IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Hyvää uutta vuotta kaikille!Sunnuntai 31.12.2017 08:54

Vuoden viimeinen päivä. Uusi vuosi.
Vietän sen täällä. Omissa oloissani.
Päätin että olen nyt viikonlopun täällä niin saa kunnolla levättyä että jaksaa aloittaa taas uuden viikon.
Aijon mennä lomille sitten viikon päästä.
Poikaystävä kävi eilen. Haettiin subit. Mä otin kinkkusubin.
Poikaystävä tarjosi ne tällä kertaa. Katsottiin pari leffaa netflixistä.
Eilen illalla kävin lenkillä kun poikaystävä oli lähtenyt ja olin koneella.
Ennen nukkumaan menoa katsoin yhden ranskalaisleffan netflixistä.
Menin nukkumaan vähän ennen yhdeksää.
Nyt mä heräsin tänään vähän ennen kahdeksaa.
Join aamukahvit. Hyvää kahvia keittää tuo mun uusi kahvinkeitin.
Puolen tunnin päästä on aamupala.
Ja tänään on ruokailu meillä taas kahdelta.
Varmaan kunnon herkut tiedossa.
Mulla on juhla juomana coca colaa.
Sitä aijon juoda nyt uutena vuotena.
Alkoholia en aijo juoda taas vähään aikaan.
Mietin pitäisikö ostaa sipsiä tänään? vai pärjäänkö mä vaan limulla.
Kyllä se limu nyt riittää. Ostan sipsiä taas vaikka kun menen lomille.
Kämppä on tällä hetkellä aika sotkuinen. Pitää siis vähän siivota.
Siivoan jossain vaiheessa.
Ajattelin varmaan olla nyt hereillä tämän aamun. En varmaan mene takaisin nukkumaan aamupalan jälkeen.
Olen varmaan koneella.
Tämän illan aijon olla koneella.
Illalla ei tule mitään telkasta. Ellen sitten katso taas netflixiä.
Animea pitää katsoa myös.
Katson ehkä tänään.
Synttärit alkaa lähestyä.
Täytän kohta 28. Kohta olen 30 vuotias. Poikaystävä täyttää ensi vuonna 30. Pitää keksiä sille sitten kunnon lahja.
Saa sitten nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaan.
Toivon että ensi vuosi on hyvä vuosi.
Tää vuosi on ollut ihan mahtava.
Paljon ohjelmaa.
Ja olen ollut onnellinen koko vuoden. Nautin joka ikisestä päivästä.
Olen siitä kiitollinen että mulla on aivan ihanat kaverit. Etenkin paras kaveri.
Ja poikaystävä.
Mä ja poikaystävä ollaan kohta oltu 8 vuotta yhdessä.
Ja hyvin menee edelleen.
Meille riittää ihan se että ollaan yhdessä. Ei meidän tarvitse mennä kihloihin tai naimisiin.
Ei olla edes puhuttu koko asiasta parisuhteen aikana.
Me ei edes ajatella koko asiaa. Ollaan vaan. se riittää.
Tää meidän etäsuhde toimii.
Näemme aina viikonloppuisin.
Viikolla me ei nähdä koska poikaystävällä on paljon töitä viikolla.
Soitellaan joka päivä.
Tää 8 vuotta on mennyt todella nopeasti. Tuntuu että hetki sitten oltaisiin alettu seurustelemaan.
Mutta hyviä vuosia ovat olleet.
Parhaan kaverin kanssa ollaan kohta tunnettu 10 vuotta.
Muistan kun me molemmat oltiin 18 vuotiaita kun muutettiin tänne.
Ja täällä me olemme edelleen.
Ollaan naapureita kaverin kanssa.
Ei ole pitkä matka toisen luo.
Mulla on toinenkin kaveri joka asuu samassa kerroksessa.
Se on nyt pidemmällä lomalla. Näemme taas ensi vuonna.
Se on sama kaveri jonka kanssa olen menossa desuconiin.
Sitä odotan innolla.
Ensi viikon keskiviikkona taas töihin.
Onneksi huomenna ei tarvitse mennä töihin.
Kerkiää sen päivän levätä.
Ai niin mun pitää laittaa nuo mun puhtaat vaatteet kaappiin mitkä pesin.
Laitan ne kohta.
Aamupalan jälkeen.
Voin sanoa että mä omistan ehkä liikaa vaatteita. No ainakaan ei tarvitse hetkeen ostaa uusia sen jumbo shoppailu reissun jälkeen.
Niistä vaatteista riittää iloa koko kevääksi ensi vuonna.
Ostan sitten seuraavan kerran vaatteita varmaan kesällä.
Ellei ennen sitä löydy tokmannilta jotain halvalla.
Mun mielestä nuo tokmannin vaatteet on ihan hyviä.
En aijo valittaa.
Vaatteita nekin.
Joskus löytää sieltä halvalla vaikka mitä.
Kannattaa siis käydä siellä.
Mä näin nyt viime yönä unta että mä ostin jonkun pinkin repun missä oli reikä.
Pakko kerta tästä unesta koska mä näen harvoin unia.
Se uni tuntui vähän todelliselta.
Mutta oli vaan uni.
Mä näen välillä ihme unia. En tiedä mistä johtuu.
Välillä ne on hauskoja.
Mä aina kerron parhaalle kaverille mun unista aina.
Se aina nauraa mun unille mitä mä nään.
Onneksi mä en näe kauheasti painajaisia.
Niitä tulee harvoin.
Alan kohta kuuntelemaan vähän musaa ja siivoamaan.
Saa kämpän kuntoon.
Katson kohta samalla vaatteet mitkä puen päälle uuden vuoden kunniaksi.
Jotain siistiä vaatetta kun meillä on se ruokailu kahdelta.
Korvikset aijon laittaa tällä kertaa korviin.
En vaan vielä ihan tiedä mitkä korvikset laitan.
No katson ne tässä päivän aikana.
Limut laitan jääkaappiin kylmään ja juon illalla.
Voi olla että en jaksa valvoa kahteentoista.
Menen sitten nukkumaan kun nukuttaa.
Ensi vuonna näen kaikki ihmiset taas.
Nyt haluan olla omissa oloissani ja levätä.
Tekee ihan hyvää olla yksin.
Lomille kerkiää myöhemmin.
Aijon nyt fiilistellä tätä vikaa päivää.
Ja muistella hyviä muistoja.
Mitä oli tänä vuonna.
Hyvää uutta vuotta kaikille!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.