IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Kävimme haudoilla.Maanantai 13.05.2019 05:05

Olin vanhempien luona viime viiikonlopun. Viettämässä äitenpäivää.
Ostin äidille lahjaksi suklaata. Käytiin Hesassa mun isovanhempien haudoilla. Ostin sinne haudalle pinkkejä ruusuja. Maksoi vaan 9 euroa se kimppu. Sopi hyvin sen haudan kanssa. Kun olimme käyneet haudoilla niin menimme syömään yhdelle grillille. Otin juustohampurilaisen mikä oli tosi hyvää. Isä maksoi ruoat.
Lauantai illalla poikaystävä tuli käymään meillä moottoripyörällä. Nähtiin silloin ja eilen näimme myös poikaystävän kanssa.
Nyt mä olen taas kunnossa. Mahakivut ovat poissa. Mulla oli taas joku tulehdus. Nyt mä toivon etten vähään aikaan tule taas kipeäksi. Voin sanoa ettei ollut kivaa. Arki alkaa taas tänään. Menen töihin.
Ajattelin salille mennä illalla kun on aikaa. Päivällisen jälkeen.
Kerkiää olla tunnin ainakin salilla. Tekee vaan hyvää koko kropalle kun menen salille. Join pari siideriä viikonloppuna saunan jälkeen. Oli tosi hyvää kylmänä. Kesällä varmaan tulee taas sitten joutua enemmän kun taas talvella. Päärynäviiniä ja siideriä. Ne on mun paheet.
Joskus saatan juoda vähän liikaa. Join liikaa viime uutenavuotena.
Oksennus kyllä tuli ainakin kerran ja ällö olo.
Onneksi mä en juo ihan joka lomilla. Silloin tällöin.
Käytiin eilen poikaystävän kanssa kaupassa niin se osti mulle suklaalevyn. Syön sen sitten kun tekee mieli. Eli ei ihan vielä.
Viimeistään viikonloppuna syön sen tai aiemmin.
Eilen kun mä tuli kotiin niin nukuin melkein kolmen tunnin päikkärit.
Sohvalla. Uni tuli aika hyvin vielä eilen illalla.
Olin siis todella väsynyt. Tällä viikolla ei tarvitse hakea lääkkeitä koska mä hain niitä viime viikolla. Leponexia piti hakea lisää.
Nyt on taas lääkkeitä. Mulla on verikokeet taas 20 päivä tätä kuuta.
Yhden jälkeen. Ei onneksi heti aamusta.
Kerkiää syödä lounaan ennen kun lähtee verikokeisiin.
Olen nyt taas tämän viikon viikonlopun täällä. Paras kaveri on myös.
Harmi kun putous loppui. Toivon että siitä tulee taas jossain vaiheessa uusi kausi ja uudet hyvät hahmot.
Oikea hahmo voitti viime putouksen. Voisin kohta katsoa vaatteet mitä puen tänään päälle. Pyykkiä pitäisi myös pestä taas.
Pesen huomenna viimeistään jos pesukone on vapaa.
Illalla on hyvin aikaa. Fiilis on hyvä tällä hetkellä. Mukavaa aloittaa taas uusi viikko. Uskon että tästä viikosta tulee hyvä.
Päivä kerrallaan vaan. Niin kaikki asiat järjestyy. Nyt ei ole onneksi mitään stressiä päällä. Ei tarvitse oikeastaa stressata mistään.
Mulla on kaikki asiat hyvin tasapainossa.
Nyt pitää vaan nauttia siitä. Kun on hyvä olo.
Nyt voi sitten kävellä töistä suoraan kotiin. Ei tarvitse käydä sen jälkeen missään. Neljän tunnin työpäivä on tänään mikä menee aika nopeasti. Ei tule koskaan tylsää töissä. Mikä on vaan hyvä, niin aika kuluu nopeammin.
Pitää kaivaa salivaatteet esiin. Ne on jossain tuolla mun kaapissa.
Laitan salille ne mun uudet David legginsit. Hyvät salihousut.
Maksoi vaan 10 euroa. L koko. Tuntuvat hyvältä päällä. Ei purista.
Saa nähdä millainen ilma on tänään. Vissiin aika pilvinen.
Katsoo minkä takin puen tänään päälle.
Ettei tule helposti kylmä. Mutta nyt katsomaan tämän päivän vaatteet sekä musiikkia soimaan.

