IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Heräsin taas neljältä.Maanantai 21.01.2019 04:55

Miksi nämä viikonloput menevät nopeasti? Arki alkaa taas. Mutta oli mukavaa olla lomilla pitkästä aikaan. Pääsi viettämään aikaa poikaystävän kanssa. Käytiin perjantai iltana hakemassa vähän pizzaa ja kebabia. Mä otin kebab riisillä. Ai että oli hyvää. Saunottiin perjantai iltana vielä. Oli hyvät löylyt. Lauantai iltana pidettiin leffailta. Katsottiin kolme leffaa putkeen. Siinä se lauantai ilta meni kivasti. Nukuin jonkun verran lomilla. Nukuin pitkään ja päikkäreitä. Tehtiin myös ruokaa. Spagettia ja jauhelihakastiketta. Ai että oli hyvää ruokaa. Söin mahan täyteen sitä. Tehtiin myös lumitöitä poikaystävän pihassa.
Hommaa oli mutta sai ainakin raitista ilmaa. Kiva pakkanen oli eilen tuolla ulkona. Tänään taas töihin ja salille. Mä heräsin nyt taas neljän aikaa. Join aamukahvit äsken. Pitää muuten ostaa kahvia lisää. Alkaa olla loppu. No mä käyn kaupassa kun pääsee töistä.
Olo on nyt muuten ihan hyvä. Nyt on pirteä olo mutta saa nähdä olenko unessa tänään töissä. No pakko juoda vaan kahvia.
Tällä viikolla ei tarvitse hakea mitään lääkkeitä. kaikkea taas löytyy. Pitää tänään illalla jakaa taas lääkkeet dosettiin.
Otan töihin taas mukaan rauhottavan varmuuden vuoksi.
Mutta mä uskon että töissä menee tänään ihan hyvin. Toivon että on hommia tänään. Kyllä nyt salilla käynti tekee ihan hyvää kaikkien niiden herkkujen jälkeen mitä söin viikonloppuna.
Söin suklaata, sipsiä, kebabia..Limua. Herkuttelen seuraavan kerran kun mulla on synttärit. Tämän viikon perjantaina. Ihanaa kun synttäri päivä osui perjantaille. Viikon paras päivä.
Ostan limua sitten juhla juomaksi. Coca colaa kylmänä.
Kohta voisi mennä kaivamaan vaatekaappia.
Mitä pukea tänään päälle? Laitan sen mun uuden david hupparin.
Housut pitää vaan katsoa.
No onneksi ei ole mikään kiire vielä. Kerkiää tässä kuunnella vähän musiikkia. Laukkua voisi laittaa valmiiksi. Pitää pakata eväät ja lompakko. Juomapullo mukaan taas.
Hörpin vettä sitten vähän väliä töissä. Jee. salkkarit tulee taas tänään. Katsotaan parhaan kaverin kanssa.
Nyt se viime jakso ei silleen mun mielestä jäänyt niin jännään kohtaan. Pitää katsoa katsomosta tänään lemmen viemää.
Kerkiää katsoa ennen kun menee salille.
Katselin animea tuossa viikonloppuna. Tällä viikolla jatkuu katsominen. Loppu viikosta on aikaa taas katsoa.
Eli viikonloppuna. Sain taas melkein katsottua yhden anime sarjan loppuun. Pari jaksoa vielä jäi.
Ostin muuten sitä fazerin Dumlesuklaata. Se on nyt mun yksi suosikki suklaa. Meni koko levy viikonloppuna.
Oli vaan niin hyvää. Ostin sitä silloin ekaa kertaa kun oltiin viimeksi laivalla joulukuussa.
Ostin itselle ja poikaystävälle. Mä odotan jo innolla seuraavaa laivareissua minkä ohjaajat järjestää. Me ollaan aina käyty laivalla joka vuosi ainakin pari kertaa.
Kaverit mukana niin aina tulee hyvä reissu. Katsoo jos nyt seuraavan kerran laivalla juo vaikka.
Vähän viiniä ja siideriä. Sitten kun ollaan laivalla niin menen ihailemaan noita Guess laukkuja.
Tänä vuonna aijon ostaa taas uuden Guess laukun.
Sitten jossain vaiheessa.

