IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Tänään on tulossa kiva päivä. Poikaystävä on taas tulossa käymään.
Käydään taas hakemassa pizzaa. Mä tarjoan pizzat tällä kertaa.
Pidetään taas leffamaratooni. Katsotaan onko netflixiin tullut uusia leffoja. Eilen oli mukava päivä. Kävin tokmannilla niin löysin sieltä halvan uuden hupparin, alusvaatteita ja limua.
Oli alennusmyynnit tokmannilla. Sieltä sai halvalla taas kaikkea. Kannatti käydä. Olin kaverin luona katsomassa taas lemmen viemää. En jaksanut lähteä enää lenkille. Mua alkoi väsyttää. Mutta tänään taas uusi yritys. Menen tuossa illalla lenkille kun poikaystävä on lähtenyt.
Katselin eilisen illan vaan netflixiä. Menin nukkumaan jotain yhdeksän aikaa. Enkä mä herännyt tänä aamuna kun kello soi. No ei se mitään. Mä kerkesin onneksi aamupalalle. Meillä oli puuroa aamupalalla. Oli pakko syödä koska mä rakastan ihan tuoretta puuroa.
Mä voisin vaan elää puurolla. Se on vaan hyvää mehukeiton kanssa ja tekee hyvää vatsalle. Se on helppo keittää nopeasti.
Mietin minkä pizzan tänään söisin? En ole nyt vähään aikaan taas syönyt pizzaa. Nyt on kivaa taas syödä sitä.
Ajattelin olla nyt aamupäivän tässä koneella. En nyt keksi muutakaan tekemistä. Poikaystävä tulee tuossa päivällä.
Vietän taas tämän illan yksin. No ei se mitään. Onneksi mulla on netti ja netflix. Paras kaveri tulee huomenna kotiin niin näen sitä sitten.
Viestitellään nyt viikonloppuna. Olo mulla on nyt ihan ok.
Ei nyt ahdista yhtään mikä on vaan hyvä. Tuskin nyt joutuu ottamaan sitä rauhottavaa. Pärjään kyllä. Huomenna mennään kaverin kanssa ulos syömään. Mennään subwayhin. Ei olla pitkään aikaan käyty kaverin kanssa ulkona syömässä.
Nyt on kiva taas mennä. katsoo minkä subi leivän aijon ottaa. Kanaa tekee kyllä mieli nyt. Taidan ottaa sitä.
Otan vaan sen puolikkaan subin. Se 30 senttinen subi on liikaa. Mulle ainakin. Puolikas riittää hyvin ja tulee halvemmaksi.
Juomana juon sitten jotain limua. Varmaan fantaa.
Ihanaa nyt vaan syödä. Mä rakastan syömistä.
Etenkin kun käy ulkona syömässä tai hakea jostain ruokaa.
Pizza ja kebab on ne mun lempi viikonloppu ruoat.
Pystyn syömään ihan kaikkea. Kaikki ruoka menee eikä mulla oikeen ole mitään inhokki ruokaa.
Terveellinen ruoka on se tärkein. Sitä mä syön täällä viikolla.
Mutta. Nyt nauttimaan tästä päivästä.
Sekä nautin pizzasta.

