IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

alan olla terve :)Keskiviikko 14.10.2015 08:10

alan pikku hiljaa olla terve. en ole enää niin räkäinen eikä enää kauheasti yskitä. menin eilenä pelamaan jopa sählyä. otin vaan rennosti etten hengästynyt liikaa. hyvä peli oli. en mennyt eilenä vielä parhaan kaverin luokse. ettei se saa vaan tätä tartuntaa. katsoo jos tänään pystyisi mennä illalla sen luokse.
kävin eilenä myös kaupassa. ostin lisää kahvia ja teetä. nyt ei lopu vähään aikaan. join taas äsken hyvät aamu kahvit. en meinannut tänä aamuna oikeen herätä. olisin halunnut vaan nukkua mutta päätin nousta ylös. aijon mennä salille illalla. kaverin kanssa mennään taas. otan sielläkin kevyesti. haluan päästä pois täältä neljän seinän sisältä.
paja tunti on onneksi myös tänään. menen sinnekkin. tulee samalla siinäkin tekemistä. saa nähdä mitä tänään tehdään. nyt tänä aamuna ei ole kiire minnekkään koska nyt ei ole kokki ryhmää. mutta ensi viikon keskiviikkona aamulla on sitten taas kokkiryhmä. mä olen silloin pää kokki. aijon silloin tehdä pastaa ja hyvää kastiketta. se on aika helppo ruoka. muuten on ihan hyvä fiilis tällä hetkellä. tästä tulee hyvä päivä. on enemmän tekemistä mitä eilenä tai maanantaina.
sain eilenä pestyä pyykit. jaksoin pestä. pesin jopa lakanat. nyt on taas puhtaat. eilenä katselin taas tabletilla sarjoja netflixistä.
weeds sarjaa katsoin taas. varmaan tänäänkin katson sitä ennen kun alkaa sitten paja tunti. ruoka on maistunut onneksi. aijon syödä myös tänään hyvin niin jaksan. tänään voisi pukea jotain siistimpää päälle. olen kohta ollut kolme päivää vaan tässä mun olo asussa. farkut aijon laittaa. sitten joku paita. aijon meikata vähän. laitan puuteria. ja hiukset ponihännälle. en sitten näytä kamalan väsyneeltä. eilenä kaveri oli taas kylässä. katsottiin lemmen viemää ja juotiin teetä. tänään ei taas näe lemmen viemää kun ollaan salilla silloin. huomenna aamulla pitää taas katsoa uusinta.
poikaystävä on myös kipeä. se ei mennyt eilenä eikä se mene tänään töihin. sanoin sille että lepää paljon. flunssa kestää sen jonkin aikaa. mä alan onneksi olla kohta terve. onneksi mulle ei noussut kuumetta. olin vaan ihan tukossa.
alkaa olla nälkä. onneksi aamu pala on tuossa alle tunnin päästä.
syön taas ruisleipää. ja aamu lääkkeet pitää ottaa.
ai niin pitää käydä kaupassa tänään ostamassa parhaan kaverin synttäri lahjaan vielä toi suklaa levy. käyn kaupassa paja tunnin jälkeen taas. hyvin on aikaa käydä ennen päivällistä.
syön taas päivällisellä hyvin niin jaksaa sitten salilla. se naisten kuntosali tunti alkaa puoli kuudelta taas ja kestää puoli seitsemään.
sanoin poikaystävälle että soitan sille kun pääsen sieltä.
perjantaina ollaan sitten menossa naisten ryhmässä tuonne helsinkiin messuille. se oli joku kauneus aiheinen messu.
ollaan siellä muutama tunti. aijon ostaa sieltä jotain jos löydän jotain kivaa. tai jätän kokonaan ostamatta. koitan sinnitellä tuonne marraskuuhun. sitten pääsee shoppailemaan kunnolla.
pidän shoppailu päivän. aijon marraskuun alussa lähteä sitten lahteen shoppailemaan. kun tulee rahaa alku kuusta.
budjetti on se sata euroa tai vähän yli.
ostan ne uudet kengät jos löydän. sitten aijon käydä jossain kahvilassa juomassa teetä ja syön jonkun leivän tai leivoksen. jaksaa shoppailla. onneksi voi silloin rauhassa katsella. pitää vaan ilmoittaa ohjaajille että menen taas lahdessa käymään. kyllä ne päästää mut. ne on onneksi tosi rentoja.
