IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Nukuin sohvalla.Maanantai 27.04.2020 07:31

Uusi viikko taas alkaa. Vappukin on kohta. Vietän sitä kavereiden kanssa. Onneksi vappua ei tarvitse juhlia yksin. Tulee varmasti ihan mukavaa. Nukuin viime yön sohvalla. En jaksanut mennä sänkyyn nukkumaan. Hyvin nukuin viime yön. Olin eilisen illan itsekseni. En ollut parhaan kaverin luona. Mutta tänään olen menossa taas illalla parhaan kaverin luokse. Katsotaan taas salkkarit. Salkkareissa taas tapahtuu.
Pakko katsoa! Huomenna on sitten aamulla verikokeet. Pitää sinne mennä. Syön vähän puuroa ennen lähtöä niin jaksan kävellä sinne terveyskeskukseen. Sinne on täältä noin kolme kilometriä.
Toivon että tästä on tulossa taas hyvä viikko. Että on hyvä olo koko viikon taas. Uskon että ahdistus tuskin iskee. Mutta sitä ei voi tietää. Se voi tulla taas ihan puun takaa. Yllättäen. Joten nyt vaan hetki ja päivä kerrallaan. Mietin kivoja juttuja mitä voisi tehdä kesällä.
Sekä muutenkin mietin mukavia asioita. Niillä mä jaksan eteenpäin.
Tänään taas aamulenkille kaverin kanssa. Ulkona on taas hyvä ilma. Aurinko paistaa. Eilen ei paistanut. Kävin silti eilen lenkillä.
Viikon lääkkeet pitää taas jakaa dosettiin. Mun ei tarvitse hakea mitään. Kaikkia lääkkeitä on. Seuraava lääke on taas leponex mitä pitää sitten hakea vasta sen jälkeen kun on käynyt verikokeissa.
Jos ei ole käynyt verikokeissa niin sitä lääkettä ei sitten saa.
Ovat tarkkoja tuossa asiassa. Menen varmaan hakemaan sitä lääkettä jo tällä viikolla. Hetki sitten kävin hakemassa noita masennuslääkkeitä. Ne ei ihan heti ole loppumassa. Riittävät kolmeksi kuukaudeksi. Rauhottavia lääkkeitä on vielä vaikka kuinka paljon. En ole niitä nyt onneksi joutunut syömään.
Hyvin olen pärjännyt ilman niitä. Tänään pesen taas pyykkiä.
Vien kohta pyykit. Pesukone on varmasti vapaana.
Saa ne hoidettua pois alta. Sitten on taas puhtata vaatteita.
Pesen pyyhkeet samalla. Niitä on aina hyvä pestä välillä.
Pitäisi muutenkin ostaa uusia pyyhkeitä. Tokmannilla myydään niin voisi vaikka sieltä hakea. Tuskin ovat kalliita.
Mutta nyt nauttimaan tästä aurinkoisesta päivästä.
Pitää ulkoilla paljon tänään. Nyt kun on hyvä ilma. Kesä lähestyy.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.