IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Olen jo nyt hereillä?Sunnuntai 25.04.2021 06:11

Heräsin jo viiden jälkeen. En saanut enää unta. Päätin vaan nousta ylös ja keittämään kahvia. Onneksi kahvi herättää joka aamu. Kun juo sitä ison kupillisen. Eilenä oli ihanan rento päivä. Kävin lenkillä ja tokmannilla. Ostin vähän limua ja sipsiä. Ajattelin herkutella. Nyt kun on viikonloppu.
Olo on taas aika normaali. Enää ei väsytä niin paljon mitä tällä viikolla.
Luulen että ensi viikolla mulla on paljon enemmän energiaa taas. Pitää alkaa suunnitella mitä ruokaa tekee ja syö ensi viikolla. Huomenna menen sitten kauppaan. Varmaan jo heti aamusta. Apteekissa pitää käydä taas hakemassa leponexia. Alkaa kohta olla loppu. Masennuslääkettä haen sitten taas toukokuussa. Sinne asti riittävät vielä masennuslääkkeet.
Nyt on ollut todella hyvä etten ole syönyt rauhoittavia pitkään aikaan. Hyvin olen selvinnyt ilman niitä. Mikä on vaan hyvä. Otan sen rauhoittavan siinä vaiheessa jos mikään muu keino ei auta ahdistukseen. Tai jos tulee todella pahat harhat. Olen hyvin onneksi oppinut elämään tämän sairauden kanssa. Välillä on vaikeaa mutta kyllä sitä sitten jotenkin vaan selviää. Onneksi mulla on rakkaat kaverit jotka on mun tukena.
Etenkin paras kaveri. Aijon tänään katsoa sen selviytyjät jakson. Saa nähdä kuka tippui tällä kertaa. Katsoin taas eilenä muutaman jakson jersey shorea. Katson varmaan taas tänään. Kun mulla on vaan aikaa.
Saa ajan hyvin kulumaan. Tykkäsin tuosta teestä mitä ostin lidlistä. Vanilla vihreä tee. Nyt se on mun lemppari. Pakko taas juoda sitä tänään. Vähän uusia makuja mitä halusin kokeilla. Kiva kokeilla aina jotain uutta. Innolla odotan vappua. Olen vappuihminen. Pitää syödä paljon munkkeja ja juoda simaa. Sitten on aina kiva pukeutua hassusti.
Tänä vappuna mä laitan päälle mun pikachuhupparin.
Se on yksi mun lempihuppareista mitä pidän harvoin. Mulla on ollut myös se päällä desuconissa. Odotan jo kovasti seuraavaa desuconia.
Kyllä se sieltä tulee taas jossain vaiheessa. Sitten me mennään kaverin kanssa sinne. Alan nyt säästämään rahaa siihen.
On sitten kasassa bussimatka rahat, shoppailu sekä ruokiin rahat.
Mennään varmaan sitten taas syömään heseen tai burger kingiin.
Niin kuin jokaisella desucon reissulla.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.