IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Uusi kaulakoru minkä aijon hankkia.Keskiviikko 14.11.2018 07:50

Mulla on nyt ollut tosi väsynyt olo. Eilinen päivä oli rankka mutta selvisin. Nyt olo on vähän parempi tänä aamuna kun heräsin.
Töihin pitää mennä taas tänään. Sali on taas sitten illalla. On ohjelmaa tälle päivälle. Uskon että tästä on tulossa mukava päivä. Vaikka ulkona on harmaata ja pimeää niin se ei haittaa mua yhtään. Pääasia että nyt on hyvä olo. On taas iloinen ja positiivinen.
Heräsin tänään seitsemältä. Eilen illalla mä nukahdin heti kun menin sänkyyn. Olin pikkasen väsynyt. Meillä oli eilen taas sählypelit. Oli tiukka matsi. Mun joukkue hävisi yhdellä maalilla.
Pelattiin se puolisen tuntia. Teki todella hyvää juosta siellä kentällä pallon perässä. Kyllä hiki tuli pelatessa. Tunnin päästä lähtö töihin. Hyvin kerkiää blogin kirjoittaa. Mietin sitä että siivoisinko jo tänään kun pääsen kotiin. Niin huomenna ei sitten tarvitse siivota. No katsotaan millainen siivous fiilis on työpäivän jälkeen. Jos en jaksa tänään siivota niin huomenna aamulla mulla on aikaa siivota.
Varmaan nukun tänään päikkärit kun pääsen töistä kotiin.
Kerkiää levätä ennen salia. Huomenna ajattelin ostaa jo viikonloppu herkut. Ehkä sipsiä. Mietin ostanko yhtään limua. Yksi mitä mun tekee nyt kovasti mieli on tuo sitruunamehukivennäisvesi.
Maksaa alle pari euroa. Joo sitä mä ostan. Mutta jos mun tekee mieli limua niin sitten ostan limua. Käyn lidlissä hakemassa koska siellä on halpaa limua. Mä sallin limun juonnin aina viikonloppuna.
Viikolla mä en juo yhtään limua. Silloin mä juon vaan vettä, teetä ja kahvia. Paino pysyy samana kun olen tälleen tehnyt.
Niin ja paino pysyy samana kun liikkuu paljon ja syö terveellisesti.
Nyt mun paino on pysynyt samana mistä olen todella iloinen. Meillä on taas punnitus tämän kuun lopulla. Meidät aina punnitaan silloin.
Sekä samalla mitataan aina verenpaine.
Laskuja pitäisi maksaa pois. Varmaan tänään voisi maksaa kaikki mitä on tullut. Pääsee niistä eroon.
Onneksi mä pystyn maksamaan kaikki laskut joka kuukausi.
Saan kelalta silleen rahaa että pärjää. Sitten mulla on vielä siihen päälle säästöjä.
Raha asiat on hyvässä tasapainossa. On rahaa mitä en aijo todellakaan tuhlata. Silloin tällöin ostan pientä kivaa joka kuukausi.
Mä haluaisin kovasti yhden kaulakorun tuolta kultajousi liikkeestä.
Muumikaulakoru. Maksaa 50 euroa. Siellä oli erilaisia muumikaulakoruja. Mietin että ostanko sen itselle synttärilahjaksi. Voisin hyvn ostaa. Mä olen niin halunnut uutta kaulakorua.
Muumi olisi hyvä valinta. Varmaan ensi kuussa käyn siellä liikkeessä.
Katsomassa ostanko jo silloin sen korun vai sitten tammikuussa.
Näin mä aijon tehdä. Siinä on hyvä synttärilahja itselle. Mä olen aina fanittanut muumeja. Se koru on varmasti ihana. Pidän sitä sitten koko ajan varmaan kaulassa. Uusia korviksia voisi myös samalla katsoa siellä liikkeessä. Mä haluaisin kovasti uusia hopeakorviksia.
Jos halvalla löytää niin ostan sen korun lisäksi.
Katson sitten myöhemmin jos ostaa uusia rannekoruja. Mutta eka se uusi kaulakoru. Nyt puen vaatteet päälle ja alan kohta lähteä töihin.
Laukkua laitan valmiiksi. Mutta mukava päivä tulossa tänään ja nyt taas jaksaa. Kohta on onneksi viikonloppu taas.
Voi ottaa vaan rennosti. Putous pitää katsoa taas. Sovittiin kaverin kanssa että katsotaan se putous yhdessä.
Kivempi katsoa kaverin kanssa kun taas yksin. Tulee hyvät naurut.
Mukava lauantai ilta tiedossa.

