IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Nukuin melkein pommiin.Tiistai 09.05.2017 07:27

Nyt tulee lyhyt blogi. Meinasin nukkua pommiin tänään. Mun piti herätä kuudelta mutta heräsinkin seitsemältä. No hyvä että kerkesi keittää aamukahvit ja käydä suihkussa. Kohta syön puuroa.
Olen menossa taas tänään klubitalolle. Pääsee keittiöön tekemään ruokaa. Meillä on jotain kalaa ruokana tänään.
Lähden tuolla kahdeksan bussilla.
Olin eilen lenkillä ja salilla. Heitin puolen tunnin lenkin päivällä ja jaksoin mennä vielä salille illalla. Olin salilla noin 45 minuuttia.
Hyvä treeni oli.
Uni tuli aika hyvin eilen illalla.
Mutta. Uson että tästä tulee hyvä päivä. Toivon että bussi matkat menee hyvin tänään. Ettei ala ahdistaa.
No katsotaan. Mulla on rauhottava mukana jos huono olo iskee.
Töissä oli hommia eilen. Päivä meni siellä mukavasti kun oli puuhaa.
Tänään meillä on iltapäivällä liikunta tunti. Kolmelta.
Varmaan on lenkki taas tänään.
No ihan hyvä. Saa siinäkin liikuntaa.
Menen huomenna taas salille.
Illalla. Kun olen syönyt niin menen.
Saan varmasti sen liikuntakortin käyttöön taas.
Pääsee sillä kortilla salille.
Salilla ei ollut kauheasti porukkaa kun olin siellä.
Mutta. Nyt alan syömään puuroa ja laittaa laukkua valmiiksi.
Olen kohta lähdössä.
Huomenna kirjoitan sitten pidemmän blogin kun on aikaa kirjoittaa.
Saan nukkua pitempään huomenna kun mun ei aamulla tarvitse lähteä mihinkään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.