IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Sami saa lähteä talosta.Sunnuntai 27.09.2020 06:53

Viikonloppu on mennyt tähän asti mukavasti. On ollut kiva viettää aikaa parhaan kaverin kanssa. Eilenäkin katsottiin putous ja big brother yhdessä. bb jakso oli hyvä. Pikkasen juhlivat ja olivat kännissä. Mä ja paras kaveri vaan naurettiin kun katsottiin. Oli aika huvittavaa.
Onneksi nyt se Sami on häätöäänestyksessä. Toivon että se saa lähteä tai sitten Niko. Tänään voi tapahtua ihan mitä vaan bb:ssä. Kuka tahansa voi lähteä. Toivon että Roope ja Marko jäävät taloon vielä.
Mä heräsin jo kuuden jälkeen. Aamukahvit join äsken ja nyt olen ihan hereillä. Ulkona on aika pimeää tähän aikaa. No kyllä se aurinko sieltä tulee taas varmasti esiin. En eilenä mennytkään sinne liikuntapuistoon. Tänään uusi yritys. Mä olin lenkillä eilen. Sekin teki ihan hyvää. Oli lämmin ilma kun käveli. Aamulenkin teen taas tässä aamulla. Lähtee päivä hyvin käyntiin sillä. Olo on ollut tosi hyvä. Uskon että ensi viikko menee hyvin taas. Odotan jo seuraavaa viikonloppua. Pääsee poikaystävän luokse. Uskon että ensi viikko menee tosi äkkiä. Tekemistä on. Käyn salilla, lenkkeilen, on sählyryhmä..näen kavereita.
Teen ruokaa, käyn kaupassa. Kaikkea mukavaa. Kohta mun pitää jakaa taas viikonlääkkeet dosettiin. Teen sen jo tänään. Ensi viikolla apteekkiin hakemaan leponexia. On sitten sitä lääkettä taas.
Nyt elämä tuntuu aika hyvältä tällä hetkellä. Ei ole mitään stressiä. Eikä huolia tai murheita. Aika rento ja hyvä fiilis. Nautin nyt tästä olosta kun vaan pystyy. Huomenna olen menossa taas salille illalla. Kunnon treenit aijon tehdä. Tekee vaan hyvää. kroppa pysyy kunnossa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.