IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Hammaslääkäri.Maanantai 23.04.2018 04:59

Kyllä. Olen tähän aikaan jo taas hereillä. En saanut enää unta niin totesin että nyt aamukahvin keittoon ja blogia kirjoittamaan.
Viikonloppu meni ihan mukavasti taas. Oli kivaa olla taas lomilla.
Nyt arki alkaa taas. Mulla on hammaslääkäri tänään. Mulla särkee hammasta niin piti varata jo aika perjantaina kun se särky alkoi.
Olen nyt syönyt vaan särkylääkkeitä tähän hampaaseen.
No tänään selviää mitä tuolle hampaalle tehdään. En kuule yhtään ihmettele jos se revitään pois. Onneksi mulla ei ole hammaslääkäri kammoa. Olen aika hyvin tottunut. Mulle on tehty kaikki mahdollinen hammaslääkärissä. On ollut raudat, kaikki viisauden hampaat on revitty jo pois..paikattu reikiä. Vaikka mitä.
Kavereilla on hammaslääkärikammo.
Teen silleen että menen töihin aamupäiväksi ja sieltä sitten hammaslääkäriin. Se hammaslääkäri on aika lähellä mun työpaikkaa.
Kävelee kymmenessä minuutissa sinne.
Menen lenkille tänään illalla ellei vettä sada kaatamalla.
Tiedän jo minkä lenkin aijon heittää. Olin eilen myös lenkillä.
Oli ihan kiva ilma. Ajattelin nyt mennä lenkkeilemään tuonne pururadalle koska lumet ovat nyt sulaneet sieltä.
Pystyy siellä lenkkeilemään.
Se on tehokas lenkki kun siellä on ylä ja alamäkiä.
Ja lenkin kesto on se puolisen tuntia. Juuri sopiva.
Netflixiin on tullut taas katsottavaa. Viikonloppuna katselin terrace housea. En ole vielä katsonut sitä uutta kautta siitä koska edellinen kausi on vielä kesken.
Se on ihan kiva kun netflixiin on tullut aika paljon noita japanilaisia ohjelmia ja sarjoja. Tykkään niistä kovasti. Niin ja animea myös on tullut sinne. Katsottavaa riittää.
Mun pitää tänään käydä apteekissa. Pitää hakea sitä leponexia lisää.
Kun kävin viimeksi apteekissa niin sitä ei ollut vielä uusittu.
Menen tänään jossain vaiheessa apteekkiin. Hammaslääkärin jälkeen voisin vaikka käydä. Joo taidan tehdä silleen.
Hammaslääkäristä apteekkiin ei ole onneksi pitkä matka.
Mulla ei ole mikään kiire sen hammaslääkäri käynnin jälkeen.
Saa sitten nähdä millainen lasku tulee perässä.
Kun olen käynyt siellä.
No onneksi mulla on rahaa maksaa tuo hammaslääkäri käynti.
En ihmettele jos vaikka maksaa jopa 50 euroa.
Rahaa tuli taas kelalta viime perjantaina.
Voisin tänään maksaa nuo laskut.
Mulla on hyvin aikaa iltapäivällä maksaa ne. Ja samalla katsoa rahatilanne.
Pitää taas vähän laskea. Paljon jää käyttörahaa laskujen jälkeen.
Ihan kivasti varmasti.
Kello on tulossa kohta viisi. Kolmen tunnin päästä vasta töihin.
Pakko juoda taas kuppi kahvia ennen töihin menoa.
Saa nähdä mitä saan tänään evääksi töihin.
Mun on pakko syödä vähän jotain ennen hammaslääkäriä.
Ettei ala heikottamaan.
Ja rauhottavan otan mukaan. Jos mua jännittää ihan kauheasti niin otan sen rauhottavan ennen hammaslääkäriä.
Mutta jos ei jännitä niin kauheasti niin pärjään kyllä ilman.
Sen näkee sitten.
Tänään tulee salkkarit. En nähnyt viime jaksoa.
Näkee mitä siinä on nyt tapahtunut.
Mä selvisin viikonlopun ilman alkoholia. Mun ei edes tehnyt mieli sitä yhtään. Hyvä minä!
Join vaan kivennäisvettä ja limua.
Ja aijon pysyä sillä linjalla.
Ei enää alkoholia. Se ei vaan sovi mulle. Mulle tulee siitä huono olo ja maha kipeäksi.
Aijon olla vaan raitis.
Siinä säästää aika kivasti myös rahaa kun ei juo.
Aijon niillä rahoilla vaikka shoppailla jotain kivaa vaikka.
Tai säästää.
Paras kaveri lähtee parin viikon päästä sinne kreikkaan.
Tulee kova ikävä kun ei nähdä viikkoon.
No onneksi mulla on toinen kaveri täällä jonka kanssa aijon viettää sitten aikaa. Ja poikaystävä.
Kyllä se viikko menee äkkiä.
Vappu alkaa lähestymään pikkuhiljaa. Vietän vappua täällä.
On taas kunnon ruoat ja ohjaajat on keksineet meille asukkaille jotain kivaa. Se on ihan sama missä mä vietän vappua koska en juo alkoholia.
Mä juon nyt vaan simaa vappuna ja syön munkkia.
Aijon nauttia taas syömisestä vappuna.
Saa taas herkutella.
Ja ottaa rennosti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.