kun nukkuu hyvät yö unet niin sekin auttaa jaksamiseen.
Mulla ei ole nukkumisen kanssa mitään ongelmaa.
Iltalääkkeet pistää aina väsyttämään illalla ja sitten uni tulee hyvin.
Leponex lääke on semmoinen että se rauhoittaa ja nukuttaa illalla.
Hyvä lääke.
Mä syön 200 mg lepoenxia joka ilta.
Otan aina iltalääkkeet iltapalalla.
Tänään pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin.
Nyt mulla on kaikkia lääkkeitä ja mä hain leponexia viime viikolla.
Ei tarviste hakea mitään.
Jaan ne lääkkeet dosettiin tuossa maanantai iltana iltapalla.
Sitten ohjaaja aina tarkistaa olenko jakanut kaikki lääkkeet oikein.
Onneksi mulla on hyvä lääkitys päällä.
Pystyy jotenkin elää tätä elämää. Aina ei ole helppoa.
Pitää ottaa tuo vesipullo mukaan töihin.
Hörpin sitten vettä vähän väliä.
Ja salille pitää ottaa vesipullo mukaan.
Mutta luulen että tästä tulee hyvä päivä.
Ja huominen on hyvä päivä myös.
Mulla on nyt taas energiaa tehdä vaikka mitä.
Nyt kun on levännyt viikonlopun.
Tästä tulee hyvä päivä.
Aijon olla taas positiivinen koko päivän ja iloinen.
Varmaan nauran aika paljon taas tänään. Mutta nauraminen tekee vaan hyvää. Ja mä nauran joka päivä aina jollekkin asialle.
Huumoria pitää olla elämässä.
Mulla sitä on paljon.
Mutta nyt puen päälle. Ja alan siivoilemaan keittiötä.
Musa soimaan taustalle.
Tästä tää päivä lähtee.
Viikonloppu olisi kohta vietetty. Tämän päivän voi ottaa vielä rennosti ennen kun uusi viikko alkaa taas. Huomenna on työpäivä.
Ajattelin tänään nukkua ainakin ja katsoa animea eteenpäin.
Saisi nyt katsottua sen yhden sarjan missä on enää pari jaksoa jäljellä.
Mä valvoin eilen johonkin kymmeneen asti illalla.
Poikaystävä kävi eilen. Käytiin hakemassa kebabia ja pizzaa. Mä otin kebab ranskalaisilla ja poikaystävä otti pizzan. Poikaystävä tarjosi tällä kertaa ruoat. Kun poikaystävä oli lähtenyt illalla niin lähdin lenkille.
Menin taas tuon pururata lenkin. Mikä kestää sen puolisen tuntia.
Oli aivan ihana ilma kun kävelin ulkona.
Aijon mennä tänään taas lenkille iltapäivällä.
Ihanaa kun ei ole mihinkään tänään kiire. Voi vaan olla ja ihmetellä.
Voisin jo tänään katsoa vaatteet töihin mitä pistän päälle huomenna.
Ajattelin varmaan laittaa jonkun neulepaidan mikä lämmittää.
Tuolla ulkona alkaa jo olla aika viileää. Niin ja aijon ottaa huomenna sen mun uuden takin käyttöön.
Se on aivan ihana takki. Olen rakastunut siihen.
Se oli hyvä että oli alennuksessa. Jos se olisi maksanut sen 89 euroa, en olisi ostanut sitä. Mutta kun oli alennuksessa niin pakkohan se oli sitten ostaa! Nyt alkaa taas tiukka linja syömisessä.
Ei mitään herkkuja.
Normaalia ruokaa vaan. Ja koitan taas liikkua mahdollisimman paljon. Onneksi ensi viikolla on taas salit ja sähly.
Mulla on vielä kolme tölkkiä coca colaa.
Mutta en aijo juoda niitä nyt.
Mutta luulen että ne tulee juotua viikon aikana. En yhtään ihmettele.
Sitten kun olen juonut ne colat niin en aijo vähään aikaan taas juoda mitään limua. Mä juon vaikka vihreää teetä ja vettä.
Niin ja kahvia.
Sain eilen aamulla pestyä taas kaikki pyykit. Nyt sitten huomenna ei tarvitse pestä kun pääsee töistä.
Kaupassa aijon huomenna käydä töiden jälkeen koska kahvia pitää ostaa lisää. Alkaa olla kohta loppu.
Ostan kulta katriinaa.
Saa nähdä miten ensi viikko sitten sujuu. Toivon että hyvin.
Mutta sitä ei voi vielä tietää.
Sen näkee sitten miten käy.
Päivä kerrallaan.
Mulla on vielä pari laskua maksamatta.
Maksan ne huomenna varmaan.
Pitää katsoa erä päivät niistä laskuista.
Heräsin tänään seitsemän jälkeen. Mun piti herätä jo aiemmin mutta en jaksanut nousta silloin ylös.
Huomenna mä yritän nousta kuudelta.
