IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Nyt jaksaa taas :)Keskiviikko 27.04.2016 07:18

No niin. Jos nyt jaksaisi kirjoittaa taas kunnon blogin.
Olin eilenä aamulla niin väsynyt etten jaksanut kirjoittaa mitään.
En mennyt klubitalolle eilenä koska mulla oli ihan voimat loppu.
Kävin lounaan jälkeen kyllä lenkillä mutta en jaksanut melkein ollenkaan kävellä. Piti välillä pysähtyä ja levätä.
Otin aika rennosti eilisen päivän. Nyt kun olen levännyt taas niin jaksaa mennä töihin tänään. Positiivisella mielellä olen menossa töihin.
Uskon ja toivon että tästä tulee mukava työ päivä. Mä olen taas yhdeksästä kahteen asti. Sen viisi tuntia.
Otan mukaan taas tuon rauhottavan jos huono olo vaikka iskee töissä.
Mutta katsotaan miten käy. Sain eilenä katsottua fitness päiväkirjat minkä tallensin. Oli hyvä jakso. Huomenna se tulee taas niin pitää laittaa tallenukseen. Ja katsoa se vaikka perjantaina.
Nyt olen maksanut ihan kaikki laskut. Ja eilenä tuli taas yksi lasku mutta sen kerkiää ihan hyvin maksamaan toukokuussa.
Sillä laskulla ei ole mikään kiire.
Kohta alan syömään aamupalaa. Ja keitän kohta teetä varmaan.
Äsken joi kahvia. Mutta taidan juoda vielä sen teen ennen töihin menoa.
Aamu lääke pitää muistaa ottaa kohta.
Ettei unohdu. sai eilenä ohjaajalta verikoe ajan. Se on ensi viikon maanantaina päivällä. No sinne sitten taas. Meillä on ensi viikon maanantaina taas kokki ryhmä niin mä lähden sieltä sitten verikokeisiin. Huomenna mulla on taas psykologilla käynti.
Aamulla klo kymmenen. Menen sinne taas juttelemaan.
No mulla on taas jonkin verran kerrottavaa taas sille. Ai niin ja sille pitää muistaa sanoa että uusii leponex lääkkeen että saisi sitä sitten taas. Mun leponex lääkkeet alkaa olla taas lopussa.
Käyn sitten hakemassa niitä ensi viikon alussa.
Nyt mä olen saanut melkein joka päivä tehtyä noi vatsalihas liikkeet.
Hyvin löytyy aikaa niille. Ja onneksi mulla on iso olo huone niin teen siellä ne liikkeet. Kohta vatsa ei enää pömpötä ja on litteä.
Musta vähän tuntuu että menen nyt tänään illalla vaan lenkille.
En jaksa nyt lähteä salille. Menen nyt lenkille vaan. Se riittää.
Mutta ensi viikolla sitten salille taas maanantaina.
Olisin mennyt viime maanantaina mutta mulle iski se huono olo.
Niin en mennyt. Mutta vatsalihakset teen taas tänään.
Tuossa illalla. Teen ne kun olen skypettänyt poikaystävän kanssa niin sen jälkeen kerkiää ja sitten kun olen tehnyt ne liikkeet niin sitten vaan suihkuun. Menen taas parhaan kaverin luokse taas illalla.
Olin eilenäkin sen luona. Mä olen joka päivä aina noi illat parhaan kaverin luona. Vielä nähdäään sitten perjantaina ennen kun paras kaveri lähtee lomille. Vappu alkaa lähestymään.
Tulee varmasti mukava vappu. Ja sitä on kiva viettää sitten toisen kaverin kanssa. Saa munkkia ja simaa.
Pitää käydä taas kaupassa hakemassa eväät töihin taas.
Lähden ajoissa niin ei tule kauhea kiire.
Kiva vesi sade tuolla ulkona. Mulla on rikkinäinen sateenvarjo ja se pitää ottaa nyt käyttöön. Etten kastu vaan pahasti.
Mä en yhtään tykkää liikkua tuolla vesisateessa. Toivon että illalla on sitten paljon parempi ilma niin pääsisi sinne lenkille.
Mutta katsotaan. Vähän yli tunti lähtöön. Ei ole vielä mikään kiire.
Syön nyt tätä mun ruisleipää tällä samalla hetekllä kun kirjoitan.
Ei sitten töissä tule heti nälkä. Hyvin pärjään aamun ruisleivällä.
Vaatteet pitää kohta katsoa. Laitan farkut ainakin ja sitten tuon mun yhden punaisen hupparin. Hiukset laitan ponihännälle taas.
En jaksa meikata. Kohta alan tiskaamaan taas. Pitää tiskata ennen lähtöä taas. Ei jää lojumaan. Sänkykin pitää pedata.
On kämppä sitten vähän järjestyksessä kun tulen töistä.
Mutta toivon että tää olisi kiva päivä ja ettei ala ahdistamaan.
Onneksi mun kaveri on myös töissä niin on juttu kaveri.
Aamu päivä ollaan yhdessä mutta sitten ruokailun jälkeen kaveri lähtee muihin hommiin. Olen loppu päivän sitten itseni kanssa.