Harhoja ei ole ollut pitkään aikaan.Maanantai 12.11.2018 05:10

Rentouttava viikonloppu taas vietetty. Oli mukavaa olla taas poikaystävän luona. Nyt olen samalla saanut levättyä. Jaksaa aloittaa uuden viikon. Tänään töihin. Salille sitten taas illalla. Tehtiin eilen hyvää ruokaa poikaystävän kanssa. Uunimakkaraa ja paljon juustoa sekä valkosipulia. Oli siis niin hyvää. valkosipuli sopi hyvin sen makkaran kanssa. Mä heräsin tänään taas vähän ennen neljää. No nyt ei ole ainakaan silleen kiire. Kerkiää hyvin blogin kirjoittaa. Lähden vasta kolmen tunnin päästä töihin. Jaa-a. Mitä sitä pukee tänään päälle?
Menen hetken päästä kaivamaan mun vaatekaappia.
Housut ja huppari taas päälle. Hyvät työvaatteet. Mulla oli koko viikonlopun ajan hyvä olo. Ei ahdistanut yhtään. Varmuuden vuoksi mulla oli rauhottava mukana. Onneksi ei joutunut ottamaan sitä.
Saa nähdä millainen viikko on tulossa. Toivon että jaksan ja voin hyvin.
Mutta jos tää viikko perseestä niin sitten se on vaan perseestä.
Hetki ja päivä kerrallaan taas vaan niin hyvin varmasti menee.
Nyt mun ei taas hetkeen tarvitse käydä apteekissa. Leponexia on sekä masennuslääkettä. Niin ja rauhottavia. Kaikkea taas löytyy.
Verikokeet mulla on taas tämän kuun lopulla. Sitten kun on käynyt verikokeissa niin saa haettua leponexia.
Mä syön leponexia 200mg. On ollut sopiva annos vuosien ajan.
Ei ole joutunut enempää nostamaan sitä. Mutta jos mun olotila huononee todella pahasti niin sitten sitä varmaan taas nostettaisi.
Silloin jos harhoja alkaisi olemaan jatkuvasti.
Nyt mulla ei ole tällä viikolla ollut yhtään harhoja.
Siis mikä on hyvä asia. En ole nyt nähnyt mitään hahmoja.
Ne hahmot mitä mä aina näen niin ne ei ole millään lailla uhkaavia.
Mä vaan näen ne eikä ne tee mulle mitään onneksi.
Välillä mä juttelen niille hahmoille kun näen niitä.
Silloin mä juttelen kun olen sillä hetkellä todella ahdistunut.
Mutta sitten kun ottaa rauhottavan niin sitten ne hahmot häviää ja rauhotun. Sitten kaikki on hyvin taas.
Näitä mulla on välillä mutta olen oppinut elämään näiden kanssa.
Onneksi on hyvä lääkitys päällä niin jaksaa tätä elämää.
Aina mulla ei ole helppoa.
Huonoja päiviä on onneksi harvoin. Olen onneksi positiivinen ihminen ja ajattelen aina että ei ole hätää ja kaikki järjestyy.
Nyt mulla on tällä hetkellä hyvä olo. Uskon että tänään on tulossa mukava päivä.
Salkkarit tulee tänään illalla. Jäi taas aika mielenkiintoiseen kohtaan.
Pakko katsoa. Lemmen viemää en näe tänään mutta huomenna katson tämän päivän jakson tuolta katsomosta.
Toi katsomo on hyvä sinne tulee kaikki jaksot mitkä voi katsoa sitten myöhemmin. Eikä toi katsomo maksa mitään.
Odotan kovasti että netflixiin tulee jo vika kausi moderni perhe sarjaa. Se on niin paras sarja. Siinä saa nauraa kun katsoo.
Ne hahmot on vaan niin hyviä siinä.
Hyvn näyttelee. Animea pitää taas katsella tällä viikolla.
Loppu viikosta on aikaa katsoa animea. Katson taas niin paljon kun vaan kerkiää. Monta sarjaa on taas.
Mutta nyt katson tämän päivän vaatteet. Sekä alan kuunnella musiikkia. Uni tulee varmasti tänään hyvin illalla kun olen nyt herännyt tähän aikaan.

