IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Tänään taas salille.Tiistai 23.05.2017 07:04

Oli hommia eilen töissä. Mä laittelin hiilikyniä paketteihin.
Työpäiväkin kului mukavasti kun oli tekemistä.
Meillä oli eilen ompeluryhmä. Se kesti sen tunnin. Teen edelleen siellä kaulahuivia. Mikä ei ole lähellekkään valmis.
Menin pururata lenkille tuossa ompeluryhmän jälkeen. Hyvä lenkki.
Päivällisen jälkeen kaveri tuli kylään. Ja sitten kun kaveri oli lähtenyt niin menin salille. Jaksoin nyt olla vaan sen puolisen tuntia.
Mutta tänään mä olen pitempään kun menen salille taas illalla.
Mun tavoite on nyt käydä joka päivä salilla paitsi viikonloppuisin.
Salilla unohtaa aina kaikki murheet jotenkin kun on siellä.
Ja siellä mä ajattelen samalla kaikkia asioita.
Ja tulee hyvä olo sen jälkeen.
Tänään olen menossa klubitalolle.
Menen sinne keittiöön taas. Saa nähdä mitä meillä on ruokana siellä tänään. Hyvillä mielin olen menossa sinne.
Otan taas rauhottavan mukaan jos huono olo taas iskee. Sitä ei voi aina tietää.
Taas on ihana ilma ulkona. Aurinko paistaa. Ihanaa.
Laitan nahkatakin päälle tänään.
Kohta mä katson nuo vaatteet mitä puen päälle tänään.
Mulla on pieni vaatekriisi taas.
Otan tänään käyttöön tuon mun toisen uuden laukun.
Eilen mulla oli käytössä se tiikerilaukku.
Nyt mä päätin etten osta enää tänä kesänä uusia laukkuja. Noista laukuista riittää iloa pitkäksi ajaksi.
Pitää tiskata ennen lähtöä taas. Mulle on tullut taas jotain ihottumaa käsiin. Pitää laittaa kohta sitä yhtä rasvaa. Kutisee kauheasti.
En tiedä mistä se ihottuma johtuu taas. Se tulee ja menee aina välillä. Sain pestyä kaikki pyykit.
Nyt ei taas hetkeen tarvitse pestä.
Pitää käydä tällä viikolla taas apteekissa hakemassa lisää leponexia.
Lääkkeet riittää tämän viikon perjantaihin. No mä käyn apteekissa viimeistään torstaina.
Saa ne sitten haettua.
Kohta alan syömään puuroa aamupalaksi.
Ja tunnin päästä mä lähden.
Vielä ei ole mikään kiire.
Hyvin kerkiää blogin kirjoittaa. En meinannut tänään jaksaa nousta ylös sängystä.
Mutta pääsin ja nyt mä heräsin kun join aamukahvit. Nyt mä olen täysin hereillä.
Aamukahvi piristää aina joka aamu.
Sillä aina herää.
Pitää tiskata myös tuo kahvipannu.
Ettei lika jää siihen kiinni.
Kerkiän hetken kuunnella vähän musaa ennen lähtöä.
Tänään iltapäivällä on taas liikuntatunti. Pelataan varmaan taas jalkapalloa.
Sitä on ihan kiva pelata.
Siinäkin saa samalla hyöty liikuntaa.
Ja syke nousee kun juoksee pallon perässä.
Eilen tuli vihdoinkin taas salkkarit. Se jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan.
Pakko katsoa taas tänään kun tulee.
Kohta pitää muuten ottaa aamulääke ettei unohdu.
Mulla menee aina tuo masennus lääke aamuisin.
Olen sitä syönyt monta vuotta jo.
Huomenna voi nukkua vähän pitempään kun ei tarvitse aamulla lähteä mihinkään.
Ihanaa. Varmaan huomenna mä nukun puoli seitsemään ainakin.
Huomenna on pajatunti.
Kuulin että olemme ulkona huomenna.
Jos on hyvä ilma.
Mutta nyt mä puen päälle ja laitan laukkua valmiiksi. Hetken päästä syön sen puuron. Ai niin se kolme euroa pitää ottaa mukaan niin saan maksettua sen klubitalo ruoan.
Saa sitten syötyä.
Kahvitauko on taas kymmeneltä siellä.
Otan kolikoita mukaan niin saan ostettua jonkun juoman sieltä. Kahvia tai teetä.
Toivon että bussimatkat menee hyvin tänään.
No mulla on rauhottava mukana jos iskee huono olo.
Vesipullo pitää ottaa mukaan.
Tulee lämmin päivä niin on hyvä jos on juotavaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.