Kerkiää blogin kirjoittaa rauhassa ennen kun lähden töihin.
Olen jo nyt innoissani tammikuun desuconista.
Sieltä se lähenee pikku hiljaa.
Mahtavaa taas mennä sinne.
Tulee kiva reissu.
Aijon ottaa paljon kuvia sieltä ja shoppailla kaikenlaista anime krääsää. Katsoo jos löydän taas figuureja ja julisteita.
Millä mä voin koristaa tämän mun kämpän taas.
Tunnin päästä on aamupala.
Mietin menenkö vielä nukkumaan aamupalan jälkeen, vai alanko katsomaan animea. Jompaa kumpaa.
Aijon nukkua tuossa mun sohvalla.
Siinä on aina hyvä nukkua päikkärit.
En nyt eilen illalla nukahtanut sohvalle.
Ihanaa. Mä näen tänään taas parhaan kaverin.
Illalla.
Se tulee lomilta takaisin tänään. Menen tänään illalla sen luokse taas kylään. Katsotaan telkkaa ja höpötellään.
Pitää ajoissa mennä nukkumaan niin jaksaa herätä huomenna aamulla. Menen taas yhdeksältä nukkumaan.
Kerkiän nukkua sen 9 tuntia.
Hyvät unet.
Ulkona on aika sumuinen ilma.
Aamuisin on ollut nyt aika paljon sumua.
Sitten myöhemmin se sumu häviää.
Näköjään aurinko paistaa tänään.
Mukava lenkki sää.
Ellei iltapäivällä tule sitten vettä. No sen näkee sitten.
Kohta alan tiskaamaan.
Ja laitan musiikkia soimaan.
Aijon alkaa nauttimaan tästä rennosta päivästä.
Huomenna taas illalla salille kaverin kanssa.
Ai niin salikamat voisin laittaa valmiiksi.
Pukee ne sitten päälle ennen salille menoa.
Huomenna on varmasti hommia töissä. Ruuvien laittoa pusseihin ja korkkeja.
Niin ja hiilipaketteja.
Siinähän se työpäivä menee mukavasti kun on tekemistä. Mun pitää vaan juoda aamulla paljon kahvia että pysyn hereillä.
Juon huomenna aamulla ainakin se pari kuppia kahvia.
Juon kahvia kun herään huomenna, ja toinen kuppi aamupalalla ennen töihin menoa.
No sitten saa ravata vessassa kun on juonut kahvia mutta otan sen riskin.
pääasia että pysyy hereillä.
Mukavaa taas nähdä huomenna työkaverit.
Niiden kanssa on mukava tehdä hommia.
Höpötellään samalla kun teemme hommia.
Töihin on aina kiva mennä.
Siellä on niin hyvä ilmapiiri.
Ja rento meininki.
Mä tykkään maanantai päivästä.
Jotenkin on aina kiva aloittaa uusi viikko.
Useat eivät tykkää maanantaista mutta mä tykkään.
Voisin laittaa nyt huomset vaatteet valmiiksi.
Ja alkaa tiskaamaan.

Löysin uuden takin.Lauantai 16.09.2017 08:45

Eilen oli kiva päivä. Käytiin tosiaan luhta myymälässä naistenryhmässä.
Mä löysin ihanan vihertävän syystakin. Sen alkuperäinen hinta olisi ollut 89 euroa mutta se oli alennuksessa niin se maksoi vaan 53 euroa.
Hyvä löytö. Mun oli pakko ostaa se takki koska mä en ole moneen vuoteen ostanut uutta takkia. Ja se oli aivan ihana niin ajattelin ostaa ja se oli alennuksessa.
Testasin sitä takkia kun kävin eilen illalla lenkillä. Hyvin lämmitti.
Kävin tokmannilla myös eilen. Mä ostin lisää shampoota kun sai eurolla yhden pullon sitä. Ja ostin coca colaa. Sitä mä hörpin eilen illalla kun katselin netlfixiä ja salkkareita.
Jaksoin eilen katsoa animea. Melkein kolme tuntia katsoin ja mä sain melkein katsottua taas yhden sarjan loppuun.
Pari jaksoa vielä jäi. Ajattelin tänään katsoa ne kun on aikaa.
Poikaystävä on tulossa tänään käymään.
Käydään taas hakemassa jotain ruokaa ja käymme kaupassa.
Mä nyt päätin että se ruoka saa riittää syötäväksi tälle päivälle.
Ei kauheasti mitään herkkuja koska mulla on vielä coca colaakin jäljellä. Ne pitää saada juotua pois. Tarjoan poikaystävälle jos sekin haluaa. Lähden tänään illalla taas lenkille.
Jos on vaan hyvä ilma. Eilen oli ihana syys sää kun aurinko paistoi samalla. Aijon nyt heittää sitten tänään pidemmän lenkin.
Tekee vaan hyvää.