Luistelemaan.Perjantai 11.01.2019 08:25

Viikonloppu alkaa taas. Tää viikko meni taas tosi nopeasti.
Ollut rankka viikko mutta nyt alkaa helpottaa onneksi. Ajon vaan levätä viikonlopun. Viettää aikaa kavereiden kanssa. Poikaystävä on tulossa huomenna käymään ja sunnuntaina ollaan kaverin kanssa menossa ulos syömään. Joko subwayhin tai kotipizzaan. Ihanaa viettää viikonloppuna kavereiden kanssa. Mä olin eilen niin väsynyt etten jaksanut mennä parhaan kaverin luokse illalla. Menin ajoissa nukkumaan ja sain nyt hyvin nukuttua viime yönä. Eilen mua ahdisti illalla niin paljon että jouduin ottamaan rauhottavan. Sitten kun otti vielä iltalääkkeet siihen päälle niin rauhotuin. Olo helpottui. Nyt tällä hetkellä on hyvä olo. Tää aamu ei nyt onneksi ahdista mua.
Meillä on naistenryhmä taas aamupäivällä niin kuulin että oltaisiin menossa luistelemaan. Pitää kaivaa luistimet esiin. Ne on jossain tuolla mun kaapissa. Mulla on pinkin väriset luistimet.
Ostin ne joskus tuolta tokmannilta. En ole luistellut moneen vuoteen niin saa nähdä pysynkö pystyssä. Parhaalla kaverilla on myös luistimet.
Ihan kivaa kun ollaan ulkona. Saadaan samalla raitista ilmaa.
Kävin eilen verikokeissa. Hyvin meni ja kävin niiden jälkeen kaupassa ja apteekissa. Nyt on taas leponexia. Ei ihan heti ole loppumassa.
Riittää kuukaudeksi. Rauhottavia pitäisi myös olla riittävästi ettei tarvitse hakea vielä lisää. Ostin eilen kaupasta sipsiä. Mitä aijon syödä tänään. Kermaviili pitää ostaa niin saa dippiä. Ranch dippi on mun lemppari. Tokmannilla myydään kermaviiliä niin käyn sen sieltä ostamassa tai sitten käyn lidlissä.
Mietin vielä mistä mä haen sen kermaviilin.
Kohta on aamupala. Syön hyvin niin jaksaa luistella. Pukeudun lämpöisesti kun ollaan ulkona.
Ettei tule kylmä. Kohta voisi laittaa perjantai musiikit soimaan ja fiilistelemään. En aijo murehtia nyt mistään vaan aijon nauttia elämästä. Vielä kun vaan voi.
Elämän pieniä iloja. Niitä mulla on paljon mistä nautin.
Paras kaveri lähtee lomille. Viestitellään taas viikonloppuna. Katson jos ensi viikolla olen paremassa kunnossa niin menen lomille.
Nyt lepään. Toivon että ensi viikolla jaksan paremmin mitä tällä viikolla. En olisi uskonut että tästä viikosta tulikin näin rankka.
No välillä käy niin. Ei sitä aina jaksa.
Sitten kun on vielä nää sairaudet niin tulee vielä rankempaa.
Onneksi olen oppinut elämään hetken ja päivän kerrallaan.
Niin elämä tuntuu silleen sitten hyvältä.
Sitä ei koskaan voi tietää mitä huomenna tapahtuu. Se voi olla ihan mitä vaan. Voi tapahtua jotain hyvää tai sitten huonoa.
Mutta nyt menen aamupalalle. Sekö aijon etsiä ne luistimet.
Toivon että ne menee vielä jalkaan.

Lepään tämän viikonlopun.Torstai 10.01.2019 07:40

Tämä viikko on tuntunut tosi rankalta. No hyvin olen selvinnyt. Onneksi kohta alkaa viikonloppu niin saa levättyä. En ole lähdössä nyt lomille.
Menen sitten taas ensi viikolla jos olotila vaan sallii.
Töissä on mennyt mukavasti. Nopeasti meni tää alkuviikko. Oli kivaa nähdä työkaverit loman jälkeen. Niillä oli mennyt loma mukavasti.
Tällä viikolla alkoi nuo ohjatut kuntosaliryhmät. Oltiin eilen kaverin kanssa siellä. Tein kevyillä painoilla koska mun kaikki paikat on vähän kipeänä sählypelin jälkeen. Sain sählyssä tehtyä pari maalia. Mutta mun joukkue hävisi. No katsoo millaiset pelit on sitten ensi kerralla.
Tänään mulla on ohjelmassa siivousta ja verikokeet päivällä.
Alan siivoilemaan kun saan blogin kirjoitettua. Tässä on nyt hyvin koko aamupäivä siivota. Siivoan kunnolla. Pyykkiä aijon pestä myös jos pesukone on vaan vapaa. Pyykkiä on kertynyt taas kivasti niin on pakko pestä. Tämä viikko on silleen mennyt hyvin ettei ole joutunut ottamaan yhtään rauhottavaa. Ei ole silleen ahdistanut vaan väsyttänyt.
Pitää hakea tällä viikolla lisää lääkkeitä. Leponexit alkaa loppua. Ajattelin huomenna mennä apteekkiin kun on aikaa.
Niin käyn hakemassa ne leponexit. Sitten on taas lääkkeitä.
Olen nyt syönyt noita jouluna saatuja suklaita. Pandan konvehtirasian avasin tuossa pari päivää sitten niin vieläkin on jäljellä niitä. No syön ne pikkuhiljaa pois. Pääsee niistä joskus eroon. Mulla on vielä toinen pandan konvehtirasia syömättä. Sain pari niitä joululahjaksi. Sitten on vielä noita simpukkasuklaata.
Minkä sain parhaalta kaverilta joululahjaksi.
Syön ne sitten kun kerkiää. Uudet anime sarjat ovat alkaneet. Ajattelin vilkaista niitä tuossa viikonloppuna kun on aikaa ja saada katsoa muita sarjoja loppuun. Eli vaan pelkkää animea.
Siellä oli muutama mielenkiintoinen sarja mitä alan seuraamaan.
Gintama animea pitäisi katsoa taas eteenpäin.
Se on hyvä anime. Suunniteltiin kaverin kanssa kun olen nyt viikonlopun täällä niin mentäisiin ulos syömään.
Pizzalle tai subwayhin. Tuossa sunnuntaina mentäisiin.
Poikaystävä on tulossa käymään lauantaina.
Kiva viikonloppu tulossa. Paras kaveri lähtee lomille. Salkkarit alkaa ensi viikolla. Jes. Niitä ollaan odotettu parhaan kaverin kanssa. Eilen katsottiin uusia poliisi jaksoja. Se on mun ja parhaan kaverin lempi ohjelma. Oli kiva kun siitä alkoi uudet jaksot.
Poliisit tulee aina keskiviikkoisin. Juuri sopivasti aina kahdeksalta.
En eilen kerennyt katsomaan lemmen viemää jaksoa niin katson sen tänään tuolta katsomosta.
Kätevä tuo katsomo kun sieltä voi aina katsoa noita ohjelmia koska vaan. Eikä maksa mitään.
Mutta. Nyt siivoilemaan. Aloitan keittiöstä. Pyykit laitan valmiiksi ja vien ne kohta pesuun.