Väritellään.Perjantai 18.01.2019 07:49

Kohta pakkailemaan kamoja. Olen lähdössä taas lomille.
Ihanaa kun on nyt paremassa kunnossa niin voi lähteä. Viime viikko oli tosi rankka ja aika perseestä. Mutta nyt kaikki on hyvin ja jaksaa taas.
Menen poikaystävän luokse. Käydään kaupassa illalla ja haetaan pizzaa ja kebabia. Poikaystävä lupasi tarjota. Nyt kyllä maistuu taas kebab.
Se on yksi mun lempi ruoka. Mun piti herätä jo kuudelta mutta heräsin seitsemältä. No ei haittaa. Hyvin kerkiää blogin taas kirjoittaa.
Naistenryhmä on taas tänään niin me väritellään. Pitää siis ottaa värityskirja ja tussit mukaan siihen ryhmään. Meillä on välillä tätä väritystä. Ihan mukavaa. Sain eilen kunnolla siivottua ja pestyä pyykkiä. Kämppä on kunnossa kun lähden lomille. Poikaystävä hakee mut kun pääsee töistä. Varmaan nukun tänään päikkärit lounaan jälkeen jos mua vaan nukuttaa. No katsotaan.
Ajattelin ostaa sipsiä viikonlopuksi. Tai pizzaa. En ole ihan vielä päättänyt mutta jompaa kumpaa. En aijo miettiä kaloreita kun herkuttelen. Aijon vaan nauttia ja syödä.
Tiukka viikko ollut etten ole syönyt viikolla mitään herkkuja.
Mulla on vielä neljä tölkkiä coca colaa. Otan ne lomille mukaan ja juon.
Katsellaan taas leffoja viikonloppuna. Mukavaa.
Netflixistä. Katsoo onko tullut jotain uusia leffoja mitä voisi sitten katsoa. Varmaan katsomme lauantai iltana.
Tänä iltana me saunotaan. Ihanaa päästä saunaan. En ole pitkään aikaan käynyt saunassa. Saunan jälkeen kylmä coca cola. Ai että.
Pitää laittaa coca colat jääkaappiin kylmään.
Sain taas eilen verikoe ajan ohjaajalta. Ensi kuun 7 päivä aamupäivällä. Sinne siis pitää taas mennä. Mun pitää käydä joka kuukausi verikokeissa koska mulla on leponex lääkitys.
Onneksi olen jo tottunut. En pelkää neuloja.
Varmaan sitten jossain vaiheessa multa otetaan taas sydänfilmi.
Mulla otetaan se pari kertaa vuodessa.
Onneksi se ei satu. varmaan mun lääkkeet riittävät vielä ensi viikolle. Ei joudu hakemaan mitään.
Kohta on aamupala. Alkaa olla vähän nälkä. Saa nähdä mitä meillä on lounaalla ruokana. Päivälliselle en ole menossa koska käydään hakemassa ne pizzat ja kebabit.
Pitää kohta pakata limut laukkuun ettei unohdu.
Kohta alan popittaa taas musiikkia. Perjantai ja viikonloppu fiilis vaan päälle. Tulee mukava viikonloppu. Saa siinä samalla vähän levättyä kun pääsee poikaystävän sänkyyn makoilemaan.
Poikaystävällä on paras sänky. Se on iso.
Paljon peittoja ja tyynyjä. Teen pesän sen sänkyyn.
Hyvin mahdutaan nukkua siinä.
Nyt puen vaatteet päälle ja alan pakata mun värityskamat.
Sekä jatkan pakkaamista.
Olen melkein pakannut kaikki.

