IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Päätin jo herätä tänään neljältä niin pääsee ajoissa siivoilemaan sekä pesemään pyykkiä kun aamulla hoitaa heti ne loppupäivän voi ottaa rennosti. Eilenä oli todella hyvät treenit taas salilla hiki tuli ja onnistunut sekä hyvä olo sai purettua samalla kireää oloa pois mikä vähän tuntui eilenä yhtään ei ole onneksi ahdistanut.
Kävin eilenä sähköpotkulaudalla lidlissä kaupassa nyt on taas kahvia niin saa aamukahvit keitettyä. Ajelen nyt vielä kun pystyy sillä ennen kun talvi tulee sekä alan jo säästämään uuteen sähköpotkulautaan minkä aijon hankkia ensi vuoden keväällä aijon nyt koko syksyn ja talven säästää siihen. Haaveilen jo siitä että pääsisi shoppailemaan kaikkea kivaa vielä pitää odottaa pari kuukautta koska mulla menee pariin menoon iso summa rahaa heti kun olen ne maksanut niin sitten voi taas shoppailla olen jo vähän miettinyt mitä ostaisin netistä Lenzishop sivuilta löytyy kaikkea kivaa söpöjä puseroita ja t-paitoja aijon sieltä vähän shoppailla sekä puolenkuun peleissä olisi yksi hieno pokemon reppu minkä aijon myös ostaa jos niitä on vaan enää jäljellä mä olen pokemon fani mä olen fanittanut sitä 10 vuotiaasta asti mä kerään kaikkea pokemon krääsää vaatteita ja pehmoleluja. Mä löysin yksi päivä mun vaatekaapista hienon pokemon hupparin minkä ihan unohdin. En ole viikonloppuna menossa nyt mihinkään olen kotona ja nyt kun on aikaa niin voisi jatkaa animen katsomista mulla on pari sarjaa kesken. Olisi hienoa päästä taas desuconiin mutta luulen että liput menee aika nopeasti ettei välttämättä saa niitä kaverin kanssa haluttaisiin mennä ehkä sinne ei olla vielä ihan päätetty.
Otan nyt aamulääkkeet ja vien hetken päästä nuo pyykit mitä on kertynyt kiva määrä alan samalla kuunnella hyvää musaa niin on kivempi siivota.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.