Loma loppuu.Sunnuntai 06.01.2019 08:39

Vika loma päivä. Arki alkaa sitten huomenna taas. Hyvällä fiiliksellä aijon aloittaa ensi viikon. Mukavaa mennä töihin taas huomenna.
Aijon laittaa sinne töihin nyt päälle nuo mun uudet housut.
Ja se David musta huppari. Ei nyt tullut vaatekriisiä.
Mä nukuin eilen koko päivän. Mua vaan nukutti. Mutta tänään mä koitan pysyä hereillä koko päivän. Onneksi poikaystävä tulee tänään käymään niin pysyy hereillä. Suunniteltiin että käydään hakemassa subit tänään.
Mä otan varmaan kanaa. Tai voi olla että mieli muuttuu.
No katsotaan. Olin eilen parhaan kaverin luona niin katsottiin sitä myyrä ohjelmaa. Vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Aijon jatkossakin katsoa sitä.
Ekaa jaksoa en ole nähnyt tää oli toinen jakso.
Salkkarit alkaa vasta viikon päästä. No nopeasti ensi viikko varmasti menee. Sitten on kivaa taas katsoa salkkareita parhaan kaverin kanssa. Olen nyt tämän aamun koneella niin pysyn hereillä. Voisi kuunnella vähän musiikkia. semmoista musiikkia mistä tulee hyvä fiilis.
Tänään ajattelin juoda coca colaa kun katsomme leffoja poikaystävän kanssa. Herkkuja en aijo ostaa. Limu saa riittää.
Pitäisi maksaa taas pari laskua. Ensi viikon alussa maksan ne.
Saa pois alta. Aina kun mä maksan laskuja pois niin jää niiden jälkeen kivasti rahaa tilille.
Sitten mä aina säästän. Niin kaikki rahat ei mene.
Sekä raha asiat on ok. On sitä rahaa jos tulee joku hätä.
Huomenna pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin. Joudun hakemaan sitä leponexia lisää ensi viikolla.
Sitten on kaikkia lääkkeitä taas. Verikokeet on sitten taas ensi viikon torstaina. Sinne pitää mennä.
Toivon että ensi viikko on hyvä viikko. Mukavaa taas nähdä muita ihmisiä pitkästä aikaan taas. Sekä päästä tekemään töitä.
Milloin aika kuluu vähän nopeammin.
Tulee tekemistä päivään. En ole nyt katsonut animea. No ensi viikolla katson jossain vaiheessa taas.
Sitten kun tulee sopiva hetki niin katson. Lomalla tuli katsottua jonkin verran animea. Kohta alan tiskaamaan ja siivota vähän tätä mun keittiötä. vähän sotkuista niin siivoan. Musiikit laitan soimaan taustalle. Mutta tästä on tulossa mukava päivä. Näkee taas kavereita. Sekä on mukavaa että poikaystävä on tulossa käymään.
Vietetään kiva päivä. Nyt kyllä maistuu subi pitkästä aikaan.
Aijon vaan nauttia tästä päivästä.