Lunta vaan tulee.Torstai 17.01.2019 06:35

Hyvin olen jaksanut tämän viikon. On ollut nyt enemmän energiaa mitä viime viikolla. Hyvin on mennyt töissä. Hommia on ollut. Ihan hyvä niin saa ajan kulumaan. Ei ole yhtään ahdistanut. Eikä ole joutunut syömään rauhottavia. Päätin nyt herätä vähän ennen kuutta että saa blogin kirjoitettua ja alan kota siivoilemaan. Pyykkiä pitää myäs pestä tässä aamupäivällä kun on aikaa. Kokkiryhmä on taas iltapäivällä ja mä olen pääkokki. Jotain kasvisruokaa tehdään mutta ei vielä tietoa että mitä.
Ohjaaja antaa ohjeet ja päättää mitä on pääruoaksi.
Muuta ohjelmaa mulla ei sitten ole paitsi että näen kavereita illalla.
Mukavaa kun salkkarit alkoi. Nyt on taas illalla katsottavaa. Eilen katsottiin poliisit salkkareiden jälkeen parhaan kaverin kanssa. Poliisit on yksi meidän lempi ohjelmista. Hyvä ohjelma. Olen lähdössä pitkästä aikaan taas lomille. Viime viikko oli rankka niin en lähtenyt lomille.
Poikaystävän luokse olen menossa taas. Tehdään sitten kaikkea mukavaa. Tehdään hyvää ruokaa, katsellaan leffoja, valvotaan..aijon viikonloppuna taas nukkua pitkään. Mä olen nyt joka aamu herännyt aikaisin niin on mukavaa viikonloppuna nukkua pitkään.
Pitää katsoa jos huomenna taas haetaan vähän pizzaa ja kebabia.
Kebab ruokaa mun tekee taas mieli. Voisi huomenna taas syödä. Perjantain kunniaksi. Juomana mulla on coca colaa. Mulla on vielä neljä tölkkiä sitä. Otan ne mukaan lomille ja juon. Huomenna me varmaan taas saunotaan illalla.
Ihanaa päästä taas kunnon saunaan. Aijon nauttia. Sitten saunan jälkeen kylmä coca cola. Ai että.
Kun käydään huomenna kaupassa niin ostan vähän herkkuja.
Sipsiä tai pizzaa. Katsoo kumpaa tekee huomenna mieli.
Oltiin eilen kaverin kanssa salilla. Oli tehokas tunti ja tuli todella hyvä olo sen tunnin jälkeen. Nukkui hyvin viime yön.
Kyllä liikunta tekee vaan hyvää. Mulle se tekee.
Tulee aina onnistunut olo kun on käynyt salilla tai lenkillä.
Tai pelannut sählyä. Hyöty liikuntaa saa myös kun kävelee töihin tai kauppaan. Mä nautin kaikesta liikunnasta.
Aijon varmaan katsoa tänään taas animea eteenpäin.
Ennen kokkiryhmää kerkiää katsoa muutaman jakson.
Viikonloppuna katson myös. Kun on aikaa.
Laitan taas vähän musiikkia soimaan kun siivoan.
Semmoista musiikkia mistä tulee hyvä fiilis.
Mutta. Huomista odotellen. Pakkaan vasta huomenna tavarat.
Mulla on koko päivä aikaa huomenna pakata.
Tästä päivästä tulee hyvä päivä. Menee varmasti äkkiä. Lunta vissiin sataa nyt kaksi päivää putkeen.
Kiva. Onneksi ei tarvitse ajaa autoa tuolla kelillä. En ajattellut tänään liikkua tuolla ulkona. Pysyn sisätiloissa.
Onneksi ei tarvitse lähteä kauppaan. Mulla on kaikkea.
Synttäri lähestyy. Ensi viikon perjantaina.
Olen sitten taas viikonlopun täällä. Teen taas täytekakun.
Olen taas vuoden vanhempi. Vuoden päästä olen jo 30.
Nää vuodet on menneet todella nopeasti.
Mutta hyvä vuosia ovat olleet. Pitää sitten ostaa jotain herkkuja synttäreiden kunnaksi. Saa nähdä mitä saan kavereilta lahjaksi.
Poikaystävä varmaan ostaa mulle suklaata.
Sekin on hyvä lahja. Ajatus on tärkein.