Mä valvoin eilen johonkin puoli kymmeneen asti. Katselin netflixistä moderni perhe sarjaa. Se on niin paras sarja. Mä aloitin katsomaan sitä ihan alusta taas. Se on vaan niin hauska ja siinä on loistavat hahmot.
Nukahdin eilen taas mun sohvalle. Ja menin sänkyyn nukkumaan kun heräsin yöllä.
Nukuin hyvin viime yön.
Meillä on aamupala yhdeksältä.
Alkaa olla nälkä.
Mietin pitäisikö pestä pyykkiä tässä aamulla? Voisin pestä kun mulla on aamupäivä aikaa ennen kun poikaystävä tulee.
Pitää myös tiskata.
Nyt mulla ei ole onneksi vaatekriisiä. Tiedän mitä puen päälle tänään. Laitan päälle mun yhden ihanan sydän t-paidan ja legginsit.
Sitten otan sen uuden takin käyttöön ja uuden laukun.
Nyt on hyvä mieli kun on saanut vähän shoppailtua.
Mä en löytänyt mitään muuta oikeastaan kun sen takin vaan luhdasta. Paras kaveri löysin hupparin ja sukkia.
Ensi kuussa on desucon liput tulossa myyntiin ja kaveri lupasi tilata ne. Menemme tammikuussa taas desuconiin.
Nyt pitää jo alkaa pikku hiljaa säästämään rahaa.
Niin on sitten bussi matkoihin ja ruokaan sitä rahaa. Niin ja shoppailuun jos sieltä desuconista löytyy vaan jotain kivaa.
Voin kyllä sanoa että tää aika menee äkkiä ja sitten on desucon.
Mä toivon sitä että silloin ei olisi kamalat pakkaset.
Mutta jos on kova pakkanen niin ei voi muuta kun pukeutua lämpöisesti.
Odotan desuconia jo innolla.
Kohta alkaa taas uudet anime sarjat.
Tämän kuun lopussa ja ensi kuun alussa.
Sitten on taas katsottavaa.
Mä en enää muista mihin kohtaan salkkarit loppui eilen.
No maanantaina taas sitten näkee.
Lemmen viemää jäi jännään kohtaan.
Nyt mulla on ollut aika hyvä olo.
Ei ole ollut mitään harhoja tai ahdistusta.
Hyvä kausi on nyt taas. Päivä kerrallaan. Nautin taas elämästä täysillä ennen kun paska kausi taas iskee.
Mulla oli verikokeet vissiin ensi viikolla.
Pitää mennä taas sinne.
No sitten siellä on taas käyty eikä kuukauteen tarvitse taas mennä.
Nyt on taas lääkkeitä eikä ihan heti lopu kesken.
Rauhottavia pitäisi myös olla aika riittävästi vielä.
Ohjaajat huolehtii meidän lääkkeistä.
Me aina jaetaan ne lääkkeet dosettiin ja ohjaajat huolehtii meidän doseteista. Otetaan aina aamulääkkeet aamupalalla ja iltalääkkeet iltapalalla.
Mulla on punaisen värinen dosetti ja on hyvin kestänyt.
Mä olen hyvin oppinut elämään tämän skitsofrenia sairauden kanssa.
Sairastuin silloin kymmenen vuotta sitten.
Välillä menee hyvin välillä huonosti.
Mä saatan kuvitella ihan älyttömiä asioita.
Mutta hyvin olen oppinut elämään mun mielikuvituksen kanssa.
Harhoja mulla on silloin jos menee sillä hetkellä todella huonosti.
Mulla on noita hahmo harhoja.
Että mä näen jotain hahmoja mitä on mun vieressä.
Ja mä juttelen niiden kanssa.
Ohjaajat tietää mun harhoista.
Ja ne tuntee mut todella hyvin.
Osaavat auttaa sillä hetkellä.
Mulla ei ole koskaan ollut mitään semmoisia harhoja että kuulisin jotain ääniä.
Välillä ne harhat saattaa olla todella pelottavia.
Sillä hetkellä kun se harha tulee, niin menen ohjaajalle sanomaan ja juttelemaan siitä ja se antaa mulle sen rauhottavan.
Se rauhottava auttaa heti.
Sitten ne harhat onneksi häviävät.
Sitten siinä rauhoittuu samalla.
Tämmöinen tämä skitsofrenia on mulla.
Mä olen niin monta kertaa miettinyt että millainen mun elämä olisi tällä hetkellä ellen olisi sairastunut.
Olisko se ollut parempi?
Ja sen olen hyväksynyt että mä syön varmaan mun loppu elämän lääkkeitä.
Niiden lääkkeiden avulla pystyn elämään tätä elämää jotenkin.
Ja tää mun elämä on päivä kerrallaan elämistä koska sitä ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu.
Silloin voi olla hyvä päivä tai ihan paska päivä.
Mutta nyt aijon keskittyä hyviin asioihin.
Mitä mun elämässä on.
Ja niitä hyviä asioita on paljon.
Mistä olen hyvin onnellinen.