IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

maha sekaisin.Tiistai 27.01.2015 11:54

mä olen nukkunut koko aamun. nyt vasta jaksoin tulla koneelle.
ja kirjoittamaan blogia. olin äsken syömässä ruokaa. kala risottoa. oli ihan hyvää. eilenä kävin kuntosalilla. oli ihan hyvä tunti. huomenna uudelleen. tänään on sähly iltapäivällä. ajattelin katsoa kohta varmaan animea. school day animea. olen katsonut sitä muutaman jakson.
muuten fiilis on hyvä tällä hetkellä. ja ruoka on maistunut.
pitäisi pestä varmaan pyykkiä. kun olen kirjoittanut tämän niin käyn katsomassa onko pesukone vapaa.
kohta voisi keittää teetä. tekee mieli.
eilenä oli hyvä salkkari jakso. oli jännittävä. tänään pitää myös katsoa.
kävin eilenä seppälässä. siellä olisi ollut rintaliivejä kolmella eurolla.
meinasin melkein ostaa. mutta päätin etten osta mitään.
kaupassa tuli käytyä myös eilenä. nyt on pari pakettia vihreää teetä. ei ihan lopu heti kesken. pitäisi käydä robbarissa ostamassa karpalo mehua. mun tekee taas mieli. katsoo jos vaikka tänään tai huomenna kävisi ostamassa. mua kirvelee taas ala päästä. aijon tänään ottaa sitä lääkettä taas. otan sen suihkun jälkeen taas. nyt sitä pitää ottaa vaan pari kertaa viikossa. onneksi ei joka päivä.
leponexia pitäisi käydä myös hakemassa. alkaa sekin loppumaan.
katsoo jos tällä viikolla kävisi apteekissa. mä en vaan muista uusiko se lääkäri sen reseptin. no sen näkee kun menee apteekkiin ja kysyy. huomenna meillä on paja täällä karissimossa. en tiedä vielä että mitä tehdään. sen näkee huomenna. tänään on aika rento päivä.
huomenna sitten taas on vähän enemmän tekemistä.
en vielä tiedä että mitä teen viikonloppuna. sen näkee sitten.
varmaan olen taas menossa poikaystävän luokse.
laskuja pitäisi taas maksaa. koitan tänään maksaa ne.
kun mulla on aikaa. mun kurkku on vähän kipeä. sain sen varmaan poikaystävältä koska se oli kipeänä viime viikolla.
kuumetta ei ainakaan vielä ole. ja varmaan ei tule.
mulla on aika hyvä vastustus kyky. en tule helposti kipeäksi.
paitsi no nyt tuli toi kirvely. toivottavasti lääke auttaa nopeasti taas.
mun vatsa on ollut aika sekaisin tänään. tuntuu ettei mikään pysy sisällä. toivottavasti mun vatsa alkaa jo rauhoittua.
koitan juoda vettä ja vihreää teetä. tee varmaan rauhoittaa vatsaa.
voisi kohta keittää. voi olla etten mene pelaamaan sählyä. tämän kirvelyn takia. pitää sanoa ohjaajille. sanon myöhemmin.
tänään näkee taas lemmen viemää pitkästä aikaa. kaveri tulee taas mun luokse katsomaan. en jaksanut katsoa uusintaa tänä aamuna. halusin nukkua. oon varmaan aika pihalla että missä mennään siinä sarjassa. tänään selviää mitä tässä jaksossa tapahtuu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.