Nautitaan elämästä :)Perjantai 09.11.2018 08:11

Nyt se perjantai päivä tuli. Viikonloppu alkaa. Olen odottaut tätä päivää.
Vihdoinkin pääsee lähtemään lomille taas. Poikaystävän luokse.
Tää viikko on ollut todella hyvä viikko. Ei ole ahdistanut tai ollut huonoa oloa. harhojakaan ei ole ollut. Oikeastaan mulla ei ole ollut harhoja moneen viikkoon. Mikä on vaan hyvä juttu. Mutta kyllä ne sitten tulee taas kun huono olo kunnolla iskee. Sillä hetkellä mä otan sitten sen rauhottavan. Kävin tällä viikolla apteekissa hakemassa lisää rauhottavia. Mä syön medipam nimistä rauhottavaa. Monta vuotta olen syönyt sitä. On ollut todella hyvä lääke ahdistukseen ja harhoihin.
Vaikka mulle tulee välillä se ahdistus niin koitan vaan ajatella sillä hetkellä mukavia asioita. Sekä koittaa ajatella silleen että kyllä minä selviän tästä ahdistuksesta. Se menee sitten onneksi ohi.
Nyt olen iloinen ja on hyvä fiilis päällä. Ihanaa taas viettää poikaystävän kanssa viikonloppua. On ollut ikävä sitä.
Käydään taas hakemassa subit. Ajattelin tarjota tällä kertaa.
Mietin minkä subileivän taas söisi. No se selviää sitten subwayssa.
En aijo juoda ollenkaan alkoholia viikonloppuna. Siitä mulle tulee vaan huono olo jos juon. Enkä halua sitä mahakipua mikä aina tulee jos olen juonut viiniä tai siideriä.
Voin sanoa että se mahakipu ei ole kivan tuntuinen. Mä juon viikonloppuna kivennäisvettä ja vähän limua sallin juoda.
Coca colaa mun tekee mieli. Paras limu. Tai sitten fantaa.
Mietin ostanko sipsiä. Katsoo sitten kaupassa millainen fiilis on tekeekö sipsiä mieli.
Voi olla että ostan kun ollaan poikaystävän kanssa sipsi osatolla.
Ranch sipsejä mun tekee nyt kovasti mieli. Käydään varmaan lidlissä kaupassa. Siellä on halpaa niin sen takia käymme siellä.
Poikaystävä ostaa sieltä välillä itselleen lonkeroa kun halvalla saa.
Mä heräsin tänään seitsemän jälkeen. Aamukahvit on juotu taas.
Pakkaan jossain vaiheessa noi viikonloppu kamat. Varmaan jo tässä aamun aikana pakkailen jo. Animea olisi tänään taas tarkoitus katsoa. Nyt kun on taas innostunut katsomaan.
Ajattelin katsoa Gintama animea. Se on hauska anime sarja.
Sitten aijon katsoa noita uusia mitä on tullut syksyn aikana.
Katsottavaa on paljon. Varmaan tänään saunotaan illalla.
Ihanaa päästä saunaan. Olen kaivannut saunaa kovasti.
Ihana tapa rentoutua. Sitten sen saunan jälkeen kylmä limu.
Ai että. Elämän pieniä iloja. Katsoo mihin asti jaksaa valvoa tänään.
Ehkä kymmeneen asti. Menen sitten nukkumaan illalla kun nukuttaa.
Poikaystävä valvoo aina ja mä olen eka joka menee aina nukkumaan. Kohta voisi kuunnella vähän musiikkia taas.
Viikonloppu fiilis päälle. Nyt nautitaan elämästä.
Täysillä vaan mennään. Puen nyt vaatteet päälle ja alan pakkailemaan. Pitää miettiä myös minkä laukun aijon ottaa tänään käyttöön kun lähden lomille.
Vaikea valinta. Omistan todella monta laukkua.
Päätin nyt etten osta uutta laukkua vähään aikaan.
Ensi vuonna sitten taas ostan kun rahatilanne sallii. Olen laukkufriikki. Rakastan erilaisia laukkuja.