Työt alkaa ylihuomenna.Lauantai 05.01.2019 12:55

Ei ollut eilen turha shoppailu reissu. Kävin cubuksella shoppailemassa niin löysin part housut ja rintaliivit. Huomasin että mun tissit olivat kasvaneet taas niin piti etsiä oikea rintaliivi koko.
No löysin sitten ainakin yhdet rintaliivit mitkä sopi päälle. Aijon jatkossa ostaa noita rintaliivejä lisää. Bussi matkat meni hyvin. Bussi ei ollut onneksi kamalan täynnä niin ei alkanut bussissa ahdistamaan.
Mulla oli rauhottava mukana varmuuden vuoksi jos huono olo olisi iskenyt. Mutta selvisin. Kävin vielä eilen tokmannilla niin sieltä mä löysin halvalla David merkkisen mustan hupparin. Maksoi vaan 20 euroa. Se huppari on ihana. Ajon pitää sitä sitten tuolla töissä ja niitä uusia housuja. Ostin mustat housut ja harmaat. Maksoi 24 euroa housut.
Poikaystävä on tulossa huomenna käymään. Tänään se on bemaria korjaamassa kaverin kanssa. Huomenna voitaisiin käydä subwayssa hakemassa subit. Katsellaan taas leffoja.
Työt alkaa sitten ylihuomenna. Nää pari viikkoa lomaa meni tosi äkkiä.
No ihan mukavaa kun arki taas alkaa. Tulee tekemistä viikolle.
Ajattelin tänään mennä lenkille koska siellä on kiva ilma.
Ei ole varmaan kauhea pakkanen.
Menen ruoan jälkeen lenkille. Ostin tokmannilta myös eilen coca colaa.
Ajattelin sitä juoda ja katsoa animea.
Aijon katsoa koneelta yhden sarjan loppuun ja aloittaa taas uuden.
Saa niitä pikku hiljaa katsottua.
Aijon katsoa animea kun tulen lenkiltä.
Nyt aijon olla koneella. Söin eilen kaikki mun sipsit.
Nyt en aijo vähään aikaan syödä sipsiä. Pidän taukoa.
varmaan jonkun viikon pidän tauoka ja syön taas.
Näin se vaan menee. Onneksi pääsee salille ylihuomenna.
Hikoilemaan ja saamaan samalla hyvää oloa.
Pitää vaan kaivaa salivaatteet esiin tulta mun kaapista.
Teen sen vaikka tänään jo. Ensi viikolla pitää varmaan hakea taas leponexia lisää. Loppuvat taas kohta ja ensi viikolla mulla onkin taas verikokeet. Sitten kun on käynyt verikokeissa niin saa lääkkeet haettua sen jälkeen. Masennuslääkkeet mulla ei ihan heti vielä lopu.
Eikä rauhottavat. Sitten kun työt alkaa niin pidän rauhottavaa aina sitten mukana. Koska mulla saattaa joskus töissä iskeä se ahdistus ihan yllättäen. Mutta harvoin se ahdistus koska mä olen aina iloinen ja positiivinen töissä ja kaikki tykkäävät musta siellä. Tulen kaikkien kanssa toimeen. Tykkään tehdä töitä siellä.
Mä viihdyn töissä. Mä mietin sitä että lisäisikö työtunteja vaikka lisää.
Pitää puhua siitä ohjaajien kanssa. Jossain vaiheessa mutta ei vielä.
No kumminkin mun työt jatkuu tämän vuoden syyskuun loppuun asti.
Mistä olen todella iloinen ja onnellinen.
On paikka minne mennä.

