IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Jippii. Tänään tulee Posse!Perjantai 21.09.2018 08:04

Viikonloppu. Taas yksi viikko mennyt taas. Nopeasti kyllä menee tää aika. Äsken oli maanantai ja nyt taas perjantai. Olen viikonlopun täällä. Parantelen mun kurkkua mikä alkaa olla jo vähän parempi. Ei ole enää niin kipeä ja mä pystyn jopa nukkumaan. Ei enää yskitä yöllä.
Pesin eilen pari koneellista pyykkiä. Vaatteet ja lakanat. Nyt ei varmaan viikkoon tarvitse pestä taas pyykkiä. Meillä on naistenryhmä taas tänään niin me ulkoillaan. Kuulin eilen siitä ohjaajalta. Ihan kiva. Saa raitista ilmaa. Eilen toimintatunnilla pelattiin mölkkyä. Miehet vastaan naiset. Miehet voitti. Kävin eilen illalla lenkillä. Oli muuten hyvä sää mutta tuuli aika paljon. Kävelin sen puolen tunnin lenkin.
Katsoo menenkö tänäänkin lenkille illalla. Voi olla että menen.
Muuten on ollut nyt tosi hyvä fiilis. Ei ahdista nyt mikään taas.
Eikä ole joutunut syömään noita rauhottavia. Mikä on vaan hyvä juttu.
Sen näkee sitten millainen on ensi viikko. Varaudun jo siihen että se huono olo iskee. Se voi tulla taas ihan puun takaa. No mä otan sen rauhottavan heti kun tuntuu siltä. Pitää muistaa ottaa töihin se mukaan.
Nyt kun olen ollut töissä viime aikoina niin ei ole tullut yhtään huonoa oloa siellä. Paitsi tällä viikolla en ole ollut töissä. Sitä ennen.
Ensi viikolla pääsen varmasti salille taas. Ihan kiva. Olen kaivannut salia. Luulen että olen jo ensi viikolla terve jo.
Tänään pitää käydä kylillä asioilla. Apteekissa pitää käydä ostamassa yhtä sebamed suihkusaippuaa. Mikä maksaa sen kivat 7 tai 8 euroa. Mä en pysty käyttämään mitään muita suihkusaippuoita koska mulle saattaa tulla ihottumaa niistä niin joudun käyttämään tuota sebamed saippuaa. No kelalta on tullut tänään rahaa taas niin hyvin pystyn ostamaan sen. Vein eilen tyhjiä pulloja lidliin niin sain niistä vähän yli 11 euroa. Jippii. Rahaa.
Kannatti viedä. Kivasti oli niitä tyhjiä pulloja ja tölkkejä kertynyt.
No nyt ne on viety. Syön kunnon aamupalan niin jaksaa ulkoilla aamupäivän naistenryhmässä.
Nyt meillä on ollut puuroa aamupalalla. Mä rakastan puuroa.
Se on vaan niin hyvää mehukeiton kanssa.
Ja tekee hyvää vatsalle. Aina kun syön puuroa niin se pitää hyvin nälän poissa sen parisen tuntia.
Tänään menen illalla parhaan kaverin luokse. Katsotaan salkkarit ja posse. Pitää ostaa illaksi vähän limua mitä voi sitten juoda samalla kun katsoo possea. Kunnon naurut taas saadaan kun katsotaan se.
Tulee kiva perjantai ilta parhaan kaverin kanssa.
Nyt voisi laittaa vähän jotain kunnon musiikkia soimaan koska on perjantai. Tulee viikonloppu fiilis. Jes. Tästä tää viikonloppu alkaa.
Nyt aijon vaan nauttia. Aijon ostaa coca colaa tänään. Paras limu.
Hyvä viikonloppu juoma. Ostan muutaman coca cola tölkin lidlistä.
Nyt kun on viikonloppu taas niin voihan sitä nyt vähän limua juoda.
Vitut kaloreista. En välitä. Nautin vaan sen colan mausta.
Välillä pitää nauttia. Elämästä ja limusta.
Näin se mulla menee.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.