IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Viimeinen kokkiryhmä.Torstai 01.06.2017 07:50

Mulla oli eilen punnitus aamulla. Paino oli taas noussut.
En tiedä miksi se oli noussut. Luulin että olin laihtunut koska olen liikkunut paljon. Outoa. No nyt yritän liikkua vielä enemmän.
Jos se paino siitä vaikka tippuisi.
En jaksanut eilen illalla mennä salille niin menin sen sijasta pururata lenkille.
Kävelin sen puolisen tuntia.
Oli hyvä lenkki.
Tänään on siivous päivä. Alan taas siivoamaan kun olen saanut blogin kirjoitettua. Pyykkiä pitää myös pestä.
Vien kohta pyykit.
Ihan ok olo tällä hetkellä. Pikkasen vaan väsytti tuossa eilen iltapäivällä pajan jälkeen. Makoilin vaan sohvalla.
No kohta alkaa viikonloppu.
Pitäisi varata parturi. Tukka on taas kasvanut niin pitäisi lyhentää taas.
Katson jos vaikka tällä tai ensi viikolla saisin ajan varattua.
Siihen tukan leikkuuseen menee se noin 40 euroa.
Menen samaan paikkaan missä olin viimeksi.
Huomenna tulee kelalta taas rahaa. Ihan hyvä.
Mun käyttö tilillä ei ole kauheasti enää rahaa.
Mutta onneksi mulla on säästöt jos tulee hätätilanne.
Otan sieltä sitten sen rahan jos tarvitsee.
Mulla on jotenkin kuuma. Voisi avata ikkunan.
Aamupala on taas tunnin päästä.
Hyvin kerkiää aloittaa siivoukset.
Eilen mä vein matot ulos ja imuroin sekä moppasin.
Aloin jo eilen vähän siivoamaan.
Sain maksettua eilen laskut.
Nyt sitä hammaslääkäri laksua ei tarvitse enää miettiä.
Onneksi harvoin tulee tuommoisia laskuja.
Mulla on taas tuota ihottumaa.
Varmaan stressaan taas sniin se tulee.
No pitää laittaa rasvaa taas.
Niin se ei enää kutise.
Tuo kutina on inhottavaa. Tekee koko ajan mieli raapia.
Koitan olla raapimatta.
Mulla on joka puolella tuota ihottumaa.
Se välillä tulee ja välillä häviää.
Laitan siivous musiikkia taas taustalle soimaan.
Kivempi siivota.
Saa kämpän taas siistiksi.
Olen lähdössä viikonlopuksi poikaystävän luokse.
En ole taas pitkään aikaan ollut sen luona.
Mukavaa taas mennä.
Päästään viettämään laatuaikaa.
Pakkaan vasta huomenna kamat.
Vielä ei ole kiire pakkaamisella.
Kaverit jää tänne viikonlopuksi.
Ne oli viime viikonlopun lomilla.
Minä aijon nyt lähteä.
Olen taas ollut jo pari viikkoa täällä.
Otan rauhottavia varmuuden vuoksi mukaan lomille.
Jos huono olo iskee yllättäen.
Sitä ei voi tietää.
Eilen mulla oli taas itkupotkuraivarit.
Mutta se helpotti oloa kun sai itkettyä.
Nyt tuo kireä olo on hävinnyt onneksi päästä.
Mulla oli tosi kireä olo jo tuossa alku viikosta.
Nyt onneksi helpottaa.
Mulla alkaa ne päivät niin sen takia mulla on kireä olo ja kiukuttaa.
No poikaystävä on tottunut mun kiukutteluun.
Sitten olo alkaa taas helpottaa ensi viikolla.
En ole tällä viikolla joutunut ottamaan onneksi rauhottavia.
Hyvin olen selvinnyt taas tämän viikon ilman niitä.
Tiistaina oli melkein lähellä että olisin ottanut sen rauhottavan.
Bussissa meinasi iskeä se ahdistus kun se oli niin täynnä mutta mä selvisin.
Tein hengitys harjoituksia siinä bussi matkalla niin se rauhoitti.
Noi hengitys harjoitukset on hyvä keino jos alkaa ahdistaa.
Mua se auttaa ainakin joissakin tilanteissa.
Suosittelen kokeilemaan.
Tänään on kokkiryhmä.
Me varmaan grillataan tänään koska nyt on vika kokkiryhmä ja se jää kesätauolle.
Hyvää ruokaa tiedossa tänään.
En ole varma onko se ryhmä aamulla vai iltapäivällä.
No se selviää kyllä.
Mutta nyt alan siivoamaan.
ja pesemään pyykkiä.
Saa kaiken tehtyä ajoissa.
Ihan mukava päivä tiedossa tänään.
Aijon nauttia tästä päivästä. Tulee hyvä päivä.
Kohta puen vaatteet päälle.
Huomista odotan innolla että pääsee lomille.
Lähden taas illalla vasta.
Poikaystävä hakee mut kun se pääsee töistä.
Käydään taas kaupan kautta.
Hakemassa ruokaa viikonloppua varten.
Pitää ostaa joku limu sauna juomaksi jos saunotaan viikonloppuna.
Aijon nukkua viikonloppuna pitkään. Ja valvoa.
Sekä nukkua päikkäreitä.
Ja syödä suklaata.
En vielä tiedä mitä suklaata aijon syödä.
No huomenna se selviää kaupassa.
Syön joko fazeria tai panda suklaata.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.