Mustikkamuffinssit.Torstai 08.11.2018 06:53

Heräsin tänään jo kuudelta. Ajattelin herätä siihen aikaa koska kerkiää kirjoittaa blogi ja kun olen kirjoittanut blogin niin alan siivoilemaan koska on taas siivouspäivä. Pyykkiä pitää pestä myös.
Eilen oli mukava päivä. Olin iloinen koko päivän. Hyvin meni. Ei ahdistanut yhtään. Töissä meni hyvin ja salilla meni hyvin.
Oli tehokas tunti salilla. Teki vaan hyvää. Tänään on taas kokkiryhmä iltapäivällä. Mulla on jälkiruoka. Teen mustikkamuffinseja.
En ole pitkään aikaan tehnyt muffinseja. Ne on tosi hyviä ja helppo tehdä. Pääruokana meillä on tänään texmex mureketta. Kaveri tekee sen. En ole koskaan syönyt tuommoista ruokaa. Varmasti hyvää.
Sitten meillä oli joku salaatti mutta en enää muista mikä salaatti.
Tänään mä ajattelin mennä illalla lenkille. Kokkiryhmän jälkeen.
vaikka ulkona on pimeää mutta ei se haittaa mua. Onneksi on katuvalot mitkä valaisee. Tiedän jo minkä lenkki reitin aijon tehdä.
Vaikka ulkona on nyt pimeää ja hämärää niin mua se ei haittaa.
Olen silti iloinen. Tuo pimeys ulkona ei masenna mua.
Saa voimaa kavereista. Onneksi mulla on ihanat kaverit.
Näen ne joka päivä. Ollaan tunnettu monta vuotta jo.
Parhaan kaverin kanssa ollaan tunnettu jo kymmenen vuotta.
Ollaan edelleen kavereita. Poikaystävän olen tuntenut yläasteelta asti.
Nyt mä ja poikaystävä ollaan oltu yhdessä yli kahdeksan vuotta.
Se on pitkä aika. Hyvin meillä menee edelleen.
Tykätään olla yhdessä. Parin tunnin päästä pääsee pesemään pyykkiä. Vien pyykit samalla kun menen aamupalalle. Nyt varmaan olen koneella tämän aamun ellen innostu katsomaan noita emmerdale jaksoja. Nyt Emmerdale sarjassa on tapahtunut kaikenlaista. Katson ne jaksot tuolta katsomosta jossain vaiheessa.
Viikonloppu alkaa taas huomenna. Tää viikko on mennyt todella nopeasti. Taas on viikonloppu. Mikä on vaan hyvä asia.
Perjantai on todellakin viikon paras päivä.
Olen lähdössä lomille taas. Pakkaan kaiken vasta huomenna.
Pakkaamisella ei ole mikään kiire vielä.
En aijo juoda viikonloppuna alkoholia. Mun ei edes tee mieli juoda mikä on vaan hyvä juttu.
Juon vaikka mehukivennäisvettä. Tai limua. Varmaan poikaystävän kanssa käydään lidlissä kaupassa huomenna.
Siellä on halvempaa niin sen takia.
Lähden taas vasta illalla. Poikaystävä hakee kun pääsee töistä.
Huomenna meillä on naistenryhmä aamulla. Ei mitään tietoa mitä tehdään. Toivottavasti jotain kivaa tehdään. Me ollaan aina tehty siinä ryhmässä kaikkea kivaa. Ollaan tehty shoppailureissuja, käyty jossain kahvilla..Kaikkea tuollaista. Tai jotain muuta.
Mutta nyt voisi alkaa siivoilemaan. Aloitan keittiöstä.
Pyykit voisi laittaa valmiiksi. Kun vien ne pyykkituvalle.
Vähän musiikkia soimaan taustalle. Kivempi siivota.
Mutta kiva päivä tulossa tänään. On ohjelmaa taas.
Päivä menee paljon nopeammin.

Masennus on onneksi ohi.Keskiviikko 07.11.2018 07:56

Nyt jaksaa taas kirjoittaa blogia. Mulla on nyt ollut semmoinen kausi ettei ole huvittanut kirjoittaa blogia. Mutta jos nyt vaikka alkaisi taas kirjoittaa. Mulla on ollut pieni masennus kausi. Se oli viime viikolla. Nyt olen paremassa kunnossa. Ei ole enää masennusta. Elämä taas hymyilee. Olen onnellinen. Kaikki asiat ovat taas hyvin.
Kävin apteekissa tällä viikolla. Piti hakea lisää rauhottavia ja e-pillerit.
Eilen kävin hakemassa leponexia. Nyt on taas kaikkia lääkkeitä.
Mulla oli verikokeet viime viikolla. Ottivat neljä purkkia verta. Sekä mulla oli se sydänfilmi sen jälkeen. Meni hyvin.
Tää viikko on mennyt tosi hyvin. On ollut hyvä olo koko viikon.
Ei oel ehdistanut yhtään eikä ole joutunut syömään rauhottavia.
Odotan jo viikonloppua että pääsee taas lomille. Olen menossa taas poikaystävän luokse. Tänään on taas töitä ja salille mennään kaverin kanssa illalla. Ihan hyvää tekee mennä salille. Eilen meillä oli taas sählypelit. Oli ihan kiva pelata. Meillä oli seka joukkueet.
Tiukat pelit oli. Pelattiin se puolisen tuntia.
Kerkiää kuunnella vähän musiikkia ennen kun menen töihin.
Tästä on tulossa mukava päivä. Kuuntelen semmoista iloista musiikkia.
Vaikka ulkona on harmaata olen silti iloinen.
Mikään ei masenna mua nyt. Enkä aijo ajatella mitään masentavia asioita. Vaan iloisia asioita.
Salkkarit on nyt ollut aika jännittävä. Pakko katsoa taas tänään illalla. Parhaan kaverin kanssa katsomme aina salkkarit.
Lemmen viemää kerkiää myös nähdä ennen kun mennään salille.
Huomenna on siivous päivä ja kokkiryhmä.
Nopeasti se perjantai sieltä lähestyy.
Tää viikko on muutenkin mennyt taas nopeasti. On ollut paljon tekemistä. Mikä on vaan hyvä. Odotan jo innolla Tallinnan reissua mikä meillä on sitten joulukuussa. 5 päivä joulukuuta mennään ja se on päivän reissu. Mennään Tallinnaan joulumarkkinoille. Sieltä voi löytää vaikka mitä. Aijon katsoa poikaystävälle synttärilahjaa sieltä.
Jos se ei löydy Tallinnasta se lahja niin laivalta varmasti löytyy se lahja. Ostan varmaan jotain viinaa poikaystävälle ja suklaata.
Poikaystävä sanoi mulle että se ostaa mulle suklaata kun mulla on synttärit. Kohta ne mun synttärit on. Saan kavereilta varmasti myös suklaata. Paljon suklaata tulee.
Pitää sitten keksiä jotain kivaa ostettavaa kun on synttärit.
Desuconissa löytyy vaikka mitä kaikkea kivaa kun mennään kaverin kanssa sinne taas. Liput tulee tässä kuussa myyntiin.
Kaveri tilaa ne heti.
Mutta. Nyt vaatteet päälle ja laittaa laukkua valmiiksi.
Kohta töihin. Pakko juoda toinen kuppi kahvia vielä.
Join äsken yhden kupillisen.
Juon toisen niin pysyy hereillä. Nyt musiikkia soimaan. Mukava päivä tulossa tänään. Kiva nähdä kaikki työkaverit.
Huomenna taas blogin kirjoitusta.