Hyvä fiilis päällä!Maanantai 14.01.2019 06:59

Pirteänä uuteen päivään. Hyvällä mieiellä olen menossa tänään töihin.
Nyt kun on levännyt viikonlopun niin jaksaa taas.
Eilen oli mukava löhöily päivä sohvalla. Käytiin kaverin kanssa subwayssa syömässä. Otin kanafajitan. Puolikkaan. Sen kanssa kivennäisvettä. Katselin eilen iltapäivän Jane the virgin sarjaa. Oli tullut neljäs kausi niin katsoin kolmannen kauden loppuun. Nyt olen neljännellä kaudella. En ole pitkään aikaan katsonut sitä sarjaa. Nyt oli hauskaa taas katsoa sitä. Katselin aamupäivän animea. Pääsin taas yhdessä sarjassa eteenpäin. Vielä on puolet sarjasta jäljellä. Se anime kertoo pianonsoittajista. jaksoja on 22.
Ihanaa tänään alkaa salkkarit. Mä en enää muista mihin kohtaa sen vaan jäi. No tänään selviää. Tänään on taas sali illalla.
Ihan kivaa mennä taas salille viikonlopun jälkeen kun on vaan herkutellut. Nyt en syö suklaata tai sipsiä viikkoon.
Viikon lääkkeet taas jaetaan dosettiin. Kaikkia on. Ei tarvitse hakea mitään. Eilen oli ihana ilma ulkona. Aurinko paistoi ja se piristi vähän mieltä. Nyt kun kevät tulee niin aurinko tulee esiin. Alkaa tulla taas enemmän valoa. Ihanaa kun kevät tulee ja lumet sulaa.
Sitten on varmasti enemmän energiaa. Jaksaa.
Aijon ulkoilla enemmän kun tulee valoisampaa.
Uskon että kevään aikana mun paino vielä tippuu tästä.
Pääsee biknikuntoon pikku hiljaa.
Aijon tänä kesänä ostaa uudet bikinit. Sekä tavoite on mennä uimaan tänä kesänä. En ole uinut moneen vuoteen mutta tänä vuonna aijon taas uskaltaa. Sitten kun kesä tulee niin aijon ostaa ihania kesävaatteita. Cubukselle menen sitten shoppailemaan niitä.
Toivon että tänä kesänä mä löydän ihania kesämekkoja.
Niitä on mukava sitten pitää päällä kun on helteet. Tai kun on lämmin. Odotan kesää jo innolla. Silloin on paljon ohjelmaa taas.
Parasta on päästä viettämään kesää kavereiden kanssa.
Tehdään varmasti paljon reissuja kesällä.
Ihanaa. Aijon nauttia. Mutta. nyt alan kuunnella musiikkia.
Vaikka on maanantai niin mulla on hyvä fiilis nyt.
Tämä maanantai ei tunnu pahalata. Vaan hyvältä.