Kovat kivut.Sunnuntai 05.05.2019 08:22

Olen nyt ollut tosi kipeä. En mennyt lomille tänä viikonloppuna. Kovat alavatsa kivut. Kuumetta tai oksentelua ei ole ollut. Tänään on viiimeinen antibioottikuuri päivä. Jos nää kivut jatkuu ja jatkuu niin sitten vaan uudestaan lääkäriin. Eka syön tuon antibioottikuurin.
Poikaystävä kävi eilen. Katsottiin yksi scifi leffa. Se oli joku kiinalainen.
Ihan hyvä leffa oli. Vietiin mun pullot eilen kauppaan niin sain niistä 13 euroa. Ostin pari lonkeroa poikaystävälle. Itselle ostin pari limua.
Ostin cola lime juomaa mikä oli aika hyvää. Ostan sitä jatkossa lidlistä.
60 senttiä tölkki. Ei paha hinta. Ulkona paistaa taas aurinko. Eilen satoi räntää. Katsoo jaksaako mennä ulkoilemaan tänään. Fiiliksen mukaan.
Heräsin tänään puoli kahdeksan. Keitin aamukahvit. Nyt olen hereillä.
Vielä. Menen nukkumaan päikkärit sitten jossain vaiheessa. Nyt kun on vapaapäivä niin nukun. Huomenna arki sitten taas alkaa.
Töihin taas. Toivon että paranen nyt niin pääsee lomille sitten taas ensi viikolla. Menen poikaystävän luokse taas.
Mennään varmaan kylään vanhempien luokse koska on äitienpäivä ensi viikon viikonloppuna. Näkee äidin.
Voisi viedä vaikka pullaa tuliaiseksi. No katsotaan. ta kahvipaketti olisi toinen vaihtoehto. Jotain aijon viedä. Olen katsonut taas sitä Roba poliisi sarjaa. Todella hyvä. Olen kohta toisella kaudella. Katson taas tänään sitä. Kun on hyvin aikaa. Oli ihan tyhmää kun salkkareita ei tullut viime perjantaina. No huomenna sitten tulee taas. Kohta otan nuo aamulääkkeet ettei unohdu.
Masennuslääke menee mulla aamulla. Olen ihan teinistä asti syönyt masennuslääkettä. Psyykelääkkeet menee iltaisin. Eli leponex.
200 mg. Voin sanoa että on vahva lääke.
Pistää väsyttämään iltaisin kun sen ottaa. Mutta on ollut mulle sopiva lääke nämä vuodet. Ei ole joutunut vaihtamaan toiseen.
varmaan syön sitä lääkettä loppu elämäni.
Olen hyväksynyt sen asian. Kohta voisi kuunnella vaikka vähän jotain musiikkia. Ajattelin nyt olla koneella. En ole menossa vielä nukkumaan. Pyykkiä pitäisi pestä taas. No katsotaan huvittaako tänään myöhemmin pestä.
Kohta voisi tehdä taas shoppailureissun. Kesävaatteita ostamaan.
Ajattelin sen tehdä tässä kuussa varmaan.
Koska kesäkuussa on ohjelmaa taas mihin menee rahaa. On desucon ja ne bileet on siirretty kesäkuulle.
Juomiin ja bussimatkoihin menee rahaa. Tai sitten voisi tehdä niin että säästää tässä kuussa. Pitää suunnitella vielä.
Voi olla että me mennään taas laivalle kesällä.
Se olisi tosi kivaa. Kavereiden kanssa. Mennään vähän baariin juomaan siideriä. Ai että. Sitten laivalla pitää tottakai shoppailla.
Ostaa poikaystävälle vähän tuliaisia sieltä. Eli viinapullo.
Sitten vähän karkkia siihen päälle.
Itselle ostan taas jotain Guess krääsää. Mitä myydään laivalla.
Olen jo alkanut suunnitella seuraavaa Guess laukkua minkä ostan.
Tämän vuoden puolella. Ei ole mikään kiire.
Nyt jos menee rahaa kesällä kauheasti niin syksyllä ostan vasta sen laukun. Tämmöinen suunnitelma. Alan nyt pitämään kesällä sitä Guess kaulakorua. Aivan ihana koru. Oli kallis mutta aijon alkaa käyttämään sitä. Jossain vaiheessa aijon sitten ostaa ne Guess korvikset. Mitkä sopii kaulakorun kanssa.
Alan varmaan keräilemään noita Guess koruja.
Niitä on vakka minkälaisia. Ostan sitten niitä aina kun rahatilanne sallii. Tämmöistä olen nyt suunnitellut. Korut piristää aina.
Sekä Guess laukut.

