IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Tänään olen menossa aamulla taas klubitalolle. Pitää kulkea taas bussilla. Toivon että noi bussi matkat menisi tällä kertaa hyvin.
Ettei ala ahdistamaan. Aijon ottaa taas rauhottavan mukaan sinne klubitalolle. Ihan varmuuden vuoksi. Aijon ottaa mukaan nuo mun värikynät ja värityskirjan. Jos siellä klubitalolla on tylsää niin voin vaikka sitten väritellä ajan kuluksi. Eilenä meillä oli se kokki ryhmä peruutettu. No aamu päivä meni animea lataillessa ja katsoin animea samalla kun latailin jaksoja koneelle. Vielä on paljon ladattavaa.
Haluan ladata kaikki mun lempi anime sarjat koneelle.
Ompelu ryhmäkin oli eilenä. Kohta se mun kaulahuivi on valmis.
Illalla oltiin salilla kaverin kanssa. Oli tosi hyvä tunti. Hiki tuli ja syke nousi. Nyt se meidän oma ohjaaja oli paikalla.
Ensi viikon maanantaina meillä ei ole salia.
Mutta sitten parin viikon päästä maanantaina on sali taas.
Tänään on sähly taas iltapäivällä. Mukavaa päästä pelaamaan.
Parhaan kaverin kanssa. Ollaan taas puolustajia.
Varmaan pelataan miehet vastaan naiset. Nyt yritetään todellakin voittaa noi miehet. Se on hyvä että noi ohjaajat on aina naisten joukkueessa. Lemmen viemää näkee taas tänään illalla.
kaveri tulee taas mun luokse katsomaan. Ollaan ihan pihalla varmaan kun katsotaan tänään se. Skypetän taas poiaksytävän kanssa illalla. Ja menen taas parhaan kaverin luokse vielä illalla.
Mutta. Mukava päivä tulee varmasti tänään. Ja toivon että noi bussi matkat menee vaan hyvin. Mun pitää kohta soittaa klubitalolle että olen tulossa syömään sinne. Saa nähdä mitä on tänään ruokana.
klubitalolla on aina tosi hyvät ruoat. Ja se ruoka maksaa sen kolme euroa. Ai niin mun pitää kaivaa se kolme euroa esiin jostain. Mulla on kolikoita onneksi. Kävin kaupassa myös eilenä.
Ja sain pestyä noi mun pyykit. Ja siivosin jopa vaate kaapin eilenä.
Muovi kassillinen tuli vaatteita mitä mä en enää käytä.
Mutta toppeja ja t-paitoja on mulla todella paljon. uusia ei tarvi ostaa. Aijon ostaa sitten kesällä varmaan vasta uusia toppeja ja paitoja. Koitan nyt noilla vanhoilla pärjätä kesään asti.
Rahaa on vissiin tullut taas tänään. Menen kohta pankin sivuille katsomaan sen mun raha tilanteen. Mulle on pitänyt tulla tänään ainakin se 130 euroa. Jos se raha on tullut tänään niin hyvin pärjään tämän kuun loppuun saakka. Katson sen raha tilanteen kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Pitää katsoa myös kohta mitä mä puen päälle tänään. Mulla on taas vaate kriisi. No farkut mä ajattelin laittaa. Ne uudet mitkä mä ostin viimeksi. Ne mä ainakin laitan.
Ja sitten varmaan sen pinkin hupparin. hiukset laitan taas poni hännälle. Nyt en jaksa meikata. Siisti vaatteet riittää tällä kertaa.
Alan taas tiskaamaan kohta. Ja sänky pitää pedata.
Aamupala on vasta yli tunnin päästä taas.
Pitää laittaa toi mun laukku myös valmiiksi. Pakkaan sisä kengät ja noi mun värityskamat. Hyvin mahtuu tuohon laukkuun mikä mulla on. Paljon tilaa. Katselin eilenä pari jaksoa working!!! animea.
Kolmas kausi menossa. Ja mangaa luin tabletilla eilenä.
Tämän viikon perjantaina tulee taas uusi anime lehti. Se pitää ostaa perjantaina kun menen kauppaan. Olen taas odottanut kovasti sitä lehteä. Paras lehti. Katsoin eilenä gossip girl sarjaa vähän.
Ehkä sen katsominen jatkuu tänään. Ellen innostu katsomaan taas animea. Kohta laitan musiikkia soimaan. Nyt olen taas hereillä koska join todella vahvat kahvit äsken.
Onneksi toi aamu kahvi aina herättää. Nyt on pirteä ja hyvä fiilis.
Kun kello soi aamulla niin en ensin meinannut jaksaa nousta ylös.
Mutta pääsin ylös kyllä. Mun ei tarvi nyt vieläkään hakea mitään lääkkeitä. Riittää vielä toistaiseksi. Kohta mulla on taas noi verikokeetkin. Kun kuu vaihtuu. parhaalla kaverilla on tänään noi verikokeet. Se sanoi mulle eilenä että menisin sen puolesta sinne.