Subway :)Sunnuntai 13.01.2019 08:45

Tänään ollaan menossa kaverin kanssa subwayhin syömään. Ei olla aikoihin käyty yhdessä siellä. Nyt on taas mukavaa mennä.
Otan jonkun kanasubin tällä kertaa. Eilen poikaystävä kävi niin tarjosin meille pizzat ja poikaystävä osti leffamässyt. Karkkia ja sipsiä. Mä söin itseni ihan täyteen niillä. Nyt ei enempää karkkia ja sipsiä.
Kiintiö on täynnä. Katsottiin pari leffaa mitkä olivat ihan hyviä.
En enää jaksanut lähteä lenkille illalla. Menin vaan kuumaan suihkuun ja aloin katsomaan netflixiä ja olin koneella. Nyt mä päätin että tänään mä herään ajoissa niin tulee taas tää rytmi. Tänään en nuku päikkäreitä vaan koitan pysyä hereillä. Huomenna arki taas alkaa. Pitää mennä töihin ja salille. Hyvällä mielellä aloitan taas ensi viikon.
Laitan huomenna töihin sen mun uuden hupparin päälle. Sen kanssa mustat housut. Hyvä. Ei tullut vaatekriisiä. Tiedän mitä puen päälle huomenna. Huomenna taas jaan viikon lääkkeet dosettiin niin nyt ei taas tarvitse hakea mitään. Kaikkia on. Mä jaan aina nuo lääkkeet dosettiin maanantai iltana kun on iltapala. Iltapalan jälkeen.
Nyt on ollut silleen hyvä että mitään lääkettä ei ole joutunut lisäämään.
Tuo leponex määrä mitä mä syön on ollut sopiva. Samoin masennuslääke. Mutta jos mun vointi huononee silleen että tulee enemmän ahdistusta niin sitten mulle varmaan lisättäisiin lääkkeitä lisää. Tai jos tulee enemmän harhoja.
Nyt mulla on ollut noita harhoja vähän. Mikä on vaan hyvä juttu.
Niitä tulee aina silloin jos olen todella väsynyt ja ahdistunut.
Silloin se rauhottava auttaa. Siinä tilanteessa se pitää ottaa.
Että olo helpottuu. Se rauhottava lääke mitä syön on tosi vahva. Se vaikuttaa jo alle viidessä minuutissa.
Huomenna alkaa salkkarit! Jee. Ollaan niin odotettu sitä parhaan kaverin kanssa. Nyt siinä tapahtuu varmaan jotain jännää. Joku vissiin kuolee siinä. Mutta kuka? No sen näkee sitten.
Nyt on sitten kiva kun on illalla katsottavaa kun salkkarit alkaa.
Ai niin. Big brother alkaa taas syksyllä! Ihana uutinen. Mä ja paras kaveri ollaan niin toivottu että big brother jatkuisi.
Nyt se jatkuu. Jee. Alan todellakin katsoa sitä.
Tulee sitten syksyllä katsottavaa. Mua niin kiinnostaa millaisia tyyppejä sinne big brotheriin tulee.
Sen näkee sitten kuka on suosikki ja kuka inhokki.
Vissiin Jim kanalta se big brother tulee. Sekä tuonne ruutuun tulee ne kaikki jaksot. Pitää sieltä sitten katsoa.
Ihanaa kun tänään voi ottaa vielä rennosti.
Syödä hyvää subileipää. Otan sen kanssa jonkun limun.
Katsoo jaksanko mennä vielä lenkille tänään.
Fiiliksen mukaan.
Tänään on tulossa kiva päivä. Poikaystävä on taas tulossa käymään.
Käydään taas hakemassa pizzaa. Mä tarjoan pizzat tällä kertaa.
Pidetään taas leffamaratooni. Katsotaan onko netflixiin tullut uusia leffoja. Eilen oli mukava päivä. Kävin tokmannilla niin löysin sieltä halvan uuden hupparin, alusvaatteita ja limua.
Oli alennusmyynnit tokmannilla. Sieltä sai halvalla taas kaikkea. Kannatti käydä. Olin kaverin luona katsomassa taas lemmen viemää. En jaksanut lähteä enää lenkille. Mua alkoi väsyttää. Mutta tänään taas uusi yritys. Menen tuossa illalla lenkille kun poikaystävä on lähtenyt.
Katselin eilisen illan vaan netflixiä. Menin nukkumaan jotain yhdeksän aikaa. Enkä mä herännyt tänä aamuna kun kello soi. No ei se mitään. Mä kerkesin onneksi aamupalalle. Meillä oli puuroa aamupalalla. Oli pakko syödä koska mä rakastan ihan tuoretta puuroa.
Mä voisin vaan elää puurolla. Se on vaan hyvää mehukeiton kanssa ja tekee hyvää vatsalle. Se on helppo keittää nopeasti.
Mietin minkä pizzan tänään söisin? En ole nyt vähään aikaan taas syönyt pizzaa. Nyt on kivaa taas syödä sitä.
Ajattelin olla nyt aamupäivän tässä koneella. En nyt keksi muutakaan tekemistä. Poikaystävä tulee tuossa päivällä.
Vietän taas tämän illan yksin. No ei se mitään. Onneksi mulla on netti ja netflix. Paras kaveri tulee huomenna kotiin niin näen sitä sitten.
Viestitellään nyt viikonloppuna. Olo mulla on nyt ihan ok.
Ei nyt ahdista yhtään mikä on vaan hyvä. Tuskin nyt joutuu ottamaan sitä rauhottavaa. Pärjään kyllä. Huomenna mennään kaverin kanssa ulos syömään. Mennään subwayhin. Ei olla pitkään aikaan käyty kaverin kanssa ulkona syömässä.
Nyt on kiva taas mennä. katsoo minkä subi leivän aijon ottaa. Kanaa tekee kyllä mieli nyt. Taidan ottaa sitä.
Otan vaan sen puolikkaan subin. Se 30 senttinen subi on liikaa. Mulle ainakin. Puolikas riittää hyvin ja tulee halvemmaksi.
Juomana juon sitten jotain limua. Varmaan fantaa.
Ihanaa nyt vaan syödä. Mä rakastan syömistä.
Etenkin kun käy ulkona syömässä tai hakea jostain ruokaa.
Pizza ja kebab on ne mun lempi viikonloppu ruoat.
Pystyn syömään ihan kaikkea. Kaikki ruoka menee eikä mulla oikeen ole mitään inhokki ruokaa.
Terveellinen ruoka on se tärkein. Sitä mä syön täällä viikolla.
Mutta. Nyt nauttimaan tästä päivästä.
Sekä nautin pizzasta.