Antibioottikuuri.Torstai 02.05.2019 08:02

Vappu on nyt vietetty. Tuli syötyä paljon munkkia ja hyvää ruokaa.
Vietin vapun täällä. Paras kaveri oli vappu lomilla. Tulee tänään takaisin kotiin. Päästään taas katsomaan yhdessä salkkareita. Oli mukavaa kun eilen oli vapaa päivä. Töihin sitten taas ensi viikolla. Huomenna olen lähdössä taas lomille. Nyt on ollut viime aikoina hyvä olo. Ahdistusta ja harhoja ei ole ollut. Rauhottavia en ole joutunut syömään.
Hyvä kausi on mulla taas menossa ja aijon nyt vaan nauttia siitä kun vaan voi. Kävin tokmannilla tuossa alku viikosta ja mä ostin sieltä David merkkiset legginsit ja mustat rintaliivit. Ne david legginsit on hyvät housut tuonne salille Ja niitä voi muutenkin käyttää kesällä. Maksoi vaan 10 euroa. Ne rintaliivit maksoi 14 euroa. Ne on hyvät päällä.
Kohta alan siivoilemaan. Kirjoitan eka tämän blogin. Pyykkiä pitää pestä taas samalla. No mulla on aamupäivä aikaa hyvin siivota.
Tänään pitää katsoa taas sitä Roba poliisi sarjaa. Tullut taas pari jaksoa tuonne katsomoon. Katson ne kun kerkiän. Desucon on sitten ensi kuussa. Mennään kaverin kanssa jo perjantaina sinne kun se aukeaa.
Mä saan hyvin noi shoppailurahat kerättyä kasaan. Otan taas noin 100 euroa shoppailuun. Sillä saa ostettua vaikka mitä kivaa sieltä. Toivon että desucon viikonloppuna aurinko paistaa ja on lämmin.
Ei saa sataa vettä. Mulla on antibiootti kuuri tällä hetkellä.
Kävin maanantaina lääkärissä niin mulla on alapäässä taas tulehdus.
Viikon lääke kuuri. Voin sanoa että väsyttää ja maha on kuralla noista lääkkeistä. Onneksi mulla on maitohappobakteereita niin ne auttaa tuohon ripuliin.
Kävin eilen apteekista ostamassa niitä. Kohta voisi ottaa niitä tyhjään mahaan. Mä en saa juoda yhtään alkoholia kun on nää antibiootit.
Lääkäri sanoi että jos juo niin siitä tulee vaan pahempi olo.
Ruoka ei ole nyt hirveästi maistunut viime aikoina.
Jotenkin ällö olo koko ajan ettei pysty syömään mitään.
Eilen mulle maistui päivällä ruoka mutta sitten iltapala ei oikeen maistunut. Koitan nyt syödä vähän jotain.
Että saa energiaa. Mutta. Kyllä tää tästä.
Kohta olen taas terve. Huomenna tulee taas rahaa kelalta.
Ihan hyvä niin saa ostettua viikonlopuksi ruokaa kun menen poikaystävän luokse. Ostan vähän limua kun en saa juoda nyt alkoholia. No kesällä sitä kerkiää kyllä taas juoda.
Mutta nyt musat soimaan ja siivoilemaan.

Hyvä ilma.Sunnuntai 28.04.2019 08:47

Eilenä oli mukava päivä. Poikaystävän kanssa vietettiin. Katsottiin netflixistä yhtä zombi sarjaa mikä oli ihan hyvä.
Melkein kerettiin katsomaan eka kausi. Pari jaksoa jäi. Käytiin myös tokmannilla kuluttamassa aikaa. Poikaystävä osti sieltä pari paitaa ja jätskit ostettiin. Käytiin myös hakemassa subit. Tarjosin ne tällä kertaa.
Tästä tulee hyvä päivä. Ei ole mikään kiire. Kylillä pitää käydä tänään jossain vaiheessa. Käyn pankkiautomaatilla ja kaupassa. Tulee samalla ulkoiltua kun on näin hyvä sää. Vappuna pitäisi olla hyvä sää. Näin mä kuulin eilen. No ihan hyvä vaan. On se aurinko parempi kun taas joku vesisade. Olen vapun täällä. En ole lähdössä vapuksi lomille. Paras kaveri lähtee. Mutta ensi viikon viikonloppuna olen menossa taas lomille. Pitää pestä pyykkiä tänään taas. sitä aina vaan kertyy. No vien pyykit samalla kun olen menossa aamupalalle. Pesukone on varmasti vapaa. Pitää katsoa joutuuko ensi viikolla taas hakea lääkkeitä. Leponex on taas se lääke mitä pitää hakea. Kävin verikokeissa viime viikolla niin saan haettua sitä lääkettä taas. Masennuslääke ei ihan heti ole vielä loppumassa. Riittää vielä pariksi kuukaudeksi.
Ai niin pitää muuten tarkistaa paljon mulla on vielä noita medipam rauhottavia jäljellä. Varmaan niitäkin pitää taas hakea.
Nyt viime aikoina en ole onneksi joutunut syömään niitä. Mulla on mennyt taas ihan hyvin. Ei ole ahdistanut pahasti.
Eikä ole ollut harhoja. Mutta ne kyllä tulee taas siinä vaiheessa kun ahdistus iskee. Nyt mä nautin tästä hyvästä olosta kun vaan voi.
Uskon että vappu menee mukavasti muiden kanssa.
En joudu olemaan yksin vappuna. Mulla on seuraa.
Töissä ja kotona. Kohta alan taas vähän siivota. Keittiön ainakin.
Laitan vähän musiikkia soimaan taustalle kun siivoilen.
Mukavampi siivota. Mä katsoin eilen illalla taas Roba sarjaa.
Parisen tuntia. Se on vaan niin hyvä.
Pitää taas tänään katsoa loput jaksot mitä siitä on nyt tullut.
Ne on tuolla katsomossa. Huomenna taas pitää katsoa lemmen viemää. Kaverin kanssa katsotaan se. Huomenna arki sitten alkaa taas. Pari päivää töitä ja sitten keskiviikko on vapaa.
Mutta hyvällä mielellä olen menossa töihin.
Tää aurinko piristää samalla mieltä. Ihanaa kun kesä tulee.
Tulee hyvä kesä varmasti.