Shoppailemaan :)Perjantai 04.01.2019 08:23

Tänään aijon pitää shoppailu päivän. Olen menossa alennusmyynteihin. Katsoo jos löytää halvalla jotain kivaa. Rahaakin on tullut taas kelalta Niin pystyy shoppailla. Aijon nauttia tästä päivästä.
Tämä viikko on taas tuntunut vähän rankalta uuden vuoden jälkeen.
varmaan johtui ihan siitä että tuli juotua liikaa. Nyt en aijo juoda enää pitkään aikaan. Aijon pitää juomisesta pitkän tauon taas.
Arki sitten alkaa taas ensi viikolla. Alkaa työt ja ryhmät. Sählykin varmaan taas jatkuu. Tulee sitten taas tekemistä viikolla. Ei ole tulossa yhtään tylsää päivää. Aika menee myös varmasti äkkiä kun on ohjelmaa. Mutta hyvällä fiiliksellä aijon aloittaa sitten ensi viikon.
Tästä tää uusi vuosi alkaa. Toivon että tästä vuodesta on tulossa hyvä vuosi. Tulee paljon hyviä muistoja. Kavereiden kanssa.
Kävin eilen tokmannilla pyörimässä. Ostin vaan limua. En löytänyt mitään kivaa sieltä. Mun piti eilen pestä pyykkiä mutta en mä vaan jaksanut. No viikonloppuna uusi yritys. Silloin on aikaa pestä.
En ole nyt joutunut syömään yhtään rauhottavia. Hyvin olen pärjännyt ilman niitä. Ei ole niin pahasti nyt ahdistanut. Mutta mä varaudun siihen jos ensi viikolla se olo iskee kun kaikki taas alkaa.
Se voi tulla ihan yllättäen. Varaudun siihen.
Musta on kivaa kun pääsee taas salille. Kaverin kanssa menemme taas. pari kertaa viikossa taas käydään. Tekee hyvää vaan kropalle.
Aijon myös lenkkeillä kun kerkiää.
Paino alkaa nyt varmasti enemmän tippumaan.
Kunhan ei liikaa vaan tipu. Unelma paino olisi se 65 kiloa.
Tai alle. No katsotaan mihin suuntaan menee.
En aijo miettiä koko aikaa tuota paino asiaa.
Liikkuu vaan ja syö terveellisesti.
Herkutella voi viikonloppuna. Salkkarit ei ala vielä ensi viikolla.
Vielä pitää odottaa vähän yli viikko niin jatkuu taas.
No onneksi lemmen viemää sarja ei ole koskaan tauolla.
Tulee joka päivä.
Tänään katsomme kaverin kanssa taas.
Nyt perjantai musat soimaan ja nauttimaan tästä päivästä.
Ihana shoppailu päivä. Menen yksin shoppailemaan.
Cubus liikkeessä pitää ehdottomasti käydä. Mun yksi lempi vaateliike. Katsoo jos mä löydän sieltä uudet housut taas halvalla.
Tai jotain paitoja. Rintaliivejä mä ostan sieltä jos mun kokoa löytyy.
Maksoi mitä maksoi. Mulla on rahaa.
Jos mä löydän parit liivit niin olisi kiva.
Mä tarvitsen uusia rintaliivejä. Katsotaan löytyykö.

Loppuviikko vielä lomaa.Keskiviikko 02.01.2019 06:57

Uusi vuosi alkaa. Toivon että tästä on tulossa hyvä vuosi.
Vietin poikaystävän kanssa uutta vuotta. Ja join itseni kipeäksi. Mulla oli pieni krapula eilen ja mä nukuin koko päivän.
Tuli vähän juotua viiniä ja siideriä. Nyt mä taas päätin etten aijo juoda taas vähään aikaan. Mutta kyllä se päärynäviini oli taas niin hyvää kylmänä. Koko pullo meni. Saa nähdä mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Varmasti hyviä muistoja kavereiden kanssa. Reissuja on varmasti tänä vuonna taas, Shoppailua on paljon ostan kaikkea kivaa taas..desucon tapahtumat. Kavereiden kanssa vietän paljon aikaa. Siitä tulikin mieleen että tänään mä näen taas kaverit. Tulevat lomilta kotiin. Ihanaa nähdä niitä. Poikaystävä meni taas tänään töihin ja mulla on vielä loppuviikko lomaa. Ensi viikolla menen töihin taas maanantaina.
Hyvällä fiiliksellä. Ihanaa nähdä työkaverit.
Hyvä uutinen on se että saan olla tuolla töissä ainakin tämän vuoden syyskuuhun asti. Nyt on sitten tekemistä tälle vuodelle töissä. Käyn edelleen kolmena päivänä viikossa neljän tunnin päiviä.
Katsoo jos vaikka lisään työtunteja tänä vuonna. Pitää keskustella sitten siitä ohjaajien kanssa mitä mieltä ne on.
Mulla on tänä vuonna taas hyvä viikko ohjelma ja harrastukset siihen päälle. Tästä ei tule mitään tylsää vuotta.
Tekemistä on jokaiselle päivälle ja onneksi on sitten viikonloput mitkä voi ottaa rennosti. Lepää sitten niin jaksaa aina ensi viikon.
Olen täällä tai lomilla. Pyykkiä pitäisi pestä taas ja siivota.
No tänään mä ajattelin siivota kun on koko päivä aikaa.
Kaupassa pitää myös käydä tänään.
Menen varmaan taas lenklle illalla. Pakko liikkua taas kun viikonloppuan lomilla en liikkunut yhtään.
Onneksi kohta alkaa ohjatut kuntosaliryhmät. Paino joko tippuu tai pysyy samana. Pitää myös lenkkeillä.
Olen laihtunut nyt 5 kiloa tänä vuonna. Aika hyvin. Musta tuntuu että mä lihoin taas silloin kun aloin syömään uusia e-pillereitä.
Paino nousi aika paljon silloin. Mutta nyt se on alkanut tippumaan.
Pääsen varmaan bikini kuntoon kesällä.
Pitää sitten ostaa uudet bikinit sen kunniaksi. Menen kesällä niitä sitten shoppailemaan. Sitten kun kesä taas tulee niin pitää shoppailla kaikkea kesävaatetta. Mekkoja ja toppeja..
Mutta nyt alkaa alennusmyynnit. Pitää tehdä tässä lähiaikoina shoppailu reissu taas. Löytää halvalla taas kaikkea kivaa.
Luulen että tänä vuonna on varmasti joku laiva reissu minkä ohjaajat taas järjestää. Pitää sinne sitten alkaa säästämään rahaa jos ostan sieltä laivalta taas uuden Guess laukun.
Mä olen sen päättänyt että tänä vuonna ostan varmaan pari uutta Guess laukkua. Tai edes yhden.
Nyt mä ostan semmoisen isomman Guess laukun mihin mahtuu enemmän tavaraa. Viimeksi ostin semmoisen pienen punaisen laivalta. Uusi Guess lompakko olisi myös kiva. Ostan senkin varmaan tänä vuonna. Ja kaikkea muutakin kivaa aijon shoppailla.
Shoppailu on yksi mun lempi harrastus.
Mä shoppailen aina silleen että ei ihan kaikki rahat mene.
Ostan joka kuukausi jotain pientä kivaa. Vaikka uudet housut tai paita. Cubukselta ostin viimeksi farkut mitkä maksoi vaan 30 euroa.
Näyttää hyvältä päällä. Eikä ollut kalliit farkut.

