IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Heräsin taas ennen herätyskelloa. No ei se mitään ainakin olen nyt hereillä. Aina kun herään joka aamu niin alan keittämään aamukahvia ja
sitten alan kirjoittaa blogia. Olo on ollut aika hyvä ei ole onneksi yhtään ahdistanut ainakaan vielä. Uskon että tästä tulee hyvä päivä taas.
Saa nähdä onko meillä jalkapalloa iltapäivällä koska vissiin on luvattu vesisadetta. No sen näkee sitten millainen sää on iltapäivällä. Toivon että pääsisi pelaamaan. Viime viikolla oli hyvät pelit. Olin eilenä pari kertaa lenkillä. Kävin aamulenkillä ja tein toisen lenkin päivällä. Teki vaan mieli eilenä liikkua kun oli jotenkin niin paljon energiaa. Lenkkeily tekee mulle aina hyvää. Jos vaikka vituttaa tai ärsyttää jokin asia, niin sitten aina lähden lenkille. Siinä saa purettua sitä vitutusta aika hyvin. Mun paino on pystynyt nyt normaalina ja se on hyvä juttu. Ei ole tullut ylipainoa yhtään.
Mä syön terveellisesti joka päivä ja liikun sekä jätän kaikki herkut viikolla pois. Herkuttelen aina viikonloppuna. Sain pestyä eilenä pyykit. Pesukone oli onneksi vapaa. Pesen lakanapyykkiä sitten ylihuomenna. Nekin pitää pestä ja vaihdan puhtaat lakanat sänkyyn. Kävin kaupassa eilenä vasta illalla niin nyt teen tänään ruoaksi sen nakkikeiton. Hyvä ruoka tälle päivälle. Aijon syödä aamupalaksi puuroa. Mä syön sitä aina jos vaan pystyy. Jaksaa sitten tehdä aamulenkin kun on syönyt hyvän aamupalan.
Ajattelin mennä aamulenkille tuonne pururadalle. Se on mun lempi lenkkeilypaikka ja on ihan tuossa vieressä. Nyt otan aamulääkkeet ja siivoilen vähän tätä mun keittiötä. Niin ja tarkistan millainen sää on iltapäivällä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.