IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Lahjoja ostamaan tokmannilta.Perjantai 18.12.2020 07:11

Perjantai. Viikonloppu taas alkaa. Pakko sanoa että tää viikko on mennyt taas nopeasti. On ollut paljon mielialanvaihtelua tällä viikolla.
Olen ollut iloinen, surullinen, masentunut..kaikkia fiiliksiä on ollut mutta tällä hetkellä mulla on hyvä olo. Nautin taas siitä. Eikä ole onneksi joutunut syömään noita rauhottavia. Kohta on uusi vuosi ja mulla ei ole mitään tietoa miten mä sitä vietän. Katsoo jos sitä viettää sitten taas poikaystävän kanssa. Se olisi aika kiva. Mutta katsotaan. Kunhan nyt eka joulu on vietetty. Menen varmaan tänään käymään tokmannilla.
Ostan nyt ne loput lahjat kavereille. Suklaata ajattelin ainakin ostaa.
Katsoo jos löytyy jotain muutakin. Mulla ei ole mihinkään kiire tänään. Voi vaan olla taas. Nyt on hyvä mieli siitä että kämppä on taas siisti ja pyykit on pesty. Kämpän siivoan sitten taas ensi viikolla ennen kun lähden joulun viettoon. Nyt aika kuluu hiitaammin kun odottaa joulua.
Lähden ensi viikon keskiviikkona. Sisarukset tulee myös jouluksi vanhempien luokse niin näen ne taas pitkästä aikaan. Kiva nähdä ne.
Soitin eilen parhaalle kaverille. Kyselin miten sillä menee. Saa nyt nähdä koska taas näemme. Toivottavasti pian. Onneksi voidaan soitella ja laittaa viestiä. Sovittiin että sitten kun näemme niin meillä on kunnon bileet. Vietetään sitten iltaa kavereiden kanssa. Mikäs se parempaa.
Odotan sitä iltaa jo innolla. Tiedän jo mitä aijon juoda. Viiniä ja siideriä.
Sitten me valvotaan koko yö aamuun asti ja nukutaan pitkään.
Toivon myös että ensi vuonna sitten tehdään se laivareissu.
Jos onnistuu. Lähetään kavereiden kanssa laivalle juhlimaan.
Nyt alan säästämään siihen reissuun rahaa. Juoma rahat pitää olla silloin valmiina. Mä säästän rahaa niihin juomiin ja tuliaisiin mitä sitten ostan laivalta. Poikaystävälle pitää ostaa tuliaisia.
Varmaan taas viinaa ja suklaata. No katsotaan mitä mä löydän laivalta sille. Voihan se olla jotain muutakin. Ei enää mene kauaa niin näkee poikaystävän taas. Pakko sanoa että kova ikävä on ollut sitä. Ihanaa päästä sen kanssa viettämään joulua. Lupasin leipoa joulutorttuja. Sen on sitten pakko syödä niitä ja mä syön niitä ainakin. Tuoreet joulutortut on ihan parhaita.
Mulla on pieni vaatekriisi. Mitä puen jouluna päälle? Mekon aijon varmaan laittaa. Mulla on pari vaihtoehtoa.
Valitsen niistä jomman kumman. Haluan näyttää nätiltä jouluna.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.