IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Perjantai ja se olisi taas viikonloppu.
Olen nyt tämän viikonlopun täällä. Viikon päästä mä pääsen taas lomille. Eilenä oli todella mukava päivä. Ei ahdistanut yhtään koko päivän aikana enkä tarvinut rauhottavia.
Mä siivosin eilenä ja kävin tokmannilla ostamassa vähän suklaata.
Söin eilenä melkein levyllisen suklaata.
Sitten katselin tabletilla salkkareita ja Glee sarjaa.
Katson taas tänään nuo salkkari ajksot mitkä pistin tallenukseen eilenä.
Ihanaa kun alan olemaan jo paremassa kunnossa. Alan olemaan oma itseni taas. Rankkaa on ollut viime aikoina. Mutta selvisin.
Eilenö meillä oli toiminta tunti. Pelattiin jalkapalloa ja mölkkyä.
Oli iha hauskaa. Päivällisen jälkeen mä kävin taas lenkillä.
Ja aijon mennä tänäänkin lenkille jos ilma on hyvä.
Kiva. Siihen mun uuteen henkilökorttiin on mennyt melkein sata euroa.
Todella kallista. Soitin äidille ja sanoin että pistää mun säästöistä tilille rahaa. Se lupasi laittaa ainakin sata euroa.
Sillä pärjää hyvin tämän kuun loppuun.
Nyt on vaan mennyt viime aikoina kauheasti tuota rahaa.
Aijon käydä tänään kaupassa lounaan jälkeen.
Pitää ostaa muutama juttu. Nyt olen taas aamun koneella.
tabletti on latautumassa niin katson sillä sitten vähän myöhemmin.
Aamupalaan on vielä puolitoista tuntia aikaa.
Alkaa olla pikku hiljaa nälkä. Kahvia join äsken taas.
Avasin uuden kahvi paketin.
Poikaystävä on tulossa varmaan huomenna käymään.
ihan kiva niin on seuraa. Kaveri tulee taas mun luo tänään katsomaan lemmen viemää. Eilenä mä kerennyt kaverin luokse katsomaan lemmen viemää koska mulla ja ohjaajalla oli yksi asia mikä piti hoitaa. Paras kaveri lähtee nyt lomille ja näemme sitten taas sunnuntaina. Olin eilenä illalla sen luona taas.
Katseltiin poliisit ohjelmaa. Odotan että siitä alkaa uudet jaksot taas.
Hyvä ohjlema. Mä tykkään.
Sain eilenä pestyä kaikki pyykit ja lakanat. Oli ihanaa eilenä illalla mennä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.
Nukahdin heti kun menin eilenä omaan sänkyyn nukkumaan.
Menin nukkumaan siinä yhdeksän aikaa. Varmaan tänäänkin menen siihen aikaan taas nukkumaan. En jaksa valvoa.
Heräsin ennen seitsemää tänään. Mun piti herätä jo kuudelta mutta en jaksanut nousta vielä. Tänään mä kokeilen värittämään taas pitkästä aikaan. Jos innostuisin.
Mä kokeilen ainakin. Animeakin pitäisi katsoa taas.
Mutta nyt en ole jaksanut katsoa.
Toivon että illalla kun menen lenkille niin olisi hyvä lenkkeily sää.
Eilenä mä hikoilin lenkillä kun aurinko paistoi ja tuli ihan tajuttoman kuuma. Menin lenkin jälkeen heti viileään suihkuun.
Ensi viikolla yritän mennä salille.
Jos olisin silloin vähän paremassa kunnossa. En ole ollut salilla pitkään aikaan. No ensi viikolla sitten taas.
Sitten kun menen sinne ja alan tekemään niitä liikkeitä niin lihakset varmaan kipeytyy kun ei ole aikoihin ollut salilla.
Varaudun siihen. Mutta aijon venytellä lopuksi niin lihakset ei mene sitten pahasti ihan jumiin. Mä aijon kysyä kaverilta haluaako se lähteä mun kanssa sitten salille ensi viikon maanantaina.
Kyllä se varmaan lähtee.
Pari viikkoa olisi lomaa jäljellä ennen kun menen töihin taas.
Kiva kun olen ollut vaan suurimman ajan kipeä loman aikana.
No kiva mennä sitten taas kerran viikossa töihin ja nähdä mukavat työ kaverit. Sitten pitää taas ostaa omat eväät taas sinne.
