IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Kesällä aijon taas shoppailla. :)Torstai 24.02.2022 06:24

Viikonlopun suunnitelmat muuttuivat. En ole menossa parhaan kaverin luokse. No välillä käy niin mutta onneksi aina tulee viikonloppu. Olen nyt sitten itseni kanssa koko viikonlopun. Teen kaikkea rentoa tekemistä eli lenkkeilen, nukun päikkäreitä, katson taas kotikatu ja syke sarjaa eteenpäin. Saa hyvin ajan kulumaan. Tänään pitää siivota. Alan siivoilemaan kun saan eka blogin kirjoitettua. Pesin eilenä jo pyykit niin niitä ei tarvitse miettiä. Pakko sanoa että on ollut hyvä viikko tähän asti. Ei ole ollut mitään ahdistusta, masennusta, harhoja..nyt on ollut myös hyvä etten ole syönyt rauhoittavia taas vähään aikaan. Hyvin olen pystynyt elämään tämän sairauden kanssa. Olen koko viikon nauttinut tästä hyvästä olosta. Tänään aijon ulkoilla paljon eli teen ekan lenkin päivällä ja toisen lenkin illalla. Nyt on ollut tosi hyvä ilma ulkona. Eilenäkin paistoi aurinko kun kävin lenkillä. Toivon jo että lumet sulaa pois ja kevät saisi jo tulla sekä kesä. Sitten kesällä aijon shoppailla uusia kesävaatteita.
Mekkoja ja toppeja pitää ostaa ainakin. Sitten mulla on vielä vaatekaapissa kivoja kesävaatteita mitä aijon pitää kesällä päällä.
Tokmannille tulee varmasti myyntiin kivoja kesävaatteita. Ostan sieltä sitten jotain. Nyt otan aamulääkkeet ja alan siivota. Onneksi aamukahvi herätti. Sitten on mukavaa kun kämppä on siisti. Torstai on hyvä päivä aina siivota.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.