Siivosin kolme tuntia.Lauantai 27.04.2019 08:29

Mukavaa kun aurinko paistaa. Saa nähdä millainen ilma on sitten vappuna. Kuulin että ei ole vissiin kauhean hyvä sää mutta sen näkee sitten. Eilen mä siivosin koko kämpän. Siinä meni jotain kolmisen tuntia.
Mutta nyt kaikki nurkat on siivottu. Sohvan ja sängyn alta.
Kivasti löytyi kyllä roskaa. Mutta nyt ensi kerralla on paljon helpompi siivota sitten. Kun nurkissa ei ole enää tavaraa. Olin verikokeissa.
Pääsin kymmenen minuuttia etuajassa. Ihan jees. Menen sitten taas ensi kuussa verikokeisiin. Joutuu käymään joka kuukausi lääkityksen takia. Eilen mulla ja parhaalla kaverilla oli mukava ilta. Katsottiin posse mikä oli taas todella hauska. Tänään katsotaan sitten putous.
Harmi kun putous kohta taas loppuu. Se on niin paras kun voi nauraa kun sitä katsoo. No ehkä tulee jossain vaiheessa sitten uusi kausi.
Parin viikon päästä on bileet yhden kaverin luona. Ollaan kavereiden kanssa menossa sinne ja ollaan yötä.
Päästään viettämään mukavaa iltaa. Ajattelin juoda siellä sitten siideriä.
Muutaman siiderin. Saa nähdä mihin asti valvotaan taas. Mutta hauskaa tulee varmasti. Nauretaan paljon. Bussilla pitää sitten taas kulkea. Onneksi kaverit on bussissa mukana niin mua ei ala sitten pahasti ahdistamaan. Jos menisin yksin bussilla niin se ahdistus iskisi varmasti.
Bussimatkoihin menee noin 20 euroa. Ei onneksi sen enempää.
Onneksi ensi kuun alussa tulee rahaa taas niin pystyy maksamaan bussimatkat ja juomat. Toivon että on hyvä sää parin viikon päästä.
Aurinko saisi paistaa silloin. Sen näkee sitten.
Poikaystävä on ehkä tulossa käymään tänään. Sillä on nyt pahat allergiat kun on tää siitepöly kausi.
Ymmärrän jos se ei pääse tulemaan. Näemme sitten taas viimeistään ensi viikolla. En ole nyt katsonut yhtään animea. Voisi huomenna taas katsoa kun mulla on hyvin koko päivä aikaa.
Tää viikko on ollut taas täynnä kaikkea niin ei ole kerennyt katsomaan. Ai niin ja mä olen alkanut katsomaan sitä Roba nimistä poliisi sarjaa. Siis todella hyvä. Olen vasta kerennyt katsomaan ekan jakson. Katsomossa on ne jaksot. Katson sieltä.
Kohta katson mitä puen tänään päälle. Taidan laittaa tänään legginsit jalkaan kun on näin lämmin.
Sitten joku t-paita. Vaatteet on siinä. Jos poikaystävä on tulossa käymään niin mennään taas subwayhin.
En ole pitkään aikaan käynyt subwayssa. Nyt on taas kivaa mennä sinne. Subway leipä on vaan paras.
Sipsiä aijon ostaa tänään. Mun piti eilen mutta en jaksanut lähteä kauppaan illalla. Väsytti siivouksen jälkeen.
Ensi viikolla tosiaan vappujuhlat töissä tiistaina.
Mukavaa. Ei tarvitse tehdä töitä. Juodaan vaan simaa ja kuunnellaan hyvää musiikkia. Keksiviikko on vapaa päivä.
Ensi viikosta tulee vähän erilainen. Ei haittaa.
Vähän vaihtelua. Nyt hyvää musiikkia soimaan ja nauttimaan tästä päivästä. Huomenna ajattelin mennä lenkille iltapäivällä.
Jos on samanlainen ilma kuin tänään.
Hyvä lenkkeily sää. En vielä ole päättänyt minkä lenkkireitin aijon huomenna tehdä. Niitä on monta vaihtoehtoa.