Masennusta.Perjantai 02.11.2018 08:01

Ajattelin nyt kirjoittaa lyhyemmän blogin. En ole nyt kirjoitellut blogia koska aamut ovat olleet todella vaikeita. Ei ole millään jaksanut nousta ajoissa sängystä ylös. Muutenkin tää viikko on ollut jotenkin masentava.
Tosi väsynyt ja masentunut olo ollut koko viikon. Mutta. Onneksi on perjantai ja viikonloppu alkaa. Olen viikonlopun täällä. Tänään olen menossa shoppailemaan. Aijon käydä puolenkuun pelit liikkeessä ja aijon myös käydä cubuksella. Saa nähdä miten paljon rahaa menee. Mä koitan silleen shoppailla että menee vaan se 50 euroa.
Sillä saa vaikka mitä ostettua. Olen menossa yksin shoppailemaan.
Menen bussilla. Ohjaajalta saan bussikortin niin mun ei tarvitse maksaa itse matkoja. Lähden tuossa kahdentoista bussilla.
Syön lounaan ennen lähtöä. Kohta aamupalalle. Alkaa olla nälkä taas.
Pakko juoda toinen kuppi kahvia vielä. Äsken join yhden kupillisen.
Mutta uskon että tästä on tulossa kiva päivä. Piristää se että pääsee shoppailemaan. Tänään on tullut kelalta taas rahaa niin hyvin pystyy ostaa jotain ikivaa itselle. Kohta musat soimaan ja fiilistelemään tätä perjantai päivää ja tulevaa viikonloppua.
Nyt on vähän iloisempi mieli kun viikonloppu alkaa. Poikaystävä on tulossa viikonloppuna käymään.
Kaverit lähtee taas lomille. Mä lähden lomille taas viikon päästä.
No ensi viikko menee varmasti äkkiä.
Mutta nyt musiikkia soimaan. Sekä puen vaatteet päälle.
Tästä tulee kiva päivä.

Positiivinen fiilis nyt vaan päälle.Maanantai 29.10.2018 06:16

Viikonloppu on taas vietetty ja arki alkaa taas. Oli mukavaa olla taas lomilla. Poikaystävän kanssa vietin viikonloppua.
En juonut yhtään alkoholia. Hyvä etten alkanut juomaan. Ostin vaan coca colaa. Siitä ei tule onneksi huonoa oloa.
Tuli kyllä hyvin levättyä viikonloppuna. Nyt tänä aamuna mä heräsin tuossa puoli kuudelta. Join kahvit äsken. Tänään on työpäivä taas.
Kaupassa käyn työpäivän jälkeen. Pitää ostaa muutama juttu. Vihreää teetä aijon ostaa lisää koska alkaa kohta olla loppu. Ajattelin ostaa sitä mandariinin makuista vihreää teetä. Se on hyvää.
Katoin viikonloppuna possen ja putouksen. Ihania ohjelmia koska siinä saa nauraa kun katsoo niitä.
Mua nauratti koko ajan kun vaan katsoin. Tänään mennään kaverin kanssa illalla salille. Meillä on taas se ryhmä missä on muitakin.
Kuntoillaan se tunti. Tekee ihan hyvää viikonlopun jälkeen. Viikonloppuna tuli taas herkuteltua. Mä söin suklaata, sipsiä, pizzaa..
Nyt en taas aijo herkutella ollenkaan viiteen päivään.
Sallin herkuttelun taas tuossa viikonloppuna. Nyt koitan liikkua paljon viikolla. Siinäkin saa hyötyliikuntaa kun kävelee töihin ja sieltä kotiin.
Katson kohta mitä puen tänään päälle. Alan taas käyttämään noita mun silmälaseja. En ole taas käyttänyt niitä pitkään aikaan niin nyt yritän taas. Koitan tuolla töissä pitää niitä.
Näkee paljon paremmin kun pitää niitä. Kohta on marraskuu.
Mun kaverin synttärit lähestyy. Pitää keksiä sille lahja.
No käyn tällä viikolla tokmannilla katsomassa jos sieltä löytyy lahja.
Saa nähdä miten tämä viikko sujuu. Toivon että hyvin.
Ettei nyt kauheasti alkaisi taas ahdistamaan.
Mutta jos ahdistus iskee niin sitten vaan otan sen rauhottavan niin olo helpottuu. Onneksi mulla on aina rauhottava mukana missä ikinä olenkin. Ajattelin kuunnella taas vähän musiikkia.
Jos tulisi työ fiilis päälle. Sekä hyvä maanantai päivä.
Tänään tulee taas salkkarit. Katsomme sitä sitten taas parhaan kaverin kanssa. Eilen taas katsottiin tuo kaikki vastaan 1.
Hauska ohjelma. Lemmen viemää en näe tänään koska olemme salilla sillä hetkellä. No sen voi katsoa sitten katsomosta.
Myöhemmin. Mutta. Nyt musaa soimaan.
Positiivinen fiilis päälle ja koitan nyt ajatella mukavia asioita.
Ettei ahdistus pahasti iske.