Uusi vuosi lähestyy.Lauantai 29.12.2018 08:28

Olen vasta huomenna menossa poikaystävän luokse viettämään uutta vuotta. Olen sitten sen luona tiistaihin asti. Parisen päivää.
Mä ajattelin nyt juoda uutena vuotena. Samalla ajattelin että voisin jo viettää synttäreitä siinä samalla. Ostan vähän päärynäviiniä ja siideriä. En ole juonut puoleen vuoteen mutta nyt on hyvä juhlia ja vähän juoda. Sitten taas tämän jälkeen pidän taukoa juomisesta.
Poikaystävä hakee mut huomenna iltapäivällä. Kerkiän kaiken pakata ennen lähtöä ja laittaa kämppä kuntoon. Ai niin lääkkeet pitää jakaa jo tänään dosettiin. Teen sen tuossa aamupalan jälkeen.
Meillä on taas aamupala tänään yhdeksältä.
Mä kävin eilen lidlissä kaupassa. Unohdin ostaa kahvin. No käyn sen ostamassa tänään. Paras kaveri lähtee lomille vasta ylihuomenna.
Näemme tänään illalla vielä. Eilen olin parhaan kaverin luona niin katsottiin yksi kotimainen leffa. Sen niminen kuin päin seinää.
Siinä leffassa oli surullinen loppu ja oli muutenkin hyvä leffa.
Kesti puolitoistatuntia. Nyt en ole katsonut animea. No ensi viikolla on aikaa katsoa vielä koska on lomaa jäljellä.
Työt alkaa taas viikon päästä. Ihan mukavaa mennä töihin loman jälkeen. Tää viikko on mennyt taas todella hyvin. Ei ole pahasti ahdistanut tai ollut huonoa oloa.
Eikä ole joutunut syömään rauhottavia. uusi vuosi menee varmasti hyvin. Tuskin lomilla tulee sitä huonoa oloa.
Siitä tulikin mieleen että katson kohta paljon mulla on leponexia jäljellä vielä kun jaan lääkkeet dosettiin. Jos ne alkaa loppua niin voin vaikka tänään käydä hakemassa niitä lisää koska mä käyn samalla kaupassa.
Apteekki on ihan siinä kaupan vieressä. No katsotaan.
En ole vielä pakannut. Alan pakkailemaan tässä pikku hiljaa.
Alan pakata kun saan eka blogin kirjoitettua.
Vaatekriisi iski taas. Mitä puen päälle uutena vuotena?
Taidan laittaa sen mun uuden neulepaidan minkä ostin tokmannilta ja varmaan legginsit. Jep. Siinä on mun juhla vaatteet.
Katsellaan sitten poikaystävän ikkunasta kun kaikki ampuu raketteja. Me ei ammuta yhtään.
Katsellaan vaan. Mä toivon että ensi vuodesta tulee hyvä vuosi. Tämä vuosi on ollut ihan mahtava.
Olen ollut onnellinen koko vuoden. Varmasti olen ensi vuonnakin onnellinen. Aijon nauttia elämästä täysillä.
Tulee varmasti hyviä reissuja taas ensi vuonna mitä ohjaajat järjestää. Päästään kavereiden kanssa reissuihin.
Varmaan mennään taas ensi vuonna laivalle. Olen ihan varma siitä.
Sitten kun menee taas laivalle niin varmaan parisen sataa euroa taas menee. Mutta nyt ei mietitä sitä vielä. Poikaystäväkin varmaan juo uutena vuotena. Juomme yhdessä ja valvotaan. Sitten mä nukun koko tiistai päivän.
Näin se vaan menee. Mutta. Nyt alan pakkailemaan ja kuuntelemaan vähän musiikkia.
Alan jo fiilistelemään uutta vuotta. Kivaa on varmasti!

