IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Päivät ihan sekaisin.Sunnuntai 17.07.2022 06:48

Mä olen ihan sekaisin kaikista päivistä. Eilinen päivä tuntui maanantailta nyt on sunnuntai. Olen ollut vaan niin väsynyt etten ole tajunnut että mikä päivä on. No kyllä se siitä. Nukuin eilenä melkein koko päivän pikkasen väsytti. Saa nähdä väsyttääkö vielä tänään se voi olla.
Elän taas hetki ja päivä kerrallaan taas en aijo miettiä huomista päivää vielä. Katsoin eilenä netflixiä ja ensitreffit alttarilla australiaa. Tänään varmaan jatkuu taas niiden katsominen. Kävin eilenä lenkillä niin alkoi hetkeksi satamaan mutta se sade kesti onneksi vaan pari minuuttia.
En onneksi kastunut pahasti. Tänään teen aamulenkin ja toisen lenkin iltapäivällä. Toivon että ei ala satamaan vettä. Viikon päästä olen menossa parhaan kaverin luokse. Odotan jo innolla että päästään näkemään ja viettämään iltaa. Se on vissiin luvannut auringon paistetta ja lämpöä ensi viikon viikonlopulle. Voidaan sitten parhaan kaverin kanssa istua sen takapihalla ottamassa aurinkoa ja juodaan samalla. Nautitaan kesästä.
Rahaa tulee onneksi ensi viikon perjantaina taas niin pystyy hyvin ostamaan herkut ja juomat. Otan kohta aamulääkkeet ja olo tuntuu tällä hetkellä paremmalta mitä eilenä. Onneksi aamukahvi auttoi paljon tähän aamuun. Pitäisi käydä lidlissä. Menen tänään tai viimeistään huomenna.
Pitää ostaa muutama juttu. Mietin ostaisiko jotain hyvää samalla? Vaikka jäätelöä. No mietin sitä sitten kun olen kaupassa. Katsoo fiiliksen mukaan mitä ostaa. Tajusin juuri että mulla on limua jääkaapissa. Voisi sitä juoda vaikka tänään Pepsi max lime limua. Se on mun yksi lempi limu mitä juon melkein aina. Alan kohta tiskaamaan ja kuuntelen vähän musiikkia. Pitää tarkistaa pitääkö kohta pestä taas pyykkiä. Onneksi on aikaa pestä ne. Ihanaa kun ei ole kiire.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.