Luistelemaan.Perjantai 11.01.2019 08:25

Viikonloppu alkaa taas. Tää viikko meni taas tosi nopeasti.
Ollut rankka viikko mutta nyt alkaa helpottaa onneksi. Ajon vaan levätä viikonlopun. Viettää aikaa kavereiden kanssa. Poikaystävä on tulossa huomenna käymään ja sunnuntaina ollaan kaverin kanssa menossa ulos syömään. Joko subwayhin tai kotipizzaan. Ihanaa viettää viikonloppuna kavereiden kanssa. Mä olin eilen niin väsynyt etten jaksanut mennä parhaan kaverin luokse illalla. Menin ajoissa nukkumaan ja sain nyt hyvin nukuttua viime yönä. Eilen mua ahdisti illalla niin paljon että jouduin ottamaan rauhottavan. Sitten kun otti vielä iltalääkkeet siihen päälle niin rauhotuin. Olo helpottui. Nyt tällä hetkellä on hyvä olo. Tää aamu ei nyt onneksi ahdista mua.
Meillä on naistenryhmä taas aamupäivällä niin kuulin että oltaisiin menossa luistelemaan. Pitää kaivaa luistimet esiin. Ne on jossain tuolla mun kaapissa. Mulla on pinkin väriset luistimet.
Ostin ne joskus tuolta tokmannilta. En ole luistellut moneen vuoteen niin saa nähdä pysynkö pystyssä. Parhaalla kaverilla on myös luistimet.
Ihan kivaa kun ollaan ulkona. Saadaan samalla raitista ilmaa.
Kävin eilen verikokeissa. Hyvin meni ja kävin niiden jälkeen kaupassa ja apteekissa. Nyt on taas leponexia. Ei ihan heti ole loppumassa.
Riittää kuukaudeksi. Rauhottavia pitäisi myös olla riittävästi ettei tarvitse hakea vielä lisää. Ostin eilen kaupasta sipsiä. Mitä aijon syödä tänään. Kermaviili pitää ostaa niin saa dippiä. Ranch dippi on mun lemppari. Tokmannilla myydään kermaviiliä niin käyn sen sieltä ostamassa tai sitten käyn lidlissä.
Mietin vielä mistä mä haen sen kermaviilin.
Kohta on aamupala. Syön hyvin niin jaksaa luistella. Pukeudun lämpöisesti kun ollaan ulkona.
Ettei tule kylmä. Kohta voisi laittaa perjantai musiikit soimaan ja fiilistelemään. En aijo murehtia nyt mistään vaan aijon nauttia elämästä. Vielä kun vaan voi.
Elämän pieniä iloja. Niitä mulla on paljon mistä nautin.
Paras kaveri lähtee lomille. Viestitellään taas viikonloppuna. Katson jos ensi viikolla olen paremassa kunnossa niin menen lomille.
Nyt lepään. Toivon että ensi viikolla jaksan paremmin mitä tällä viikolla. En olisi uskonut että tästä viikosta tulikin näin rankka.
No välillä käy niin. Ei sitä aina jaksa.
Sitten kun on vielä nää sairaudet niin tulee vielä rankempaa.
Onneksi olen oppinut elämään hetken ja päivän kerrallaan.
Niin elämä tuntuu silleen sitten hyvältä.
Sitä ei koskaan voi tietää mitä huomenna tapahtuu. Se voi olla ihan mitä vaan. Voi tapahtua jotain hyvää tai sitten huonoa.
Mutta nyt menen aamupalalle. Sekö aijon etsiä ne luistimet.
Toivon että ne menee vielä jalkaan.