Olen laihtunut.Perjantai 28.12.2018 07:58

Huomenna olen lähdössä taas lomille. Poikaystävän luokse viettämään uutta vuotta. Mukavaa taas mennä pitkästä aikaan poikaystävän luokse.
Eilen mä pidin löhöily päivän sohvalla. Nukuin melkein koko päivän.
Katselin myös netflixiä. Terrace housea muutaman jakson.
Kävin myös lenkillä. Oli hyvä sää. Ei onneksi satanut räntää kauheasti.
Mulla oli punnitus eilen. Hyviä uutisia. Olen laihtunut taas melkein pari kiloa. Luulin että mä lihon vaan jouluna mutta olenkin laihtunut!
Kiva ylläri. Nyt mä painan alle 74 kiloa. Olen nyt laihtunut tämän vuoden aikana 4 tai 5 kiloa. Pikku hiljaa alkaa siitä tippumaan mikä on vaan hyvä asia. Tai sitten sekään ei ole huono jos tuo paino pysyy nyt tuossa. Pääasia etten liho enempää.
Varmaan mä syön oikein ja liikun niin on alkanut tippumaan.
Ajattelin mennä tänään illalla pitkästä aikaan salille. Lemmen viemän jälkeen. Tekee nyt mieli mennä salille. En ole nyt taas käynyt salilla muutamaan viikkoon. No salilla tulee sitten taas käytyä kun alkaa ne ohjatut kuntosaliryhmät. Ensi vuoden alussa.
Kaupassa pitää käydä tänään. Pitää ostaa ainakin lisää kahvia. Loppuu kohta. Äsken join aamukahvit. Nyt mä olen pirteä. Tästä on tulossa kiva päivä. Eilen paras kaverikin tuli kotiin lomilta. Olin eilisen illan sen luona. Tänään menen taas sen luokse illalla.
Keritään nähdä vielä ennen kun mä lähden lomille.
Pitää alkaa pakkailemaan pikku hiljaa.
Mä olen nyt kovasti miettinyt että pitäsikö juoda uutena vuotena?
Päärynäviiniä ja vähän siideriä.
No mä mietin vielä. Tai sitten mä juon vaan coca colaa.
Siitä ei ainakaan tule huonoa oloa. katsoo millainen fiilis on sitten huomenna jos mä ostan jotain alkoholia.
Tässä on aikaa miettiä. Tänään pitää maksaa taas laskuja pois.
No mulla on tänään aikaa maksaa ne. Ei sitten unohdu. Puhelin ja netti pitää maksaa. Kohta alan taas vähän popittaa musiikkia.
Viikonloppu fiilis nyt vaan päälle.
Katsoo jos huomenna käydään poikaystävän kanssa hakemassa vähän pizzaa tai kebabia.
Huominen ruoka. Mä tarjoan ruoat tällä kertaa.
Poikaystävä tarjosi viimeksi. Mulla on nyt taas kivasti rahaa niin hyvin pystyy maksamaan ruoat.
Varmaan mä otan huomenna kebabia. Sitä tekee taas mieli.
En ole nyt syönyt sitä vähään aikaan.
Poikaystävä ottaa varmaan pizzan. Mutta nyt alan vähän pakkailemaan. Kohta on aamupala ja mun on pakko juoda vielä toinen kuppi kahvia.
Olen täysin pirteä uuteen päivään. Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Nyt vaan nautin.

