IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Kuumuus vaan jatkuu. Laitoin tuulettimen äsken päälle. Vähän viilentää tätä kämppää. Tuntuu ihan että olisi saunassa. Eilen meni mukavasti päivä. Sain osan siivottua vaatekaapista. Tänään pitää taas jatkaa.
Niin saa siivottua loppuun asti. Kävin eilen apteekissa. Nyt mulla on taas leponexia. Ne oli uusineet sen reseptin. Tuntuu oudolta kun ei tarvitse mennä enää klubitalolle. Se aika on nyt ohitse.
Opin vaikka mitä siellä keittiössä. Ruoan laittoa ja leipomista.
Jos tänään saisi pestyä pyykkiä. En eilen jaksanut pestä. Tänään uusi yritys. Alan heti pesemään aamupalan jälkeen.
Mulla on nyt viime aikoina ollut vähän surullinen olo. Voi johtua noista uusista e-pillereistä. Että mielialat heittelee. En yhtään ihmettele.
Tunnin päästä on aamupala. Sitten sen jälkeen jatkuu kaapin siivous.
Mulla on aamupäivä aikaa siivota. Hyvin kerkiää ennen ruokaa.
Nyt maistuisi kylmä limu. Mutta taidan juoda vaan vettä. Paljon halvempaa. Ei maksa mitään. Laitan taas tuohon mun vesipulloon vettä taas. Animea pitäisi taas katsoa. En ole vähään aikaan taas katsonut animea. Tänään voisi katsoa jossain vaiheessa.
Ulkoliikuntaa on taas iltapäivällä. En ole ihan varma mutta me pelataan varmaan taas jalkapalloa. Mä tykkään pelata jalkapalloa. Ollaan parhaan kaverin kanssa siinä hyviä hyökkäämään.
Kerran tehtiin monta maalia. Jos me pelataan jalkapalloa tänään niin ehdottomasti haluan olla hyökkääjä. Sanon muille että aijon olla hyökkääjä. Tulee kivat pelit. Pitää vaan taas laittaa aurinkorasvaa ennen kun menee tuonne ulos. Laitan ennen pelejä sitä aurinkorasvaa. Niin ei iho pala. Kohta kuuntelen vähän musiikkia.
Tulee hyvä fiilis päälle. Tästä tulee kiva päivä.
Pääsee kavereiden kanssa taas viettämään aikaa. Kiva pelata jalkapalloa parhaan kaverin kanssa. Me ollaan hyviä siinä.
Liikunta tekee vaan hyvää. Oli kuuma tai ei.
Mä olen mietiskellyt että tämän vuoden lopussa, aijon ostaa uuden Guess laukun. Sokoksessa on aivan ihania Guess laukkuja.
Mulla olisi rahat siihen laukkuun. Ja aijon nyt säästää rahaa kun syksy alkaa. Voi olla että ostan sen aiemmin mutta katsotaan.
Jos ei vielä niin vuoden lopussa viimeistään.
Mä en ole ostanut uutta Guess laukkua moneen vuoteen ja nyt haluaisin taas ostaa. Ostan semmoisen ison Guess laukun mihin mahtuu sitten kaikki. Värillä ei ole väliä. Kaikki menee.
Se voisi olla mun synttärilahja kun ostan sen vuoden lopussa.
Tämmöistä olen suunnitellut. Uskon että toteutuu.
Guess lompakko olisi myös ihan kiva. Ostan senkin sitten taas jossain vaiheessa. Eka se laukku. Myöhemmin lompakko.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.