Lepään tämän viikonlopun.Torstai 10.01.2019 07:40

Tämä viikko on tuntunut tosi rankalta. No hyvin olen selvinnyt. Onneksi kohta alkaa viikonloppu niin saa levättyä. En ole lähdössä nyt lomille.
Menen sitten taas ensi viikolla jos olotila vaan sallii.
Töissä on mennyt mukavasti. Nopeasti meni tää alkuviikko. Oli kivaa nähdä työkaverit loman jälkeen. Niillä oli mennyt loma mukavasti.
Tällä viikolla alkoi nuo ohjatut kuntosaliryhmät. Oltiin eilen kaverin kanssa siellä. Tein kevyillä painoilla koska mun kaikki paikat on vähän kipeänä sählypelin jälkeen. Sain sählyssä tehtyä pari maalia. Mutta mun joukkue hävisi. No katsoo millaiset pelit on sitten ensi kerralla.
Tänään mulla on ohjelmassa siivousta ja verikokeet päivällä.
Alan siivoilemaan kun saan blogin kirjoitettua. Tässä on nyt hyvin koko aamupäivä siivota. Siivoan kunnolla. Pyykkiä aijon pestä myös jos pesukone on vaan vapaa. Pyykkiä on kertynyt taas kivasti niin on pakko pestä. Tämä viikko on silleen mennyt hyvin ettei ole joutunut ottamaan yhtään rauhottavaa. Ei ole silleen ahdistanut vaan väsyttänyt.
Pitää hakea tällä viikolla lisää lääkkeitä. Leponexit alkaa loppua. Ajattelin huomenna mennä apteekkiin kun on aikaa.
Niin käyn hakemassa ne leponexit. Sitten on taas lääkkeitä.
Olen nyt syönyt noita jouluna saatuja suklaita. Pandan konvehtirasian avasin tuossa pari päivää sitten niin vieläkin on jäljellä niitä. No syön ne pikkuhiljaa pois. Pääsee niistä joskus eroon. Mulla on vielä toinen pandan konvehtirasia syömättä. Sain pari niitä joululahjaksi. Sitten on vielä noita simpukkasuklaata.
Minkä sain parhaalta kaverilta joululahjaksi.
Syön ne sitten kun kerkiää. Uudet anime sarjat ovat alkaneet. Ajattelin vilkaista niitä tuossa viikonloppuna kun on aikaa ja saada katsoa muita sarjoja loppuun. Eli vaan pelkkää animea.
Siellä oli muutama mielenkiintoinen sarja mitä alan seuraamaan.
Gintama animea pitäisi katsoa taas eteenpäin.
Se on hyvä anime. Suunniteltiin kaverin kanssa kun olen nyt viikonlopun täällä niin mentäisiin ulos syömään.
Pizzalle tai subwayhin. Tuossa sunnuntaina mentäisiin.
Poikaystävä on tulossa käymään lauantaina.
Kiva viikonloppu tulossa. Paras kaveri lähtee lomille. Salkkarit alkaa ensi viikolla. Jes. Niitä ollaan odotettu parhaan kaverin kanssa. Eilen katsottiin uusia poliisi jaksoja. Se on mun ja parhaan kaverin lempi ohjelma. Oli kiva kun siitä alkoi uudet jaksot.
Poliisit tulee aina keskiviikkoisin. Juuri sopivasti aina kahdeksalta.
En eilen kerennyt katsomaan lemmen viemää jaksoa niin katson sen tänään tuolta katsomosta.
Kätevä tuo katsomo kun sieltä voi aina katsoa noita ohjelmia koska vaan. Eikä maksa mitään.
Mutta. Nyt siivoilemaan. Aloitan keittiöstä. Pyykit laitan valmiiksi ja vien ne kohta pesuun.

Loma loppuu.Sunnuntai 06.01.2019 08:39

Vika loma päivä. Arki alkaa sitten huomenna taas. Hyvällä fiiliksellä aijon aloittaa ensi viikon. Mukavaa mennä töihin taas huomenna.
Aijon laittaa sinne töihin nyt päälle nuo mun uudet housut.
Ja se David musta huppari. Ei nyt tullut vaatekriisiä.
Mä nukuin eilen koko päivän. Mua vaan nukutti. Mutta tänään mä koitan pysyä hereillä koko päivän. Onneksi poikaystävä tulee tänään käymään niin pysyy hereillä. Suunniteltiin että käydään hakemassa subit tänään.
Mä otan varmaan kanaa. Tai voi olla että mieli muuttuu.
No katsotaan. Olin eilen parhaan kaverin luona niin katsottiin sitä myyrä ohjelmaa. Vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Aijon jatkossakin katsoa sitä.
Ekaa jaksoa en ole nähnyt tää oli toinen jakso.
Salkkarit alkaa vasta viikon päästä. No nopeasti ensi viikko varmasti menee. Sitten on kivaa taas katsoa salkkareita parhaan kaverin kanssa. Olen nyt tämän aamun koneella niin pysyn hereillä. Voisi kuunnella vähän musiikkia. semmoista musiikkia mistä tulee hyvä fiilis.
Tänään ajattelin juoda coca colaa kun katsomme leffoja poikaystävän kanssa. Herkkuja en aijo ostaa. Limu saa riittää.
Pitäisi maksaa taas pari laskua. Ensi viikon alussa maksan ne.
Saa pois alta. Aina kun mä maksan laskuja pois niin jää niiden jälkeen kivasti rahaa tilille.
Sitten mä aina säästän. Niin kaikki rahat ei mene.
Sekä raha asiat on ok. On sitä rahaa jos tulee joku hätä.
Huomenna pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin. Joudun hakemaan sitä leponexia lisää ensi viikolla.
Sitten on kaikkia lääkkeitä taas. Verikokeet on sitten taas ensi viikon torstaina. Sinne pitää mennä.
Toivon että ensi viikko on hyvä viikko. Mukavaa taas nähdä muita ihmisiä pitkästä aikaan taas. Sekä päästä tekemään töitä.
Milloin aika kuluu vähän nopeammin.
Tulee tekemistä päivään. En ole nyt katsonut animea. No ensi viikolla katson jossain vaiheessa taas.
Sitten kun tulee sopiva hetki niin katson. Lomalla tuli katsottua jonkin verran animea. Kohta alan tiskaamaan ja siivota vähän tätä mun keittiötä. vähän sotkuista niin siivoan. Musiikit laitan soimaan taustalle. Mutta tästä on tulossa mukava päivä. Näkee taas kavereita. Sekä on mukavaa että poikaystävä on tulossa käymään.
Vietetään kiva päivä. Nyt kyllä maistuu subi pitkästä aikaan.
Aijon vaan nauttia tästä päivästä.