Nyt juodaan vaan coca colaa.Perjantai 26.10.2018 07:52

Nyt tää viikonloppu alkaa taas. Mukavaa. Poikaystävän luokse viettämään viikonloppua. Tänään meillä on vielä naistenryhmä aamupäivällä ja mä kuulin että teemme joulukortteja. No se on mukavaa puhaa. Menee aamupäivä siinä kivasti. Sain eilen hyvin siivottua ja pestyä pyykit. Nyt ei taas tarvitse pestä pyykkiä hetkeen.
Ensi viikolla sitten taas. Eilen oli mukava ilta parhaan kaverin luona. Katsottiin salkkarit ja idols. En ole ennen silleen katsonut idolsia mutta nyt olen alkanut katsomaan ja on ihan mielenkiintoinen. Paljon hyviä erlaisia laulajia. Saa sitten nähdä kuka voittaa.
Mä heräsin tuossa seitsemältä. Keitin aamukahvit. Juon vielä toisen kupin kahvia myöhemmin. Tänään tulee posse ja huomenna putous. Mä aijon katsoa ne myöhemmin. Tuolta katsomosta. Se on hyvä että ne tulee sinne niin voi katsoa ne myöhemmin. Ne molemmat on mun mielestä hauskoja ohjelmia. Siinä saa nauraa kun katsoo.
Kohta jatkan pakkaamista. Olen melkein pakannut kaiken. Otan mukaan lomille myös tuon kannettavan ja tabletin.
Ne on aina mulla mukana lomilla. Aina kun olen poikaystävän luona niin katson tabletin kautta netflixiä ja katsomoa.
Ensi viikolla mulla on taas verikokeet ja siinä samalla sydänfilmi otetaan. Mulla aina otetaan välillä tuo sydänfilmi.
Mä taidan nyt tehdä silleen että en varmaan aijo juoda alkoholia.
Koska. Mulle vaan tulee siitä tosi huono olo.
Ja ensi viikko tuntuu silloin tosi pahalta ja mulla tulee vaan maha kipeäksi. Ja se maha kipu aina kestää sen viikon. Voin sanoa että ei ole kamalan kivaa. Joten. Mä ostan coca colaa viikonloppu juomaksi.
Tölkissä. Siitä ei tule huonoa oloa eikä maha kipeäksi.
Tämä on vaan hyvä päätös. Koska mä haluan nauttia viikonlopusta poikaystävän luona enkä halua huonoa oloa.
Nyt tuntuu vaan hyvältä kun päätin näin.
Haetaan taas tänään illalla subit subwaysta. Mä ajattelin ottaa jonkun kanasubin. Kanaa mun tekee nyt mieli. Varmaan poikaystävä tarjoaa tällä kertaa. Mä tarjosin silloin viimeksi pizzat.
Mä mietin että syönkö mä pizzaa viikonloppuna vai sipsiä. Tässä on koko päivä aikaa miettiä. Katsoo sitten kaupassa mitä päättää ostaa.
Apteekissa pitää käydä ensi viikolla. Pitää hakea rauhottavia ja e-pillerit. Sitten on niitäkin sitten taas.
Kaikkia muita lääkkeitä mulla on. On vielä leponexia ja masennuslääkettä. Sitten kun on käynyt verikokeissa ensi viikolla niin saa sitten hakea sen jälkeen lisää leponexia.
Aina verikokeiden jälkeen saa vasta sitä lääkettä.
Ne on tosi tarkkoja siitä että eka pitää käydä verikokeissa ennen kun saa mitään lääkettä.
Mutta. Kohta voisi pukea päälle ja alkaa vähän kuuntelemaan hyvää musiikkia. Viikonloppu fiilis päälle.
Ihanaa kun saa sydä sen subin tänään. En ole taas hetkeen syönyt subia. Nyt tänään taas maistuu.
Mutta se on nyt hyvä päätös etten juo alkoholia.
Nyt on vähän parempi fiilis kun päätin näin. Ei ole tulossa viikon vatsakipua. Mä haluan että mun vatsa voi hyvin.
Voin sanoa kun on juonut alkoholia niin se vatsakipu ei ole kiva asia sen jälkeen. Se kipu on inhottava.
Mulla on niin herkkä vatsa. Helposti tulee kipeäksi sen jälkeen kun on juonut. Mä juon nyt viikonloppuna vaan vettä, coca colaa, ja teetä. Ehkä myös kahvia. Ihanaa päästä nukkumaan poikaystävän sänkyyn. Se on paras sänky missä olen koskaan nukkunut.
Se on mun sänkyä isompi.
Hyvät unet tulee kun nukkuu siinä sängyssä. Nukun varmaan viikonloppuna päikkäreitä.
Saa taas levättyä viikonloppuna. Varmaan saunotaan viikonloppuna. Ihanaa päästä pitkästä aikaan saunaan.
Poikaystävällä on puusauna. Siellä saa parhaat löylyt.
Sitten on rento fiilis saunan jälkeen.
Mutta. Nyt vaan nauttimaan viikonlopusta.