Sain jouluna paljon suklaata.Keskiviikko 26.12.2018 05:30

Joulu on nyt vietetty. Olin porukoilla viettämässä joulua. Sain jonkin verran lahjoja. Paljon suklaata ainakin. Mitä mä nyt syön sitten puoli vuotta. Parhaalta kaverilta sain simpukkasuklaata ja lahjakortin koti pizzaan. Kiva lahja siltä. Tulin eilen takaisin kotiin. Veli toi mut autolla takaisin. Olin vaan parisen yötä kotona. Seuraavan kerran menen lomille sitten uutena vuotena. Poikaystävän luokse.
Tulee varmasti kiva uusi vuosi. Mä heräsin taas tänään puoli viisi. En vaan enää saanut unta. No aloin nyt keittämään kahvia ja kirjoitan nyt blogin. Voin vaikka nukkua sitten vähän myöhemmin. Jos mua ei nyt nukuta. Mulla on loma niin on aikaa nukkua.
Käytiin jouluna haudoilla. Paljon oli kaikkialla kynttilöitä. Hieno näky.
Tulee aina se joulu fiilis siitä kun käy haudoilla.
Syötiin porukoilla kunnon jouluruokia. Oli kinkkua, porkkanalaatikkoa, lohta..join jouluruoan kanssa coca colaa. Kunnon joulu juoma on kyllä coca cola. Mulla on vielä muutama tölkki coca colaa jäljellä.
Juon niitä sitten jossain vaiheessa. Ei yhtään ahdistanut tai tullut huonoa oloa jouluna. Mikä oli vaan hyvä juttu. No mä en koskaan ahdistu jouluna. Mulla on silloin aina iloinen mieli ja hyvä olo. Silloin tietää että nyt voi nyt syödä ja levätä.
Eikä ole kiire yhtään minnekkään. Sain jouluna katsottua taas yhden anime sarjan loppuun ja aloitin uuden sarjan.
Nyt kun on loma niin on aikaa katsoa animea.
Sitten kun työt ja ryhmät alkaa niin ei silloin kerkiä katsomaan kauheasti mitään animea. Nyt on vaan aikaa ja aijon nauttia siitä.
Sekä siitä että nyt saa nukkua. Aijon mennä tänään lenkille iltapäivällä. Saa vähän liikuntaa. Jouluna en liikkunut kauheasti niin nyt on aikaa liikkua. Laatikot ja kinkut sulaa kun lenkkeilee.
kaloreita kuluu. Liikunta tekee joulun jälkeen ihan hyvää.
Mulle ainakin. Ensi vuoden alussa alkaa sitten taas ohjatut kuntosaliryhmät. Hyvä että alkavat. Tulee sitten taas käytyä säännöllisesti salilla. Pari kertaa viikossa.
Mä ajattelin että teen taas joku päivä shoppailu reissun. Ensi kuussa varmaan. Kun alennusmyynnit alkaa niin silloin voi löytyä kaikkea kivaa halvalla.
Eli kannattaa mennä shoppailemaan. Odotan innolla.
Cubus liikkeessä aijon taas käydä. Käyn siellä aina shoppailemassa.
Mun yksi lempi vaateliike mistä ostin nyt viimeksi uudet farkut.
Aijon sieltä ostaa jatkossakin farkkuja. Ei ole kamalan kalliita mun mielestä. Pyykkiä pitäisi taas pestä. Varmaan huomenna pesen.
Tänään en aijo ajatella mitään pyykin pesua. Tänään mä otan rennosti. Lomaa on vielä alle pari viikkoa.
Toivon että loma menee silleen hyvin ettei se ahdistus taas iske ja harhat. Jos ne olotilat tulee niin sitten vaan ottaa heti sen rauhottavan. Niin olo helpottuu.
Onneksi mä syön rauhottavia. vahva lääke mikä auttaa muutamassa minuutissa. Nopeasti vaikuttaa ja rauhoittaa.
Kun aina rauhottavat loppuvat niin onneksi apteekista voi hakea lisää. Apteekki ei ole täältä kaukana.
Sinne kävelee kymmenessä minuutissa. Eli keskustassa on apteekki.
Mutta. Nyt menen katsomaan onko youtubessa mitään videoita mitä voisi katsoa. Sekö alan kuunnella vähän musiikkia.
Mutta. Ajon nauttia tästä päivästä.