Suursiivous.Perjantai 26.04.2019 08:19

Nyt on taas mukavaa kirjoittaa tänne pitkästä aikaan. Nopeasti tää viikko on taas mennyt ja viikonloppu taas alkaa. Hyvin olen jaksanut tämän viikon. Ei ole ollut mitään huonoa oloa. Tänään mulla on taas verikokeet. Kahdentoista jälkeen. Onneksi on hyvä ilma kävellä tänään sinne terveyskeskukseen. Tänään teen suursiivouksen täällä mun kämpässä. Aamupäivän aijon siivota. Pitää samalla heittää vanhoja vaatteita ja takkeja pois mitä en enää käytä.
Siivoan samalla tuon mun naulakon. Siellä on takkeja jotka ovat jääneet pieneksi. Mun piti jo herätä kuudelta mutta torkutin vaan kelloa.
Heräsin sitten puoli kahdeksan aikaa. No hyvin mä kerkiän kirjoittaa tämän blogin. Odotan jo kovasti kesää. Ihanaa kun on jo näin lämmin vaikka on huhtikuu. Vappuna on vissiin huono sää. Näin mä kuulin. Mutta se voi vielä muuttua. Olisi kiva jos vappuna on hyvä sää. Meillä on töissä ensi viikon tiistaina vappujuhlat. Vietetään vappua työkavereiden kanssa. Syödään munkkia ja juodaa simaa. Olen vapun täällä. En ole lähdössä vappulomalle. Poikaystävä on töissä.
Menen lomille sitten ensi viikon viikonloppuna.
Eilen oli kokkiryhmä. Tein mansikkasalaatin. Oli aika hyvää.
Tuoreita mansikoita mitkä oli tosi hyviä ja sopi siihen salaattiin.
Ensi kerralla teen jälkiruoan. Pizzaa tehdään taas ensi kerralla. Se oli joku lohipizza. Varmasti hyvää. Kohta tuo meidän kokkiryhmä jää kesätauolle. Jatkuu sitten taas syksyllä.
Kaupassa pitää käydä tänään. Aijon käydä verikokeiden jälkeen.
Ostan jotain hyvää nyt kun on taas viikonloppu. Ehkä sipsiä. Coca colaa mulla on vielä muutama tölkki niin limua ei tarvitse ostaa.
Jee, tänään tulee salkkarit ja posse. Katsotaan niitä tänään parhaan kaverin kanssa. Paras kaveri on myös viikonlopun taas täällä.
Päästään viettämään aikaa. Poikaystävä on kipeä niin se ei varmaan tule viikonloppuna käymään.
No soitellaan sitten. Kyllä me näemme sitten taas jossain vaiheessa.
Viimeistään ensi viikolla. Nyt voisi alkaa kuunnella musiikkia.
Perjantai fiilis päälle. Nauttimaan viikonlopusta.
Tulee mukava viikonloppu. Aijon levätä samalla.
Jaksaa taas ensi viikon. Odotan jo innolla vappua.
Kivaa päästä viettämään sitä työkavereiden kanssa.
Hyvää musiikkia ja simaa. En juo yhtään alkoholia vappuna.
Olen selvinpäin. Paras kaveri lähtee vapuksi lomille.
Näen sitä sitten taas torstaina.
On pari päivää poissa.

