IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Tänään parturiin. :)Keskiviikko 06.09.2017 07:04

Nyt olen taas pirteä uuteen päivään. Mä heräsin tuossa kuuden jälkeen.
Eilen oli muuten ihan ok päivä mutta olin koko päivän jotenkin hermostunut. Bussi matkat ei tuntunut hyviltä kun menin klubitalolle eilen. Mutta. Selvisin ilman rauhottavaa.
No kun pääsin klubitalolta niin kerkisin hetken levätä ennen sähly peliä.
Pelattiin miehet vastaan naiset. Me naistet voitettiin 7 maalilla. Saatiin yhteensä 14 maalia. Paras kaveri teki kaikki ne maalit kun oli hyökkääjänä.
Mä olin puolustamassa. Klubitalolla meillä oli ruokana seiti kalaa. Ja perunoita. Hyvää ruokaa oli. Mä tein taas salaatin sen ruoan kanssa.
Näin eilen poikaystävää. Se tuli moikkamaan mua sen uudella bemarilla. Heitettiin pieni lenkki sillä. Oli ihan kiva olla sen kyydissä.
Eilen illalla kun mulla oli hermostunut olo, niin juttelin ohjaajan kanssa.
Oltiin molemmat sitä mieltä että olen nyt viikonlopun täällä ja lepään.
Nyt on ollut ihan kauheasti kaikkea ohjelmaa, niin pikkasen olen väsynyt. Samalla pyysin rauhottavan koska oli niin hermotunut olo.
No loppu ilta meni sitten ihan hyvin ja menin ajoissa nukkumaan.
Olin parhaan kaverin luona eilen illalla.
Katsottiin salkkarit ja poliisit.
Tänään on taas työpäivä ja mulla on patruri työpäivän jälkeen.
Yhdeltä.
Tukka taas lyhenee.
Maksoi vaan 32 euroa se leikkaus.
Sitten on piristävää kun on uudet hiukset.
Ja kevyt tunne kun on lyhyet taas.
Sitten ei tarvitse hetkeen käydä patrurissa. Mä kävin viimeksi parturissa toukokuun alussa.
Kun leikkasin lyhyeksi.
Hommia on ihan varmasti tänään töissä niin saa ajan kulumaan.
Tänään on illalla taas ohjattu kuntosaliryhmä. puoli kuudesta puoli seitsemään. Mennään taas kaverin kanssa sinne.
Hikoilemaan ja tekemään. Hyvää vaan tekee. Sitten kun pääsen salilta niin soitan poikaystävälle.
Kerkiämme juttelemaan hetken aikaa.
Lemmen viemää näkee onneksi tänään. Ennen kun me mennään salille. Voisin tänään jo siivota tätä mun kämppää koska huomenna on taas siivous päivä.
Pyykkiä pitää pestä myös kun sitäkin on kertynyt taas kivasti.
Pesen huomenna pyykkiä.
Alan heti aamusta pesemään.
Uskon että tää päivä menee hyvin ilman rauhottavaa.
Koitan ajatella mukavia asioita.
Eikä mitään ikäviä asioita.
Niin hyvin tää päivä menee. Positiivinen asenne vaan päälle niin kaikki menee hyvin.
Ja olla iloisella mielellä.
No onneksi mulla on juttu seuraa töissä.
Niin voi höpötellä työkavereiden kanssa.
Kaikkea mukavaa.
En nyt tiedä mitä puen päälle tänään.
No katson vaatteet kun saan blogin kirjoitettua.
Pitää ottaa taas käyttöön tuo trensstakki.
Se on pitkä ja lämmittää.
Voi että haluan niin päästä shoppailemaan.
Haluan uusia toppeja, paitoja, alusvaatteita..
Kaikkea vaatetta mikä näyttää hyvältä päällä.
Meillä alkaa taas naistenryhmä perjantaina.
Ollaan silloin välillä tehty jotain shoppailu reissuja. Ne on ollut kivoja.
Tai käyty kahvilla, kirpputorilla..
Se on kiva kun se ryhmä on aina perjantaisin.
Aamulla aina.
Molemmat kaverit on myös siinä ryhmässä.
Kokkiryhmä alkaa ensi viikolla vasta.
Viikon päästä torstaina.
Saa nähdä mitä ruokaa me teemme sitten ekalla kerralla.
Ihanaa kun ei ole mikään kiire.
Heräsin tänään ajoissa niin kerkiää blogin kirjoittaa.
Toivon että tästä tulee hyvä päivä.
Ole jo suunnitellut mitä herkkuja syön viikonloppuna.
Sipsiä ja suklaata.
Syön niitä ja katson netflixiä.
En ole vielä tällä viikolla kerennyt katsomaan ollenkaan netflixiä.
No huomenna ja perjantaina on aikaa.
Niin ja viikonloppuna.
Poikaystävä lupasi tulla viikonloppuna käymään.
Katsellaan taas leffoja ja syödään hyvää ruokaa.
Haetaan pizzat tai jotain muuta syötävää.
Tulee kiva päivä poikaystävän kanssa.
Ja saa levättyä nyt taas viikonloppuna.
Toivottavasti olen ensi viikolla siinä kunnossa että pystyy lähteä taas lomille.
Tää päivä pitää vielä jaksaa ja sitten alkaa helpottaa.
Loppu viikon voi levätä.
Nyt elän taas päivän kerrallaan.
Enkä aijo stressata yhtään mistään.
Kaikki on hyvin toistaiseksi.
Huomenna tulee kelalta taas rahaa.
Hyvä niin pääsee maksamaan vuokran.
Odotan muita laskuja myös.
Onneksi on aina rahaa maksaa kaikki laskut.
ja niiden laskujen jälkeen jää kivasti käyttö rahaa vielä.
Raha asiat on kunnossa.
Mutta. Nyt katson vaatteet mitä puen päälle ja alan vähän siivoilemaan. Aamupala ei ole ihan vielä.
Vähän yli tunnin päästä.
Pitää juoda toinen kuppi kahvia vielä ennen kun menen töihin niin olen hereillä.
Ja syödä kunnon aamupala niin ei ihan heti iske nälkä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.