Mua vähän jännittää se että valitaanko mut sinne kurssille mikä alkaa syksyllä. Toivon kovasti että pääsen sinne.
Olen aivan innoissani siitä kurssista.
Eilenä kun soiteltiin äidin kanssa, niin kerroin siitä kurssista sille.
Muutenkin juteltiin miten on mennyt. Me soitellaan aina äidin kanssa pari kertaa viikossa. Äiti tietää että musta pidetään hyvää huolta täällä missä mä nyt asun.
Pitää sitten jossain vaiheessa mennä taas kotona käymään.
En ole nyt vähään aikaan käynyt kotona.
No mä yritän tässä kesän aikana taas käydä siellä.
Mutta uskon että tästä on tulossa mukava päivä. Ja eikä joudu syömään mitään rauhottavia. Onneksi en eilenä joutunut syömään.
Nyt mulla alkaa varmaan taas hyvä kausi että on se hyvä olo ja fiilis päällä. Nyt on mukavaa kun alkaa viikonloppu.
Voi ottaa rennosti niin jaksaa sitten ensi viikon taas.
Asioilla on tapana aina järjestyä.
Nyt mun kaikki asiat on hyvin tasapainossa.
Ei tarvitse oikeastaan murehtia mistään asiasta.
Kaikki on hyvin. Ajatukset ovat saattaneet käydä vähän yli kierroksilla. Mutta se johtuu skitsofreniasta.
Silloin ajattelen aina liikaa kaikkia asioita ja kuvittelen kaikenlaista.
Mutta sitten ymmärrän että se johtuu sairaudesta.
Mutta pystyn kyllä sitten taas ajattelemaan järkevästi.
Tänään pystyn varmasti ajattelemaan järkevämmin enkä kuvittele mitään. Pitää vaan ajatella että hei. ei ole mikään hätä ja että kaikki on hyvin. Nyt onneksi tällä hetkellä pystyn ajattelemaan noin.
Se on ihanaa kun ajatukset alkaa tasaantumaan.
Eikä enää kuvittele mitään.
Alan taas kohta tiskaamaan. ja kuuntelemaan musiikkia.
Tulee perjantai fiilis kun kuuntelee hyvää musaa.
Pitää kohta katsoa noi vaatteet mitkä pistän päälle.
Varmaan olen tämän päivän vaan olo housuissa. En todellakaan aijo laittaa mitään farkkuja.
Nyt vaan rennot vaatteet päälle. Eikä mikään saa puristaa.
Hiukset pidän nutturalla. Meikata en jaksa.
Enää noin tunti aamupalaan. Syön ruisleipää taas.
Niin kuin joka aamu. Se on paras leipä.
Söin äsken loput tuosta mun suklaa levystä.
Se oli panda suklaata. Se on mun yksi lempi suklaa.
Syön sitä välillä. Mutta fazer suklaa on se paras.
Panda tulee toisena. Mulla on vielä syömättä tuo panda toffee mix pussi. Ostin senkin eilenä. En ole syönyt niitä vielä.
Syön sen sitten varmaan tässä viikonlopun aikana.
Pakastimessa on myös jätskiä.
Nyt on viikonloppu herkut taas. Syön enkä mieti kaloreita.
Täytyyhän sitä aina välillä herkutella.
Ja mä herkuttelen aina viikonloppuisin.
Siitä on tullut mulle tapa. Viikolla koitan aina olla silleen etten herkuttele yhtään. Mutta saatan viikolla vaikka syödä pari pullaa tai pari kakku palaa jos on tarjolla.
Päätin nyt etten osta mitään sokeri juomia.
Mulle riittää ihan hyvin vesi, tee ja kahvi.
Viime viikonloppuna tuli juotua alkoholittomia siidereitä.
Nyt pidän taas vähän taukoa niistä.
Ostan sitten joskus taas yhden alkoholittoman siiderin.
Mulle riittää nyt suklaa ja jäätelö.
Tälle viikonlopulle. Saa nähdä haetaanko poikaystävän kanssa sitten taas subit vai pizzat. No se selviää huomenna.
Jompi kumpi. Pitää katsoa jos mä tarjoan ne vaikka tällä kertaa koska poikaystävä tarjosi viimeksi mulle sen subin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.