Toivon että töissä olisi tänään vähän enemmän tekemistä mitä viimeksi. Niin työ päiväkin kuluisi nopeammin kun on puuhaa.
Viimeksi oli aika tylsää. Välillä siellä on hommia välillä ei.
Se vaihtelee välillä. Mutta varmaan tääkin päivä menee äkkiä.
Toivon ainakin. Nyt aloin keittämään teetä. Hyvin kerkiän juomaan.
Sitten juon teetä taas kun pääsen töistä.
Eilenä tuli taas juotua niin paljon teetä että piti ravata koko ajan vessassa. Mulle iski eilenä kauhea makean himo, mutta sain sen hillittyä kun join teetä sillä hetkellä. Se auttoi ja se makean himo meni ohi. Vielä ei voi herkutella koska viikonloppu ei ole vielä.
Nyt mulla on taas tiukka linja etten syö mitään herkkuja viikolla.
Vasta viikonloppuna. Ja olen nyt juonut vaan vettä, teetä ja mustaa kahvia. Niillä olen hyvin pärjännyt. En ole ollenkaan juonut mitään sokeri juomia. Hyvä minä. Suosittelen että ei kannata kauheasti juoda mitään limsoja. Niissä on ihan älyttömästi sokeria.
Ja mä sallin itselleni että saan juoda viikossa vaan yhden sokeri juoman. Ja se on se alkoholiton siideri.
Aina viikonloppuna mä juon sen.
Mulla ei ole nyt hajuakaan että paljon mä painan tällä hetkellä.
Vielä ei ole ollut punnitusta. Mutta musta vähän tuntuu että se on taas tuossa vapun jälkeen kun kuu vaihtuu.
Toivon että mun paino on pysynyt samana. viimeksi kun olin puntarilla niin mä painoin sen vähän yli 60 kiloa.
Mutta. saa sitten nähdä mitä painan kun punnitaan taas.
Tunnen itseni edelleen ihan hyvännäköiseksi.
Mulla on ainakin muotoja. Ja se tärkein. Mun maha mikä on litteä.
Se on mun lempi osa vartalostani. Olen ylpeä mun littanasta mahasta. Siihen ei tule ollenkaan onneksi rasvaa.
Pystyy käyttämään napa toppeja sitten kesällä taas.
Katsoo jos ostaa kesällä uusia napa toppeja jos löydän vaan.
Seppälässä niitä ainakin on. Ostan varmaan sitten sieltä.
Kohta alan kuuntelemaan musiikkia. Päivä lähtee kivasti käyntiin sillä. Tulee hyvä fiilis kun kuuntelee vähän musaa.
Semmoista iloista musiikkia.
Mun laukku pitää laittaa kohta valmiiksi. Pitää taas pakata sisä kengät taas. Ja vesipullo pitää ottaa mukaan taas.
Jos jano iskee. Kohta tulee onneksi taas rahaa kun kuu vaihtuu.
Onneksi mun raha asiat on kunnossa.
Ei tarvitse niitä miettiä kauheasti. Onneksi mä saan rahaa kelalta.
Niin pystyy jotenkin elämään tätä elämää.
Ja mä säästän aika paljon koska mä en juo alkoholia tai polta tupakkaa. Voi sitten shoppailla vaikka niillä rahoilla.
Ostaa jotain kivaa. Pitää ostaa noita uusia alusvaatteita taas jossain vaiheessa. Ja heittää niitä vanhoja pois.
Ja ajattelin ostaa taas varmaan uudet rintaliivit.
Seppälästä ajattelin ostaa. Siellä on tosi hyviä rintaliivejä.
Välillä ne voi olla alennuksessakin. Silloin kannattaa aina ostaa jos saa halvalla. Kesällä sitten shoppailen taas.
ja ostan sitten netistä jossain vaiheessa sen uuden seksiasun.
Mutta en ihan vielä. Sitten kun raha tilanne sallii eikä sillä asulla ole mikään kiire. Samalla voi nyt vähän suunnitella sitä asua että millainen se olisi tällä kertaa. Ja poikaystävältä pitää vähän kysellä mistä se tykkäisi tällä kertaa.
Asu ei saa olla kauhean kallis. Se saa maksaa sen vähän yli 30 euroa ainakin. Sillä saa aika hyvännäköisen asun.
Tuolla yhdellä sivulla on aika halpoja seksiasuja.
Ihan hyvä vaan niin pystyy ostamaan. Onneksi ne ei maksa silleen satoja euroja vaikka. Mutta katsotaan minkä asun sitten hankin.
Nyt haluan muun värisen koska osa mun seksiasuista on mustan värisiä. Violetti tai punainen väri olisi tällä kertaa kiva.
Vähän vaihtelua. Se edellinen seksiasu minkä ostin oli pinkin värinen. Ja se on aivan ihana. Pitää ottaa se taas käyttöön jossain vaiheessa taas. Mutta. Nyt alan tiskaamaan ja pukemaan päälle.
Lähden tuossa vähän yli puolen tunnin päästä.
Olen sitten ajoissa töissä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.