Mukavasti meni loma.Maanantai 22.04.2019 05:06

Pääsiäisloma meni mukavasti. Olin porukoilla yhden yön ja loppu viikonlopun poikaystävän luona. Nopeasti meni taas viikonloppu mutta oli ihan mukavaa. Pääsi taas poikaystävän kanssa viettämään laatuaikaa. Viime viikonloppuna me ei nähty. Saunottiin viikonloppuna ja katseltiin leffoja. Nukuin pitkään myös. Mun unirytmi on taas sekaisin. Heräsin taas neljän jälkeen. No onneksi on tää päivä vielä vapaata. Huomenna taas töihin. Kohta on muuten vappu ja ajattelin silloin taas lähteä lomille. Katsoo jos vaikka joisi vappuna jotain.
Päärynäviiniä ja siideriä. Fiiliksen mukaan. Voisi olla ulkona jos on hyvä sää. Oltiin poikaystävän kanssa ulkoilemassa viikonloppuna. Oli niin hyvä ja lämmin sää. Nyt tällä viikolla pitäisi vissiin olla jo 20 astetta lämmintä. Ihanaa. Mukavaa kävellä töihin kun on lämmin sää. Hyvästi pakkaset! Aijon mennä tänään lenkille kun on hyvin aikaa.
Iltapäivällä. Saa vähän liikuntaa taas. Aijon tällä viikolla hankkia sen salikortin. Onneksi ei ole kaukana. Toi sali on ihan tuossa vieressä niin sinne kävelee alle viidessä minuutissa.
Eikä se salikortti ole onneksi kamalan kallis. Alan sitten taas käymään salilla säännöllisesti. Etten ihan jää tänne sohvanpohjalle.
Tekee vaan kropalle hyvää kun käy salilla.
Netflixiin on tullut taas hyviä leffoja mitä pitäisi katsoa. No mulla on tämän viikonloppuna aikaa katsoa koska olen viikonlopun täällä.
Sitten sinne oli tullut yksi zombisarja mikä pitäisi myös katsoa.
Animea pitää katsoa taas eteenpäin.
Paljon katsottavaa. Tänään ei vissiin tule salkkareita. Pyhäpäivä.
Huomenna sitten taas näkee. Odotan jo innolla kesää ja sitä että pääsee shoppailemaan kesävaatteita.
kaikkea semmoista mikä näyttää hyvältä päällä kesällä.
Paljon eri värejä. Mekkoja ja toppeja.
Legginsejä..uudet ballerinakengät haulaisin myös. Mulla on yhdet semmoiset pinkit. Olisi kiva jos on myös toiset. Pystyy vaihtelemaan.
Sitten tosiaan kun kesä tulee ja ilmat lämpenee kunnolla niin otan sen mun Guesskorun käyttöön. Näyttää hyvältä kaulassa topin kanssa. Pitää muistaa ottaa se aina pois kaulasta kun menee suihkuun. Tänään on tullut taas rahaa kelalta. Ajon nyt taas säästää seuraavan kuukauden ainakin niin sitten kesällä on shoppailurahaa.
Desuconiin menee myös taas rahaa kesällä.
Mennään taas sinne kaverin kanssa. Liput on jo hommattu.
Nyt alan kuuntelemaan vähän musiikkia. Ja menen varmaan kohta taas nukkumaan.

Pääsiäiseksi lomille.Torstai 18.04.2019 07:08

Nyt alkaa pitkät vapaat. Olen lähdössä pääsiäseksi lomille. Eka vanhempien luokse tänään ja huomenna sitten poikaystävän luokse.
Tää viikko on mennyt ihan hyvin. Ei ole ollut mitään pahaa ahdistusta tai harhoja. Kävin eilen hakemassa lisää leponexia. Nyt on taas kaikkia lääkkeitä. Verikokeet mulla on taas ensi viikolla. Pitää taas mennä sinne. Joudun käydä verikokeissa aina kerran kuussa. Olen tottunut.
Pyykkiä alan pesemään Tässä aamun aikana. En eilen kerennyt pestä koska oli kaikenlaista. Nyt on hyvin aikaa pestä. Saa puhtaita vaatteita lomille. En aijo juoda yhtään alkoholia pääsiäisenä. Siitä mulle tulee vaan tosi huono olo. Juon vaan limua. Voisi ostaa coca colaa tänään kun me käydään kaupassa illalla kun mua tullaan hakemaan.
Kesällä kerkiää hyvin sitten juoda viiniä ja siideriä.
Sitten kun pääsee ulos istumaan aurinkoon päärynäsiiderin kanssa ai että. Nautin sitten. Animea pitää nyt katsoa kun on loppu viikko aikaa.
Saisi katsottua sarjoja loppuun ja aloittaa uusia.
Eilen oltiin salilla kaverin kanssa. Se oli nyt viimeinen ohjattu ryhmä.
Jatkuu taas syksyllä. Mutta ei se mitään. Käyn ensi viikolla hankkimassa sen oman salikortin millä sitten pääsee salille. Ei ollut kamalan kallis.
Alle 30 euroa. Sillä pääsee kymmenen kertaa salille.
Aijon koko kesän käydä sitten salilla. Joko kerran viikossa tai pari kertaa viikossa. Katsoo ihan fiiliksen mukaan.
Haluan pitää kropan kunnossa. Kaikki lihakset saavat liikettä salilla.
Odotan jo innolla kesää. Ajattelin kesäkuussa tai toukokuussa mennä shoppailemaan kesävaatteita.
Käyn myös tokmannilla katsomassa jos sieltäkin löytyy jotain kivaa kesävaatetta. Nyt mä haluaisin ostaa jotain mekkoja.
Mitä on kiva pitää päällä kun on lämmin. Viime kesänä mä löysin aivan ihanan sinisen mekon. Tokmannilta. Hyvä löytö oli.
Aijon pitää sitä taas tänä kesänä päällä. Katsoo jos cubukselta löytyy sitten jotain kivoja mekkoja.
Uusia toppeja pitää ostaa myös cubukselta. Mun mielestä siellä myydään parhaat topit. On eri värisiä ja eri malleja.
Eikä mun mielestä kamalan kalliita.
Ajon sitten jossain vaiheessa ostaa ne Guess korvikset.
Sen kaulakorun kanssa minkä ostin. Alan kohta pitämään sitä kaulakorua. Kun kesä tulee niin sitten.
Aina kun menee suihkuun niin mun kannattaa ottaa se kaulakoru pois kaulasta. Ettei se pahasti kulu.
Tuos Guess kaulakoru on kallein koru minkä mä olen koskaan ostanut. Se on ihana. Kestää varmasti monta vuotta.
Kaverit on myös lähdössä lomille tänään. Näen parasta kaveria sitten taas sunnuntaina. Kun molemmat ollaan tultu lomilta.
Mutta nyt aijon nauttia lomasta. Pitää ehkä ostaa vähän suklaamunia itselle. Nyt kun on pääsiäinen.
Mukavaa nähdä vanhemmat taas pitkästä aikaan.
En ole aikoihin käynyt kotona. Nyt on taas mukavaa mennä.
Näen vanhempien uuden koiran minkä nimi on helmi.
Se on vielä pentu. Huomenna kun menen poikaystävän luokse niin katsotaan jos haetaan vaikka pizzaa tai kebabia.
Kebab ruokaa mun tekee kauheasti mieli. En ole sitä syönyt vähään aikaan taas. No katsotaan.
Nyt loma fiilis musiikit soimaan. Tulee erittäin kiva pääsiäinen.
Kohta alan pesemään sitä pyykkiä.