Pitää alkaa ostaa joululahjoja.Torstai 25.10.2018 07:34

Ihanaa. huomenna on perjantai ja viikonloppu alkaa. Sekä lähden lomille poikaystävän luokse viikonloppua viettämään. Huomisesta on tulossa kiva ilta. Käydään alkossa hakemassa vähän juotavaa perjantai illaksi. Juodaan huomenna. Mä ostan sen päärynäviinipullon ja vähän siideriä siihen päälle. Pääsee rentoutumaan kunnolla. Poikaystävä ostaa myös jotain juotavaa huomenna. Käymme myös kaupassa ja haetaan subit subwaysta. Näin me suunniteltiin.
Sitten voi nukkua lauantai päivän ja katsotaan onko mulla krapulaa lauantaina. Pää saattaa tulla kipeäksi.
Varaudun siihen jos päänsärky iskee ja väsymys. No lauantaina on aikaa olla vaan ja nukkua. Eilen oli mukava päivä. Olin iloisella päällä.
Juttelin kaikkien ihmisten kanssa tuolla töissä. Nopeasti meni eilinen työpäivä. Kun pääsin töistä kotiin niin aloin siivoilemaan. Sain osan siivottua ja tänään siivoan loput. Pyykkiä aijon pestä nyt aamupäivän. Pitää pestä vaatteet ja lakanat. Sekä laittaa puhtaat lakanat sänkyyn.
Sitten on mukavaa nukkua puhtaissa lakanoissa.
Ensi viikolla saan vasta haettua noi rauhottavat. Hyvin selviän ensi viikkoon. Mulla on muutama niitä jäljellä. Sitten nuo e-pillerit pitää myös hakea apteekista. Haen ensi kuun puolella.
Voisi alkaa jo vähän pakkailemaan. Mä lähden vasta perjantaina illalla.
Poikaystävä hakee mut kun pääsee töistä.
Huomenna meillä on taas naistenryhmä. Saa nähdä mitä tehdään.
Toivottavasti jotain kivaa. Kaverit on viikonlopun täällä. Mä olen ainoa meistä joka lähtee lomille.
Viestitellään parhaan kaverin kanssa viikonloppuna.
Tasan kolme kuukautta on mun synttäreihin. Saa nähdä mitä saan sitten kavereilta synttärilahjaksi.
Mun toisella kaverilla on synttärit ensi kuussa. Ajattelin ostaa sille lahjaksi yö paidan. Tokmannilla on nyt kivoja yöpaitoja myynnissä.
Kaveri varmasti tykkäisi siitä. Suklaata en osta siihen lahjaan koska kaveri ei syö koskaan suklaata.
Katson jotain muuta siihen lahjaan vielä. Vaikka joku hyvän tuoksuinen suihkusaippua.
Sekä synttärikortti. Jep. Siinä se lahja on. Nyt mä sen keksin.
Mä kävin eilen tokmannilla huvikseen pyörimässä. Sinne oli tullut myyntiin ihania jouluvaloja. Olisin niin halunnut ostaa.
Mutta olivat kalliita. Kohta on joulu. Parin kuukauden päästä.
Pitää alkaa ostelemaan joululahjoja. Parhaalle kaverille tiedän mitä ostan joululahjaksi. Ostan sille korvikset.
Käyn tuolla yhdessä kultasepän liikkeessä katsomassa jos sieltä löytäisi korvikset. Sitten suklaata siihen päälle vielä.
Siinä on yksi joululahja idea.
Poikaystävälle pitää keksiä joku joululahja ja synttärilahja.
Sillä on joulukuussa synttärit.
No tässä on hyvin aikaa suunnitella sitä lahjaa. Mutta nyt jatkuvat siivoukset. Alan siivota vessaa. Mä imuroin jo eilen. Nyt pitää vaan mopata lattiat.
Sekä pyyhin kaikki tasot keittiöstä. Pyykit laitan valmiiksi niin vien ne tuossa aamupalan aikoihin tuonne pyykkituvalle.
Mutta. Hyvä fiilis on päällä. Aijon vaan nauttia tästä olotilasta.
Huomista odotan jo innolla.
Pääsee viettämään mukavaa viikonloppua.