Työt alkaa ylihuomenna.Lauantai 05.01.2019 12:55

Ei ollut eilen turha shoppailu reissu. Kävin cubuksella shoppailemassa niin löysin part housut ja rintaliivit. Huomasin että mun tissit olivat kasvaneet taas niin piti etsiä oikea rintaliivi koko.
No löysin sitten ainakin yhdet rintaliivit mitkä sopi päälle. Aijon jatkossa ostaa noita rintaliivejä lisää. Bussi matkat meni hyvin. Bussi ei ollut onneksi kamalan täynnä niin ei alkanut bussissa ahdistamaan.
Mulla oli rauhottava mukana varmuuden vuoksi jos huono olo olisi iskenyt. Mutta selvisin. Kävin vielä eilen tokmannilla niin sieltä mä löysin halvalla David merkkisen mustan hupparin. Maksoi vaan 20 euroa. Se huppari on ihana. Ajon pitää sitä sitten tuolla töissä ja niitä uusia housuja. Ostin mustat housut ja harmaat. Maksoi 24 euroa housut.
Poikaystävä on tulossa huomenna käymään. Tänään se on bemaria korjaamassa kaverin kanssa. Huomenna voitaisiin käydä subwayssa hakemassa subit. Katsellaan taas leffoja.
Työt alkaa sitten ylihuomenna. Nää pari viikkoa lomaa meni tosi äkkiä.
No ihan mukavaa kun arki taas alkaa. Tulee tekemistä viikolle.
Ajattelin tänään mennä lenkille koska siellä on kiva ilma.
Ei ole varmaan kauhea pakkanen.
Menen ruoan jälkeen lenkille. Ostin tokmannilta myös eilen coca colaa.
Ajattelin sitä juoda ja katsoa animea.
Aijon katsoa koneelta yhden sarjan loppuun ja aloittaa taas uuden.
Saa niitä pikku hiljaa katsottua.
Aijon katsoa animea kun tulen lenkiltä.
Nyt aijon olla koneella. Söin eilen kaikki mun sipsit.
Nyt en aijo vähään aikaan syödä sipsiä. Pidän taukoa.
varmaan jonkun viikon pidän tauoka ja syön taas.
Näin se vaan menee. Onneksi pääsee salille ylihuomenna.
Hikoilemaan ja saamaan samalla hyvää oloa.
Pitää vaan kaivaa salivaatteet esiin tulta mun kaapista.
Teen sen vaikka tänään jo. Ensi viikolla pitää varmaan hakea taas leponexia lisää. Loppuvat taas kohta ja ensi viikolla mulla onkin taas verikokeet. Sitten kun on käynyt verikokeissa niin saa lääkkeet haettua sen jälkeen. Masennuslääkkeet mulla ei ihan heti vielä lopu.
Eikä rauhottavat. Sitten kun työt alkaa niin pidän rauhottavaa aina sitten mukana. Koska mulla saattaa joskus töissä iskeä se ahdistus ihan yllättäen. Mutta harvoin se ahdistus koska mä olen aina iloinen ja positiivinen töissä ja kaikki tykkäävät musta siellä. Tulen kaikkien kanssa toimeen. Tykkään tehdä töitä siellä.
Mä viihdyn töissä. Mä mietin sitä että lisäisikö työtunteja vaikka lisää.
Pitää puhua siitä ohjaajien kanssa. Jossain vaiheessa mutta ei vielä.
No kumminkin mun työt jatkuu tämän vuoden syyskuun loppuun asti.
Mistä olen todella iloinen ja onnellinen.
On paikka minne mennä.