Olen katsonut animea.Sunnuntai 14.04.2019 08:10

Paras kaveri on tullut taas kotiin reissusta. Näemme tänään illalla. Ikävä on ollut sitä. Mutta nopeasti meni tää viikko. Heräsin tänään Puoli kahdeksan aikoihin. Olin eilisen illan kaverin luona katsomassa putousta. Oli kyllä taas niin hyvä että sai nauraa. Menin sitten nukkumaan sen jälkeen. Eilinen päivä meni nukkuessa ja animea katsoin muutaman tunnin. Tänään jatkan varmaan taas animen katsomista. Vielä tämä päivä on aikaa katsoa ennen kun uusi viikko taas alkaa. Pitää mennä töihin ja on noita ryhmiä. Uskon että ensi viikko menee hyvin ettei ala ahdistaa. Mutta katsotaan.
Jos se huono olo iskee niin iskee. Päivä kerrallaan vaan.
Aijon ehkä mennä tänään lenkille iltapäivällä. Jos jaksaa.
Katsoo fiiliksen mukaan. Mutta vielä voi ottaa tämän päivän rennosti.
Aijon nauttia tästä päivästä. Huomenna tulee taas salkkarit. Katsotaan niitä taas parhaan kaverin kanssa. Kun paras kaveri on ollut poissa niin salkkareita on ollut tylsää katsoa yksin.
Nyt me taas näemme joka päivä. Ihanaa. Poikaystävä on tämänkin päivän korjailemassa sen autoa. No ensi viikolla näemme. Onneksi aina tulee viikonloppu. Se on ihan hyvä että se korjailee autoaan niin sillä on sitten auto millä kulkea. Ollaan soiteltu nyt viikonloppuna.
Aamupala on vasta tunnin päästä. No olen koneella ja voisin taas kuunnella vaikka musiikkia ja voisin katsoa huomiset vaatteet valmiiksi töihin. Ajattelin pistää päälle ne mun uudet housut mitkä ostin cubukselta. Sitten joku huppari niiden kanssa.
Mukavaa mennä huomenna töihin. Hyvällä fiiliksellä.
Näkee taas kaikki työkaverit. Huomenna ei ole ohjattua kuntosalia, niin ajattelin sitten varmaan mennä lenkille.
Mutta jos mä haluan sittenkin salille niin sitten menen salille.
En ole vielä päättänyt. Sen näkee huomenna millainen fiilis.
Kumminkin jotain liikuntaa huomenna.
Ensi viikolla on taas sähly. Kivaa päästä sitä pelaamaan.
Siinä saa kunnon liikunnat. Kun juoksee kenttää melkein 40 minuuttia putkeen. Voin sanoa että mulla on aika hyvä kunto.
Se tekee vaan hyvää kropalle. Kun syke nousee siinä samalla.
Sitten vesi maistuu pelin jälkeen. Kohta se meidän sählyryhmä jää kesätauolle ja alamme pelaamaan jalkapalloa. Sekin on kivaa.
Ensi viikon keskiviikkona on viimeinen ohjattu saliryhmä.
Sitten jatkuu taas syksyllä. Ei se mitään koska aijon edelleen jatkaa salilla käymistä. Hankin nyt sen oman salikortin. Olen nyt käyttänyt sitä salikorttia minkä olen saanut ohjaajalta.
Nyt on kivaa kun on oma kortti.
Hankin sen tässä kuussa jossain vaiheessa. Mutta. Tänään on hyvä päivä. Odotan jo kovasti että näen parhaan kaverin.
Ajon ehkä nukkua aamupäivän jos mua nukuttaa.
Eilen mä nukuin päikkäreitä. Oli mukavaa nukkua.
Nyt musiikkia soimaan.

