IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Keilaamaan.Keskiviikko 10.05.2017 07:28

No niin. Nyt ei ole mikään kiire kirjoittaa tää blogi.
Eilen mä melkein nukuin pommiin. Oli muuten aika mukava päivä eilen.
Olin klubitalolla. Mä tein siellä sämpylöitä, salaattia ja mokkapaloja.
Oli keittiössä puuhaa. Ruokana meillä oli seiti kalaa ja perunamuussia.
Oli hyvää. Ja mä sain eilen ilmaisen ruoan.
Ensi kerralla maksan taas sen kolme euroa ruoasta. Maha tuli täyteen.
Siellä meni se kivat kolme tuntia ainakin.
Aika meni todella äkkiä kun oli tekemistä.
Ihanaa kun on kiireetön aamu. Ei tarvitse lähteä mihinkään.
Meillä on paja tänään. Ollaan menossa keilaamaan.
Yhdeltä lähdetään sinne. Mä tykkään keilaamisesta vaikka en ole siinä yhtään hyvä. Se on musta hauskaa.
Ollaan varmaan tunti siellä. Paras kaveri ei tykkää yhtään keilaamisesta. Mutta kyllä sekin lähtee sinne.
Aijon mennä tänään taas pururadalle lenkille iltapäivällä kun ollaan tultu keilaamasta. Ja illalla menen taas salille hikoilemaan.
Pitää vaan pyytää taas se kortti ohjaajalta niin pääsen sillä sitten sinne salille.
Eilen meillä oli taas liikuntatunti. Oltiin pururadalla lenkillä taas.
Hyvä lenkki oli. Kävelin parhaan kaverin kanssa sen lenkin.
Juteltiin samalla kun kävelimme.
Eilen tuli salkkarit onneksi. Maanantaina ei tullut.
Oltiin parhaan kaverin kanssa silloin että mitä ihmettä kun ei tullut salkkareita maanantaina.
Sen tilalla oli joku puutarha ohjelma.
Mutta. Nyt salkkarit tulee taas onneksi.
Mua ei eilen onneksi ahdistanut yhtään. Bussi matkat meni hyvin.
Bussi ei ollut onneksi niin täynnä eikä ollut mitään meteliä.
Mulla oli rauhottava mukana taas varmuuden vuoksi.
Sain eilen laskuja makseltua pois. Ja rahatilanne tilillä näyttää aika hyvältä.
Nyt aijon taas säästää.
Aijo katsoa animea tässä aamun aikana.
Nyt kun aamu on aikaa taas katsoa.
En ole taas vähään aikaan katsonut animea niin nyt ajattelin taas katsoa sarjoja eteenpäin.
Poikaystävä ehdotti eilen yhtä anime sarjaa mitä pitäisi vilkaista.
Katson sen tänään.
Sain pestyä pyykit eilen.
Pesukone oli vapaa. Niin sain pestyä.
Mulla on ensi viikon maanantaina hammaslääkäri.
Iltapäivällä. Pitää varautua millainen lasku sieltä sitten tulee kun olen käynyt siellä.
Olen ihan varma että mulla on reikiä.
No siellä on ihan hyvä käydä niin saa hampaat taas kuntoon.
Onneksi mulla ei ole hammaslääkäri kammoa.
Kohta tiskaan taas.
Ai niin kahvi alkaa olla loppu.
Mun pitää ostaa sitä lisää. Katsoo jos tänään kerkiää käydä ostamassa. Varmaan haen tokmannilta.
Mun pitää käydä taas suihkussa ennen pajatuntia. Mun hiukset on kivasti pystyssä.
Tai itse asiassa mä voisin tässä aamun aikana käydä siellä suihkussa.
Joo niin mä teen.
Niin hiukset ei ole niin pystyssä kun menemme keilaamaan.
Oli kyllä ihanaa nukkua tänään vähän pitempään.
Join taas aamukahvit äsken.
Olen hereillä.
Alan kohta kuuntelemaan vähän musiikkia.
Eilen en kauheasti kerennyt kuuntelemaan.
Kun kuuntelen musaa samalla niin tiskaan.
Ja mä voisin jo tänään siivota osan kämpästä koska huomenna on taas siivous päivä.
Meillä on huomenna se kokkiryhmä jo heti aamusta.
Mä teen jälkiruoan tällä kertaa.
Ihan kiva kun on kokkiryhmä taas pitkästä aikaan.
Menee se aamu kivasti.
Hyvää ruokaa taas tehdään. Meillä oli vissiin pääruokana lihamureketta.
Aijon tänään ottaa käyttöön tuon mun uuden pinkin hupparin mikä jäi silloin poikaystävä luokse.
Nyt kun se on pesty niin voi ottaa sen taas käyttöön.
Kamala ikävä oli sitä hupparia.
Laitan varmaan legginsit jalkaan tänään. Vähän kevyemmät kun farkut. Siitä tulikin mieleen että pitäisi ostaa uudet housut.
Mulla olisi rahaa ostaa ne housut.
Katselin seppälässä viimeksi housuja mutta siellä ei oikeen ollut.
Pitää katsoa ne muualta.
Olisi kiva päästä taas pajatunnilla shoppailemaan taas.
Niin ja pitäisi ostaa uudet rintaliivit.
Sekä muita alusvaatteita. Niitä ei ole koskaan liikaa.
Aamupala on tunnin päästä.
Alkaa olla jo nälkä.
Mukavaa mennä salille illalla taas tänään.
Olen siellä sen 45 minuuttia ainakin ellen pitempään.
Se on nyt vaan hyvä että olen innostunut tuosta salista taas.
yritän käydä nyt pari kertaa viikossa siellä. Maanantaina ja keskiviikkona. Ne on hyvät päivät käydä aina salilla.
Aina iltaisin.
Sinne on alle viiden minuutin kävely matka.
Ei ole kaukana onneksi se sali.
Saa hyvää liikuntaa kun myös käyn siellä pururadalla lenkillä.
Se on hyvä lenkki kun siellä on ylä ja alanmäkiä.
Mä aina hölkkään ne ylämäet ylös.
Tai juoksen.
Tuntuu hyvältä pohkeissa.
Ja syke nousee.
Syön puuroa välipalaksi ennen lenkkiä niin jaksaa.
Puuro on hyvä välipala.
Mutta. Nyt alan siivoamaan.
Aloitan tästä keittiöstä.
Ja kohta katson vaatteet mitä puen päälle tänään.
Mutta. Mukava päivä tulossa tänään.
On ohjelmaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.