nyt on ollut hyvä kausi. ei ole nyt pitkään aikaan ollut huonoa oloa.
nää viime pari viikkoa on mennyt aika hyvin. ei ole tarvinnut syödä rauhottavia. eikä ole ahdistanut tai itkettänyt. mutta kyllä se huono olo tulee taas jossain vaiheessa. nyt pitää nauttia mahdollisimman paljon tästä hyvästä olosta mikä on nyt. ja elää päivä kerrallaan.
ja hetki kerrallaan. eteenpäin rauhassa mennään. tää päivä menee varmasti äkkiä kun on ohjelmaa. huomenna on taas siivous päivä. kirjoitan huomenna aamulla ensin tämän blogin ja alan sitten sen jälkeen siivoamaan. siinä siivotessa menee vaan se puoli tuntia. ei kauaa. hyvin kerkeää siivota ennen kun ohjaajat tulee tarkistamaan.
sitten on taas siisti kämppä. siitä tulikin mieleen että aijon kohta taas tiskata. niin kuin joka aamu. ja vähän siivota tätä keittiötä samalla. on sitten taas siistiä. en ole katsonut yhtään animeakaan.
ei ole huvittanut. mutta kyllä mä sitten jossain vaiheessa taas innostun katsomaan. sekin aika tulee kyllä.
en ole värittänytkään. en ole jaksanut keskittyä. väritän sitten taas kun innostun oikeen kunnolla. olen nyt vaan enemmän leikkinyt tuolla mun tabletilla. pyörinyt netflixissä. pitäisi taas katsoa joku leffa sieltä. viimeksi katsoin aika hyvän leffan.
mulla on suosikeissa kauheasti leffoja mitä olen laittanut. en ole kauheasti katsonut. nyt voisi vaikka katsoa taas niitä.
onneksi on toi tabletti. jos ei jaksa olla vaikka koneella koko aikaa niin käyttää tuota tablettia. olla sohvalla se sylissä ja katsoa sarjoja ja leffoja. saa sillä ajan hyvin kulumaan.
huomenna aijon mennä illalla taas lenkille. olen varmaan jo silloin aika terve. pakko saada raitista ilmaa vaikka ulkona on kylmä.
se piristää jotenkin oloa. puen taas lämpöisesti päälle.
laitan taas toppa housut. ettei jaloille tule kylmä.
vielä kun on valoisaa illalla niin on mukava käydä lenkillä. on taas mukavaa liikkua kun alkaa olla jo terve. olen odottanut että paranen nopeasti että pääsee taas lenkille ja salille. tänään pääsee salille. jee. tulee illalla vähän tekemsitä. ei tarvi koko aikaa olla täällä kämpillä. ja näkee samalla kaveria. menen taas huomenna kaverin luokse katsomaan lemmen viemää.
en vielä tiedä että lähdenkö lomille viikonlopuksi. sen näkee sitten.
millainen fiilis on. no nyt on vasta keskiviikko.
toivottavasti poikaystävä paranee pian. se on ihan hyvä ettei se mene vielä töihin. ettei toi flunssa vaan pahene.
mäkin pelkäsin että ton sählyn jälkeen tulisin vielä kipeämmäksi. mutta ei. mikä on hyvä. sitten kun paranen tästä niin flunssaa ei varmaan tule sitten taas vähään aikaan.
mä olen yleensä kipeä vaan kerran tai pari vuodessa. eli tosi harvoin. onneksi. ja se kestää sen muutaman päivän.
kuumetta tulee harvoin onneksi. mulla on aika hyvä vastustus kyky.
pitää taas kohta juoda teetä. alkaa tehdä mieli. keitän tässä aamun aikana. ostin eilenä sitä intense mint teetä. juon sitä vaikka.
se on tosi hyvää. nyt on teetä. taas. ei tarvi vähään aikaan ostaa.
ja kahviakin on. saa aamukahvit. ostin kulta katriina kahvia.
se on halpaa ja hyvää. maksaa vaan alle kolme euroa paketti.
pitää taas pestä toi kahvi pannu. saa huomenna aamulla hyvät aamukahvit taas. onneksi toi aamukahvi aina herättää aamulla.
ja maistuu hyvältä mustana. ei tarvi laittaa mitään maitoa.
tai kermaa. mutta. nyt tiskaamaan. ja musaa soimaan taustalle.
kivempi tiskata.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.