Tekee mieli päärynäviiniä.Keskiviikko 24.10.2018 07:55

Viikko mennyt taas nopeasti. Nyt on jo keskiviikko. Hyvin on mennyt tämä viikko. Töissä on mennyt todella hyvin eikä siellä ole iskenyt huonoa oloa. Mun pitää ensi viikolla hakea lisää rauhottavia. Mulla alkaa olla ne kohta loppu. Ensi viikolla se resepti uusitaan. Mulla on enää muutama rauhottava jäljellä mutta uskon että selviän niillä hyvin tuonne ensi viikkoon. Mun pitää taas lisää e-pillereitä. Alkaa nekin kohta olla loppu. No ensi kuussa käyn ostamassa.
Meillä oli eilen punnitus. Painoin 75 kiloa. Paino on onneksi pysynyt samana. Ei ole noussut mikä on hyvä. Olen ihan tyytyväinen tuohon painoon eikä se haittaa vaikka se tuosta vielä tippuisi.
Tänään taas töihin. Viikon vika työpäivä. Ajattelin jo tänään siivota kun pääsen töistä. Niin huomenna ei tarvitse sitten siivota. Mulla on tänään hyvin aikaa töiden jälkeen. Laitan hyvää musiikkia soimaan kun siivoan.
Sain eilen maksettua vuokran puhelin ja netti laskut.
Nyt niitäkään ei tarvitse miettiä. Mulla on hyvä fiilis päällä. Odotan jo innolla viikonloppua. Olen menossa lomille taas. Poikaystävän luokse.
Mukavaa päästä viettämään sen kanssa aikaa taas.
Huomasin yhden asian tällä viikolla. Mun tekee kauheasti päärynäviiniä.
Ajattelin että joisin tuossa viikonloppuna. En ole nyt juonut kolmeen kuukauteen ja ei se nyt haittaa että juon nyt taas. Mun vaan tekee mieli nyt humaltua. Vällillä se on ihan mukavaa.
Silloin tällöin. Näköjään tupakasta pystyn olemaan erossa mutta en alkoholista. Se päärynäviinipullo maksaa sen vähän yli 7 euroa.
Ajattelin ostaa sen lisäksi pari siideriä.
Varmaan poikaystäväkin juo tuossa viikonloppuna. Juomme yhdessä.
Saa nähdä ostaako poikaystävä sitten alkosta jotain juotavaa. Se on aina mennyt silleen että jos mä ostan niin poikaystäväkin sitten ostaa jotain juotavaa.
Sitten mulla on kiva olo lauantaina. Varmaan nukun koko lauantai päivän. No ei haittaa. Saa levättyä.
Salkkarit on taas ollut niin paras. Ulla on ollut taas hauska siinä.
Ollaan vaan naurettu parhaan kaverin kanssa kun ollaan katsottu salkkareita. Katsoimme eilen duudsonit tuli taloon. Oli hauska taas.
Duudsonit on vaan niin parhaita.
Tänään tulee taas Idols. Katsomme sen parhaan kaverin kanssa salkkareiden jälkeen. En ole ikinä silleen katsonut Idolsia mutta nyt olen alkanut katsomaan. Ihan mielenkiintoinen.
Hyviä laulajia on siinä. Tänään aijon mennä lenkille illalla tai salille.
En ihan vielä tiedä että kumpi. Mutta jos on ihana ilma niin menen lenkille. Jos vettä sataa niin salille.
Katsotaan. Kohta voisi pukea vaatetta päälle.
Puolen tunnin päästä töihin. Aamupalan jälkeen lähden.
Odotan jo innolla sitä päivän Tallinna reissua.
Mikä on joulukuussa. Mennään joulumarkkinoille. Toivon että sieltä ja laivalta löytyy jotain kivaa ostettavaa. Koitan metsästää poikaystävän synttärilahjaa.
Jos en löydä Tallinnasta poikaystävälle lahjaa niin uskon että laivalta sitten löydän.
Varmaan jotain alkoholia ostan ja siihen päälle suklaata tai karkkia.
Aina kun olen laivalla niin ostan poikaystävälle jotain alkoholia aina sieltä. Siitä on nyt tullut tapa.
Itselle aijon myös ostaa. En alkoholia vaan suklaata.
Se on todella mukavaa että kaverit lähtee myös sinne Tallinnan reissuun. Kavereiden kanssa on aina mukavaa olla reissussa.
Mutta. Tänään on tulossa ihan mukava päivä.
Menee varmasti äkkiä. Nyt on intoa siivota jo tänään.
Mikä on vaan hyvä.