Vitsailtiin siitä asiasta. Menin nukkumaan eilenä ennen yhdeksää. En jaksanut katsoa ihan loppuun tuota poliisit ohjelmaa.
Mutta uusi päivä jakson näin onneksi vielä.
Mä lähden tuolla kymmentä vaille kymmenen bussilla klubitalolle.
Olen siellä klubitalolla sen pari tuntia ja tulen takaisin.
No saan aamupäivän kulumaan siellä. Ja ihan mielelläni mä menen aina tiistaisin klubitalolle. ihan kiva päästä aina näkemään muita ihmisiä. No bussi matkat menee välillä hyvin ja välillä huonosti. Se aina vaihtelee välillä. Mutta aina olen onneksi selvinnyt.
Huomenna on taas työ päiväkin. Ja sali illalla. Ihan mukavaa mennä töihin taas huomenna. Olen varmaan niiden korkkien kimpussa. Laittelen niitä taas pusseihin. Mutta aika kuluu kyllä äkkiä kun tekee sitä hommaa. Ja mä teen ihan mielelläni sitä.
Mun kaveri tekee taas noita ompelu juttuja töissä.
Nähdään siinä samalla. ja jutellaan niitä näitä.
Pitää käydä sitten kaupassa hakemassa noi eväät taas ennen kun menen töihin. Niihin menee taas sitten se vähän yli kolme euroa.
Niillä eväillä jaksan aina työpäivän loppuun saakka.
Onneksi en ole nyt ollut kipeänä. muhun noi taudit ei oikeastaan koskaan tartu. En ole koskaan ollut missään vatsa taudissakaan.
Mulla on ollut aina kurkku vähän kipeä ja kuumetta ollut vähän.
Mutta ei sen pahempaa tautia. En ole ollut kipeänä nyt ainakaan pariin vuoteen. Poikaystävä tulee useammin kipeäksi kun mä.
Kohta aijon juoda teetä. Alkaa tehdä mieli. Hyvin kerkiän tässä juomaan sen teen ennen kun lähden klubitalolle.
Eilenä mä taas vedin sen kolme kuppia teetä ainakin.
Kun tulin salilta eilenä niin keitin heti taas teetä.
Tänäänkin menee varmaan se kolme kupillista.
No mielummin juon teetä kun taas kahvia.
Toi vihreä citsrus tee alkaa muuten kohta loppumaan. Pitää ostaa sitä lisää sitten taas. Se on mun lempi tee. Sitä mä juon melkein aina. Se on mun mielestä vaan niin hyvää.
Onneksi teessä ei ole yhtään kaloreita. Ellei laita sokeria teen sekaan. Mä juon teen vaan sellaisenaan. Raakana.
Mun mielestä se on ihan hyvää silleen ettei laita siihen mitään sekaan. Ja aina viikolla mä juon vaan teetä, mustaa kahvia ja vettä.
Olen kokonaan nyt lopettanut limsojen ja mehun juonnin.
En oikeastaan enää juo mitään sokeri juomia.
Nyt aijon kokeilla, että juon viikonloppuisin vaan kivennäisvettä.
En juo siis yhtään mitään limsaa tai alkoholitonta siideriä.
Aijon nyt sitä vaan juoda. Kokeilen ainakin miltä se tuntuu. Mutta jos se ei tunnu hyvältä, niin sallin sitten aina ostaa vaikka vaan sen yhden alkoholittoman siiderin. En juo sen enempää mitään sokeri juomaa. Limsan juonnin olen nyt lopettanut toistaiseksi.
Ja mehun juonnin. paino pysyy kurissa kun ei juo mitään alkoholia tai limsoja. Ei tule sitä sokeri määrää kehoon.
Mutta se on hyvä keino jos iskee makean himo niin juo teetä sillä hetkellä. Mua se ainakin auttaa. Tai sitten tekee jotain muuta sillä hetkellä. Menee vaikka lenkille.
Mulla ei ole nyt mitään tietoa että paljon mä painan tällä hetkellä.
Punnitusta ei ole vielä ollut. Mutta kohta se varmasti on taas.
Mutta. Olen nyt ihan tyytyväinen tähän painoon mikä mulla on nyt.
Mulla on onneksi vähän muotoja. Olen naisellinen.
Mutta. Huomenna saa taas onneksi vähän liikuntaa kun kävelen töihin ja sieltä takaisin ja sali on illalla.
Tulee lenkki heitettyä samalla. Onneksi siinä herää aamulla samalla
kun kävelee töihin. Raitis ilma herättää.
Aamu kahvit pitää juoda taas huomenna aamulla. Huomenna mä herään kuudelta. Kerkeää blogin kirjoittaa ennen töihin menoa.
Ja aamupalan syödä. Syön huomenna aamulla ruisleipää.
Se pitää aina tuon nälän ennen kun on ruokailu.
Ostan taas varmaan evääksi kinkku salaatin, pasteijan ja tuoremehua. Ne on hyvät eväät.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.