IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Alan jo pikkuhiljaa olla paremassa kunnossa viikonlopun jälkeen. Eilenä mä vaan lepäsin koko päivän nukuin jopa päikkärit. Sitten kun heräsin niin lähdin lenkille ja kävin lidlissä. Menin pyörällä lidliin niin sillä tuli vähän ajeltua taas. Mä heräsin tänään vasta viiden jälkeen. No ei se mitään nyt kun on saanut kofeniinia heti aamusta niin olen ihan hereillä. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä. Uskon että tästä tulee hyvä päivä meillä on tänään varmaan taas jalkapallopelit iltapäivällä. Kivaa mennä peleihin näkee taas kaikki tutut ihmiset. Tänään aamulenkille olen menossa ja pitää pestä pyykkiä. Eilenä olin niin väsynyt etten jaksanut pestä pyykkiä.
Olen kohta saanut katsottua ensitreffit alttarilla australia kauden loppuun. Enää pari jaksoa pakko sanoa että tuo oli todella hyvä kausi. Siinä tapahtui niin paljon kaikkea. Odotan innolla uusia kausia tuosta ohjelmasta. Salkkarit alkaa ensi kuussa ja olen innoissani. Kivaa taas katsoa salkkareita melkein joka päivä niin tulee jotain ohjelmaa illalla.
Odotan myös että big brother alkaa ja tempparit. Sitten on paljon katsottavaa syksyllä ei tule tylsää. Olen muutaman viikon päästä lähdössä mökkireissulle pariksi päiväksi yhden porukan kanssa. Samalle mökille missä oltiin viime vuonna. Ihan kivaa vielä mökkeillä ennen kun syksy alkaa kunnolla. Nyt otan aamulääkkeet ja alan siivoilla vähän keittiötä.
Pyykit vien hetken päästä. Kuuntelen tässä samalla musaa mistä tulee hyvä fiilis päälle. Toivon että tänään on jalkapalloa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.