Guess kaulakoru.Lauantai 13.04.2019 08:08

Oli todella mukava päivä eilen. Shoppailu päivä. Bussilla lähdin kaupunkiin ja pyörin siellä muutaman tunnin. Ostin vaan pari juttua mistä toinen oli aika kallis. Cubukselta löysin housut mitkä maksoi vaan 24 euroa. Mutta. Kävin timanttiset liikkeessä ja sieltä löytyi se paras löytö. Guess kaulakoru. Maksoi 79 euroa. Ostin sen! Muuta en sitten ostanut. Alan käyttämään sitä kaulakorua vasta kesällä. Kimaltelee kivasti auringossa. Ensi kuussa ajattelin ostaa lisää Guess koruja. Korvikset on seuraava hankinta. Sopivat sitten hyvin sen kaulakorun kanssa. Mä rakastan Guess merkkiä. Kävin myös eilen katselemassa Guess laukkuja. Aivan ihania. Pitää se uusi Guess laukku jossain vaiheessa taas. Joskus tämän vuoden puolella.
Pitää siihen alkaa säästämään rahaa. Kävin myös subwayssa syömässä eilen. Oli hyvää. Mua ei onneksi ahdistanut yhtään koko päivänä. Bussimatkat meni tosi hyvin myös. Onnistunut päivä oli eilen.
Paras kaveri tulee reissusta huomenna kotiin. Ihanaa nähdä se. Ollut ikävä sitä koko viikon. Viikko olimme erossa toisistamme.
Nyt taas näemme joka päivä. Menen tänään kaverin luokse katsomaan putousta illalla. Kivempi katsoa sitä kaverin kanssa kun yksin. Kunnon naurut tulee taas illalla. Kävin eilen myös tokmannilla illalla. Ostin vähän herkkuja. Sipsiä, suklaata ja limua. Ihanaa kun nyt saa herkutella taas.
Enkä mieti mitään kaloreita. Nautin vaan.
Animea aijo katsoa taas tänään. Poikaystävä ei ole tulossa tänään käymään koska se menee korjailemaan sen yhtä autoa.
No ei se mitään. Kyllä me taas näemme jossain vaiheessa.
Ihana aamu kun ei ole mikään kiire.
Kerkiää hyvin kirjoittaa blogin. Tunnin päästä on vasta aamupala.
Aijon ehkä nukkua tänään päikkärit jos nukuttaa. Ehkä käyn myös lenkillä. Katsoo fiiliksen mukaan että mitä tekee.
Nautin tästä päivästä. Ensi viikolla sitten taas töihin.
Ai niin pitää lähiaikoina hankkia se salikortti.
Mikä maksoi sen alle 30 euroa. Pitää ensi viikolla hankkia se.
Pääsee salille sitten taas. Olen siitä tyytyväinen että jatkan salilla käymistä vaikka ne ohjatut ryhmät jäi nyt kesätauolle.
Syksyllä menen niihin ryhmiin sitten taas.
Haluan pitää mun kropan kunnossa. Voisin alkaa siivota vähän tätä mun keittiötä. pyyhkiä tasot ja tiskata.
Kahvipannun pesen ainakin. Saa siitä sitten taas hyvät kahvt keitettyä. Laiatn musiikkia soimaan taustalle kun siivoan.
Tätä keittiön pöytää pitää myös vähän siivota.
Pyykkiä pesen taas jos jaksan. Sitä on kertynyt taas.
Seuraavan shoppailu reissun teen varmaan viimeistään kesällä.
Menen shoppailemaan kesävaatteita. Vielä en ostanut niitä.
Kesällä sitten. Pitää myös käydä tokmannilla katsomassa onko sielläkin kivoja kesävaatteita.
Ostan sieltäkin jos löytyy. Tykkään tokmannin vaatteista.
Sieltä löytyy välillä jotain kivaa.
Sekä siellä voi olla alennuksessa vaatteita. Shoppailu on vaan parasta. Mielummin käytän rahat shoppailuun kun taas alkoholiin tai tupakkaan. Nyt mä taas olen päättänyt etten juo vähään aikaan.
Join pari siideriä silloin viimeksi kun olin poikaystävän luona.
Mutta kesällä tulee juotua. Kun on lämmin niin silloin tekee mieli siideriä. Kylmää siideriä. Pitää tänään katsoa yksi leffa minkä löysin.
Sen niminen kun pahan kukat. Se on tuolla katsomossa niin ajattelin katsoa sen. Paras kaveri sanoi että se on hyvä.
Mutta nyt alan nauttimaan tästä päivästä.
Voi vaan olla.